perjantai 17. lokakuuta 2008

Suomi - Brändiä rakentamassa

17.10.2008 9.26 | hakki47 | Markkinointi, Blogit, Media, Asiakaspalvelu ja viestintä, Ihminen, Työ & bisnes, Johtaminen, Poliittiset puolueet, Kuntavaalit 2008

Kirkkovene saa kansainvälistä huomiota. Soutajiin ovat liittyneet USA ja Ruotsi.

Kun allekirjottaneella ei edelleenkään ole muuta kuin kaksi kättä ja oma läppäri, täytyy varmaan olla ihan tyytyväinen? Ne varsinaiset verorahat kun kaadetaan sinne, missä niistä on eniten tarvetta. Tumpin nimittämään ja Köyhän Jorman johtamaan valtionkomiteaan. Varmaan he kohta ehtivät kokoilemaan?

USAssa on useita suomalaisia, joilla on äänioikeus Suomen kuntavaaleissa. Floridassa toimii myös pieni mutta informatiivinen nettiportaali usasuomeksi. Jopa meidän suomalaisten kannattaisi sitä kautta tutustua siihen, miten suomalaiset Yhdysvalloissa Suomen näkevät. Ja siitähän se Brändi sitten rakentuu. Valitan samalla sitä, että informatio- ja palvelumielessä Kirkkovene oli heidän kotisivuillaan tarjolla vasta kalkkiviivoilla. Ainakin Floridassa kaksipäiväinen äänestysmahdollisuus päättyi eilen. Mutta ehkä muissa osavaltioissa? Ja ainakin seuraavissa vaaleissa, ensi vuonna.

Tiedot Ruotsista ovat vaatimattomampia. Vielä. Ensimmäinen tilastomerkintä ruotsalaisen lehden sivuilta Kirkkoveneen kotisivulle siirtyjästä on eilen nähnyt päivänvalon. Maasta se pienikin ponnistaa. Ja vielä on aikaa.

Toivottavasti ei katajahan kapsahda.

PS.

Muistathan äänestää. Demokratia kun on tehokkain turvatae.

Pysyvä linkki | 4 kommenttia »

Ei kommentteja: