perjantai 9. syyskuuta 2011

Hullu mies Huittisista...

Milloin on oikea aika menoleikkauksille?


Nousukaudella puolueita edustavat kansanedustajat haluavat jakaa kaikkea sitä hyvää mikä verorahoista irti lähtee, ja vähän enemmänkin. Sillä on ihan käsitekin, jakovara. Ei silloin sovi leikkauksia vaatia.


Laskukaudella tai hitaan kasvun aikana menoleikkauksia ei sovi vaatia ollenkaan, koska se heiveröinenkin kasvu saattaa taittua tai taantuma, kasvavan työttömyyden seurauksena syvetä. Ei silloin sovi leikkauksia vaatia. Silloin täytyy elvyttää. Ja onpa kyseessä sitten uusklassisesta tai Keynsiläisestä teoriasta, kumpikin on omiaan kasvattamaan julkisen sektorin velkataakkaa entisestään.


Kuitenkin on olemassa myös käsite kestävyysvaje. Kestävyysvaje kertoo kuinka paljon veroastetta tulisi nostaa tai menoastetta alentaa, jotta julkinen talous olisi pitkällä aikavälillä kestävällä pohjalla. Sen merkitystä selventää myös suomalainen sananlasku: Hullu mies Huittisista, syö enemmän kuin tienaa.


Hallitusohjelmassa puolueet suuressa viisaudessaan arvioivat sen muistaakseni noin 2,5 miljardiksi euroksi, vvm ennen hallitusneuvotteluja noin 10 miljardiksi. Siitä päätellen miten julkinen sektori vuosittain lainataakkaamme kasvattaa on tässä syytä ennemminkin uskoa ministeriötä.


Siis vastaus johdannon kysymykseen on, että nousukautena ei voi, eikä laskukautena ainakaan voi. Kestävyysvajeesta kun voidaan olla niin montaa mieltä.


Ehkäpä juuri tämän vuoksi meillä hallituksen muodostavia puoleita edustavat ministerit tarttuvatkin heti härkää sarvista? Valtionvarainministeri lainatakuuksien vakuuksiin(?), peruspalveluministeri oluen alkoholiprosenttiin, liikenneministeri kehittelee satelliittipohjaisen laskutusautomaatin, opetusministeri esittää lukio-opiskelijoille maksuttomia oppikirjoja, sisäministeri avioliittolain muuttamisen vastustamiseen.... Prioriteettinsa kullakin.


Ehkä meidän tässä tilanteessa vuonna 2011 sittenkin olisi syytä omaksua Joseph Schumpeterin varsin kriittinen käsitys elvyttämisen hyödystä? Jos vaivautuu seuraamaan poliitikkojen ja virkamiesten toimintaa vain viimeisten vuosien USAssa, EUssa ja Suomessakin ei voi kuin yhtyä hänen näkemykseensä. Siinä on vinha perä.


Turhaa nykään on housujaan kastella. Pakkanenkin on taas tulossa.




PS.


Jotain todella perverssiä on esimerkiksi tavassamme mitata suhteellista hyvinvointiamme.

24 kommenttia:

fundeeraaja kirjoitti...

Valtion kannattaa ottaa velkaa vain jos se aikoo avata kultakaivoksen, jonka hyötysuhde on 1/100 tai parempi.
Elvyttää voidaan, mutta se ei takaa lopullista hyvinvointiin siirtymistä. Elvytyksellä siirretään ongelma tuonnemmaksi. Väittäisin että elvytyksellä on maailmantaloutta pidetty jonkinmoisessa kunnossa 2008 taantuman jälkeisistä. Elvytysvarojen loppuessa putoamme sinne, jossa edellisessä taantumassa olimme. Velkaelvytys on se vihoviimeinen temppu näissä olosuhteissa.
Täytyy olla harvinaisen kovapäinen ekonomisti jos luulee läntisillä teollisuusmailla olevan vielä tulevaisuudessa johtava rooli globaalissa tuotannossa.
Elvytys tietäisi sitä, että lainattaisiin entistä enemmän ja verotettaisiin entistä raskaammin ja verokertymästä jaettaisiin rahaa takaisin tuotantoon. Temppu on samaa luokkaa kuin itsensä suosta tukasta nostaminen.

ttttttttt kirjoitti...

