Tulevaisuuden uusi normaali

Törmäsin netissä mielenkiintoiseen podcastiin: Why Trump Could Lose His Trade War With China | The Ezra Klein Show Panee kyllä miettimään mihin olemme menossa, ja oikeammin, missä jo olemme vaikka emme siitä mitään vielä tiedä.

Ja sitten vielä toiseen, Quorasta;

"Mats Andersson

Follow

Businessman at Language Industry (1991–present)Sun

Now that the USA is putting a total of 104% tariff on China, China is out of options. Even better, we can stop tariffs on everyone and tell them to sanction and tariff China in exchange. When we defeat China, are we allowed to make a fool of them?

Why do you imagine that “China is out of options”?

China’s economy is subject to total control by the Chinese government. You will notice that USA has, in a move that betrays total panic and total lack of foresight, suddenly removed tariffs on electronics, including microchips, phones and computers – exactly the things they wanted to stop importing from China to encourage US production. And now, China knows exactly where to pressure the USA: make those products subject to export licenses… and refuse any license to export to the USA.

USA handed a major option to China only in the past 24 hours.

China can also decide to dump all their US bonds onto the market. This will crash the USD, and make the federal budget deficit a major headache: the deficit is funded by loans, and the interest will skyrocket.

Chinese exports are in demand world-wide; they are now hard at work finding alternative markets for their goods.

And surely you can’t be old enough to be able to write, and not be old enough to realize how your bullying scheme will play out? Surely you can’t for a monent believe that even one single country will not realize that if they play along, they will be the next to be bullied? Don’t you remember how this played out on the playground? You suggest this, and no one will want to play with you, ever.

In reality, USA is out of options. They can raise tariffs again, but that will make no difference: doubling the price reduces demand by 95% or more; reducing it by half of the remaining 5% won’t actually matter. China’s leadership has been given a huge gift: USA attacked, the Chinese rally around the flag. Even the EU is talking to the Chinese now to see what can be worked out between them, with the USA left on the sidelines.

And surely by now, you see who the fool is here?"

Ja sitten vielä kolmas ja aivan toiselta aihealueelta: How We Trolled The Trolls (feat. Anthony Scaramucci) https://www.youtube.com/watch?v=YZWCIBAXY88&t=1150s

Kun tähän vielä lisää uutiset Kiinan päätöksestä estää Boingin valmistamien lentokoneiden ja niiden varaosien tilaamisen USAsta, Rayanairin arvellut tilattujen lentokoneiden toimitusten siirtämisestä ja vaikkapa uutiset ”suomalaisten” rakentamista jäänmurtajista USAn Navylle lähestymme otsikon pohdetta: Tulevaisuuden uusi normaali(?).

Kun Ukrainan tulevaisuudesta puhutaan, NATOn imperialisteiltä puuttuu pallit

Helmikuun 24. 2022 Venäjän ja erityisesti Putlerin aloittama kolmipäiväinen ristiretki Ukrainan denatsifioimiseksi olisi pitänyt olla maille, Minsk II sopimuksessa aseavun kieltäneille Isolle Britannialle, Saksalle ja Ranskalle ehdoton punainen viiva Putlerin toista vuosikymmentä jatkuneelle laajentumispolitiikalle.

Ukrainan kohtaloa on tarkasteltu monelta kulmalta. Varsinkin ns. länsimaat sitoutuivat kieltämättä, sen ihmeenpiä miettimättä tukemaan Ukrainan itsenäisyyttä. Viikkojen ja kuukausien vieriessä aina mittavaan aseapuun asti.

Luvattiin ”Tuemme Ukrainaa niin kauan kuin tarvitaan.”

Kaiken maailman punaisia linjoja avulle kuitenkin asetettiin, Putlerin punaista laukaisunappia kunnioittaen ja peläten. Kaikki ne on ylitetty ilman Harmageddonia, ainakin tähän mennessä. Mutta samalla Ukraina on jotunut taistelemman toinen käsi sidottuna omaa eksistenssiaalista ”Talvisotansa”, jota on jatkunut yli 1050 kunnian päivää.

Kukaan ei luvannut ”Tuemme kunnes Ukraina voittaa.” Apua tuli kun tuli, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus ei tullut sitäkään.

Punaisten linjojen seurauksena on kuitenkin syntynyt tilanne, jossa päivä päivältä ja nyt yhä useammalta taholta uutisoidaan rauhanneuvotteluista, joita Ukraina ei ole aloittanut, vaikka sitä on kasvavasti siihen suuntaan ohjattu. Uudet geopoliittiset sodat Gazassa, Jemenissä, Libanonissa ja viimeksi nyt Syyriassa hämärtävät ja vääristävät varsinkin yleisen mielipiteen ”rauhaa rakastavat”ämyrit.

On turhaa kysellä Venäjän ulkopuolisilta imperialisteiltä tai entisiltä imperialisteiltä, mitä NATOn valtioden pitäisi tehdä Putlerin aloittaman Venäjän ja Ukrainan sodan suhteen. Näille valtioille - kuten USA, Iso Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Espanja, Portugal - Venäjä on vain yksi kutistumisestaan kipuilevista ”maailmanvalloista”.

Heillä ei ole omakohtaista kokemusta siitä mitä Venäjän miehitysvalta, ylivalta arkipäivässä on. Tarvittaessa siitä kannattaa kysellä rajamailta, reunavaltioilta kuten Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Valkovenäjä, Puola, Moldova, Slovakia, Ukraina, Georgia. Tai ehkä oikeammin tähän ryhmään kuuluvilta NATO-mailta.

Niistä kuuluu yhä selvemmin ”Ukrainaa on tuettava kunnes se voittaa.” Tosin kummassakin ryhmässä on muutama kummajainen, joka mielestäni ei istu joukkoon.

Saksalaiset, erityisesti entiset Itäsaksalaiset tuntuvat muistelevan vuonna 1989 päättynyttä neuvostovaltaa uskomattomalla ja samalla käsittämättömällä nostalgialla. Ne purkavat nyt alemmudentuntoaan lähinnä länsi-saksalaisiin, äänestämällä äärilaitojen AfD:ää ja Wagenknechtiä. Sisäpolitiikan painopisteet ylittivät moralisen oikeudenmukaisuuden. Riman alituksen teki satraapi, liittokansleri Scholz soittamalla Putlerille ja avaamalla siten Pandoran lippaan. Zeitenwende ehkä toteutuu, mutta im Gegenbild.

Valkovenäläiset eivät oikeastaan koskaan edes päässeet irti Venäjän vallasta. Siitä on Lukashenka pitänyt huolta. Hänen valtansa on mielestäni verrattavissa UKKn valtaa suomettuneessa Suomessa. Vaikka, se myönnettäköön UKK ei herranpelossa/alalivonnassa tainnut koskaan sentään ulottua ihan Lukashenkan tasolle.

Nyt ilmeisesti suomettumisen mallia ollaan istuttamassa Urkainalle. Ja miksi? Koska lännen demokratioilla ei enää ole johtajuutta. Niiltä puuttuu selkäranka tai vaihtoehtoisesti pallit. Ne muistelevat ehkä Kaarle XII Suuren vuonna 1709 aloittamaa Suurta Pohjan Sotaa tai Napoleonin Moskovan sotaretkeä vuodelta 1812 tai Hitlerin 1941 alkanutta Barbarossaa osoituksena Venäjän voittamattomuudesta.

Samalla unohtuvat ainakin vuonna 1853 alkanut Krimin sota ml. Oolannin sota, Tsushiman taistelu vuodelta 1905 mikä päätti Venäjän – Japanin sodan sekä vaikkapa Venäjän Sota Afganistanista 1979 – 1989. Ja mitä tulee Neuvostoliiton propagoimaan voittoon Natsien Saksasta 1945 väittäisin sen liittolaisilla ja niiden Neuvostoliitolle antamalla aseavulla ollen ehkä edes jonkinlainen merkitystä

Kun vuonna 1991 kirjoitin Kauppalehteen, viittasin Suomen johtajiin.

