perjantai 28. toukokuuta 2010

Ruskeakieliä riittää

Olen rajoittunut.


En ole havainnut demareiden olevan oikeasti rakkauden puolue. En ole havainnut Urpiaisessa ensimmäistäkään valtiomiesominaisuutta. Mitään muuta en ole havainnut sen paremmin demareiden kuin kepuleittenkaan puoluedemokratiassa. Alalivonta on voimissaan.


Nämä ovat kaksi kolmesta. Toinen aina vallassa.


Meneeköhän kaiken koetun jälkeen vieläkin täydestä?


 


PS.


Tässä taas yksi syy siihen miksi muistan aina äänestää. Ja kirjoitan lippuun JOKU MUU.

Panokseni Kepun puheenjohtajavaaliin

Varmaan innostuneet, keskimäärin 56 vuotiaat toimihenkilömiehet vielä huutavat Matin jatkamaan? Huusivathan muutamaa vuotta nuoremmat, keskimäärin 50 toimihenkilömiehet (?) Jutta-tyttösenkin jatkoon. Ja he kaikki ovat paikkansa, lue palkkansa, velkaa Puolueelle. Mutta ehkäpä Matin jalka estää?


Huolestuttavaksi asian tekee Jyrki, Siilinjärven lahja Espoon Kokoomukselle. Hän kun pitää luonnollisena, että puolue, joka toiminnallaan on saanut kansalaiset vakuuttumaan puoluepoliittisen järjestelmän rappeutumisestä, puolueiden ja heitä edustavien poliitikkojen keskittymisestä pelkästään omien etujen maksimointiin ja puoluejärjestelmän muuttueen etujärjestötoiminnaksi, on Lahdessa automaattisesti samalla valitseva Suomelle pääministerin.


Arkistoja kaivaessani taisin löytää noin vuosi sitten kirjoittamani artikkelin, joka on jäänyt julkaisematta. Tämä on yhtä hyvä hetki julkaisemiselle, kuin mikä tahansa. Muistuvat silloin paremmin nuo kesän 2009 kiihkeät päivät ja viikot.


"Yksi kepuli käyttää täysimittaisesti hyväkseen poliittista suojatyöpaikkaansa ja kuntien eläkerahoja edistääkseen puolueensa vaalimenestystä. Toinen kehuu häntä ryhdikkääksi.

Valitan. En näe Markku Kauppisen (kepu) toiminnassa, tämän Kepun puoluesihteerin Jarmo Korhosen ilmeisen tarkoituksellisesti alkuun paneman valtapoliittisen sivujuonteen hoitamisessa, mitään ryhdikästä. Liian monia puolitotuuksia ja epäselvyyksiä ja typeryyttä.

On jo yksin median antamien tietojen perusteella varsin selvää, että Kauppiselle ei muuta mahdollisuutta juurikaan jätetty. Nyt sitten jäämme odottamaan kultaisen kädenpuristuksen julkistamista. Työryhmä, joka sen suuruutta käsitteli ja ilmeisesti koplaili on sekin vertaistuomioistuin: Tapani Hellstén (sdp) Paula Kokkonen (kok) ja Merja Ailus (kepu). Korppi, korpin silmää....?

Ja taas putkahti esille uusi nimi Juha Kajo. Yllätys, yllätys liikemies, joka ei halunnut Hesarille kommentoida millään tavalla kytkyään Kauppiseen tai tapaamisiaan hänen kanssaan. Ja yllätys, yllätys ”Kajon taustalta löytyy kiinteistöalan yrityksiä, joista osa on päätynyt konkurssiin ja osan tiedoista löytyy maksuhäiriöitä.” Näin Hesari. Toivottavasti edes ainoa valtakunnallinen jatkaa tutkivaa journalismiaan tämän asian kimpussa, lomista välittämättä.

Palautetaan kuitenkin mieliin mistä tämä viimeisin vaalirahakohu lähti liikkeelle. Matti Vanhasen huonosta muistista. Jos Mari Kiviniemi (kepu) kehuu Markku Kauppisen (kepu) ”henkilökohtaista ratkaisua” ryhdikkääksi, mitä hän mahtaakaan ajatella Matti Vanhasen (kepu) tai Jarmo Korhosen (kepu) ”henkilökohtaisesta ratkaisusta”. Eli siitä, että ei tehdä mitään, vaikka oma uskottavuus ja luotettavuus ovat jo menneet kauan sitten. Ja samaa vauhtia katoaa kansalaisten luottamus sekä puoluejärjestelmään, hallitukseen, valtioon ja demokratiaan.

Ryhdikästä? Tuskin."


Kepun kannalta ilmeisesti Matti on ratkaisunsa tehnyt. Jarmo ei ole vielä omaansa ainakaan vielä julkistanut. Marista taas tulee mieleen, että hän on ollut kunta- ja hallintoministerinä viimeiset kolme vuotta. Ja kerännyt kepulle "torjuntavoittoja" miljardikaupalla.


 

torstai 27. toukokuuta 2010

Nukkuvien puolueen hypetystä







Väite, jonka mukaan "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta" lienee osa YK:n ihmisoikeusjulistusta tai jotain vastaavaa yhtä juhlavaa, tehotonta mutta ah, niin viihdyttävää satua? Sen sijaan väite, että ”eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta” on osoitettu paikkansa pitäväksi monia kertoja mm. viimeisten kolmen vuoden aikana.


Tai ehkäpä sekin on vain osa kaupunkilegendaa? Ehkäpä sen pitäisikin kuulua ”kansanedustajien on nautittava päähallituspuolueiden luottamusta”? Puolueita edustavat kansanedustajat ainakin tietävät kenen ohjeita napin painamisessa kannattaa seurata, jos haluaa tulevaisuudessa vielä tässä puolueessa ehdolle asettua.


Viimeiset gallupit huhtikuun 2011 H-hetkeen esiteltiin eilen. Kepu tippuu, persut nousee, demarit polkee paikallaan. Hoh-hoijaa. Tästä tämä vaalihypetys vain nousee. Lupauksia annetaan oikealle ja vasemmalle ja pyritään kaikin keinoin välttämään virheitä. Se on hallituspuolueillekin helppoa. Ei edelleenkään tehdä mitään, jolla maan ja kansan tulevaisuus turvattaisi, ei tehdä enää virheitäkään.


Kansalaisen ”turvallisuutta” taas lisää tietoisuus siitä, että kaksi kolmesta suuresta on joka tapauksessa mukana. Kun niitten ideologinen pohja (kaikki mulle, heti, nyt) ei juurikaan toisistaan poikkea on kai herttasen yhdentekevää onko hallituksen penkkejä kuluttamassa punamulta, violetti tai turkoosi joukkio? Ei mikään tällaisen tossunkuluttajan kannalta kuitenkaan muutu. Ja jos niillä tuoleilla nyt yksi tai kaksi persua palkkaa nauttisi, ei sekään maata mullistaisi, ei itse asiassa mitään muuttaisi. Vaalien välillä meillä tunnetusti johtaa virkamiesten sekä lobbareiden kasaama hallitusohjelma. Tiedättehän, nykyajan Mooseksen kiveen hakatut Lain taulut.


Suurin pelko on kuitenkin nukkuvien puolueen kehittyminen. Siis niiden kaikkien, jotka joko ovat saaneet kyllikseen tästä ruokottomasta poliittisesta oman edun tavoittelusta tai jotka kuvittelevat, että äänestämättä jättäminen olisi jonkinlainen protesti. Sitähän se ei ole. Käyttämättömät äänet eivät ole tahdonilmaisu. Niitä ääniä kukaan ei edes laske. Ne ovat vähennyslaskun tulos. Äänioikeutetut - äänestäneet = äänestämättä jättäneet.


Nukkuvien puolue on demokratiamme suurin uhka. Ei silti, että meillä enää demokratiasta juurikaan voisi puhua. Politbyrokratia, poliittisten puolueitten eliitin ja korkeimpien virkamiesten vallastahan tässä on ollut kyse jo pitkään. Kansanvallan viimeinen relikki on oikeus saada äänestää. Ja silloinkin lähinnä puolueiden, eli puolue-eliitin tarjoamista vaihtoehdoista, sillä kun 3 % äänikynnys ja jo sovittu vihreä vaali- ja puoluerahoituslainsäädäntö astuu voimaan ainoastaan nykyisiin eduskuntapuolueiisiin kulluvilla on käytännössä mahdollisuus tulla valittua.





Mutta vielä on äänestäjälle olemassa laeissa ja asetuksissa porsaanreikä. Sitä kannattaa käyttää kun vielä voi. Ennen kuin Tarasti ja Brax senkin kieltävät. Itse asiassa ammattilaisten toimivaksi ja tehokkaaksi todistama.


Kuka tahansa voi jättää vaalilipun, joka on pakko hylätä.


Tänä keväänä sitä mahdollisuutta käytti näyttävästi muistaakseni noin 40 kansanedustajaa puhemiestä valittaessa.


Se oli laillinen todellinen protesti .


Ja väittäisinpä, että se oli Saulille viimeinen pisara. Ei edellisissä vaaleissa yli 60.000 ääntä saanut puolueensa entinen puheenjohtaja muuten saman tien ilmoittaisi nykyiselle puoluejohdolle, ettei enää edes ehdokkaaksi vaaleissa asetu.


Se on ainoa tehokas protesti, laillinen täsmätapa osoittaa puolueille, etteivät ne nauti kansalaisten luottamusta.




PS.


Siksi muistan seuraavallakin kerralla käydä äänestämässä ja kirjoitan lippuun JOKU MUU.


 


PPS.


JOKU MUUn tukiryhmässä on vielä tilaa.


 


 


 


 

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Taas uusi torjuntavoitto! Liput salkoon!



 


 


"EU-komissio on hyväksynyt Suomen ohjelman viljelijöiden tilapäisestä valtiontuesta. Suomi saa myöntää loppuvuoden aikana yhteensä 22 miljoonaa euroa suorina avustuksina talouskriisistä kärsineille viljelijöille. Yksittäinen viljelijä voi saada enintään 15 000 euron tukisumman." Näin asiasta YLE.


