Näytetään tekstit, joissa on tunniste Business. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Business. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. helmikuuta 2025

Alalivonnan mestariluokka

Voi aikoja, voi tapoja.

Netanjahu lahjoittaa Trumpille kultaisen beeperin eli hakulaitteen. Meidän eurooppalaisten näkökulmalta jo vanhentunutta tekniikkaa. Mahdollisesti sitä samaa sarjaa, joita laitteita Mossad räjäytteli Gazassa joku aika sitten. Kenelle antaa käyttökoodin? Halukkaita varmaan maailmassa piisaa.

Seuraavana hän varmasti korottaa panoksia ja luovuttaa raunioituneen Gazan Trumpin uuden liikeidean KylpyläRivieran perustaksi joko Jared Kushnerille tai suoraan Donaldille

Mikä ihmeen tarve tällä Oranssimonsterilla on vielä vaatia Panamaa, Grönlantia, Kanadaa ja Ukrainan harvinaisia maametalleja itselleen? Koska mahtavat olla tähtäimessä Iso-Britannia, Gotlanti tai peräti Ahvenanmaa. Nuolijoita ilmeisesti löytyy tarvittava määrä aina.


lauantai 3. helmikuuta 2018

Markkinatalouden irvikuva

Eilen SAK järjesti sekä pääosin päivän kestävän poliittisen lakon että mielenosoituksen Helsingin Suurtorilla vuoden alusta lakina voimaan tullutta ns. työttömyyden aktiivimallia vastaan. Omasta henkilöhistorista ja omista pitkäaikaisista ruohonjuuritason kokemuksista johtuen en kuulu niihin, jotka moiset toimet vahvasti tuomitsisi. Mielestäni ne kuuluvat kategoriaan "sitä saa mitä tilaa". Ja jatkuvalla poliittisella suhmuroinnilla, osaoptimoiduilla pienpoiirteisillä kompromisseillä on  kolmikantaisesti luotu tilanne, josta olisi korkea aika päästä irti. Niin työmarkkinoilla kuin markkinoilla yleensäkin.

Jos mielenosoituksesta jotain positiivista haluaa nähdä, on se ainakin toimiminen patoutuvan poliittisten puolueiden vastaisen kritiikin ylipaineventtiilinä.

Tänään Hesari sitten valottaa suomalaisten työmarkkinoiden "markkinatalouden" varjopuolta:

"Lappiin ei tahdo löytyä työntekijöitä Suomesta – Lauri Väisänen haki kymmentä paikkaa, mutta yksikään firma ei suostunut vajaan 2 000 euron palkkatoiveeseen
Lapissa työntekijöiden ja työnantajien toiveet eivät kohtaa. Lappilaiset yritykset valittavat työvoimapulaa, mutta tarjottu minimipalkka ei houkuttele kausityöntekijöitä etelästä."

Itse artikkeli, ja erityisesti sen keskusteluosuus, antavat valitettavan oikean kuvan Suomen työvoimapolitiika kipukohdista sekä niiden syistä. Vähintään tuolta 1990 - luvun lamasta lähtien erityisesti lainsäätäjä -  siis poliittiset puolueemme - eivät ole huolehtineet siitä, että markkinataloutemme toimisi siten kuin markkinatalouden pitäisi, lähtökohtaisesti avoimilla ja vapailla markkinoilla ilmenevän kysynnän ja tarjonnan pohjalta.

Lappiin ja sen matkailuun on vuosien ja vuosikymmenien ajan kaadettu erilaisia tukia mirjardeja ja kymmeniä miljardeja. Ilmeisesti nykyiset yrittäjät ja työnantajat ovat sitä mieltä, että työvoimakin pitäisi  julkisina tukina ilmaiseksi saada.

PS.

Olkoon tämä nyt ensimmäinen yritys taas aloittaa blogistelu vajaan vuoden hiljaisuuden jälkeen.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Anttila in memorian. Kauan eläköön kannattava krääsäkauppa.



Jos välillä kirjoittaisi jotain, jonka voisimme kaikki nähdä osana arkista kokemusmaailmaa. Kaupan elinkaari, satunnaisen havaitsijan silmin.

Muistatteko vielä ajan jolloin Kalle Anttila piti “krääsäkauppaa” Tennispalatsissa? Tavaraa oli niin paljon, että asiakkaita ei juuri väliin mahtunut. Valikoima oli valtava ja hinnat sellaiset, ettei kehdannut olla ostamatta. Ja aina se tuntui olevat tupaten täynnä. Jossain vaiheessa Kalle Anttila sen möi, joku aktiivinen kommentoi varmaan milloin. Taisi sitten aloittaa huonekalukaupan, ensimmäinen iso halli keskellä korpea Kehä III varressa, lentokentän kohdalla. Taisi valikoima- ja hintapolitiikka olla entisenlainen.

Aivan toisella alalla aloitteli jossain vaiheessa Seppälä. Housut, hameet, paidat ja puserot olivat tosi asiakasystävällisiä. Kauppa laajeni ja kukoisti. Ja jossain vaiheessa joku osti. Ja olihan siellä Etolakin, kaikkea muovista kaikkiin tarkoituksiin, teollisuuteen ja kotiin. Valintatalokin tulee mieleen.
Paljon myöhemmin ilmestyi Tiimari niminen “krääsäkauppa” yleiseen tietoisuuteen. Tuli tarpeeseen, taisi olla markkinoilla tilaa Kallen jäljiltä. Tavaraa tuotiin sieltä täältä, todennäköisesti spot-eriä, kaukomailta ja muualta, mistä halvalla sai. Ja toiminta kannatti ja kasvoi. Ja kasvoi.

Samoja uria ilmeisesti syntyivät Tokmanni, Robin Hood, Tarjoustalo, Hong Kong ja mitä niitä nyt onkaan. Kivoja halpakauppoja eri puolella Suomea.

Ja miten on nyt?

Anttila lienee osa Keskoa, halvasta krääsäkaupasta ei voi puhua. Seppälä on osa Stockmannia, halvasta imago lienee muisto kun halvan ja hyvän imagon toimialalla ovat ainakin jossain määrin ottaneet ruotsalaiset ketjut. Etola, edelleen samalla omistajalla, on muuttumassa hyvää vauhtia sisustustavarataloksi, samoin Tiimari mutta askartelutarvikkeet ovat vielä mukana. Hinnat tuntuvat olevan nousussa kummassakin. Kävin tänään HongKongissa. Sama meno tuntuu olevan sielläkin Tokmanni konsernin (?) muotoutumisen jälkeen. Kauppa sen kun siistiytyy, krääsä vähenee, laatu näkyy ja hinnat nousee. Valintatalokin on jo ties missä?

Yrittäjävetoiset yritykset syntyvät, kasvavat ja kuolevat. Muodonmuutoksia elinkaareen saattaa liittyä moniakin. Jossain vaiheessa yrittäjä luopuu, joissain tapauksissa joutuu luopumaan. Voi tulla rikkaaksi tai rutiköyhäksi. Jos myymään pääsi, möi ilmeisesti jonkun haluaman, kannattavan toiminnan? Yllämainituista kai kaikki tekivät ensimmäisestä luopuessaan mukavan tilin? Ja aika pitkään kantaa nimen mukanaan tuoma edullisen tavaran imago myös ostajaa.