En ole peräämässä perinteistä, voimakasta johtajaa – en patruunaa, en Kekkosta, en Kennedyä, Churchilliä. Ei Führerkaan onneksi Sven Tuuvan maahan istu. Olen peräämässä johtajaa, joka tekee johtajan työt: johtaa yhteisön ongelmien ratkaisemista, tekee tarvittavat päätökset ja ennakoi toiminnan kriittisimmät riskit, kohdentaen yhteisön voimavarat ennakoimaan ja ehkäisemään tulevaisuudessa mahdollisesti esiintyvät ongelmat. Ongelma nimittäin on, että näitä töitä ei tee kukaan.

Olemmeko jo tartuttaneet taudin EUhun ja NATOon? Ja sitten vielä Trump.

Suomi tarvitsee onnea ja osaamista

 YLEn uutisissa tänään oli monelta tasolta ansiokas Janne Riiheläisen kolumni otsikolla Pienen on oltava fiksu ja siksi Suomi tarvitsee uusia ulkopolitiikan osaajia. Ensinnäkin hän käsitteli aihetta mielestäni varsin  asiantuntevasti, perusteellisesti ja monipuolisesti. Vielä tätäkin tärkeämpää on kolumnin aikaansaama keskustelu, joka varsin hyvin kuvaa meillä aiheesta vallitsevia erilaisia käsityksiä. Se taas suorastaan vahvistaa asian käsittelyn tärkeyttä. Meillä kun ei edes kansalaissodasta vielä kaikilta osin ole aikaansaatu yhteistä näkemystä. Ei siis ihme, että ei myöhäisemmästäkään historiastamme. 

Näinä kasvavan kansainvälisen kriisiytymisen sekä poliittisen ja ideologisen polarisoitumisen aikana olisi korkea aika nostaa "kansalaisten ja kansakunnan" pää pensaasta. Kaiken viisauden alku kun todella on tosiasiain tunnustaminen. Niihin kuuluu myös tarve edistää kansalaiskeskustelua ulkopolitiikan vaihtoehtoisista suunnista. Sitä taas emme saa sen paremmin vaikenemalla vaikeista asioista kuin jättämällä ne yksin "asiantuntijoiden" kabinettikeskustelujen varaan. Siinä sekä tietoisuus tosiasiain reunaehdoista että toiminnan vaatimuksista ja vaihtoehdoista kehittyvät.

Asiaan epäsuorasti liittyen kompastuin myös QUORAssa Hannu Monosen esittämään vastaukseen kysymykseen "What made the Finns at defending their country in the 1940s?" Hyvään ja perusteelliseen analyysiin pohjaavaan vastaukseen ja Tom Essenin esittämään kommenttiin oli helppo yhtyä. Toisaalta, väheksymättä lainkaan - päinvastoin - aikalaisten veteraaniemme ja päättäjiemme panosta kannattaa myös selkeästi tuoda esille, että selviämistämme aika pitkälti myös edesauttoi hyvä tuuri. 

Taas yksi työtön vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa

Taas yksi työtön vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa. Saman koulun läpikäyneenä uskon voivani tunteen hyvin ymmärtää. Kommentoinkin kirjoitusta noin klo 10, antaen omaan kokemukseen perustuvan kuvauksen tavasta työllistyä, ideana vapaasti käytettäväksi.

Tiedän, että se toimii, koska aikoinaan 1992 - 1994 itse ja useampi sata silloista kohtalotoveriani sen avulla töitä löysi. Eikä yhteiskunnassa näinä menneinä vuosina ole sen paremmin työelämässä kuin muutenkaan tapahtunut muutoksia, jotka sen tehoa heikentäisivät. Ennenminkin päinvastoin. Näin siitä huolimatta, että nyt jo tarkemmin tiedämme mitä Euroopalla on edessä. 

Meillä Suomessa tunnutaan tuloksellisuutta ensisijaisesti etsittävän kuluja karsimalla. Saattaisi olla hyvä muistaa, että yksin sillä tavalla ei uutta luoda. Eikä kasvua ollenkaan, jos kysyntää ei ole. Nykyinen otaksuttu kasvumme - noin 1 % - ei näytä kasvulta ollenkaan, paitsi verrattuna viime vuosien +/- 0 %:hin. Sekin aikaansaatu vain ja ainoastaan velkataakkaa lisäämällä. Kuitenkin keskeisin tarve on pohjamudissa mataavan työllisyysasteen nostaminen.

Tarvitaan siis uutta, erityisesti uutta lisäarvoa tuovaa työtä. Kun näyttää vahvasti siltä, että sen paremmin poliittinen kuin taloudellinenkaan establishmentti ei moiseen kykene, eikä edes siihen investoi, on siihen muiden ryhdyttävä. Ja kenellä olisi paremmat omakohtaiset syyt kuin työttömällä. Ja heitä on paljon, monilla erilaisilla kokemuksilla ja taustoilla. Ne ovat loppumaton resurssi. 

Edellä linkin omakohtaisen kuvauksen lisäksi muutamia ajatuksia työllistymisen todennäköisyyden kasvattamiseksi:

• Käy läpi kaikki kaverit ja kontaktit yhteistyökumppaneita löytääksesi. Sillä ei niinkään ole väliä ovatko he yrittäjiä, virkamiehiä, työssä vai työttömiä. Siis yhteistyökumppaneita, ei välttämättä "työnantajia". Mitä monialaisempia kumppaneita sitä parempi. Tässä ei fokusoinnit eikä täsmätoimet asiaa edistä.

• Etsi lisää. Kun teitä on useita, hankkikaa itsellenne "oma" tila mieluiten sellainen, johon kuka tahansa löytämänne yhteistyökumppani - ja ainakin kuka tahansa kiinnostunut työtön - voi jatkuvasti, jopa "milloin tahansa" tulla omaa työllistymistään edistämään. (Kaikilla laillisilla ja muita haittaamattomin keinoin)

• Älkää missään tapauksessa keskittykö synnyttämään sen paremmin "työllistämisprojektia" kuin "päiväkotia" tai pelkkää "kaveriporukkaa" kohtalotovereille. Ensisijainen tarkoitus kun ei ole viihtyä eikä työllistää vaan työllistyä. 

• Keskittykää tekemiseen, ei yksin tuumaamiseen, eikä missään tapauksessa taivasteluun. Tehkää sitä yhdessä toistenne osaamista, ideoita ja kontakteja niin pitkään kuin mahdollista avoimesti hyödyntäen. 

• Jos teitä on paljon jakaantukaa ryhmiin ja pitäkää tapaamisistanne kaikille avoinna olevaa julkista pöytäkirjaa. Ja laatikaa alusta alkaen tarkoin pelisäännöt millä tavalla, millä ehdoilla ja miten olette yksittäisen asian tai idean osalta valmiita avoimmuudesta luopumaan.

• Kehittäkää yhdessä uusia ideoita ja tapoja löytää tai luoda itsellenne työtä. Mieluiten korvausta vastaan. Työttömän kannalta suora työnhaku ja varsinkaan työhakemusten lähettely ei välttämättä ole ollenkaan paras vaihtoehto. Mutta niin kauan kuin uskoa riittää vaihtoehto kumminkin. Ja työkkärin nykysääntöjen mukaan kai edellytys tukien jatkumiselle.

Lopputulos on taatusti parempi kuin päättäjien ja yhteiskunnan vihaaminen, vaikka siihen aihettakin olisi.  Ainakin se on työläänpää mutta myös hauskempaa. Ja saattaa siinä ohessa työkin löytyä.



PS.

Tältä blogisivustolta löytyy hakusanalla työttömyys vajaat 40 artikkelia, joista saattaa löytyä lisää ajateltavaa ja ideoita. 


PPS.

Ja tässä ylhäällä mainittu kommenttini, jonka Hesari jätti julkaisematta.

24.10.2017 klo 10.05

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005057710.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=f5c9a7091d2dbc08749b2aed68204044

Omakohtaiseen, joskin aikaa sitten olleeseen olosuhteeseen verrattuna, näinhän asia on. En muista, että henkilökohtaisen, vajaan vuoden kestäneen suruajan jälkeen olen koskaan yhtä intensiivisesti töitä tehnyt hankkiakseni itselleni uuden työpaikan, tai työllistääkseni itse itseni. Ja se toimi. Silloin - 1990-luvun alussa apua ei löytynyt mistään; eikä varsinkaan työvoimaviranomaiselta, työttömyyskassalta tai ammattijärjestöltä. Eikä varmasti löydy edelleenkään, kirjoittajan esittelemistä syistä.