Kun EUiin liityttiin sain käsityksen, että maatalouden tuki rahoitetaan EUn yhteisin säännöin ja EUn toimesta. Miksi, jos kerran talouskriisistä viljelijät ovat kärsineet, maksun täytyy tapahtua meidän kassasta? EUn se pitäisi maksaa, jos yhteisesti todetaan, että apua tarvitaan. Tässä maassa kun on viljelijöiden lisäksi monta muutakin tahoa kärsinyt talouskriisistä.


Eikö kepulien torjuntavoitoille todella saada loppua?



Lapsia kiinnostavat eri asiat

Olen muutamankin kerran perännyt tietoa Tampereen Olkahisen koulun kokeilusta. Siellähän kokeiltiin peruskoulun ala-asteen oppilaiden lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaitojen opettamista osittain sukupuolittain määritellyissä ryhmissä. Tytöille yhdellä tavalla opetusta painottaen, pojille toisella.

Käytännön elämässä muodostuneiden näkemyksieni mukaan kokeilussa oli aineksia vaikka suomalaiseksi opetusalan maailmanluokan innovaatiolle. Ja nyt saatuani ensimmäisen kerran omakohtaisen tilaisuuden seurata pienten lasten opetusta olen siitä vakuuttunut. Kokeilu kai kuitenkin lopetettiin "varojen puutteeseen"? Luulen edelleen, että lopettamisen syy ennemminkin oli se, että se soti opetusviraston ja varmasti myös opetushallituksen ja - ministeriön vallitsevaa Ainoaa Oikeaa Totuutta vastaan, ja poliittisesti epäkorrektina ajatteluna se hävitettiin.



Muistan joskus nähneeni siitä telkkariohjelmankin, mutta en siitäkään oikein saanut selvää jäikö kenellekään mitään käteen? Mitkä mahtoivat olla tulokset?

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2007/04/12/kasvatuksen-huippu-innovaatio-lisanakokohdin/


 


 

tiistai 25. toukokuuta 2010

Kohta sitä ollaan niin puhtoista että

Oikeusministeriö selvityttää mihin puolueet ovat käyttäneet vuoden 2008 puoluetukensa, kertoo Aamulehti. Selvitystä tekemään on oikein palkattu konsultti, KPMG. Sen ammatillista luotettavuutta tuskin voidaan kyseenalaistaa? Mutta onko 36 miljoonan käytön selvittämisellä todella väliä? Aidosti korvamerkittyä rahaa kun ei taida olla?


Kun kaikkien siltarumpupoliitikojen kruunaamaton kuningas selvitytti kansainvälisellä asiantuntijaryhmällä innovaatiojärjestelmämme tehoa ja laatua, eikä tulos miellyttänyt, selvitys pantiin mappin Ö ja hankittiin uusi konsultti. Sellainen, joka tietää mitä saa sanoa ja mitä ei.


Kun eläköitynyt siankasvattaja teetti ryhmätyötä elintarvikkeiden hinnannousujen edunsaajista hän kieltäytyi sen tuloksia julkaisemasta, istui ensin selvityksen päällä ja lukitsi sen sitten omaan(?) kassakaappiinsa.


Ja tarvittaessa, kuten olemme joutuneet havaitsemaan, puolueita edustavat kansanedustajat ovat valmiita muuttamaan lainsäädäntöä kun ovat jääneet verekseltään kiinni itse säätämänsä lain rikkomisesta.


Sitä paitsi, virallinen puoluetuki on vain hyttysen pissi Saharassa verrattuna niihin veromiljardeihin, joiden käytöstä puolueet päättävät. Erityisesti Kepu. Hehän käytännössä elättävät jäsenensä meidän verovaroillamme. Kiertävätpä ne rahat sitten EUn kautta tai eivät.


Ai niin. Vaalit ovat nurkan takana. Nyt on likapyykin valkaisun aika.

maanantai 24. toukokuuta 2010

I am going to make you an offer...








Näin värikkästi kuvaan ainoan valtakunnallisen vieraskynä, Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen tapahtumia finanssikriisi ratkaisemiseksi jenkkilässä:


Valtiovarainministeri Hank Paulson kutsui suurimpien pankkien pääjohtajat luokseen päivän varoitusajalla ja antoi jokaiselle paperin allekirjoitettavaksi. Paperissa oli summa, jonka suuruisen osakeannin kukin pankki tekee valtiolle. Vastaan nikottelevalle pääjohtajalle kerrottiin hänen pankkinsa menettävän seuraavana päivänä lisenssinsä, ellei paperia allekirjoiteta.” Näin olisi pitänyt vajaa 20 vuotta sitten menetellä meilläkin täällä Suomessa. Ja näin olisi meneteltävä nyttenkin Euroopassa. Silloin voitaisi perustellusti väittää, että kansallisten veronmaksajien rahat ovat turvassa. Muuten ei.


Vakuudeton laina velalliselle on kuin vastuuttomaan hurvitteluun houkutteleminen. Miksi ihmeessä millään valtiolla, jolla reaalivakuutta on jaettavaksi pitäisi olla erilainen oikeus kuin yksityisellä kansalaisella tai yhtiöllä? Selityksesksi ei riitä se, että sopimuksen mukaan lainaerien myöntyämisen ehtoina ovat vuosineljänneksittäin saatavat raportit tehtyjen toimenpiteiden riittävyydestä. Se on ”pakkotyötä” ja siitä on mitivoituminen ja oppiminen kaukana. Sen sijaan pelko lainan vakuuksina olevien omaisuuksien menettämisestä toimisi positiivisena syynä muuttaa vastaista käyttäytymistä.


Mutta se ei itse asiassa ole kuin aiheeni sivujuonne. Itse pääasiani liittyy ehdotuksien arviointiin. Miten poliittinen päätöksentekijä voi arvioida asiantuntijan ehdotusta? Eihän poliitikon tarvitse tietää itse asiasta koulutuksensa tai kokemuksensa perusteella yhtään mitään. Ja silti lopullisen päätöksentekijän pitäisi pystyä perustamaan päätöksensä johonkin todelliseen, ei ideologiaan, toiveisiin, lupauksiin, uskoon. Ja mitä kiireellisemmästä ja tai merkityksellisemmästä päätöksestä on kyse, sitä tärkeämmäksi tulee päätöksentekijän oma osaaminen.


Poliitikkojen ammattitaidoksi riittää hyvän kysymyksen esittäminen sopivalle asiantuntijalle” toteaa Heikki Niemeläinen aivan oikein, ja jatkaa: ”Tässä tapauksessa hyvä kysymys on varsin yksinkertainen: miten lainoista voidaan saada turvaava ja käytännössä realisoitava vakuus aiheuttamatta vanhojen lainojen arvon alenemista?” Kysymys olisi hyvä, mutta edellyttää kyllä kyseiseltä poliitikolta sellaista rahoitusalan ymmärrystä, jonka olemassaolosta en ainakaan minä ole lainkaan vakuuttunut.


Mutta keskittymällä siihen tapaan tai prosessiin, jolla asiantuntija on suositukseensa päätynyt kuka tahansa, myös yksinkertaisinkin poliitikko, pystyy vakuuttautumaan päätöksen perusteiden kattavuudesta. Yleisellä tasolla esimerkiksi:



  1. Mitä muita vaihtoehtoja harkitsitte?

  2. Mitkä olivat päätöksenne keskeisimmät kriteerit?

  3. Millä tavalla suosittemanne on parempi muihin verrattuna?

  4. Mitä haittavaikutuksia tämän päätöksen tekeminen aiheuttaa?

  5. Millä tavalla olette varutuneet riskien toteutumiseen?


Edelliset, yksinomaan asian käsittelyn prosessiin keskittyvät avoimet kysymykset avaavat suosituksen tekijän ajattelutavan ja arviointikyvyn sekä antaa päätöksentekijälle vain tämän asian ratkaisemisen kannalta olennaista tietoa. Eikä olisi ensimmäinen kerta kun ensimmäiseen, toiseen, neljänteen ja/tai viidenteen tulisi vastauksia jotka osoittavat, että perusteellisesti käsiteltävänä onkin ollut vain tämä ratkaisu ja kaikki mahdolliset perusteet on kerätty vain tukemaan asiantuntijan omaa lempivaihtoehtoa vastauksen kolmanteen. Jonka jälkeen viimeistää kannattaa varmistaa suosituksen perusteiden oikeellisuus myös joltain muulta asiantuntijalta.


 


 


 

lauantai 22. toukokuuta 2010

Onko olemassa suunnitelma?

Poikkeustilalain päättäminen siirretään nyt hallitukselle. Siitä se Hitlerkin aloitti.



3 % äänikynnys ja "koko maan äänistä" laskettavat vertailuluvut tulevissa eduskuntavaaleissa vie hämmästyksen sormen ihmettelevän suuhun.


Vaali- ja puoluerahoituksen uusiminen laiksi, joka antaa ainoastaan puolueille rajoittamattomat rahoitusmahdollisuudet kumpaankin.


Ja tuo rasismi-lain idea, jota käytännössä eliitin jäsenet = hallitusvastuussa olevat puolue-elimet  tulkitsevat halunsa mukaan.


Tasavallan presidentin vallan riisuminen edustukselliseksi vastoin kansan enemmistön tahtoa..


Perustuslain jatkuva muuttelu tilaustyönaä yksin omien tarpeitten mukaiseksi ja siten ettei Hullu Erkkikään kohta tiedä sen sisältöä.

Jo yksin nämä panevat miettimään, onko olemassa suunnitelma?


 


PS.


Aivan. Ei vanha malttanut. Mutta yritys jatkuu.

torstai 20. toukokuuta 2010

Kaikki on suhteellista







 


Hubble, Kepler, Spitzer, Chandra , Herschel, Planck ja mitä muita satelliiteina kiertäviä, mitä ihmeellisimpiä universumin tutkimisvälineitä ja teleskooppeja ihminen onkaan taivaalle toimittanut, laajentavat käsitystämme siitä, miten merkittäviä me ihmiset ja meidän toimemme ovat. Siis suhteessa.