Krääsäkauppaa kaivataan - toimialalla olisi taas tilaa yrittelijäille.

PS: Kikkakin sitä peräänkuulutti nimellä Retro-Elektro.



Näin kirjoitin lauantai 22. syyskuuta 2007

Krääsäkauppa kannattaa


lauantai 1. marraskuuta 2014

Taloudessamme on vakava kansallinen hätätila

Näin toteaa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtaja Tuomas Pöysti, Iltalehden mukaan. Samalla hän nimeää huonoimmaksi talousuutiseksi julkisen talouden aina vain kasvavan alijäämän. 

Pöystin mukaan hallitus on myöntänyt tämän merkittävän poikkeaman, mutta ei ole kertonut uusista toimista tilanteen korjaamiseksi. Edes näköpiirissä ei ole, että Suomessa päästäisiin lähemmäs tasapainoista julkista taloutta.

Hallituksesta ei tarvitse huolta kantaa nyt, kun puolueilla on tärkeämpääkin mietittävää. Eduskuntavaalit ovat jo nurkan takana. 

Lyhyenä toimintakautenaan Tumpin toimitusministeriö on osoittautunut, mikäli mahdollista vielä edeltäjäänsäkin luokattomammaksi. Pääministerin nuorekas käytös on paljastunut lapselliseksi, jopa ylimielisyydeksi asti ja vienyt uskon konkreettisten korjaustoimenpiteitten mahdollisuuksistakin. 

Olen tällä blogilla kirjoittanut usein siitä, että huonosti toimiva talous on seurausta huonosti toimivasta demokratiasta. Huonosti toimiva demokratia vaikuttaa myös siihen, että parempaa ei ole meille luvassa edes vaalien jälkeen, koska mikään ei niiden seurauksena muutu. Ei, vaikka hallituspuolueet vaalien jälkeen uusiksi vaihtuisivatkin.

Puolueiden parlamentarismin savuverholla markkinoima perustuslakiuudistus on jo 14 vuoden aikana rapauttanut kansanvaltaisen demokratiamme puolueiden yksinvallaksi. Kun niillä nyt on yksinvalta, niiden on enää keskityttävä virheiden välttämiseen vaalien alla. Ja varmin tapa välttää virheitä on olla tekemättä mitään. Mainostoimisto kyllä hoitaa vaalikampanjan kotiin. 

Kovin on "saksalaismielistä" tämä meidänkin touhu. Siellä uskovat säästämisen luovan kasvua ja kysyntää, meillä vielä lisäksi, että hauskat ja/tai "jämäkät" puheet riittävät vakavan kansallisen hätätilan voittamiseen. Kohta varmaan esittävät Ismo Leikolaa seuraavaksi pääministeriksi. 


PS.

Haluan vielä lisäksi kiinnittää huomiota siihen, että maailman 100 parhaimman (toimitus)johtajan listaan ei kuulunut kukaan Arkadianmäeltä vaan Sammon Kari Stadigh.





Vakavaksi tarkoitettuja yrityksiäni osallistua kansalaiskeskusteluun virallisen median palstoilla alla.


Pitäisi, joskin pankkijärjestelmä sanoi POKS jo muutama vuosi sitten. Vielä on pelattavaa pelureille kuitenkin riittänyt.


Sinne pelureille tuhannet miljardit elvytys ja kvantitatiivisen helpottamisen rahat ovat menneet, yhteiskuntien ja kansakuntien eriarvoisuutta korostamaan. Ei niitä reaalimaailmassa ole näkynyt, eikä näy.





Ei tuo voi enää olla uutinen kellekään, joka on seurannut viime vuosien fantastista johtamista. Suomi on nyt kuin ajopuu koskessa, ilman ensimmäistäkään johtajaa tai edes ohjastajaa. Ikävimpänä piirteenä on, että kehitys voi kulkea tästä vain huonompaan. 

Jos aidosti halua riittää on artikkelissa mainittujen erityiskoulutettujen työttömyys verraten helppoa olennaisesti pienentää, ehkä suurelta osin jopa poistaa, mutta näiden työttömyys ei ratkaise kokonaistyöttömyydestä kuin pienen osan. Se taas vaikuttaa vähentävästi julkisen sektorin verotuloihin, kasvaviin sosiaaliturvan kustannuksiin, supistuvaan kysyntään, vähenevään investointitasoon, tuloerojen repeämiseen ja johtaa sitten siihen kaikkien pelkäämään deflaatioon.


Deflaation voi ainoana estää EKP ja viime kädessä Angela Merkel, eikä se nyt taida hänelle oikein sopia? Samalla meidän suomalaisten on syytä havaita, että EMU-ongelmamaista ainakin Kreikka ja Espanja ovat jo deflaatiossa. Me olemme sinne hyvää vauhtia etenemässä, koska meillä on niin fantastiset poliittiset johtajat. Eivätkä kevään vaalit tilannetta mihinkään korjaa, eivät voi korjata.




"Suomi on siis ehkä byrokraattinen maa mutta monessa muussa maassa asiat ovat huonommin."

Pitäisi lukea:

Suomi on siis ehkä byrokraattinen maa mutta monessa muussa maassa asiat ovat vielä huonommin.




Re: He ovat maailman 100 parasta toimitusjohtajaa - sentään yksi mukana Suomesta

Siis yksi prosentti maailman parhaista toimitusjohtajista on Suomesta. Maailman väestöön suhteutettuna meillä johtamisen osaaminen on hyvin hallinnassa? 

Onnea Sammolle!


  

Ei mitään uutta auringon alla. "Johtaa sellaista, mistä ei ymmärrä mitään" sitähän puolueet ovat harrastaneet valtion-tasolla jo vuosikymmeniä. Mitään eivät yhteiskunnan toiminnasta ymmärrä, mutta asiantuntemusta riittää. Seuraukset ovat vähitellen käsissämme.

  


Jos nyt yhtään asiaa arvailen, nuo ranskalaiset pankit, joiden arvopapereiksi muutettuja lainoja EKP sanoo ostaneensa parantelevat rahoilla taseitaan. Millä tavalla ja erityisesti millä aikataululla ostot vaikuttavat pankkien luotonantoon ja yritysten investointeihin Herra yksin arvaa.

Sen sijaan Bundesbank ei Mariolle tämän jälkeen enää hymyile?




Ei kai tätäkään uutista voi enää uutisena pitää? Vähintään vuodesta 2008 alkanut lamaannus poliittisessa järjestelmässämme on vienyt Eduskuntamme todella päätöksenteon olennaisiin asioihin; meille 65+ kansalaisille saatiin taisteltua maksuton kalastusoikeus.


Mitä mahtaisi Suomen hallitus vastata varakomissaari Kataiselle?





Re: Venäjä saa helikopteritukialuksensa: Ranska toimittaa ensimmäisen Mistralin lähiakoina


Päätöntä toimintaa, varsinkin ottaen huomio missä Venäjä niitä tulee käyttämään - Itämerellä ja Mustalla merellä. 