Kuitenkin on olemassa ratkaisu, joka ainakin aikoinaan toimi. Ja toimi hyvin ainakin siihen asti, kun ystäväni ja itse työllistyin. Enkä ainakaan minä pysty keksimään syytä, miksei se toimisi edelleenkin. Olen siitä muutamankin kirjoituksen kirjoittanut; tässä niistä ehkä kuvaavin: http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/11/hyvia-kysymyksia.html Moista järjestelyä ei nykyisin ehkä helposti saa aikaan, mutta ei se silloinkaan helppoa ollut. Epäilijöitä, kyynikkoja, jopa toiminnan arvostelijoita on joka suunnalla. Erityisesti niitä oli työvoimahallinnossa ja ammattijärjestöissä. Mutta monialaisella, itse ohjautuvalla yhteistyöllä ja asenteella "näytetään niille perkele" ainakin me ja useampi sata meistä silloin onnistui.

Sen jälkeen oli helppo väittää - se on itsestä kiinni.

Osaajien ja asiantuntijain yhteiskuntasopimus?

Olisiko meidän ja asiantuntijoittemme ymmärryksessä ja osaamisessa vikaa? Tämä tuli jälleen kerran auttamatta mieleen, kun tutustuin taloustieteilijä Joseph Stiglitzin esittämiin ajatuksiin aamun Hesarissa otsikolla ”Te ryöstätte lapsiltanne” – taloustieteen nobelisti Stiglitz kummeksuu Suomen leikkauksia ja työmarkkinauudistuksia. Eikä hän todellakaan ole ainoa toimiemme tarkoituksenmukaisuutta arvosteleva talouden nobelisti.

Kun poliittisia päättäjiä on ainakin minun hyvin vaikea pitää oikeastaan minkään taloutemme kannalta keskeisen alan asiantuntijoina jään ihmettelemään, mitä tietoa nämä meidän talousviisaamme Vartiaisemme, Korkmanimme, Kajanderimme, Vihriälämme todella omaavat? Ja keiden suosituksia poliitikot päättäessään noudattavat?

Tätä nykyistä, Saksan ja Wolfgang Schäublen politiikkaa noudattamalla meidän käy satavarmasti kuin mustalaisen hevoselle. Vaikka muualta maailmasta raportoidaan nousun jo alkaneen, sellaista nousua ei ole edes näköpiirissä, joka meidän taloutemme raiteille taas nostaista. Ja Nokian kaltaisia onnenkantamoisia on turhaa odotella. Leikkausten lisäämisen tiellä me todella ryöstämme lapsiltamme. Heille jäävät vain rauniot. Ennen kurki kuolee kun suo sulaa.

Vaikka Lähes kaikki suomalaiset maksavat veroja mielellään meidän on kansana helppoa olla samaa mieltä siitä, että Suomen julkinen sektori on liian kallis, kankea ja toimintaedellytyksiä liikaa sääntelevä. Mutta siitä, miten julkisen sektorin kustannustaakkaa voisi mahdollisimman pienin vaurioin leikata, olen nykyhallituksen kanssa vahvasti eri mieltä.

Ylisuuren kustannusrasituksen lisäksi ongelmanamme on julkishallinnon työllistämä kansalaisten määrä. Tai oikeammin se, että yksityinen sektorimme ei työllistä riittävää osaa työvoimastamme elättämään moista hallintoa. Eikä se nykyisellä tavallamme toimia voikaan, ”hyvinvointimme” tulee liian kalliiksi. Se todella tappaa yrittelijäisyyden, innovoinnin ja halun ja kyvynkin investoida.

Historiallisesti meidän ongelmamme ei ole työvoimapula, vaikka niin aika ajon väitetään ja sen seurauksilla pelotellaan. Kun työllisyydestä - syystä mistä tahansa, vaikkapa vientikysynnän kuihtuminen tai aluepoliittiset tarpeet - on meillä muodostunut pohde, kyseessä on lähes poikkeuksetta ollut työttömyys. Kun puolueista on vuosien myötä kasvanut yhä selkeämmin jäsenkuntansa ja siksi katsottujen etujärjestöjä, ne vastaavat työllisyyspohteisiin lisäämällä koulutusta, ”toimeentulotukia” ja julkisen sektorin työllistämisellä, koska lähinnä ne ovat puolueiden hallussa olevia suoraviivaisia keinoja. Eikä tilannetta hyvien aikojen koittaessa korjata, päin vastoin. Tunnetusti rasva on ikuista.

Tarkoituksenmukainen ratkaisu meidän ongelmiimme ei ole sen paremmin julkishallinnon palkansaajoihin kohdistuva juustohöylä, kuin yksityiseenkään sektoriin kohdistuvat palkanpienennykset – eivät meidän palkansaajien käteen jäävät nettopalkkamme kohtuuttomia, eivät edes suuria suhteessa muiden palkkoihin ole - vaan julkishallinnon rakennemuutos. Se sama, jota puolueet – myös kaksi näistä nyt hallitusvastuussa olevasta kolmesta – väittävät yrittäneensä jo vuosia. Se sama josta SAKn Lauri Lyly sattuvasti Rautatientorilla totesi "Onko sote-uudistus saatu maaliin? Entä kuntauudistus? Ei ole, vaikka on vuosia vatuloitu. Hallituksen ei pidä tulla työmarkkinakentälle sähläämään ja rikkomaan sitä luottamusta, joka tarvitaan tulosten aikaansaamiseksi"

Olen edustanut jo kauan, ja edustan edelleenkin kantaa, että ongelmiemme perussyy ei ole ay-liike eikä yrittäjät tai yritystoiminta yleensäkään. Syy on paljon syvemmällä. Väitän, että suurimpan syynä on toimimaton markkinatalous ja pääsääntöisesti toimimaton, etujärjestötoiminnaksi rapautunut demokratia. Etujärjestö maasta löytyy kaikelle ja kaikille, mutta kokonaisuudesta ei huolehdi kukaan. Maksumiestä etsitään aina palkansaajista, kun itse ensin Arkadianmäellä jätetään tuloksellisen toiminnan edellykset hoitamatta tai ne hoidetaan vaain oman ryhmäkunnan etujen pohjalta.

Kolme viimeistä yhteiskuntasopimusehdotusta - Esko Ahon, Matti Vanhasen ja nyt Juha Sipilän - ovat kuin samasta kynästä syntyneitä. Sattumaako? Jokainen niistä lähtee siitä, että veronmaksajat, mieluiten palkansaajat maksakoon lystin. Kuitenkin tilanteeseemme pitkälti syypäät istuvat Arkadianmäellä. Ja mikä yhdistää näitä yhteiskuntasopimuksen ehdottajia ja sote- ja kuntauudistusvatuloijia?

Tekniikka ja Talous lehden artikkelissa TEKin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Heikki Kauppi puhui asiaa. Ja erityisesti tasapuolisempaa asiaa kuin suurin osa meistä muista. Ei kurimuksemme ole palkanansaitsijoitten syytä. Eikä siksi ratkaisukaan. Ilman palkanansaitsijoiden aktiivista tukea, pieleen menee. Puolueiden ja muiden etujärjestöjen on syytä katsoa peiliin.

Siitä ei ole erimielisyyttä, etteikö meidän julkinen sektorimme ole tappavan kallis. Mutta leikkauksilla ja säästöillä - kenenkään palkoista - ei tilanteen oikaisemista pystytä edes aloittamaan. Sitä reagointia meilläkin on yritetty jo ainakin neljän aiemman hallituksen toimesta. Ja tulos? - tilanne muuttuu vain huonosta, huonompaan. Kurjasta tosikurjaan.

On turhaa sitä paitsi aloittaa ja keskittyä leikkaamiseen, kun se mitä tarvitaan on kokonaisvaltainen kansallinen kehittämisohjelma. Se on muutakin kuin yksisilmäinen, yhden puolueintressin yhteiskuntasopimus. Meidän on aikaansaatava yksityiselle sektorille lisäarvoista työtä. Mieluiten sellaista, joista ulkomailla ollaan valmiita maksamaan. Sitä ei leikkaamalla luoda.

Koko nykyinen lähestymistapa, samoin kuin Aholla ja Vanhasella tätä ennenkin on perse edellä puuhun. Tarvitaan aktiivisia, tasapainoisia ja kokonaisvaltaisia toimia. Sellaisen luomiseen eivät etujärjestöpoliitikkomme enää pysty. Aina on jonkun oma tasku lähempänä kuin kontin tasku.

