Tanssi Zorbas, tanssi

0 0 0 . . .

 

Tämä (maanantai 26.9.2011) on viimeinen postaukseni tässä välineessä, jonka tosin saatan ajoittain toistaa.

Uusi osoitteeni on:

http://eaglesflysingly.blogspot.com/

Ja viimeisin artikkelini:

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2011/09/tanssi-zorbas-tanssi.html

 

Huomaa samalla, että oikean reunan linkkiluettelosta pääset suoraan uuteen KOTKANPESÄÄN.

Tanssi Zorbas, tanssi

Oikein ihmetellä täytyy, mihin kaikkeen Kreikka ja kreikkalaiset aiotaan pakottaa? Viimeisin uutinen kertoo, että kaikkien kreikkalaisten edellytetään toimittavan kuitit kaikista ostoksistaan, tilisiirroistaan ja laskuistaan verottajalle. Tulojen ja ilmoitetun kulutuksen sekä varallisuuden erotuksesta peritään tämän jälkeen 10 prosentin lisävero. Varmaankin jonkun täytyy nuo kuitit tarkastaakin?

Olen muistavinani, että yksi keskeisin syy Kreikan velkaongelmaan on ylisuuuri julkinen sektori. Ei taida moinen kuittirumba lyödä leiville, vaikka tarvittava verotarkastajien armeija saataisi rekrytoituakin.

Samalla voisi harjoittaa empatiaakin. Kuinka moni meistä suomalaisista vielä moiseen suostuisi?

Onkohan Kreikan hallituksen strategia muuttumassa? Aiheutetaan tarkoituksellisesti kansannousu ja sisällissota, jotta päästään irti tästä järkyttävästä tilanteesta. Maalla kun ei mitenkään, eikä millään korolla ole koskaan mahdollisuutta tervehtyä, ellei hyvin suurta, suurinta osaa se veloista jätetä lainoittajapankkien murheeksi, siitä riippumatta missä ne majaansa pitävät.

Velkojille valtiovarainministeri Evangelos Venizelos voisi suulla suuremmalla: "Kyllä. Velat ovat meidän, mutta ongelmat ovat teidän."

PS.

Tämä suositus perustuu eilisen artikkelini oletuksen varaan. Siis, että suuri tai jopa suurin osa velasta perustuu suoraan tai mutkan kautta lainoittajamailta ostettuihin sotatarvikkeisiin.

http://www.eurasiacritic.com/articles/effect-greece%E2%80%99s-economic-crisis-military-purchases

Meillä halutaan maksattaa sodat ja sotatarvikkeet

0 0 0 . . .

 

Tämä (maanantai 26.9.2011) on viimeinen postaukseni tässä välineessä, jonka tosin saatan ajoittain toistaa.

Uusi osoitteeni on:

http://eaglesflysingly.blogspot.com/

Ja viimeisimmät artikkelini:

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2011/09/anybody-there.html

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2011/09/kumpi-on-enempi-syyllinen.html

Kumpi on enempi syyllinen?

Sekö, joka omista itsekkäistä motiiveistaan rakentaa ikuiselta runsaudensarvelta näyttävän rahasammon ja mahdollisesti vielä painostaa pienempäänsä sen suoltamasta rahasta nauttimaan? Vaiko se, joka suostuu, tai mahdollisesti jopa taipuu, tuputetun rahan vastaan ottamaan?

Ja NATO-maiden kynnyksen, varsinkin hyvin pienten NATO-maiden kynnyksen, voi hyvin olettaa olevan sattuneesta syystä, aika alhaalla? Sekä rahan vastaanottamiseen että painostukseen altistumisessa.

Olen muutamassa aikaisemmassa artikkelissa peräänkuuluttanut USAn pankkien, ja sen myötä mahdollisesti USAn valtion roolia euro-ongelmamaiden rahoituksessa. Viime sunnuntaina myös esitin pohteen, konkreettisen mahdollisuuden otettujen velkojen käyttötavasta. ”Väikkyy mielessä esimerkiksi mahdollisuus, että meidät muut pannaan maksamaan NATOn varustautuminen, vaikkemme ole edes NATOnjäseniä. Tai vaikkapa Libyan pommitukset. Tai Irakin sota.” 

Melkein kuin siltä kuuluisan apteekin hyllyltä Taloussanomat, ja luonnollisesti Jan Hurri julkaisee tänään tiedot siitä saamisten suuruusluokasta, joka USAn pankeissa maan valtionvarainministeriä Timothy Geithneria pelottaa. 1.500 miljardia. Ja tuokin lienee vain akateeminen alakantin arvaus. Ei siis ihme, että Geithner halusi piipahtaa Puolan ECOFIN kokouksessa ripittämässä Euroopan valtionvarainministereitä viime viikolla.

Geithner halusi euromaiden pikaisesti, mieluiten edellispäivänä sitoutuvan pankkien pääomittamiseen euro-valtioiden, siis euro-valtioiden veronmaksajien rahoilla. Onneksi (?) edes joku pani vastaan. Se joku ei luonnollisestikaan ollut ryhdikäs Ranska vaan sitä ja sen ratkaisuja tähän asti peesannut Saksa. sen valtionvarainministerin Wolfgang Schäublen muodossa. Ja hän jatkaa linjaansa edelleen. Onneksi(?). 