Olisikohan päätös sama, jos julki tuodut käyttöalueet olisivat Välimeri ja Biskajanlahti? Mutta ilmeisesti Ranska katsoo olevansa turvassa? Varsinainen NATOilija.




Ja työttömyyslukuihin vertaaminen osoittaa, että voittajina ovat ainoastaan ne, joilla työpaikka on säilynyt.




Kun Saksan hallitus edellyttää Bundesbankkin ylläpitävän EKPn austerity-politiikkaa, se on samalla kuristamassa kaikkien muiden EMU-maiden kysyntää ja ostovoimaa. Alkaisiko  kaikkea talousjärkeä vastaan oleva politiikka vähitellen iskeä myös omaan nilkkaan? 


Sitä saa mitä tilaa. Mutta sen paremmin Schäuble kuin Weidmann eivät tule kurssiaan muuttamaan, sillä suhteellisesti Saksalla menee ja tulee jatkossakin menemään aina paremmin kuin yhdelläkään muulla EMU-maalla.

  


Forza Italia!

Mitä vastaat Jyrki-boy? 
Mikä Euroopalla on edessä?



  

Toivossa on parempi elää, mutta valitettavan vähäinen on toive, että EKP muuttaisi rahapolitiikkaansa. Ennemmin Saksa irtoaa eurosta, eli urotyötä on siltä suunnalta aivan turhaa odottaa. Nykypolitiikka ajaa sen väistämättä ainakin euro-alueen ehdottomaksi valtiaaksi, ehkä koko maanosan.



  
Sopisi Malmin kentän muuttamista asuinalueeksi kannattavien ja asuntojen lisäämisen ja lentokentän vastakkain panemisen käydä pienellä lennolla Helsingin ja pääkaupunkiseudun yllä. Vaikka unohtaisi mahdollisuuden rakentaa korkeampia asuinrakennuksia ja siten tiivistää asutusta, paljastuisi ilmasta kuin harvaan asuttu pääkaupunkiseutu oikeasti on. Suosittelen.




Syytä olisi kieltää toimitusjohtajan , varatoimitusjohtajan osallistuminen asiakkainaan olevien yhtiöiden hallitustoimintaan jäseninä. Yhtiön sijoitusintressit hoituvat tehokkaimmin pörssin välityksellä.

Ihan vaan, ettei unohtuisi; hallituksen puheenjohtaja on myös hallituksen jäsen.




Suomen suurin kohtaanto-ongelma ei suinkaan ole tämä, vaan kansakunnan tarpeitten ja kansan tahdon huomioonottamattomuuden pohde eduskunnan päätöksenteossa.

IT-osaajilla ja varsinkin nuorilla it-osaajilla on aina mahdollisuus maasta muuttamiseen. Fiksuimmat lienevät jo lähteneet? http://summa.talentum.fi/article/tv/uutiset/101792> 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Näin Suomen teollisuus pelastetaan

Miten Suomen teollisuus pelastetaan? – Yle Uutiset seuraa talouden ja politiikan kerman keskusteluja suorana. Juuri nyt.

Kun ensin on vuositolkulla toisaalta tehty päätöksiä, joiden seurauksena teollisuuden ei Suomessa kannata toimia ja toisaalta jätetty tekemättä ne päätökset, joilla teollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa parannettaisi tai annettaisi edes samat toiminnan edellytykset kuin muualla ollaan nyt - ilmeisesti vasta nyt - herätty. Olisiko käynyt niin, että pää on vihdoin tullut vetävän käteen? Onko samalla myös havaittu, että vähitellen on tultu syötyä myös kehittämisen eväät; resursit, aika ja osaajat? Tuskin.

Voi olisiko havaittu, että maassa täytyy keskustella myös muunlaisesta lainsäädännöstä kuin sukunimien määräytymisestä, homojen adoptointi vai oliko se aborttioikeudesta, alkoholilainsäädännön muutoksista ja puolueiden vaalirahasotkujen oikeellisuudesta? Vai oliko laukaisimena havainto, että start-upit eivät Suomea elätä olivatpa ne kuinka hyviä tahansa, vielä moneen, moneen vuoteen? Vai pukkaako vuoden 2015 budjetin rakentamisen ongelmat esiin uusia realiteetteja? Vai onko nyt jouduttu myöntämään, että edes hallituksen kärkihankkeet, joiden toteuttamiseen voisi kuvitella hallituspuolueiden käyttäneen koko poliittisen kokemuksensa luoman osaamisen eivät, osaamisen ja kokemuksen puutteessa kuitenkaan toteudu? Vai voisiko olla niin, että vähitellen nuoremmatkin ymmärtävät, että leikkauslistojen tielle ei tällä tavalla näy loppua?

Olipa syy mikä tahansa, nulikkojen poliittisen omnipotenssin kuvitelma alkaa toivottavasti vähitellen heille itselleen selvitä? Siis ettei heillä, sen paremmin kuin niillä puolueilla joita he edustavat sitä, siis omnipotenssia - kaikkivoipaista ylivertaisuutta - ole. Kaikki yhteiskunnassa ei sittenkään toimi pelkän tahtomisen, poliittisen pelin, selkään puukottamisen, kauniitten joskin sisällyksettömien puheitten, valehtelun ja rahan heittelyn ja sen estämisen seurauksesta.  Nuo kun ovat broilerikoulun antamat eväät.

Olisiko tälle hallitukselle ja sen ministereille käynyt, kuten niin monelle uhmaikäiselle lapselle ja nuorelle? Kun on vahemmille hoettu, kuinka kaikki osataan ja vielä kaikkia muita paremmin, on lopuksi tullut aika huutaa aikuiset apuun, kun kaikki hankkeensa ja aikomuksensa ovat omaan mahdottomuuteensa kaatuneet? 

Puhetta ja keskustelua maailmaan mahtuu, mutta sen vaikutukset näkyvät vasta viiveellä. Kun tekemisen edellytykset on itse, omilla toimilla tuhottu on nopeita ratkaisuja enää turhaa odotella. Nopeat toimet kun ovat niitä, jolla puolueet ja poliitikot tunnetusti uskovat tuovan menestyksen seuraavissa vaaleissa. Nyt tarvitaan pitkäjänteisempää työtä.

Suomen teollisuuden pelastaminen, siis samalla Suomen talouden pelastaminen voi tapahtua vain pelastamalla Suomen dermokratia. Lyhyen muutosedellytyksen oikeaan suuntaan voi toki tarjota hallituksen vaihtaminen, mutta ongelmien perussyy ei sillä korjaannu. Puolueiden ylivalta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on saatava palautettua kansan valitsemille edustajille. Päätettävien asioiden prioriteetti ja käsittely on saatava takaisin kansalaisten ja kansakunnan asioihin, poliittisten puolueiden ja muiden etujärjestöjen asioista. 

Kun demokratian menestyminen rakentuu kaikkien kansalaisten tahdon ja osaamisen varaan, on yhteiskunnassa lähdettävä siitä, että päätöksenteon pohjana edes käytetään parasta tarjolla olevaa osaamista ja kokemusta kansakunnan arkitodellisuudesta. Sitä on yksittäisillä itsenäisesti ajattelevilla ja osaavilla kansalaisilla, ei puolueorganisaatioilla eikä varsinkaan niitä edustavilla broilereilla. 


