Edelleen kasvaa Tavjan pasifismin lasku

Kaikki maksaa nykyään, myös pasifismi. Edellisen Tasavallan presidentin kuningasajatus liittää Suomi Ottawan sopimukseen on minuakin muutaman kerran mietityttänyt. Viimeksi muistaakseni artikkelissani 5.3.2012 otsikolla Tarvitsemmeko tällaiset puolustusvoimat?

Henkilömiinoista luopumisen seurauksena olemme ostaneet 22 sinäänsä vanhentunutta rakettilaukaisuyksikköä uskotellessamme itsellemme, että sattumankauppaa ja samalla kauemmaksi ammuttu rypäleammus olisi siistimpi tapa puolustautua. Kun heräsimme totesimme, että uskomme alta oli matto vedetty, ja kaikki 22 (ja 60+ miljoonaa euroa) oli muuttumassa romuraudaksi.

Alettiin suunnitelman "revideeraus", jonka lopputulos on vieläkin kirjoittamatta. Mutta voin vakuuttaa, että jenkkien TACAM ohjus on varmasti hinnoissaan. Jos leikittelisi seuraavassa kappaleessa esitettävillä, nyt jo toteutuneilla ajatuksilla, hintalappu samalla periaatteella on noin toiset 60 miljoonaa euroa.

Mahdollisuus aseistaa Hornetit AGM-158 JASSM risteilyohjuksilla avautui sittenkin, muistaakseni hinta oli noin 70 miljoonaa euroa ja USAn laivaston antama tilausvaltuutus 70 ohjusta, siis noin 1 per Hornet. Ja nyt sitten ostetaan minilennokeita ja muuta kivaa rompetta 23 miljoonalla eurolla. Yhteensä rautaa tähän mennessä runsaat 200 miljoonaa euroa. 


En aseta kyseenalaiseksi sitä, etteikö moisia leluja puolustuksemme uskottavuuden säilyttämiseksi tarvittaisi. Mutta olisiko sittenkin vielä syytä miettiä kannattaako niistä henkilömiinoista luopua? Ja pidättäytyä hetken rynkkäreitä sulattelemasta? Huomattavasti enemmän ruumiita, siis siviiliruumiita saadaan nyt jo ostamillamme, henkilömiinat korvaavilla aseilla aikaiseksi. Lisäksi naapurimme saattavat - tarpeen tullen ja luonnollisesti yksipuolisen pahantahtoisesti - tulkita ainakin suurimman osan leluistamme vaikkapa hyökkäysaseiksi.


PS.

Muistaakseni joku suomalainenkin yritys on tarjonnut samantyyppisiä lennokkeja? Ostetaanko samalla nekin?

Päättäkää jo tuo jumalasta seuraava

Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen sai kuulemma sittenkin potkut? Sitä onkin jo muutama päivä "ihmetelty".  Ensimmäiseksi yhtiön neutraali ilmoitus toimisuhteen päättymisestä, sitten jonkun lehden arvio vapaehtoisesta lähtemisestä, ellei peräti irtisanoutumisesta itse suunnitellun, yhdessä sovitun ja varsin kohtuullisen kultaisen kädenpuristuksen avittamana, ja nyt sitten tämä.

Kun Nieminen aikoinaan nimitettiin jäi minulle käsitys siitä, että kyseessä oli pitkälti epäpoliittinen, alan arvostetun ammattilaisen nimitys. Nyt havaitsen hänen olevan demari, mikä ei tietysti ole alan ammattitaidon este, mutta uskoni nimityksen epäpoliittisuuteen koki kolauksen. So what?

Veikkaus kiinnostaa itseäni lähinnä yhtenä poliittisten rahavirtojen lähteenä, osana meidän 15 miljardin puoluetukea. Ja poliittisena suojatyöpaikkana, johon sisältyy aivan ilmeisesti "jumalaton" palkka, mahtavat muut edut ja olematon ammattitaitovaatimus. Minkäköhän puolueen edustajalle nyt ollaan raivaamassa tilaa? Ei kai sentään Arhinmäelle? Vielä.