Hakin lainaamasta sananparresta voisi lainata myös tarinan jatkon. Hullu mies Huittisistä söi enemmän kuin tienasi - alussa. Sitten hullulle miehelle annettiin kahden miehen työt, joista hän sai myös kahden miehen palkan. Lopputuloksena Huittisten miehelle jäi vähän rahaa kotiinviemisiksikin.

Miten Suomi voisi tehdä "kahden miehen työt"? Miten voisimme tuplata tai edes kasvattaa sisään tulevan rahan määrää?

http://www.huittinen.fi/Default.aspx?id=217

ToBe kirjoitti...

"Ehkäpä juuri tämän vuoksi meillä hallituksen muodostavia puoleita edustavat ministerit tarttuvatkin heti härkää sarvista? Valtionvarainministeri lainatakuuksien vakuuksiin(?), peruspalveluministeri oluen alkoholiprosenttiin, liikenneministeri kehittelee satelliittipohjaisen laskutusautomaatin, opetusministeri esittää lukio-opiskelijoille maksuttomia oppikirjoja, sisäministeri avioliittolain muuttamisen vastustamiseen.... Prioriteettinsa kullakin"

Katsoin suu auki Guzeninan epävarmaa jankkaamista A-talkissa tms. ohjelmassa.Uskomatonta millä eväillä ministeriksi pääsee.
Yhdyn niihin puhujiin joiden mielstä olemme saaneet kertakaikkisen hölmön hallitukseen.
Oluen laimentaminen on naurettavinta ajanhaaskuuta mitä voi keksiä.Kossukin voisi samalla logiikalla olla alle 6% alkoholia sisältävä kirkas juoma...viinaahan se ei silloin enää olisi.Sahtimies ei saanut edes puheenvuoroa perustellakseen laadun ja maun merkitystä.Määrä ei ole kaikille tavoitteena.Miten ministeri estäisi ulkomaisten oluiden korkeat prosentit?Pitäisikö meidän oppia juomaan samaa kuin Ruottalaiset? Armoa! Armahda meitä näistä kaikkitietävistä oikeutta muka etsivistä ihmisistä.
Tuo liikenneministerin ideointi on täysin hanurista.Jos tarkoitus on saada joku sentti lisää rahaa niin ihan reilusti pannaan vielä yksi sentti siihen polttonesteen hintaan niin ilman byrokratiaa saadaan paljon enemmän tuloja ja ei tarvitse rakennella uutta byrokratiaa ja valvontaa.Juuri sitä byrokratiaa pitää vähentää että nuo vajeet muuttuu hyväksyttäviksi.

Kaj Granlund kirjoitti...

Poliitikot hanskaavat kyllä tämän puolen, kun ovat kääntäneet tuon "kestävyysvajeen" päälaelleen ja vertaavat nyt lainanottoa bkt:n. Siteeraus a la Katainen

"velka kasvaa vain 1 % laskettuna bkt:stä"

Ei siis hätiä, Kataisen teorian mukaan voimme vapaasti huseerata näin vielä 50 vuotta ennen kuin velka ylittää kansantuotteen.

Toivottavasto bloggaan siinä vaiheessa muilla foorumeilla.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Tosi on. Olet aivan ilmeisesti Münchhausenisi lukenut. Eikä muille tuo temppu ole tähän mennessä vielä onnistunutkaan.

(Sattumoisin saksalaista ü-tä etsiessäni kompastuin hallitustyttöjemme diagnostisoituun tautiin. Münchhausenin oireyhtymään.)

hakki kirjoitti...

ttttttttt, kiitti kommentista

Jäi sentään rahaa kotimatkaan.

hakki kirjoitti...

OrNot

"Yhdyn niihin puhujiin joiden mielstä olemme saaneet kertakaikkisen hölmön hallitukseen." Edellinen oli rikollinen, korjaan lain rikkojien hallitus. Nykyinen on sitten hölmöjen hallitus. Et kyllä sinäkään osaa varmaan kertoa, miksi juuri meitä näin koetellaan? Et varmaan vaikka telkkariin pääsisit. ;-)

"Tuo liikenneministerin ideointi on täysin hanurista.Jos tarkoitus on saada joku sentti lisää rahaa niin ihan reilusti pannaan vielä yksi sentti siihen polttonesteen hintaan niin ilman byrokratiaa saadaan paljon enemmän tuloja ja ei tarvitse rakennella uutta byrokratiaa ja valvontaa." Eikä tyttöjen kuolemattomia ideoita saa tuolla tavalla tölviä. Alkavat vielä itkeä. Ja onhan siinä ideaa. BKT ei kasvane 1% lisäveroprotestin vuoksi, mutta byrokratia kyllä sitä kasvattaa.

hakki kirjoitti...

Kaj

Odotappa vielä vielä vuosi tai kaksi. Siihen mennessä lisävelasta on syntynyt velanhoitoa.

ToBe kirjoitti...

Nyt ymmärrän mikä kaiken hölmöyden takana on?
Tarkoitus on keksiä niin älyttömiä juttuja ettei kukaan jaksa niitä kommentoida ja blogistit nukkuvat pois loppuun asti ajettuina vapisevina vanhuksina jotka eivät muista enää omia salasanojaan.
Tässä on taas tätä Göebbelsin henkeäKun heitetään 180% vastakkainen ajatus uutena totuutena se saadaan näyttämään riittävän kauan sellaiselta.Riittävä on se määrä minkä sillä saa mediassa omaa pärstäänsä esitellä.Guzeninalle ei lisäjulkisuutta enää kaivattaisi.Kuultu on ja oivallettu!Huh.
Olen joskus sinne mediaan joutunut ja aikanaan jopa halunnut, mutta ei massamedia sen enempää kuin tämä sosiaalinen rupattelu muuta maailmaa.Valta on noilla tuppuraisilla jotka jonkun sattuman kautta ovat saaneet aseman ministereinä.
On aika selvä että hallitusvastuussa olevat pitäisi saattaa selkeään juridiseen vastuuseen maan tilanteesta.On naurettavaa puhua poliittisesta vastuusta.Mikä vastuu se on jossa siirrytään nauttimaan toisien etujen piiristä toisiin.Yrittäjä kun epäonnistuu niin kaikki menee ja loppulasku seuraa usein loppuelämän.Kaikki eivät sitä jaksa ja menevät kiikkuun.En ole edes kuullut, että yksikään poliitikko olisi ahdistunut omien toimiensa aiheuttamista lisävelanotoista jne.Eikö asia ole aivan sama ja siten yksinkertainen vastuukysymys?

Sorry ei selityksiä! Jos olisin itse päättäjä en ottaisi enää lisävelkaa.Sorry VR...miksi kukaan ei ota vastuuta ettei asemalla ole sähköä.Oliko lumimyräkkä tänään helsingissä?Ei tämä peli vetele.Heikkoa johtamista tämä maa pullollaan.

hakki kirjoitti...

OrNot


"On aika selvä että hallitusvastuussa olevat pitäisi saattaa selkeään juridiseen vastuuseen maan tilanteesta." Niin toki olisi. Vaan miten sen tempun teet? Viimeistään oikeuskanslerilta hankittu erivapaus estää jopa syytteen nostamisen.

Oletko koskaan miettinyt mikä on poliittisen vastuun todelinen sisältö yhteiskunnassa, jossa puolueet asettavat ehdokkaat, perustuslain 29 § rikotaan oikeuskanslerin suosiollisella myötävaikutuksella ja uusi vaalirahoituslaki pitää pitkän päälle huolen siitä, että valitut edustajat hypi aisan yli, ainakaan jos uudelleen valintaa toivovat. Minäpä näytän.

Tässä se on:

fundeeraaja kirjoitti...

Jossakin blogissasi kaipasit viisastenkiveä, jolla euron ongelma ratkaistaisiin. Mulla on sellainen viisas kives!
Euro voidaan säilyttää jos tehdään sille neljä pikkueuroa.
Ensimmäinen pikkueuro olisi nimeltään KRISTO Kreikan taloustilanteen arvon perusteella 25% peruseuron arvosta.
Toinen pikkueuro olisi EERO Eiren taloustilanteen perusteella 40% peruseuron arvosta.
Kolmas pikkueuro olisi IIRO Italian taloustilanteen perusteella 50% peruseuron arvosta
Neljäskin pikkueuro olisi varalla. ESKO olisi 70% peruseurosta Espanian taloustilanteen pohjalta.
Kun Kreikan taloustilanne paranisi se voisi edetä KRISTOSTA EEROON ja siitä etenpäin aina perusEUROON saakka.
Tällä järjestelmällä voidaan nostaa ja vastaavasti pudottaa maita aina niitten sisäisen taloustilanteen mukaan eikä tarvitse poistaa niitä eurosta.
Sulla on suhteita hakki. Ota yhteys Urpilaiseen ja esittele idea.
Pelastetaan EKP. Me emme menetä toivoa vaikka Toivo meidät aikanaan menettääkin!