PS.

Valitan, jos sinusta tuntuu siltä, että artikkeli ei käsittele ostsikkoa. Kyllä se käsittelee, kun asiat pitkistyvät ne mutkistuvat. Meillä politiikka on rikki, sen seurauksena teollisuus ja talous. Ongelmien on annettu kehittyä jo niin kauan, että sen perussyy on korjattava, jos todellista pysyvää parannusta toivotaan.

torstai 12. joulukuuta 2013

Voiko ihanammin päivä enää alkaa? Kuka sammuttaisi valot?



Vientiteollisuus sakkaa ja vauhdilla. Sen puuttuessa nousua ei ole näkyvissä, siitä kun suurin osa alkaa olla myyty. Fortumin sähköverkot myydään nyt, bonusten toivossa otaksun. Kuten Nokiankin osalta osakkeenomistajat varmaan vaativat sijoitusten palauttamista? 

Kunnista siirrytään maakuntiin. Ei ole muita vaihtoehtoja. Yksinkertaisinta ja järkevintä olisi vähentää kuntien tehtävät nollille, siis poistaa kunnilta kaikki lakisääteiset tehtävät. Tosin kaikista luonnollisinta olisi samalla vaihtaa hallitusta. Sekään tuskin parannusta toisi. Kun tiedot menneestä ja visiot tulevasta puuttuvat, vaikea siinä on muuta kuin omaan napaansa tuijottaa ja yleviä puhua. 

Sillä samalla olisi syytä vaihtaa hallituksia myös laajaemminkin. Broilerivallan kehittyminen yhteiskunnassamme on tapahtunut myös taloudessamme. 

Politiikassa puolueiden "nuorisoeliitti" on vienyt kansalaisten päätösvallan, taloudessa yritysten "nuorisojohto" on vienyt sen osakkeenomistajilta. Isännätön valta antaa näissä kummassakin "pelimiehille" mahdollisuudet keskittyä oman etunsa maksimointiin. Ja kun kyseessä on osin ikänsä perusteella ja kaikilla elämänkokemustensa vähäisyyden perusteella "alallaan" vihreitä valtakunnanviisaita, seuraukset pelottavat.

Kvartaalitalous ja "eliittien" käsitys globaalien markkinoiden logiikasta ja vaatimuksista kukoistavat. Narsismi, mahtava ego, riittävä käsiteiden sotkeminen ja perusasioiden hämärtäminen takaavat ainakin omat voitot. 

Maa myydään kuin viimeistä päivää. Eikä sitä mikään muuta. Ei ainakaan osallistumiseni kansalaiskeskusteluun, joista taas "pieni" näyte alla.




Valitettavasti kehitys on juuri tämä. Startupit, varsinkaan peliteollisuuden startupit eivät tilannetta muuksi muuta. Ne kuuluvat ennemminkin kategoriaan lisänä rikka rokassa.




 -----


Onko kaikki kertynyt infra- ja kansallisvarallisuus nyt varmasti jo myyty? Sitä myyntivoittoa olisi varmaan mukavampi panna haisemaan isommassa kertaerässä. Siis niiden jotka siitä hyötyvät. Tässä tapauksessa siis ensisijaisesti Fortumin ylimmät johtajat, joiden bonukset taas karttuvat. Pienempiä roposia jää sitten osakkeenomistajillekin, keitä he sitten lienevätkin.

Jo vuosia sekä valtion että yksittäisten suuryritysten osana on ollut myydä vuosien aikana välttämättömiksi osoittautuneita omaisuuseriä. Onko tässä nyt käymässä niin, että ne pannaan lihoiksi lähinnä bonustenkalastajien pelimerkeiksi? Aikooko tänne enää kukaan jäädä, siis sen jälkeen kun pesä on tyhjennetty? 

Muistaakseni tämä myyntitrendi alkoi silloin, kun Matti Vuoria vielä oli KTMn kansliapäällikkönä. Ja jatkui, kun hän oli siirtynyt "yksityiselle", Fortumiin. Hämmästyttääkin, että nyt Varmaa ei löydy sijoittajaremmistä. 

"Venäläiset ovat kuulleet maailmalta, että Pohjolassa asuu säästäväinen mutta primitiivinen kansa, joka myy kerran 10 vuodessa kaiken säästämänsä omaisuuden ulkomaaliselle puoleen hintaan. Tämä perustuu Suomalaisten kapitalistien omaksumaan muunnokseen siitä ikivanhasta uskomuksesta, että vainajan mukana haudataan kaikki käsille haalitut aarteet. Näin ne eivät lisäisi inflaatiota." - Näin mielentilaa kuvasi tuntematon pelimies aikoinaan.



Eikö millään ole enää mitään väliä?



-----



Löytyisikö maasta vielä jotain, joka voitaisi "Perusteellisen analyysin jälkeen yhtiö arvioi parhaaksi vaihtoehdoksi sähkönsiirtoliiketoimintojen myynnin niin siirtoliiketoiminnan kuin sen asiakkaiden ja Fortumin osakkeenomistajien sekä yhtiön muun liiketoiminnan kannalta"? Siis jotain sellaista, joka on koko maan kaikissa tilanteissa sen toimivuuden ja elinkelpoisuuden kannalta välttämätöntä? Voitaisi panna nekin sitten myyntiin saman tien.

Olen hämmästynyt, että Varma ei kuulu ostajiin, onhan sen tj-nä vielä hetken kai Matti Vuoria, jonka kansliapäällikkökaudella tämä kansallisomaisuuden hävittämisen ja havittelurahastuksen hullutus pantiin käyntiin. 


Huoltovarmuus on kai jo ihan dinosaurusten läppää?



 -----


On Sipilällä menneet jauhot ja ryynit sekaisin. Ettäkö hallitus ei nauttisi eduskunnan luottamusta? Kyllä muuten nauttii. Sitä paitsi Suomen poliittisen järjestelmän mukaan hallitusohjelman jälkeisen eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta.

Sen sijaan eduskunta ei nauti, eikä nykyisellään myöskään ansaitse kansalaisten luottamusta. Ikävintä on, että tilanne jatkuu samanlaisena siitä riippumatta mitkä puolueet muodostavat vaalien jälkeisen hallituksen. 


Valitettavaa mutta totta,



-----



Urpiainen on siis tullut kannalleni.

Yksinkertaisinta ja järkevintä olisi vähentää kuntien tehtävät nollille, siis poistaa kunnilta lakisääteiset tehtävät. Samalla voitaisi hyvin perustaa nykyaikaan paremmin istuva maakunnallinen itsehallinto, joka ottaisi vastaan kaikki kunnilta poistetut tehtävät mukaan luettuna kunnallisverojen määrittely ja perintä, opetus, SoTe- ja niin edelleen. 

Vapautuva henkilöstö voi hakea uusien maakuntien tehtäviin uusina työntekijöinä tai hakeutua yksityiselle sektorille esimerkiksi yrittäjiksi. Kunnat työllistäkööt ja huolehtikoot henkilöstönsä haluamallaan tavalla jäljelle jäävillä varoilla, tavoitteilla ja tavoilla. 