Nykyinen hallitus on tähän mennessä saanut aikaan lähinnä kansalaisten eripuraa sekä asenteiden kärjistymisen ja kovenemisen työmarkkinoilla. Perjantain ”yleislakon” seurauksena tuntuisi uusia mahdollisuuksia onneksi avautuneen. Se kieltämättä on kyllä enemmän kuin viime lähes vuosikymmenen fantsuttelujen tyhjäkäynti. 

Hyötyjä pitää tarkastella tulosten perusteella, eivätkä nyt esitetyt toimet yksikkötyökustannusten pienentämiseksi ainakaan kovin nopeasti näy toteutuneena vientikysynnän kasvuna. (Puhumme vuosista, useista vuosista emme kuukausista) Ennemmin se vaikuttaa kotimaista kysyntää pienentävänä ja siten todennäköisesti työttömyyttä lisäävänä. Lähinnä julkisen sektorin palkkakustannusten pienentämiseen liittyvät päätökset kiertyvät kovin, kovin hitaasti vientituotteiden hintoihin. Tarvitaan muutakin kuin biotalouden navetanmaalailut.

Kannattaa muistaa, että lait laaditaan Eduskunnassa, ei Hakaniemessä. Eikä ay-liikkeellä ole osaa eikä arpaa yritysten tuotekehittelyssä. Ja kuten Financial Times taisi aivan oikein todeta, ei Nokia palkkakustannusten suuruuteen kaatunut.

Kun TeamFinlandille kävi vähän samalla tavalla kuin Air Finlandille aikanaan kysynkin, millä tempuilla hallitus mahtaa yrittää vaikuttaa vientikysyntään?

Yhteiskuntasopimukseksi kelpaa - Uutta työtä

Liian harvat ovat halukkaita investoimaan omilla resursseillaan uuden taloudellisen aktiivisuuden syntymiseen. Tilanne koskee sekä yrityksiä, yrittäjiä että työntekijöitä/toimihenkilöitä. Yhtä lailla aktiivisessa toiminnassa jo mukana olevia että työttömiä tai olennaisesti alityöllistettyjä. 

Eiliset TEMin (ja Tilastokeskuksen) työttömyysluvut kertovat karua kieltään. Virallisesti jo yli 380.000 ihmistä työttömänä työnhakijana mikä käytännössä, joskin "inhorealistisesti" tarkasteltuna tarkoittaa kokemukseni mukaan yli 700.000 ihmistä. Jos vertailukohdaksi hyväksytään valtakunnan työvoima noin 2,7 miljoonaa, puhutaan jo nyt noin 25% "työttömyydestä". Nämä ovat siis suurimmalta osalta ihmisiä, jotka eivät saa palkkaa ja joiden elinkustannuksista suurimman osan maksamme verovaroista.

Meillä ei ole näin suureen työttömyyteen varaa. Ei ole ollut aiemmin. Ei edelleenkään ole.

Tähän työttömyystarkasteluun eivät vielä sisälly sen paremmin julkisen sektorin kuin kolmannen sektorinkaan (puolueet, etujärjestöt, kansalaisjärjestöt, vapaaehtoistyö) julkisilla varoilla elävät byrokraatit, joiden merkitys kansantalouden tilinpidossa ainakin lyhyellä aikavälillä on lähinnä olla kustannusrasite. Määrä on työttömien nykymäärään verrattuna karkeasti ottaen toinen samanmoinen. Toiset 25% työvoimasta.

Meillä ei tässä määrässä ole näihinkään varaa. Ei ole ollut aiemmin. Eikä edelleenkään ole.

Vähintään vuodesta 2008 ovat hallituksemme näperrelleet fantastisia visioitaan ja odottaneet "seuraavana vuona" tulevaa suhdannekäännettä parempaan. Sen seurauksena rahoittaneet elämisemme ja erikseen erityisesti kunnallisen sektorin korottamansa palkkakulut kasvavalla vuosittaisella 7 - 10 miljardin euron velan lisäyksellä. Tänä aikana myös virkamiehet, poliitikot ja muut etujärjestöt ovat kehittäneet joukon, vuosittain tai vaalikausittain vaihtuvan rahareiän, "uuden työn" aikaansaajan, joista viimeisimpänä turhakkeena tulee mieleen Team Finland. Ja todella vain yhtenä pienenä, eikä varmaankaan edes kalleimpana esimerkkinä. 

Merkittävää suhdannekäännettä ei ole näkynyt. Ei ainakaan positiiviseen suntaan. Apatian ja toimettomuuden seurauksena maan tilanne on kehittynyt siihen ainoaan mahdolliseen suuntaan mihin apatia, päättämättömyys ja toimettomuus yleensäkin. Huonosta vielä huonompaan. Olisi varmaan syytä alkaa luoda uutta työtä. Ennen kuin se maasta kokonaan loppuu. 

Mistä sitä uutta työtä sitten voisi löytää? Yrityksiltä? Puolueilta? Niitä edustavilta poliitikoilta? Etujärjestöiltä? Oppilaitoksilta? Tutkijoilta? … Eivätpä ole onnistuneet tähän mennessä. Ainakan riittävässä määrin. Mikä saa uskomaan, että nyt onnistuisivat? Edes jossain määrin? Ei heitä oikeasti kiinnosta. Palkka juoksee. Meidän maksama.

Oman kokemukseni perusteella ratkaisu löytyy sieltä ja niiltä, joilla tarve on suurin. Työttömiltä itseltään. Niiltä heistä, joilla ahneutta vielä riittää. Niiltä jotka vielä tahtovat ja uskaltavat kokeilla uusia tekemisen tapoja ja viis veisaavat kaikesta tarjolla olevasta. Kaikesta mikä ei tähänkään mennessä ole onnistunut. Jotka uskaltavat pyristellä vastavirtaan ja tehdä asioita, joita ei pitkään aikaan ole tehty. Ja tehdä niitä tavoilla, joilla niitä ei ole tavattu tehdä. Ihmisiä, jotka uskaltavat myöntää sen, että muiden - varsinkaan intitutionalisoitujen ”auttajien” varaan - ei pidä laskea.

If it is to be,

it is up to me.

Emme tarvitse uutta tietoa ja osaamista. Tarvitsemme ensisijaisesti uutta työtä ja tekemistä. Valmiita ratkaisuja tai malleja ei ole. Varmaa on kuitenkin, että niitä eivät osaa luoda ne, jotka ovat aiemmin yrittäneet ja epäonnistuneet. Kunhan edes tieltä poissa pysyisivät, tukisivat ja kannustaisivat. Itse ne työt on luotava. Ne saattavat osata, jotka niitä tarvitsevat?

Ohjenuoraksi kelpaa hyvin edellislamasta mieleeni jäänyt;

Kyllä Herra airot antaa,

mutta itte tarttis´soutaa.

Pakko oikaista romahduksen kautta

Pitäisi esittää vaihtoehtoja, jos haluaa olla vaihtoehto. Tähän Tymyrin, persujen toimia arvioivaa artikkelia kommentoidessani antauduin ajatusten ja kirjoittamisen vietäväksi.  

Vaihtoehdottomuus, varovaisuus ja passiivisuus ovat kieltämättä vaarallisin tautimme. Nyt tosin alkaa ilmassa olla merkkejä siitä, että siihen eivät äänestäjät enää suostu. Kun puolueet joutuvat toiminnassaan aina lähtemään siitä, että he pelaavat nollasummaa äänistä, se on tienä osoittautunut kestämättömäksi, tuloksettomaksi, jopa tuhoiseksi. Virheitä voi välttää ainoastaan, jos ei tee päätöksiä ja/tai pane niitä toimeen. Vähintäään viimeiset seitsemisen vuotta  osoittavat selvästi, että poliittinen järjestelmämme ei enää toimi.

Eikä se voi toimia. Sen erinomaisesti todistavat kahden liikkeen kehittyminen puolueiksi. Viherpeipot ensin, sitten persut. Kummankin eväät syötiin viimeistään siinä vaiheessa, kun liikkeista tuli puolueita. Se oli kummassakin puolueessa se hetki, jolloin kiinnostus siirtyi kansalaisten asioiden hoitamisesta puolueen vaikutusvallan kasvattamiseen. Puolueista kasvoi itseisarvo liian monille. 

