Mutta, samalla tavalla kuin jotkut solut, ajan myötä kehittyvät syöpäsoluiksi, sama tapahtuu myös konsepteille. Tässä tapauksessa parlamentaariselle demokratialle. Silläkin on oma "parasta ennen" päivämääränsä. Ja se lienee länsimaissa yleensä ja Suomessa erityisesti jo kauan sitten ylitetty.
Kirjansa Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle julkistustilaisuudessa Nalle Wahlroos antoi jälleen kuvan älykkäästä, monipuolisesta kyvystään analysoida erityisesti markkinoitten ja yhteiskunnan nykytilannetta ja sen syitä. Nallen aiempien ulostulojen perusteella on varmaa, että sen verran terävää ja kärjekästä huomiota politbyrokratiastamme tulee esiin. Jos kirja ei herätä keskustelua demokratiamme ja markkinataloutemme tilanteesta, ei ainakaan Wahlroosia voi siitä syyttää.
Ei liene hämmästyttävää, eikä virhekään jos
talouden ympärillä toimineen johtajan huomion keskiössä on talous? Mutta
virhe se on siitä huolimatta.
Ei raha, ei talous eikä markkina ole äänestäjän, kansalaisen eikä ihmisen kannalta
elämän tärkein asia.
Toimeentulo, subjektiivisen kohtuullinen toimeentulo ja turvallisuus
taitavat useimmilla meistä ohittaa talouden merkityksen mennen, tullen. Ja
entäpä halu toteuttaa itseään tai halu auttaa muita? Tai oppia uutta tai
siirtää oppimaansa ja osaamaansa muille? Tai vaikkapa halu hankkia jälkeläisiä ja huolehtia heistä
tai palvoa omaa jumalaansa? Siis sen jälkeen kun toimeentulo ja turvallisuus ovat niin taatut, kuin ne nyt yleensä voivat muuttuvassa maailmassa olla.
Mutta ajatus, että nykytilanteen tarkoituksenmukaisin korjauskeino olisi demokratian rajoittaminen, on yksiselitteisesti virheellinen ja lisäksi markkinatalouden toimivuuden kannalta epätarkoituksenmukainen, jopa haitallinen.
Demokratia ei ole kriisissä. Kriisissä on parlamentaarinen demokratian. Eikä oikeastaan sekään, vaan sen suomalainen politbyrokraattinen viritelmä, joka syntyi Urho Kekkosen valtakaudella ja vakiintui hänen jälleensyntymisen estämään. Se on kriisissä. Ja syvästi onkin.
Aiemmin verraten hyvässä tasapainossa olleet valtioelinten väliset suhteet muutettiin uuden, vuonna 1999 hyväksytyn perustuslain myötä puolueiden valtaa olennaisesti kasvattavaan suuntaan. Yhdessä julkisista verovaroista maksettavien puoluetukien ja perustuslain 29§ järjestelmällisen rikkomisen kanssa puolueet ovat nousseet itseisarvoksi, ohi kansalaisten valitsemien kansanedustajien. Nyt puolueiden intressit ohittavat ehdokasasettelusta lähtien kansalaisten edellyttämän yleisten ja yhteisten asioiden hoitamisen.
Oikea tie on demokratian palauttaminen toimivaksi. Se tapahtuu siten, että vallan keskittäminen puolueille puretaan. Valta ja vastuu palautetaan kansan edustajille. Puolueiden rooliksi palautetaan toimiminen samanmielisten kansalaisten valintaorganisaatioksi presidentti-, eduskunta-, kunta- ja MEPpi vaaleissa ja heidän yhteydenpito-organisaatiokseen.
Kun demokratia saadaan toimimaan, saadaan myös markkinat toimimaan. Niin kansallisella, eu- ja globaalilla tasolla. Vaikkapa seuraavilla Kansalaiset vaativat sekaantumisvapautta? kuvaamillani toimenpiteillä.
- Perustuslain 29§ tulkinta ja rikkomisen sanktiointi.
- Puolueiden merkityksen supistaminen vaali- ja samanmielisten yhteydenpito-organisaatioksi.
- Nykyisen julkisista varoista puolueiden itselleen päättämän, verovaroista maksettavan puoluetuen kriminalisointi.
- Puhtaasti yksityiseen, vapaaehtoiseen rahoitukseen perustuvan rahoitusmallin toteuttaminen demokratian turvaamiseksi ja puolueiden toiminnan rahoittamiseksi.
- Puolueiden nyt jo itselleen ja lähipiirilleen haaliman omaisuuden kansallistaminen ja soveltuvin osin yksityistäminen
- Yksittäisen ehdokkaan vaalirahoituskaton (1700 euroa) ja ilmoitusvelvollisuuden ulottaminen koskemaan myös puolueita.
- Oikeuskanslerin ja perustuslakivaliokunnan tehtävien sisäisen ristiriitaisuuden poistaminen perustamalla puolueista ja siis eduskunnan päätöksestä irrallinen, itsenäisesti toimiva "perustuslakisyyttäjänvirasto" ja perustuslakituomioistuin
5 kommenttia:
Hakki
Vain ilman kehittymisprosessia jatkuvuus samanlaisuudelle on mahdollinen. Demokratia on, kuten sanoit, vain käsitteellinen rakenne ja kuten kaikki käsitteellinen sillä ei voi olla jatkuvuutta ilman korruptiota, samoin kuin on laita kaiken aineellisenkin, sille voidaan antaa lisäpäivitystä, hidastaa muuttumista, muttei milloinkaan estää.
