Kymmenen kivaa

Ensimmäisenä helmikuuta tuli minulle täyteen 10 vuotta blogaamista. Eikä sitä oikein viitsi vieläkään lopettaa. Varmaan sitä voisi jollain lailla "juhlistaa". Menköön siis "työn ääressä".

Kirjoittaminen oli tällaiselle, jo silloin vauhdilla eläkeikää lähestyvälle ja eläkeputkeen vähitellen henkisesti asemoituvalle, kovin haastava kokemus. Pakkohan sitä oli oman mukavuusalueen raja ylittää. Kauppalehden silloisen Presson tarjoama maksuton alusta istui hyvin ajatusmaailmaani, olinhan toiminut valtaosan työ-iästäni yksityisellä sektorilla.  Ja jo kauan aiemmin heitä aika ajoin ns. mielipide-kirjoituksilla, joita joitakin jopa julkaistiin, lähestynyt. Vaikkapa Kumpujen yöstä, Kalevalanpäivän kunniaksi . 

Osittain omasta epävarmuudesta kirjoittajana, olinhan elättänyt itseni pääasiassa puhumalla, ja hankkeen kokeiluluonteesta johtuen, päädyin nimimerkkiin. Mutta kieltämättä vähäisimpänä perusteena ei ollut vakaumukseni, että - päinvastoin kuin meillä yleensä tunnutaan ajateltavan - tärkeämpää on se mitä sanotaan, kuin se kuka sanoo. Nimimerkeistä ja sananvapaudesta olen näiden 10 vuoden aikana kirjoittanut usein, aivan liian usein, mm. artikkelin Sananvapauden rajat ovat Suomessa ahtaat, jossa samalla hyvin toteutui kirjoittamisen viehätys; kommenttien kautta vuorovaikutus ja näkemysten edelleen kehittely.

Kokeilun tavoite, kirjoittaa kuukauden ajan yksi juttu päivässä tuntui kyllä mahdottomalta saavuttaa. Mistä ihmeestä kirjoittaisin, olisiko minulla edes joka päivä mitään uutta, kiinnostavaa sanottavaa. Päätinkin siksi kirjoittaa niitä - näitä, kaikesta mitä mieleen tai esille tulee. Ja lähinnä itselleni, opiksi ja ojennuksekseni. "Haaleinkin muste on parempi kuin paraskaan muisti" totesi kuulemma joku ammoinen kiinalainen aikoinaan. Menneet vuodet ovat osoittaneet, miten helppoa on valikoiden muistaa tapahtumien vaihtoehtoiset totuudet. Tässä niistä yksi; Entäs nyt Pinneberg?

Näitten vuosien aikana "kehitys on kehittynyt" yhä kiihtyvällä vauhdilla. Alustoina on tämän Bloggerin lisäksi kokeiltu ainakin Wordpress, Vuodatus, Ning ja Naamakirja. Jossain vaiheessa tarjolla, ja käytössä oli kirjoittelu valtamediassa; Uusi Suomi, Aamulehti, Demari, Suomenmaa ja varmaan moni muukin. Vaan eipä monimuotoisuus antanut lisäarvoa ja vähitellen, kaiken maailman syistä ja tekosyistä kirjoittelu vähitellen vain jäi. Vaan, kuten tämäkin kirjoitus osoittaa, ei ihan kokonaan unohtunut.

Tilastojen mukaan tällä blogilla on nyt 1926 artikkelia, niillä 10749 kommenttia ja 308 601 katsojakertaa. Miten niihin sisältyvät aikoinaan Kauppalehdestä siirtämäni tuotokset tai Ningistä, Vuodatukseta ja muista toivottavasti siirretyt, taivas yksin tietää. Sen minä tiedän, että paljon matkalla katosi. Vaan väliäkö hällä.

Muutama viikko sitten tuli mieleeni selvittää, minkä "kokoinen" kirjailija tässä naputtelee,  kuinka monta sivua yhden vuoden artikkelit saisivat aikaan? Ilman kommentteja ja pienellä fontilla vuodesta 2008 syntyi 209 sivua. Määrä on minulle käsittämätön, laadusta en virka mittään.

Kuten arkistosta selviää, kirjoitin alussa todella niistä - näistä. Vuosien myötä politiikka - siis määritelmäni mukaan yhteiskunnan yleisten ja yhteisten asioiden - taivastelu on  valitettavasti kasvavasti korostunut. Olisikohan iällä merkitystä? Talous-, turvallisuus- ja rahapolitiikka, suomalainen puoluepolitikointi ja -sattuneesta syystä - työttömyys ja sen voittaminen ovat olleet usein kiinnostavaa kirjoitettavaa. Nyt alaa on alkanut vallata pähkähullu, "minä itte ja muista viis"-asenteista kasvanut pelottava kansainvälinen kehitys.

Blogistina itseäni ovat eniten ilahduttaneet kommentit ja kommentoijien tarjoama anti. Niistä kun eniten oppii. Julkisesti paljon parjattuja, örveltäjiksi nimittämiäni häiriköitä - tai siis minun häiriköiksi kokeamiani - on  tänä aikana ollut vain aivan muutama. Hekin pyynnöstä tai kehoituksesta sovulla kaikonneet.

Kovin paljoa en muuttaisi ensimmäisestä arviostani, jonka kirjoitin otsikolla Itsetilitys elämästäni blogistina helmikuun lopulla 2007.

Joten, eiköhän jatketa.

PISAa vai pissaa päässä

Hyvin olemme koulutuksemme sotkeneet kaikesta PISA-hypetyksestä huolimatta. Tai ehkäpä juuri siksi? Ylpeys kun tunnetusti käy lankeemuksen edellä. 

Viimeksi yritin alkanutta suurkeskustelua kommentoida tämän kirjoituksen alkuperäisellä versiolla, IltaSanomat/Taloussanomat artikkelissa 

Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä” Vaan eipä tainnut kelvata. Liekkö kyseessä alla olevan linkkin. 

Kun kymmenen viime vuoden aikana olen blogillani analysoinut (tai käsitellyt) ongelmaa kymmeniä kertoja, en pysty - enkä viitsi - niitä tähän kopioida. Jos asia kiinnostaa niitä voi hyvin nähdä vaikkapa artikkelistani Auttaisiko doping PISAssakin. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/12/auttaisiko-doping.html

Korostuneesti "ongelmina" ovat ilmeisesti pojat, lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen ja kielet. Ovat olleet jo kauan. Niiden oppimista ei todellakaan korjata pidentämällä sen paremmin oppivelvollisuutta kuin koulupakkoakaan. Kun ongelma on saanut kehittyä jo vuosia, sen korjaamiseen ei varmasti yhtä ainoaa, oikeaa temppua löydy.

Yhteenvetona kerron kuitenkin, että ratkaisun avaimet ovat kansanedustajilla, Ei puolueilla eikä muillakaan etujärjestöillä, vaikka niin meillä tavataan ajatella. 

"Lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen ja kielet" edellyttävät tekemistä, eivät käsitteistä ulkoa opettamista kateederilta, opsien totuuksia julistellen. 

Sitä toivoisi, että joku, jossain vaiheessa turvautuisi vaikkapa sitten Martin Lutherin temppuun jos ei muuta keksi; kävisi vaikka naulaamassa tavallisen arkijärjen teesit Eduskuntatalon tai Opetushallituksen oveen.

PS.

Jos aihe tai niistä kirjoittamani artikkelit ja mielipiteet kiinnostavat; hakusanalla Pisa löytyy kirjoituksia 15 ja peruskoulu 23 - osin varmasti kyllä päällekäisiä - yksin tältä bogilta.

Hyvä Suomi! Me voitiin.

Kovin on kummallinen maa tämä Suomi. Itsenäisiä on oltu kohta 100 vuotta, toisten mukaan yli 200.

Sisällissodasta on selvitty, joskin sen historia taitaa vieläkin olla kipuna monella rinnassa.

Talvi- Jatko- ja Lapin sodat on taisteltu, joskin kaksi ensimmäistä hävitty. Mutta kolmas sentään voitettiin. Ja suomettumisesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, ainakin muodollisesti itsenäisyys säilyi.

Euroopan takapajulasta ja sen köyhimmästä ja varmaan yhdestä maatalousvaltaisimmasta yhteiskunnasta ovat edelliset sukupolvet onnistuneet yhteisin ponnisteluin (suojatullein, kartellein, osuuskunnin) ensin vireän teollisuusvaltion. Sitten kehittämään siitä tupoillen ja maltilla pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan; yhden rikkaimmista ja varakkaimmista. Mitä nyt viime vuosina lainaa on otettu niin, että ranteet rutisee.

Kahdesta lamastakin selvitty, hyvällä onnella kumpaisestakin. Eikä hyvin taida taloudessa mennä edelleenkään?