Maailmankaikkeuden iäksi on vahvistumassa 13,7 miljardia vuotta, maapallukamme jotain 4,5 miljardia. Mitä oli sitä ennen, emme ainakaan vielä tiedä. Oma galaximme, Linnunrata koostuu noin 500 000 000 000, siis 500 miljardista tähdestä, yksi niistä oma aurinkomme. Näitä galakseja on kuulemma näkyvässä maailmankaikkeudessa – mikä se sitten tarkkaan ottaen lienee, vaikka näissä mittaluokissa väliäkö tuolla – yli 100 miljardia. Yhteensä tähtien määräksi arvioidaan, näin Wikipedia kertoo, ”eräiden arvioiden mukaan koko tunnetussa maailmankaikkeudessa on noin 70 000 triljoonaa tähteä.” En edes yritä kirjoittaa moista numerona.


Syntyessäni maailman väkiluku, edellä mainittuun lähteeseen vedoten, oli noin 2,5 miljardia. Nyt, 63 vuotta myöhemmin vajaat 7 miljardia. 10 000 vuotta sitten meitä kuulemma oli noin 5 000. Aika petoja lisääntymään, olemme. Olemme todella. Tosin arvioidaan, että väestön määrä tasaantuisi 40 vuoden kuluessa noin 10 miljardin tasolle. Mutta on sitä ennenkin arvioitu pieleen. Ja yleensä kai nimenomaan pielen suuntaan?


Varallisuuden globaalista jakautumasta Yhdistyneiden kansakuntien yliopiston (World Institute for Development Economics Research) tietojen mukaan vuonna 2000 rikkain 1% aikuisista omistaa 40% maailman varoista, ja että rikkaimpien 10% aikuisista osuus on 85% koko maailman varoista. Ja kun asioilla on ollut taipumusta kehittyä yhteiskunnallisesti huonosta vielä huonompaan, uskoisin varallisuuden keskittymisen jatkuvan. Jatkuuko evoluutio vai tuleeko revoluutio, taas kerran?


Kun Jenkkien subprimeistä liikkeelle lähtenyttä maailman rahoituskriisiä maailmalla vuosi sitten taltuteltiin, peliin eri puolilta maailmaa heitettyjä miljardeja oli varmaankin noin 10 Linnunradan tähtien kokonaismäärää vastaava luku. EU ja erityisesti euromaat heittivät viimeksi peliin vain parin Linnunradan tähtien määrää vastaavan euro-määrän. Edellisten lisäksi.


Ja  kaikki tämä siksi, että saataisi poliitikot ymmärtämään, että markkinatalous on ihmisen väline, ei luonnonlaki. Ja että me kansalaiset olemme heidän työnantajiaan, eivät markkinat. Mitenköhän mahtoi viesti mennä perille? Onneksi raha on vain ihmisen kehittämä konsepti, fiktio joka auttaa yhteen- ja vähennyslaskuissa. Numeroita paperilla, nykyisin virtuaaliavaruuteen talletettuna.


Jäädessäni ensimmäisen kerran elämässäni työttömäksi vuonna 1991 Suomen valtionvelka vastasi noin 10 miljardia euroa, mutta edellinen turkoosihallitus onnistui käynnistämään kehityksen, jolla se saatiin nousemaan sateenkaaren ja punamullan avulla noin 70 miljardiin. Nykyinen panee paremmaksi, uhkaa velkauttaa myös kunnat ja kaupungit ja uhkaa nostaa tason kaksinkertaiseksi. Tässä meille tulevaisuuden(kin) hallitusvaihtoehtoja.


Väestö ei Suomessa näiden parinkymmenen vuoden aikan ole määrällisesti juurikaan kasvanut. Tosin BKT tuossa välillä jo rojahti 20 - 25 %, kilpailukykymme juuri nyt 10 sijaa, teollisuus pakkaa laukkujaan ja kaikki me 5,3 miljoonaa suomalaista keskitymme nyt tiiviisti tukemaan julkista hallintoa, maataloutta ja alueiden kehitystä. He tarvitsevat tukea vielä kipeämmin kuin Kreikka konsanaan.


Jos edelläolevasta saa käsityksen, että olen hiukan leipääntynyt, olen onnistunut.  Ainakin olen loman tarpeessa. Vaan miten sitä eläkeläinen lomailemaan? Yhtä lomaa koko loppu-ikä. Mutta kirjoiteltuani ”Niitä Näitä” lähes kolmen ja puolen vuoden aikana vajaat 2 000 artikkelia tänne Kauppalehteen ja muualle, aion nyt, ainakin kesän ajaksi lopetella? Tai ainakin vähentää tahtia? Ja jos hyvin käy olla kirjoittelematta ollenkaan? Ainakaan politiikasta, eikä puoluelahjonnastakaan, ollenkaan?


 


PS.


JOKU MUU hioo kyllä jo kynsiään osallistuakseen voimalla syksyllä kiihtyvien Eduskuntavaalien 2011 Idols - kilpailuun. Tukiryhmässä on vielä tilaa.


 

tiistai 18. toukokuuta 2010

Per ardua ad astra







 


Vaikeuksien kautta tähtiin, voittoon. Iso-Britannian Kuninkaallisten Ilmavoimien, RAFn motto kelpaa varmasti ohjeeksi myös Eurolle ja EUlle. Ja kun tästä kriisistä selvitään ovat molemmat entistä vahvempina kansalaistensa hyvinvoinnin turvana.


Kaikissa kriiseissä on sekä uhkia ja mahdollisuuksia. Ensimmäisenä tulevat aina mieleen uhat, tällä kerralla niin suuret, että ne edellyttivät välittömiä, padon murtumisen estäviä toimia. Riittivätkö edes ne yli 800 miljardin sitoumukset, emme vielä tiedä. Eikä sillä ehkä välttämättä ole väliäkään? Tärkeintä kun ihmisten toimissa on tahto, asenne ja tekeminen. Ja väittäisin, että ainakin Euro-valtiot ovat ilmaisseet tahtotilansa selvästi.


EU, ja Euro sen jäsenmaiden yhteisenä valuuttana, pysyvät. Kriisi ehkä mahdollisti poliitikotkin havaitsemaan, miten ei ainakaan voida jatkaa? ”Kaikki, mulle, heti, nyt” ei sovi sen paremmin yksilön kuin valtioidenkaan talouden ohjenuoraksi. Tarvitaan malttia vaurastua. Tarvitaan ehdottomia rajoja ja sanktioita niitä rikkoville. Vain pelko, vaikkapa vallan menettämisestä, voi antaa poliitikolle motivaatiota sitoutua.


Talouskomissaarin esittämät teesit tuskin toteutuvat sellaisinaan. Kansallisesta suvereniteetistään kun mikään maa ei hevin luovu. Mutta, jos yhteinen visio tiestä tästä eteenpäin löytyy, niiden ei ehkä tarvitsekaan?



  • Jos edellä esitettyihin kohtiin saataisi aikaan lisää yhteistä läpinäkyvyyttä nykyiseen toimintatapaan, oltaisi jo aika pitkällä.

  • Jos jäsenille todella annettaisi, kausittain tai vaikka vuosittain, komission visio euroalueen tai EUn suurimmista talouden haasteista kansallisen päätöksenteon ohjenuoraksi, oltaisi vielä pidemmällä.

  • Jos vakaussopimuksen 3% (julkisen sektorin velka/BKT) rajan ylittäminen aiheuttaisi kansallisen budjetin kierrättämispakon EUssa ennen sen viemistä kansalliseen parlamenttiin, saattaisi ”häpeä” pitää huolta siitä, että rajaa ei lähdetä rikkomaan.

  • Jos EU todella pystyy luomaan järjestelmän, jossa jatkuvat rajanrikkojat (esimerkiksi 2-3 vuoden) joutuisivat kansallisen varojen talletuspakon piiriin se olisi jo niin lähellä kansallisen valtion hallituksen itsemurhaa, ettei siihen uskallettaisi joutua.  Mutta toteutuessaan samalla osa euro-ryhmän kriisinhallintajärjestelmää.


Mutta kaiken avain ovat yhteinen visio, selkeät rajat ja sanktiot niiden rikkomisesta. Ja sanktioiden tulee koskea yhtälailla pieniä kuin suuriakin euro-maita. Millä se saataisi aikaan?


 


PS.


Kuten tarkkaavaiset ehkä havaitsevat ei latinakaan ole osaamiseni keskeisintä vahvuusaluetta. Eikä ainakaan pitäisi kallistaa korvaansa kaikenlaisien seireeneiden virheellisille vakaumuksille. :-)


 


 

maanantai 17. toukokuuta 2010

Uhkia ja mahdollisuuksia

Onko meillä vielä valuuttana euro? Vieläkö Saksa jaksaa olla osa EUta? Kuinka pitkälle riittävät Sarkozyn paine ja Merkelin halu? Milloin olemme taas yksin, ulkona NATOn kumppanuusjärjestelmästäkin? Otimmeko vastataksemme 1,5 vai 8,x miljardia euroa, vaiko näiden summan pelastaaksemme euron? Ja EUn. Jos ne lankeavat maksuun lähiaikoina, ylittääkö Suomen julkisyhteisövelka jo 100 miljardia?


Vieläkö Suomen voimakaksikko johtaa?

perjantai 14. toukokuuta 2010

Länsimaiden prioriteetit?





Miten lopetetaan Sota terrorismia vastaan ja, viimeistään 9/11 meidät länsimaiden ihmiset valtaansa saanut terrorismipelko? Ei vain sanoissa ja julkilausumissa vaan ihan oikeasti, teoissa. Millä tavalla pääsemme takaisin tilanteeseen, jolloin ymmärsimme ettei sodalla voi terrorismia tapaa? Koska hakusanat ”sota terrorismia vastaan” tuottivat tässä blogissa 36 maintaa (yksi ensimmäisistä tässä), voinen varsin hyvin lisätä sen 37.kin.


