Ihan samalla tavalla kuin Stalin aikoinaan - nyt vain geopoliittisesti - kutsui Putler Moskovaan keskustelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Nyt kutsun kohteina ei ollut yksin Suomi, ei edes yksin Baltia vaan Jenkit ja NATO ja ETYJ. Silmiinpistävää on, ettei EU tainnut suoranaisesti olla edes kutsun kohteena.
Aiemmin Stalin oli kutsunut Kremliin Saksan korkean edustaja, joksi valikoitui shampanjakauppias Ribbentrop. Eikä sopimuksen aikaansaamiseen kauan mennyt kun Eurooppaa etupiireihin jaettiin 23.9.1939. Jaettiinhan alueita, jotka eivät kummallekaan kuuluneet ja kauppasopimukset olivat edullisia kummallekin, nekin vielä osittain muiden omaisuutta. Ja Hitlerillä oli kova kiire, eihän Puolaan hyökkäystä voinut pitkään paljastumatta siirtää.
Nyt kiire näyttää olevan Putlerilla. Miksi? Päätellen siitä, että hän esittää uutta etupiirijakoa Eurooppaan ja suurieleisesti ja voimakkaasti sen julkistaa, hän on rakentanut siitä itselleen kategorisen imperatiivin. Hänen mahdollisuuteensa esittämistään vaatimuksista kokonaan, tai edes suurimmaksi osaksi luopua ei tule kysymykseen. Neuvottelutarjous ei ole aito. Se on pehmennetty ilmaisu tavoitellusta diktaatista, joka hyvin vertautuu Münchenin sopimukseen syyskuulta 1938. Äiti Venäjän historiallinen "kunnia" kun ei häviämistä hyväksy. Eikä Putlerin valta ainakaan.
Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessa nykytilanteen olennainen tuli hyvin esille:
”Niinistö on vuosia kysellyt EU:n turvatakuiden ja solidaarisuuden perään, mutta turhaan. Presidentti on selvästi turhautunut siitä, että sanotaan, mutta ei sanota, mitä tarkoitetaan.
Nyt heikkouden hintaa maksetaan. Niinistö murehti sitä, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat Euroopan asioista eurooppalaisten pään yli. Hän huomautti, ettei Eurooppa voi tyytyä pelkkään ”pakotekoordinaattorin rooliin”.
Mutta mitä, jos ei pelkkiä pakotteita? Niin, sitä itseään: voimaa. Kylmimmän kommenttinsa Niinistö tarjosi mutkan kautta. Hän kertoi ajatelleensa näinä aikoina turvallisuuspolitiikan yhdysvaltalaisen veteraanivaikuttajan Henry Kissingerin oppeja: ”Hänen [Kissingerin] kyynisen lausumansa mukaan silloin, kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla.”
Nyt kun Putlerin diktaattitarjoukseen on jo vastattu myöntyvästi, ainoa tapa, jolla ”heikkouden hinta” voidaan eliminoida on Euroopan ja Yhdysvaltojen kyky osoittaa tosiasiallista yhtenäisyyttä ja vahvuutta. EUn on oltava näkyvästi mukana. Näin vaikka ja juuri koska Euta ei ole neuvotteluihin edes ole kutsuttu.
Vaan mistä löytyy se riittävän konkreettinen, Putlerin silmissä uskottava poliittinen taho ja tahto? Ja kuka sen pystyy toimittamaan? Yksi asia on varma: Nyt ei ole myöntyväisyyden aika. Ei ainakaan jos halutaan välttää historiassa tehdyt virheet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti