sunnuntai 25. syyskuuta 2011

A niin kuin Appeasement ei auta Suomea, ei EUta, ei euroa

 


Neville Chamberlainin noudattama politiikka 1930-lopun Euroopassa sai nimen appeasement, myöntyväisen rauhoittamisen politiikka. Se oli aikaa kun erityisesti Englanti, mutta myös Ranska halusivat rauhoittaa Hitlerin, siis Saksan alueellista laajentumispolitiikkaa. Jälkeenpäin arvioiden ne halusivat kuulemma aikaa omaan varustautumiseen, koska erityisesti Englanti oli päästänyt sotavoimansa rappeutumaan maailmansodan kalliiden koettelemusten jälkeen. "Peace for our time", julisti Chamberlain Münchenistä palatessaan.


Samaa politiikkaa on Suomi noudattanut (tietoisesti tai vanhasta sokean kuuliaisuuden perinteestä johtuen) suhteessaan EUiin, euroon ja syntymäisillään olevaan pankkikriisiin. Mutta miksi? Ei meidän tarvitse varata aikaa varustautumiseen. Ei edes taloudelliseen varustautumiseen muulla tavalla, kuin pitämällä huolta omasta taloudestamme. Pyrkiä pitämän huolta vientikilpailukykymme säilymisestä ja velkaantumisemme terveellä tasolla siltä osin kun ne meistä ovat kiinni. Uskoisin, että kummassakin riittää töitä ja parantamisen mahdollisuuksia täällä kotimaassa.


Tämänpäiväisessä artikkelissaan Jan Hurri päätyy siihen samaan johtopäätökseen, johon kuka tahansa hänen artikkeleitaan ja Taloussanoman Talouskriisi - sarjaan tutustunut tulee. Minunkinlainen tavikseni.


En väitä, etteikö meidän ns. päätöksentekijöillä olisi tarkempiakin tietoja kuin meikäläisillä. Mutta en ainakaan minä ole tähän mennessä sen paremmin nähnyt kuin kuullutkaan "solidaarisuusvaatimusta" ja "sopimusten sitovuus" vaatimuksia yksityiskohtaisempia perusteita. Erityisesti en heiltä. Jos niitä on, alkaisi olla aika niitä julkaista. Muussa tapauksessa tämäkin hallitus muuttuu hyvin nopeasti kuolleeksi ankaksi ja "toimitusministeriöksi". Kansalaisten ja julkisuuden kasvavan paineen johdosta. Eikä meillä enää moiseen ole varaa.


Aletaan toimia isojen esimerkin innoittamana. "Aletaan noudattaa Britannian esimerkkiä. Ei makseta." Erityisesti meillä on siihen kaikki perusteet.


Olisin äärimmäisen kiinnostunut tietämään tämän lausuman todellisuuden: "Uutisraporttien mukaan jopa puolet ongelmaluotoista on yhdysvaltalaisissa rahamarkkinarahastoissa tai osallisina johdannaisuhkapeleissä. Nyt ei siis olla pelastamassa vain eurooppalaisia pankkeja, vaan myös riskiä ottaneita yhdysvaltalaisia keinottelijoita." Senkö vaikutuksia Jyki-boy ja Urpiainen pelkäävät?


 


 

5 kommenttia:

ToBe kirjoitti...

Miten se Sarasvuo viisastelikaan sanoessaan:
"Elämä on sellainen kuin sopimus, jonka sen kanssa on pystynyt neuvottelemaan"

Asia koskenee myös valtioita joiden kyky hoitaa omien kansalaistensa asioita ratkaisee niiden hallitusten suosion.
Nyky EU:ssa kaikki päättyy epäonnistumiseen. Asiat ovat mahdottomia kansalaisten oikeustajun kannalta.
Mikä ihmeen erityisasema Britannialle on luotu? No kun hetki muistellaan se oli se haukuttu Thatcher, joka sen neuvotteli.
Labourin Blair olisi varmaan suostunut mihin tahansa kollektiiviseen tuskaan, jos olisi saanut itse tehdä ne sopimuspaperit.

Nyt odotamme Jutan ja Jykän näyttöjä. Jutta on kiukutellut ja Jykä on tasoitellut. Neuvottelijaa ei kaksikosta löydy.

Ennustan että pysyvä ratkaisumalli pelastaa hallituksen kiusalliselta takuuvaatimukselta, mutta ei se maksamista lopeta.Päinvastoin.

Odotan innolla milloin PS:puolue kertoo miten he ratkoisivat kaikki euroopan ongelmat.Senverran kovaa kieltä on käytössä, että luulisi siellä olevan myös ideoita. Annan puheenvuoron herra Hakkaraiselle...olkaa niin hyvä.

hakki kirjoitti...

OrNot

Minä odotan pelolla hetkeä kun persulit kertovat edes millä tavalla aikovat hoitaa Suomen ongelmat. Varsinkin, kun he sen tekevät vasta kuntavaalien jälkeen.

Mutta suuresti ihmettelen, että en missään törmää tietoon mikä oikeasti on (tai olivat tämän eurooppalaisen ajanpeluun alussa) jenkkien luottatappiouhka Välimeren EU maiden lainoista. Missään sitä ei mainita, mutta ilmeisesti puhumme luvusta, joka ylittää 1,5 - 2 miljardia euroa. Pienemmästä rahasta Geithner tuskin edes soittaisi Rehnille tai parivaljakolle Sarkozy/Merkel?

ToBe kirjoitti...

Kello käy ja Hakkaraisen kommenttia ei kuulu.

Testaan tässä samalla onko herra Hakkarainen vain omilla sivuillaan eduskunnan kahvilassa.Ne sivut ovat Iltalehden herra Hakkarainen ja siis olet vain lainassa siellä yhden kauden.

hakki kirjoitti...

OrNot

Jos minulta Hakkaraisen , tai edes tältä blogilta hänen kommenttia odotata, toivon sinulle pitkää ikää ja reipasta mieltä.

ToBe kirjoitti...

Hakkarainen ei ole vielä löytänyt tänne, mutta minä odotan.
Eero Heinäluomaakin odotan.Lähetin hänelle 4 vuotta sitten ennen vaaleja useita sähköposteja ja vastausta ei ole tullut vieläkään.
Ben Z ja monte Kokoomuksen edustajat osaavat/viitsivät sitäkin hommaa hiukan enemmän.
HerraHakkarainen saattaa käydä tätä samaa keskustelua eri mediassa....ehkäpä Iltalehden lööpeissä?