torstai 29. joulukuuta 2011

Joulun pääkirjoitusmielipiteen analyysiä






Pääkirjoitus on, myös Hesarissa julkaisun oma kannanotto. Yksi mielipide, jota ei haluta Mielipidesivulle kirjata. Varmaankin siksi, ettei palstalle hyväksytä sen paremmin nimettömiä kuin nimimerkillä kirjoitettuja? Joulua tämä ainoa valtakunnallinen juhlisti kolmella mielipiteellään.

Ensimmäisessä, lehti esittää toivomuksen, että yhteiskuntamme hallitsijat katsoisivat kaukaisuuteen, jotta ”epävarmuuteen osataan varautua ja sopeutumismekanismit laukeavat riittävän ajoissa, yhteiskunta selviää vähäisemmällä velkataakalla ja verorasituksella. Paljon enemmän vahinkoa aiheuttava ja kalliimpi tapa toimia on reagoida vasta vallitseviin olosuhteisiin. Tällaiset paniikkitoimet ovat usein vaikutuksiltaan myötäsyklisiä, eli esimerkiksi nykyisessä tilanteessa ne vain syventäisivät taantumaa.” Niinpä. Olisihan se toivottavaa, että hallitsijat edes hoitaisivat sen homman, johon ovat ryhtyneet? Mutta, ilmeisesti he eivät edes suurimmat valtakunnallisen mielestä tonttiaan hoida? Vaan mikä mahtaa olla se homma?

Toisessa, lehti haluaa palauttaa yhteiskuntamme toisen hallitsijan - pankkien - mieliin toimintansa ja varojensa lähtökohdan, tuiki tavallisen suomalaisen säästäjän, kansalaisen. Hänen tarpeensa. Hänen rahansa. Hänen säästönsä. Siitä onkin syytä muistuttaa aikana, jolloin rahan tekemisestä ja sen tuotosta on tullut yhteiskunnan kaiken toimintojen hyödyllisyyden ainoa mittatikku. Sillä nykyisenkaltainen tilanne ei ole uusi eikä ainutkertainen……  Tuskinpa siis viimeinenkään.

Viimeisessä, lehti nivoo kummankin hallitsijan seuraukset yhteen otsikolla Ministeri omiensa asialla. Itseni kieltämättä vähän yllätti, että tämä edunvalvonnan kukkasen paljastamisen julkistaminen lankesi nimenomaan ”kristillisille”. Kristillisdemokraateille. Sen kristillisyys kun tähän asti on päässyt esille lähinnä salmiakkikossun, Romanian romaanien karkottamisajatusten sekä Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyyden estämisen avulla. Mutta kieltämättä, puoluehan se on siinä kuin muutkin? Ikääkin jo miehen ikä, 50+. Nyt kristilliset ovat sitten vuorostaan päättänyt palkita omat kannattajansa.

Tämähän on meillä Suomessa hallituspuolueelle yleisesti hyväksyttävä käytäntö? Osa, jopa keskeisin osa Maan Tapaa. Miksi ihmeessä etujärjestöpuolue - siis mikä tahansa nykyinen poliittinen puolue - muuten niin kovasti hallitukseen himoaisi? Ideologioilla kun ei ole eroa, jaettavana on vain valtaa.

Nyt myös sisäministerin "demokraattiset kristilliset" ovat vihdoin onnistuneet. ”Hän on onnistunut hakeutumaan paikkaan, jossa voi edistää taustaryhmiensä etua.” Se näyttää kieltämättä olevan puolueiden keskeisin tarkoitus, heidän hamutessa valtaa; hallitusvaltaa. Mutta se ei voi olla kansalaisten odotusarvo niiden henkilöiden toimintamotiiveille, jotka kansalaisten äänillä on johtoon valittu? Sillä pääsääntöisesti se mitä hallitsijan jakavat on kansalaisten työ ja sen tulokset.

Kansanedustajiksi valitut, joka ikinen näistä 200, on valittu hoitamaan yleisiä ja yhteisiä asioitamme. Heitä ei ole valittu sen paremmin hoitamaan omiensa asioita, kuin palkitsemaankaan omiaan. Heidät on valittu hoitamaan meidän kaikkien yhteisiä asioita, puolueesta riippumatta. Itse asiassa  olisi meidän kansalaisten kannalta parempi, että perustuslaki edellyttäisi kansanedustajat eroamaan edustamastaan puolueesta vaalikauden ajaksi. Tasavallan presidentin puolueettomuus kun ei paljoa enää paina, nyt kun hänet on arvojohtajaksi tuomittu. Kuitenkin olemme antaneet heitä edustavien puolueitten toimia tällä tavalla jo vuosikymmeniä.

Muun muassa tämän vuoksi meillä julkinen sektori, ja siihen vuosi vuodelta yhä integroidummin liittyvät etujärjestösektori, ja vielä päälle se suurelta osin julkisrahoitteinen ”kolmas” sektori työllistävät noin 900.000 meidän noin 2.400.000 henkilön työvoimastamme.  Ja mehän rahoitamme heidän palkkansa nykyisin ottamalla lisää velkaa, noin 10 miljardia euroa vuosittain, elvyttämisen tekosyyn nimissä. Samalla karsimme, säästämme, leikkaamme ja tervehdytämme kansalaisten palveluista. Siis juuri niitä palveluita, joista kansalaiset veroja valtiolle ja kunnille maksavat.






keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Raketteja ja paljon rahaa?





Ei tuonut Joulupukki Euroopan valtioille rahaa. Ei alkanut EKP vielä painokonettaankaan pyörittämään. Joten euro-alueen ylivelkaantuneiden maiden kannalta mikään ei ole muuttunut, kun velat eivät saataviksi muuttuneetkaan. Enkä usko, että paremmin tulee Uutena Vuotenakaan käymään, vaikka kuinka toivottaisi?


Taloussanomien Jan Hurrin mukaan "EU:n tai euroalueen talouspäättäjät eivät ole suoraan sanoneet, että kriisitoimien tarkoitus on maksattaa kriisimaiden liian suuria velkoja ja kattaa uhkarohkeiden pankkien liian suuria riskejä kaikkien euromaiden veronmaksajilla.... Selvillä on vasta, ketkä eivät joudu kärsimään pankkien ja muiden riskinottajien ottamia riskejä: pankit ja muut riskinottajat itse." Olen taipuvainen samaan päättelyyn.

Kun inflaation lisääminen painokonetta pyörittämällä saattaa päättäjien virheet, siis pankkien ja poliitikkojen virheratkaisut, yhteiskuntien kaikkien muidenkin ryhmien, erityisesti kuitenkin laajan keskiluokan maksettavaksi, on moiset toimet kaikin mahdollisin toimin estettävä. Joskaan ei taviksen lihaksilla muuten niin ainakin siten, että lisätään kansalaisten tietoisuutta. Inflaation merkittävä kasvattaminen on päätöksentekijöitten valinta. Valinta, joka tekee velan maksajiksi ne, jotka velkaa eivät ole ottaneet.

Rakkaat poliittiset päätöksentekijämme ovat jo monta vuotta osoittaneet sen, mitä he eivät ainakaan hallitse. Päätöksentekoa, varsinkaan kansalaisten etujen mukaista päätöksentekoa. Tämä taas osoittaa, että Saksa on peloissaan oikeassa. Nykypoliitikot eivät taatusti osaa hallita inflaatiota. Varmasti he onnistuvat vain sen kasvattamaan hyperinflaatioksi. Vain saksalaiset todella tietävät, mitä siitä seuraa ja pahimmillaan vielä saattaa seurata.


Velkaa ei pysyvästi velalla voi hoitaa. Jossain vaiheessa jonkun täytyy se maksaa. Mielestäni maksaminen kuuluu velan ottajille, tai ainakin sopimusosapuolille, sekä ottajille että antajille. Ei siihen pidä muita sotkea. Eikä osattomia ollenkaan.









torstai 22. joulukuuta 2011

Aika on ajanut NATO-jäsenyytemme ja optiommekin ohi





Jos NATO lähtisi Suomea tositilanteessa puolustamaan, joutuisi maamme ja erityisesti siviiliväestömme  ensin yhden armeijan sodankäyntialueeksi, sitten kahden armeijan väliseksi taistelualueeksi ties kuinka pitkäksi aikaa ja lopulta, joko itsenäiseksi Suomeksi tai osaksi Karjalan oblastia. Sillä kummaksi, ei sitten enää olisi juurikaan väliä, kun maan infrastruktuuri on tuhottu ja kansalaisista vähintään puolet tapettu tai invalideina ja onnekkaat maasta paenneina maahanmuuttajina, muitten maitten sosiaaliturvasta nauttimassa.  
          
Tähän taustaksi vähän perusteluja. 

Olemme aina, siis ainakin viimeiset 1000 vuotta, olleet idän ja lännen rajamaa. Pietarin perustamisesta lähtien olemme olleen sen keskeisin, Venäjän oman kontrollin ulkopuolella oleva turvallisuusuhka. Viimeisen 100 vuoden historiamme aikana olemme sallineet muiden käyttää aluettamme hyökkäyksiin Venäjälle/Neuvostoliittoon sekä I maailmansodan aikana ja sen jälkeen että II maailmansodan aikana. Lähes koko itsenäisyytemme historian ajan olemme pyrkineet puolueettomuuteen (suhteessamme Venäjään) onnistuen siinä vaihtelevasti. Mutta aina, kun olemme johonkin tukeutuneet, olemme tukeutuneet Saksaan, ainoaan reaaliseen ”suurvaltatukijaan”, Venäjän ohella.

Suomen, tämän itsellemme tontittamamme maapläntin, itselleen hamuajia voi olla vain yksi, Venäjä. Siirtomaiden valloittaminen on jo jäänyt historian lehdille ja ajatuskin siitä, että muut naapurimme siis Eesti, Ruotsi tai Norja vapaaehtoisesti haluaisivat tänne laajentua, lienee lähinnä naurettava?  Tämä ei kuitenkaan aluettamme merkityksettömäksi ulkopuolisille valitettavasti tee. Täältä käsin voitaisi, esimerkiksi turvata tai uhata Venäjän luoteiskolkkaa, erityisesti Pietaria ja Murmanskia ja koko läntisen Venäjän tuonti/vienti liikenteen turvallisuutta?  Voitaisipa aluettamme kaavailla myös, erityisesti Pietarin puolustuksen ennakkotorjunta-alueeksi.

Historiamme kokemukset ovat tehneet meistä varovaisia, turvallisuuskysymyksissämme ja/tai niiden linjausten julkistamisessa ehkä jopa liian varovaisia? Meillä kun ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on totuttu käyttämään lyömäaseena, leimakirveenä. Turvallisuuspolitiikkamme viimeiseksi lukoksi olemme kuitenkin päättäneet Itsenäisen puolustuksen EUn jäsenenä. Mutta vaihtoehtoina joitakin yhä houkuttaa NATOn täysijäsenyys, toisia ehkä yhteistyön tiivistäminen Venäjän kanssa, kolmansia mielestäni lähinnä fantastinen ajatus joko Pohjoismaisesta puolustusliitosta tai peräti Ruotsi-Suomi puolustussopimuksesta.

Maailman muuttumisen myötä myös suomalaiset ovat alkaneet vaatia johtajiltaan vastauksia ja todellisia kannanottoja, myös ja erityisesti turvallisuuspolitiikan yhdestä osasta, puolustuspolitiikasta. Niitä taas presidenttiehdokkaat, jotka Tasavallan Presidenttinä kuitenkin toimivat puolustusvoimien ylipäällikkönä ja vastaavat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta yhdessä muun valtioneuvoston kanssa, eivät suin surminkaan halua antaa. Ei uskoisi, että meidän väitetään elävän demokratiassa. Venkoilu tässä asiassa jatkuu jo ties kuinka monetta vuotta, eikä taida maasta edelleenkään löytyä presidenttiehdokasta, joka uskaltaasuoraan sanoa mitä mieltä on? Ja mitä mieltä meidän tavisten pitäisi olla, tai mihin asennoitua? Jos tämä ei kerro minkälaisessa kriisissä puoluepoliittinen järjestelmämme on, mikä sitten?

EU on kehittymässä liittovaltioksi, velkaantunut USA kääntyy Tyynelle merelle, Venäjän kehityksen ikuinen epävarmuus, arvaamattomuus ja nykyinen kiihtyvä varustautuminen, kylmän sodan reliikki Nato on kehittynyt maailmanpoliisiksi, Pohjois-Atlantinen finanssi- ja talouskriisi uhkaa ainakin Eurooppaa, Kiina muodostaa kasvavan uhan, myös Venäjälle….  Aika jota nyt elämme, on lievästi sanoen epävarmuuksia, uhkia ja haasteita täynnä. Mutta se ei käy puolustukseksi, ei edes tekosyyksi sille, ettei yksikään ehdokas kerro kansalaisille, miten hän oikeasti ratkaisi puolustuksemme pitkän aikavälin pohteet. Eli tarvitaanko meitä kansalaisia muussakin ominaisuudessa kuin valuuttamme vakuutena?