Kun tulevaisuudessa kirjoitetaan viime vuosikymmenen maailmanhistoriaa, siinä korostuu varmasti pari ilmiötä. Intia ja Brasilia sekä aivan erityisesti Kiina ottivat kehityksensä omiin käsiinsä, kasvattivat hyvinvointiaan ja rakensivat maailmanlaajuisia verkostoja. Länsimaat taas keskittyivät Yhdysvaltain johtamina ja vaihtelevin päämäärin sotimiseen Afganistanissa ja Irakissa. ….


Syyskuun 2001 terrori-iskujen seurauksena islamismista tuli länsimaissa olennainen osa poliittista keskustelua. Terrorin pelko sokaisi lännen merkityksellisemmiltä maailmanpoliittisilta muutoksilta, kuten Kiinan, kasvulta. Suurvaltapolitiikan sijaan keskityttiin luolissa piileskeleviin terroristiverkostoihin.” Kirjoittaa Lauri Tähtinen, ainoan valtakunnallisen vieraskynänä tänään.


Georg W. uskonveljineen saattoi olla käännekohtana ratkaisevin ja kallein. Rahaa ja resursseja on uskonnollisen fanatismin kiihkolla ja surutta syydetty Irakin ja Afganistanin autiomaihin, vaikka valtaosa terroristeistä oli kotoisin Saudi-Arabiasta. Ja vaikka erityisesti Saudi-Arabian wahabitismi ruokkii suoraan islamilaisia ääriliikkeitä, Al Qaida mukaan luettuna. Eikä yksin jenkkien rahoja ja resursseja. Jopa hyvin monien Naton rauhankumppanien resurssit uppoavat edelleen 2. maailmansotaa pitempään ja taatusti jo kalliimpaan taisteluun, jota aivan ilmeisesti ei edes voi voittaa.


Kahdeksan vuotta huomiomme keskipisteenä ovat olleet terrorismin yleisnimeksi kohonnut Al Qaida ja pahuuden vertauskuva Osama Bin Laden. Saudi muuten hänkin. Ja viimeistään Saudiöljyn hinnassa juuri me itse rahoitamme sitä samaa terrorismia, jota sotimalla yritämme hävittää. Vouw!


Ja kun ei kaikkia maailman rahoja ole vielä saatu tuhlattua sotiin ja öljyyn, oli varmaan pakko antaa raahoitussektorin tuotekehittäjien kehitellä "uusia luovia finassi-instrumentteja", joiden sisältöä sen paremmin he kuin lainan ottajatkaan eivät yksityiskohtaisesti ole ymmärtäneet? Ja oliko pakko vielä miljoonabonuksilla piiskaten tuputtaa niitä köyhtyneille valtioille? Mutta siinähän se syy taitaa ollakin? Poliitikot eivät hoida hommiaan rahamarkkinoiden pelisääntöjen sääntelijänä ja poliitikothan ne käytännössä valtioille lainaamisestakin päättävät. .


Loppuu ne rahat ja resurssit joskus rikkailtakin. Näinkö päättyy länsimaisen kulttuurin kultakausi? Itse aiheutettuun köyhyyteen, impotenssiin ja maailmanhistorian lehdille?





 



Kukka EUn jatko-ajalle







Rahapolitiikkaa täytyy koordinoida jo etukäteen, jotta voidaan varmistaa kansallisten budjettien olevan linjassa Eurooppa-tason kanssa, sanoo Olli Rehn tiedottaessaan EUn komission tekemien päätösten kokonaisuudesta Taloussanomien mukaan. Siitä päätellen miten tiedote on muotoiltu ja miten tiedotetta on jo kommentoitu lienevät kyseessä Komission tai Rehnin toiveet, eivät suinkaan tehdyt päätökset. Ja toimiakseen päätöksien tekemisellä on kiire.


Komission nelikohtainen toimenpideohjelma.


1. Nykyisin voimassaolevan kasvu- ja vakaussopimuksen toimintaa on vahvistettava.


Komission mukaan sopimuksen noudattamista voitaisiin vahvistaa esimerkiksi velvoittamalla huonosti käyttäytyviä maita tallettamaan osa rahoistaan. Tämä edellyttäisi muutoksia lainsäädäntöön.


Kasvu- ja vakaussopimuksen pitäisi myös puuttua nykyistä nopeammin valtioiden liialliseen velkaantumiseen. Sanktioiden suhteen komissio kiinnittäisi myös enemmän huomiota EU-rahojen käyttöön.


2. Komissio tahtoo laajentaa ”makroekonomisten epätasapainottomuuksien” valvontaa.


Kansallisen budjettien ja talouspolitiikan suunnittelu tuotaisiin osaksi uutta järjestelmää. Järjestelmän myötä EU-maat toimittaisivat valtionbudjettinsa tarkistettavaksi ennen käsittelyä maiden parlamenteissa.


3. Euroopan neuvosto suorittaisi joka vuosi komission avustuksella ”horisontaalisen tarkastelun”.


Tarkoitus on tunnistaa euroalueen ja unionin suurimmat haasteet sekä tarjota ”strategista ohjausta” jäsenvaltioille ennen kuin nämä tekevät tärkeitä päätöksiä budjeteistaan.


Komission mukaan jäsenvaltiot hyötyisivät järjestelmästä valmistellessaan kansallisia budjetteja ja uudistusohjelmiaan. Talouskomissaari Rehnin mukaan yksittäisten jäsenmaiden budjetit eivät saa uhata muiden jäsenmaiden talouden vakautta.


4. Komissio tahtoo myös erityisen kriisinhallintajärjestelmän euroryhmän maille.


EU:n valtiovarainministerit päättivät maanantain vastaisen yönä 750 miljardin vakautumisjärjestelmän luomisesta.


Komissio aikoo ehdottaa myös jossain vaiheessa pysyvää mekanismia kriisitilanteiden selvittämiseen nyt luodun kolmivuotisen järjestelmän tilalle.


Tällaisen taviksen kyvyt eivät riitä arvioimaan ovatko toimet riittäviä, vai onko niissä jo liian monille EU- tai euro-jäsenille jo liikaakin. Joka tapauksessa kyseessä ovat jäsenvaltioiden toimintamahdollisuuksien rajoitukset, jopa yhteisten päätösten rikkomisten sanktiointi. Ja siihen eivät poliitikot tunnetusti suhtaudu myötämielisesti. Mutta aivan varmasti; jonkinlaista kuria on edellytettävä kaikilta jäseniltä, jos EU- ja euro aiotaan pelastaa. Sillä pelastamisoperaatiosta on todella kyse monta vuotta eteenkin päin.


Mutta pelastusta ei ole luvassa, ellei kansalaisia saada hyväksymään, jopa kannattamaan EUta ja sen valuuttaa vielä nytkin, kun ensimmäinen iso kriisi on käsillä. Eikä jo tähän mennessä rapautunut kannatus jätä muuta, kuin entistä suuremman urakan puoltajilleen. Ja, kuten tiedämme politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät. Tai miltä ne saadaan näyttämään.


Erityisesti kansalaisia ihmetyttää poliitikkojen ylenmääräinen rahoituslaitosten ja markkinavoimien oikeuksien paapominen. Ja hyvällä syyllä ihmetellään kenen asialla poliitikot ovat, markkinoiden, pankkien vai kansalaisten? Jos pankit ja rahoituslaitokset toimivat markkinaehtoisesti markkinoilla, eivätkä valtiot voi antaa niiden kaatua, poliitikkojen tulee pitää huolta siitä, että niiden toimintaedellytykset säädellään niin tarkoin, että tällaisten kriisien mahdollisuudet minimoidaan. Eikä sitä rajaa olla ilmeisestikään vielä lähelläkään saavutettu?


Toinen äärivaihtoehto on pankkitoiminnan kansallistaminen. Ja ennenkuin kansallistetun pankkisektorin tehottomuus esitetään vastaväitteenä, kannattaa paneutua globaalin yksityisen pankkisektorin haittoihin. Säännöllisesti esiintyvät kansalliset ja kansainväliset kriisit. Devalvoimiset tai devalvoitumiset ja kreikkalaiset pankkien pelastamiset. Ei voi olla oikein, että pankkien omistajat ja ylin johto tulouttavat aina voitot ja kansalaiset maksavat tappiot. Sehän tapahtuu siksi, että lainsäätäjät eivät hoida hommiaan.


Lopuksi täytyy oikein ihmetellä, että erityisesti poliittisen eliitin edustajat eivät juurikaan tunnu pitävän huolta siitä, että kansalaiset saavat EU vastustajien tunnepitoisten viestien lisäksi mahdollisimman paljon positiivista ja yksityiskohtaista viestiä jäsenyyden eduista ja hyödyistä.


 

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Freedom, fairness and responsibility

Meillä hallitusvaltikan muuttaminen yhdeltä kolmesta, toiselle kolmesta kestää useita viikkoja. Isossa Britanniassa yhdeltä kolmesta toiselle kolmesta tapahtuu muutaman päivän sisällä. Olisiko ero siinä, että meillä valmistellaan asiakirja nimeltä Hallitussopimus?


Asiakirja,


joka on vanhentunut ja syntyessään?


jonka aikaansaamiseksi etujärjestöjen on saatava sanoa sanottavansa, siis voittaneiden puolueiden lisäksi.


johon hallituksen on hyvä vedota, jos jotain tarvitsisi tehdä vaikkei haluta. Vaikkapa globaalin finanssikriisin vuoksi.


joka toimii kaiken joustavan toiminnan esteenä.


 


Pitäisiköhän meidän sittenkin paneutua tekemiseen ja vähentää "tasa-arvoista" suunnittelua? Mielestäni conservatiivien ja liberaalien kokoomushallituksen hallitusohjelma riittäisi oikein hyvin meille, puolen Lontoon väelle. Siis jos halutaan keskittyä tekemiseen ja tuloksiin.


 


 


 


 

Lainaa loton tuottoja ja laskeutumismaksuja vastaan - tahtoo


Valtiovarainministeri poltti päreensä esitellessään EU-paketin miljardeja Eduskunnalle. Syytä onkin, joskaan ei ehkä hänen syytään. Ttyynemmin esiintynyt Matti Vanhanen katsoi, että pankkeja on turha syyllistää Kreikan kriisistä. Kertoo verkkolehto US tällä hetkellä.


