maanantai 24. maaliskuuta 2014

Nyt on turvallisuuspoliittisten ratkaisujen aika



Kotimaisen turvallisuuspolitiikan panivat vihdoin oikeaan suuntaan hallituksen ja opposition, ilmeisesti kepun puheenjohtajan Juha Sipilän aloitteesta. Hallituskin oli vihdoin de facto valmis myöntämään, että heidän toimestaan ei SoTe-ssa mikään muutu. 

Juha Sipilä on monessa mielessä kansalaisen toivekuva kansanedustajasta. Itsenäinen, järkevä ja muutakin kuin vain broilerikoulun kokenut. Sääli, että kepulit epätoivossaan tekivät juuri hänestä puheenjohtajansa. Puoluekoneisto sen paremmin kuin jäsenetkään, kun eivät läheskään kaikki ole Juha Sipilöitä. Vaaralliseksi hänet tekeekin juuri se, että liian suuri osa äänestäjistä ei tuota eroa huomaa. Vaikka Juha Sipilä selvästi on kansan lahja kansanedustuslaitokselle on syytä muistaa, että yksi pääsky ei kesää tee. Kepu (puolue) pettää edelleen aina.

Nyt täytyy sitten toivoa, että Ervat ja niiden vastuu-alueelle kuuluvat kunnat osaavat käyttää avautuvaa rakenneuudistusta mahdollisuutena eivätkä uhkana. Tosiasia kai kuitenkin on, että kuntien perinteisestä päätösmandaatista yli puolet siirtyy toisiin käsiin? Siinä sitä riittää organisaation, toimintatapojen ja prosessien tehostamista moniksi vuosiksi. Nyt olisikin syytä panna kaiken kehittämisen keskiöön se, joka sinne kuuluu; kuntalainen ja hänen tarpeensa

Ulkoisen turvallisuuspolitiikkamme kehittämisen osalta olemme vielä odottamassa muuttuneen ympäristömme vaatimia uudistuksia. Venäjän käytös Krimin valtauksen osalta on monessa mielessä palauttanut Euroopan muut itsenäiset valtiot 1930-luvun ilmapiiriin. Vielä ei sentään olla elokuun lopulla 1939, kun Moskova ja Berliini tekivät hyökkäämättömyys-sopimuksensa. 



Volodja Putler


Sen kaltaisen kehitysmahdollisuuden estämiseksi Euroopan, EUn ja miksei vaikkapa Transatlantisen Kansainyhteisön (if any) tulisi nyt alkaa voimakkaasti toimia. Ennen kuin on liian myöhäistä. Mutta se edellyttää kyllä osapuolilta sellaista uhrivalmiutta, yhtenäisyyttä, päättäväisyyttä ja voiman demonstrointia, jota ei tähän mennessä ole löytynyt esimerkiksi Euro-kriisin ratkomisen yhteydessä. 

Meidän täällä Suomessa on myös osattava liittää nykytapahtumat suurempaan kuvioon. Venäjän vainoharhainen ja slaavisovinistinen toiminta Krimillä on avannut Suomen Nato-jäsenyydelle ikkunan, joka ei kauan ole auki, tapahtuipa lähitulevaisuudessa ihan mitä tahansa. Nyt jos koskaan on ratkaisujen aika.

Vaikka pidänkin NATO-jäsenyyttä yhtenä turvallisuuspolitiikan hyvänä vaihtoehtona, en pidä sitä meidän kannaltamme parhaana. Tsaarit, Leninit, Stalinit ja Putlerit vaihtuvat aikojen myötä, mutta Venäjä pysyy. Huomattavasti todennäköisemmin häviää Suomi, ellemme itse pidä olemassa olostamme huolta.



tiistai 18. maaliskuuta 2014

In another world



Kaksi viikkoa Krimiä on takana ja lännen vaikutus Putlerin toimiin ainakin näyttää nollalta. Pakotteille hymähdellään Venäjällä ja varmasti myös Kremlissä. Jokaisen lisäkiristämisen jälkeen lännen yhtenäisyys alkaa rakoilla ja samalla mahdollisuudet vaikuttaa Volodjaan positiivisesti - rauhan ylläpitämiseksi Euroopassa - vähentyvät. 