Mutta taitaa olla ainakin yksi asia, joka ei vuosien, vuosikymmenten tai -satojenkaan aikana meillä muutu. Meillä ei johto, ei sivistyneistö, ei poliitikot eivätkä kansan syvät rivitkään uskalla uskoa itseensä. Aina on kumarrettava johonkin ilmansuuntaan. Mihin milloinkin. Ellei Tukholmaan, sitten Pietariin. Ellei Berliiniin sitten Moskovaan. Ellei Brysseliin sitten taas Berliiniin. Nyt viimeksi katseet tuntuvat vahvasti kääntyvän Washingtoniin, vaikka se viimeistään nyt on laskevan auringon suunnassa. Ja unohdetaan, että aina samalla pyllistetään muualle.

Kaikki tämä tuli mieleen kun tänään paikallinen Pravda julkaisi kirja-arvostelun tapahtumista sadan vuoden takaa Tarina saksalaisesta Suomesta.

Tässäkö tarkka ajankuva

Luin juuri Heikki Aittokosken kirjan Kuolemantanssi - Askeleita nationalismin Euroopassa. Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Valitettavasti.

Ei siksi, että minäkään pitäisin nationalismia sinänsä valitettavana. Vaan siksi, että siitä on annettu syntyä työkalu "jumalattomien käteen". Sen ovat keppihevosekseen valjastaneet radikaalit fundamentalistit niin oikealla kuin vasemmalla.

Termiä käytetään validoimaan ja puolustelemaan kaikki järjettömyys, kohtuuttomuus, sivistymättömyys, jopa raakuus, julmuus ja kiihko yhteiskuntien muutosta vauhditettaessa. Sekä meillä Suomessa että Euroopassa että Venäjällä. Ja muuallakin.

Samaan nationalismi-iskulausetta hoilaavat Venäjän Vladimir Putin, Unkarin Viktor Orban, Puolan Jarosław Kaczyński, Ranskan Marine Le Pen ja vaikkapa Britannian Brexit-lipunkantaja Nigel Farage. Ja mitä enemmän hoilaavat sitä useammat - niin kansalaiset, poliitikot kuin kansakunnatkin - mukaan liittyvät. Koska, kuten yksi poliitikko totesi; tiedämme kyllä mitä pitäisi tehdä ja miten toimia, vaan emme sitä miten tulisimme uudelleen valittua näin toimittuamme. 

Samasta syrjäytyneisyyden ja katkeruuden tynnyristä David Trump ammentaa oman uskovaisen äänestäjäkuntansa.

Enpä ollut tullut ajatelleeksi, mutta niin toimii myös Turkin presidentistä diktaattoriksi itsensä luotsannut Recep Tayyip Erdogan. Asia selkisi vasta luettuani Foreign Policystä artikkelin Turkey’s New Maps Are Reclaiming the Ottoman Empire. Muinainen imperiumi ja imperialismi, vääryydeksi koettu historia ja aluemenetykset, vahva kansallinen uskonto ja ainoaksi oikeaksi totuudeksi korotettu aate. Ja kuorrutukseksi luotu ulkoinen uhka. Ei hyvältä näytä.

Kuten tällä blogistolla olen jo vuosien ajan - ja varmaan kyllästymiseen asti - todennut, Euroopassa vallitsee nyt maailmansotien välisen ajan henki. Olosuhteet ovat vastaavan kehityksen toistumiselle loistavat. Toivottavasti vanhan kansan viisaudet ja tässä tapauksessa edes vain yksi niistä ei pitäisi paikkaansa.

Olisin kiitollinen, jos kaksi riittäisi. Kolmatta ei tarvita. Historiasta pitäisi voida oppia.

Se siitä NATOsta ja EUsta

Miten saada aikaan sotavarustelun kierre, vaikkapa Euroopaan. David Trump sen kertoi. 

Tähän menessä Euroopan NATO-, EU-, EMU-, "puolueettomat" ja muutkin valtiot ovat voineet parantaa maailmaa - ja omaa hyveellistä omaatuntoaan - kauniilla, yhteistyötä ja kansainvälistä kriisinhallintaa painottavilla julistuksillaan vetoamalla historiansa painolasteihin. Nyt, varsinkin jos Trump tulee valituksi - ja mikä estäisi kun pähkähullu opportunisti pääsee vastuttamatta vääntämään kansan syvien rivien atavistisia pelkoja, intohimoja, uskomuksia ja ihan oikeita syrjäyttämisen ja köyhdyttämisen kokemuksia epätotuuksilla ja suoranaisilla valheilla? "Heikäläisille" syyllisiä ovat aina "muut". Niitä vastaan toimii vain väkivalta ja kansalaisoikeuksien rajoittaminen.

Kun maailmanpoliisi ja omanlaisensa markkinaliberalistisen demokratian johtava asiamies ykskaks luopuu roolistaan, ei sen "sateenvarjoon"  luottaneille jää moniakaan mahdollisuuksia. Tällähän Trump nyt uhkaa. Vaihtoehdot Itä-Euroopan vasta Neuvostoliitosta irtaantumaan autetuille kaventuvat nopeasti. Ei varsinkaan kun omilla toimillaan ja "sateenvarjon" pitelijän yli 70 vuotta aktiivisesti markkinoinnun toiminnan jatkuvuuten tästä ikuiseen on haluttu uskoa.

Lausunnollaan Trump ei suinkaan ole ensimmäinen. Saman viestin toi hyvin selvästi jo yli kahdeksan vuottaa sitten esille USAn silloinen puolustusminiteri Robert Gates eläkkeelle jäädessään yli kahdeksan vuotta sitten. Eivätkä he kaksi, heistä kumpikaan ole missään tapauksessa ainoita, Monilla jenkeillä jo on perinteisesti hyvin voimakas isolationistinen asenteiden pohjavire.

Ymmärtäähän sen. Valtameri idässä ja lännessä. Pohjoisessa maa jonka historia vahvasti itseensä kiinnittää. Etelässä toisen luokan sotilavaltio, jonka erottaminen uudella Kiinan muurilla valaa tietämättömiin ja ajattelukyvyttömiin uskoa "pelastumisen" mahdollisuudesta. Siihen, että samalla menetetään kansantalouden elinkeinoelämän kannalta hintakilpailuukyisin työvoima, eikä silti lisätä sen paremmin turvallisuutta kuin talouteen ensimmäistäkään työpaikkaa - päin vastoin - ei lauman äänestysvalinnoissa mitään paina. Popusisten ruokkima psykoosin, jopa paniikki pitää siitä huolen.

Kun kansan taloudessa menee huonosti ja huonommin, kun amerikkalaisen unelman vaaliminen osoittautuu keinoksi - valtion suostumuksella -orjuuttaa kansakunnan valtaosa superrikkaiden rahantekokoneeksi, kun toisen mailmansodan, kylmän sodan ja sen jälkeisen ajan ylivertaisen markkinaylivoiman taloudellinen hyöty - ja kotimaisen talouden ja tulonjaon vaikutus keskiluokkaisen amerikan arkipäivään on törsätty ja säilyneiltä osin siirretty rikkaimman 1% omaisuudeksi ja kun 70 vuoden sateenvarjon tarjoamisesta on seurauksena kiitollisuuden ja yhteistyön sijaan vain pilkkaa, ivaa ja valitusta, alkavat vaatimukset kuten Amerikka ensin, Amerikka Amerikkalaisille (siis valkoisille amerikkalaisille, siis maahanmuuttajille), Antaa eurooppalaisten itse hoitaa ongelmansa, kuulostaa messiaaniselta lupaukselta.

Näin on tapahtunut aiemminkin. Ei saatu Woodrow Wilsonin lempilasta Kansainliittoa toimimaan kun Capitolin parlamentti ei edes suostunut siihen liittymään. Franklin D. Rooseveltin ja Winston Churchillin Atlantin julistuksesta synnytetty YK rampautui edellämainittujen ja Joseph Stalinin sekä myöhemmin Neuvostoliiton valta- ja talouspoliittisiin ristiriitoihin. Osin niiden seurauksen vauhdittunut siirtomaavaltojen hajoaminen tuhosi YKn mahdollisuudet lopullisesti. Ja nyt voittajana - toivottavasti vain näennäisenä ja edes vain tilapäisenä ovat maailmamme diktaattorit ja would-be-diktaattorit, joita - virheellisesti ja kansanomaisesti - myös populisteiksi kutsutaan.

Blogissani Ystäväni ei vastannut 20.9.2007  Suomen puolustamisesta ja samalla NATOsta ja sen tulemisesta Suomea puolustamaan kirjoittaessani totesin ystäväni todenneen: "No kyllä jenkit ainakin tulisivat." Näin se elämä heittelee; jos Trumppi valitaan ilmeistä on, että vaikka Putler valloittaa ensin Baltian maat, sitten entiset Warsovanliiton maat ja viimeksi loput Eurooppaa ei jenkit enää tulisi. Ei vaikka vanha sanonta väittääkin että "ei kahta ilman kolmatta".