Vanhanen sanoi eduskunnalle, että valtio, joka elää yli varojensa, on itse johtanut itsensä pulaan. Syy ei ole niiden pankkien tai eläkerahastojen, jotka ovat vuosia sitten silloisella korolla lainanneet tällaiselle maalle rahaa. Vanhasen mukaan Kreikan talouden kehno tila ja kilpailukyvyttömyys ovat olleet pitkään tiedossa, mutta asiaan ei ole ollut keinoja puuttua.


Siis hän ei sanonut: "...eduskunnalle, että valtio, joka elää yli varojensa, on itse johtanut itsensä pulaan. Syy ei ole niiden pankkien tai eläkerahastojen, jotka ovat vuosia sitten silloisella korolla lainanneet tällaiselle maalle rahaa. Hakin mukaan Suomen talouden kehno tila ja kilpailukyvyttömyys ovat olleet pitkään tiedossa, mutta asiaan ei ole ollut halua puuttua." Se kun edellyttäisi Kustaa Vaasan suorittaman uskonpuhdistuksen ja reduktion kaltaista siivousta poliittisessa järjestelmässämme.


Edellisen laman jälkeen valtion omistusta myytiin ja yksityistettiin isolla kädella. Maailmankauppa pyöri kasvun kovilla kierroksilla. Siitä huolimatta julkisen sektorin velkaa saatettiin lyhentää vain kahtena vuonna. 12 miljardista päädyttiin 54 miljardiin. Onneksi BKT kasvoi. Vaan ei enää.


Nyt lisätään velkaa isolla kädellä, eikä BKT ole juurikaan kasvanut, tiputtuaan viime vuonna 25 - 30 %. Onneksi kuitenkin maanviljelijät ja virkamiehet ovat palkkakehityksen kärjessä. Terveys-, sosiaali- ja opetussektoreilla leikkaaminen ja säästöt ovat arkipäivää. Maanviljelyksen, maaseutualueiden ja niiden innovaatiotukeen rahaa vielä löytyy. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät sinne riittä rahaa. Ja jos ei riitä, otetaan lisää velkaa.


Jos pankit antavat lainaa kuten Goldman Sachs Kreikalle, periaattein "mm. loton tuottoja vastaan, lentokenttien laskeutumismaksuja vastaan" eikä ns. kansainvälinen, ei edes EU-yhteisö edellytä sen paremmin pankkien kuin valtionkaan yksinkertaista vastuullista markkinaehtoista toimintaa jotain on pahemman kerran vialla.


Tässäkö Vanhanen/Kataisen hallituksen perintö? Vastuuttomuus omista teoista.


 


Lainaa loton tuottoja ja laskeutumismaksuja vastaan - tahtoo



Valtiovarainministeri poltti päreensä esitellessään EU-paketin miljardeja Eduskunnalle. Syytä onkin, joskaan ei ehkä hänen syytään. Tyynemmin esiintynyt Matti Vanhanen katsoi, että pankkeja on turha syyllistää Kreikan kriisistä. Kertoo verkkolehto US tällä hetkellä.

Vanhanen sanoi eduskunnalle, että valtio, joka elää yli varojensa, on itse johtanut itsensä pulaan. Syy ei ole niiden pankkien tai eläkerahastojen, jotka ovat vuosia sitten silloisella korolla lainanneet tällaiselle maalle rahaa. Vanhasen mukaan Kreikan talouden kehno tila ja kilpailukyvyttömyys ovat olleet pitkään tiedossa, mutta asiaan ei ole ollut keinoja puuttua.

Siis hän ei sanonut: "...eduskunnalle, että valtio, joka elää yli varojensa, on itse johtanut itsensä pulaan. Syy on myös niiden pankkien tai eläkerahastojen, jotka ovat vuosia sitten silloisella korolla lainanneet tällaiselle maalle rahaa. Hakin mukaan Suomen talouden kehno tila ja kilpailukyvyttömyys ovat olleet pitkään tiedossa, mutta asiaan ei ole ollut halua puuttua." Se kun edellyttäisi Kustaa Vaasan suorittaman uskonpuhdistuksen ja reduktion kaltaista siivousta poliittisessa järjestelmässämme.

Edellisen laman jälkeen valtion omistusta myytiin ja yksityistettiin isolla kädella. Maailmankauppa pyöri kasvun kovilla kierroksilla. Siitä huolimatta julkisen sektorin velkaa saatettiin lyhentää vain kahtena vuonna. 12 miljardista päädyttiin 54 miljardiin. Onneksi BKT kasvoi. Vaan ei enää.

Nyt lisätään velkaa isolla kädellä, eikä BKT ole juurikaan kasvanut, tiputtuaan viime vuonna 25 - 30 %. Onneksi kuitenkin maanviljelijät ja virkamiehet ovat palkkakehityksen kärjessä. Terveys-, sosiaali- ja opetussektoreilla leikkaaminen ja säästöt ovat arkipäivää. Maanviljelyksen, maaseutualueiden ja niiden innovaatiotukeen rahaa vielä löytyy. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät sinne riittä rahaa. Ja jos ei riitä, otetaan lisää velkaa.

Jos pankit antavat lainaa kuten Goldman Sachs Kreikalle, periaattein "mm. loton tuottoja vastaan, lentokenttien laskeutumismaksuja vastaan" eikä ns. kansainvälinen, ei edes EU-yhteisö edellytä sen paremmin pankkien kuin valtionkaan yksinkertaista vastuullista markkinaehtoista toimintaa jotain on pahemman kerran vialla.

Tässäkö Vanhanen/Kataisen hallituksen perintö? Vastuuttomuus omista teoista.

Kansalais- vai eliittivaltio?

Vanhaa asiaa ei päästetä julkisuuteen. Taitaa olla poliittisen eliitin käsitys demokrattisen maan sananvapauden rajoista. Ensin Tiitinen, Koiviston myötlvaikutuksella(?) sulkee kassakaappiinsa listan, jonkalaisia muissa maissa on julkaistu jo kohta 20 vuotta sitten. Sitten Anttila sulkee kassakaappiinsa selvityksen, joka selvittää ruoan hinnannousujen jakautumista ketjussa tuottajalta kuluttajalle. Korkein oikeus panee sitten sinetin peittelyjen päälle. Keitä tässä suojellaan? Hyviä Veljiä ja Siskojako?


Kun Uoti sai valituksellaan KKOn historiallisella tavalla pyörtämään kantansa kertaalleen ei voi kuin toivoa, että asiaa tähänkin mennessä ajanut toimittaja myös valittaa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Ei jäisi Uoti ainoaksi voittajaksi.


 


PS.


 


Mutta saadaanhan tässä meidän politbyrokratiassa taas pitkäksi aikaa jutun juurta.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Miksi kansa ei juhli kaduilla, ei toreilla?





Eilen Maailma pelastui. Tai ainakin EU? Ehkä vain euro? Ehkä vain hetkeksi? Ja sanoivat aikoinaan, että eilisen uutiset kelpaavat vain kalapaketin kääreeksi torilla. Mutta onko tilanne ohi? Onko se vain eilispäivää?


Pörssipelurit saavat taas palata luottavaisina peliin ja tehdä rahaa. Itselleen. Mutta talouden perusteissa tai valtioiden päättäjien asenteissa ei, hetkellistä pelästystä lukuunottamatta mikään ole vielä muuttunut. Katsotaan nyt sitten, mitä Rehn tänään julkistaa muutoksista EUn ja jäsenvaltioiden taloudellisen suunnittelujen suhteissa. Sieltä ne todelliset mahdolliset muutokset kuullaan.


Cristina Anderssonin eilen esittämistä kommenteista jäivät erityisesti mieleen seuraavat: ”Katainen kehuu, että nyt on otettu niskalenkki markkinavoimista.” ”Miten kansa tätä juhlii kun tehostamis- ja tervehdyttämistoimet käynnistyvät?” ”Miten kansanvalta voitti, mutta pörsseissä juhlitaan?” Miksi ihmeessä kansa ei juhli?


Yhä enemmän alan minäkin uskoa siihen, että suuri osa ihmisistä on vakuuttunut markkinoiden ylivallasta ihmisiin. Kuitenkin markkinat, jopa markkinatalous on ihmisen luoma väline. Itse asiassa vain vaihdon ja arvon määrittämisen apuväline. Ei se ole luonnonlaki.


Olemmeko me ihmiset muka luovuttaneet Herra/Rouva/Neiti Markkinalle, tuolle sieluttomalle konseptille, ajatusrakennelmallemme, koneistolle päätäntäoikeuden yhteiskunnallisten asioittemme, edes kakun jakamisen osalta? Jos, kuten näyttää, että näin olemme antaneet tapahtua, eikö alkaisi olla korkea aika alkaa ottaa päätäntävaltaa takaisi?


Kyllä se tehtävissä on, vaikkei varmasti helppoa olekaan, eikä edes yksin meidän huolemme. Kansallisella tasolla päätöksiä asiassa tekemään valitaan joka neljäs vuosi 199 kansanedustajaa. EU-tasolla lähes 750 mepillä on siihen kansalaisten mandaatti, mutta viimeistään siltä tasolta, globaalille tasolle siirryttäessä, valtiot ja hallitukset kytkeytyvät mukaan. Mutta tosiasia on ainakin vielä nyt, että muodollisesti muutos voi tapahtua vain kansalaisten vaatimuksesta ja heidän toimiensa pohjalta. Kaikissa EU-maissa.


Tähän mennessä on vasta kuskattu riittävästi rahaa markkinoille haisteltavaksi, niiden ja kansanjoukkojen hillitsemiseksi. Ja syynä on virheellisen ”hällä väliä” politikoinnin hyväksyminen EUssa. Tähän mennessä on vasta luotu pelureihin uskoa tulevistakin voitoista. Ellei muuta seuraa on seuraava kierros vain ajan kysymys. Entistä köyhempinä.


