Putin toteuttaa Hitlerin pelikirjaa

 

Tänään, pienemmässä ryhmässä nykyisestä geopoliittisesta  turvallisuustilanteesta keskustellessamme minua hämmästytti huoli, jonka Putlerin toimet ovat meissä herättäneet. Yhä useammat viittaavat 1930-luvun tapahtumiin ja Hitlerin toimiin ennen hänen hyökkäystään Puolaan. 

Kuten Putler hänkin uhkaili vuodesta toiseen ja teki mitä lystäsi alkaen vuodesta 1935 palauttaessaanyleisen asevelvollisuuden, miehittämällä Ranskan holhoukseen asetetun Reininmaan vuonna 1936, Itävallan Anschluss osaksi Saksaa vuoden 1938 maaliskuussa, miehittämällä Münchenin sopimuksen perusteella Tsekkoslovakian Sudeetinmaan saman vuoden syyskuussa ja loput Tsekkoslovakiasta seuraavan vuoden, vuoden 1939 maaliskuussa. Uhkaukset Puolalle konkretisoituivat sitten 1.9.1939.

Kovin ovat Putlerin toimet vaikutukseltaan samanlaisia. MoldavianTransnistria ”ei-kenenkään tunnustama” osa Moldovaa vähintään vuodesta 2006, Georgian sodasta elokuussa 2008 syntyneet ”ei-kenenkään tunnustamat” Abhasia ja Etelä-Ossetia ja ”ei-kenenkään tunnustamat” Itä-Ukrainan Donbasin ja Kriminmiehitys vuoden 2014 alussa. Entisestään ovat avoimina haavat ensimmäisestä ja toisesta Tšetšenian sodasta (1994 – 1996 ja 1999 - 2009) ja Armenian ja Azerbaidžanin Vuoristo-Karabahista käymä viimeisin sota vuodelta 2020.

Putleria Hitleriin verratessa käy ilmi, että Hitlerillä oli selvästi kovempi kiire. Hitlerin valtaannoususta hänen kuolemaansa meni vain 12 vuotta. Putler on rakentanut omaa diktatuuriaan ainakin vuodesta 1999. Toisaalta maailma oli 1930 - luvulla kovasti erilainen, pienempi ja paikallisempi. Silloin Saksa oli keskellä Eurooppaa ja suurvaltoina itseään pitävien ympäröimä.

Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Nato – maat on lihavoitu, Kauko-Idän maat alleviivattu. Kursiivilla maat, jotka kuuluvat alueeseen, joita Putler ainakin havittelee historiallisen Äiti Venäjän osaksi. Samoissa valtioissa ja samalla Putlerin Venäjällä on viime aikoina ollut näkyviä ongelmia. Voisiko se olla yksi hänen keskeisistä huolistaan; syy joka selittäisi miksi hän juuri nyt on esittänyt vaatimuksensa Yhdysvalloille ja NATOlle? Ja miksi hän esittää vaatimuksensa ehdottomana, asettaessa samalla itsensä nurkkaan josta kunniallista perääntymistietä ei näytä olevan?

Suomella on kuulemma NATO–optio, mahdollisuus hakea NATOn täysivaltaista jäsenyyttä oman päätöksensä mukaisesti. Ja Sauli Niinistön mukaan edelleenkin. Samanlainen mahdollisuus on naapurillamme Ruotsilla. NATOlla taas ovi on kuulemma edelleen auki kummankin jäsenhakemukselle. Jo pitkään on ollut selvä, että liityttäessä liittyvät yhtäaikaisesti kumpikin tai eivät kumpikaan.

Milloin optiota on tarkoitus käyttää? Tuskin vasta silloin kun Venäjä on jo hyökännyt. Silloin on jo liian myöhäistä. Ilmeisesti siis ennen sitä? Milloin sitä ennen? Ilmeisesti kun tilanne on kummankin mielestä ajankohtainen? Miten ajankohtaisuus ilmenee?

Olisiko Suomen ja Ruotsin siis ajankohtaista aloittaa neuvottelut mahdollisesta NATO–jäsenyydestä nyt ja laajamittaisesti julkistaa se?

Saapi nähdä miten äijän käy

Ihan samalla tavalla kuin Stalin aikoinaan - nyt vain geopoliittisesti - kutsui Putler Moskovaan keskustelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Nyt kutsun kohteina ei ollut yksin Suomi, ei edes yksin Baltia vaan Jenkit ja NATO ja ETYJ. Silmiinpistävää on, ettei EU tainnut suoranaisesti olla edes kutsun kohteena.