Vaikka presidenttiehdokkaamme eivät asiaa, ainakaan vääntelehtimättä ja venkoilematta käsittele, ajattelin minä taviksena ilmaista mielipiteeni ja ainakin yleisellä tasolla myös perustella sen. Minulla kun ei ole tarvetta sen paremmin vaalitaktikointiin kuin pelkoon ansion- tai kasvojenmenetyksestä. Rajoitan sen kuitenkin vain siihen, mistä mielestäni vaaditaan, halutaan ja tarvitaan avointa julkista arvokeskustelua.  Suomen mahdollinen NATO – jäsenyys. Optio kun on kaikilla tasoilla pelkkä fiktio, ellei itsepetos niin ainakin toiveajattelua. 

Mitä sitten siitä seuraisi, jos NATOn jäseneksi ryhtyisimme? Ja lähden ajatuksesta, etteivät Georgian tapahtumat täällä toistuisi, ennaltaehkäisten jo julkituodun jäsenyysaikeen toteutumisen. 
                           
Olemme edelleen rajamaa, nyt Venäjän mielestä ehkä entistä epäitsenäisempi? Saatamme heidän mielestään muodostaa entistä huomattavasti suuremman uhan Venäjän luoteisosalle? Toisaalta NATOa vastaan on varmasti suurempi kynnys hyökätä kuin viisimiljoonaisen kirppuvaltion kimppuun? Siis niin kauan kun on syytä olettaa USAn olevan järjestön sitoutuneena takuumiehenä. Mutta mitä hyötyä maahamme olisi ensimmäiseksi hyökätä, kun se voidaan tehdä milloin tahansa ja ilman, että mahdolliset todelliset hyökkäysaikeet Euroopassa paljastuisivat? Suomesta kun ei kovin helposti enää jalansijaa muihin valloituksiin löydy. Ja vaikka maamme mielestämme on meille sekä arvokas että kaunis, en jaksa uskoa, että tänne vain meidän ja maamme valloittamisen vuoksi hyökättäisi.

Täysin NATO – yhteensopivana armeijana pakottaisivat kustannusvaikutukset meidät todennäköisesti tyytymään ammattiarmeijaan, jopa varsin pieneen ammattiarmeijaan. Liian pieneen, jotta sen varaan maan puolustusta uskaltaisi jättää, jos sitä yksin jouduttaisi puolustamaan. Reserveihin ei jäisi varoja nimeksikään.  Mutta sotamateriaalia, kaikenlaisia leluja omille ja mahdollisesti meitä pelastamaan tuleville joukoille saattaisimme saada aina varastoitaviksi asti. Ja jos tulevissa tilanteissa alueelliselle eskaloinnille jää aikaa, saattaisimme saada muita NATO-joukkoja, jopa näiden sotilastukikohtia alueellemme, turvallisuuttamme lisäämään? Kaikki mainitut ovat luonnollisesti ensilinjan maalikohteita mahdollisille ohjusten ennaltaehkäiseville ensi-iskuille. Eikä niiden peitosta ja tarkkuuksista ole takeita. 
                       
Mutta onhan vielä se NATO-sopimuksen5 §.  Se Kolmen Muskettisoturin vala, se johon kerran on vedottu ja sitä käytetty. Vuonna 2001 USAn aloitteesta ja sitä tukemaan. Miten mahtaisi käydä, ja kuinka kauan kestäisi päätöksenteko kun kohteena olisi USAn sijasta pikkuruinen reunamaa jossain maan äärissä, josta ei kunnolla voi uhata ketään muuta kuin pietarilaisia? 

EU-maiden puolustussopimus antaa meille sopimusperäisesti samat lähtökohdat kuin NATOn jäsenyys, ilman USAn ja Kanadan osallisuutta. Eikä nykymenolla kauan mene siihen, kun ainakin USA sitoutumisastettaan siihen olennaisesti vähentää. Ja mikä saa meidät uskomaan, että muut jäsenet sitä ennen tai sen jälkeenkään olisivat tänne nopeasti auttamaan rientämässä vain siksi, että ovat NATOn jäseniä? Ja jättäisivät rientämättä vain siksi, koska ovat EUn jäseniä? Uskommeko myös Joulupukkiin?

Kannatan siis omaksumamme puolustuspolitiikan päälinjan jatkamista, kuitenkin siten, että se myös uskottavasti resursoidaan. Ja julkista keskustelua. 



Kiitän kaikkia lukijoitani ja erityisesti kommentoijiani
toivotan osaltani 


Hyvää ja rauhallista Joulua
             





                        

Tässäpä Suomelle joululahja





Next Step ja Jaiku perustaja Petteri Koponen suosittaa haulikkoammuntaa Tekesille TiVi.fissä.  Ja syy on täysin järkeenkäypä jokaiselle, joka on joutunut osallistumaan ja seuraaman uusien yritysten perustamista. ”Julkisilla tahoilla ei voi olla osaamista arvioida, onko joku sovellus menestys vai ei, kun ei ole muillakaan.”

Tämä on ollut itsestäänselvyys jo vuosia, ellei vuosikymmeniä. Itse olen asiaa pitänyt esillä koko ao. alueen kanssa toimimisen aktiiviaikanani 1992-2007 jokaisella mahdollisella forumilla mukaan lukien blogit. Vaan kun ei sovi hallintobyrokraattien ajatteluun. Ei niin millään. 

Sen sijaan sinne hyvin istuu ajatus tehdä täsmäratkaisu, joko täysin itsenäisen harkinnan perusteella, joka sisältää kaikenpuolin olemattoman yritys- ja liiketoimintaosaamisen ja kyvyttömyyden hahmottaa niiden tulevaisuus mutta vahvan uskon omaan moniosaamiseen, tai muuten oman ratkaisun itse valittujen ja auktorisoitujen ”konsulttien” ja muiden kavereitten yhtä perusteltujen ehdotusten perusteella. Tukipäätösvalta kun on valtaa, eikä kukaan siitä luonnollisesti vapaaehtoisesti halua luopua. Täysin siitä riippumatta, kuinka haitallista hänen käyttämänsä valta yhteiskunnalle ja uusien yritysten laajamittaiselle käynnistämiselle on.

Pahin vaihtoehto sekä tukemisen perusteille että yrittäjyyden moraalille – puhumattakaan verovarojen tuhlaamisesta - tapahtuu silloin, kun sinänsä hyvillä edellytyksillä varustetusta tuote/yritysideasta ja yrittäjäalkiosta kasvatetaan vuosien myötä tukisyöttiläs ja hänen keskeisimmäksi osaamiseksi vahvistuvat suhteiden hoitamistaito syöttäjään ja tukihakemusten täyttäminen.