Suomalaisen enemmistöparlamentarismin koko kuva? Yksissä kansissa. Mielivaltaisessa, lyhyen aikavälin "otsikko-otoksessa". 

Mika Vehviläinen, Harri Sailas, Christoffer Taxell, Stefan Wallin, Jorma Ollila, Mari Kiviniemi, Matti Vanhanen, Stephen Elop, Ilkka Kanerva, Arto Merisalo, Sampsa Kataja, Jyrki Katainen, Jutta Urpiainen, Tarja Halonen, Sauli Niinistö, Tapani Yli-Saunamäki, Päivi Räsänen, Merja Kyllönen, Maria Guzenina, Timo Räty, Jyri Häkämies, Paavo Lipponen, Jussi Pajunen. 

Vaikuttava luettelo. Olisiko niin, että johtajan "parasta ennen" rajoittuu vain valintaa edeltävään aikaan? Ja silloinkin vain katsojan silmässä? Ja kuivin jaloin selviytyy vain se, joka ei tee mitään? Ehkä niin olisikin parempi?

Suuri Kuntauudistus, enemmistöparlamentarismin tyranniaa?

Soitellen sotaan, tässä kai keskeisin syy Suuren Kuntauudistuksen nykytilaan? Näin kommentoin Suomen Kuvalehden kirjoitusta Kuntauudistus- jäissä kunnes kapinakunnan kantelu on ratkaistu. Ja jatkoin; tehtyä tuskin saadaan tekemättömäksi näillä askelmerkeillä? Nyt projektiin on jo saatu ladattua - latautunut - niin suuria tunteita, ettei tästä enää synny progressiivista, tulevaisuuttamme kehittävää kokonaisuutta.

Aivan ilmeisesti Osmo Soininvaara osuu aika kohdalleen toteamuksessaan "Kuntauudistuksen fokuksen piti olla kaupunkiseuduissa: kuntien keskinäisen epäterveen kilpailun suitsimisessa." Ja ”Kaupunkiseuduilla kunnat varastavat toisiltaan päivittäin ja pelaavat keskuskaupunkeja pussiin. Tuloksena syntyy onnettoman huonoja kaupunkeja ja kallista yhdyskuntarakennetta.” Nämä ovat niitä ratkaisuja, jotka ovat kasaamassa Suomelle hyvin raskaaksi muodostuvaa peruskuormaa. 

Ehkä paikallishallinnon uudistamisprosessin lähtökohtana olisi Maakunnallisen itsehallinnon kehittäminen lopetettavan kunnallisen itsehallinnon tilalle, sittenkin ollut tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto? 

Mutta olemme vuosittain kasvattaneet julkisen sektorin velkaa noin 10 miljardilla eurolla vuodessa. Ei varmaan ole perusteetonta, ja ainakin suuruusluokaltaan kuvaavaa väittää, että sillä 10 miljardilla ylläpidämme julkisen sektorin, erityisesti kuntien vastuulle kuuluvia pöhöttyneitä rakenteita? Ne siis tulevat meille vähintään tuon 10 miljardia liian kalliiksi. Ja jos rahaa pitäisi riittää muuhunkin, vielä paljon kalliimmaksi. Olisiko sittenkin ollut parempi luoda myös kuntapäättäjille ja virkamiehille kriisitietoisuus, ennen kuin "sotaan" pillit soiden lähdetään?

Tuohon Kaarlo Tuorian osuuteen vielä kommentti. On kansalaisten kannalta äärimmäisen tervettä, että oikeusoppineet alkavat kiitettävässä määrin osallistua, aiemmin lähes yksinomaan puolueita edustavien poliitikkojen käymään keskusteluun parlamentaarisen demokratiamme nykytilasta ja sen kehittämisen vaihtoehdoista. 