Uudet maakunnat miehitetään professori Vesa Puttosen Talouselämä-lehdessä tekemän ehdotuksen mukaisesti nolla-pohja-budjetoinnin periaatteita noudattaen sekä kokonaisuuden että kunkin toimialan osalta ns. puhtaalta pöydältä. Koska kuntaliitoksia ei tapahdu, ei suoja-aikojakaan tarvita. 


Tämä nykyisiin kansakunnan realiteetteihin hyvin istuva, yksinkertainen ja selkeä rakennemuutos sekä pientäisi julkishallinnon menoja reilusti kepuleiden ehdottamaa enemmän ja parantaisi kaikkien nykisin kuntapalveluina toteuttavien palvelujen laatua niin pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Positiivinen vaikutus julkiseen talouteen noin 10 miljardia vuodessa. Kaikkia AAAt säilyisivät ja luottoluokittajilta saisi vielä plussia lisäksi.



-----
  

Kumpi se mahtoikaan olla parempi, kertarytinä vai jatkuva kitinä?

Muuten olen sitä mieltä, että yksinkertaisinta, järkevintä ja nopeinta olisi vähentää kuntien tehtävät nollille, siis poistaa kunnilta lakisääteiset tehtävät. Samalla voitaisi hyvin perustaa nykyaikaan paremmin istuva maakunnallinen itsehallinto, joka ottaisi vastaan kaikki kunnilta poistetut tehtävät mukaan luettuna kunnallisverojen määrittely ja perintä, opetus, SoTe- ja niin edelleen. 




----- 


Taloudessa on tapahtunut sama kehitys kuin laajemminkin yhteiskunnassamme. Politiikassa puolueiden eliitti on vienyt kansalaisten päätösvallan, taloudessa yritysten johto on vienyt sen "pienosakkeenomistajilta". Isännätön valta antaa "pelimiehille" mahdollisuudet keskittyä oman etunsa maksimointiin.

Vastaukseksi otsikkoon riittää kvartaalitalous ja "eliittien" käsitys markkinoiden logiikasta. Mahtava ego, riittävä käsiteiden sotksotkeminen ja perusasioiden hämärtäminen takaa omat voitot.




 -----


Tilanne, eikä edes sen kiihtyvä vauhti voi tulla yllätykselle enää kenellekään, joka avoimin silmin on toimintaamme seurannut. Kun päämarkkinoiden investointituotteiden kysyntä ei vedä, ei vedä marginaalitalous Suomen vientikään. 

Nokia myynnin myötä häviää kuluttajatuotteiden ja elektroniikan osalta ilmeisesti jopa suurin yksittäinen siivu. Muu teollisuus on myyty tai menossa nurin. Tähdistä jäljellä vain Kone ja Wärtsilä. 

Palveluvienti ei tule missään tapauksessa kasvamaan vaikka koulujärjestelmäämme ja verotustamme kuinka yritettäisi maailmalle myydä. Pelifirmat ja muut startupit tuovat epätodellista, hetkittäistä lohtua. 

Todellinen työttömyys on jo alkanut kasvamaan, taas kerran lokakuusta. Tällä kertaa sen kehitystä ei positiiviseksi muuta sen paremmin uusi Nokia kuin kansainvälisen kaupan kasvukaan. 

Julkisen sektorin velkaantumisaste ei juurikaan voi ensi vuoden jälkeen enää kasvaa, siitä pitää huolen uusi talouskomissaari ja Bryssel. Potentiaaliset elvytysvarat on jo käytetty ylläpitämään muuttumattomuuttamme. 

Viimeistään vuonna 2008 alkanut taloudellinen, tuotannollinen ja poliittinen toiminnan seisahtumisemme pitää huolta siitä, ettei nopeita ratkaisuja enää ole käytettävissä. 

Joten eiköhän käännetä taas kylkeämme ja jäädä odottamaan uutta ihmettä? Mitä sitä turhaan edes ennustajien heikkeneviä lupauksia kuunnella?




 -----


Selvittäisikö euro-kriisistä sittenkin vain sillä, että hankitaan ikänäön vaivaamille EKPn johtokunnan jäsenille toimivat silmälasit? Ei tainne riittää? Tavoitteita pitäisi muuttaa. Sen voivat ilmeisesti tehdä vain kaikki yhdessä? Ja ainakin Saksa katsoo, mielestäni hyvin lyhytnäköisesti, että sen omassa intressissä on pitää nykyinen politiikka voimassa. 

"Lisää samaa" - strategia ei yksinkertaisesti toimi muualla kuin Saksassa, joka on maksattanut sisäisen devalvaationsa kansalaisillaan jo aikaa sitten. Onko siis niin, että juuri siksi meidän muidenkin, ja itse asiassa koko EUn on kärvisteltävä? Asia voitaisi hoitaa aktiivisella rahapolitiikan muutoksella, Euroopan New Dealilla, niillä alueilla joilla työttömyys nyt kaiken kulutuksen ja tulevaisuudenuskon tappaa? Kotimaansa jättämään joutuvilta lopullisesti.




 -----


Yksinkertaisinta ja järkevintä olisi vähentää kuntien tehtävät nollille, siis poistaa kunnilta lakisääteiset tehtävät. Samalla voitaisi hyvin perustaa nykyaikaan paremmin istuva maakunnallinen itsehallinto, joka ottaisi vastaan <b>kaikki</b> kunnilta poistetut tehtävät mukaan luettuna kunnallisverojen määrittely ja perintä, opetus, SoTe- ja niin edelleen.

Vapautuva henkilöstö voi hakea uusien maakuntien tehtäviin uusina työntekijöinä tai hakeutua yksityiselle sektorille esimerkiksi yrittäjiksi. Kunnat työllistäkööt ja huolehtikoot henkilöstönsä haluamallaan tavalla jäljelle jäävillä varoilla, tavoitteilla ja tavoilla.

Uudet maakunnat miehitetään professori Vesa Puttosen Talouselämä-lehdessä tekemän ehdotuksen mukaisesti nolla-pohja-budjetoinnin periaatteita noudattaen sekä kokonaisuuden että kunkin toimialan osalta ns. puhtaalta pöydältä. Koska kuntaliitoksia ei tapahdu, ei suoja-aikojakaan tarvita.

Tämä nykyisiin kansakunnan realiteetteihin hyvin istuva, yksinkertainen ja selkeä  rakennemuutos sekä pientäisi julkishallinnon menoja reilusti kepuleiden ehdottamaa enemmän ja parantaisi kaikkien nykisin kuntapalveluina toteuttavien palvelujen laatua niin pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Positiivinen vaikutus julkiseen talouteen noin 10 miljardia vuodessa.  Kaikkia AAAt säilyisivät ja luottoluokittajilta saisi vielä plussia lisäksi.



 -----


Onko ravintoloiden hintamielikuva todella tärkeämpää kuin yhä kasvava köyhyys ja nälkä? Jo vanha kansa opetti, että ruokaa ei saa pois heittää. Oli ilmeisesti elämä opettanut? Ja onhan se järjenvastaista heittää ruokaa menemään. Toivottavasti kunnat muistavat, keitä he ensisijassa edustavat. 

Jos tästä MaRan tai sen jäsenten imago kaatuu, eipä tuo sitten ole ollut korkealla alkuunsakaan.

Aloitetta parasta ennen merkintänsä ohittaneiden ruokatarvikkeiden järkevän jakelun järjestämisestä olisi myös syytä kiirehtiä.



----- 


Kaiken tavisjärjenkin mukaan arvioiden, niin kauan kuin Eurooppa kokonaisuudessa kärvistelee taloutensa kanssa, ei Suomen kaltainen investointituotteiden ja puolivalmisteiden pieni tuottajavaltio kuin Suomi voi muuta odottaakaan, ellei se pysty maksattamaan menetettyä kilpailukykyään kansalaisillaan. Se hoitui ennen devalvaatioilla. 

Nyt tämä ei enää ole mahdollista, kun EKP tekee rahapoliittiset ratkaisunsa kilpailukykyisimmän - ja samalla suurimman talouden - Saksan tilanteen mukaisesti. Liittovaltiossa osavaltiot alkaisivat vaatia suureen ääneen aluepolitiikkaa. Itsenäisten valtioiden valuutta-alueella jää toimintavaihtoehtona rahapolitiikan muuttamisen lisäksi jäljelle vain kurjuuden hyväksymisen politiikka, sisäinen devalvaatio. 

Kansalaisille taas jää kurjuuden hyväksymisen ohella mahdollisuus maastamuuttoon, kuten niin usein ennenkin. Nyt kohdemaana euro-alueen ulkopuolella kannattaa kyllä hakeutua jo maanosan ulkopuolelle, koska Saksan Euroopan hegemonia johtaa samaan tilanteeseen koko maanosan osalta. Siis ellei rauhanprojekti sitä ennen peräti poksahda. 



 -----


Siis naispuolisen puolison olemassa olo lisää miesten elinikää? Mahtaako toimia toisin päin, otsikon yleistyksestä huolimatta? 

Voisi tietysti olla, että miehen "antama" taloudellinen turva (vastaavat tekijät) ovat antaneet nyt tarkastelun kohteena oleville naisille paremmat pitkäikäisyyden edellytykset? Mahtaako tilanne muuttua, kun yhteiskunta on ottanut "turvanantajan" tehtävät? Ja onko muutos sitten ikää lisäävään vai sitä lyhentävään suuntaan?


-----


Mikä mahtaa olla projektien aliurakoihin pilkkomisen, "harmaan vierastyövoiman" ja ansiotason laskun merkitys? Väittävät useat kokemuksensa perusteella kyllä, että enemmän tässä peräänkuulutettavaa asennetta löytyy, ainakin pienrakentamisessa, "harmaasta vierastyövoimasta".



-----


Herramanjee! Vihdoin arkijärjen ääni. Tässä täytyy olla koira haudattuna?



-----


Milloin osallistuminen vapaaehtoiseen verotukseen on tullut kuntien toimialaksi?



-----


Odotukset paremmasta siis jatkuvat? Varmaan ihan kivaa?




-----


On ihana havaita kuinka hyvin demarit ovat trollinsa organisoineet. Ilmeisesti he vähitellen alkavat huomaamaan mitä kello on lyönyt? Onko trollaaminen enää oikea ratkaisu tai ratkaisu ollenkaan jää nähtäväksi. Mutta itse asiaan.

Onko 5000 euroa oikea raja ja onko jo ensimmäinen kerta oikea ristiinnaulitsemisen ajankohta saattaa hyvinkin olla syytä vielä tarkentaa. Samoin se, kuinka monta yritystä sen jälkeen lopettaisi siten, että yrittäjä ja mahdolliset työntekijät siirtyvät kortistoon. Näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ei parivaljakko Jyrki & Jutta kykene uusia työpaikkoja markkinoille loihtimaan. 

Lähtökohtaisesti yrityksen verovelan julkistaminen, jopa mediassa, on terve tavoite. Se vaan edellyttäisi, että laita, asetukset, toimintatavat yms. antaisivat rehellisille yrittäjille mahdollisuuden. Koska itse olen sitä mieltä, että julkistamisen häpeäpaaluun oikeammat kohteet ovat puolueittemme - siis puolueittemme, nyt hallituspuolueittemme - puheenjohtajat, jotka aivan ilmeisesti keskittyvät omien etuuksien kasvattamiseen ja eripuran lietsontaan, soisin ajatuksen toimeenpanoa vielä tarkasti harkittavan. Kuitenkin, yrittäjiä ja yrityksiä koskevat Suomen lait, ihan samalla tavalla kuin meitä yksityishenkilöitäkin. 

Natsi-kortin heiluttamisesta en moisen yhdistyksen puheenjohtaja vastuuseen viitsisi panna, sillä kun synnytettäisi taas marttyyreja. Mutta kovin oli värikästä ja ajatuksia herättävä alkuperäinen tiedotteen teksti. Ja toisen myös. 




 -----


Pikkuhiljaa jokainen euro-valtio, jonka teollisuus toimii samalla alalla kuin saksalaiset kilpailijansa tulee vajoamaan deflaatioon. Sillä edellytyksellä luonnollisesti, että ala tai alat ovat riittävän suuria suhteessa ao. valtion kansantalouteen. 

On varmasti toinenkin edellytys. Yks´kaks´yllättäen syntyy ensisijassa Euroopassa riittävä määrä uutta kysyntää, jonka tyydyttämiseen muutkin kuin Saksa pääsevät osallisiksi. Euron talousongelmien jatkuttua jo vuosia kysyntä tuskin kuitenkaan syntyy kuluttajien tarpeitten yhtäkkisen muutoksen seurauksena. Tässä vaiheessa ainoa realistinen vaihtoehto on lisätä liikkeellä olevan rahan määrää. Tavalla tai toisella on euro-alueelle synnytettävä useita New Deal - tyyppisiä hankkeita merkittävän työttömyyden alueille. 




 -----


Olisi toivottavaa, että Weidemann lakkaisi puhumasta ja ryhtyisi tekoihin. Muussa tapauksessa Eurooppa repeytyy Saksan vuoksi kappaleiksi jo kolmannen kerran vuosisadassa.


Korkea aika jo muidenkin kuin Saksan on alkaa huolehtia oman kansansa ja kansantaloutensa toimintaedellytyksistä EUssa. Ei kai Saksan kansleri voi olla ainoa, jolla on munat?



-----


On syytä pelätäkin. Mikään ei muutu, vaikka valta muuttuisikin. Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Vaan kuka moista kokeilla haluaisi? 




-----


Noita valikoivasti muistavia poliitikkoja on joka maassa. Sääli vaan, että Merkelin muistamattomuudella on Eurooppaa tuhoava vaikutus. Toisaalta, voi hyvin olla niinkin, että Merkel ei ole ymmärtänyt kysyneensä tai Zapatero ei ymmärtänyt, että Merkel ei moista ole voinut kysyä. 