Pääsääntöisesti yrityksiä ei pitäisi tukea lainkaan. Niiden tehtävänä on tuottaa lisäarvoa yhteiskuntaan; verotettavaa voittoa, palkkoja, osaavampia ihmisiä, uusia tuotteita…. Mutta yrittäjyyteen ja sen hedelmiin käytännössä kriittisesti suhtautuvassa yhteiskunnassamme, uuden yrityksen perustajille tulee vähintäänkin voida kanavoida tukea yritystoiminnan käynnistämisen. Ja vain siihen. Ja vain kerran. Kaikki myöhempi rahoitus kun saattaa vääristää kilpailua markkinoilla, mistä nykyisenkaltaisesta tukemista on helppoa syyttää.

Oikea tukemisen tapa, starttirahan (yrittäjän määräaikainen "toimeentulotuki") ja mahdollisen pienen ”käynnistämisavustuksen” (yritystoiminnan alkurahoitus) lisäksi on antaa ajan suhteen etukäteen rajoitettuja helpotuksia toiminnan alkuvaiheen kustannusten minimointiin. Auttamatta tulevat mieleen myynnin alv-rajan nostaminen tasolle, jolla yksi henkilö voi itsensä elättää esimerkiksi vuoden - kaksi, mahdolliset työnantajamaksut tai osa niistä, määräaikainen verovapaus jne. 

Jaa, että mikä se joululahja olisi? Haulikkolähestymisen mukaisen toimintamallin ottaminen alkavien yritysten tukemisen lähtökohdaksi, ei yksin Tekesin vaan kaikkien tuettavien yrityshankkeitten osalta. Ja sen jälkeen ”sink or swim” - käytäntö jatkossa. Toivotaan, että asia edes nyt, Petterin osaamisnäytöillä onnistuu.

Ilman alkavia uusia yrityksiä ei synny pieniä, ei keskisuuria, ei edes  suuria yrityksiä. Silloin ei myöskään synny yksityiselle sektorille työpaikkoja, eikä sen paremmin valtiolle kuin kunnillekaan verotettavaa tuloa, jolla voisimme rahoittaa yhteiskunnan yhteiset ja yleiset kustannukset. Ikiliikkujaa kun ei taloudessakaan ole olemassa.





maanantai 19. joulukuuta 2011

Potti nokkiin - ei makseta




Britannia on estämässä euron pelastamisen kieltäytymällä EUn jäsenenä osalistumasta IMFn 200 miljardin lisärahoitukseen. Kovin on lyhytnäköistä ja riidanhaluista tämä Englannin konservatiivien osallistuminen Euroopan Unionin yhteistyöhön. Mutta ei kanta varmaankaan kovin odottamaton voi kellekään olla?

Englannin hallitus näkee mielummin EUn euro-valtiot polvillaan ja mantereen myllerryksessä, kuin avaa omia rahoituskanaviaan. Taitavat lisäksi saada ohjausta oikein ison veljen kädestä aavan veden tuolta puolen. Mitä nyt sitten seuraavaksi yritetään. Tämä strategia ei ilmeisesti mennyt ihan Merkozyn suunnitelmien mukaiseen putkeen?

Kun kerran NokkaPokka on ainoa kieli, jota resurssien huvetessa aletaan noudattaa ja ilmeisesti ainoa keino, jolla tässä sodassa voi jotain saada aikaiseksi, ehdottaisin seuraavaa:

Kun omalta osaltaan sekä Englannin että USAn pankkisektori ovat ongelmamaiden suurin velkoja, ensimmäinen suurin Euroopassa toinen suurin maailmassa tulisi Merkozyn nyt ryhtyä toimiin, jolla näiden pankkien saamiset mitätöidään. Mieluiten kaikki mutta ainakin niin suuri osa kuin mahdollista, .

When there´s a will there`s a way. Asia voidaan varmasti hoitaa lainsäädäntöteitsekin, mutta parempi olisi ensin päästää Kreikka kunniallisesti konkurssiin. Sitten Portugal. Jos ei tämä riitä menköön seuraavaksi Italia ja sitten Espanja. Ja jos oikein hankalaksi menee heitetään vielä Ranskakin susille. Sillä sekoitetaan lopullisesti Pohjois-Atlanttinen finanssijärjestelmä, ajetaan USA 3. luokan supervallaksi ja aiheutetaan siellä samalla 2. sisällissota.

Kukaan ei meitä eurooppalaisia siitä kiitä, mutta sotaahan tämä on ollut jo jonkin aikaa. Sotia vaan on monenlaisia. Maksakoon viulut nyt ne, jotka tämän sopan ovat tuotekehittelyllään ja kytkykaupoillaan aiheuttaneet. Ei meidän ole mikään pakko suistaa kaikkia Euroopan kansoja vuosikausien kurjistumisen kierteeseen vain siksi, että muutaman suurpankin johdon bonukset New Yorkissa ja Lontoossa voidaan panna maksuun.

Eihän meidän tarvitse synnyttää kuin uusi eurooppalainen finanssijärjestelmä, jossa jokin muu kuin velan lisäys määrää rahan määrän.

Voimme hyvin katsoa kiitollisuudenvelkamme eurooppalaisten valtioiden demokratian 1940-luvun pelastamisen tulleen jo muutamaankin kertaan maksetuksi.


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Ei lainaa takaisin maksaa tarvitse




Muistat varmaan keskustelun tästä aiheesta muutamia vuosia sitten? Sillä viitattiin valtioiden tai oikeammin julkisen sektorin ottamiin lainoihin. Ja mitä sitä nyt tavis moista vastaankaan väittämään. Erityisesti on kuitenkin mieleeni jäänyt Euroopan 12. parhaan valtionvarainministerin ensimmäinen toimi. Hän pani maksuun muistaakseni 2 miljardin lainanlyhennyksen Suomen valtionlainoihin.

Nyt sitten täällä EUssa ihmetellään, miten on mahdollista, että valuuttamme euro on ongelmissa? Eihän näin pitänyt käydä? Lainaahan ei tarvinnut koskaan maksaa takaisin?

Tämä tuli taas kerran mieleen, kun tutustuin aamun uutisiin, joiden mukaan  Kreikassa köyhyys on nyt huipussaaan. Vaikka tiedä nyt tuosta huipusta, kun prosessi on vielä kesken. "Viranomaiset, kirkonmiehet ja sosiaalijärjestöt varoittavat lehdessä jopa humanitäärisestä kriisistä." Kun kasvua yleisesti ottaen pidetään positiivisena, julkituon tässä uskoni siihen, että kreikkalaiset ovat tämän kehityksen osalta vain kasvun edelläkävijöitä.