Palautan jälleen mieleen itsenäisen 208 - vuotisen historiamme opetukset, lauseet Suomenlinnan Kuninkaanportin pielessä sekä Paasikiven muistomerkissä. Samoin  Kaarlo Kramsun kirjoittaman runon, joka kertoo nuijasodan kapinapäälliköstä Jaakko Ilkasta: 


 ”Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. 
Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.”


Tarttis varmaan jotain tehdä. Ihan itte.

Puoluepolitiikan pitkä varjo

Vai pitäisikö vain puhua ryhmäytymisen väistämättömistä haittavaikutuksista; joukossa tyhmyys tiivistyy? Pelossa toimiva ihminen ei järkevästi vain osaa toimia.

Tulipa moinen mieleeni, kun kommentoin Kaleva.fi:n artikkelia Syyriaan lähtemisen taustalla on vahvapettymys Suomen ilmapiiriin

Onko todella niin, että oma napa, tässä ja nyt, on ainoa asia mikä kovin monia meistä kanta-suomalaisia jaksaa kiinnostaa? Siitä huolimatta, että suomalais-ugrilaisen geeniperinteemme osa lienee korkeintaan 10% kokonaisuudesta. Jos sitäkään. Loput on maahanmuuttajien tuontitavaraa. Niin ja maahanmuuttajia lienemme mekin, tuon 10% perimän kantajatkin?

Sama syy, jonka vuoksi pakolaiset muuttavat pois Irakista, Syyriasta, Afganistanista, Somaliasta ja ties mistä on, että paikalliset poliitikot tai heitä edustavat puolueet eivät osaa, halua tai viitsi ratkaista yhteiskuntiensa ongelmia rauhanomaisesti. Siksi on tuskastuttavaa lukea maahanmuuttovastaisia kommentteja. Sama ongelma heillä on kuin on meilläkin. Ollut aiemmin ja on edelleenkin.

Oletpa ”pakolainen” tai ”elintasopakolainen”, syy on sama. Erilaista on vain koetun pakottamisen aste.

Todistettavasti jokaisella meistä on vain yksi elämä. Jos olet vuoden kaksi tai kolme jo joutunut pakolaisena, ilman työtä tai muutakaan tekemistä pakotettuna oleskelemaan pakolaisleirissä Irakissa, Syyriassa, Afganistaniassa, Somaliassa, Lampedusassa, Kreikassa, Turkissa tai ties missä rahat – sikäli jos niitä on edes ollut – ovat lopussa. Osaamisesi katoaa, kehittymisesi estyy, omanarvontuntosi korvautuu vihalla. Tai pelolla. Tai epätoivolla.

Jos ovat vähänkään historiaa lukeneet, he tietävät - kuten 1930-luvulla myös - että nyt maat alkavat sulkea rajojaan ja tehdä maahan muuttamisen vaikeammaksi sitä eniten tarvitseville. Jos vielä olet oikeasti perheellinen, perhe tai osa siitä mukanasi tai vain perheesi edustajana uutta turvallista elämän mahdollisuutta etsimässä on vähitellen otettava riskejä. On pidettävä kiirettä. Ja lähdettävä liikkeelle.

Jos pakolaisia – elintaso- tai mitä muita tahansa – on tänä vuonna tullut Länsi-Eurooppaan noin miljoona ja kaikki tiedot kertovat tulijoita löytyvän edellä mainituista vastaanottopaikoista noin kymmenkertainen määrä, minussa kerää kysymyksiä. Miksi? Jos siihen ei vastausta löydy on kaikki mitä yritämme asian tiimoilta täällä tehdä jää aika heppoiseksi. Vastauksesta voisivat ottaa opiksi ehkä omatkin poliittiset broilerimme? Terveisiä nykyisille "päättäjillemme".

Tumppi on tolkuton

Kuusi vuotta sitten olin sitä mieltä, että Tumpissa on tolkkua. Vuodet ovat osoittaneet kuinka väärässä silloin oli. Viimeisenä silauksena hänen valtionvarainministerinä eduskunnassa antama todistus virkamiesten virallisista lausunnoista hänen ilmeiseen lempilapseensa, uuden hallintarekisterin tarpeellisuuteen. Iltasanomat uutisoi asiasta Stubb moittii hallintorekisterin arvostelijoita: "Eivät ymmärrä". Välittömästi kävi ilmi, että aivan ilmeisesti Tumppi oli se joka ei ymmärtänyt. Siitäkö tässä olikin kysymys? Ymmärtämisen puutteesta?

Kun valtionvarainministeri eduskunnassa, varsin keskeiseksi koetussa asiassa, omasta hallinnostaan väittää todeksi tietoa, joka lähes välittömästi osoittautuu kaikilta osin valheelliseksi pitäisi edes voida toivoa, että ymmärtämättömyydestä siinä vain on kysymys. Moista johtopäätöstä ei tue ministeriön päätös olla julkaisemasta oman vero-osaston lakiehdotukselle voimakkaan kriittistä lausuntoa. Tietoinen pimittäminen tulee auttamatta mieleen. Jotta moinen pimityspäätös on tehty siitä on taatusti ministeriössä sekä keskusteltu että päätetty.

Voi vain ihmetellä, onko Tumppi niin ymmärtämätön, että valitsee valehtelun lainvalmistelun välineeksi? Vai niin aatteensa ja ideansa sokaisema? Niin tai näin, lopputuloksena on luottamuksen menettäminen. Ei yksin tämän asian osalta vaan hänen toimiensa integriteettiin yleensä.

Luottamus voidaan menettää vain kerran. Sillä ei taas kovin paljoa ole väliä menetetänkö se ymmärtämättömyyden, osaamattomuuden vai valehtelun seurauksena. Anteeksipyyntö ei tällaisessa tapauksessa ole uskottava eikä se missään tapauksessa riitä. (Paitsi suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä?) Eipä siis ihme kun meillä politiikka on rikki.

Nyt tuli iso Jytky

Ei suinkaan se, että Persujen kannatus on pudonnut vajaaseen 11 prosenttiin ole Jytky. Realiteetit iskevät duunaria pläsiin.

Eikä sekään, että demarit nostavat kannatustaan toiseksi suurimmaksi runsaaseen 18 prosenttiin ole Jytky ollenkaan. Tuhlaajapojat vain tekevät paluuta.

Kepulitkaan eivät ole Jytkyyn asti edenneet, vaikka aika käsittämätöntä mielestäni onkin, että sen hapuilevasta, vastakkainasettelua ruokkivasta ja yhteiskuntaa repivästä hallitustaipaleesta ei enempää miinusta syntynyt. Vielä?

Kokiksien vanha kaarti on ihan pihalla ja kakarat kaivelevat vielä korviaan?

Muista ei niin kovin paljoa ole ollut sen paremmin hyötyä kuin haittaakaan, ehkä viherpeippoja lukuun ottamatta.

Jytky on siinä, että vähitellen me suomalaiset äänestäjät ehkä ja toivottavasti ymmärrämme, että puolueet ajavat yksinomaan omaa asiaansa. Ne eivät edes vahingossa aja kansalaisten asiaa, eivätkä kansakunnan asiaa ollenkaan. Valtaa päättää mitä tehdään ja oikeutta nimetä edunsaajat, sitä ne havittelevat. Tai oikeasti tietysti he, koska puolueen eliitin intresseistä aina on kyse. Vaalilupauksilla ei ole merkitystä ollenkaan. 

Parlamentarismilla he ymmärtävät vain ja ainoastaan puolueiden keskinäisen parlamentarismin. He päättävät keskenään. Kaikilla muilla tulkinnoilla he ovat milloin tahansa valmiit pyyhkimään peppunsa. Ja kuten tällä kierroksella on usempaan kertaan konkreettisesti havaittu, ne sen myös tekevät.

Vähitellen kansalaiset havaitsevat, että ainoa heidän asiaansa ajamaan suostuva äänestysvaihtoehto on JOKU MUU.  Ainoa tapa saada poliitikot toteuttamaan kansalaisten tahtoa on vähentää poliittisten puolueiden painoarvoa demokratiassa. Puolueiden legitimiteetti pitää kyseenalaistaa ja saada ne ymmärtämään, että he ovat vain väline. 

Apua päätöksenteolle ei ole siitä, että toimii puolueiden säätelemissä ajatushäkeissä, vaihtaa yhden puolueen edustajan toisen puolueen edustajaan. Ei siinä päätöksenteko, kansalausen kannalta mihinkään muutu. Ilman systeemimuutosta mikään ei demokratiassamme muutu. 

Pois

Oikeus päättää julkisista puoluetuista. 
Oikeus edellyttää ryhmäpäätösten sitovuutta.
Oikeus itsenäisesti päättävien kansanedustajien rankaisemiseen.  