Libyan sota, siis se Libyan ystävien ristiretki, jatkuu edelleen. Mutta mediatietojen mukaan se on myös tyhjentänyt retkeläisten arsenaalit. Ja mitäpä nuo ammukset, kranaatit, pommit ja ohjukset muualta tulisivat? Ehkä Geithnerin huolet siitä vähän helpottuvat?

Omia johtopäätöksiäni:

• On kristallinkirkkaasti selvää, että ns. Pohjois-Atlantisella yhteisöllä on käsissään sitä koskeva pankkikriisi. 
• Alkaa olla varsin selvää, että amerikkalaisten pankkien luova tuotekehitys on syynä euronkin nykytilaan. 
• On itsestään selvää, että USA ja Britannia haluavat maksattaa oman potentiaalisen pankkikriisillä euro-mailla.  
• Aivan ilmeisesti sekä USA että sen keskeisin hengenheimolainen Euroopan Unionissa - Iso-Britannia haluavat maksattaa meillä pankkiensa tuotekehittelyjen aikaansaannokset, valtioittensa löperön rahoitusvalvonnan ja kaiken tämän päälle vielä NATO-maiden aseistuksen ja sotansa.
• Sopii toivoa, että euro-maiden ns. päätöksentekijät eivät pelkkää myöntyvyyttään ja NATO-lähtöisyyttään, taivu USAn ja Britannian uskomattomiin maksatusrakennelmiin. 

Emmekä me suomalaiset ole edes NATOn jäseniä. Siitä huolimatta, että kaikki nyökkäsivät, tämä koskee meitä.


PS. 7.10.2011

Piti oikein selvittää kuinka suuri on Kreikan sotalaitos. Väkeähän maassa on tuplasti Suomen verran. Suuri, huomattavasti suurempi on tämän NATO-maan sotilasvoima.


http://www.globalfirepower.com/country-military-strength-detail.asp?country_id=Greece

Anybody out there?

Kautta historian meitä on kiinnostanut vastaus kysymykseen, onko universumissa älyllistä elämää. Viimeksi sen on esittänyt Pekka Lundmark, Teknologiateollisuuden puheenjohtaja.

Testiksi hän esittää seuraavia toimenpiteitä:

1. Viimeistään nyt on havahduttava suureen kriisitietoisuuteen. Jos edessä on suuri lama – ja se voi tulla, vaikka Kreikan kriisi hoidettaisiin hallitusti – vauhdilla velkaantuva Suomi on parissa kolmessa vuodessa samassa kurimuksessa kuin Kreikka nyt.
2. Politiikan päätavoitteeksi pitää asettaa investointien ja työpaikkojen houkutteleminen. Suomessa tarvitaan poliittista johtajuutta ja kunnon ohjelma, jossa tehdään radikaaleja linjavalintoja.
3. Julkisen sektorin rooli ja tehtävät on arvioitava rohkeasti uudelleen. Tätä menoa rahat loppuvat varmasti, sillä länsimaissa voi olla edessä kymmenen vuoden hitaan kasvun, jopa nollakasvun aika. Verojen korotus ei ratkaise ongelmia, sillä kiristykset siirtävät talouden aktiviteettia muualle.
4. Työmarkkinakäytännöt on arvioitava uudelleen, ja tavoitteeksi pitää asettaa työpaikkojen maksimointi. Työvoiman tarjontaa on lisättävä. Suomi ei kestä sitä, että neljännes nuorista jää työelämän ulkopuolelle. Kannustimet pitää rakentaa niin, että aina on kannattavampaa tehdä työtä kuin elää tuilla.

Monet meistä yhtyvät testin näkemyksiin. Mutta ei vastausta, ei kommenttia mistään kuulu.

Universumissa ei siis ole älyllistä elämää. MOT.

Tämä riitti

 

 

Tämä on viimeinen postaukseni tässä välineessä, jonka tosin saatan ajoittain toistaa.

Uusi osoitteeni on:

http://eaglesflysingly.blogspot.com/

0 0 0 . . .

 

 

 

 

Hei nimimerkki Eagles fly singly,

 

 

olet rikkonut palstan sääntöjä liittämällä toistuvasti blogilinkkiäsi palstalle kirjoittamiisi viesteihin vaikka sinua on asiasta huomautettu. Tästä syystä kirjoitusoikeutesi palstalle on poistettu ajaksi 26.9.-10.10.2011.

 

Palstalla ei saa mainostaa tai julkaista ostetaan/myydään-ilmoituksia. Myös oman blogin mainostaminen joko blogiin linkittämällä tai kopioimalla blogiteksti keskustelupalstalle on kielletty. Halutessasi voit kertoa blogistasi muille keskustelijoille lisäämällä blogiosoitteen keskusteluprofiilisi kotisivukenttään. Ylläpito ja moderaattorit poistavat kaikki mainosviestit.

Säännöissä siis ohjeistetaan linkittämään blogi keskusteluprofiilin kotisivukenttään jos kirjoittajana näin haluat tehdä. Linkin postaaminen viestien yhteyteen on kategorisesti kielletty.

 

Jatkossa noudata sääntöjä sekä hyviä keskustelutapoja, muutoin jätä kirjoittamatta.

 

terveisin,

Kauppalehti Moderaattorit

kl.moderaattorit@kauppalehti.fi

Vastaa

Lähetä edelleen

Vastaa

 

Viiittaan aiempaan vastaukseeni. Noudatan hyviä keskustelutapoja mutta en teidän typeriä sääntöjänne.

Saatte samalla poistaa kirjoitusoikeuteni keskustelupalstoilta kokokonaan.

 

 

Kotka on laskeutunut

Sattuneesta syystä vaihdoin pesää. Olen nyt täällä. Saapas nähdä kuinka äijän käy.

Mihin ne velkarahat on käytetty?

 

Kaikki eteläiset euromaat ovat vaikeuksissa ottamiensa velkojen vuoksi. Velkoja ovat avokätisesti jakaneet Yhdysvaltojen, Britannian, Saksan ja Ranskan kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla toimivat suurpankit. Nyt velkakriisin seurauksena euro horjuu, ja kaikia euromaita, mutta ei kaikkia EU-maita vaaditaan maksumiehiksi. Britannia, Tanska ja Ruotsi voivat katseella seurata menoa euron ympärillä.

Mutta vähemmän on puhuttu siitä, mihin nuo velkarahat on käytetty, sen jälkeen kun poistetaan voitelu-, konsultointi-, lahja-, edustus-, opinto- puoluerahoitus-, lehti-ilmoittelu- yms. lahjukset.

Velka on velka, riippumatta siitä mihin se on käytetty. Totta, mutta eikö ole aika tavallista, että suuret toimitukset pitkälti rahoitetaan toimittajien maassa toimivien pankkien toimesta. Suuret velat koostuvat suurista hankinnoista. Jos esimerkiksi Siemens toimittaa jonnekin metron, rahoitus tulee varsin luonnollisesti saksalaisilta pankeilta. Airbussin ostajat joutunetvat tekemisiin varsin monipuolisen rahoittajapankkien sateenkaaren kanssa. Mikä mahtaa olla ranskalaisten pankkien rooli Arevan voimalaitostoimituksissa tai vaikkapa yhdysvaltalaispankkien rahoitus lentokoneita, pommeja ja ohjuksia rahoitettaessa?

Rahoitus on olennainen osa siitä paketista, josta asiakas maksaa. Tai velasta, joka asiakkaalle myönnetään, jotta tavara saadaan maksettua. Sen maan yrityksille, joista lainakin on peräisin. Yhdysvaltojen, Britannian, Saksan ja Ranskan saamisilla on rahoitettu ao. maiden tuotantoa ja työtä.

Kreikkalaisten ja portugalilaisten osalta on varmaan asiantuntijan helppo selvittä mihin rahat käytetty ja mistä tavarat ovat tulleet. Ja varsin todennäköisesti Espanja ja Italiakin ovat asiantuntijalle helppo nakki.

Väikkyy mielessä esimerkiksi mahdollisuus, että meidät muut pannaan maksamaan NATOn varustautuminen, vaikkemme ole edes NATOn jäseniä. Tai vaikkapa Libyan pommitukset. Tai Irakin sota.

Mihin ne velkarahat on käytetty?

Kaikki eteläiset euromaat ovat vaikeuksissa ottamiensa velkojen vuoksi. Velkoja ovat avokätisesti jakaneet Yhdysvaltojen, Britannian, Saksan ja Ranskan kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla toimivat suurpankit. Nyt velkakriisin seurauksena euro horjuu, ja kaikia euromaita, mutta ei kaikkia EU-maita vaaditaan maksumiehiksi. Britannia, Tanska ja Ruotsi voivat katseella seurata menoa euron ympärillä.

Mutta vähemmän on puhuttu siitä, mihin nuo velkarahat on käytetty, sen jälkeen kun poistetaan voitelu-, konsultointi-, lahja-, edustus-, opinto- puoluerahoitus-, lehti-ilmoittelu- yms. lahjukset.

Velka on velka, riippumatta siitä mihin se on käytetty. Totta, mutta eikö ole aika tavallista, että suuret toimitukset pitkälti rahoitetaan toimittajien maassa toimivien pankkien toimesta. Suuret velat koostuvat suurista hankinnoista. Jos esimerkiksi Siemens toimittaa jonnekin metron, rahoitus tulee varsin luonnollisesti saksalaisilta pankeilta. Airbussin ostajat joutunetvat tekemisiin varsin monipuolisen rahoittajapankkien sateenkaaren kanssa. Mikä mahtaa olla ranskalaisten pankkien rooli Arevan voimalaitostoimituksissa tai vaikkapa yhdysvaltalaispankkien rahoitus lentokoneita, pommeja ja ohjuksia rahoitettaessa?

Rahoitus on olennainen osa siitä paketista, josta asiakas maksaa. Tai velasta, joka asiakkaalle myönnetään, jotta tavara saadaan maksettua. Sen maan yrityksille, joista lainakin on peräisin. Yhdysvaltojen, Britannian, Saksan ja Ranskan saamisilla on rahoitettu ao. maiden tuotantoa ja työtä.