Muistan hyvin poliitikkojen, keskuspankkijohtajan ja päivystävien ekonomistien puheet suomalaisten kulutusjuhlista. Ja näen tällä hetkellä kreikkalaisten taloudellista käyttäytymistä arvostelevat nettikirjoittelut sekä blogeissa että keskustelupalstoilla. "Parhaat" lähtevät siitä, että ihan oikein niille. Eikä aikaakaan kun koko eteläisen Euroopan kansakunnat oli niputettu yhteen vastuuttomien venkoilijoiden nippuun.

Mutta todennäköisemmin siellä on käynyt aivan samoin kuin meillä aikoinaan. Mitään erityisiä kulutusjuhlia ei kansalaisilla ollut. Mitä nyt poliitikot, keskuspankkijohtaja ja päivystävät ekonomistit vierittivät oman osaamattomuutensa maksajien harteille. Täytyyhän syyllinen aina nimetä. Sillä nyt ei ole väliä osuuko siinä oikeaan. Useimmin kun ei.

Meidän kolmen AAAn kansalaisten tulisi tämä muistaa myös nyt,  puhkuessamme pyhää vihaamme nettiin. Varsinkin näin Joulun alla kannattaisi tiedostaa ettei raha ole enää seteleitä, ei edes numeroita tiliotteessa vaan pelkkiä bittejä virtuaalimaailmassa. Sen siirtymisen ja kulloisenkin kohdentumisen lait päättävät meitä kaikkia viisaammat oliot. Eikä kenelläkään meistä ole sen paremmin kompetenssia kuin oikeuttakaan heidän päätöksiinsä vaikuttaa. Arvostelemisesta nyt puhumattakaan.


PS.

Kuralla oleva valtiontalous on seurausta huonosti toimivasta demokratiasta. Siitä, etteivät tavikset saa ääntään kuulumaan.



 




perjantai 16. joulukuuta 2011

Läskin leikkaaminen on hölmöläisten hommaa




Suorittavan tason jatkuva karsinta johtaa julkishallinnossa ao. organisaation palvelun laadun heikkenemiseen. Siitä seuraa itseään ruokkiva tuhon kierre, jonka oikaisu ei enää julkishallinnolta onnistu.

Seuraa ulkoistamisen ja yksityistämisen kausi. Kalliimmaksi se kansalaisille tulee, koska tuotannollista toimintatapaa ei muuteta eikä julkishallinnollisen organisaation johtoon ja hallintoon puututa. Vain ”siivoojia” ja palvelutyön tekijöitä karsitaan. Siihen taas on syynä se, että vähintäänkin huomattava osa johdosta ja muista ”hallintohenkilöistä” on ikiomassa poliittisessa suojatyöpaikassaan.

Asia ei toki ole aivan näin suoraviivainen. Yksityistetty palvelu, joka sinänsä on usein - joskaan ei läheskään aina - mahdollista ja kannatettavaakin, edellyttää sitä tilaavalta ja valvovalta julkishallinnolta resurssia ja osaamista. Valitettavan usein poliittisten suojasyöttiläiden osaaminen ei välttämättä taas tähän lainkaan sovellu. Siitä huolimatta heistä ei päästä eroon, kuvaavimpana esimerkkinä kuntasektorin kreikkalainen 5 vuoden irtisanomissuoja kuntaliitostilanteissa.

Pahimmassa tapauksessa yksityistetyn sektorin kulut tuon tervehdytetyn/saneeratun julkishallinnon osalta säilyvät ennallaan tai jopa kasvavat. Veronmaksajalle maksettavaksi tulevat lisäksi yksityisen sektorin kulut toteutetusta palvelutuotannosta.  Kun suojatyöpaikoista ei haluta luopua kokonaiskustannukset siis kasvavat myös tätä kautta entisestään.

Entiset palkkaa nauttivat turhakkeet, jotka aiemmin eivät välttämättä suuremmin häirinneet organisaation palvelutoimintaa jäävät nyt säätämään, tilaamaan ja valvomaan toimintaa, jota he eivät osaa eivätkä ymmärrä. Samalla varsinaisen palvelutoiminnan, siis sen josta kansalaiset ao. julkishallinnon sektorille veroja maksavat - esimerkiksi poliisille, sairaanhoidolle, sosiaalitoimelle, tekninen toimi ... -  suorittaa yksityisen sektorin toimija,  jonka on pystyttävä toimimaan kannattavasti. 

Ja miksi ei pystyisi? Ainakin niin kauan kun yrittäjän, yrityksen tai muun yhteisön toimia valvovat samat osaamattomat henkilöt ja tahot, joiden ansiosta julkishallinnon palvelutuotannon tuottavuus ja palvelutaso alun alkaenkin laski. Onneksi monessa tapauksessa palveluyrityksen perustavat ja sitä alkuun pyörittävät juuri ne palvelutoiminnan osaajat, jotka tehokkuuden nimissä ulostettiin. He pystyvät maksamaan itselleen parempaa palkkaa ja paremmat työolot. Parhaassa tapauksessa he nettoavat vielä mahtavan myyntivoiton myydessään osakkeensa ”ulkolaiselle” pääomasijoittajalle. Tämän jälkeen viimeinenkin kotimainen kytkös katoaa.

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2007/02/ainoa-oikea-totuus.html


PS.

Poliisin esimerkki ehkä vain osoittaa, kuinka uskomattoman suuri on vanhan julkishallinnollisen instituution pesiytynyt ylimääräinen "läski". Ei turhaan väitetä, että laihduttaminen on toistuvaa jatkuvaa  toimintaa mutta läski, se on ikuista.





keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Mitä väliä luottamuslauseäänestyksellä?




Opposition, tässä tilanteessa persujen ja kepulien keskeisin ase vaikuttaa nyt kansalliseen päätöksentekoon on juuri hallituksen luottamuksen testaaminen äänestyksellä. Mutta jo siitä asti, kun  parlamentarismin fundamentaallisesta noudattamisesta on tehty puolueiden vallan lisäämisen keskeinen keppihevonen, se on menettänyt käytännössä merkityksensä. Perustuslain 29 § vastaisesti ja sen rikkomisesta seuraavia sanktioita pelkäämättä, puolueet sitovat kansalaisten valitsemien edustajien kädet jokaisessa puolueessa painamaan nappia, jonka "porukka on päättänyt".

Kuitenkin asia, josta päätetään on Suomen kannalta äärettömän tärkeä, joidenkin mielestä jopa olemassa olon kysymys. T.Soinin sanoin; jätetäänkö "piikki auki"? Mennäänkö jäseneksi ESMään? Sillä, jos hallitus saa luottamuslauseen piikki jää auki taivaisiin asti eikä meillä käytännössä enää sen jälkeen ole äänestyksissä enää vaikuttamisen mahdollisuutta. (Runsaan 1% äänimäärällä ei voikaan olla. Mutta tähän mennessä on vaadittu päätöksen yksimielisyyttä.)