Kuten Nalle Wahlroos vasta julkaisemassaan kirjassa "Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle julkistustilaisuudessa" parlamentarismin viimeisenä lukkona on oltava vahva perustuslaki, jotta vältytään enemmistön tyrannialta. Ja enemmistön tyrannian vaaroja korostaa myös Tuoria. Hänen mukaansa "Suomi on parin viime vuosikymmenen aikana omaksunut eräänlaisen enemmistöparlamentarismin äärimallin. ”Parlamentaariset komiteat on korvattu yksittäisten ministereiden asettamilla työryhmillä, selvitysmiehillä sekä virkamiesvalmistelulla. Kehitys menee huonoon suuntaan. Se näkyy lainsäädännön tason heikkenemisenä.”

Tuorin mukaan (myös) hallitusohjelma on saanut kohtuuttoman suuren painoarvon politiikassa." Onkin valitettavaa, että nykyinen puolueiden parlamentarismi tuntuu, toimiakseen edellyttävän useiden kymmenien sivujen kirjallista pakkopaitaa, josta sovitaan hallitusneuvotteluissa. Nykyisin tuota kiveen kirjoitettua, pidetään seuraavan neljän vuoden ajan toteutettavan hallinnoinnin breshneviläisen kivettymisen raamattuna. "Come hell or high water."

Mutta on kyllä oikeusoppineellakin sokea pisteensä. Sillä ei "”Suomi ole  kansanvaltainen oikeusvaltio, emme voi väheksyä parlamentarismia ja demokraattisia pelisääntöjä.” Suomi on puoluevaltainen oikeusvaltio, joka väheksyy, jopa ylenkatsoo kansalaisten parlamentarismia ja  kansalaisyhteisön aidosti demokraattisia pelisääntöjä. 

Terroria Tyranniassa

Vaan kenen terroria ja kenen tyranniassa?

Perustuslaki on, ainakin Suomessa, osa demokratiaa ja kuten Nalle eilen totesi, vieläpä sen olennainen, ellei jopa olennaisin osa. Sen kun pitäisi myös estää demokratian muuttuminen enemmistön tyranniaksi. Kansan valitsemat kansanedustajat päättivät siitä tai oikeammin niistä, silloin kun demokratiamme oli vielä voittajan demokratiaa, mutta selvästi ennen kuin "parasta ennen" päiväys ohitettiin.

Silloin perustuslaki muodostui oikeastaan neljästä laista, kuten Wikipediasta voi helposti edellisestä linkistä todeta. Ja mielenkiintoisinta oli, että yhdessäkään niistä ei puolueita edes mainita. Ja kuitenkin juuri puolueet ovat puolueiden - siis omaa, itsenäistä - valtaa kasvattaneet, kansalaisten demokratian kannalta epäterveelle tasolle ja sen kustannuksella. Tasolle, joka antaa oikeuden puhua demokratian kriisistä.

Se on tapahtunut, kuten eilisessä artikkelissani totesin, puolueiden intressistä, parlamentaarisen demokratian jaloon kaapuun kätkettynä. Puolueiden - siis puolue-eliitin - mielestä kun parlamentarismi on puoluevaltaa, ei parlamenttiin kokoontuneiden kansan edustajien valtaa. Meille on järjestelmällisesti kasvatettu puolueiden demokratiaa, joka viimeisten vaalirahoituslain korjausten jälkeen voi tulevina vuosina  lopullisesti irtaantua kansalaisten tahdosta. Kansalaisilta mielipidettä ei ole kysytty, mitä nyt äänestytetty eduskuntavaaleissa joka neljäs vuosi.

Painokkaasti Nalle puhui myös vallan keskittämisen vaaroista ja viittasi sen hajauttamisen vaaroihin. Missäköhän määrin hän hyväksyy ajatuksen, että kansallisesti poliittinen valtamme on nyt käytännössä täysin keskitetty puolueille, joita vaaleissa valitsemamme kansanedustajat parlamentissa edustavat? Ja me kansalaiset voimme valita vain puolueiden, usein epädemokraattisesti tarjolle asettamista ehdokkaista, joiden perustuslaillista oikeutta ja velvollisuutta itsenäiseen päätöksentekoon (29§) puolueet vielä katsovat voivansa, oikeuskanslerin suostumuksella haluamassaan määrin, mutta tarpeensa mukaan vaikka jatkuvasti rikkoa.

Ja puhuihan Nalle viisaita paljosta muustakin tärkeästä. Jaloillaan äänestämisen jokapäiväisestä oikeudestamme. Senhän todistaa jo kansakunnan kartellien varassa rakennettu hyvinvointi, jonka kieroutuminen on vasta EUhun liittymisen myötä alkanut kansalaisille selvitä. Eikä kansalaisella täälläkään ole aitoa mahdollisuutta äänestää jaloillaan esimerkiksi päivittäistavarakaupassa muuten, kuin maasta muuttamalla. Ja se tuskin on Suomen demokratian tarkoitus?


PS.

Valitan kahta asiaa. Eilinen artikkeli oli nopea sutaisu ja tämänpäiväinen sisältää liikaa linkkejä. Mutta kun asia on maamme tulevaisuuden kannalta keskeinen ja itse on asian esillä pitämiseen ja analysointiin yli viisi vuotta pitkälti keskittynyt, minkä sitä vanha mies luonnolleen mahtaa.

Vai muka enemmistön terroria?

Siis demokratia. Höpö löpö. 

Mutta, samalla tavalla kuin jotkut solut, ajan myötä kehittyvät syöpäsoluiksi, sama tapahtuu myös konsepteille. Tässä tapauksessa parlamentaariselle demokratialle. Silläkin on oma "parasta ennen" päivämääränsä. Ja se lienee länsimaissa yleensä ja Suomessa erityisesti jo kauan sitten ylitetty.

Kirjansa Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle julkistustilaisuudessa Nalle Wahlroos antoi jälleen kuvan älykkäästä, monipuolisesta kyvystään analysoida erityisesti markkinoitten ja yhteiskunnan nykytilannetta ja sen syitä. Nallen  aiempien ulostulojen perusteella on varmaa, että sen verran terävää ja kärjekästä huomiota politbyrokratiastamme tulee esiin. Jos kirja ei herätä keskustelua demokratiamme ja markkinataloutemme tilanteesta, ei ainakaan Wahlroosia voi siitä syyttää.

Ei liene hämmästyttävää, eikä virhekään jos talouden ympärillä toimineen johtajan huomion keskiössä on talous? Mutta virhe se on siitä huolimatta.

Ei raha, ei talous eikä markkina ole äänestäjän, kansalaisen eikä ihmisen kannalta elämän tärkein asia. 

Toimeentulo, subjektiivisen kohtuullinen toimeentulo ja turvallisuus taitavat useimmilla meistä ohittaa talouden merkityksen mennen, tullen. Ja entäpä halu toteuttaa itseään tai halu auttaa muita? Tai oppia uutta tai siirtää oppimaansa ja osaamaansa muille? Tai vaikkapa halu hankkia jälkeläisiä ja huolehtia heistä tai palvoa omaa jumalaansa? Siis sen jälkeen kun toimeentulo ja turvallisuus ovat niin taatut, kuin ne nyt yleensä voivat muuttuvassa maailmassa olla.

Mutta ajatus, että nykytilanteen tarkoituksenmukaisin korjauskeino olisi demokratian rajoittaminen, on yksiselitteisesti virheellinen ja lisäksi markkinatalouden toimivuuden kannalta epätarkoituksenmukainen, jopa haitallinen. 

Demokratia ei ole kriisissä. Kriisissä on parlamentaarinen demokratian. Eikä oikeastaan sekään, vaan sen suomalainen politbyrokraattinen viritelmä, joka syntyi Urho Kekkosen valtakaudella ja vakiintui hänen jälleensyntymisen estämään. Se on kriisissä. Ja syvästi onkin.

Aiemmin verraten hyvässä tasapainossa olleet valtioelinten väliset suhteet muutettiin uuden, vuonna 1999 hyväksytyn perustuslain myötä puolueiden valtaa olennaisesti kasvattavaan suuntaan. Yhdessä julkisista verovaroista maksettavien puoluetukien ja perustuslain 29§ järjestelmällisen rikkomisen kanssa puolueet ovat nousseet itseisarvoksi, ohi kansalaisten valitsemien kansanedustajien. Nyt puolueiden intressit ohittavat ehdokasasettelusta lähtien kansalaisten edellyttämän yleisten ja yhteisten asioiden hoitamisen.