Liian vähän on ilmeisesti kiinnitetty huomiota siihen, miten Angelan kerrotaan kuvanneen keskusteluaan; ”Chancellor Angela Merkel of Germany told Mr. Obama by telephone on Sunday that after speaking with Mr. Putin she was not sure he was in touch with reality, people briefed on the call said. “In another world,” she said.” Lausuntoa on yritetty selitellä parhain päin, mutta entäpä jos se kuvaakin juuri sitä, miltä se sanottuna korvissa kuulostaa? 

Koko uuden virkakautensa presidenttinä Putler on kiristänyt otettaan vallasta, median hallinnasta, sananvapauden suitsimisesta, sotavoimansa kasvattamisesta. Ei ole kovin kaukaa haettu mahdollisuus, että hänen Muuminsa ovat jo poistuneet laaksostaan ja liittyneet Messiaan ristiretkeen, uuden Suuren ja Mahtavan Venäjän synnyttämiseen. Jos näin on muodostuvat EUn ulkoministerien kriisikokoukset samanlaiseksi lammasteluksi, kuin Kansainliiton kuolinkouristukset Genevessä 1939. 

Messias ei pakotteilla uhkaavia kumartele. Ja jos kumartaa se tapahtuu vain siksi, että se kuuluu oman strategiaan, yhtenä lopulliseen voittoon johtavana tekona. 

Haluavatko EUn jäsenet, kaikki yhdessä moisen estää. Uskaltavatko? Pystyvätkö? Nyt tarvitaan nopesti muuta, kuin ennalta julkaistuja pelotteita pakkotteina. Tämän maailman Putlerit uskovat vain voimaan.

Jyrki-boyn on turhaa nyt heilutella NATO-korttiaan. Nyt alkaa olla valitsemamme turvallisuuspolitiikan perusteiden koetteluaika myös puolustuspolitiikan osalta. Liittoutumaton, itsenäinen, yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustus. Onko se uskottava?




Venäjä tarvitsee hyödyllisiä idiootteja



Tämä lienee itsestään selvää. Se mikä ei ole on, että kyseessä on suomalainen. Vaikka asustelihan O.W.Kuusinenkin aikansa Kremlissä. 



Otto Ville Kuusinen Kremlissä.




Johan Bäckman, vielä Kremlin ulkopuolella?



Mistä ihmeestä näitä harhaanjohdettuja idiootteja riittää? Kummastakin varmaan yhtä paljon hyötyä itse kansalle?

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Putinille matkustuskielto ja varat jäihin



Venäjä on Putin, "the new kid on the block", yllättäjä, oman missionsa toteuttaja. EU ja muut länsimaat hajallaan oleva, keskenään kyräilevä ja byrokratian kangistama epämääräinen liittokunta. Kunniakkaan menneisyyden lumoissa vielä elävä iltaruskon maailma. 

Putinilla on oma selkeä agendansa.  Sitä ei varmaan kukaan muu tunne. Eikä hän seuraavaa siirtoaan paljasta. On varsinaista toive-ajattelua, kun EUn ja muiden ns. länsimaiden johto pyrkii sanktioiden vähittäisillä kiristämisillä saada Venäjän luopumaan Krimin liittämisestä osaksi Venäjän federaatiota. Puhumattakaan Itä-Ukrainan. Tai vaikkapa koko Ukrainan?

Kertomalla etukäteen mitä tapahtuu, jos Putin ei tee sitä taikka tätä, annetaan Putinille mahdollisuus pelata oma pelinsä häiriintymättä ja suunnitella yllätykselliset vastatoimensa verraten rauhassa. Niin kovasti tulee mieleen ystävämme Aatu toimenpiteineen 1930-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. 

Mikä saa demokraattisten valtioiden päättäjät taas tälläkin kertralla kuvittelemaan, että voimansa tunnossa oleva, johtamansa kansakunnan kunniaa palauttava valtionpäämies toimisi nyt muulla tavalla kuin samaa missiota aikoinaan ajanut diktaattori? 

Ensinkö Krim? Sitten Itä-Ukraina? Sitten Ukraina? Pienestä suurempaan, pieninä paloina se syödään elefanttikin. 