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Minulla suhteita? Urpiaiseen !?!?!? Älä unta näe. Minun suhteeni, sekä todelliset että kuvitellut ovat onneksi historiaa. Menneen talven lumia. Eikä niitä demareihin juurikaan ole ollut. Olen jo noin 40 vuotta ollut puoluepoliittisesti sitoutumaton porvari. Eikä silläkään väliä.

Minulle sekä EU että euro tarkoittavat rauhaa ja kilpailukykyä Eurooppaan. Suomi on osa Eurooppaa. Ja niin kauan kun EU ja euro pysyvät, niin kauan "hyvät meille".

Pikkueurot saat panna suoraan pönttöön. Toivottavasti.

ToBe kirjoitti...

Olen havainnut että vain julkisuuden henkilöiden mielipide on arvokas.
Juuri siksi kansanedustajan työ on muuttunut puhtaaksi julkisuudeksi.Ilkka Kanerva oli ensimmäinen ja ainoa aikoinaan.
Nyt eduskunnassa istuu 200 Ilkkaa.
Sama ilmiö toistuu pitkin mediaa. Jos näyttelijä saa roolin amerikan moviessa hän kehuu vaikkapa Jari Sarasvuota, joka taas muistaa kehua seuraavan kerran mediailmiö Jussi Lähdettä sanalla "nero". Jussi muistaa ihan varmasti nostaa Trainers housen asian esille missä tahansa kulkeekaan.
Tämä keskinäisen kehun ikiliikkuja tuottaa mielikuvan, jonka varassa kansalaiset arpovat henkilöt arvojärjestykseen.

Parahin hakki pienellä hoolla!
Arvoisana blogistina saamasi yleisö on liian pieni maailman muuttamiseen.Vaikutus on vähäinen koko massan laajuudelta.
Kehtaan kuitenkin kannustaa jatkamaan ja annan edelleen levittää seuraavaa lausetta:"hakki on terävä ja looginen blogisti"

Nyt sinun tehtäväsi on kehua kommentoijia valtakunnan viisaiksi ja varsinaisiksi valopäiksi vailla julkisuuden tuomaa iloa tai kiroa.
Pyörä pyörii ja ....siinä hyörii.

hakki kirjoitti...

OrNot

Vai vielä kehua pitäisi? ;-) Eikö nyt riitä, että jatkuvasti kommentoijiaankin vielä kommentoi? ;-(

Mutta oikeassa luonnollisesti olet. Todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat blogistilla pienet. Kauppalehdessä vaikutusmahdollisuudet ns. suureen yleisöön lähes olemattomat. Mutta valopäiden, näiden terävien valtakunnanviisaiden kommentit auttavat niin mukavasti selventämään omaa ajatteluani, että taidan vielä jatkaa. Kiusallanikin.

Quid Pro Quo.


PS.

Ajattelepa kun vielä meitäkin viisaammat arkeologit kaivelevat blogosfäärin nurkkia vuonna 2525 ja kompastuvat tähän kotkaan ja häntä kommentoineisiin valopäihin. Mahtavat olla ihmeissään siitä, kuinka näin fiksuilla mielipiteillä varustetun yhteiskunnan historia on täysin tuhoutunut? Pelkkää esihistoriallista legendaa.

ToBe kirjoitti...

Minulla on monista näistä tämänpäivän neroista muistoja vuosien takaa.
He olivat silloin toki nuorempia ja enemmänkin naurettavan ja huvittavan välimaastossa.
Kuuluisa elämänviisauden ja menetysoppien jakaja rakenteli epämääräistä mainontaa.Työt eivät olisi nerolle kunniaksi nykyisin.
Kukapa meistä olisis epää syntyessään? En silti käsitä miten ihmeessä olemme ajautuneet tilanteeseen, missä media...jopa joku bb?tms. talo pätevöittää ihmisen saamaan lähes neronleiman otsalleen?
Ehkä näin on aina ollut, mutta minä tosikkona en ole sitä nähnyt.Olen uskonut johonkin oikeaan osaamiseen ja viisauteen.Se onkin siis naivia ja menneisyyden miehen ulinaa?
Pahinta tässä kaikessa on se ettei edes kirjanpito debet ja kredit annan minulle enää armoa.Turhuuden markkinat ovat tuottavia ja opetuslapset ovat aina valmiita maksamaan mitä tahansa saadakseen uskoonsa vahvistusta.
Kun Sam Inkinen aikoinaan kyykytti koko Suomalaisen elinkeinoelämän kermaa ja sai monet kunnioitettavat yritykset maksamaan tyhjästä aloin epäilemään kaikkea ja kaikkia.Kuplahan sitten puhkesi.Inkinen olikin ihan tavallisen kiva kaveri , mutta koska hän lupasi omien viisauksiensa poistavan jopa saharan kuivuuden niin toki siihen kannatti uskoa ja siitä maksaa.
Maailma ei muutu.Inkiset vaan vaihtuvat silloin tällöin.

hakki kirjoitti...