Olen oman mielipiteeni jo kirjannut eilisen artikkelin muodossa. Koska en katso meidän millään tavalla hyötyvän valuutan muuttamisesta, ja koska pidän sen seurauksia meille ja Euroopalle kokonaisuudessaan hyvin vaarallisina antaisin hallitukselle luottamuksen tämän asian osalta. Mutta e todellakaan olisi valmis kantamaan yksin vastuuta siitä, että kannanottoni olisi kansakunnan kannalta oikea.

Olen demokratiamme nykyisestä valuviasta aina aika ajoin kirjoitellut. Muun muassa 13.11.2008 artikkelissa, jossa käsittelin aihetta tuloerojen kannalta. Polittisen päätöksenteon toimivuus demokratiassa kuvastuu siinä, että kuka tahansa meistä osaa valita käsillä olevista vaihtoehdoista omalta kannaltaan parhaimman tai huonoimman, mutta yhteisön optimin löytäminen on huomattavasti vaikeampaa. Eikä sitä tulla koskaan löytämäänkään, jos kansan valtuutettamien edustajien kädet päätöksenteossa sidotaan, niiden puolueiden toimesta, joita he parlamentissa edustavat.

Olin varsin riemastunut havaitessani, että ainoan valtakunnallisen pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield juuri tänään käsitteli "minimi-maximi-optimi problematiikka" artikkelissaan Alas kohtuuton hintadiktatuuri. Hän puuttui markkinatalouden toimimattomuuteen ja totesi mm. "Voiton tavoittelu ajaa aina kohti ääritilaa." Ja toteaa lisäksi; "Ei ole mekanismia, joka automaattisesti tasapainottaisi markkinoiden taipumusta päätyä äärilaitoihin: kohtuuttoman kalliiksi, jos siihen on vain mahdollisuus, tai kohtuuttoman halvaksi, jos kilpailu avataan."

Olen samaa mieltä; automaattista mekanismia ei ole. Mutta mekanismi on. Sen toimiminen on lainsäädännön tehtävää. Markkinoiden toimintaa on aina säädetty, säädetään nyt ja tullaan tulevaisuudessakin sääntelemään laeilla. Sekä kapitalismissa että kommunismissa. Kuten Blåfildin käyttämistä esimerkeistä ilmenee, kyse on ainostaan aste-erosta. Dikotomiasta joko/tai, musta/valkoinen, minimi/maksimi. Optimia ei tällä tavalla löydy "koskaan". Jossain vaiheessa pitäisi ja voitaisikin optimi kuitenkin löytää. Minimi - maximi aaltoliikee tulee meille ihmisille aivan liian kalliiksi, mitattuna miten tahansa.

Optimiin ei johda puolueiden välinen kilpailu, jonka voi parhaimmillaankin tähdätä vain puolueiden kantojen välisen kompromissin löytymiseen. Termi "poliittinen päätös" rinnastetaan jo nyt hämäräperäisen kabinettipolitiikan suhmurointiin, sulle-mulle etujen jakoon ja kansakunta-kokonaisuuden kannalta epäonnistuneisiin ja aivan liian kalliisiin ratkaisuihin.

Ja minulla on myös lempisyy mistä se johtuu. Se johtuu siitä, että valitsemamme edustajat eivät ratkaisuissaan saa käyttää omaa harkintaansa ja äänestää oikeaksi katsomansa vaihtoehdon puolesta. Puolueen kannasta riippumatta. (Eivät ainakaan, jos aikovat vielä tulevaisuudessakin valituiksi tulla.) Puolueet kun joutuvat aina kilpailemaan toistensa kanssa, toisiaan vastaan, äänistä tulevissa vaaleissa. Ja kuten Blåfield aivan oikein toteaa Voiton tavoittelu ajaa aina kohti ääritilaa. Juuri tämä pitää huolen siitä, ettei nykyisenkaltainen politbyrokratia voi koskaan hoitaa kansalaisten asioita optimaalisella tavalla.

Tästä valitettavasti myös seuraa, että niin kauan kun kansanedustajat toimivat valiokunnissa ja pleenumissa vain oman puolueensa napinpainajoina, on kansalaisten ja kansakunnan kannalta optimaalista ratkaisua turhaa Arkadianmäen teatterista kenenkään odottaa.

Luottamuslauseäänestyksellä ei siis ole muuta kuin teatraalinen arvonsa.





tiistai 13. joulukuuta 2011

Onko Merkozy todella luopunut vaatimasta enemmistöpäätöstä?




"Katainen muistutti huippukokouksen loppulauselman kirjauksesta, jonka mukaan määräenemmistöpäätöksiin oikeuttava hätätilamenettely tulisi kyseeseen ainoastaan, jos koko euroalueen kestävyys olisi uhan alla. Tämän arvion suorittaisivat komissio ja Euroopan keskuspankki." Näin pääministeri Uuden Suomen mukaan välikysymyskeskustelussa juuri nyt.

Se helpottaa, joskaan ei kokonaan poista huolta määräenemmistöpäätöksen merkityksestä pienten maiden osalta. Tämän kirjauksen mukaan kahden erillisen tahon on ensin päätettävä, että koko euro-alueen kestävyys on uhattuna. Vasta sen jälkeen voidaan todeta, että tulee noudattaa hätätilamenettelyä, jossa määräenemmistö tulee kyseeseen. Siis sitä ennen päätös voidaan tehdä vain yksimielisyyden vallitessa???

Kun poliitikkojen luotettavuus ja hallituspoliitikkojen luotettavuus erityisesti on jo aikaa sitten ainakin minulta mennyt suosittelen, että tarkastetaan tulkitsevatko muut sopimukseen sitoutuneet ratkaisun yllä esitetyllä tavalla? Tutkimatta asiasta ei pitäisi ainakaan Eduskunnan päättää. Ei vaikka keskustelu ja varsinkin luottamuslauseäänestys siirtyisi myöhäisemmäksi. Asioita kun joskus on tapahtunut ihan yllätyksenä, jopa pyytämättä.

Silloin se on jo housuissa.



PS.

Ja siinäkin tapauksessa, että edellä kuvailtu olisi oikea tulkinta herää kysymys, onko meillä varaa joutua sellaiseen hätätilanteeseen, jossa joudumme maksumieheksi ties mistä veloista?

Vara on viisautta, ei vahingon enne.