Kun nyt Krimillä 97,5 % kannattaa liittymistä Venäjään herää meissä kaikissa vähitellen epäilys, eikö kansalaisten mielipidettä pitäisi kunnioittaa? Ja Itä Ukrainassakin päästään vastaavassa äänestyksessä helposti enemmistöön, joka kannattaa liittymistä Venäjään, eikö sekin pitäisi sallia? Ymmärrettävää, että venäläiset haluavat Äiti Venäjän helmoihin? Ja viimein loput Ukrainasta; no olihan sekin suurimman osan historiastaan osa Venäjää ja Neuvostoliittoa? Antaa mennä vaan. 

Ja mikä sitten? Valko-Venäjä vai Baltia vai Suomi? Kaikki entisiä Helmiä Imperiumin kruunussa. 

Sotshin Talviolympialaiset taisivat sittenkin olla Berliinin Kesäolympialaisiin verrattavissa oleva tapahtuma?



PS.

Näitä veijareita voi ojentaa ja saada ruotuun vain potku sinne, missä kipukin on kovin. Ei siinä auta lakeijoiden potkiminen. 

Päivän hyvä uutinen




Ukraina ja Venäjä ovat sopineet, että ne eivät aloita sotatoimia toisiaan vastaan. Ainakaan ennen ensi perjantaita. Tosin Venäjä ei ole vahvistanut tietoa.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Putler - vie sie, myö vikisemma



Nomen est omen? Toivottavasti ei. Mutta kovin samalla tavalla ns. länsimaat ja varsinkin Länsi-Euroopan maat ja EU suhtautuvat Putlerin tekemiseen, kuin samat maat noin 80 vuotta sitten puolinimikaiman temppuihin. Ja ymmärrettevä se kai on? 

Demokratiat, määriteltynä nyt miten tahansa, eivät muutenkaan ole nopeita reagoimaan pikatilanteisiin, politokratiat ja politbyrokratiat vielä vähemmän. Erilaiset, monissa suhteissa toistensa kanssa kilpailevat demokratiat ovat vielä niitäkin hitaampia, vaikka saamaan valtioiden liittoon kuuluisivatkin. Sillä maantiede ja historian kokemukset eivät edelleenkään ole muutettavissa.

"Pelastautukoon ken voi", huutavat varmaan myös kukkoa vailla olevat kanat ketun päästyä tarhaan? Tällaisessa tilanteessa, jonka EU edellisen kerran kohtasi jenkkien subprimekriisin seurauksena noin viisi vuotta sitten, osoitti selvästi, että kun asiat pitkistyvät ne mutkistuvat. Viisi vuotta mennyt eikä kriisin syitä ole vieläkään osattu poistaa. Johtajuus loistaa poissaolollaan.

Putler ei niin kauan odota. Kansallisen kunnian palauttaminen ei niin kauaa odota, eikä voikaan odottaa. Perusteellisen ja pätevän suunnittelun seurauksen toimeenpano on nopeaa, tehokasta ja yllättävää. Ja ennen kuin huomaammekaan Euroopalla, tai mitä siitä kohta on jäljellä, on jälleen edessään fait accomplit.

Ja olisiko siitä kukostakaan ollut apua? Pitbul kai kanalassa olisi pitänyt vahtiin jättää? Jäisi ainakin saman ketun hyökkäykset siihen ensimmäiseen. 




Kontribuutioni viimeaikaiseen kansalaiskeskusteluun alla.


Kohteesta <http://www.talouselama.fi/keskustelu/vastaus/?pageNumber=1&parentId=432176&operation=comment&articleId=2236854#commentsForm>

Näköjään. Kuinka monta niitä löytyy ja mistä muualta?

Lahjoitustemme suma kyllä laantuu, kun rahat (omat ja lainatut) on käytetty. Siihen ei enää kauaa mene. Vuosi pari korkeintaan. Siis sitten kun Katainen joutuu tekemään Janukovitshit.






Jos tämä olisikin ainoa "kuplakaupunki" Kiinassa. Ordosista pohjoiseen näyttää ainakin Google Earthin avulla löytyvän toinenkin. Jos niitä vielä muualtakin löytyy joutuvat arviot Kiinan säätelemättömän pankkilaitoksen vastuista ja terveydestä uuteen valoon. 

Kun nuo vajat 30.000 asukasta keskittyvät huolehtimaan siitä, ettei kaupunki kokonaan rapistu on jo yksi "kuplakaupunki" aika iso kustannusrasite. Eikä edes 1,3 miljardisella maalla ole pohjattomia varoja investoida ja ylläpitää täysin tuottamattomia, itse asiassa vain kasvavasti kuluttavia investointeja.