OrNot

Niin on minullakin. i silloin todellakaan tiennyt pitäisikö nauraa vai huvittua, vaikka omat tuntemukseni, silloin kun moisiin messiaisiin huomioni kiinnitin oli ennemmin joko itkua tai raivoa.

Mutta syyhän on meidän. Ihan samalla tavalla kuin olemme antaneet pankeille oikeuden luoda virtuaalirahaa tyhjästä, taisimme me korottaa viikkorahoja liian nopeasti? Ja sallia lasten muodostua kuluttajiksi.

fundeeraaja kirjoitti...

Valopää on hieno arvonimi. Nuoruudesta muistan paskamaisen poliisin, jota sanottiin vinopääksi.
Testasin muutamalla itseäni paljon viisaammalla nuo aiemmin esittelemäni euron eri tasot. Totesivat idean hyväksi. Olisi pitänyt heti alkuun tehdä eurolle kolme eritasoista valuuttaa,-EURO, eero, iiro ja kristo. EMUun olisi aina tultu kristolla ja noustu askel askeleelta euroon. Eurosta olisi voinut silloin myös alentaa huonosti asiansa hoitavia maita aina kristoon saakka.
No, turha tässä on enää valoja vilkutella kun tyhmemmät ovat jo laskeneet housuihinsa.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Turhaa siitä meidän enää on porata. Otetaan vaan mitä annetaan.

ToBe kirjoitti...

hakki...
vaikka asia ei ihan tähän teemaasi kuulu sanon sen siitäkin huolimatta.Hesari kirjoitti varsin osuvasti jonkun tutkimuksen pohjalta Persujen kannatus analyysin.Mitä enemmän sitä luin-sitä vakuuttuneempi olen siitä että juuri Perussuomalaiset ovat tarjonneeet onnistuneen kanavan monille ri kansanryhmälle saada äänensä kuuluviin.He ovat napanneet erään blogistin "Jotain muuta" idean itselleen.

Nyt tuntuu siltä, että mikä tahansa heitto muilta on suoranainen loukkaus suomalaista ihmistä kohtaan.Rasistileimaaminen kääntyy sekin Persujen eduksi.Mikä tahansa vihreys ärsyttää niin paljon ettei muuta kuin kannatusta Persuille.
Voi olla että Persut on väliaikainen puolue, mutta ilmiö ei tule kuolemaan seuraavan 20 vuoteen.Poliittisten puolueiden on muututtava kansansa näköisiksi.On kuunneltava niitä joille lasku lounaasta aiotaan esittää .Jos homma ei onnistu parlamentissa toteutus siirtyy kaduille.Turhautuminen on pahin mikä meitä voi kohdata.

Poliitikot eivät anna vastauksia isoihin asioihin.Aiheeksi nostetaan kakkosolut,maahanmuuttajien kotoutus,jätevesiasetus,ruotsinkieli...terveyskeskusmaksu...
Kaikki peruskansalaisia ärsyttäviä yksityiskohtia, mutta siihen suureen kysymykseen eli talouden kestävyyteen ei löydy näkökulmaa.
Ei toki Persuiltakaan.He vain ottivat ja saivat pelkän kriitikon viran ja se on siten vain osa paineen purkua.Ei mitään muuta.

hakki kirjoitti...

OrNot

Sorry, että joudun olemaan eri mieltä kanssasi.

Juuri persut ovat se sekalainen seurakunta, jonka nousemista estämään minä kannatin JOKU MUUta. Nyt tuo sekalainen seurakunta kasvoi sellaisiin mittoihin, että sen eteneminen ei ehkä enää ole estettävissä.

Ja se ongelma on juuri siinä, että kyseessä on sekalainen seurakunta, toisiinsa millään tavalla liittymättömistä erilaisista yhden asian ehdottomista liikkeistä koottu monen kokin soppa. Ja jos sellaisena pysyy, ei hätiä mitiä. Vaan yleensä eriseuraisuus ajan myötä tasoittu. Jos tasoittuu siten, että ehdottomuudet häviävät, ei hätiä mitiä. Mutta aina ei läheskään aina käy niin.