Mutta milloin sitten kansalaiset ottavat niskalenkin markkinoista? Vasta kun he ottavat niskalenkin poliitikoistaan. Vasta sitten.


 


PS.


Siitäpä tulikin mieleeni. Muista äänestää. Kirjoita lippuun mitä muuta tahansa, mutta älä numeroita. Itse kirjoitan JOKU MUU


 




maanantai 10. toukokuuta 2010

Euro turvasi IMFään

  Voidaan hengittää taas vapaasti. Ainakin muutama hetki. On siinä vakautuspaketissa kokoa. 750 miljardia euroa, joista kolmasosa IMFn takauksia, vaikka rahaa ei käytetty latiakaan. Ainakaan vielä.  Mutta toivottavasti pitkävaikutteisemmat, tapaan toimia kohdistuvat, "laadulliset" ratkaisut auttaisivat ennaltaehkäisemään tällaisten tilanteiden syntymisen jatkossa. Niistähän talouskomissaari Rehn on luvannut tiedottaa tiistaina.


Riittääkö EUlle pelkkä muodollinen jäsenvaltioiden budjettien analysointi-oikeus tai vaikkapa lausunto-oikeus, onkin sitten keskustelun arvoinen kysymys? Erityisesti siltä osin, mitä sanktioita yksittäisen valtion budjetoinnin oikeellisuuden varmistamiseksi EU saa. Kuinka pitkälle yksittäisen  valtion valtiontalouden yksityiskohtiin EU saa jatkossa puuttua? Tähän mennessä kun poliitikot eivät ole sanktioihin omissa toimissaan suostuneet.


Kun EKP samalla teki täyskäännöksen suhtautumisessaan valtioden lainapapereiden ostamiseen toivoisi, että yksittäisten pankkien mahdollisuudet kaataa koko euro-aluetta, lainoittamalla "luovasti" ja "innovatiivisin uusin tuottein" yksittäistä jäsenvaltiota saadaan torjuttua. Vaan mitkä mahtavat olla haittavaikutukset? Sillä eräästä EKPn pyhistä arvoista muutettiin juuri päinvastaiseksi, aiempaan verrattuna.


Näillä toimilla näyttäisi mahdollista aikaansaada lisää kuria EUn toimintaan. Saadaanko jostain johtajuutta jää nähtäväksi.


Mutta täytyy myöntää, että ainakin näillä näppylöillä EU, euro ja Olli Rehn ovat selviytynyt mallikkaasti tehtävässään.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Missä nyt mennään?

Kuka ihme on Rompuy? Milloin viimeksi kuulit Ashtonista? He ovat kumpikin varmasti ansioituneita mutta parhaimmillaankin vain virkamiehiä, joiden mielipiteillä on vielä vähemmän painoa EUn politiikan suunnan osoittajian, kuin heidän näkyvyytensä, tänä volatiilina aikan. Sen sijaan Merkel, Sarkozy, Brown jopa Berlusconi ovat esillä jatkuvasti. Ja se muuten kertoo paljon nykyisestä Euroopasta.


EUta kärventää juuri tällä hetkellä kaksi keskeistä vastakohtaisuutta. Kunkin valtion toiminnan kuri ja niitten yhteenliittymän edellyttämä johtajuus.Liittovaltio vai valtioliitto? 


"Kenelle minun pitää soittaa, jos haluan keskustella Euroopan kanssa?" Mutta ei kyse ole yksin puhelinnumerosta. Sillä, joka siihen numeroon vastaa, pitäisi olla myös valtioitten mandaatti vastata. Eikä sen paremmin Merkel, Sarkozy, Brown, Berlusconista nyt puhumattakaan sitä omaa.


Valtionvarainministerit kokoontuvat juuri nyt Brysselissä hätäistuntoon valmistellun vakaussopimuksen aikaansaamiseksi. Kun edellisistä vakaussopimusten päätöksistä ei juurikaan ole välitetty, kuinka uskottavaa on, että mahdollisiin päätöksiin suhtaudutaan vakavasti? Olisiko sittenkin halvempaa toimia niitten pelisääntöjen mukaan, jotka yhdessä on sovittu`?


Totta kai pöytään luetuilla miljardisitoumuksilla voi olla hetkellinen merkitys. Mutta se ei ratkaisen perusongelmaa. Kuka ja missä on EU? Ja missä on hänen valtansa muodollinen perusta?

lauantai 8. toukokuuta 2010

Askel Euroopan Yhdysvaltoihin

Euroopan 12. paras valtionvarainministeri varoittaa kansalaisia ja yrityksiä pelottelemasta pankkeja. Kaipa hän tietää mistä puhuu? Olen jopa samaa mieltä siitä, että nyt Euroopan finanssimarkkinoitten prioriteetti ykköspohde, on huolehtia siitä, että markkinoiden usko euroon ja EUiin saadaan palautettua. Ainakin siihen mittaan, että perhosen siiven lätkäisy Portugalissa tai Irlannissa ei uhkaa välittömästi taas koko EU-alueen tulevaisuutta.


Mutta elämme mielenkiintoisia aikoja. Kun EU valtiot ovat nyt sopineet luovansa järjestelmän, joka tämän jälkeen estää Kreikan tilanteen uhkaamat pahimmat seuraukset, se tarkoittaa käytännössä valtioiden kuria ja EUn  johtajuutta. Kummankin osalta EU ja sen kansallisvaltiot ovat osoittautuneet lähinnä pahantapaisiksi kakaroiksi. Samalla se tarkoittaa, että valtioitten on jälleen luovuttava, ainakin jossain määrin suvereenisuudestaan. Askel liittovaltioon on taas otettava. (Itse kyllä moista kannatan.)


Sillä ajatellaanpa mistä muusta kuin Kreikasta, Kreikan aikaansaama ongelma johtui? Jenkeistä liikkeelle lähtenyt finanssikriisi kertautui Euroopassa ja huolehti siitä, että kaikki maat olivat vastaanottamassa yhden valtion "holtittomuutta" housut nilkoissa. Ja miksi? Koska samat perussyyt kuin Kreikassa toimivat - tosin pienemmässä mittakaavassa - myös kaikissa Pohjoismaissa, Ranskassa, Saksassa ja niin kaikissa muissakin EU maissa viimeisimpiä itäisiä EU-jäsenmaita lukuun ottamatta. Ei se virkamiesten 14 kuukauden palkka niin kummallinen edes täällä Pekkaspäivien ja lomaltapaluurahojen Suomessakaan ole.


Ovatko äänestäjät edes Suomessa kypsiä liittovaltiokehitykseen? Ja eroamisen lisäksi, mitkä ovat vaihtoehdot?


 


 

perjantai 7. toukokuuta 2010

Johtamiselle tulisi tehdä jotain

Tästäkö se odotettu Euroopan talouden tuplavee nyt sitten lähtee? Kreikasta saaduksi sanotun demokratian maksun paikka? Vai onko kyse jo enemmästä, vaikkapa Spenglerin Länsimaiden perikadosta? Opastavatko vanhemmat lapsiaan jo Kaliforniassakin, "Go west young man. Go West."


Jotain on pahasti vialla Euroopan politiikan johtamisessa, Suomi siihen mukaan luettuna. Olisiko käynyt niin, että siirtyessämme elinkeinoelämässä kvartaalitalouteen, excel- miesten ja naisten johdettavaksi, olemme keskittyneet sittenkin väärien mittarien seuraamiseen? Tulos on ehkä yrityksen kannalta itseisarvo, mutta ihmisten, kansalaisten jopa yhteiskunnan kannalta vain ihmisten hyvinvoinnin väline. Olemmeko tehneet välineestä itsetarkoituksen viimeistään siirtäessämme tämän ajattelun julkishallintoon ja politiikkaan? 


Olemmeko innovoineet ja luoneet Euroopan Unionin ja sille valuutan unohtaen, että johtamiseen kuuluu myös vastuu? Sen kunniallinen kantaminen edellyttää myös sitä, että tietää mistä vastaa. Nyt alkaa yhä selkeämmin käydä ilmi, että johtajat eivät ole tienneet, eivät ehkä halunneet edes tietää eivätkä nähdä todellista tilannetta. Sen paremmin Kreikan kuin EUn laajenemisen kuin euronkaan osalta. Leikitäänkö vain suurta johtajaa joka ei oikeasti tiedä mistä päättää, miksi ja miten päätöstä toteutetaan?


Kansallisella tasolla se on edesvastuutonta, Euroopan tasolla osoitus laumasieluisuudesta, sopulismista. Eikö kukaan ole uskaltanut sanoa, ettei tässäkään tapauksessa keisarilla ole uusia vaatteita? Minne ovat jääneet johtamisen keskeiset elementit; toteutuksen valvonta ja virheiden korjaaminen?


Juuri tällä hetkellä on toki huolehdittava siitä, että pato ei murru. EUn ja euron luotettavuus on palautettava keinolla millä tahansa, jos EUlla ja eurolla aiotaan jatkaa. Valtioitten velkakirjoja vaan liikkeelle, sadoin tai tuhansin miljardein, kuten jenkitkin tekivät? Mutta käykö taas tälläkin kertaa niin, että kun kriisi väistyy, poliittiset johtajat kuvittelevat sen ratkenneen? Perussyy on kuitenkin edelleen olemassa. Ja ellei sitä tunneta ja sen vaikutusta poisteta veet ja tuplaveet toistuvat. Ja perussyy näyttää olevan luokaton johto.


Tällaisia "optimistisia" ajatuksia heräsi kolmesta syystä:



 


PS.


Johtamiselle tulisi jotain tehdä, ja on turha kuvitella, että johtajat sen itse oma-aloitteisesti tekisivät.

torstai 6. toukokuuta 2010

Millä näistä päästäisi?

Päätellen siitä tavasta, jolla kaksikko Vanhanen ja Katainen ovat mm. kieltäytyneet neuvottelemasta Kreikan tukipaketin Suomen osuudesta osoittaa, että poijaat eivät suostu miettimään mihin ollaan sitoutumassa. Nimittäin jos nykyiset temput eivät riitä rauhoittamaan markkinoita, seuraavaksi sitoutumisemme vaateet tulevat ylittämään nykyiset. Kuinka pitkälle haluamme sitoutua huijareiden pelastamiseen?