Aiemmin Stalin oli kutsunut Kremliin Saksan korkean edustaja, joksi valikoitui shampanjakauppias Ribbentrop. Eikä sopimuksen aikaansaamiseen kauan mennyt kun Eurooppaa etupiireihin jaettiin 23.9.1939. Jaettiinhan alueita, jotka eivät kummallekaan kuuluneet ja kauppasopimukset olivat edullisia kummallekin, nekin vielä osittain muiden omaisuutta. Ja Hitlerillä oli kova kiire, eihän Puolaan hyökkäystä voinut pitkään paljastumatta siirtää.

Nyt kiire näyttää olevan Putlerilla. Miksi? Päätellen siitä, että hän esittää uutta etupiirijakoa Eurooppaan ja suurieleisesti ja voimakkaasti sen julkistaa, hän on rakentanut siitä itselleen kategorisen imperatiivin. Hänen mahdollisuuteensa esittämistään vaatimuksista kokonaan, tai edes suurimmaksi osaksi luopua ei tule kysymykseen. Neuvottelutarjous ei ole aito. Se on pehmennetty ilmaisu tavoitellusta diktaatista, joka hyvin vertautuu Münchenin sopimukseen syyskuulta 1938. Äiti Venäjän historiallinen "kunnia" kun ei häviämistä hyväksy. Eikä Putlerin valta ainakaan.

Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessa nykytilanteen olennainen tuli hyvin esille:

”Niinistö on vuosia kysellyt EU:n turvatakuiden ja solidaarisuuden perään, mutta turhaan. Presidentti on selvästi turhautunut siitä, että sanotaan, mutta ei sanota, mitä tarkoitetaan.

Nyt heikkouden hintaa maksetaan. Niinistö murehti sitä, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat Euroopan asioista eurooppalaisten pään yli. Hän huomautti, ettei Eurooppa voi tyytyä pelkkään ”pakotekoordinaattorin rooliin”.

Mutta mitä, jos ei pelkkiä pakotteita? Niin, sitä itseään: voimaa. Kylmimmän kommenttinsa Niinistö tarjosi mutkan kautta. Hän kertoi ajatelleensa näinä aikoina turvallisuuspolitiikan yhdysvaltalaisen veteraanivaikuttajan Henry Kissingerin oppeja: ”Hänen [Kissingerin] kyynisen lausumansa mukaan silloin, kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla.”

Nyt kun Putlerin diktaattitarjoukseen on jo vastattu myöntyvästi, ainoa tapa, jolla ”heikkouden hinta” voidaan eliminoida on Euroopan ja Yhdysvaltojen kyky osoittaa tosiasiallista yhtenäisyyttä ja vahvuutta. EUn on oltava näkyvästi mukana. Näin vaikka ja juuri koska Euta ei ole neuvotteluihin edes ole kutsuttu. 

Vaan mistä löytyy se riittävän konkreettinen, Putlerin silmissä uskottava poliittinen taho ja tahto? Ja kuka sen pystyy toimittamaan? Yksi asia on varma: Nyt ei ole myöntyväisyyden aika. Ei ainakaan jos halutaan välttää historiassa tehdyt virheet.

Riittää kun selviydytään

Vaikka Putler kenkkuilee tavallistakin aktiivisemmin, vaikka Jenkkilä on ajautumassa kiihtyvällä vauhdilla sisällissotaan, vaikka Boris ei taida tietää onko menossa tai tulossa, vaikka Merkel lähti ja Macronin palli heiluu, vaikka Korona kurittaa meitä ja muita kuin ei koskaan ennen, vaikka Ilmasto reagoi voimakkaasti ihmisen vastuuttomuuteen ja vaikka Sanna kuinkakin bilettää raskaan hallitustyön ohessa haluan toivotta kaikille tälle blogille eksyville

Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2022.

(Onni tulee aina tarpeeseen. Riittää kun selviydytään.)

Poliisin palvelu on perseestä

 

Heinolassa, Löytäneentiellä noin 300 metriä Vehkalahdentieltä on viime torstaista lähtien tien reunassa - varsin vaaralliseen paikkaan - pysähtynyt Audi 3 merkkinen vanha auto. Siihen se on joutunut ilmeisesti jonkin tasoisen onnettomuuden seurauksena siitä päätellen, että yksi puskuri on irronnut ojaassa, ainakin yksi puu katkennut ja osa ikkunoista hajalla. Ilmastointiteipillä sitä on, ilmeisesti jo ennen sen hylkäämistä yritetty korjata. Rekisterikilvistä ei ole havaintoa.

Varmistuttuamme torstaina siitä, että ketään ei ole sen paremmin sisällä kuin lähistölläkään jatkoimme matkaa kotiin ja jäimme odottamaan sen poistumista. Vaan eipä ole kukaan kaivannut vielä tähänkään päivään – tiistai – mennessä. Palatessamme sunnuntaina viikonloppumatkalta Helsingistä päätimme tehdä asiasta ilmoituksen poliisille. Poishan se siitä pitäisi saada.

Ei tuntunut tarkoituksenmukaiselta soittaa yleiseen hätänumeroon 112 olimmehan mielestämme varmistuneet jo torstaina, että hädästä ei ollut kysymys. Ja uutisista on jäänyt mieleen hätäkeskuksen kiireet ja asiattoman hätäsoitot.

Poliisi.fi sivuilta kävi ilmi, että oli kaksi ilmeisesti valtakunnallista puhelinnumeroa, johon voisi soittaa. Mutta ne eivät olleet avoinna kuin arkipäivisin klo 08.00 – 16.15. Samalla kävi selväksi, että Heinolan poliisi on lomalla elokuun alkuun. No, ehkä auto haetaan maanantaina?

Maanantaina palasimme kauppareissulta klo 16.20 jälkeen ja siinä se romu edelleen on. Nyt joku oli ilmeisesti käynyt avaamassa toisen etuoven. Ajankohdasta johtuen soittaminen ei kuitenkaan enää kannattanut.

Tänään tiistaina noin klo 10 aikaan kaupunkiin lähtiessämme päätimme sitten soittaa poliisille uudestaan. Kahdesti onnistuimme saamaan langan päähän - tosin varsin pitkän odottelun jälkeen - ihmisen joka lupasi yhdistää, mutta perille kumpikaan puhelu ei odottelemisesta huolimatta mennyt.

Kaupungissa menimme Heinolan Poliisiasemalle, joka oli lukittu ja pimeänä. Turha tarkastus, senhän jo arvasimme, mutta sitten potkaisi onni. Torilla havaitsimme poliisin Maijan, jonka perään toivorikkaana lähdimme. Valoja välkytellen ja äänimerkkejä antaen yritimme saada sen pysähtymään, mutta ajaja ei mitenkään reagoinut. Tie oli kapea enkä aluetta tuntemattomana halunut yrittää ohitusta. Kun olimme tulossa Rullantieltä Tommolankadulle päätin luopua yhteydenottoyrityksestä ja käännyin vasemmalle, poliisin edessä käännyttyä oikealle. Pitäkää tunkkinne.

Näyttää siltä, että kansalainen ei ainakaan kesäaikaan eikä ainakaan Heinolassa saa, vaivattomasti eikä edes kohtuuttomalla vaivallakaan yhteyttä poliisiin.

Vaikutti siltä, että puhelimeen vastannut ”keskusneiti” ei ehkä osannut yhdistää tai vaihtoehtoisesti yhdisti puhelimeen, johon kukan ei vastannut. Mahtoiko kyseessä olla kesäapulainen vai onkohan tämä valtakunnallinen puhelinpalvelu ulkoistettu vieraille maille?

Ilmeisesti maailman onnellisin kansa ei poliisia tarvitse? Ei ainakaan arkisin, ei virka-ajan päätyttyä, eikä viikonloppuisin, ainakaan kesällä? Miksi ihmeessä siis ylläpidämme poliisia?

Aika muuttuu, ihminen ei

Jotenkin sitä ihmettelee olemmeko mihinkään suuntaan kehittyneet. On Trumppia, Brexittiä, Erdogania, on Lukashenkoa, Putinia ja Orbania. On kaikkea muutakin autoritaarista, yksisilmäistä ja vastuutonta valehtelua. Emme ainakaan kansalaisten valtaosan hyvinvoinnin kannalta parempaan suuntaan ole menossa. 

Itse asiassa, kun ajattelee vain ihan viime aikaisia kansallisia ja kansainvälisiä kehityssuuntia jenkkien Jan. 6.2021., Myanmar, HongKong, AfD ja kansallisesti kokiksien, demareiden ja kepuleiden kehityssuunnista ei voi kuin tulla yhteen selkeään johtopäätökseen; 1800 - ja 1900 - lukujen aikana syntynyt poliittinen, idealistinen regiimi on tullut tiensä päähän. Se ei enää nykykansalaista puhuttele.

Vaan mikä puhuttelee? Valitettavan laajasti se nyt näyttää kiinnittyvän reality-tv:n luomiin julkkiksiin, someen ja reaaliperusteisiin pohjautuvan itsearvoiseen julkisuuteen. Mutta on siitä näin Kalevala päivän kunniaksi kerrottava muutakin:

Kumpujen yöstä, Kalevalanpäivän kunniaksi   28.02.2007

"Ei Suomen kansantalouden keskeisin ongelma ole korkea kustannustaso, ei markan yliarvostus, ei maatalousteollisuuden tappiollisuus, ei työmarkkinakoneiston lahous eikä politiikan mahous. Keskeisin ongelma on johtamisen ongelma. Suomesta ja suomalaisista yhteisöistä ja yrityksistä puuttuu johto. Oikeammin johtajat.

En ole peräämässä perinteistä, voimakasta johtajaa – en patruunaa, en Kekkosta, en Kennedyä, Churchilliä. Ei Führerkaan onneksi Sven Tuuvan maahan istu. Olen peräämässä johtajaa, joka tekee johtajan työt: johtaa yhteisön ongelmien ratkaisemista, tekee tarvittavat päätökset ja ennakoi toiminnan kriittisimmät riskit, kohdentaen yhteisön voimavarat ennakoimaan ja ehkäisemään tulevaisuudessa mahdollisesti esiintyvät ongelmat. Ongelma nimittäin on, että näitä töitä ei tee kukaan.

Meillä johtaminen jää muotioikuksi. Piällysmiehet ja muut fiskaalit opettelevat kursseilla ja seminaareilla päivätolkulla erilaisia, kunkin ajan muodissa olevia uusia johtamistapoja. Oli tavoitejohtaminen, tulosjohtaminen, resurssijohtaminen, kriisijohtaminen, patruunajohtaminen, osallistuva johtaminen, laatujohtaminen, strateginen johtaminen, operatiivinen johtaminen, visiointi, palvelujohtaminen. Oli diversifioitumista, jämäkkyyttä, konsensusta ja kansainvälisyyttä.

Tunnollisimmat yrittävät omaksua ja soveltaa. Onneksi koulutuslaitokset ja konsultit tuovat uuden ismin tarjolle, juuri kun edellisen ympärille ei enää uutta koulutusta osata rakentaa.

Milloinkohan oppisimme, että johtaminen ei ole pelkästään matkimista, taulukkolaskentaa ja mantrojen toistoa? Että johtamista on vain kahta tapaa: joko saat aikaan tuloksia asettamalla tavoitteita ja antamalla alaistesi itse ratkaista toimintatavat, tai käskemällä mitä ja miten pitää tehdä? Että vallanhimo elättää vain himoajan? Että johtajat ovat joukkojaan varten, ei päinvastoin? Että johtaminen on työtä siinä kuin ojankaivuukin? Että golftyöläiset harvemmin johtavat yrityksiä?

Jo kauan sitten kapitalismi ja sosialismi kävivät kilpasille. Kumpi voitti? Kumpikin hävisi, ainakin meiltä. 60- ja 70- luvun yleisessä politisoitumisessa ja 80-luvun kasinossa voittaja taisi olla broileri. Ei yksin poliittinen valtapyrkyri. Kahdenkymmenen perheen ja niiden kavereiden otteen kirpoaminen loi maahan kasvottoman omistajuuden. Omistajaa ei ole. Valtaa käyttää ammattijohto, jota ei enää omistaja kontrolloi. Nyt pankki yrittää kontrolloida ja kun ei ymmärrä alan logiikkaa seuraukset pelottavat. Jo vanhan sanonnan mukaan valta korruptoi ja ehdoton valta korruptoi ehdottomasti.

Tuottavuutta on perätty työntekijöiltä ja toimihenkilöiltä. Jopa AY – kartellin johtaja perää tuottavuuden parantamista. Jos jossain tarvittaisi tuottavuuden nostoa niin johtamisessa. Mutta ehkä ensin olisi luotava uskottavuus.

Julkaistu Kauppalehti 27.11.1991

Kun runsaat 15 vuotta sitten kirjoitin tämän artikkelin en arvannut, että siihen joskus vielä – jälleen eduskuntavaalien alla - palaisin. Paljon on muuttunut paljon on ennallaan. Aika oli niin kovasti toinen. Nykyisin markkaa ei ole, maatalousteollisuus on purkautunut, kasvoton omistaja on yhä useammin ulkomailla, pankit ehkä oppivat läksynsä 90-luvulla. Mutta valitettavan paljon on ennallaan. Ja nykyaikana kirjoittaisin, kiinnittäisi paljon enemmän huomiota johtajan vastuuseen."

Aika on muuttunut ja monetkin reunaehdot. Vaan perustat eivät. Todellinen johto puuttuu.

Vai olisivatko koronalevinneisyyden suurimmat "syylliset" sittenkin oireettomat pikkulapset?

Kun tässä nyt jo muutamankin viikon olen yrittänyt tarkasti seurata mm. korona-uutisia herää, vastoin kaikkea "ainoaan oikeaa, vakintunutta totuutta" ainakin minulla kysymys; olisiko sittenkin niin, että keskeisin tartuntalähde olisi sittenkin oireettomat lapset?

Ei minulla ole ensimmäistäkään faktaa todentamaan otaksumaani, kun en todellakaan ole millään tavalla terveydenhoidon ammattilainen. Mutta en myöskään ole havainnut, että kukaan, missään vaiheessa olisi asiaa selvittänyt. Kun nyt juuri katson YLEn A-TALKia, ei siinäkään "pikkulasten"  osalta ilmene muuta kuin suojelun ja huolenpidon lähtökohtaa. 

Jos olen väärässä, siitä vaan. Jos taas epäilys on jo tutkittu ja aiheettomaksi todettu, hienoa. Jos taas asiaa ei, ties mistä syystä ole tutkittu, kannattaisko?

Suomi tarvitsee onnea ja osaamista

 YLEn uutisissa tänään oli monelta tasolta ansiokas Janne Riiheläisen kolumni otsikolla Pienen on oltava fiksu ja siksi Suomi tarvitsee uusia ulkopolitiikan osaajia. Ensinnäkin hän käsitteli aihetta mielestäni varsin  asiantuntevasti, perusteellisesti ja monipuolisesti. Vielä tätäkin tärkeämpää on kolumnin aikaansaama keskustelu, joka varsin hyvin kuvaa meillä aiheesta vallitsevia erilaisia käsityksiä. Se taas suorastaan vahvistaa asian käsittelyn tärkeyttä. Meillä kun ei edes kansalaissodasta vielä kaikilta osin ole aikaansaatu yhteistä näkemystä. Ei siis ihme, että ei myöhäisemmästäkään historiastamme. 

Näinä kasvavan kansainvälisen kriisiytymisen sekä poliittisen ja ideologisen polarisoitumisen aikana olisi korkea aika nostaa "kansalaisten ja kansakunnan" pää pensaasta. Kaiken viisauden alku kun todella on tosiasiain tunnustaminen. Niihin kuuluu myös tarve edistää kansalaiskeskustelua ulkopolitiikan vaihtoehtoisista suunnista. Sitä taas emme saa sen paremmin vaikenemalla vaikeista asioista kuin jättämällä ne yksin "asiantuntijoiden" kabinettikeskustelujen varaan. Siinä sekä tietoisuus tosiasiain reunaehdoista että toiminnan vaatimuksista ja vaihtoehdoista kehittyvät.

Asiaan epäsuorasti liittyen kompastuin myös QUORAssa Hannu Monosen esittämään vastaukseen kysymykseen "What made the Finns at defending their country in the 1940s?" Hyvään ja perusteelliseen analyysiin pohjaavaan vastaukseen ja Tom Essenin esittämään kommenttiin oli helppo yhtyä. Toisaalta, väheksymättä lainkaan - päinvastoin - aikalaisten veteraaniemme ja päättäjiemme panosta kannattaa myös selkeästi tuoda esille, että selviämistämme aika pitkälti myös edesauttoi hyvä tuuri.