maanantai 2. huhtikuuta 2012

Ordnung muβ sein



Mitä hittoa on ordoliberalismi? Suoraan sanoen hieraisin silmiäni lukiessani aiheesta Timo Harakan artikkelia ainoan valtakunnallisen vieraskynänä. Ja selvisiväthän ainakin pääperiaatteet, minua aikoinaan 1960-70 luvulla puhutellut termi sosiaalinen markkinatalous sai sekin samalla tarkennusta.

Ainakin minulle asia on mielenkiintoinen jopa merkittävä, kun olen jo vuosia pitänyt ”sosiaalista markkinataloutta”, talousjärjestelmistä omaa taloudellista ajattelua lähimpänä olevana. Lähinnä noiden kahden sanan "sosiaalinen" ja "markkinatalous" vuoksi. Ilman sen suurempia pohdintoja termin tarkemmasta sisällöstä tyyliin, tarkoitetaanpa sillä nyt sitten tarkemmin ihan mitä tahansa. Varsinkaan en ole ollut tietoinen siitä, että kyseessä todella on ”virallinen” talousoppi, jota jotkut jopa pitävät kolmantena tienä kapitalismin ja sosialismin puristuksessa. Eli juuri sellaisena, kuin itsekin olen sen ajatellut.

Täytyy tutustua tarkemmin. Jos ei muusta syystä niin siksi, että osoitan eläkeläisen 65+ vielä voivan uuttakin oppia. Ainakin itselleen. Mutta luonnollisesti on olemassa toinenkin syy; löytää vastaus siihen, miksi Saksa toimii euron valuuttakriisissä sillä tavalla, kun se on toiminut?

 
Ajan hermolla

7 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Muistan kouluajoiltani tuollaisen 'Ordnung muβ sein' hengen. Ehkä sinä ja niin ehkä Angelakin. Me kaikki ammennamme samasta perinteestä. Olemme kasvatuksessamme sisäistäneet sellaisen. Vuosikausia kapinoin vastaan ajamalla mm ihanan pehmeitä ranskalaisia autoja. Ikä teki kuitenkin konservatiiviksi ja nyt autonkin pitää olla ellei saksalainen niin ainakin ruotsalainen :)

Ordoliberalismi kunniaan jos se vähääkään muistuttaa aitoa sosiaalista markkinataloutta.

Hakki kirjoitti...

Igor

Meikämanne taas taitaa sittenkin päästä eroon vanhasta... autokin on jo 4 vuotta ollut ranskalainen.

Oletko muuten koskaan kuullut tuota termiä "Ordoliberalismi" aiemmin? Ei kukaan esimerkiksi Meilahdessa ainakaan myöntänyt ja mukana on kaikenkarvaista oppia ja osaamista menneiden vuosikymmenten ajalta.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Saksalaisilla pankeilla on tolkuttomasti luottotappioita luottojohdannaiskuplan poksahtamisen jäljiltä ja jossain vaiheessa pahimmat konkurssipesät täytyy kansallistaa.

Näillä näkymin Saksankaan maksukyky ei riitä luottotappioihin vaan germaaneille käy kuten helleeneillekin, paitsi että se tulee nahkaisien polvihousujensa henkseleitä paukuttelevalle perus-Jürgenille shokkina. Hän haluaa uskoa että Saksa on vallan hemmetin erinomainen maa, jolla on vahva talous ja kaikkea ihmeellistä. Kylmä totuus kuitenkin on, että Saksan talouskasvua on, kuten tavallista, doupattu keinottelemalla ja riskit ovat taas kerran realisoituneet.

Saksan johtajat yrittävät pitää talouden kunnossa olemalla julkisuudessa kuin mitään ei olisi pielessä, ja kitisemällä kulissien takana, että Saksa on liian suuri, jotta sen voisi antaa kaatua. Se on myös aika suuri pelastettavaksi ja pelastaa pitäisi myös britit, ranskalaiset, italialaiset, espanjalaiset, portugalilaiset, irlantilaiset jne, jotta Euroopan talous pysyisi pystyssä. Sellaisia rahoja ei ole kellään eikä niitä saada kiinalaisiltakaan, koska heikäläiset haluavat ostaa turvallisia sijoituskohteita ja eurooppalaiset yrittävät myydä nousukaudella rakennettuja ylellisyyksiä, jotka ovat kohtapuoliin arvotonta paskaa.

Tämänhetkinen tilanne on, että EKP otti pirusti lainaa, jonka pitäisi riittää pitämään kulissit pystyssä kolmisen vuotta, ja ensimmäisen ostetun vuoden aikana ei olla saatu aikaiseksi paljon mitään. Britit ovat yksityistämässä vissiin kaiken armeijaa ja valtion hallintoa lukuun ottamatta, mikä auttaa selviämään pankkien luottotappioista jollei kansantalous kaadu säästöjen takia. Muualla ei olla saatu aikaiseksi senkään vertaa.