Kreikkalaisten ja portugalilaisten osalta on varmaan asiantuntijan helppo selvittää mihin rahat käytetty ja mistä tavarat ovat tulleet. Ja varsin todennäköisesti Espanja ja Italiakin ovat asiantuntijalle helppo nakki.

Väikkyy mielessä esimerkiksi mahdollisuus, että meidät muut pannaan maksamaan NATOn varustautuminen, vaikkemme ole edes NATOn jäseniä. Tai vaikkapa Libyan pommitukset. Tai Irakin sota.

A niin kuin Appeasement ei auta Suomea, ei EUta, ei euroa

Neville Chamberlainin noudattama politiikka 1930-lopun Euroopassa sai nimen appeasement, myöntyväisen rauhoittamisen politiikka. Se oli aikaa kun erityisesti Englanti, mutta myös Ranska halusivat rauhoittaa Hitlerin, siis Saksan alueellista laajentumispolitiikkaa. Jälkeenpäin arvioiden ne halusivat kuulemma aikaa omaan varustautumiseen, koska erityisesti Englanti oli päästänyt sotavoimansa rappeutumaan maailmansodan kalliiden koettelemusten jälkeen. "Peace for our time", julisti Chamberlain Münchenistä palatessaan.

Samaa politiikkaa on Suomi noudattanut (tietoisesti tai vanhasta sokean kuuliaisuuden perinteestä johtuen) suhteessaan EUiin, euroon ja syntymäisillään olevaan pankkikriisiin. Mutta miksi? Ei meidän tarvitse varata aikaa varustautumiseen. Ei edes taloudelliseen varustautumiseen muulla tavalla, kuin pitämällä huolta omasta taloudestamme. Pyrkiä pitämän huolta vientikilpailukykymme säilymisestä ja velkaantumisemme terveellä tasolla siltä osin kun ne meistä ovat kiinni. Uskoisin, että kummassakin riittää töitä ja parantamisen mahdollisuuksia täällä kotimaassa.

Tämänpäiväisessä artikkelissaan Jan Hurri päätyy siihen samaan johtopäätökseen, johon kuka tahansa hänen artikkeleitaan ja Taloussanoman Talouskriisi - sarjaan tutustunut tulee. Minunkinlainen tavikseni. 

En väitä, etteikö meidän ns. päätöksentekijöillä olisi tarkempiakin tietoja kuin meikäläisillä. Mutta en ainakaan minä ole tähän mennessä sen paremmin nähnyt kuin kuullutkaan "solidaarisuusvaatimusta" ja "sopimusten sitovuus" vaatimuksia yksityiskohtaisempia perusteita. Erityisesti en heiltä. Jos niitä on, alkaisi olla aika niitä julkaista. Muussa tapauksessa tämäkin hallitus muuttuu hyvin nopeasti kuolleeksi ankaksi ja "toimitusministeriöksi". Kansalaisten ja julkisuuden kasvavan paineen johdosta. Eikä meillä enää moiseen ole varaa.

Aletaan toimia isojen esimerkin innoittamana. "Aletaan noudattaa Britannian esimerkkiä. Ei makseta." Erityisesti meillä on siihen kaikki perusteet.

Olisin äärimmäisen kiinnostunut tietämään tämän lausuman todellisuuden: "Uutisraporttien mukaan jopa puolet ongelmaluotoista on yhdysvaltalaisissa rahamarkkinarahastoissa tai osallisina johdannaisuhkapeleissä. Nyt ei siis olla pelastamassa vain eurooppalaisia pankkeja, vaan myös riskiä ottaneita yhdysvaltalaisia keinottelijoita." Senkö vaikutuksia Jyki-boy ja Urpiainen pelkäävät?

A niin kuin Appeasement ei auta Suomea, ei EUta, ei euroa

 

Neville Chamberlainin noudattama politiikka 1930-lopun Euroopassa sai nimen appeasement, myöntyväisen rauhoittamisen politiikka. Se oli aikaa kun erityisesti Englanti, mutta myös Ranska halusivat rauhoittaa Hitlerin, siis Saksan alueellista laajentumispolitiikkaa. Jälkeenpäin arvioiden ne halusivat kuulemma aikaa omaan varustautumiseen, koska erityisesti Englanti oli päästänyt sotavoimansa rappeutumaan maailmansodan kalliiden koettelemusten jälkeen. "Peace for our time", julisti Chamberlain Münchenistä palatessaan.

Samaa politiikkaa on Suomi noudattanut (tietoisesti tai vanhasta sokean kuuliaisuuden perinteestä johtuen) suhteessaan EUiin, euroon ja syntymäisillään olevaan pankkikriisiin. Mutta miksi? Ei meidän tarvitse varata aikaa varustautumiseen. Ei edes taloudelliseen varustautumiseen muulla tavalla, kuin pitämällä huolta omasta taloudestamme. Pyrkiä pitämän huolta vientikilpailukykymme säilymisestä ja velkaantumisemme terveellä tasolla siltä osin kun ne meistä ovat kiinni. Uskoisin, että kummassakin riittää töitä ja parantamisen mahdollisuuksia täällä kotimaassa.

Tämänpäiväisessä artikkelissaan Jan Hurri päätyy siihen samaan johtopäätökseen, johon kuka tahansa hänen artikkeleitaan ja Taloussanoman Talouskriisi - sarjaan tutustunut tulee. Minunkinlainen tavikseni.

En väitä, etteikö meidän ns. päätöksentekijöillä olisi tarkempiakin tietoja kuin meikäläisillä. Mutta en ainakaan minä ole tähän mennessä sen paremmin nähnyt kuin kuullutkaan "solidaarisuusvaatimusta" ja "sopimusten sitovuus" vaatimuksia yksityiskohtaisempia perusteita. Erityisesti en heiltä. Jos niitä on, alkaisi olla aika niitä julkaista. Muussa tapauksessa tämäkin hallitus muuttuu hyvin nopeasti kuolleeksi ankaksi ja "toimitusministeriöksi". Kansalaisten ja julkisuuden kasvavan paineen johdosta. Eikä meillä enää moiseen ole varaa.

Aletaan toimia isojen esimerkin innoittamana. "Aletaan noudattaa Britannian esimerkkiä. Ei makseta." Erityisesti meillä on siihen kaikki perusteet.

Olisin äärimmäisen kiinnostunut tietämään tämän lausuman todellisuuden: "Uutisraporttien mukaan jopa puolet ongelmaluotoista on yhdysvaltalaisissa rahamarkkinarahastoissa tai osallisina johdannaisuhkapeleissä. Nyt ei siis olla pelastamassa vain eurooppalaisia pankkeja, vaan myös riskiä ottaneita yhdysvaltalaisia keinottelijoita." Senkö vaikutuksia Jyki-boy ja Urpiainen pelkäävät?

 

 

Solidaarisuudella on aikansa Se ei ole nyt

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Noudatetaan Britannian esimerkkiä. Ei makseta.

Upea häkkyrä eikö? Nappasin sen Jan Hurrin artikkelista Suomi siivoaa sotkun Britannia korjaa saaliin. Taloussanomissa.

Se taas pohjautuu siihen samaiseen ESCP Europe -kauppakorkeakoulun velkatutkimukseenThe great EU debt write off josta kirjoitin samannimisen artikkelin kesäkuun alussa. Tutkimuksen ainakin minun mielestäni mielenkiintoisimpana antina on selvittää, mitä tälle Eurooppaa lamaan ajavalle talouskriisille olisi tehtävissä netottamalla valtioitten eri toimijoiden keskinäisiä velkasuhteita.  Vaikka tarkastelun tuomitsisi kuinka teoreettiseksi ja käytännölle vieraaksi, se avaa uusia ajattelun ja ratkaisuvaihtoehtojen elementtejä.

Yksi tämänhetkisen tarkastelun keskeisimmistä on havainto Britannian painoarvosta tässä Eurooppa – kokonaisuudessa.  Se on suurempi kuin Saksa ja Ranska yhdessä. Sen pankeilla on suurimmat saatavat euro-maista, ja euron kaatuminen, joko Kreikan ja/tai Portugalin ja/tai Italia ja/tai … tuhoasi jo muutenkin savialoilla horjuvan Albionin talouden.

Vanha sanonta velkasuhteitten vaikutuksista sopijaosapuolten suhteeseen maksuhäirötilanteessa menee kai jotenkin näin. Jos olet velkaa pankille 10 000 euroa, etkä voi maksaa, se on sinun ongelmasi mutta, jos olet velkaa 100 000 000, se on pankin ongelma. Mutta nykytilanteessa Britannia ei joudu kantamaan huolta ei vastuuta pankkiensa holtittomasta rahoitustoiminnasta. Eihän se edes kuulu euroon.

Sen sijaan Suomi kuuluu euroon ja, vaikka ei juurikaan ole Välimerenmaita rahoittanut, joutuu Britanniaakin suuremmaksi maksumieheksi. Ja miksi? Koska David Cameronin hallitus on onnistunut vakuuttamaan Saksan ja Ranskan kollegansa, että nykykriisin ratkaiseminen on euro-maiden murhe. Ja kun Ranska ja Saksa pystyvät vastaavalla periaatteella pienentämään omien pankkiensa vastuita vyöryttämällä vastuut kaikille muille euromaille, se sopii heille mallikkaasti.

Sixten Korkman taas puhuu kreikanvelka-, euro-, talous- tai finanssikriisistä nyt jo potentiaalisena pankkikriisinä. Sitähän se on ja on ollut jo pitkään. Kesäkuun lopulla 28.06. kirjoitin siitäkin artikkelin Ruma sana sanottava niin kuin se on. 

Meillä täällä Suomessa oli pankkikriisi. Sitä hoidettiin väärin ja siitä selvittiin rimaa hipoen. Mutta siitä selvittiin. Eikä rahoittajatahoiksi muita ilmoittautunut, eikä kyllä pyydettykään.

Ymmärrän kansallisvaltioiden solidaarisuuden tarpeen Euroopan yhteisöllisyyden ja yhteistyön rakentamisessa. Kannatankin sitä. Mutta tolkku on säilytettävä mukana. Puhdistetaan ensin suurten EU-maiden poliittisten päättäjien ja heidän valtioissaan kotiaan pitävien pankkien menneet synnit pöydältä. Meillä ei ole eikä ole ollut niihin osaa eikä arpaa.

Ja palataan sitten solidaarisuuskeskusteluun. Ei latin latia enää Eurooppaan ennen sitä.

PS.

Miksiköhän USAn valtionvarainministeri Geithner pyytämättä ja yllättäen ilmestyi eurooppalaisten kollegojensa kokoukseen Puolassa männä viikolla? Voisikohan menossa olevan kriisin parhaiten mediassa vaietulla salaisuudella olla jotain tekemistä asian kanssa?

"Uutisraporttien mukaan jopa puolet ongelmaluotoista on yhdysvaltalaisissa rahamarkkinarahastoissa tai osallisina johdannaisuhkapeleissä. Nyt ei siis olla pelastamassa vain eurooppalaisia pankkeja, vaan myös riskiä ottaneita yhdysvaltalaisia keinottelijoita."

Solidaarisuudella on aikansa. Se ei ole nyt.

 

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Noudatetaan Britannian esimerkkiä. Ei makseta.

 

 

Upea häkkyrä eikö? Nappasin sen Jan Hurrin artikkelista Suomi siivoaa sotkun Britannia korjaa saaliin. Taloussanomissa.

Se taas pohjautuu siihen samaiseen ESCP Europe -kauppakorkeakoulun velkatutkimukseenThe great EU debt write off josta kirjoitin samannimisen artikkelin kesäkuun alussa, .  Tutkimuksen ainakin minun mielestäni mielenkiintoisimpana antina on selvittää, mitä tälle Eurooppaa lamaan ajavalle talouskriisille olisi tehtävissä netottamalla valtioitten eri toimijoiden keskinäisiä velkasuhteita.  Vaikka tarkastelun tuomitsisi kuinka teoreettiseksi ja käytännölle vieraaksi, se avaa uusia ajattelun ja ratkaisuvaihtoehtojen elementtejä.

Yksi tämänhetkisen tarkastelun keskeisimmistä on havainto Britannian painoarvosta tässä Eurooppa – kokonaisuudessa.  Se on suurempi kuin Saksa ja Ranska yhdessä. Sen pankeilla on suurimmat saatavat euro-maista, ja euron kaatuminen, joko Kreikan ja/tai Portugalin ja/tai Italia ja/tai … tuhoasi jo muutenkin savialoilla horjuvan Albionin talouden.

Vanha sanonta velkasuhteitten vaikutuksista sopijaosapuolten suhteeseen maksuhäirötilanteessa menee kai jotenkin näin. Jos olet velkaa pankille 10 000 euroa, etkä voi maksaa, se on sinun ongelmasi mutta, jos olet velkaa 100 000 000, se on pankin ongelma. Mutta nykytilanteessa Britannia ei joudu kantamaan huolta ei vastuuta pankkiensa holtittomasta rahoitustoiminnasta. Eihän se edes kuulu euroon.

Sen sijaan Suomi kuuluu euroon ja, vaikka ei juurikaan ole Välimerenmaita rahoittanut, joutuu Britanniaakin suuremmaksi maksumieheksi. Ja miksi? Koska David Cameronin hallitus on onnistunut vakuuttamaan Saksan ja Ranskan kollegansa, että nykykriisin ratkaiseminen on euro-maiden murhe. Ja kun Ranska ja Saksa pystyvät vastaavalla periaatteella pienentämään omien pankkiensa vastuita vyöryttämällä vastuut kaikille muille euromaille, se sopii heille mallikkaasti.

Sixten Korkman taas puhuu kreikanvelka-, euro-, talous- tai finanssikriisistä nyt jo potentiaalisena pankkikriisinä. Sitähän se on ja on ollut jo pitkään. Kesäkuun lopulla 28.06. kirjoitin siitäkin artikkelin Ruma sana sanottava niin kuin se on.

Meillä täällä Suomessa oli pankkikriisi. Sitä hoidettiin väärin ja siitä selvittiin rimaa hipoen. Mutta siitä selvittiin. Eikä rahoittajatahoiksi muita ilmoittautunut, eikä kyllä pyydettykään.

Ymmärrän kansallisvaltioiden solidaarisuuden tarpeen Euroopan yhteisöllisyyden ja yhteistyön rakentamisessa. Kannatankin sitä. Mutta tolkku on säilytettävä mukana. Puhdistetaan ensin suurten EU-maiden poliittisten päättäjien ja heidän valtioissaan kotiaan pitävien pankkien menneet synnit pöydältä. Meillä ei ole eikä ole ollut niihin osaa eikä arpaa.

Ja palataan sitten solidaarisuuskeskusteluun. Ei latin latia enää Eurooppaan ennen sitä.

PS.

Miksiköhän USAn valtionvarainministeri Geithner pyytämättä ja yllättäen ilmestyi eurooppalaisten kollegojensa kokoukseen Puolassa männä viikolla? Voisikohan menossa olevan kriisin parhaiten mediassa vaietulla salaisuudella olla jotain tekemistä asian kanssa?

"Uutisraporttien mukaan jopa puolet ongelmaluotoista on yhdysvaltalaisissa rahamarkkinarahastoissa tai osallisina johdannaisuhkapeleissä. Nyt ei siis olla pelastamassa vain eurooppalaisia pankkeja, vaan myös riskiä ottaneita yhdysvaltalaisia keinottelijoita."