Katainen, kuutosen matematiikallaan, ei ole ymmärtänyt edes kysyä, miksi meidän kaikkien on noudatettava ainoastaan Saksalle sopivaa rahapolitiikkaa. Vaikeneminen ja nyökyttely ovat hänen mielestään riittävä viestinnän taso.




-----


Kannatan lämpimästi Puttosen ilmeistä ajatusta soveltaa nolla-pohja-budjetoinnin periaatteita hyvinvointivaltion uudelleen määrittelemiseksi. Nykyisen hallituksen juustohöylä ajaa tarkoituksellisesti kannaltamme tuhoisaan sisäiseen devalvaatioon, josta meistä huonompiosaisimmat aivan turhaan taas joutuvat kärsimään. Aivan ilmeisesti sitä eivät ymmärrä sen paremmin matematiikan 6 yot kuin luokanopettajatkaan.

Vastauksena kysymykseen " Mikä yhteiskunta se semmoinen on, jossa yrityksetkin toimivat valtion rahoilla?" voi vastata, että se on neuvostososialistinen Suomi. Mutta tilanteessa, jossa valtio ja kunnat jopa rahoittavat etujärjestöjen, tässä tapauksessa yrittäjäyhdistysten toiminnankin, mitään ei enää pidä ihmetellä. Tämä kaikki on uutta korkeampaa matematiikkaa.


PS. 

Vaikka kannatankin olen myös varma, että poliittinen realismi hänen ajatuksestaan puuttuu. Liian moni puolue ja sen eliitti menettää moisessa tarkastelussa mielestään kohtuuttomasti. Ja vain puolueiden kohtuuskäsityksellä on Suomessa merkitystä.


-----

  
Mitä Kreikka edellä, sitä Suomi perässä. 

Meidän suomalaisten on aivan turhaa syyllistää kreikkalaisia haluttomuudesta irtisanoa puolueiden palkitsemia tyttöjä ja poikia. Viimeiset kaksi valtionvarainministeriä on meilläkin rahoittanut julkisen velan kasvua tasolla 10 mrd. euroa vuodessa. Siitä valtaosa menee puoluejärjestelmän ylläpitämiseen työttömyyden- ja turhan "työn" kustannuksiin. Kreikkalaisten kohtalona on lisäksi ollut NATOn jäsenyys.




----- 



Puolustusvoimien tehtävän on olla Suomen turvallisuuspolitiikan viimeinen, uskottava lukko. Ja varsinkin meidän putkiajattelijoiden mielestä, mitä enemmän ”rautaa”, mitä pidemmälle sillä yltää ja mitä kovemmin se pamahtaa, sitä uskottavampi puolustus. Niin helppo sitä on itseään pettää.

Tällaisesta pohjoisesta, soisesta, harvaan asutusta metsämaasta voi – siis meidän lisäksemme – sellaisenaan olla kiinnostunut vain veli venäläinen. Hän ja kilpakaverinsa NATO voivat kumpikin hautoa välillisiä suunnitelmia osallemme kun maailma taas tästä pahentuu. Näihin kolmeen skenaarioon meidän on pystyttävä vastaamaan.

Kaikissa tapauksissa kumpi tahansa heistä pystyy aikaansaamaan moninkertaisen ylivoiman millä tahansa sotilasteknologian alalla. Sitä ”kilpavarustelua” meidän ei kannata edes yrittää voittaa, eikä siihen itse asiassa edes pidä lähteä.

Paras mihin missään tilanteessa pystymme on ennaltaehkäistä alueemme luvaton käyttäminen. Tehdä se niin kalliiksi, ettei kannata yrittää, koska panos ei vastaa tulosta. Siinä olemme tähän asti onnistuneet ja omaamme edelleen kaikki onnistumisen edellytykset. Mutta mihin tarvitsemme aseita, jotka kumpikin mahdollinen vastapuolemme – ja varsinkin veli venäläinen – voi kokea itselleen uhaksi?




----- 


Siis tässä jutussa, joka siis koskee vain libor- ja eurobormanipulointia suurimmaksi roistoksi nousee Deutsche Bank. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Pohjois-Atlantisen finanssiyhteisön peruskivistä kaikki ovat edustettuina: Saksa, Ranska, Iso Britannia ja USA. Sama kvartetti on määräävässä asemassa myös vaikkapa veroparatiisitehtailussa.

Saman kvartetin rahanhavittelua ja myös me suomalaiset olemme rahoittamassa "takuutuksillamme" Kreikan, Espanjana ja Portugalinkin osalta. Eiväthän tukirahat ao. maihin jää, vaan menevät lainanlyhennyksinä ja varsinkin korkomaksuina kvartetin valtioissa kotoaan pitäville pankeille. 

Samat valtiot ovat aiemmin hyötyneet rahoittamalla kalliita projekteja -sukellusveneitä, panssarivaunuja, lentokoneita, helikoptereita, ohjuksia sekä muita aseita ja ammuksia, ja varmasti muutakin rompetta - nykyisille ongelmamaille. 

Mistäköhän ao. ongelmamaat ovat saaneet tukea suurelle tarpeelleen ajanmukaistaa puolustustaan? Kreikan vainoharhaisuuden tiedämme kaikki, vaikka sielläkin on syytä ihmetellä kuka olisi hyökkäävä vihollinen? Turkkikin samassa NATOssa. 

Suurimmat kansainväliset pankit olisikin todella syytä pilkkoa ja nekin jäljelle jäävät palaset tehdä täysin läpinäkyviksi jne. jne. Vain tällä tavalla anglosaksinen merirosvous- ja ryöstöperinne voidaan katkaista. Pankkien kun pitäisi olla kehityksen väline, ei sen tuholainen.




 -----


"Mutta eihän nyt meidän hienoa jo totuttua järjestelmää voi muuttaa". Liian moni joutuu ponnistelemaan jo ajatellessaan toimintatapojen muuttamista. Sitä paitsi, nyt leikataan jo totuttuakin hoitoa, vieläkö rinnalle ja oheen jotain uutta pitäisi rakentaa? Tekemiseen saatetaan ryhtyä mutta vain, jos saadaan lisää liksaa. Eikä ensi vuonna ainakaan, ei ole meidän budjetissa varoja moiseen.....syitä esitetään ja vastustusta jatketaan vuosia. Kyllä nämä uudet hömpsötykset vaikenemalla tapetaan. Ainakin potilaat.

"Suomessakin pysyväishoidon päätös tulisi tehdä vasta kuntoutusjakson jälkeen. Sopiva päätöksentekijä olisi palvelun tuottajasta riippumattoman alueellinen elin." Ei vaikuta rakettitieteeltä. Millä tavalla tällaiset ideat saadaan toteutettua? Ja nopeasti? 



----- 


Kovasti ihmettelen mitä siellä broilerikoulussa opetetaan. Vaikuttaa nimittäin siltä, että Jyrki ehdoin tahdoin haluaa sekä kiusata että passivoida kansalaiset. Mitenkään muuten ei oikein voi ymmärtää hallituksen jatkuvaa puolivuosittaista leikkaus, tehostus ja veronkorotuskiimaa. Jos nimittäin tavoitteena olisi herättää kansalaiset tästä pysähtyneisyydestä tekoihin ja toimintaan, pitäisi shokkikäsittely hoitaa kerralla. 