Maailman parhaiten koulutettuja idiootteja

Kaksi mielenkiintoista artikkelia saman asian samalta puolelta, kehittymisen esteistä kehdosta hautaan. Näin meitä vaalien alla siunataan. Toissa päiväisessä Hesarissa Taneli Heikan kolumni Peruskoulu tuhosi Suomen – meillä on maailman parhaiten koulutetut idiootit ja Talouselämän nettiversion uutisessa Miten korjata Suomen yliopistojärjestelmä? - "Yksiköiden määrä pitää puolittaa ja rajoittaa opiskeluoikeutta". Se taas perustuu Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanin Arto Mustajoen ja Aalto-yliopiston rehtorin Tuula Teerin Elinkeinoelämän valtuuskunnalle EVlle tekemään analyysiin INNOVAATIOIDEN PERUSTA MURENEE– Yhdeksän ehdotusta yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. Tiukkaa asiaa mielestäni kummassakin. 

Kehittymisen, tutkimuksen ja koulutuksen, oppimisen ja osaamisen merkitys ja varmasti myös yleinen kiinnostus aihekokonaisuuteen kasvaa varsinkin tällaisina aikoina, kun mikään ei maassa tunnu enää oikein toimivan. 

Peruskouluksi meille viritetty varsin valtio- tai yhteiskuntajohtoinen järjestelmä lupasi kaikille koulutuksen tasa-arvoa, ainevalikoiman monipuolista kattavuutta ja opetuksen vaikuttavuutta. Kun itse kuulun siihen suomalaisten vähemmistöön, joka tuntee peruskoulun vain kertomusten ja omien lasten ja lastenlasten toimien havainnoinnin seurauksena myönnän, että en kuulu sen ihailijoihin. Kun opetuksen lähtökohtana on samaa kaikille ja rahoituksen vuosikymmenten tiukkuus on tehnyt tasa-arvosta tasapäisyyttä. Valitettavasti ehkä liiankin usein heikkoimpien, eikä kai koskaan parhaimpien ehdoin? 

Olen niistä aika usein jutun jos toisenkin väsännyt. Kaikkiaan yli 30.

Eniten Heikan kirjoituksessa huomio kuitenkin kiinnittyi kommentointien määrään. 345 kommenttia puolesta ja vastaan on paljon, oltiinpa vahvasti joko asiallisilla tai asiaan kuulumattomilla perusteilla. Tärkeästä asiasta on toki kysymys. Itseäni pohdituttaa, miten merkityksellistä kansallisen kilpailukykymme kannalta PISA-arvostelu oikein on? Sekä välittömästi koululaisen oppiman tiedon osalta, että välillisesti hänen kyvyssään tehdä ratkaisuja. Tämä pohde herää siitä, että nykyisten päättäjäsukupolvien kyvyt eivät aivan ilmeisesti riitä yhteiskunnallisten kokonaisuuksien hallintaan.

Suomalaisen yliopisto-, vai pitäisikö sittenkin ennemminkin puhua korkeakoulujärjestelmän taso huolettaa sekin säännöllisin väliajoin. Sivusta ihmettelevänä herättää kiinnostusta se, miten meillä on varaa tai edes tiedollista kykyä, tarpeesta nyt puhumattakaan, ylläpitää 272 yliopistoyksikköä? Siinäkin mielessä Mustaojan ja Teerin teesit tuntuvat todella perustelluilta. Samoin jos huomioidaan suositus siitä, että kandidaatti- ja maisterintutkinnot pitäisi eriyttää ja samalla automaattinen opiskeluoikeus maisteriopintoihin
asti tulisi kyseenalaistaa. 

Itse asiassa korkeakoulujen opintoputki voisi rakentaa siten, että käytännön tason koulutus, eli kandidaattitaso mahdollistuisi jokaiselle, jonka kyvyt siihen riittävät ja maisteritaso olisi "tieteen- ja tutkimuksen" ensimmäinen taso, vain motivoituneille ja tutkimustietoaosaaville. Sillä yhtä vähän kuin meillä riittää osaavia opettajia, meillä riittää kyvykkäitä opiskelijoita. Ja vaikka heitä riittäisi vaikka kuinka  paljon enemmänkin, ei 5,5 miljoonainen kansa tarvitse niin montaa akateemisesti koulutettua Valintatalon kassaa. 

Vaan, kun meillä korkeakoulupolitiikka mielletään aluepolitiikaksi ja joka niemeen notkoon saarelmaan oma yliopisto  pitäisi saada nostattaa, kunnan virkojen täyttäjiksi, tuskinpa meidän taas valittavaksi ilmoittautuneet siltarumpupoliitikot, moisille mietteille mitään arvoa antavat. Eiväthän he maksumiehiksi joudu vaan saamamiehiksi. 

Näin on aina ollut ja aina oleva?

Déjà vu. Suomalaisen palvelukuttuurin kukkanen? Finnairin kone tuntikaupalla jumissa Kalkuttassa. Sellaista toki sattuu. 

Muistan aikoinaan, sankarimatkailun esihistoriallisella ajalla joulukuussa 1975, kun matkasimme Kar-Airin silloisella DC-8-51llä - lempinimeltään Viirupyrstö - Helsingistä seuramatkalle Bankokiin ja Pattayalle. 

Lentomme ohjattiin kuitenkin laskeutumaan jenkkien silloiseen lentotukikohtaan, Utapaoon. Déjà vu - Eipä meille matkustajille silloinkaan vaivauduttu kertomaan miksi.

Jännää kuitenkin oli. Lentokoneiden parkkialueet olivat täynnä B - 52 pommareita, 

 

 

 B-52D laskeutumassa Utapaoon

olihan Utapao yksi niistä tukikohdista, joista nuo koneet olivat lähteneet vielä puolta vuotta aikaisemmin kylvämään massiivisia pommikuormiaan Etelä- ja Pohjois Vietnamin maaseudulle, Laosiin ja Kambodiaan Vietkongin tuhotakseen. Kiitoteitten reunamilla oli läjittäin romuttuneita kuljetus- ja matkustajakoneita, joilla kaikki kynnelle kykeneet olivat paenneet henkensä edestä Saigonin valtausta vain puolisen vuotta aiemmin.

 

 

Suurvallan konkkurssijulistus silloin

Jos oikein muistan oli laskeutumisaika aamupäivällä ja koska matka oli lopuillaan tarjottavat oli jo tarjottu.

Déjà vu -Varastot olivat tyhjät, tipan tippaa ei tainut olla jäljellä. 

Déjà vu - Koneesta ei saanut poistua. Kun aamu-aurinko päälle porotti, suihkumoottoreita ei saanut tai voinut pitää jatkuvasti päällä, eikä Viirupyrstössä ollut APUa (varavirtalähdettä) yritettiin ovet avaamalla saada raitista ilmaa matkustamoon. Eihän siitä mitään tullut.

Pelastukseksemme koitui tukikohdasta löytynyt suomalaissyntyinen eversti(?) Eriksson(?), joka riittävästi kärsittyämme antoi armon käydä oikeudesta ja päästi matkustajat tukikohdan "vierastiloihin" ja tarjosi USA-hallituksen piikkiin virvoitusjuomia ja ilmastointilaitteiden viilentämää ilmaa. PR-voitto oli melkoinen; minäkin muistelen tätä vielä nyt 40 vuoden kuluttua. 

Vaan on Finnair ilmeisesti Sinuhensa lukenut ja omaksunut? Kuusi tuntia Kalkutan platalla ilman virvoitusjuomia varsinkin, jos miehistö ei edes osaa suutaan avata, ei kivalta tunnu. Tosin tietolähteenä keltainen lehdistömme; Ilta-Sanomat.

PS.

Nyt lento AY 035 lienee jo perillä Krabissa.

 

 

Jatkosodan päättyminen, Putlerin Ukrainapolitiikka ja Liikenneopetuksen päättömyys.

Sattumalta Suomi ja Ruotsi, sekä puolen tusinaa muuta NATO-kumppania saavat juuri tänään kutsun syventää yhteistyötään NATO-partnerina. Ja ihan hyvä niin. Sattumalla viittaan luonnollisesti siihen, että Jatkosodan aselepo tuli voimaan juuri näihin aikoihin, 70 vuotta sitten. Tai ainakin näin oli aseleponeuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa sovittu. 

Muistini mukaan NL jatkoi tulitusta ja hyökkäilyä vielä vuorokauden ja kirjautti tuon päivämäärän myöhemmin myös aseleposopimukseen. Onneksi Suomen radiotiedustelu oli saanut tietää, että Romanian Bessarabiassa, nykyisessä Moldovassa Veli Venäläinen oli jo aiemmin menetellyt vastaavalla tavalla ja onnistunut jatkamaan hyökkäystään ja maan valloittamista. Suomalaiset sotilaat olivat etukäteen saaneet ohjeet pysyä taistelupesäkkeissä, olla vastaamatta tuleen ellei päälle tulla. Venäläisten tulitus loppui vasta 5.9. klo 11.00.

Kovin tuntuu samanlaiselta Venäjän, siis Vladimir Stalinovytsh Putlerin nykyinen Ukrainanpolitiikka. Näennäistä poukoilua eri henkilöiden erisisältöisten lausuntojen osalta, mutta taatusti tarkkaan harkittua strategiaa. Nyt viimeksi sillä on ainakin aikaansaatu jonkinlainen aikavoitto, EUn pakotepäätösten siirtäminen päivällä, parilla. 