 

Ei latin latia enää Eurooppaan

Enpä ollut väärässä kun jo 11.9. onnittelin Taloussanomia ja sen toimittajia Hannu Sokalaa ja Jan Hurria taloushistorian uuden lehden kääntämisestä. Käsitykseni mukaan he ovat onnistuneet suorastaan erinomaisesti kuvaamaan, mitä todella Pohjois-Atlantisessa finanssimaailmassa on viime vuosina tapahtunut. Tänään sarjan viimeinen jakso Mitä jää käteen, on myös vaikuttavin. Käteen jää nimittäin paljon.

Mikä tässä  artikkelisarjassa on niin uutta, että se sietää merkittävän paikan ainakin suomalaisessa talousjournalismissa?

•  Se on perusteellinen ja kokonaisvaltainen.
•  Se on talouspoliittinen mutta osana yhteiskuntapolitiikkaa.
•  Se ei ole päätöksentekijöille myötäkarvainen vaan kriittinen.
•  Se erittelee syyt ja seuraukset.
•  Se on tässä ja nyt, kun tilanne on vielä päällä.
•  Se antaisi ns. päätöksentekijöille hyvät työkalut päätöksentekoon.
•  Ja se lisää meille taviksille motiivia toimia, elleivät päätöksentekijät    sitä tee.

Muutamia lainauksia viimeisestä artikkelista:

Euroopassa käydään parhaillaan suurta yhteiskunnallista kamppailua. Taistelussa ratkeaa, kuka joutuu vastuuseen viime vuosien holtittomasta lainaamisesta ja velkaantumisesta. Saksalaiset, ranskalaiset, brittiläiset ja yhdysvaltalaiset pankit ovat tienanneet muhkeita summia myöntäessään yhä suurempia lainoja heikoille euromaille, etenkin Kreikalle. Nyt ne haluavat, että euromaat tulevat täysimääräisesti apuun ja hoitavat velkaantuneiden maiden velat.

Uutisraporttien mukaan jopa puolet ongelmaluotoista on yhdysvaltalaisissa rahamarkkinarahastoissa tai osallisina johdannaisuhkapeleissä. Nyt ei siis olla pelastamassa vain eurooppalaisia pankkeja, vaan myös riskiä ottaneita yhdysvaltalaisia keinottelijoita.

Finanssipiirien perusasenne on sama Yhdysvalloissa ja Euroopassa: otetaan rahat ja lähdetään käpälämäkeen. Ongelmalainoja myöntäneet pankkiirit antavat itselleen ylettömiä palkkoja ja bonuksia ja alkavat sitten etsiskellä hyviä tuottomahdollisuuksia muista maista. Tämä mielenlaatu on vastoin kansallisia etuja, ja se tukee hyvin epämiellyttävän, ahneen ja yhä inhotumman oligarkian muodostumista. Yleistyvä näkemys on, että pelastuspaketit epäonnistuvat lopulta. Velkaa on yksinkertaisesti liikaa, jotta sitä ottaneet valtiot pystyisivät selviämään siitä kansalaisiaan verottamalla ilman, että väestö pakotetaan puutteeseen.

Tavallisia kansalaisia on turha syyllistää finanssikriisistä. Tähän sotkuun johtaneessa politiikassa ei ollut kyse kansan vaatimuksista. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta politiikka oli vaikutusvaltaisten ihmisten muodostamien pienten ryhmien ajamaa – monessa tapauksessa nuo samat ihmiset neuvovat nyt meitä muita suhtautumaan tilanteeseen vakavasti. Eliitit yrittävät laittaa syypäiksi tavalliset kansalaiset ja samaan aikaan vältellä tilintekoa omista virheistään.

Wall Street ja amerikkalainen kapitalismi ovat menettäneet sielunsa. Vuosi sitten pankit, jotka olivat liian ahneita kaatumaan, olivat maksukyvyttömiä ja lähellä kuolemaa. Nyt, kuin ihmeen seurauksena, ne tekevät taas bisnestä entiseen malliin, röyhkeinä ja törkeitä bonuksia jakavina. Samaan aikaan muu talous uhrautuu: työttömyys kasvaa ja ulosotot lisääntyvät, kun lainojen vaikea saatavuus, inflaatio ja hurjasti kasvava liittovaltion velka listii veronmaksajia. Wall Street on kadottanut moraalisen kompassinsa. Se loi tämän sotkun, mutta nyt – kuin korppikotka – se hyödyntää haaskaa. Se on kadottanut kaiken tajun asiakkaiden edun kunnioituksesta, eettisestä vastuullisuudesta ja yhteisistä velvollisuuksista, hän kirjoitti. 

Useimmissa yhteiskunnissa eliitit yrittävät pitää valtansa rikkauksien haalimisen ohella hallitsemalla valtavirran ideologioita: sekä sitä, mitä puhutaan että sitä, mistä ei puhuta. Sosiaaliset hiljaisuudet (social silences) auttavat säilyttämään valtarakenteita tavoilla, joita mukanaolijat eivät useinkaan ymmärrä – saati sitten suunnittele. 

Jos Suomessa jaettaisi tutkivan talousjournalismin popularisoinnin Pullizer, ei tämänvuotisesta voittajata olisi epäselvyyttä.