PPS. klo 16.30 kommenttini Uuden Suomen artikkelin keskustelusta.


Jos "mutual agreement rule" tarkoittaa yksimielisyyttä, tuo 85% määräenemmistö vaaditaan päätöksenteossa todella vain hätätapauksissa, jotka komissio ja keskuspankki ovat sellaiseksi todenneet.

Nyt on sitten kysymys enää siitä, haluammeko olla mukana vastuullisena hätätilanteessa, jossa maksujen osalta taivas on kattona, eikä meidän mielipiteellä ole mitään vaikutusta meihin kohdistuviin maksuihin.

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2011/12/onko-m...

Mielestäni EUn ja EMUn jäsenenä meidän pitäisi joko hyväksyä tehty sopimus tai vaihtaa valuuttamme.




maanantai 12. joulukuuta 2011

Alaviitteistä




Ranskan presidentti on todennut mitä merkitystä on alaviitteistä. Ei mitään. Nolla. Nichts. Nothing.

Nyt sitten on kysymys siitä, kuka ei ymmärtänyt. Katainen vai Merkozy? Silläkään ei luonnollisesti ole väliä, koska Merkozyllä on aina yli 85 % äänistä. Ja jos hänelle sattuisi persoonallisuuden hajautuminen, kummallakin jakojäännöksellä on painoarvonsa mukaisesti veto-oikeus. Myös tilanteessa, jossa jäsenten enemmistö yrittää saada sen maksumieheksi omista töppäilyistään.

Meillä ei ole moista mahdollisuutta. Meidän mielipiteellä ei ole painoarvoa sen paremmin enemmistön päätöksiin kuin oppositiona ollessamme. Me siis olemme se Nolla. Nichts. Nothing. Miksi moisesta oikeudesta pitäisi vielä erikseen maksaa? Eikö jo maksamamme miljardit ja vielä takaamamme miljardit riitä?

Tätä vauhtia historian alaviitteeksi jää Suomi, merkityksetön menneisyyden  pikkuvaltio koillisessa Europassa.



PS.

Oliko Jyrki-boyllä oikeus sitoa meidät EVMään sillä tavalla, jolla hän sen teki?




sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Pöytäkirjasta valtakirjaan?





Suomalaiset poliitikot, mukaan lukien Siilinjärveltä kotoisin olevat, eivät ole tunnettuja kansainvälisen politiikan ymmärtämisestä. Brysselissä ei luotu ainoastaan talouskuria ja -unionia. Siellä samalla tuhottiin eurooppalaisten valtioiden yhteisön perusta, yhdenvertaisuus ja luottamus.


Nuorella miehellä itsevarmuus oman näkemyksen ainutkertaisesta oikeutuksesta on ihan kannatettava, joskus jopa siedettävä ominaisuus. Suomen pääministerillä ei. Ei ainakaan silloin, jos hän tekee Suomen valtion nimissä sitoumuksen, jonka tekemiseen hänellä ei ole valtuutta. Sellainen käsitellään meillä valtionpetoksena, valtakunnanoikeudessa. Valtuudet saadan ensin ja niitä ja vain niitä saa käyttää.

Tätä ei muuta se, että hän ja hänen opetuslapsensa ovat sitä mieltä, että "Tavoitteenamme onkin ratkaisu, jonka kautta Suomi voisi osallistua EVM:ään, Katainen sanoi.

– Suomen etu yksiselitteisesti on se, että euro on meillä valuuttana jatkossakin, ja että Euroopassa on vahvemmat talouspoliittiset säännöt. Tämän eteen tehdään nyt töitä, hän sanoi."


Menettely muistuttaa kovasti väärennetyn pöytäkirjan esittämistä, josta samaisella siilinjärveläisellä taitaa vieläkin olla pientä selvittämistä kesken. Ei hänellä silloinkaan tainnut olla valtuutta siihen mitä teki. Hinku saa olla ihan mikä tahansa, mutta toimintatapojen on tälläkin tasolla oltava laillisia. 




Soon niin darwinismii, niin darwinismii...




Taas on oltu lajia pelastamassa? Brysselissä. Keinot vaan ovat entiset. Nyt ainoana uutena oli Nokka-Pokka, yhteisöllisyyden tunnettu edistäjä. Mitä nyt muutama rotta laivasta lähti. Väliäkö hällä? Vai oliko nyt kyse sittenkin nokkimisjärjestyksen selvittämisestä? Sitäkin toki tarvitaan. Evoluutiossa.

Suomen perustuslakia on sitten 1999 ainakin jo kertaalleen korjailtu. Taitaa olla taas korjailukierros edessä? Sehän on tunnetusti mahdotonta, että vallassa olevat eturivin poliitikot, olisivat toimineet vastoin lakia, edes perustuslakia? Siinäpä varmaan vielä pojilla tenkkapoo, millä tavalla uusi nyt kirjoitetaan? Täytyyhän pääministerin päätökset aina legitimoida siitä riippumatta, mitä asiassa ovat mieltä perustuslakivaliokunta, suurivaliokunta tai Eduskunta?

Jos nyt kuvittelee, mitä nämä ikiomat darwinistit nyt miettivät veikkaisin, että pohdinta vaihtoehdoista; sumutuksesta, bluffista tai lehmänkaupoista eivät ole kaukana. Jotain varmasti vaalikrajalle on uhriksi tarjottava ennen kuin voidaan olla varmoja siitä, etteivät Moskovan mielenosoitukset siirry Helsinkiin.

Sillä, on se vaan niin fantsua, niin fantastista. Se sosiaalidarwinismi, vahvimman valta.




lauantai 10. joulukuuta 2011

Mistä oikein Brysselissä päätettiin? Tiedämmekö, luulemmeko vai toivommeko?




Ainakaan euro-ongelmaisten kansalaisvaltioiden akuutteihin ongelmiin ei puututtu. Toivottavasti pitkän aikavälin ratkaisut osoittavat lähestymistavan hyödyllisyyden. Milloin mahdetaan tarttua euromaiden velkakriisiin?

Mitä mahtaa seurata siitä, että Britannia jäi EUn sivuraiteille seisomaan? Maalla kun on, USAn jälkeen eniten saamisia EU-valuuttaan sitoutuneilta "ongelmamailta". Onko tämä lopullisen pesäeron alku? Vastaus tähän riippuu varmasti varsin paljon myös siitä, miten voimakkaasti ja nopeasti EVM toteuttaa "Tobin-vero"-aikeensa.