Olisiko tässä nyt se Spenglerin teos "Untergang des Abendlandes" kovaa valuuttaa? Vai pitääkö alkaa kaivamaan hautaa kansallisille demokratioille. Siis niihin, joissa päätökset tehdään yhteisen näkemyksen perusteella.


Vaan jos ei päivääkään ole tehty ns. oikeita töitä, mitä muuta voi näiltä kahdelta veijarilta edellyttää?

Hei. Taas me maksetaan.







Euroopan ja erityisesti euroalueen kriisiksi kehittyvän Kreikan kriisin ydinkysymyksiä ovat valtioiden velkaantuminen ja julkisen talouden alijäämä. Useimmat Euroopan maat ovat 1980-luvulta lähtien tasaisesti velkaantuneet. Ja kun kestävä kasvu näytti mahdolliselta ja hyvinvointivaltion kehittäminen edellytti palveluiden lisäämistä syntyivät rahoitusmarkkinat, joilta valtiot saivat helposti halpakorkoista lainaa velkatasojen noususta huolimatta. Nyt kun Yhdysvalloista alkaneen finanssikriisin seurauksena kaikki maat joutuivat vielä rajusti kasvattamaan jo ennestäänkin suurta velkaansa, ollaankin nyt yhtäkkiä housut nilkoissa.


Samassa tilanteessa on myös Suomi, joka syöksyi 1990-luvun alussa lamaan ja on siitä alkaen vain kahtena vuonna pystynyt lyhentämään julkisen sektorinsa velkataakkaa. Onneksi kansantuote kasvoi siten, että siihen suhteutettuna velka pieneni. Mutta vain suhteessa ja vain hetkeksi. Talouden rakenteellisia muutoksia ei tehty hyvän sään aikana ja nykyisellä velkaantumisvauhdilla ylitämme vuodessa parissa 100 miljardia euroa. Eivätkä BKT-kasvun edellytykset ole ainakaan parantuneet vuoteen 2008 verrattuna. Ennemminkin päin vastoin. Mutta kuten olemme jälleen havainneet kaikki tulee meille viiveellä.


Kriisin johdosta joutuivat Euroopan rahaliiton kolme keskeistä sitoumusta todelliseen happotestiin.



  1. Valtioiden velkaantumisasteelle ja valtiontalouden alijäämälle asetettiin ylärajat

  2. Itsensä ahdinkoon ajanutta maata ei yhteisin varoin pelasteta

  3. Euroopan keskuspankki ei rahoita rahaliiton maita


Ensimmäisestä lipesivät isoimmat ensin. Nyt ollaan Kreikkaa pelastamassa. Keskuspankkirahoituksen vakuusmääräykset on Kreikan osaltanyt muutettu niin väljiksi, että tämäkin periaate on vesitetty. Se niistä pyhistä poliittisista sitoumuksista ja periaatteista. Yksikään sopimus ei ole pitänyt. Poliittista päätöksentekoa?


Missä mahtaa olla vika? Johtomme, poliitikkomme ja ylin virkamiesjohtomme keskittyy ilmeisesti parleeraamiseen ja kaikkeen muuhun kuin mihin pitäisi? Eivät taida hoitaa asioitamme sen paremmin täällä Suomessa kuin missään päin Eurooppaa? Mutta kun poliittinen johtajuus jättää demokratian, paikan ottavat demagoogit ja populistit. Näin 1920-30 lukujen Europassa. Näinkö taas?


On turhaa raivota kreikkalaisille, ahneille pankeille tai rahoitusmarkkinoille. Kriisin opetus on, että sopimuksista on pidettävä kiinni, valtioiden julkisen talouden on oltava kestävällä pohjalla ja kansantalouden on oltava elinvoimainen. Päättäjien heikkouden ja välinpitämättömyyden maksaa lopulta aina tavallinen kansalainen. Niin taas, joka tapauksessa. 


Ja siitä, mitä jokainen meistä taviksista voi tilanteelle laillisesti tehdä, seuraavan kerran noin vuoden kuluttua, minun tuskin tarvitsee muistuttaa?


 


 


PS.


Edellä olevan pohjana ovat ainoan valtakunnallisen tämän päivän pääkirjoitukset.


 

Rakennetaan uutta korjataan vanhaa

"Lähiöiden katoilla mahtavat rakentamismahdollisuudet" kertoo tänään illalla YLEn Uudenmaan TV 2. Jo olisikin korkea aika käyttää tasakattoisten, erityisesti 1960-70 luvulla rakennettujen talojen potentiaalia. Kun yksin silloin rakennettiin nopeasti yli 100 000 asuntoa maaltamuuton vuoksi, tarkoittaisi se ehkä noin 1000 - 2000 taloa, erityisesti lähiöissä. 10 asuntoa keskimäärin kerroksessa, joissa jokaisesta asuu keskimäärin 2 henkeä tekisi 10.000 - 20.000 ihmisen asunnot. 


Eikä näin syntyvien ratkaisuiden tarvitse suinkaan olla rumiluksia. Arkkitehdit osaavat luoda uutta ja tyylikästä vanhastakin. Ja edullisesti. Valmiin infran alueelle. Ilman uuden maapohjan käyttämistä. Itse asiassa materiaaleja, ratkaisuja ja värejä yhdistelemällä saatettaisi moni lähiönrumiluksen ulkoasu jopa kohentua. Ja asukkaiden elämisen laatu parantua. Ei huono ajatus ollenkaan. Tässä saattaisi olla samalla keino rahoittaa vanhan korjaamisen vaatimat kustannukset..


Ei tälläkään tietysti ratkaisulle kaikkea ratkaista, ei ollenkaan. Mutta tuskinpa sellaista yksittäistä ratkaisua edes löytyy, joka kaiken kerralla korjaisi? Uutta ajattelua olisi kuitenkin syytä tukea ja kokeilla.


Muutaman artikkelin olen itsekin tähän liittyvistä ajatuksista kirjoittanut. Esimerkiksi Panokseni ympäristönsuojeluunja Vouw-arkkitehtuuria Katajannokalle vuoden 2008 kesällä.


 

Rakennetaan uutta korjataan vanhaa


"Lähiöiden katoilla mahtavat rakentamismahdollisuudet" kertoo tänään illalla YLEn Uudenmaan TV 2. Jo olisikin korkea aika käyttää tasakattoisten, erityisesti 1960-70 luvulla rakennettujen talojen potentiaalia. Kun yksin silloin rakennettiin nopeasti yli 100 000 asuntoa maaltamuuton vuoksi, tarkoittaisi se ehkä noin 1000 - 2000 taloa, erityisesti lähiöissä. 10 asuntoa keskimäärin kerroksessa, joissa jokaisesta asuu keskimäärin 2 henkeä tekisi 10.000 - 20.000 ihmisen asunnot. 

Eikä näin syntyvien ratkaisuiden tarvitse suinkaan olla rumiluksia. Arkkitehdit osaavat luoda uutta ja tyylikästä vanhastakin. Ja edullisesti. Valmiin infran alueelle. Ilman uuden maapohjan käyttämistä. Itse asiassa materiaaleja, ratkaisuja ja värejä yhdistelemällä saatettaisi moni lähiönrumiluksen ulkoasu jopa kohentua. Ja asukkaiden elämisen laatu parantua. Ei huono ajatus ollenkaan. Tässä saattaisi olla samalla keino rahoittaa vanhan korjaamisen vaatimat kustannukset..

Ei tälläkään tietysti ratkaisulle kaikkea ratkaista, ei ollenkaan. Mutta tuskinpa sellaista yksittäistä ratkaisua edes löytyy, joka kaiken kerralla korjaisi? Uutta ajattelua olisi kuitenkin syytä tukea ja kokeilla.

Muutaman artikkelin olen itsekin tähän liittyvistä ajatuksista kirjoittanut. Esimerkiksi Panokseni ympäristönsuojeluunja Vouw-arkkitehtuuria Katajannokalle vuoden 2008 kesällä.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Suomessa mellakat eivät vielä ole alkaneet

Kuinka moni meistä on miettinyt mistä nykyinen lakko-aalto johtuu? Kuinka paljon siitä on sen seurausta, että turkosihallitus on onnistunut ainakin siinä, että rikkaat rikastuvat, ja köyhät on entisestäänkin köyhdytetty? Kuinka paljon sen seurausta, että demarit kokoavat joukkojaan? Minulta vastausta on turhaa toivoa. 


Mutta olen vapaaehtoisesti kertomassa mielipiteeni siitä, että vaihtoehtojen esittelemiseksi alkaa olla korkea aika. Mutta miksi niitä pitää vauhdittaa lakoilla? Eikö muita mahdollisuuksia todellakaan ole?

Saisinko rusinat pullasta, kiitos?

Huono talous on seurausta toimimattomasta demokratiasta. Myös demokratian väitetyssä kehdossa Kreikassa.


"Jos Kreikan kriisi uhkaa levitä muualle euroalueelle, voidaan yhteisvaluutta joutua jakamaan kahteen osaan ongelman ratkaisemiseksi, ehdottaa Esko Antola. Hän hahmotteli Ylen aamu-tv:ssä "pohjoisen ja eteläisen euron" -järjestelmää. Järjestelmä sallisi eteläisen euron piiriin kuuluville maille enemmän liikkumavaraa, jotta ne pysyisivät taloudenpidossaan euroalueen vaatimuksissa." Johan on. Miksei samalla anneta kaikille euroalueella samaa suurempaa liikkumavaraa? Miksei samalla hylätä koko euro, ja palata kansallisiin valuuttoihin? Ja eiköhän Anttolan logiikan mukaan voida samalla voitaisi purkaa EUkin? Pohjoismaat ja Saksa voisivat ehkä perustaa uuden unionin? Rusinat pullasta strategiaa?


