Viime kesänä, alkukesästä 2008 Kepu ja Kokoomus kärähtivät keskeisien kansanedustajiensa kyseenalaisesta vaalirahoituksesta. Maan Tavan mukaisesti syntynyt häly ja keskustelu painettiin villaisella julkaisemalla puoluejohtajien tuki edustajilleen ja heidän toimilleen, sekä luvattiin sellaisia uudistuksia vaalirahoitukseen joilla vastaava tulevaisuudessa estetään.
Toukokuussa voimaan tullut vaalirahoituslaki ei millään tavalla ratkaissut ongelman perussyytä - kansanedustajien tietoista lain rikkomista - mutta sen sijaan korosti puolueiden mahdollisuuksia päättää, keitä ne haluaisivat valittavan valtiollisissa ja kunnallisiksi vaaleissa edustajikseen. Mitään rajoja kun ei asetettu puolueiden yksityiselle rahoittamisella.
Suunniteltu 3 % äänikynnys pitää huolen lopusta. Kun se tulee voimaan, kansalaisilla ei ole enää mitään syytä äänestää. Kyllä puolueet varmasti hoitavat senkin heidän puolestaan. Eduskunnasta puolueet ovat synnyttäneet suljetun Kansanedustaja Liigan, jossa edustajat vaihtuvat mutta joukkueet eivät enää. Ja miksi napinpainajia pitäisi äänestää, puolue-eliitti sementoi päätöksenteon ryhmäkurilla.
Verkkouutiset uutisoi 8.8.2008, siis lähes välittömästi sen jälkeen kun edellinen vaalirahoitusskandaali oli saatu vaiennettua niin tehokkaasti, että puolueitten rahoitusepäselvyydet eivät nousseet sen paremmin Kuntavaaleissa lokakuussa 2008 kuin EU Meppivaaleissa kesäkuussa 2009 seuraavasti:
Väitös: Puoluerahoitus hämärän peitossa
VTL Tomi Venhon väitöstutkimuksen mukaan Suomessa ei pystytä selvittämään, mistä kaikkialta puolueet ja poliitikot hankkivat rahoitustaan. Erityisesti yksityisen rahoituksen lähteet jäävät piiloon. Julkiset asiakirjat kertovat hyvin niukasti esimerkiksi yritysten tai etujärjestöjen jakamista lahjoituksista.
Puolue- ja vaalirahoitusta on kutsuttu korruption kannalta riskialttiiksi alueeksi. Kun intressitaustaisen rahoituksen kanavat jäävät pimentoon, herää samalla epäilys rahoittajien ja poliitikkojen mahdollisista sidonnaisuuksista, toteaa Venho.
Julkisuusvaje johtuu vähäisistä vaatimuksista ja säännösten hajanaisuudesta. Kansanedustajia sääntelee tuore vaalirahoituslaki. Puolueiden keskus- ja piirijärjestöjä koskee avoimuusvaateiltaan väljempi puoluelaki.
Paikallisilla puoluejärjestöillä ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia kertoa talousjärjestelyistään. Julkisuusvelvoitteita ei ole myöskään etujärjestöillä, jotka saattavat sijoittaa vaaleihin enemmän kuin useimmat puolueet.
Väitöstutkimus osoittaa, että väljää ja sekavaa normistoa on myös noudatettu vaihtelevasti. Puolueiden ja poliitikkojen antamat rahoitusselvitykset ovat usein ylimalkaisia. Pahimmillaan lain määräämiä asiakirjoja ei ole toimitettu viranomaisille lainkaan. Käytännössä ongelman taustalla on siis myös valvonnan puute ja olematon rangaistusuhka.
Lainsäädäntö laahaa perässäPuolue- ja vaalirahoituksen kansainvälinen tutkimus on laajentunut huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Vertailevien tutkimusten perusteella voidaan todeta, että Suomen valtio tarjoaa avokätisen puoluetukijärjestelmän, mutta julkisuusvaatimukset ovat jääneet puolitiehen.
Venhon mukaan kotimaassa sekä lainsäädäntö että tutkimusperinne laahaavat jäljessä useisiin länsimaihin verrattuna.
Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen tuli kouriintuntuvasti esiin uudistusten tarve. Ilmenneet ongelmat ovat kuitenkin Venhon mukaan olleet olemassa jo paljon aiemmin.
Venhon väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 15. elokuuta 2008.
Jo puolta vuotta aiemmin GRECO oli raportoinut suosituksensa puoluerahoituksen osalta:
Lahjonnan vastainen valtioiden ryhmä GRECO suosittelee
7. joulukuuta 2007 Suomelle
i. harkitsemaan entistä tiuhempaa vaalitoiminnasta raportointia vaalikampanjoiden aikana (kohta 66),
ii. vahvistamaan vaadittavaan tulojen ja menojen erittelytasoon liittyviä ilmoitusvelvollisuuksia yksittäisten lahjoitusten ja menojen luonne ja arvo mukaan luettuina (kohta 68),
iii. varmistamaan, että luontoissuorituksina annetut lahjoitukset arvioidaan ja että niiden kauppa-arvo merkitään kirjanpitoon (kohta 69),
iv. harkitsemaan tunnistamattomilta lahjoittajilta saatavien lahjoitusten kieltämistä ja alentamaan kynnysarvoa, jonka ylittävien lahjoitusten antajien identiteetti tulee paljastaa (kohta 70),
v. ottamaan käyttöön määräyksiä, joissa säädetään, että paljastettaviin lahjoituksiin sovellettavia kynnysrajoja sovelletaan myös kaikkien samalta lahjoittajalta kunakin kalenterivuonna saatujen lahjoitusten yhteissummaan (kohta 71),
vi. yhdenmukaistamaan poliittisten puolueiden lahjoittajien identiteetin paljastamista koskevan säännöstön vaaliehdokkaisiin sovellettavan säännöstön kanssa (kohta 72),
vii. yrittämään lisätä kolmansien osapuolten (esim. eturyhmien, poliittista koulutustyötä tekevien säätiöiden jne.) poliittisille puolueille antamien lahjoitusten läpinäkyvyyttä (kohta 73),
viii. harkitsemaan ehdokkaiden vaalirahoituksen alistamista kunnolliselle tilintarkastukselle olemassa olevien vaalipiirien ja kuntien toisistaan eriävät tarpeet huomioon ottaen (kohta 75),
ix. huomattavasti vahvistamaan poliittisen rahoituksen riippumatonta valvontaa keskitetyllä ja paikallistasolla sekä varmistamaan poliittisten puolueiden vaalikampanjoihin liittyvän kirjanpidon ja vaalikampanjoihin liittyvien kulujen perusteellinen todentaminen nykyisin olemassa olevan muodollisen valvonnan lisäksi (kohta 81) ja
x. tarkistamaan poliittisten puolueiden ja vaalikampanjoiden rahoitussääntöjen rikkomuksista annettavia rangaistuksia sekä varmistamaan näiden rangaistusten tehokkuuden, oikeasuhteisuuden ja vakuuttavuuden (kohta 84).
GRECO pyytää Suomen viranomaisia esittämään raportin edellä olevien suositusten täytäntöönpanosta
viimeistään 30. kesäkuuta 2009.
Oikeusministeriön vastaukseen 24.6.2009 palaan myöhemmin.