Ns. vanhoilla puolueilla kehitys on ollut aivan samankaltainen, mutta tapahtunut viimeistään 1960-luvulla. Suomalaisen, nykysäännöille ja toimintatavoille rakentuva edustuksellinen demokratia on ohittanut parasta ennen päivänsä. Samoin on järjestelmämme sisältä turha enää korjausta edes toivoa; liian moni on vaarassa menettää liian paljon.

Hyviä rohtoja tai niiden osia on tarjonnut moni arvostettuja itseään asiantuntijana pitävä päivystävä dosentti. 

http://www.talouselama.fi/uutiset/juhana+vartiainen+osaisi+puolessa+tunnissa+sanoa+mita+suomen+talouden+pelastamiseksi+pitaisi+tehda/a2282627

Heitä, sen paremmin kuin selvityksiä emme todellakkaan tarvitse lisää. Eiköhän kaikki olennainen jo aivan riittävästi ole esille tullut, vaikkapa noissa linkin esittämissä lähteissä? Mutta siitä huolimatta mitään ei maassa tapahdu, mikään liiku. Eikä syynä voi olla yksin lähestyvät vaalit, sillä aivan ilmeisesti nekään eivät tilannettamme korjaa. 

"Huonosti toimiva demokratia on syy ja seuraus huonosti toimiviin markkinoihin." Olen jo jonkin aikaa sitten menettänyt uskon Suomen demokratian ja erityisesti sen poliittisen ja etujärjestökentän kykyyn uudistua. Valitettavasti Matti Alahuhdan näkemys meidän tavastamme kehittyä ja kehittää yhteiskuntaa taitaa sittenkin olla ainoa mahdollinen; "asiat pitää lopulta oikaista romahduksen kautta." 

Mutta, kun Eurooppa on pahimmassa taloudellisessa kriisissään sitten 2. maailmansodan, ja pahimmassa poliittisessa kriisissä sitten Kylmän Sodan, emme varmaan olisi haastavampaa ajankohtaa omalla kriisille voineet valita, vaikka olisimme yrittäneet. Ja aika-ajoin on kyllä käynyt mielessä, että hallituksemme ovat tätä todella yrittäneet, kuten tämän blogin artikkeleista viimeiseltä  7 vuodelta käy ilmi. Näin varsinkin nyt, jos Vladimir Stalinovytsh Putlerin todellinen strategia, tavoitteet ja niiden saavuttamisen keskeisimmät tukijoukot osoittautuvat nyt esitetyn, täysin mahdollisen kuvan mukaiseksi. 

Mitä taas niihin vaihtoehtoihin tulee, joita pitäisi esittää, olen niitä usein listannut. Kun asiat ovat nyt pitkittyneet on luoettolen kärkeen jo pantava euro-ero ja itsenäinen valuutta, ellei EKP ala toteuttamaan tolkullista rahapolitiikkaa, eli elvyttämään EMUn ongelmamaita, tulevia ongelmamaita ja vähintään EMU-alueen markkinoita. Varmemmaksi vakuudeksi tässä niistä yksi:

Seuraavan hallituksen ohjelmaa

Demokratiassa johtajuus on muuta, ja sen täytyykin olla muuta kuin uskoa ainoan oikean Messiaan totuuksiin. Näitä tuntuvat yhdessä kannattavan ja opetuslapsien jopa vaativan Putlerin ilmeiset sielunveljet ja -sisar, kuten heidän esikuvansa aikoinaan 1930-luvulla. Onko meidän todella taas pakko oikaista Euroopan tie romahduksen kautta?

Jatkosodan päättyminen, Putlerin Ukrainapolitiikka ja Liikenneopetuksen päättömyys.

Sattumalta Suomi ja Ruotsi, sekä puolen tusinaa muuta NATO-kumppania saavat juuri tänään kutsun syventää yhteistyötään NATO-partnerina. Ja ihan hyvä niin. Sattumalla viittaan luonnollisesti siihen, että Jatkosodan aselepo tuli voimaan juuri näihin aikoihin, 70 vuotta sitten. Tai ainakin näin oli aseleponeuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa sovittu. 

Muistini mukaan NL jatkoi tulitusta ja hyökkäilyä vielä vuorokauden ja kirjautti tuon päivämäärän myöhemmin myös aseleposopimukseen. Onneksi Suomen radiotiedustelu oli saanut tietää, että Romanian Bessarabiassa, nykyisessä Moldovassa Veli Venäläinen oli jo aiemmin menetellyt vastaavalla tavalla ja onnistunut jatkamaan hyökkäystään ja maan valloittamista. Suomalaiset sotilaat olivat etukäteen saaneet ohjeet pysyä taistelupesäkkeissä, olla vastaamatta tuleen ellei päälle tulla. Venäläisten tulitus loppui vasta 5.9. klo 11.00.

Kovin tuntuu samanlaiselta Venäjän, siis Vladimir Stalinovytsh Putlerin nykyinen Ukrainanpolitiikka. Näennäistä poukoilua eri henkilöiden erisisältöisten lausuntojen osalta, mutta taatusti tarkkaan harkittua strategiaa. Nyt viimeksi sillä on ainakin aikaansaatu jonkinlainen aikavoitto, EUn pakotepäätösten siirtäminen päivällä, parilla. 

Vaan kirjoitetaan välillä jostain muustakin

Hesarin yhtenä pääkirjoituksena on asia, josta itsenikin on tehnyt mieli kirjoittaa jo kesästä lähtien. Pravda toki puhuu jälleen vain yhdestä ilmiöstä, mopoautojen turvattomuudesta. Moottoriajoneuvojen käyttöön ja liikenteeseen liittyvä lainsäädäntö ja viranomaiskäytännöt on saatava kokonaisvaltaisen reviision kohteeksi. Aivan ilmeisesti alan nopea kehittyminen, julisten palveluiden leikkaamiset ja erityisesti Autokoululiiton, Liikenneturvan yms. lobbailu on vienyt naurettavuuksiin.

Erityisesti mieleen tulee nyt kai toivottavasti jo peruutettu ja muutettu autokouluja suosiva ja ajokortin hintaa jälleen kasvattava ajokorttilaki, parhaillaan päättyvä kuorma-autokortin päivitys, mopo ja mopo-auton kuljettajajakoulutus ja ns. päätöksentekijäin ilmeinen haluttomuus ottaa järki käteen liikenneturvallisuudessa, kuten pääkirjoituksesta käy ilmi. Ministerien ja ministeriöiden tehtävänä ei tällä alalla voi olla keskittyminen autokoulujen liikevaihdon, työllistävän vaikutuksen ja kannattavuuden kasvattamiseen.

Nykyinen lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen taso on kansalaiselle kallis, järjetöntön ja nuortemme kannalta hengenvaarallinen. 






Ja tähän loppuun taas yrityksistäni osallistua kansalaiskeskusteluun, mikä aivan ilmeisesti sekin on aika hukkaan heitettyä aikaa.

Mahdollista, vaan tuskin kovinkaan todennäköistä. Miksi ihmeessä Putler haluaisi vielä suomalaisetkin vaivoiksensa?

Kohteesta <

http://www.hs.fi/ulkomaat/Obama+Viro+ei+tule+koskaan+j%C3%A4%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+yksin/a1409711036631

Voisin kuvitella euro-alueen ja koko EUnkin muodostavan olennaisen osan Sveitsin viennistä? Kun Euro- ja EU-alueen talouksien kulutus supistuu, ei kai  voi olla ihme jos Sveitsinkin talous joutuu vaikeuksiin? Samanaikaisesti taistelu veroparatiiseja, harmaata taloutta ja veronkiertoa on varmasti myös rokottamassa pankkisektoria, jonka painoarvo lienee jonniinmoinen. 

Jälkimmäinen on Sveitsin valinta, edellinen Tante Merkelin ja Mario Draghin. Kysyntä loppuu kun kulutus loppuu. Pitäisi varmaan aikaansaada kysyntää?

http://www.talouselama.fi/uutiset/draghi+ja+hollande+yksimielisia+jostain+pitaisi+saada+lisaa+kasvua/a2263831

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/sveitsin+talouskasvu+jamahti+yllattaen++askel+taaksepain+ehka+kaksi/a2263855>

Kulutus lisää kysyntää. Kauan kestää ennen kuin Hollande ja Draghi ovat tämän viisastenkiven kohdanneet.

Kysyntää tälle 500 miljoonan ihmiselle saadaan luomalla palkansaajille mahdollisuus ja uskallus käyttää rahaa. Se taas tapahtuu "oikeimmin" tarjoamalla nyt EUn työttömälle 12 % töitä. Tarvittaessa rahaa toki voidaan heittää vaikka helikoptereista, mutta en oikein jaksa sen paremmin uskoa Schäublen, Weidemannin kuin Tante Angelan moiseen suostuvan, varsinkin jos rahat mahdollistaisivat "ongelmamaiden" luopumisen julkisen kulutuksen tappo-ohjelmistaan. Typeryys istuu kovasti kiinni oman maan historian väärin tulkituissa traumoissa.

Sen sijalle voitaisi hyvin kehittää NEW DEAL tyyppinen kehitys- ja investointiohjelma painamalla lisää rahaa.

Olisi korkea aika lisätä kysyntää. Miten on mahdollista, että EKP toimii vain Saksan ohjeiden ja reunaehtojen mukaan? Ovatko muiden euro-maiden päämiehet ja keskuspankkiirit todella tahdottomia, Tante Merkelin & kumppaneiden vietävissä olevia vetelyksiä, vai eivätkö he todellakaan osaa ajatella itsenäisesti? Vai onko jokaiselle paikka En mansikkapaikoissa tärkeämpi kuin EU, euro, oma kansakunta?

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/draghi+ja+hollande+yksimielisia+jostain+pitaisi+saada+lisaa+kasvua/a2263831>

Olisi korkea aika ns. poliittisten päättäjien ottaa huomioon euro-alueen talouksien kokonaisuus päätöksiä tehtäessä ja muuttaa niitä sopimuksia, jos tehdyt sopimukset ovat olleet EUn kannalta järkevän rahapolitiikan noudattamisen esteenä.

Itsenäisen EKPn ei ole pakko toimia, eikä se saa toimia vain yhden valtion etujen mukaisesti. On selvää, että vähitellen koko alueelta surkastuva kysyntä aiheuttaa korjaamattomia yhteiskunnallisia rakennevaurioita ennen kuin mitään nykymenon puolustajien odottamia julkisen sektorin leikkaamisesta seuraavia etuja voidaan nähdä. Pitkällä aikavälillä seuraukset näkyvät myös Saksassa.

Parhaimmillaan tilanne olisi korjattavissa EUn NEW DEAL tyyppisellä ohjelmalla, koska 12 prosentin työttömyys on saatava radikaalisti pienentymään.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/saksa%20pelkaa%20nyt%20draghin%20fsanaa/a2263749>

Luottamus Putleriin on läntisiltä toimioilta kadonnut. Siitä hän joutuu itse kantamaan vastuun. Dementointi tai "asian irrottaminen yhteydestään" ei enää hämää ketään muita, kuin fanaattisimpia opetuslapsia lännessä. Vaan mitä sitten? Ukrainan osalta hän voi NATOn interventiota pelkäämättä menetellä miten tahansa lyhyellä aikavälillä. NATOlla ei ole sen paremmin halua kuin kykyäkään estää.

Pidemmällä aikavälillä hän kyllä samalla tulee vaikuttamaan NATOn aseman korostumiseen ja jäsenten sotavoimien kasvamiseen. Mutta sitä ennen hän varmasti vie aloittamansa loppuun.

Kukaan ei tiedä mikä hänen todellinen tavoitteensa on; saadako haltuunsa Ukraina, ja Moldova vaiko Tsaarien koko Venäjä vuodelta 1914 kuten hän laajimmissa kannanotoissaan on antanut ymmärtää, jolloin todellisessa vaaravyöhykkeessä ovat edellisten lisäksi myös Puola, Baltian maat ja Suomi. Valko-Venäjän Lukatshenkan ei ensi vaiheessa varmaan tarvitse huolta kantaa?

Kohteesta <http://www.hs.fi/ulkomaat/Kreml+Uhkaus+Kiovan+valtaamisesta+oli+v%C3%A4%C3%A4rink%C3%A4sitys++Putin+tarkoitti+ihan+muuta/a1409622888803>

Sanot; ”Taloudellisesti heikko yhteisö on myös poliittisesti ja sotilaallisesti heikko.” Jos tuohon vielä lisätään, että huonosti toimivan markkinatalouden syy on huonosti toimiva demokratia päästäänkin perussyyhyn.

Toimivassa demokratiassa korostuu asiantuntemus, jota nykyiset päättäjät eivät tunnu ottavan huomioon lainkaan. Heille tuntuvat riittävät uskonkappaleiksi korotetut luulot asioiden ja mahdollisten ratkaisumallien ”ainoat oikeat totuuden”. Niistä keskeisin taitaa olla vakaumus omasta oikeassa olemisesta? Vaihtoehdot tai edes AOTn kyseenalaistaminen on kerettiläistä ja sen harjoittajat luusereita.

Kysyt; ”Mutta ehkä kukaan ei oikeasti halua laittaa Euroalueen taloutta kuntoon?” Voisiko syy olla seuraava? Kun EU ja sen edeltäjät lähtivät idealistisesti luomaan tätä rakennelmaa he lähtivät luomaan Eurooppaa? Viimeistään euro-kriisi on osoittanut ja Ukrainan kriisi vahvistanut, että Eurooppaa ei ole. On ainoastaan joukko isoja ja pieniä valtioita, joiden keskeinen yhteistyö johtaa nolla-summaan. Ja jokaisen valtion edustajat varjelevat siinä voittamista, koska heidän valtansa perustuu kansallisiin äänestäjiin mutta heidän ”uransa” edellyttää näyttävyyttä suhteessa muihin?

Myönnän kuuluvani lähtökohtaisesti federalisteihin. Valitettavasti sen paremmin taloudelliset, hallinnolliset kuin henkisetkään rakenteet eivät liittovaltion syntymistä enää edistä. Enkä usko, että edes Venäjän arvaamattomuudesta ja ennakoimattomuudesta saadaan riittävää yhdistävää uhkaa. Pelastautukoon ken voi. Vaan mistä löytyy se kippari, joka uskaltaa puhaltaa pilliin ja julistaa ” jättäkää uppoava laiva” ennen pienten itäisten jäsenmaiden järjestäytymätöntä paniikkia?

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/02/miten-kavi-mustalaisen-hevosen.html

Kohteesta <http://tyhmyri.wordpress.com/2014/09/01/auringonlaskun-maanosa-euroopan-itseaiheutettu-rappio/#comment-2259>

Vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen elinkeinoasiamies Esko Aho teetti puolueilla ryhmätöitä, vaikka työttömyys oli repeytynyt käsistä jo edellisvuoden lokakuussa. Muistaakseni toukokuussa markka liitettiin ecu:n ja työmarkkinat sulkeutuivat kertaheitolla. Hesarin sunnuntainumerosta ei vapaita työpaikkoja löytynyt enää kuukausiin.

Työttömyys kasvoi vakaata vauhtia vuoden 1994 helmikuuhun, jolloin taidettiin saavuttaa ennätys; 777.000 todellista työtöntä ja alityöllistettyä. Tähän on sisällytetty tempputyöllistyneet, lomautetut, tp-koulutuksessa roikkuneet, lomautetut, putkitetut… Vain työvoiman ulkopuolelle siirtyneiden määrää en silloin löytänyt. Työttömyys neljä vuotta koilliseen eikä tuloksellisia toimenpiteitä. Todistanee myös, että 25 % ei riitä mihinkään.

On todella kohtalon suurinta ivaa, jos Jyrki-boysta leivotaan kasvu- ja työllisyyskomissaari. Mies, joka paljain käsin on käytännössä tuhonnut Suomen kasvupotentiaalin ja työllisyyden saa vielä uuden tilaisuuden, nyt pilata koko Euroopan. Ehkäpä Tante Angelan puudelina vaan on niin fantastista.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/06/kataisen-konkurssijulistus.html

Kohteesta <http://tyhmyri.wordpress.com/2014/08/31/kuinka-paljon-on-liian-paljon-suurtyottomyys-myos-suomeen/#comment-2252>

"On muistettava, että Venäjä ei voi seistä syrjässä, kun ihmisiä ammutaan  lähietäisyydeltä", hän sanoi." Lähietäisyydeltä löytyy venäläinen joka tapauksessa.

Kohteesta <http://www.hs.fi/ulkomaat/Putin+haluaa+It%C3%A4-Ukrainalle+itsehallinnon/a1409449130065>

"Nykyinen neoliberailstinen talouspolitiikka on typeryydessään vertaansa vailla jossa markkinataloutta leikitään kommunismin säännöillä. Aidossa markkinataloudessa riskit kantavat ne jotka ne ovat aiheuttaneetkin eikä niiden kustannuksia sosialisoida veronmaksajille. Yhtä naurettavaa olisi palomiehien alkaa sammuttaa tulta bensalla." Juuri näin, mutta muutosta on turha odottaa. 

Liian moni kokis-, demari- ja kepu-poliitikko joutuisi myöntämään harjoittaneensa ja hehkuttaneensa perusteiltaan virheellistä finanssipolitiikkaa ja myötävaikuttaneensa siten maan talouden ja tulevaisuuden aktiiviseen tuhoamiseen. Inhottavimmaksi asian meille taviksille tekee se, että seuraavatkaan vaalit eivät tuo helpotusta. Sanovatpa asiantuntijat mitä tahansa. 

http://www.hs.fi/talous/Nobel-palkittu+Joseph+Stiglitz+Euroopan+tulevaisuus+on+musta+/a1409368096188 

Suomessa kun asiantuntemuksella ei enää ole väliä paitsi ns. poliittisella asiantuntemuksella.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/seuraavan+hallituksen+on+pakko+katkaista+velkakierre/a2262926>

Juuri näin. Ja yhtä eksyksissä ovat Euroopan läntiset suurvallat nyt, kuin silloin. 

Tällä kerralla voi kyllä käydä niin, että jenkit eivät enää tule pelastamaan vaikka väitetäänkin, ettei kahta ilman kolmatta. Syinä demograafinen muutos, Kiinan kasvava vaikutus, Euroopan merkityksen väheneminen kauppapaikkana, itsepintainen haluttomuus ottaa itse vastuu puolustuksestaan ja USAn kyvyttömyys ratkaista omat ongelmansa luovat hyvän pohjan isolationismille.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/keskustelu/vastaus/?pageNumber=1&parentId=451981&operation=comment&articleId=2262919#commentsForm>

Vladimir Stalinovytsh Putler ei ole piilotellut missiotaan palauttaa Äiti Venäjän kunnia ja Romanov Tsaarien Venäjän maa-alue jälleen yhden johdon alaiseksi. Hänen.

EUn suurten maiden poliitikot ja erityisesti poliittiset johtajat eivät vieläkään ole ymmärtäneet, että Venäjä on aloittanut täysimittaisen sodan 26.8., kuten Moldovassa uutisoitiin päiviä ennen.

http://www.moldova.org/press-in-transnistria-foresees-war-in-the-region-on-august-26/

Mutta Putleriin ei enää vaikuta muu kuin voima tai sillä uhkaaminen. Siis sodanuhka. Siihen tuskin sen paremmin USA kuin varsinkaan EUn suuret maat uskaltavat ryhtyä. Heidän pitäisikin, ennen kuin jälleen kerran joku näistä poliittisista valopäistämme heiluttelee paperinpalasta kertoen sopineensa rauhasta meidän ajallemme. Se ei ole toiminut aiemminkaan.

Kohteesta <http://www.hs.fi/ulkomaat/Viron+presidentti+Ven%C3%A4j%C3%A4+on+hy%C3%B6k%C3%A4nnyt+Ukrainaan/a1409276615660?ref=tallennettu-aihe>

Valtionverotuloihin puuttuminen voi kyllä tässä vaiheessa aiheuttaa hyvin pahoja haittavaikutuksia. Pidemmällä aikavälillä olen samaa mieltä. Lisäksi kannat vaihtelevat maittain. 

Tehdäänpä temppu ihan miten tahansa, nyt on luotava kysyntää. Nopeasti ja paljon. Inflaatiopelko ei ole uhka. Itse asiassa 4 - 6 % inflaatio on osoitus markkinatalouden toimivasta mekanismista.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/07/ideaalina-nolla-korko-ja-inflaatio.html

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/keskustelu/vastaus/?pageNumber=1&parentId=451785&operation=comment&articleId=2262619#commentsForm>

Hieno yhteenveto jälleen suomalaisesta todellisuudesta. Meillä voi olla samaan aikaan asiasta vain yksi totuus ja niin kauan, kun "esivallaksi" koettu siihen uskoo, asia on niin. Muunlaisia näkökulmia esittävät ovat kerettiläisiä ja joutavatkin roviolle. Sillä ei ole väliä mitä itse kukin sanoo ja miten perustelee, vain se kuka sanoo on tärkeää.

Nytkin, kun elämän realiteetit paiskovat meitä pläsiin, kanta ei muutu. Oma itsenäinen ajattelu on useimmille meistä yksinkertaisesti liian vaikeaa ja siksi vastenmielistä. Jossain myöhäisemmässä vaiheessa, kun mitään ei enää ole tehtävissä todetaan joko "ei meillä ollut vaihtoehtoa" tai jos viimeisellä hengenvedolla vielä yritetään kääntää suuntaa ja epäonnistutaan "mitä minä sanoin".

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/08/radio-erevan-ja-masokistinen-suomi.html

Kohteesta <http://tyhmyri.wordpress.com/2014/08/27/onko-rahapoliittisen-keskustelun-kaymisessa-mitaan-jarkea/>

Kauanpa tuo onkin asiantuntijoilta kestänyt. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/04/nain-ratkeaa-euro-kriisi.html

Kriisi on kuitenkin jo edennyt niin hankalaksi, että valuutta-alueellamme tarvitaan uusi NEW DEAL ja kohdentaa "investoinnit" sinne, missä niistä on suorin vaikutus kulutukseen, työllisyyteen ja yhteiskuntarauhan säilymiseen ja pidemmällä aikavälillä EUn talouden ja teollisuuden toiminnan tehostumiseen. 

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/hurja+ehdotus+vaikutusvaltaisessa+lehdessa+keskuspankkien+pitaisi+alkaa+jakaa+kateista+ihmisille/a2262619> 

Ajattelemmeko sopivasti?

Meille, homo sapiens merkkisille eläimille ehdottomuudet, siis minimit ja maksimit ovat aika helppoja. Kun niissä pysyy ei ainakaan mitään riko. Ei varsinkaan lakia. Vaan heti kun tulkinnanvaraisuus sallitaan, vaikkapa kuinka sumea logiikka, olemme varsinkin yhteisön jäseninä pahasti eksyksissä. Optimin löytäminen ei tahdo onnistua. Ei niin millään. 

Näin taitaa olla erityisesti juuri lain noudattamisessa. Kansakuntana olemme tunnetusti varsin lakiuskovaista sorttia. Mietitäänpä vaikka Arkadianmäen lakitehtailua, jossa puolueita edustavat kansankynttilämme pyrkivät parantamaan viihtyvyyttämme yhä useammilla ja yksityiskohtaisemmilla laeilla. Ajatustapana on, että vain lain sisältämä kielto on todella tehokas ja onhan siinä ainakin yksi erinomainen ominaisuus. Ei tarvitse yksilön ajatella eikä päätään vaivata, mikä on sopivaa. 

Kaikki mikä ei ole kiellettyä on. Vai onko oikeasti? Näitä turhuuksia aina silloin tällöin pohdin. Viimeksi viikko sitten artikkelissa Tämäkö on Oikeutta.  Vastaus on ilmiselvä, onhan Korkein Oikeus erehtymätön? Ainakaan siihen ei Suomeessa kannata muutosta hakea. 

Pohteeni ei KOn päätöksellä poistunut. Nyt Helsingin käräoikeus teki tyylikkään ratkaisun? MTVuutisten rikosten valikossa olleen otsikon  mukaisesti Isä ja veli puuttuivat kovakouraisesti jatkuvaan koulukiusaamiseen - sakkoja. Otsikko on toki hiukan harhaanjohtava kovakouraisuutta kun ei ollut todistettu. Tapahtumalla ei ollut silminnäkijöitä. Oli vain kaksi toisistaan täysin poikkeavaa väitettä, sana sanaa vastaan. Minäkin voin kuitenkin jälleen kirjoitella vain julkaistun uutisen perusteella. 

Vaa´assa ei painanut pitkään jatkunut ja mielestäni aika vakavaksi osoitettu ja todettu koulukiusaaminen. Ei liioin se, että syyttömäksi nyt tuomittu oli yksi alaikäinen ja syyllisiksi tuomitut kaksi aikuista. Eikä se, että ilmoituksen poliisille tekivät nyt syyllisiksi tuomitut aikuiset. Missä määrin päätökseen vaikuttaa syyttömäksi tuomitun maahanmuuttaja-tausta, en osaa enkä haluakaan arvioida ollenkaan. 

Sananvalintaani päätöksen "tyylikkyydestä" perustelen sillä, että tuomioistuin edes " piti 14-vuotiaan vakavaa ja raukkamaista uhkailua ja ilmeistä koulukiusaamista hyvin moitittavana ja näki uhrin perheenjäsenten menettelyssä yleisen oikeustajun mukaisesti ymmärrettäviä perusteita".

Sakkoja ja vahingonkorvausia "syyttömälle" maksettavaksi näille syyllisiksi todetuille perheenjäsenille kuitenkin tuomittiin. Ja tulevaisuudessa, esimerkiksi määrättyihin töihin haettaessa tämä tuomio, jos lainvoimaisuus säilyy saattaa olla esteenä. 

Ei tunnu hyvältä. Ei.

Toiseen vähän vastaavaan tapaukseen, joskaan ei siinä uutisessa lainkaan esillä olleeseen, eikä ollenkaan yhtä vakavaan, törmäsin kahvilassa lojuneessa MunkinSeutu nimisessä paikallisessa ilmaisjakelulehdessä, jossa kerrottiin Lastentarhamuseon valokuvakokoelmia esillä yhteisöpalvelussa. Kuvassa olivat päiväkodin lapset puutarhatöissä, joskin ensin tulkitsin sen leikkimökin kevätkunnostukseksi. Yhtä kaikki.

Olen muistavani kipakkaakin keskustelua somessa ja mediankin palstoilla lähiaikoina käydyn siitä, mitä päiväkodin lapsilla ja koululaisilla saa "teettää" ja mitä ei. (Valitan, en muista mistä linkkiä hakisin.) Tuskin kuitenkaan palstan viljelemistä syötäväksi, perunan kuorimista muiden syötäväksi, omien tilojen siivoamista, lasten itsenäistä rahoituksen hankkimista leirikoulumaksuihin tai opintoretkeen  ... siis mitään sellaista, josta on yhteisölle hyötyä mutta jota pääasiassa nyt maksullisesti toimitetaan tai josta vanhemmat perinteisesti maksavat erikseen. Se taas ei joillekin valistuneille vanhemmille tai edes joillekin aikuisille sovi ollenkaan. 

Miksi ihmeessä? Eikö työ opetakaan tekijäänsä? Eikö kaikki työ olekaan arvokasta? Pitääkö kaikki todellakin saada vastikkeetta, ilmaiseksi joko valtiolta, kunnalta tai vanhemmilta? Opetammeko lapsiamme myös tekemään töitä vai annammeko heidän vain leikkiä työntekoa? Annammeko heidän ihan oikeasti yrittää? Vai pitäisikö kieltää, kun muutkin siitä saattaisivat hyötyä?

Näin Suomen teollisuus pelastetaan

Miten Suomen teollisuus pelastetaan? – Yle Uutiset seuraa talouden ja politiikan kerman keskusteluja suorana. Juuri nyt.

Kun ensin on vuositolkulla toisaalta tehty päätöksiä, joiden seurauksena teollisuuden ei Suomessa kannata toimia ja toisaalta jätetty tekemättä ne päätökset, joilla teollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa parannettaisi tai annettaisi edes samat toiminnan edellytykset kuin muualla ollaan nyt - ilmeisesti vasta nyt - herätty. Olisiko käynyt niin, että pää on vihdoin tullut vetävän käteen? Onko samalla myös havaittu, että vähitellen on tultu syötyä myös kehittämisen eväät; resursit, aika ja osaajat? Tuskin.

Voi olisiko havaittu, että maassa täytyy keskustella myös muunlaisesta lainsäädännöstä kuin sukunimien määräytymisestä, homojen adoptointi vai oliko se aborttioikeudesta, alkoholilainsäädännön muutoksista ja puolueiden vaalirahasotkujen oikeellisuudesta? Vai oliko laukaisimena havainto, että start-upit eivät Suomea elätä olivatpa ne kuinka hyviä tahansa, vielä moneen, moneen vuoteen? Vai pukkaako vuoden 2015 budjetin rakentamisen ongelmat esiin uusia realiteetteja? Vai onko nyt jouduttu myöntämään, että edes hallituksen kärkihankkeet, joiden toteuttamiseen voisi kuvitella hallituspuolueiden käyttäneen koko poliittisen kokemuksensa luoman osaamisen eivät, osaamisen ja kokemuksen puutteessa kuitenkaan toteudu? Vai voisiko olla niin, että vähitellen nuoremmatkin ymmärtävät, että leikkauslistojen tielle ei tällä tavalla näy loppua?

Olipa syy mikä tahansa, nulikkojen poliittisen omnipotenssin kuvitelma alkaa toivottavasti vähitellen heille itselleen selvitä? Siis ettei heillä, sen paremmin kuin niillä puolueilla joita he edustavat sitä, siis omnipotenssia - kaikkivoipaista ylivertaisuutta - ole. Kaikki yhteiskunnassa ei sittenkään toimi pelkän tahtomisen, poliittisen pelin, selkään puukottamisen, kauniitten joskin sisällyksettömien puheitten, valehtelun ja rahan heittelyn ja sen estämisen seurauksesta.  Nuo kun ovat broilerikoulun antamat eväät.

Olisiko tälle hallitukselle ja sen ministereille käynyt, kuten niin monelle uhmaikäiselle lapselle ja nuorelle? Kun on vahemmille hoettu, kuinka kaikki osataan ja vielä kaikkia muita paremmin, on lopuksi tullut aika huutaa aikuiset apuun, kun kaikki hankkeensa ja aikomuksensa ovat omaan mahdottomuuteensa kaatuneet? 

Puhetta ja keskustelua maailmaan mahtuu, mutta sen vaikutukset näkyvät vasta viiveellä. Kun tekemisen edellytykset on itse, omilla toimilla tuhottu on nopeita ratkaisuja enää turhaa odotella. Nopeat toimet kun ovat niitä, jolla puolueet ja poliitikot tunnetusti uskovat tuovan menestyksen seuraavissa vaaleissa. Nyt tarvitaan pitkäjänteisempää työtä.

Suomen teollisuuden pelastaminen, siis samalla Suomen talouden pelastaminen voi tapahtua vain pelastamalla Suomen dermokratia. Lyhyen muutosedellytyksen oikeaan suuntaan voi toki tarjota hallituksen vaihtaminen, mutta ongelmien perussyy ei sillä korjaannu. Puolueiden ylivalta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on saatava palautettua kansan valitsemille edustajille. Päätettävien asioiden prioriteetti ja käsittely on saatava takaisin kansalaisten ja kansakunnan asioihin, poliittisten puolueiden ja muiden etujärjestöjen asioista. 

Kun demokratian menestyminen rakentuu kaikkien kansalaisten tahdon ja osaamisen varaan, on yhteiskunnassa lähdettävä siitä, että päätöksenteon pohjana edes käytetään parasta tarjolla olevaa osaamista ja kokemusta kansakunnan arkitodellisuudesta. Sitä on yksittäisillä itsenäisesti ajattelevilla ja osaavilla kansalaisilla, ei puolueorganisaatioilla eikä varsinkaan niitä edustavilla broilereilla. 


PS.

Valitan, jos sinusta tuntuu siltä, että artikkeli ei käsittele ostsikkoa. Kyllä se käsittelee, kun asiat pitkistyvät ne mutkistuvat. Meillä politiikka on rikki, sen seurauksena teollisuus ja talous. Ongelmien on annettu kehittyä jo niin kauan, että sen perussyy on korjattava, jos todellista pysyvää parannusta toivotaan.