Ei Venäjän uhka ole mihinkään muuttunut. Muuttuneet ovat vain aika muutaman suomalaisen kuvitelmat. Väittäisin, että heihin kuuluvat lähinnä peruskoulun historiattomat oppilaat ja ne, jotka muutenkin elävät ruusuisten unelmien maailmassa, realiteeteista turhaa huolehtimatta.






Täytyy kompata Teppo Vanamoa. Viimeistään tämä hallitus on toiminnallaan - siis toimimattomuudellaan ja vastuuttomuudellaan - osoittanut, mikä kuvitellun parlamentaarisen demokratian todellinen tila Suomessa on. Se on vitsi, ja sen ovat toiminnallaan aikaansaaneet puolueet lisääntyvästi jostain 1960-luvun alusta lukien. 

Keskeisin ongelma on puolueiden aseman ylikorostuminen kansaedustajiin verrattuna päätöksenteossa, siis lakeja säädettäessä. Seurauksena on mm. se, että valituksi tulee aivan liian suuri määrä "julkkispellejä" ja muita turhakkeita, koska puolueiden keskinäinen kilpailu äänistä sitä vaatii. 

Teknisesti muutos kansanvaltaisempaan olisi yksinkertainen, mutta järjestelmän - siis puoluejärjestelmän - sisältä se ei enää onnistu. Liian moni on vaarassa menettää liian paljon. 

Demarien haikailemat pitkien listojen vaalit eivät olennaisesti poikkea siitä, mihin puolueet jo viimeksi muutetun vaalirahoituslain mukaan pääsevät. Kansalaisia tarvitaan kohta muutenkin vain puolueen nimeämille ehdokkaille äänensä antamaan.





perjantai 7. maaliskuuta 2014

Seuraavaksi uusi München ja rauha meidän ajallemme?

Tunnetusti historia ei toista itseään, mutta kovin ovat samalaiset kehityskulut nyt ja vajaat sata vuotta sitten. 

Osallistumisyrityksiäni viimeaikaiseen kansalaiskeskusteluun.




Asiaa Kaskeala puhuu, mutta uuteen Münchenin kokoukseen ei meillä, sen paremmin kuin EUllakaan myöskään ole varaa. Kieli keskellä suuta kumpienkin on lähdettävä, omista intresseistään ponnistaen.


Sääli, että ruorissamme juuri nyt ovat kakarat.





On hämmästyttävää, että kovin monet suomalaiset uskovat turvallisuutemme perustuvan liittolaisiin ja liittolaisuuteen. Jos ei NATOon niin sitten Saksaan tai ainakin Pohjoismaihin, siis Ruotsiin. Joidenkin mukaan paras turva tuntuu löytyvän lyöttäytymisestä karhun syliin. Kansallista itsetuntoa parhaimmillaan?

Koko ajatus kansallisesta itsenäisyydestä perustuu kansalaisten vakaumukseen ja uskoon, oman halun ja kyvyn riittävyyteen vastaamaan kansakunnan kohtaloista. Kaikissa olosuhteissa. Niistä ja erityisesti niissä onnistumisesta meillä on myös näyttöä noin sadalta vuodelta.

Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä, että varsinkin vaikeassa tilanteessa suomalaisten etua ajavat yksin suomalaiset? Että liittoutumisilla aina on hintansa, jotka todellisuuden testissä saattavat sitoa osapuolten käsiä ja rajoittaa toimintavapauksia ja - vaihtoehtoja? Varsinkin pienten ja eniten suojaa etsivien osapuolten käsiä? Meidän kätemme.

Eiköhän kannaltamme parhaaksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategiaksi ole osoittautunut halu pitää yllä hyviä, rauhanomaisia suhteita kaikkiin maihin ja erityisesti naapureihimme? Ja toimia tilanteen mukaan? Itsenäisesti. Kaikin kulloinkin käytettävissä olevin välinein ja keinoin?

Sen sijaan on varmasti syytä jo nyt, eikä vasta nykyisen kriisin pölyn laskettua arvioida puolustusresurssiemme riittävyys ja tehdä tarvittavat ratkaisut. Nykyinen kriisi osoittaa kouriintuntuvasti erityisesti sen, että yllättäen alkava sota Euroopassa on edelleen valitettava mahdollisuus.