Hei Karl, long time no hear
En ymmärrä mitä ensimmäisellä lauseellasi tarkoitat. Toisesta on helppo olla samaa mieltä; ihmisen perusta kun on mikä on, ja ihmisen "perusluonteen/-luonnon" muuttuminen kun on ilmeisesti hitaampaa kuin ulkoinen evoluutio.
Hejsan Hakki!
Ehkä en ollut kovin selkeä, mutta selventää pitänee. Kehittyminen jatkuakseen vaatii vanhan, mitä Demokratia on, joutumista sivuun ja siten antaa mahdollisuuden uuden tulemiselle. Emme tiedä mitä tämä uusi on, mutta jos voimme nähdä ja hyväksyä sen tosiasian, että teimmepä mitä tahansa Demokratia käsitteen korjaamiseksi emme ole siinä voineet, kaikista muutoksista huolimatta, mennä eteenpäin, vaan kuten tiedät hyvin tulokset osoittavat vallan päinvastaista. Eikä suinkaan itse kaavan kehnoudesta, vaan, jos mitään - kaavan käyttäjän itsekeskeisestä käyttäytymisestä.
Ihminen rakensi Demokratia formulan yli kaksituhatta vuotta sitten ja kuten kaikille kaavoille on ominaista, ne sitovat rakentajansa kaavamaisuuteen. Kuten mailman tilanne osoittaa, Demokratian kaava – meidän ihmisten muuttuessa on pakoitettu myöskin muuttumaan, muutenhan Dinosauruksen kohtalo voi tulla meidänkin kohtaloksi. Mutta muutos on mahdollinen vain ihmisen itsensä muuttumisen myötä ja se lienee viimeisin mitä itsekukin meistä haluaa ja kumminkin ilman meidän itsemme halua muuttua, kaikki se mitä rakennamme ja olemme rakentaneet tuhoutuu tavalla tai toisella – ”oman käden kautta”.
Eiköhän demokratia, ihan selviytymisen pakosta, ollut verraten välttämätön hallintamuoto siinä vaiheessa kun ihminen kävelemään oppi. Pelko ei välttämättä ole riittävä tapa motivoida lajin säilymistä. Varmaan kreikkalaiset sitten kirjoittivat homman puhtaaksi joskus 2500 vuotta sitten?
Enkä oikein jaksa uskoa, että sitä ennenkään toimi minkäänlainen kehittäminen. Kehittyminen korkeintaan, yrityksen ja erehdyksen seurauksena. Miten se menikään demokratia - anarkia - diktatuuri tai monarkia - anarkia - demokratia jne. Aika aikaansa kutakin?
Meidän kohtalomme voi olla dinosaurusten kohtalo hallintojärjestelmästä riippumatta. Parhaan mahdollisuuden selvitä pienimmillä mahdollisilla inhimillisillä kustannuksilla on kuitenkin demokratia. Johtajiston vaihtaminen saattaa toteutua verettömästi.
Hakki
Joko pakosta, tai ehkä luontaisen kehityksen, evolution tuloksena ihminen oppii, sanoisinko, henkisen kävelemisen. Tietenkin ensin henkisen aitauksen ympyrässä, pelkojen ohjaamien suojautumisvälttämättömyyksien vuoksi josta Demokritia on viimeisin muoto. Pelko yksin tuskin voi olla motivoiva power, mutta ensimmäinen ehto lajin säilymiselle, minkä ihminen oppi muotoilemaan järjetelmällisellä – Demokraattisella kaavailulla - ja mikä edelleen on menneillä uskonnollisten ja poliittisten ryhmittymien kesken. Eikä suinkaan yhteisön, vaan animaalisen yksinvallan tavoittelun merkeissä. Demokratia – ollakseen menestyksellinen – tulee olla aikaansa soveltuva, mikä taas on mahdottomuus sellaisena kuin Demokratia mielipideuskomuksena esiintyy.
Katsoisin meidän jokaisen olevan saman evolutionaalisen muutoksen alaisia ja sitä vaistonvaraisesti vastustamalla rekentavan omia mielipideaitauksia. Ensikäteisesti itsesäilymisen turvaamiseksi ja siitä edelleen oman klaanin jatkuvuuden säilymisen, päätyen lopulta omaan kansakuntansa säilymiseen. Tuo kaikki pyrkii eristäytymiseen, mikä tuskin on mahdollinen paljonkaan pitempään. Olemmehan vähitellen alkaneet tajuamaan evolutionaalisen muutoksen vaativan enemmän kuin pelkän kansallisen säilymisen - kysymyksessä on ihmisrodun säilyminen – mikä vaatii kotitekoisten uskomusten täydellistä muuttumista yksimaailmallisiksi. Kutsuttakoon sitä Demokratiaksi - tai miksi tahansa – nimihän on enemänkin osoite, eikä suinkaan toiminnan muoto.
Lähetä kommentti