Kovasti kaivatusta talouskasvusta ei näy merkkiäkään, ja miksi näkyisikään kun tuotantoa siirretään pää märkänä halpamaihin ja halpamaiden työvoimaa länsimaihin? Näin heikennetään sekä kansalaisien ostovoimaa että heidän kykyään selvitä veloistaan.

Lyhyesti sanottuna tilanne on se, että joko ufot tulevat tuomaan ilmaista rahaa tai parin vuoden päästä koittavat hyvät ajat niille, jotka pitävät jännityksestä.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija, kiitti kommentista

Olet vähintäänkin antanut selityksen sille, miksi Saksa toimii sillä tavalla kun se toimii. Kaikki luonnollisesti sillä edellytyksellä, että "Saksalaisilla pankeilla on tolkuttomasti luottotappioita luottojohdannaiskuplan poksahtamisen jäljiltä ja jossain vaiheessa pahimmat konkurssipesät täytyy kansallistaa." Voisin kuvitella, että olet oikeassa mutta näyttö?

Jos kuvaksesi on todellisuutta olemme me suomalaiset vielä pahemmassa nesteessä kuin olen kuvitellutkaan. Meiltä nimittäin uhkaa hävitä suurin osa meidän viennin perinteistä asiakaskuntaa. Tuotteet tuntuvat katoavan ihan omaa tahtiaan. Siinä sitä on start-upeille sitten haastetta. Voihan ristus.

Parinkymmenen vuoden globalisaatio ja rajoittamattoman uusliberalistisen markkinatalouden yhdistelmä on romahduttamassa Pohjois-Atlanttisen kulttuurin ja talouden suhteellisen yltäkylläisyyden ja taloudellisen, poliittisen ja lopuksi sotilaallisen ylivallan kertaheitolla.

Go east young man, go east.


PS.

Kun vanhat merkit paikkansa pitävät ei tässä ufoja tarvita. Goldman Sachs ja kumppanit keksivät taatusti keinon, jolla kaseeravat tämän kulttuurin tuhon, ja mitä jännitykseen tulee, eipä tarvitse kansalaiset enää seurata realityä eikä luonto-ohjelmia TVstä. Darwinismia sen kaikissa muodoissa on tarjolla ihan arkipäivässä.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Sehän tässä tilanteessa jännittävää onkin, ettei tilanne ole kunnolla tiedossa. Käydystä luottojohdannaiskaupasta voi päätellä, että Euroopassa on paljon zombiepankkeja, mutta yksittäisen pankin tilanteesta ei yleensä voi olla varma. Uuteen talouteen julkisesti luottaneet ovat aika varmoja tapauksia, mutta niitä on muitakin.

Tilanteen voi kuitenkin havaita pahaksi pelkästään siitä ettei informaatioportinvartijoita leikkivä rosvokopla ole uutisoinut tätä puolta juuri ollenkaan, vaikka taloustieteilijät ovat tutkineet ja pohtineet asiaa luottojohdannaiskuplan poksahtamisesta saakka. Se on maailman talouden kehittymisen kannalta tärkeä asia.

Suomessa koko aihepiiri on kuitattu valtamediassa pikku uutisilla, jotka noudattavat kaavaa "Krugman on sanonut jotain zombiepankeista ja se oli varmaan fiksua kun sillä on se Nooppelikin. Keskittykää te kuitenkin julkkiksiin ja urheiluun." Näin valtamediaa vielä seuraava porukka voidaan paremmin jekuttaa maksumiehiksi sitten kun tilanne leviää käsiin.

Saksan tilanteeseen perehtyminen kannattaa aloittaa Commerzbankista. Sen varallisuus on yli 600 miljardia euroa ja sen arvioidaan olevan zombiepankki. Saksan valtio omistaa siitä neljänneksen, joten sen ei tarvitse arvailla tilannetta.

Tähän aikapommiin verrattuna Saksalaisien pankkien parin kymmenen miljardin saatavat Kreikalta eivät ole kuin pikku rahoja, mutta Kreikan valtion talouden kaatuminen aiheuttaisi arviolta Irlannin pankkikriisin kaltaisen tilanteen Kreikassa ja kasvattaisi euroalueen laajuisen pankkikriisin mahdollisuutta.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Pakotit minut kirjoittamaan uuden artikkelin, vaikka olin jo päättänyt, että ei Pääsiäisenä. Epäreilua. :-)

Zombiepankit ovat minulta vilahtaneet ohi, vaikka nimitykseen olenkin tainnut törmätä. Ennen kaikkea ohi on vilahtanut niiden merkitys Pohjois-Atlantisen pankkijärjestelmän hyvin- ja pahoinvoinnille.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Zombie pankeista alettiin puhua jo 80-luvun lopulla, mutta kielen kehittyminen tuppaa olemaan hidasta jos pitää tajuta jotain epämiellyttävää.

http://www.msnbc.msn.com/id/31510813/#45904814

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2012/jan/24/zombie-banks-ireland-debts-cancelled

https://www.youtube.com/watch?v=J5OxXGjJBnM