Vaan kirjoitetaan välillä jostain muustakin

Hesarin yhtenä pääkirjoituksena on asia, josta itsenikin on tehnyt mieli kirjoittaa jo kesästä lähtien. Pravda toki puhuu jälleen vain yhdestä ilmiöstä, mopoautojen turvattomuudesta. Moottoriajoneuvojen käyttöön ja liikenteeseen liittyvä lainsäädäntö ja viranomaiskäytännöt on saatava kokonaisvaltaisen reviision kohteeksi. Aivan ilmeisesti alan nopea kehittyminen, julisten palveluiden leikkaamiset ja erityisesti Autokoululiiton, Liikenneturvan yms. lobbailu on vienyt naurettavuuksiin.

Erityisesti mieleen tulee nyt kai toivottavasti jo peruutettu ja muutettu autokouluja suosiva ja ajokortin hintaa jälleen kasvattava ajokorttilaki, parhaillaan päättyvä kuorma-autokortin päivitys, mopo ja mopo-auton kuljettajajakoulutus ja ns. päätöksentekijäin ilmeinen haluttomuus ottaa järki käteen liikenneturvallisuudessa, kuten pääkirjoituksesta käy ilmi. Ministerien ja ministeriöiden tehtävänä ei tällä alalla voi olla keskittyminen autokoulujen liikevaihdon, työllistävän vaikutuksen ja kannattavuuden kasvattamiseen.

Nykyinen lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen taso on kansalaiselle kallis, järjetöntön ja nuortemme kannalta hengenvaarallinen. 






Ja tähän loppuun taas yrityksistäni osallistua kansalaiskeskusteluun, mikä aivan ilmeisesti sekin on aika hukkaan heitettyä aikaa.

Mahdollista, vaan tuskin kovinkaan todennäköistä. Miksi ihmeessä Putler haluaisi vielä suomalaisetkin vaivoiksensa?

Kohteesta <

http://www.hs.fi/ulkomaat/Obama+Viro+ei+tule+koskaan+j%C3%A4%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+yksin/a1409711036631

Voisin kuvitella euro-alueen ja koko EUnkin muodostavan olennaisen osan Sveitsin viennistä? Kun Euro- ja EU-alueen talouksien kulutus supistuu, ei kai  voi olla ihme jos Sveitsinkin talous joutuu vaikeuksiin? Samanaikaisesti taistelu veroparatiiseja, harmaata taloutta ja veronkiertoa on varmasti myös rokottamassa pankkisektoria, jonka painoarvo lienee jonniinmoinen. 

Jälkimmäinen on Sveitsin valinta, edellinen Tante Merkelin ja Mario Draghin. Kysyntä loppuu kun kulutus loppuu. Pitäisi varmaan aikaansaada kysyntää?

http://www.talouselama.fi/uutiset/draghi+ja+hollande+yksimielisia+jostain+pitaisi+saada+lisaa+kasvua/a2263831

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/sveitsin+talouskasvu+jamahti+yllattaen++askel+taaksepain+ehka+kaksi/a2263855>

Kulutus lisää kysyntää. Kauan kestää ennen kuin Hollande ja Draghi ovat tämän viisastenkiven kohdanneet.

Kysyntää tälle 500 miljoonan ihmiselle saadaan luomalla palkansaajille mahdollisuus ja uskallus käyttää rahaa. Se taas tapahtuu "oikeimmin" tarjoamalla nyt EUn työttömälle 12 % töitä. Tarvittaessa rahaa toki voidaan heittää vaikka helikoptereista, mutta en oikein jaksa sen paremmin uskoa Schäublen, Weidemannin kuin Tante Angelan moiseen suostuvan, varsinkin jos rahat mahdollistaisivat "ongelmamaiden" luopumisen julkisen kulutuksen tappo-ohjelmistaan. Typeryys istuu kovasti kiinni oman maan historian väärin tulkituissa traumoissa.

Sen sijalle voitaisi hyvin kehittää NEW DEAL tyyppinen kehitys- ja investointiohjelma painamalla lisää rahaa.

Olisi korkea aika lisätä kysyntää. Miten on mahdollista, että EKP toimii vain Saksan ohjeiden ja reunaehtojen mukaan? Ovatko muiden euro-maiden päämiehet ja keskuspankkiirit todella tahdottomia, Tante Merkelin & kumppaneiden vietävissä olevia vetelyksiä, vai eivätkö he todellakaan osaa ajatella itsenäisesti? Vai onko jokaiselle paikka En mansikkapaikoissa tärkeämpi kuin EU, euro, oma kansakunta?

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/draghi+ja+hollande+yksimielisia+jostain+pitaisi+saada+lisaa+kasvua/a2263831>

Olisi korkea aika ns. poliittisten päättäjien ottaa huomioon euro-alueen talouksien kokonaisuus päätöksiä tehtäessä ja muuttaa niitä sopimuksia, jos tehdyt sopimukset ovat olleet EUn kannalta järkevän rahapolitiikan noudattamisen esteenä.

Itsenäisen EKPn ei ole pakko toimia, eikä se saa toimia vain yhden valtion etujen mukaisesti. On selvää, että vähitellen koko alueelta surkastuva kysyntä aiheuttaa korjaamattomia yhteiskunnallisia rakennevaurioita ennen kuin mitään nykymenon puolustajien odottamia julkisen sektorin leikkaamisesta seuraavia etuja voidaan nähdä. Pitkällä aikavälillä seuraukset näkyvät myös Saksassa.

Parhaimmillaan tilanne olisi korjattavissa EUn NEW DEAL tyyppisellä ohjelmalla, koska 12 prosentin työttömyys on saatava radikaalisti pienentymään.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/saksa%20pelkaa%20nyt%20draghin%20fsanaa/a2263749>

Luottamus Putleriin on läntisiltä toimioilta kadonnut. Siitä hän joutuu itse kantamaan vastuun. Dementointi tai "asian irrottaminen yhteydestään" ei enää hämää ketään muita, kuin fanaattisimpia opetuslapsia lännessä. Vaan mitä sitten? Ukrainan osalta hän voi NATOn interventiota pelkäämättä menetellä miten tahansa lyhyellä aikavälillä. NATOlla ei ole sen paremmin halua kuin kykyäkään estää.

Pidemmällä aikavälillä hän kyllä samalla tulee vaikuttamaan NATOn aseman korostumiseen ja jäsenten sotavoimien kasvamiseen. Mutta sitä ennen hän varmasti vie aloittamansa loppuun.

Kukaan ei tiedä mikä hänen todellinen tavoitteensa on; saadako haltuunsa Ukraina, ja Moldova vaiko Tsaarien koko Venäjä vuodelta 1914 kuten hän laajimmissa kannanotoissaan on antanut ymmärtää, jolloin todellisessa vaaravyöhykkeessä ovat edellisten lisäksi myös Puola, Baltian maat ja Suomi. Valko-Venäjän Lukatshenkan ei ensi vaiheessa varmaan tarvitse huolta kantaa?

Kohteesta <http://www.hs.fi/ulkomaat/Kreml+Uhkaus+Kiovan+valtaamisesta+oli+v%C3%A4%C3%A4rink%C3%A4sitys++Putin+tarkoitti+ihan+muuta/a1409622888803>

Sanot; ”Taloudellisesti heikko yhteisö on myös poliittisesti ja sotilaallisesti heikko.” Jos tuohon vielä lisätään, että huonosti toimivan markkinatalouden syy on huonosti toimiva demokratia päästäänkin perussyyhyn.

Toimivassa demokratiassa korostuu asiantuntemus, jota nykyiset päättäjät eivät tunnu ottavan huomioon lainkaan. Heille tuntuvat riittävät uskonkappaleiksi korotetut luulot asioiden ja mahdollisten ratkaisumallien ”ainoat oikeat totuuden”. Niistä keskeisin taitaa olla vakaumus omasta oikeassa olemisesta? Vaihtoehdot tai edes AOTn kyseenalaistaminen on kerettiläistä ja sen harjoittajat luusereita.

Kysyt; ”Mutta ehkä kukaan ei oikeasti halua laittaa Euroalueen taloutta kuntoon?” Voisiko syy olla seuraava? Kun EU ja sen edeltäjät lähtivät idealistisesti luomaan tätä rakennelmaa he lähtivät luomaan Eurooppaa? Viimeistään euro-kriisi on osoittanut ja Ukrainan kriisi vahvistanut, että Eurooppaa ei ole. On ainoastaan joukko isoja ja pieniä valtioita, joiden keskeinen yhteistyö johtaa nolla-summaan. Ja jokaisen valtion edustajat varjelevat siinä voittamista, koska heidän valtansa perustuu kansallisiin äänestäjiin mutta heidän ”uransa” edellyttää näyttävyyttä suhteessa muihin?

Myönnän kuuluvani lähtökohtaisesti federalisteihin. Valitettavasti sen paremmin taloudelliset, hallinnolliset kuin henkisetkään rakenteet eivät liittovaltion syntymistä enää edistä. Enkä usko, että edes Venäjän arvaamattomuudesta ja ennakoimattomuudesta saadaan riittävää yhdistävää uhkaa. Pelastautukoon ken voi. Vaan mistä löytyy se kippari, joka uskaltaa puhaltaa pilliin ja julistaa ” jättäkää uppoava laiva” ennen pienten itäisten jäsenmaiden järjestäytymätöntä paniikkia?

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/02/miten-kavi-mustalaisen-hevosen.html

Kohteesta <http://tyhmyri.wordpress.com/2014/09/01/auringonlaskun-maanosa-euroopan-itseaiheutettu-rappio/#comment-2259>

Vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen elinkeinoasiamies Esko Aho teetti puolueilla ryhmätöitä, vaikka työttömyys oli repeytynyt käsistä jo edellisvuoden lokakuussa. Muistaakseni toukokuussa markka liitettiin ecu:n ja työmarkkinat sulkeutuivat kertaheitolla. Hesarin sunnuntainumerosta ei vapaita työpaikkoja löytynyt enää kuukausiin.

Työttömyys kasvoi vakaata vauhtia vuoden 1994 helmikuuhun, jolloin taidettiin saavuttaa ennätys; 777.000 todellista työtöntä ja alityöllistettyä. Tähän on sisällytetty tempputyöllistyneet, lomautetut, tp-koulutuksessa roikkuneet, lomautetut, putkitetut… Vain työvoiman ulkopuolelle siirtyneiden määrää en silloin löytänyt. Työttömyys neljä vuotta koilliseen eikä tuloksellisia toimenpiteitä. Todistanee myös, että 25 % ei riitä mihinkään.

On todella kohtalon suurinta ivaa, jos Jyrki-boysta leivotaan kasvu- ja työllisyyskomissaari. Mies, joka paljain käsin on käytännössä tuhonnut Suomen kasvupotentiaalin ja työllisyyden saa vielä uuden tilaisuuden, nyt pilata koko Euroopan. Ehkäpä Tante Angelan puudelina vaan on niin fantastista.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/06/kataisen-konkurssijulistus.html

Kohteesta <http://tyhmyri.wordpress.com/2014/08/31/kuinka-paljon-on-liian-paljon-suurtyottomyys-myos-suomeen/#comment-2252>

"On muistettava, että Venäjä ei voi seistä syrjässä, kun ihmisiä ammutaan  lähietäisyydeltä", hän sanoi." Lähietäisyydeltä löytyy venäläinen joka tapauksessa.

Kohteesta <http://www.hs.fi/ulkomaat/Putin+haluaa+It%C3%A4-Ukrainalle+itsehallinnon/a1409449130065>

"Nykyinen neoliberailstinen talouspolitiikka on typeryydessään vertaansa vailla jossa markkinataloutta leikitään kommunismin säännöillä. Aidossa markkinataloudessa riskit kantavat ne jotka ne ovat aiheuttaneetkin eikä niiden kustannuksia sosialisoida veronmaksajille. Yhtä naurettavaa olisi palomiehien alkaa sammuttaa tulta bensalla." Juuri näin, mutta muutosta on turha odottaa. 

Liian moni kokis-, demari- ja kepu-poliitikko joutuisi myöntämään harjoittaneensa ja hehkuttaneensa perusteiltaan virheellistä finanssipolitiikkaa ja myötävaikuttaneensa siten maan talouden ja tulevaisuuden aktiiviseen tuhoamiseen. Inhottavimmaksi asian meille taviksille tekee se, että seuraavatkaan vaalit eivät tuo helpotusta. Sanovatpa asiantuntijat mitä tahansa. 

http://www.hs.fi/talous/Nobel-palkittu+Joseph+Stiglitz+Euroopan+tulevaisuus+on+musta+/a1409368096188 

Suomessa kun asiantuntemuksella ei enää ole väliä paitsi ns. poliittisella asiantuntemuksella.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/seuraavan+hallituksen+on+pakko+katkaista+velkakierre/a2262926>

Juuri näin. Ja yhtä eksyksissä ovat Euroopan läntiset suurvallat nyt, kuin silloin. 

Tällä kerralla voi kyllä käydä niin, että jenkit eivät enää tule pelastamaan vaikka väitetäänkin, ettei kahta ilman kolmatta. Syinä demograafinen muutos, Kiinan kasvava vaikutus, Euroopan merkityksen väheneminen kauppapaikkana, itsepintainen haluttomuus ottaa itse vastuu puolustuksestaan ja USAn kyvyttömyys ratkaista omat ongelmansa luovat hyvän pohjan isolationismille.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/keskustelu/vastaus/?pageNumber=1&parentId=451981&operation=comment&articleId=2262919#commentsForm>

Vladimir Stalinovytsh Putler ei ole piilotellut missiotaan palauttaa Äiti Venäjän kunnia ja Romanov Tsaarien Venäjän maa-alue jälleen yhden johdon alaiseksi. Hänen.

EUn suurten maiden poliitikot ja erityisesti poliittiset johtajat eivät vieläkään ole ymmärtäneet, että Venäjä on aloittanut täysimittaisen sodan 26.8., kuten Moldovassa uutisoitiin päiviä ennen.

http://www.moldova.org/press-in-transnistria-foresees-war-in-the-region-on-august-26/

Mutta Putleriin ei enää vaikuta muu kuin voima tai sillä uhkaaminen. Siis sodanuhka. Siihen tuskin sen paremmin USA kuin varsinkaan EUn suuret maat uskaltavat ryhtyä. Heidän pitäisikin, ennen kuin jälleen kerran joku näistä poliittisista valopäistämme heiluttelee paperinpalasta kertoen sopineensa rauhasta meidän ajallemme. Se ei ole toiminut aiemminkaan.

Kohteesta <http://www.hs.fi/ulkomaat/Viron+presidentti+Ven%C3%A4j%C3%A4+on+hy%C3%B6k%C3%A4nnyt+Ukrainaan/a1409276615660?ref=tallennettu-aihe>

Valtionverotuloihin puuttuminen voi kyllä tässä vaiheessa aiheuttaa hyvin pahoja haittavaikutuksia. Pidemmällä aikavälillä olen samaa mieltä. Lisäksi kannat vaihtelevat maittain. 

Tehdäänpä temppu ihan miten tahansa, nyt on luotava kysyntää. Nopeasti ja paljon. Inflaatiopelko ei ole uhka. Itse asiassa 4 - 6 % inflaatio on osoitus markkinatalouden toimivasta mekanismista.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/07/ideaalina-nolla-korko-ja-inflaatio.html

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/keskustelu/vastaus/?pageNumber=1&parentId=451785&operation=comment&articleId=2262619#commentsForm>

Hieno yhteenveto jälleen suomalaisesta todellisuudesta. Meillä voi olla samaan aikaan asiasta vain yksi totuus ja niin kauan, kun "esivallaksi" koettu siihen uskoo, asia on niin. Muunlaisia näkökulmia esittävät ovat kerettiläisiä ja joutavatkin roviolle. Sillä ei ole väliä mitä itse kukin sanoo ja miten perustelee, vain se kuka sanoo on tärkeää.

Nytkin, kun elämän realiteetit paiskovat meitä pläsiin, kanta ei muutu. Oma itsenäinen ajattelu on useimmille meistä yksinkertaisesti liian vaikeaa ja siksi vastenmielistä. Jossain myöhäisemmässä vaiheessa, kun mitään ei enää ole tehtävissä todetaan joko "ei meillä ollut vaihtoehtoa" tai jos viimeisellä hengenvedolla vielä yritetään kääntää suuntaa ja epäonnistutaan "mitä minä sanoin".

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/08/radio-erevan-ja-masokistinen-suomi.html

Kohteesta <http://tyhmyri.wordpress.com/2014/08/27/onko-rahapoliittisen-keskustelun-kaymisessa-mitaan-jarkea/>

Kauanpa tuo onkin asiantuntijoilta kestänyt. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/04/nain-ratkeaa-euro-kriisi.html

Kriisi on kuitenkin jo edennyt niin hankalaksi, että valuutta-alueellamme tarvitaan uusi NEW DEAL ja kohdentaa "investoinnit" sinne, missä niistä on suorin vaikutus kulutukseen, työllisyyteen ja yhteiskuntarauhan säilymiseen ja pidemmällä aikavälillä EUn talouden ja teollisuuden toiminnan tehostumiseen. 

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/hurja+ehdotus+vaikutusvaltaisessa+lehdessa+keskuspankkien+pitaisi+alkaa+jakaa+kateista+ihmisille/a2262619> 

Sokea opastaa kuuromykkää posliinikaupassa

Suomen talous ei nouse markkinoilla muun Euroopan tahtiin. Meillä yt:t, väen vähennykset, vientikysynnän väheneminen ja lopuksia katoaminen, yritysten supistuvat tulokset, ulkolaisten investointien vähäisyys Suomeen ja suomalaisten investointien keskittyminen ulkomaille ovat yhä arkipäivää. 