Kun poliitikot möhlivät, ja ajavat ensin maansa konkurssin partaalle ja sen seurauksena rahaliiton suuriin uskottavuusongelmiin, eikö olisi syytä panna poliitikot vastuuseen? Keskeisin ongelma kun ei ole Kreikka, siis ei ole Kreikan kansa vaan kreikkalaiset poliitikot ja sikäläinen Maan Tapa. Joka aivan ilmeisesti on hyvin samanlainen kuin täällä Suomessa. Tehköön he Kreikalle mitä haluavat, mutta sekä euro-alueen että EUn on luotava sellaiset toimintalinjat, joiden rikkomisesta myös jotain seuraa. Se taas edellyttää valvontajärjestelmää, eikä vain poliitikkojen uskoa toisten poliitikkojen kunniallisuuteen.


Tähän mennessä EU ja euro ovat kumpikin paras eurooppalainen yhteiskuntainnovaatio maanosan rauhan säilymisen ja kehityserojen tasaamisen kannalta. Kannattaisi varmaan ensin keskittyä ongelmien ratkomiseen nykyjärjestelmässä, kuin hypätä kerralla kymmenia vuosia kehityksessä takaisinpäin?


Kansan edustajat on saatava tekemään niitä töitä, jota varten olemme heidät valinneet.  Siksi seuraavissa vaaleissa, kirjoita sinä lippuun mitä tahansa muuta kuin numeroita.  Minä kirjoitan JOKU MUU. 


 

tiistai 4. toukokuuta 2010

Kreikka sen jälleen todisti







 


Politiikan ja poliitikkojen keskeisin ongelma on se, että säätävätpä he mitä tahansa itseensä tai toimintamahdollisuuksiinsa kohdistuvia lakeja tai muita sopimuksia, he eivät aseta sanktioita niiden rikkojille. Sen jokainen tietää Suomessa kiitos Kallin ja Kepun, ja nyt myös EUssa. Ensimmäisenä euron vakaussopimuksesta lienevät livenneet isoimmat? Läpihuutojuttuna. Siten sen merkitys nollattiin pitkäksi aikaa.


Nyt onneksi Saksan Merkel, ehkä perustuslakituomioistuimen päätöksen pelosta yrittää saada rikkojille sanktiot. Siis nyt, kun kaikki jo rikkovat.


Kreikan osalta tilanne lienee vieläkin kimurantimpi. Siellä on tietoisesti ”kaunisteltu” tilastolukuja, eli taviksien kielellä valehdeltu valvojille, EUlle. Tuskinpa muuten 3% kriteeri olisi voitu ylittää lähes viisinkertaisesti? Meillä tämäkin on hoidettu tyylikkäämmin. Meillä kun politiikan silmäätekevät eivät aina muista missä mitäkin on tullut tehtyä ja mitä otettua.


Valta korruptoi. Ja ehdoton valta, esimerkiksi päättää omista ja edustamansa puolueen eduista korruptoi ehdottomasti.


Poliittisilta puolueilta ja niitä ”lähellä olevilta” säätiöiltä ja yhteisöiltä tulisi kieltää kaikki muu toimita, paitsi edustaja-ehdokkaiden vaalikoneistona ja yhteydenpitofoorumina toimiminen. Julkinen vaali- ja puoluerahoitus tulisi kieltää ja siirtää rahastomallin mukaisesti, ainoastaan yksityisen sektorin toteuttamaksi. Ja rikkominen tulisi sanktioida niin, että tuntuu. Niin...... pitäisi.


 


PS.


Kyllä euro ja EU yhden Kreikan pelastaa. Ja ehkä vielä Portugalin ja Irlannin. Ehkä Suomenkin. Jopa samanaikaisesti. Vaan miten käynee jos Espanja ja Italia tarvitsevat tukea?


 

maanantai 3. toukokuuta 2010

Mietteitä Kokiksista, Kreikasta ja poliitiikan eläimistä








 


Sauli Niinistö ei ole ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa kertoi ainoa valtakunnallinen jo vapun aattona. Työntekijäpuolueen tähti sai viimeistään kyllikseen kun Eduskunnassa, puhemiestä valittaessa, voitajaksi tuli JOKU MUU. Sauli kertoi päätöksestään puolueensa puheenjohtajalle Kataiselle ja Stubbille ilmeisesti jo silloin helmikuussa, lopullinen julkistaminen vain siirtyi. Saapas nähdä auttaako vuosi palauttamaan hänet edes Presidenttikisaan 2012? Vai menetimmekö samalla vähintäänkin hyvän pressaehdokkaan? Tuskin edes Jyrki-boy voi enää kuvitella Tumpin mahdollisuuksiin näillä näytöillä.


Eipä siis ihme, että Jyrki -boyn oli siirryttävä ehdokkaaksi Uudellemaalle. Saas nähdä miten pojan käy? Monta monituista kokiksien kansaedustajamandaattia tuli Saulin ilmoituksen myötä katkolle kertalaakista. Mutta ehkä sopimus turhake Mäkelän siirtymisestä Espoon kaupunginjohtajaksi, antaa hänelle edes muutaman ilmaisen lisä-äänen? Tosin Saulin sensaatiomaisesta 60.000 äänestä ilmeisesti varsin moni oli ensisijaisesti ääni Saulille, eikä ehkä edes toissijaisesti kokiksille?


Ja Hesari jatkaa. "Hänen puhemieskauttaan on leimannut vahva uudistushalu, jolle hän on saanut aika ajoin heikosti vastakaikua kansanedustajilta, vaikka eduskunnan hallinnon ongelmat tunnustetaankin. Hänen aikanaan eduskunnan toimintatapoja on uudistettu vahvalla kädellä."  Ihmekö siis tuo, että kansanedustajalauman herkkähipiäiset pikkusielut halusivat näpäyttää ja kunnolla. Ja näköjään onnistuivat? Väittäisin, että äänestäjät ennemminkin toivoivat kansanedustajalauman kuriin panemista, eli tukivat puhemiehen näkemyksiä ja tapaa toimia.


Miten mahtavat nuo samaiset veijarit äänestää, jos Suomi jossain vaiheessa joutuu Kreikan leikkauksia vastaavaan tilanteeseen? Enkä todellakaan tarkoita nyt tulossa olevaa puolue-opportunistien sanailua Suomen osuudesta Kreikan pelastuspaketista vaan tilannetta, jossa itse olemme apua toivomassa. Syyt omiin ongelmiimme kun ovat pitkälti samat kuin Kreikassa. Poliittisen eliitin Maan Tapaa. Sen ja heidän edustamiensa puolueiden aikaansaannosta. Me taviksethan joudumme joka tapauksessa täälläkin törsäilyn ja korruption maksumiehiksi?


Saulin kohtalo osoittaa myös selvästi miten yksi ihminen, jopa "työväen toivo"  ei voi poliittisen eliittimme minä-minä-toimintatapaa muuttaa järjestelmän sisältä. Siksi tarvitaan JOKU MUU ja hänelle massiivinen äänivyöry. Kansalaisten selkeä täsmämielipide, protesti puolueitten ja niitä edustavien poliitikkojen luokattomalle menolle.  Tietoisesti uurnaan tai postiin pantu, hylättäväksi tuleva ääni Eduskuntavaaleissa 2011 on ääni suomalaiselle demokratialle. Se onkin sitten viimeinen rauhanomainen tapa, joka meillä taviksilla on. Sen jälkeen halukkaat voivatkin täälläkin enää vain siirtyä kaduille.


 Siksi, kirjoita sinä lippuun mitä tahansa muuta kuin numeroita.  Minä kirjoitan JOKU MUU.




PS.


Keille Kreikka ensisijassa on velkaa? Keille me?


 

lauantai 1. toukokuuta 2010

Saulin vaihtoehtona JOKU MUU

 


Hauskaa Vappua kaikille!


Sauli Niinistö ei ole ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa kertoo ainoa valtakunnallinen. Työntekijäpuolueen tähti sai varmaa viimeistään kyllikseen kun Eduskunnassa, puhemiestä valittaessa voitajaksi tuli JOKU MUU. Mutta se porukka oli politbyrokratian eliittiä ja äänesti omassa asiassaan.


Niinistö kertoi päätöksestään puolueensa puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle ja ulkoministeri Alexander Stubbille helmikuussa. Eipä siis ihme, että Jyrki -boyn oli siirryttävä ehdokkaaksi Uudellemaalle. Saas nähdä miten pojan käy. Monta monituista kokiksien kansaedustajamandaattia tuli katkolle kertalaakista. Sensaatiomaisesta 60.000 äänestä varsin moni oli ensisijaisesti ääni Saulille, eikä ehkä edes toissijaisesti kokiksille.


Ja Hesari jatkaa. "Hänen puhemieskauttaan on leimannut vahva uudistushalu, jolle hän on saanut aika ajoin heikosti vastakaikua kansanedustajilta, vaikka eduskunnan hallinnon ongelmat tunnustetaankin. Hänen aikanaan eduskunnan toimintatapoja on uudistettu vahvalla kädellä."  Ihmekö tuo, että kansanedustajalauman pilkkakirveet halusivat näpäyttää ja kunnolla. Ja näköjään onnistuivat. Kuitenkin väittäisin, että äänestäjät ennemminkin toivoivat lauman kuriin panemista, eli tukivat puhemiehen tapaa toimia ja hänen näkemyksiään.


Saulin kohtalo osoittaa myös selvästi miten yksi ihminen, jopa "työväen toivo"  ei voi poliittisen eliittimme toimintatapaa muuttaa järjestelmän sisältä. Siksi tarvitaan JOKU MUU ja hänelle massiivinen äänivyöry. Kansalaisten selkeä täsmämielipide, protesti puolueitten ja niitä edustavien poliitikkojen luokattomalle menolle.  Tietoisesti uurnaan tai postiin pantu, hylättäväksi tuleva ääni Eduskuntavaaleissa 2011 on ääni suomalaiselle demokratialle. Se onkin sitten viimeinen rauhanomainen tapa, joka meillä taviksilla on.


 


Siksi kirjoita lippuun mitä tahansa muuta kuin numeroita. Itse kirjoitan JOKU MUU.