Yhtä hyvin, ja itse asiassa useimmiten voi käydä niin, että yksi niistä äärimmäisestä ehdottomuuksista, eikä kukaan voi muuta kuin arvata mikä niistä, kasvaa liikkeen valtiaaksi, Johtajaksi. Ja muut menevät tottumuksen voimasta mukana liian kauan, siis niin kauan, että on liian myöhäistä.

Mieti vaan rauhassa tykönäsi mitä seuraa tilanteesta, jossa tällä porukalla on eduskunnassa ehdoton enemmistö. Tai vielä pahempi, yli 2/3 enemmistö. Jos Johtajaksi sattuu pahin mahdollinen vaihtoehto, jo ensimmäinen vaihe pitää huolta siitä, ettei sen paremmin Eduskunnan vähemmistöllä kuin "puolueen" enemmistöllä ole merkitystä. Kyllä kulloinenkin eliitti hommat hoitaa.

JOKU MUU oli tarkoitettu herättämään perinteisemmät, vielä hyvin löyhästi entisiin ideologioihin ja arvoihinsa sitoutuneet puolueet. Havahduttamaan heidät yhteiskunnallisesti ja itselleen "vaarattomassa tilanteessa huomaamaan, että tapa jolla ne kansalaisten yleisiä ja yhteisiä hoitavat ei voi jatkua. Että moraali ja demokratian arvot on palautettava politiikkaan. Että puolueet ovat korkeintaan kansalaisten väline, ei poliittisen eliitin väline.

Se mahdollisuus on nyt mennyt. Sekä kansalaisilta että puolueilta.

ToBe kirjoitti...

Ei anteeksipyyntöjä please!
Tarkoitin mitä sanoin ja siinä pysyn.Juuri se erilaisten tuskien purkaus yhden tuutin kautta synnytti Persuille nykyisen vallanhimoisen asetelman.Pelottavaa on juuri se, että jos joku alkaa puhua kättelykielloista tai muusta boikotoinnista estämään Persujen kannatusta niin laskee juuri tasan 180 astetta pieleen.Muutamat innokkaat RKP:läiset ja Vihreät ampuvat omaan nilkkaansa juuri sellaisilla puheilla.Sellainen missä ei ymmärretä, että kansalaisilla oli ja on paha olo ei ainakaan edistä demokratiaa.

En ole noin pessimisti Persujen suhteen.Maassa on niin suuri määrä ihmisiä joilla menee edelleen hyvin ja kohtuullisesti ettei kapinaan ole aihetta.Ne Aadolfin luvut jolla otti vallan ovat vielä kovin kaukana.Niissä oli myös näppäriä konsteja estää vaikkapa Kommunisteja olemasta mukana.Niillä verukkeilla saivat 33% muuttumaan yli 50% kannatukseksi.

Persujen linjaukset muuttuvat varmasti selkeämmiksi kun aikaa kuluu.Se yhtenäisyys toki olisi pelottavaa.
Nythän Soini saa selitellä milloin mitäkin sanomista.Persut joutuvat tässäkin maassa vielä hallitukseen tai sitten kuihtuvat pois.
Hallituksessa ei ole tarjolla pelkkiä helppoja asioita ja alamäki alkaa.Ulkopuolella ei montaa vaalikautta voi olla.
Jos ei Persut onnistu niin ainahan on tarjolla JOKU MUU?

hakki kirjoitti...

"En ole noin pessimisti" En minäkään ole, en edes tässä asiassa pessimisti. Pelkkää päivänpaistetta odotettavissa kaikilla rintamilla. Tunnetustihan yhteiskunnalliset trendit ja rakenteet useimmiten kääntyvät huonosta fantastiseen.

ToBe kirjoitti...

Katainen on loistava pääministeri.....mitäh?
No juuri nyt on, koska ei ole avannut suutaan.Aina kun se aukeaa syntyy uusi sammakko.
Fantastista.Olemme aivan täpinöissä.Saimme niskalenkin markkinavoimista.
Nyt Jyrki osaa olla hiljaa.Nyt Jyrki on hyvä.
Kuten huomaat löydän positiivisia asioita jopa hallituksesta.

hakki kirjoitti...

OrNot

Mahdoit kauan yrittää?