Puoluepukareista koostuva hallitus kiittelee itseään jämäköistä ratkaisuistaan tehostaa julkisen sektorin toimintaa, laskee pääomaverotusta ja lisää alv-prosentteja tasolle, joka käytännössä jo estää yksityisiltä kansalaisilta mahdollisuuden ostaa suomalaista työtä Suomesta. 

Työtä tapetaan tehostamisen, ulkoistamisen, yksityistämisen ja säästämisen nimissä. Paskaduunit teetetään jo nyt "mamuilla ja mutakuonoilla" unohtaen, ettei mikään työ ole paskatyötä. Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajat muodostavat näkyvän joukon ainakin rakennusalalla, hoivatöissä, siivouksessa, linja-autonkuljettajina, takseissa. 

Todellinen työttömyys, joka kai pitkälti kohdistuu kotoperäisiin suomalaisiin huitelee edelleen yli 500.000 tasolla, vaikka virallisesti maaliskuulta näytetään lukua 252.000. Ennenaikaiselle eläkkeelle putken kautta tai ilman on viime vuosina siirretty kymmeniä tuhansia sinänsä työkykyisiä ihmisiä. Kun samalla 50.000 suomalaista nuorta puuttuu puuttu sekä työllisyys-, työttömyys-, työvoima- yms. tilastoista, mutta löytää tiensä toimeentulotukien tilastoihin, jotain on aika pahasti vialla.

Samalla palvelut tökkivät kuukausi kuukaudelta yhä pahemmin. Ei yksin julkisella sektorilla vaan myös yksityisellä. Onko tuttua "paina yksi jos haluat palvelua suomeksi,...paina yksi jos kysymyksesi koskee uuden liittymän hankintaa ... paina yksi jos asiasi ....", onko tuttua joutua ottamaan palvelun odotusnumero pankissa, postissa, virastossa, puhelinmyymälässä, huoltopalvelussa..., onko tuttua jonottaa ties mitä, ties missä, ties minne? Ja miksi? Koska puuttuu työntekijöitä eivätkä yhteisöjen palvelujärjestelmät ole tilanteeseen sopeutuneet ja ilmeisesti jatkuvasti huonommin tilanteeseen sopeutuvat. 

Sata yhdeksänkymmentä neljä, kyllä 194 artikkelia markkinoista löytyy tältä blogilta. Ei markkinoinnista vaan markkinoista ja niiden toimivuudesta, valitettavan usein myös toimimattomuudesta. Pääosin Suomesta, osin myös muualta. Mitä erilaisemmilta aloilta ja sektoreilta ja tilanteista. Suurin osa kuitenkin ihmetellen miksi markkinat eivät meillä toimi. 

Miksi kaikesta säästämisestä, leikkaamisesta, tehostamisesta huolimatta talouden kokonaisuuden suunta Suomessa on alas? Ja näyttäisi, että edelleen kiihtyvässä määrin. Eikö kaiken säästämisen, leikkaamisen ja tehostamisen jälkeen olisi mahdollista toivoa, että Suomen talous alkaisi nousta?

Turha toivo. Meidän ongelmiemme perussyyhyn ei ole vielä edes kajottu. Ja ilman, että perussyy poistetaan ei todellista korjausta tapahdu. Huonosti toimivan talouden perussyy on huonosti toimiva demokratia. Markkinatalous ja politiikan toimivuus kulkevat demokratiassa käsi kädessä. Siis niiden pitäisi, vaan eivät meillä kulje. 

Meillä sokea opastaa kuuromykkää posliinikaupassa tai vaikkapa läpi Tuonelan virran. 

Ukrainako katkaisee EUn selän?

Monikulttuurisen ja kansallisen Euroopan Unionin yksimielisyys toimenpiteistä, joilla vastataan Venäjän Krimin ja mahdolliseen Itä-Ukrainan, Transnistrian, lopun Ukrainan miehittämiseen ja lopulta annexoimiseen rakoilee. Eikä se tietenkään ihmeellistä ole jo senkin vuoksi, että eri kansojen Venäjä-kokemukset poikkeavat olennaisesti ja niiden poliittiset historiat suuresti vaihtelevat. Mutta nyt tulee mukaan uusi ulottuvuus, talous ja kauppa ja niiden aiheuttama riippuvuus.

Itseään demokraattisina pitävät EU-valtiot pysyvät vielä ruodussa, mutta soraäänet kuuluvat elinkeinoelämältä erityisesti teollisuudelta, joka on vaarassa menettää tilauksia ja tilaisuuksia ja voittoja ja saada tilalle tappiota ainakin. Ja samalla työllistävät entistäkin vähemmän. Kokemuksesta tiedämme, että poliitikot kuuntelevat herkällä korvalla varsinkin nyt, kun alueen taloutta on jo vuositolkulla osoitettu ruoskimaan ulos syntisyyttään ja johdateltu sisäiseen devalvaatioon ja työntekijöitä kilometritehtaalle. Kumpi määrää, teollisuus vai poliitikot?

Teollisuus ja elinkeinoelämä ajattelevat voittojaan. Niiden seurauksena syntyy hyvinvointia ja työtä myös tänä ankeana aikana. Ja käytännössä vain niiden kautta kansallista vaurautta. Ja kehitystä. Mutta miten pitkälle voi sietää ns. länsimaiden omaksumien valtioiden välisten käyttäytymissäännöistä poikkeamista? Sallitaanko rajojen omavaltainen siirtäminen? Ja vielä pitkän suunnittelun tuloksena syntyneen salamyhkäisen rosvoilun avulla, ei suinkaan hetken mielijohteesta? Eikä varmaan yhtään ihmetytä, että vaatimus vahvoista yhteisistä toimista on kääntäen verrannollinen Karhun läheisyyteen?

Toisaalta, eikö EUn koko historia perustu ajatukseen, että taloudellinen riippuvuus yhdistää toisilleen helposti vihamielisten kansojen kohtalot? Saksa ja Ranska ja välillä aina Englanti nokittelivat jatkuvasti toisiaan. Viimeisen vuosisadan aikana noitten kolmen ja Venäjän nahistelut johtivat noin puolen sadan miljoonan ihmisen suoranaiseen kuolemaan, vaikka espanjantaudit ja muut seurannaiset, kuten sotavankeus jätettäisi huomiotta.

Olivatpa rakoilijoista näkyvimpiä teollisuus tai poliitikot, tilannetta varmaan seurataan Kremlissä suurella mielenkiinnolla? Jos yksimielisyys rakoilee ja EU sen seurauksena joutuu antamaan Putlerille periksi, mitä seuraa seuraavaksi? 

Tiedämme nyt, että Reininmaa ja Saarin alue ei riittänyt puolinimikaimalle silloin joskus. Seurasi ensin München ja Sudeetinmaan miehittäminen ns. länsimaiden suostumuksella ja hetken kuluttua Hitlerin marssi Prahaan. Vasta silloin mitta täyttyi. Vain Ranska vähän Reinmaasta protestoi. Muut ymmärsivät, olivathan miehityksen kohteet saksalaisia. Eivät tienneet vielä silloin, että myönnytykset eivät rauhaa takaa. Tietävätkö nyt?

Onnistuuko Putlerin ristiretki venäläisen kansan pelastamiseksi - missä tahansa he sitten ovatkin - viemään päätökseen myyräntyön, jonka amerikan globaalit pankit, sub-prime ja muu johdannaisten tuotekehittely aloittivat? Hajoaako EU, kun Putler vähän tönäisee?

Eilisen Geneven neuvottelun seurauksena kummallisuus vain kasvaa, eikä vähene ollenkaan. Itse asiassa myös huoli kasvaa; mikä on Putlerin strategia? Tuskin se voi olla, että näin sain Krimin, ja mahdollisesti Itä-Uktrainan ja kaikki ovat tyytyväisiä kun en aloittanut III veristä nokkapokkaa Euroopassa sataan vuoteen? Ruokahalu kasvaa syödessä. Liian vahvana Genevessä kuuluisivat Münchenin kaiut.

Tuskin se on sitäkään, että olen voimani osoittanut ja kansalaiseni kannattajikseni vahvasti koonnut? Olen aika vakuuttunut siitä, että Putler porukkoineen kuuluu ryhmään, joita tavisten - ja niihin tässä katsannossa kuuluvat kaikki demokraattisina itseään EU-maat - on syytä kavahtaa. Jos tämän maailman Putlerit & Kumppanit tarjoavat rauhaa ja rakkautta on syytä olla vain entistäkin enemmän varuillaan. Putin on kuulemma kova kalamies.

Ajattelemmeko sopivasti?

Meille, homo sapiens merkkisille eläimille ehdottomuudet, siis minimit ja maksimit ovat aika helppoja. Kun niissä pysyy ei ainakaan mitään riko. Ei varsinkaan lakia. Vaan heti kun tulkinnanvaraisuus sallitaan, vaikkapa kuinka sumea logiikka, olemme varsinkin yhteisön jäseninä pahasti eksyksissä. Optimin löytäminen ei tahdo onnistua. Ei niin millään. 