  


Suomalaista teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaa irvokkaimillaan. Viekää työ, myöhän vikisemme.







Yhteensattumaa varmaankin? Mitä seuraavaksi?






Siis, uuden tilanteen mukanaan tuoma mahdollisuus ja tarve tarkentaa ja PÄIVITTÄÄ lupaehtoja ei sovi vihreille? Taitavat vaalit olla liian lähellä? Vastuupuolue vailla vertaa?




Aivan, on asiantuntijoita ja asiantuntijoita. Valituksi tuleminen eduskuntavaaleissa ei tee edes poliitikosta asiantuntijaa.





Puolan ulkoministerin CNNn toimittajalle antaman lausunnon mukaan <http://amanpour.blogs.cnn.com/2014/02/26/vladimir-putin-viktor-yanukovych-radoslaw-sikorski-ukraine-poland-russia/>  Janukovitsh vasta pitkällisen vastahangan jälkeen, ja aivan yllättäen suostui allekirjoittamaan viimeisimmän sopimuksen "kapinallisten" kanssa. Keskustelun hän arveli tapahtuneen Putinin kanssa.

Näin jälkikäteen voi vain arvella, mikä näin yllättäen ja perusteellisesti muutti Viktorin kannan? Mitä Vladimir uhkasi? mitä lupasi? vai oliko edes kyseessä Vladimir?



Kirjoittajan mielestä "Small, vulnerable countries have had a painful lesson in European realpolitik that they will not soon forget."

Mutta sekään ei koske Suomea.




Liberaa ja Lepomäkeä kompaten; jos ay-liikkeen voimaa haluaa merkittävästi heikentää on ansiosidonnaisen työttömyysturvan nauttima yhteiskunnallinen "tuki" poistettava ja tuen maksatus kansallistettava. Mutta olisiko siinä kansalaisten ja kansakunnan kannalta järkeä, on toinen kysymys.

Nykyisessä poliittisessa ilmastossa seurauksena olisi käytännössä työttömyyskassojen maksaman ansio-osan poistuminen ja kassajärjestelmän loppuminen. Poliitikot kyllä keksivät rahoille parempaa käyttöä siis sellaista, josta sen paremmin ay/kassojen-jäsenet kuin kansalaiset yleensäkään eivät hyödy. 

Nykyjärjestelmä, joka mahdollistaa myös ay-liikkeisiin kuulumattomien, yksityisten kassojen olemassa olemisen ja käytännössä kenen tahansa työntekijän niihin liittymisen, lienee sittenkin järjestelmänä työntekijöiden ja yhteiskunnan kannalta parempi ratkaisu, ellei työttömyyskorvauksen suuruuden mittatikuksi oteta sen käyttämistä raippana syrjäytymisen kasvattamiseen.



   

Kun vuosikaudet on hakattu päätä seinään, eikä euron kriisi, sen paremmin kuin kohteena olevien euro-valtioidenkaan kriisit ole poistuneet saattaa todella olla aika kokeilla jotain muuta. Kun EKP kerran on onnistunut pitämään inflaation tavoitteessaan - alle 2% - se osaa varmasti pitää sen myös toisella tasolla - vaikkapa alle 6% tasolla.

Keskeistä Euroopassa nyt on luoda työtä ja kysyntää ja kohdistaa kehityspanokset sinne, missä ne vahvimmin vaikuttavat työllisyyden lisääntymiseen. Riittääkö toimintaohjeeksi pelkkä tavoiteasettelun tarkentaminen, esimerkiksi työllisyystavoitteiden hyväksyminen yhdeksi EKPn kriteeriksi, jääköön fiksumpien ratkaistavaksi. Pelkällä prosenttipelillä, edes negatiiviseksi menevällä korolla, ei uskoa euroon eikä EUn tulevaisuuteen saada enää aikaan. 


Onko EUkin jo liian vahvasti Ukrainan tiellä?





Näyttää siltä, että valtion viranomainen on jälleen ylittänyt itsensä päätöksiä tehdessään. Edes itse rationaaliseksi ja läpinäkyväksi uskomaansa ja toivomansa valintaa ei virkamies osaa. Senttien laskeminen on usein niin paljon helpompaa. 