Oikea tie on demokratian palauttaminen toimivaksi. Se tapahtuu siten, että vallan keskittäminen puolueille puretaan. Valta ja vastuu palautetaan kansan edustajille. Puolueiden rooliksi palautetaan toimiminen samanmielisten kansalaisten valintaorganisaatioksi presidentti-, eduskunta-, kunta- ja MEPpi vaaleissa ja heidän yhteydenpito-organisaatiokseen.

Kun demokratia saadaan toimimaan, saadaan myös markkinat toimimaan. Niin kansallisella, eu- ja globaalilla tasolla. Vaikkapa seuraavilla Kansalaiset vaativat sekaantumisvapautta? kuvaamillani toimenpiteillä.

• Perustuslain 29§ tulkinta ja rikkomisen sanktiointi.
• Puolueiden merkityksen supistaminen vaali- ja samanmielisten yhteydenpito-organisaatioksi.
• Nykyisen julkisista varoista puolueiden itselleen päättämän, verovaroista maksettavan puoluetuen kriminalisointi.
• Puhtaasti yksityiseen, vapaaehtoiseen rahoitukseen perustuvan rahoitusmallin toteuttaminen demokratian turvaamiseksi ja puolueiden toiminnan rahoittamiseksi.
• Puolueiden nyt jo itselleen ja lähipiirilleen haaliman omaisuuden kansallistaminen ja soveltuvin osin yksityistäminen
• Yksittäisen ehdokkaan vaalirahoituskaton (1700 euroa) ja ilmoitusvelvollisuuden ulottaminen koskemaan myös puolueita.
• Oikeuskanslerin ja perustuslakivaliokunnan tehtävien sisäisen ristiriitaisuuden poistaminen perustamalla puolueista ja siis eduskunnan päätöksestä irrallinen, itsenäisesti toimiva "perustuslakisyyttäjänvirasto" ja perustuslakituomioistuin

Odotuksen aikana massat vaihtoon

Nokia korahtelee ennen loppua, Finnair liihottaa omalla tavallaan loppuaan kohti. 

Nokian olemme myyneet muille jo aikaa sitten.  Sen lähteminen voi olla yllätys vain päivämäärän ja mahdollisesti toteutustavan osalta. Todennäköisimmin se kohtaa loppunsa kuin elefantti, siis syödään pala kerrallaan. Ellei Finnairille tässä kansallisen osaoptimoinnin maailmassa käy samalla tavalla, sille käy kuin mustalaisen hevoselle. Vaikka ei se varsinaisesti nälkään kuole vaan, nykyisen liiketaloustieteen ihmepilleriin, ulkoistuksiin ja pienen valtion kansallisen kokonaisnäkemyksen puutteeseen. 

Vaan väliäkö tuolla enää? Lähes kaikki muu, mistä rahaa irti lähtee, on jo lihoiksi pantu, yhtä lailla julkisella ja yksityisellä sektorilla. Tehokkuuden, fokusoinnin ja säästämisen nimissä. Hetken aikaa meidän sopii vielä uskotella itsellemme, että investoinnit ulkomaille vielä Suomen elättävät. Mutta vain siihen asti kun havaitsemme, että niidenkin pääomien tuotto on joko siirretty turvaan eksoottisiin saarivaltioihin tai pelimerkeiksi tuottamaan omistajilleen parempien, entistäkin lyhyemmän aikajänteen tuloksien toivossa.

Valtiota pidämme vielä hetken yllä ottamalla lisää lainaa. Vuosittain noin 10 miljardia euroa lisää. Kuitenkaan siitä rahasta ei riitä edes terveydenhoitoon, sosiaalipalveluihin, koulutukseen eikä ylläpitämään sisäistä tai ulkoista turvallisuuttamme. Kumma juttu, vaikka verotuksen tasossa emme suinkaan ole niitä maailman lempeimpiä? Menee varmaan johonkin tärkeämpään, siis veromme ja tuo jatkuvasti kasvava velkataakkamme? 