Pienimerkityksellinen ei liioin ole kysymys siitä, miten kokonaisvaltainen ja pitkäkestoinen on USAn jo julkistaman yhteistyön rintamasuunnan vaihtuminen länteen, Tyynelle Merelle? Ilman USAn aktiivista ja monipuolista henkistä, poliittista ja taloudellista "tukea" Briteille tulee varsin ikävät olot saarellaan. Miten mieleen sattuukaan tupsahtamaan Napoleonin Mannermaansulkemus vuodelta 1806 ja Robert Gates vuodelta 2011 Naton kokouksessa, Brysselissä? Onneksi historia ei toista itseään? Ei ainakaa yksi yhteen.

Ja miten Pariisin ja Berliinin irtiottoon ja eurooppalaisen yhteisön luottamuksen perusteiden hajoittamiseen suhtautuvat jenkit? Miksi heidän pitäisi enää olla pohteissaan Euroopan tulevaisuudesta? Itse nimitettynä maailmanpoliisina he ovat maksaneet Euroopan viulut jo yli 60 vuotta. "Nyt eurooppalaiset pystyvät ilmeisesti hoitamaan omat asiansa, myös turvallisuusuutensa entiseen tapaansa?" Eikä NATO ole jenkeille ainakaan halpa ratkaisu. Ennemminkin se on nyt, varsinkin jenkkien rintamasuunnan kääntämisen johdosta, ylimääräinen kustannus.

Tai vaikkapa Ruotsi, Norja, Unkari, Irlanti tai Venäjä? Niin, mitä mahtavat Euroopan kehityksestä ajatella nyt Putin ja hänen opetuslapsensa? Sotilaallisista strategioittensa lähtökohdista he jo ovat kertoneet ja niiden resurssoinnista samoin. Miten he mahtavat suhtautua eurooppalaiseen nykykehitykseen? Miten he tulkitsevat tulevaisuuttaan, varsinkin jos he samalla miettivät kehitystä kaakkoisrajallaan? Heitä tuskin suoranaisesti kiinnostavat tai innostavat sen paremmin euro-valuuttojen lupaukset tulevasta budjettikuristaan kuin määräenemmistötkään?

Tietääköhän pääministerimme mitä on ollut Brysselissä päättämässä? Päätellen siitä, millä tavalla toisaalta hän ja toisaalta "varapääministeri" ja media sopimukseen kirjattua alaviitettä ja erityisesti sen pohjalla olevaa Suomen Eduskunnan pääministerille antamaa valtakirjaa tulkitsevat, sopii epäillä. Sopii myös epäillä ymmärsivätkö muut sopimusosapuolet pääministerimme valtakirjan rajaukset? Tiedämmekö me muutkaan siis mitä on oikeasti sovittu?




perjantai 9. joulukuuta 2011

Mitä mahtavat Brysselissä päättää?




Suomen syntymiseen ja säilymiseen ovat itsemme ja sattuman lisäksi vaikuttanut neljä meistä riippumatonta voimaa; Ruotsi, Venäjä, Saksa ja Ranska ja viimeisimpinä merkkivuosina ovat 1808, 1917, 1939, 1944, 1989. Heistä meidän aluettamme ovat itselleen hamunneet vain Ruotsi ja Venäjä. Saksalle ja Ranskalle olemme olleet aina vain omien tavoitteiden saavuttamisen väline. Taidamme taas olla?

Jos jäsenyys EVMssä on eurossa olemisen edellytys ja, jos meillä ei sen puitteissa myöhemmin tehtäviin päätöksiin ole edes mahdollisuutta omaa sitoutumistamme rajoittaa, ei auta muu kuin erota EMUsta. Suomen kaltainen pieni maa voidaan imeä taloudellisesti kuiviin esimerkiksi sillä yksinkertaisella tavalla, että myöhemmin nostetaan EVMn pääomavaatimusta tasasuhteisesti tasolle, jota emme kestä. 

Tällaisen päätöksen tekemiseen riittävät kuuden suurimman äänet (ja varat) seitsemästätoista, kolmen suurimman lisäksi Espanja, Hollanti ja Belgia. Kaikki ovat Euroopan länsireunalla, vapaitten vetten äärellä. Kaikki ovat entisiä suurvaltoja. Varmasti EMUn ulkopuolella olevat 10 EU-maata joutuvat kaikki vielä uudemmankin kerran harkitsemaan nykyvaluutastaan luopumista. 

Nyt tehdyillä päätöksillä luodaan kahden kerroksen EU. Toisaalta liitovaltiota rakentava Saksan ja Ranskan johtama ydin, toisaalta sen ulkopuolinen, itsenäisten kansallisvaltioiden muodostama talousyhteisö. Olemme joutuneet havaitsemaan, että edellisen EUn päätökset tehdään jo nyt Pariisin ja Berliinin yhteistyönä ja muut unionin jäsenet asetetaan käytännössä fait accompli tilanteeseen. He saavat vielä korjata oikeinkirjoitusta, tai mahdollisesti joskus muuttaa pilkun paikkaa, mutta siinä se. 

Tällä meidän tontillamme asustavalla kansalla ei ole mahdollista tätäkään hyväksyä. Ei ainakaan, ennen kuin se on saanut takeet turvallisuudestaan. Ei ole olemassa tahoa, joka - itsemme lisäksi -  voisi sellaisen uskottavasti antaa.

Kun EU-jäsenyydestä aikoinaan Suomessa äänestettiin, painotettiin kolmea asiaa. Kauppaa, maataloutta ja turvallisuutta sen lisäksi, että ilmeisen suuri osa suomalaisista katsoo perinteisestikin kuuluvansa Eurooppaan.  Itselleni keskeisiä olivat kauppa ja maatalous, enkä EUn jäsenyyden tuomaan turvallisuuslisään silloin uskonut. 

Kaupan ja talouden kehittymisen osalta odotukseni ovat rajusti ylittyneet. Maatalouden jatkuvaan kansalliseen tukemisalttiuteen olen ollut erittäin pettynyt. EUn tuoma turvallisuuspoliittinen lisäarvo on, ja täysin vastoin odotuksiani ollut hyvin merkittävä, merkittävämpi kuin suoranainen jäsenyytemme NATOssa. 

Kuitenkin, jos eurosta eroaminen - edellä mainituista syistä - tulee välttämättömäksi, ja jos Saksa ja Ranska sen vuoksi katsovat, ettemme siksi voisi edes olla EUn jäsen, ei meidän auta muu kuin erota EUsta.

Politiikassa asiat ovat sellaisia miltä ne katsojasta näyttävät. Näin erityisesti kansainvälisessä politiikassa. Miltä mahtaa nyt tuntua Lontoossa, Washingtonissa, Moskovassa ja Pekingissä? 

Tämä nopeana ensireaktiona nyt käytettävissä olevien uutistietojen pohjalta.