Nytkin näyttää siltä, että kaikki laatukysymysten vaikutukset on ohitettu sillä, että niputetaan muita kriteerejä. Onko näin tapahtunut tarkoituksella tai vahingossa en osaa ottaa kantaa. Mutta jos kokonaishankinnan hinta on ollut 5,5 miljoonaa ja voittanut tarjous on ollut 0,5 miljoonaa keskeisiä kilpailijoita halvempi, mutta hävinnyt niiden suhteen kaikkien laatukriteereiden osalta, onkohan valinta sittenkään kokonaisuudessaan tarkoituksenmukainen tai edes järkevä?

Aiempien it-palvelujen kilpailutusten onnistumiset eivät hyvää tälläkään kerralla lupaile.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Venäjän kulloistakin johtajaa ei tarvitse ymmärtää. Tarvitsee vain varautua....




....kaikkeen.

On hämmästyttävää - no ei ehkä sittenkään - että niin monet suomalaiset uskovat turvallisuutemme perustuvan liittolaisiin ja liittolaisuuteen. Jos ei NATOon niin sitten Saksaan tai ainakin Pohjoismaihin, siis Ruotsiin. Joidenkin mukaan paras turva tuntuu löytyvän lyöttäytymisestä karhun syliin. Kansallista itsetuntoa parhaimmillaan?

Koko ajatus kansallisesta itsenäisyydestä perustuu kansalaisten vakaumukseen ja uskoon, oman halun ja kyvyn riittävyyteen vastaamaan kansakunnan kohtaloista. Kaikissa olosuhteissa. Niistä ja erityisesti niissä onnistumisesta meillä on myös näyttöä noin sadalta vuodelta.

Johtuuko itseluottamuksemme puute meidän suomalaisten, tai ainakin suomalaisten poliitikkojen ilmeisestä haluttomuudesta pitää yllä uskottavaa materiaalista puolustustasoa? Ja kuka väittää, että puolustuksemme ei ole uskottava? Kenen siihen pitää uskoa?

Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä, että varsinkin vaikeassa tilanteessa suomalaisten etua ajavat yksin suomalaiset? Että liittoutumisilla aina on hintansa, jotka todellisuuden testissä saattavat sitoa osapuolten käsiä ja rajoittaa toimintavapauksia ja - vaihtoehtoja? Varsinkin pienten ja eniten suojaa etsivien osapuolten käsiä? Meidän kätemme. Kohtalokkaasti.

Uhitella ja loukkaantua kyllä osaamme, jos kaikki ei mene juuri siten, kun mielestämme pitäisi. Onneksi uhitelemme tasapuolisesti sekä toisilleemme että muille. Niitä erilaisia mieliäkin taitaa olla vähintäin asukasluvun verran? 

Eikö kannaltamme parhaaksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategiaksi ole osoittautunut halu pitää yllä hyviä, rauhanomaisia suhteita kaikkiin maihin ja erityisesti naapureihimme? Ja toimia tilanteen mukaan? Itsenäisesti. Kaikin kulloinkin käytettävissä olevin välinein ja keinoin?


Sen sijaan on varmasti syytä jo nyt, eikä vasta nykyisen kriisin pölyn laskettua arvioida puolustusresurssiemme riittävyys ja tehdä tarvittavat ratkaisut. Ei pidä jättää huomiseen asioita, jotka tulee tehdä nyt. Emmeköhän tätä tilanteen arviointia ja erityisesti päätöksentekoa ole jo riittävän kauan siirtäneet? Nykyinen kriisi osoittaa kouriintuntuvasti erityisesti sen, että yllättäen alkava sota Euroopassa on edelleen valitettava mahdollisuus.





tiistai 4. maaliskuuta 2014

Sotaharjoitus onnistui?



Venäjä on juuri ilmoittanut, että läntisen sotilasalueen harjoitus on päättymässä, joukot palaavat kasarmeihinsa ja tulokset ovat hyvät. 

Voisiko todella olla niin, että Putin vetäisi joukkonsa Ukrainasta, Krim mukaan lukien osoitettuaan, kuin helppoa sen on Ukraina vallata? Viesti sen alueellisesta suurvalta-asemasta, sen mahdollisuudesta tehdä mitä tahansa ja muun maailman kyvyttömyydestä tehdä oikeastaan yhtään mitään, on taatusti mennyt perille. Kiistattoman selvästi ja ilman verenvuodatusta.

Voisiko Volodja todella olla näin arvaamaton ja vastuuton?