Vai voisiko olla todella olla niin, että tämä kakaralauma kokeilee mitä kansa suostuisi sietämään, vähän kuin pikkupojat talven ensimmäisiä jäitä? Uppoisivat kerralla, perkele. 




 -----


Jaa, ettei kansalaisten julkisilla mielenosoituksilla ole väliä? Ei ehkä Suomessa, mutta ilmeisesti esimerkiksi Ukrainassa.

Kohteesta


-----


"Joulu on tulossa ja kaikilla pitäisi olla hyvä mieli. Siksi hallituspuolueiden edustajien kannattaisi jakaa kunniaa hövelisti toisilleen. Nälvimisellä ei Suomea pelasteta."

Nälvikööt rauhassa.

Hyvin karkeasti yleistäen voisi väittää, että puolueiden - kaikkien niiden - kannalta on yhdentekevää missä jamassa maa makaa. Niiden eliitin mielestä "aate" kyllä säilyy vaikka edustajat vaihtuvat. Ei niiden tarvitse edes kantaa huolta siitä ", että täytyy olla poliittista rohkeutta asettaa kansakunnan etu ykkössijalle ja tehdä näitä tarvittavia rakenteellisia toimenpiteitä." Jos kansakunnan ja puolueen etu ovat vastakkain, puolueen etu voittaa, sillä kohta on taas vaalit.

Puolueet kilpailevat keskenään ja kilpailu on nollasumma – peliä. Mikä minulta on pois se kilpailijalle siirtyy. Yhteisten asioittemme hoitaminen ei enää pitkään aikaan ole sitä ollut. Yksittäisen puolueen intressit eivät läheskään aina kohtaa äänestäjien intressejä, vielä harvemmin kansalaisten arkipäivää. Intresseistä on tullut puolueiden kaupankäynnin, etujen vaihdon väline. Ei sellainen järjestelmä voi tehdä kansalaisten kannalta järkeviä päätöksiä kansalaisten keskeisistä asioista. Se voi tehdä vain puolueiden kannalta järkeviä päätöksiä puolueiden keskeistä asioista.

Sitä paitsi, pelastamiseen tarvittava rohkeus on yksilön ominaisuus, ei ryhmän, puolueesta nyt puhumattakaan.

Kohteesta


-----


Meillä niin mielellään sotketaan julkisen sektorin ja yksityisen sektorin asiat keskenään. Kun toinen edellyttää lähinnä työn ja pääoman tehokkuutta ja lisäarvoa omistajille, toisella edellytetään yhteisten pelisääntöjen laatimista ja noudattamista resursseja kerättäessä ja jaettaessa. Kun sotkeminen toteutuu, siinä yleensä häviää veronmaksaja, jonka rooli on rahoittaa kumpaakin sektoria.
On tervehdittävä ilolla, että viime aikoina sekä terveyden- ja sairaanhoito sekä työeläkejärjestelmämme ovat tulleet julkisen keskustelun kohteeksi.
Vaikken yleensä jaksa ottaa poliittisten broilereittemme ehdotuksia todesta, kehottaisi tarkkaan arvioimaan Sampsa Katajan ehdotusta yhdestä yhteisestä työeläkeyhtiöstä. Kun kyseessä on yksityiskohtaisen lainsäädännön toimesta sementoitu kartelli on turhaa kuvitella markkinataloudellisen lähtökohdan tuovan muuta lisäarvoa, kuin sijoitettujen varojen riskien hajauttaminen. Se ehkä saattaisi olla mahdollista muutenkin. Kaikissa muissa suhteissa kyseessä on nollasumma-peli, jossa isot pojat pääsevät pelaamaan ja tienaamaan kansalaisten rahoilla. Silloin, kun niitä on liiaksi hassattu, on tähän mennessä muutettu lakeja tarpeen mukaan.
Terveyden- ja sairaanhoidon osalta olen pitkälti samaa mieltä kuin Tyhmis. Itse asiassa olen aiheesta muutamankin artikkelin väsännyt. Tässä yksi kahden ja puolen vuoden takaa.



-----


Olen arvostanut Sixten Korkmannin talouspoliittista osaamista. Nyt hän kuitenkin haukkuu väärää puuta. Ongelmana ei ole sen paremmin oppositio kuin kansalaisetkaan, ongelmana on meille kehittynyt puolueiden demokratia - politbyrokratia - , jossa kansalaisten edustajilleen antama valta on siirtynyt puolueille. 

Puolueet ovat luonteeltaan kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen etujärjestö, joka pitää huolta jäsenistönsä - puolue-eliitin - eduista. Kansalaisia ei päätöksenteossa enää edusta kukaan. 

Puolue joutuu hakemaan edustajikseen riittävästi valovoimaisia ehdokkaita säilyttääkseen valtansa. Koska valovoimaisuus ei välttämättä merkitse puolueen "ideologian" tai sen "politiikan" sisäistämistä, puolueet ovat ottaneet itselleen oikeuden rajoittaa kansan valitsemien edustajien äänivaltaa ryhmäpäätöksin. Ja auta armias niitä, jotka siitä lipevät. Harvat niistä, jotka uudelleen haluavat päästää kansaa edustamaan moiseen uskaltautuvat.

Yksittäisen puolueen intressit eivät läheskään aina kohtaa äänestäjien intressejä, vielä harvemmin kansalaisten arkipäivää. Niistä on tullut puolueiden kaupankäynnin, etujen vaihdon väline. Ei sellainen järjestelmä voi tehdä kansalaisten kannalta järkeviä päätöksiä kansalaisten keskeisistä asioista. Se voi vain tehdä puolueiden kannalta järkeviä päätöksiä puolueiden keskeistä asioista. 

Tämä ei tarkoita, että puolueita ei tarvittaisi tai, että ne olisivat turhia. Ihminen on sosiaalinen eläin ja saman mieliset ovat aina ryhmäytyneet ja tulevat aina ryhmäytymään. Sen sijaan tämä tarkoittaa sitä, että nykyjärjestelmässä puolueiden valta "omiin" kansanedustajiin on ylikorostunut suhteessa kansalaisten valtaan. 

Hyvin karkeasti yleistäen voisi väittää, että puolueiden - kaikkien niiden - kannalta on yhdentekevää missä jamassa maa makaa. Niiden eliitin mielestä aate kyllä säilyy vaikka edustajat vaihtuvat. Ei niiden tarvitse edes kantaa huolta siitä ", että täytyy olla poliittista rohkeutta asettaa kansakunnan etu ykkössijalle ja tehdä näitä tarvittavia rakenteellisia toimenpiteitä." Jos kansakunnan ja puolueen etu ovat vastakkain, puolueen etu voittaa, sillä kohta on taas vaalit . 


Kyse on järjestelmän systeemiongelmasta. 

Rohkeus on yksilön, ei ryhmän ominaisuus.



-----


Ei tarvitse odottaa ensi kevääseen. Hallituksen rakenneuudistukset ovat epäonnistuneet jo nyt. Tavoitteita ei ole saavutettu, eikä saavuteta. Johtopäätösten aika on nyt.