Ei latin latia enää Eurooppaan

 

Enpä ollut väärässä kun jo 11.9. onnittelin Taloussanomia ja sen toimittajia Hannu Sokalaa ja Jan Hurria taloushistorian uuden lehden kääntämisestä. Käsitykseni mukaan he ovat onnistuneet suorastaan erinomaisesti kuvaamaan, mitä todella Pohjois-Atlantisessa finanssimaailmassa on viime vuosina tapahtunut. Tänään sarjan viimeinen jakso Mitä jää käteen, on myös vaikuttavin. Käteen jää nimittäin paljon.

Mikä tässä  artikkelisarjassa on niin uutta, että se sietää merkittävän paikan ainakin suomalaisessa talousjournalismissa?

 Se on perusteellinen ja kokonaisvaltainen.

 Se on talouspoliittinen mutta osana yhteiskuntapolitiikkaa.

 Se ei ole päätöksentekijöille myötäkarvainen vaan kriittinen.

 Se erittelee syyt ja seuraukset.

 Se on tässä ja nyt, kun tilanne on vielä päällä.

 Se antaisi ns. päätöksentekijöille hyvät työkalut päätöksentekoon.

 Ja se lisää meille taviksille motiivia toimia, elleivät päätöksentekijät sitä tee.

Muutamia lainauksia viimeisestä artikkelista:

Euroopassa käydään parhaillaan suurta yhteiskunnallista kamppailua. Taistelussa ratkeaa, kuka joutuu vastuuseen viime vuosien holtittomasta lainaamisesta ja velkaantumisesta. Saksalaiset, ranskalaiset, brittiläiset ja yhdysvaltalaiset pankit ovat tienanneet muhkeita summia myöntäessään yhä suurempia lainoja heikoille euromaille, etenkin Kreikalle. Nyt ne haluavat, että euromaat tulevat täysimääräisesti apuun ja hoitavat velkaantuneiden maiden velat.

Uutisraporttien mukaan jopa puolet ongelmaluotoista on yhdysvaltalaisissa rahamarkkinarahastoissa tai osallisina johdannaisuhkapeleissä. Nyt ei siis olla pelastamassa vain eurooppalaisia pankkeja, vaan myös riskiä ottaneita yhdysvaltalaisia keinottelijoita.

Finanssipiirien perusasenne on sama Yhdysvalloissa ja Euroopassa: otetaan rahat ja lähdetään käpälämäkeen. Ongelmalainoja myöntäneet pankkiirit antavat itselleen ylettömiä palkkoja ja bonuksia ja alkavat sitten etsiskellä hyviä tuottomahdollisuuksia muista maista. Tämä mielenlaatu on vastoin kansallisia etuja, ja se tukee hyvin epämiellyttävän, ahneen ja yhä inhotumman oligarkian muodostumista. Yleistyvä näkemys on, että pelastuspaketit epäonnistuvat lopulta. Velkaa on yksinkertaisesti liikaa, jotta sitä ottaneet valtiot pystyisivät selviämään siitä kansalaisiaan verottamalla ilman, että väestö pakotetaan puutteeseen.

Tavallisia kansalaisia on turha syyllistää finanssikriisistä. Tähän sotkuun johtaneessa politiikassa ei ollut kyse kansan vaatimuksista. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta politiikka oli vaikutusvaltaisten ihmisten muodostamien pienten ryhmien ajamaa – monessa tapauksessa nuo samat ihmiset neuvovat nyt meitä muita suhtautumaan tilanteeseen vakavasti. Eliitit yrittävät laittaa syypäiksi tavalliset kansalaiset ja samaan aikaan vältellä tilintekoa omista virheistään.

Wall Street ja amerikkalainen kapitalismi ovat menettäneet sielunsa. Vuosi sitten pankit, jotka olivat liian ahneita kaatumaan, olivat maksukyvyttömiä ja lähellä kuolemaa. Nyt, kuin ihmeen seurauksena, ne tekevät taas bisnestä entiseen malliin, röyhkeinä ja törkeitä bonuksia jakavina. Samaan aikaan muu talous uhrautuu: työttömyys kasvaa ja ulosotot lisääntyvät, kun lainojen vaikea saatavuus, inflaatio ja hurjasti kasvava liittovaltion velka listii veronmaksajia. Wall Street on kadottanut moraalisen kompassinsa. Se loi tämän sotkun, mutta nyt – kuin korppikotka – se hyödyntää haaskaa. Se on kadottanut kaiken tajun asiakkaiden edun kunnioituksesta, eettisestä vastuullisuudesta ja yhteisistä velvollisuuksista, hän kirjoitti.

Useimmissa yhteiskunnissa eliitit yrittävät pitää valtansa rikkauksien haalimisen ohella hallitsemalla valtavirran ideologioita: sekä sitä, mitä puhutaan että sitä, mistä ei puhuta. Sosiaaliset hiljaisuudet (social silences) auttavat säilyttämään valtarakenteita tavoilla, joita mukanaolijat eivät useinkaan ymmärrä – saati sitten suunnittele.

Jos Suomessa jaettaisi tutkivan talousjournalismin popularisoinnin Pullizer, ei tämänvuotisesta voittajata olisi epäselvyyttä.