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Georgian sota vai Itävallan Anschluss?



Kovin monille spekulatioille Venäjä antaa nyt aihetta. Kaiken sen jälkeen mitä viime päivinä on tapahtunut yksi on kuitenkin varmaa. Krimin miehitys oli Venäjällä perusteellisesti etukäteen suunniteltu ja tehokkaasti se myös toteutettiin. Epäselvempää on miten tästä eteenpäin. Putin johtaa nyt orkesteriaan, me muut vikisemme. Vaan kuinka kauan?

Onkohan Kremlissä ajateltu, että ”tuosta kun vähän tyrkkää vasta vallan saanutta, juuri muodostettua hallitusta, hajoaa koko rakennelma”? Kovin tuntuvat olevan samat mietteet Putinilla kuin Stalinilla 1939 marraskuussa. Nyt oli soittokunnan instrumentit sentään korvattu tunnuksettomilla, mustanaamioiduilla ja mykillä asemiehillä. Jotain on opittu?

Kun muistaa miten vahvasti Vladimir on ottanut kantaa Venäjän kunnian ja suuruuden palauttamisen puolesta nousee mieleen väistämättä toinenkin kuva. Toisena aikana, toinen pieni mies koki edellisen rauhan häpeärauhaksi ja maansa alennustilan iskuksi suuren maan vielä suuremman historian kasvoille, kunnian riistämiseksi.

Abhasia ja Etelä-Ossetia ja Georgian sota. Nyt sitten Krim ja mahdollisesti Itä-Ukrainan tai jopa koko Ukrainan miehitys kontra Reininmaan ja Saarin alueen miehitys, Itävallan Anschluss, München, Tsekkoslovakian sudeettialueen miehitys ja lopunkin Tsekkoslovakian nielaiseminen. Sitten seurasikin Puola.

Georgian sodan jälkeen, ei siitä seurannut Putinille yhtään mitään. Ei edes Sotshin talviolympialaisia boikotoitu, peruuttamisesta puhumattakaan. Vastasiko pitämätön kokous Putinille viestinä samaa kuin München sille toiselle pienelle miehelle, jolla oli hassut viikset? "Ei ne muut välitä, uskalla, eivätkä kykene tahtoani, eivätkä jumalaista kohtaloani vastustamaan." Miten käynee Kiovan MM-kisoille?

Puolan ulkoministerin CNNn toimittajalle pari päivää sitten antaman lausunnon mukaan Janukovitsh vasta pitkällisen ja sitkeän vastahangan jälkeen, ja aivan yllättäen, viimeisen puhelinkeskustelun jälkeen, suostui allekirjoittamaan viimeisimmäksi jääneen sopimuksen "kapinallisten oppossitioedustajien" kanssa. Keskustelun hän arveli tapahtuneen Putinin kanssa. 

Mikä näin yllättäen ja perusteellisesti muutti Viktorin kannan? Mitä Vladimir uhkasi? Vai uhkasiko ollenkaan? Sanoiko vain, "odota nyt Victor rauhassa muutama päivä ja tulen apuun"? Vai oliko kyseessä edes Vladimir?

On ilmeistä, että Suuri Johtaja Janukovitsh ei kuitenkaan uskaltanut, oman turvallisuutensa vuoksi pysyä maassaan, vaan pakeni suojelijansa luokse 70 miljardia rikkaampana. Ei tosin ole tainnut tavata Vladimiriä vieläkään?

Toimittajan mielestä "Small, vulnerable countries have had a painful lesson in European realpolitik that they will not soon forget." Mutta sekään ei, tälläkään kerralla varmasti koske Suomea?

Tänään Venäjän aloittama laivastosotaharjoitus Itämerellä panee miettimään, miten oikeassa New York Times mahtaa olla todetessaanChancellor Angela Merkel of Germany told Mr. Obama by telephone on Sunday that after speaking with Mr. Putin she was not sure he was in touch with reality, people briefed on the call said. “In another world,” she said.

Kun maailmanpolitiikan vastuullisina pidetyt johtajat päästävät tuollaisia lausuntoja julkisuuteen, voiko Putin vielä perääntyä kasvojaan menettämättä?



PS.

Ajatellaan kuitenkin positiivisesti ja kiitetään Volodjaa; sotateollisuuden kysyntä ja kasvu nostavat länsimaat taas jaloilleen.