Onneksi emme ole veneessä yksin? No mitä nyt Kreikka vähän keikkuu, Portugali lisää pelkoja, Espanjan tulevaisuus epäilyttää, Italia yrittää pysyä pinnalla, Irlanti mahdollisesti selviytyy ja Merkozy keskittyy pitämään huolta omien pankkiensa selviytymisestä ja selviytyy viimeistään sillä, että panee partnerit maksumiehiksi. Kunnon luokkayhteiskunnan periaatteitten mukaisesti Britannia saattaa niin ikään selvitä eriarvoisuutta edelleen kasvattamalla, ellei sitten ”massojen kapina” pääse yllättämään.

Mutta arabikevät tuottaa niitä heille, meille ja meille kaikille onneksi lisää, halvempia massoja. 

Massat vaihtoon vaan meilläkin.

Suomen Pankin evakko laukoo kuolemattomia

Erkki Liikanen, se EUn käynyt koomikko, on antanut hallituksen toimille "synninpäästön" todeten, että alvtä oli pakko nostaa, jotta julkinen talous saadaan tasapainoon. Uskokoon ken haluaa.

Jos ratkaisevien päätösten tekemistä jatkuvasti pitkitetään, eikä niitä tehdä kuin pakon edessä - jos silloinkaan - varmaan nyt oli sitten "pakko". Kun puolueemme eivät suostu leikkaamaan julkishallinnollista ihraa, ja ottavat sen ylläpitääkseen jatkuvasti miljarditolkulla uutta velkaa, kai jossain tulee vastaan pakko?

Ei kuitenkaan veronmaksajain aiheuttama pakko, heidänhän katsotaan täällä Suomessa sietävän ihan mitä tahansa, vaan sijoittajien - Mr./Ms. Markkinavoiman määrittelemä pakko. Heiltä lisää velkaa ei tipu, ellei julkisen sektorin menoja suhteessa valtion menoihin tiputeta. Tai saahan sitä velkaa lastemme ja lastenlastemme maksettavaksi senkin jälkeen, mutta hinta nouse ja maine rapautuu.

Laskukausi tai taantuma ei varmaan houkuta toteuttamaan kulujen osalta sellaisia ratkaisuja, joilla väkeä vähennetään. Siitähän tässä on kysymys? Mutta joskus sekin on tehtävä, kun puolueista - ei yhdestäkään - ole leikkaamaan silloin, kun se olisi mahdollista - nousukaudella.

Mutta on olemassa toinenkin tie. Puretaan puolueiden, meidän  verovaroillamme hankkima omaisuus ja yksityistetään se.

Onnistui se häneltäkin jo aikoja sitten

Ja kasvatetaan "yrittäjävarantoamme" siirtämällä julkiselta sektorilta väkeä työttömyyskortistoon. Maksun kustannuspaikka muuttuu, tulos ei ainakaan laske, teho saattaa jopa kasvaa ja uusia kansainvälisten kasvavien start-uppien kehittäjiä löytyy taas pilvin pimein.


Toisen tien suuntaviitat:

• Kuntatalouden kulujen olennainen vähentäminen sote- ja opetuspalvelutasoa heikentämättä
• Työpaikkoja luovan yritystoiminnan toimintaedellytysten kehittäminen
• Kansallisten maataloustukien poistaminen
• Yritystukien kriittinen karsinta
• Puolueiden julkisen rahoituksen lopettaminen ja korvaaminen tuloslähtöisellä yksityisrahoitteisella järjestelmällä
• Puolueiden omaisuuden ja niiden hallinnoimien yleishyödyllisten yhteisöjen yksityistäminen ja myyntitulon tulouttaminen valtiolle
• AY - jäsenmaksujen verovapauden poistaminen
• Puolueista riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustaminen
• Harmaan talouden kitkeminen

Kaikki on mahdollista - kestäväkin - jos on osaamista, tahtoa ja johtajuutta.