Näin taitaa olla erityisesti juuri lain noudattamisessa. Kansakuntana olemme tunnetusti varsin lakiuskovaista sorttia. Mietitäänpä vaikka Arkadianmäen lakitehtailua, jossa puolueita edustavat kansankynttilämme pyrkivät parantamaan viihtyvyyttämme yhä useammilla ja yksityiskohtaisemmilla laeilla. Ajatustapana on, että vain lain sisältämä kielto on todella tehokas ja onhan siinä ainakin yksi erinomainen ominaisuus. Ei tarvitse yksilön ajatella eikä päätään vaivata, mikä on sopivaa. 

Kaikki mikä ei ole kiellettyä on. Vai onko oikeasti? Näitä turhuuksia aina silloin tällöin pohdin. Viimeksi viikko sitten artikkelissa Tämäkö on Oikeutta.  Vastaus on ilmiselvä, onhan Korkein Oikeus erehtymätön? Ainakaan siihen ei Suomeessa kannata muutosta hakea. 

Pohteeni ei KOn päätöksellä poistunut. Nyt Helsingin käräoikeus teki tyylikkään ratkaisun? MTVuutisten rikosten valikossa olleen otsikon  mukaisesti Isä ja veli puuttuivat kovakouraisesti jatkuvaan koulukiusaamiseen - sakkoja. Otsikko on toki hiukan harhaanjohtava kovakouraisuutta kun ei ollut todistettu. Tapahtumalla ei ollut silminnäkijöitä. Oli vain kaksi toisistaan täysin poikkeavaa väitettä, sana sanaa vastaan. Minäkin voin kuitenkin jälleen kirjoitella vain julkaistun uutisen perusteella. 

Vaa´assa ei painanut pitkään jatkunut ja mielestäni aika vakavaksi osoitettu ja todettu koulukiusaaminen. Ei liioin se, että syyttömäksi nyt tuomittu oli yksi alaikäinen ja syyllisiksi tuomitut kaksi aikuista. Eikä se, että ilmoituksen poliisille tekivät nyt syyllisiksi tuomitut aikuiset. Missä määrin päätökseen vaikuttaa syyttömäksi tuomitun maahanmuuttaja-tausta, en osaa enkä haluakaan arvioida ollenkaan. 

Sananvalintaani päätöksen "tyylikkyydestä" perustelen sillä, että tuomioistuin edes " piti 14-vuotiaan vakavaa ja raukkamaista uhkailua ja ilmeistä koulukiusaamista hyvin moitittavana ja näki uhrin perheenjäsenten menettelyssä yleisen oikeustajun mukaisesti ymmärrettäviä perusteita".

Sakkoja ja vahingonkorvausia "syyttömälle" maksettavaksi näille syyllisiksi todetuille perheenjäsenille kuitenkin tuomittiin. Ja tulevaisuudessa, esimerkiksi määrättyihin töihin haettaessa tämä tuomio, jos lainvoimaisuus säilyy saattaa olla esteenä. 

Ei tunnu hyvältä. Ei.

Toiseen vähän vastaavaan tapaukseen, joskaan ei siinä uutisessa lainkaan esillä olleeseen, eikä ollenkaan yhtä vakavaan, törmäsin kahvilassa lojuneessa MunkinSeutu nimisessä paikallisessa ilmaisjakelulehdessä, jossa kerrottiin Lastentarhamuseon valokuvakokoelmia esillä yhteisöpalvelussa. Kuvassa olivat päiväkodin lapset puutarhatöissä, joskin ensin tulkitsin sen leikkimökin kevätkunnostukseksi. Yhtä kaikki.

Olen muistavani kipakkaakin keskustelua somessa ja mediankin palstoilla lähiaikoina käydyn siitä, mitä päiväkodin lapsilla ja koululaisilla saa "teettää" ja mitä ei. (Valitan, en muista mistä linkkiä hakisin.) Tuskin kuitenkaan palstan viljelemistä syötäväksi, perunan kuorimista muiden syötäväksi, omien tilojen siivoamista, lasten itsenäistä rahoituksen hankkimista leirikoulumaksuihin tai opintoretkeen  ... siis mitään sellaista, josta on yhteisölle hyötyä mutta jota pääasiassa nyt maksullisesti toimitetaan tai josta vanhemmat perinteisesti maksavat erikseen. Se taas ei joillekin valistuneille vanhemmille tai edes joillekin aikuisille sovi ollenkaan. 

Miksi ihmeessä? Eikö työ opetakaan tekijäänsä? Eikö kaikki työ olekaan arvokasta? Pitääkö kaikki todellakin saada vastikkeetta, ilmaiseksi joko valtiolta, kunnalta tai vanhemmilta? Opetammeko lapsiamme myös tekemään töitä vai annammeko heidän vain leikkiä työntekoa? Annammeko heidän ihan oikeasti yrittää? Vai pitäisikö kieltää, kun muutkin siitä saattaisivat hyötyä?

Alea jacta est - on ratkaisujen aika

Viimeistään nyt Volodja Putlerin tapa toimia Krimin Anschlussin yhteydessä on täytynyt tehdä muulle maailmalle selväksi sen, mikä on hänen valitsemansa tie. Sen ilmaisivat täysin kristallin kirkkaasti jo hänen "harjoittelukappaleensa", Tshetshenia ja Georgia. Mutta ei kahta ilman kolmatta.... Kadotettua kansallista suuruutta ja kuviteltua kunniaa hän on aktiivisesti palauttamassa. 

Yhä selkeämmin hän seuraa puolinimikaimansa jalanjälkiä ja vastaa ilmeisen hyvin Neuvostoliiton valtaa ja voimaa haikailevien historian turhautumiin. Siltä osin, kun edellä mainittu ei toimi hänen esikuvanaan, hän näyttää ammentavan toimintalogiikkansa Stalinin NKVDn - ja sen seuraajien KGB, GPU, Smerš, FSB ja mitä niitä onkaan - johtokäsikirjasta. 

Jokainen uusi voiman osoitus - sen kohteesta ja oikeutuksesta riippumatta - vain kasvattaa hänen kansansuosiotaan kotimaassaan. Saman tuntuvat saavan aikaan myös muut hänen toimensa. Tarkoituksenmukainen historian editointi, sananvapauden voimakas rajoittaminen, oikeudenkäynnit toisinajattelijoita vastaan, kansalaisjärjestöjen toiminnan rajoittaminen, poliittisen opposition tuhoaminen, poliittiset murhat kuten Politovskajan, Litvinenkon, journalistien ja muiden aktivistien, Venäjän sotalaitoksen massiivinen varustaminen... itse asiassa mitä tahansa hän tekee silmäätekevät kokoontuvat yhä suureneviin saleihin osoittamaan kansakunnan uudelle Johtajalle, Isä Aurinkoiselle suosiotaan. 

On selvä, että Euroopan kaikkien valtioiden ja erityisesti sekä entisten neuvostotasavaltojen, entisen Warsovan Liiton jäsenten, entisten Tsaristisen Venäjän alusmaiden ja maakuntien, että rajanaapureiden on korkea aika huolestua meneillään olevasta kehityksestä. Ja reagoida siihen. 

Meidän eurooppalaisten on viimeistään nyt syytä ymmärtää, että Putler ja hänen kaltaisensa poikkeusyksilöt valikoituvat lähes aina suurten kansakuntien traumojen poistajiksi. Messiaat tuntevat vain yhden tien toteuttaa Ainoan Oikean Totuutensa. Oman voimansa. Vastustajille - siis kaikille niille, jotka eivät tätä totuutta hyväksy - jää aina vaihtoehto. 

On turhaa antaa taas jollekulle reaalimaailmasta irtaantuneelle poliitikolle uusi mahdollisuus heilutella ilmassa lippusta "Rauhasta meidän ajallemme". Si vis pacem, para bellum, tai sen nykyaikaisempi versio Peacemaker Parabellum on ainoa vastuullinen EU-politiikka jatkossa. Näin EUn osalta.

Mutta onko realistista, että yksi näistä rajamaista - Suomi - voi jatkuvasti menestyksellisesti piilotella EUn yhteisen linjan takana? EU ei ole liittovaltio vaan valtioiden liitto. Yhteisö, jonka jäsenten valtaosan puolustus nojaa myös jatkossa NATOon. Me voimme toki pettää itseämme jatkossakin, mutta sillä ei ole ratkaisussa merkitystä. Ei ole ollut ennenkään. Vain sillä on merkitystä, miten meidän tekemisiämme ja tekemättä jättämisiämme tulkitaan Kremlissä. On ollut aiemminkin.

Voimmeko Suomessa luottaa siihen, että puolustuksemme on omin toimimme uskottava? Vai onko uskottavuus sittenkin hankittava NATOsta?