Kun Ukrainan tulevaisuudesta puhutaan, NATOn imperialisteiltä puuttuu pallit

Helmikuun 24. 2022 Venäjän ja erityisesti Putlerin aloittama kolmipäiväinen ristiretki Ukrainan denatsifioimiseksi olisi pitänyt olla maille, Minsk II sopimuksessa aseavun kieltäneille Isolle Britannialle, Saksalle ja Ranskalle ehdoton punainen viiva Putlerin toista vuosikymmentä jatkuneelle laajentumispolitiikalle.

Ukrainan kohtaloa on tarkasteltu monelta kulmalta. Varsinkin ns. länsimaat sitoutuivat kieltämättä, sen ihmeenpiä miettimättä tukemaan Ukrainan itsenäisyyttä. Viikkojen ja kuukausien vieriessä aina mittavaan aseapuun asti.

Luvattiin ”Tuemme Ukrainaa niin kauan kuin tarvitaan.”

Kaiken maailman punaisia linjoja avulle kuitenkin asetettiin, Putlerin punaista laukaisunappia kunnioittaen ja peläten. Kaikki ne on ylitetty ilman Harmageddonia, ainakin tähän mennessä. Mutta samalla Ukraina on jotunut taistelemman toinen käsi sidottuna omaa eksistenssiaalista ”Talvisotansa”, jota on jatkunut yli 1050 kunnian päivää.

Kukaan ei luvannut ”Tuemme kunnes Ukraina voittaa.” Apua tuli kun tuli, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus ei tullut sitäkään.

Punaisten linjojen seurauksena on kuitenkin syntynyt tilanne, jossa päivä päivältä ja nyt yhä useammalta taholta uutisoidaan rauhanneuvotteluista, joita Ukraina ei ole aloittanut, vaikka sitä on kasvavasti siihen suuntaan ohjattu. Uudet geopoliittiset sodat Gazassa, Jemenissä, Libanonissa ja viimeksi nyt Syyriassa hämärtävät ja vääristävät varsinkin yleisen mielipiteen ”rauhaa rakastavat”ämyrit.

On turhaa kysellä Venäjän ulkopuolisilta imperialisteiltä tai entisiltä imperialisteiltä, mitä NATOn valtioden pitäisi tehdä Putlerin aloittaman Venäjän ja Ukrainan sodan suhteen. Näille valtioille - kuten USA, Iso Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Espanja, Portugal - Venäjä on vain yksi kutistumisestaan kipuilevista ”maailmanvalloista”.

Heillä ei ole omakohtaista kokemusta siitä mitä Venäjän miehitysvalta, ylivalta arkipäivässä on. Tarvittaessa siitä kannattaa kysellä rajamailta, reunavaltioilta kuten Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Valkovenäjä, Puola, Moldova, Slovakia, Ukraina, Georgia. Tai ehkä oikeammin tähän ryhmään kuuluvilta NATO-mailta.

Niistä kuuluu yhä selvemmin ”Ukrainaa on tuettava kunnes se voittaa.” Tosin kummassakin ryhmässä on muutama kummajainen, joka mielestäni ei istu joukkoon.

Saksalaiset, erityisesti entiset Itäsaksalaiset tuntuvat muistelevan vuonna 1989 päättynyttä neuvostovaltaa uskomattomalla ja samalla käsittämättömällä nostalgialla. Ne purkavat nyt alemmudentuntoaan lähinnä länsi-saksalaisiin, äänestämällä äärilaitojen AfD:ää ja Wagenknechtiä. Sisäpolitiikan painopisteet ylittivät moralisen oikeudenmukaisuuden. Riman alituksen teki satraapi, liittokansleri Scholz soittamalla Putlerille ja avaamalla siten Pandoran lippaan. Zeitenwende ehkä toteutuu, mutta im Gegenbild.

Valkovenäläiset eivät oikeastaan koskaan edes päässeet irti Venäjän vallasta. Siitä on Lukashenka pitänyt huolta. Hänen valtansa on mielestäni verrattavissa UKKn valtaa suomettuneessa Suomessa. Vaikka, se myönnettäköön UKK ei herranpelossa/alalivonnassa tainnut koskaan sentään ulottua ihan Lukashenkan tasolle.

Nyt ilmeisesti suomettumisen mallia ollaan istuttamassa Urkainalle. Ja miksi? Koska lännen demokratioilla ei enää ole johtajuutta. Niiltä puuttuu selkäranka tai vaihtoehtoisesti pallit. Ne muistelevat ehkä Kaarle XII Suuren vuonna 1709 aloittamaa Suurta Pohjan Sotaa tai Napoleonin Moskovan sotaretkeä vuodelta 1812 tai Hitlerin 1941 alkanutta Barbarossaa osoituksena Venäjän voittamattomuudesta.

Samalla unohtuvat ainakin vuonna 1853 alkanut Krimin sota ml. Oolannin sota, Tsushiman taistelu vuodelta 1905 mikä päätti Venäjän – Japanin sodan sekä vaikkapa Venäjän Sota Afganistanista 1979 – 1989. Ja mitä tulee Neuvostoliiton propagoimaan voittoon Natsien Saksasta 1945 väittäisin sen liittolaisilla ja niiden Neuvostoliitolle antamalla aseavulla ollen ehkä edes jonkinlainen merkitystä

Kun vuonna 1991 kirjoitin Kauppalehteen, viittasin Suomen johtajiin.

En ole peräämässä perinteistä, voimakasta johtajaa – en patruunaa, en Kekkosta, en Kennedyä, Churchilliä. Ei Führerkaan onneksi Sven Tuuvan maahan istu. Olen peräämässä johtajaa, joka tekee johtajan työt: johtaa yhteisön ongelmien ratkaisemista, tekee tarvittavat päätökset ja ennakoi toiminnan kriittisimmät riskit, kohdentaen yhteisön voimavarat ennakoimaan ja ehkäisemään tulevaisuudessa mahdollisesti esiintyvät ongelmat. Ongelma nimittäin on, että näitä töitä ei tee kukaan.

Olemmeko jo tartuttaneet taudin EUhun ja NATOon? Ja sitten vielä Trump.

Ei Ukrainan sota pelkkään rauhansopimukseen lopu, eikä sillä Eurooppaan rauha palaa

Ei Ukrainan sodasta helpolla irti pääse.

Tuomiojan väite nyt esittämä väite Ruotsin ja Suomen välisen puolustussopimuksen valmistelusta on herättänyt huomiota. On varsin mahdollista, jopa todennäköistä, että aiheesta on esimerkiksi puolustusministerien – nykyisen tai edellisen - kesken keskustelta, mutta tuskin moinen olisi voinut edetä edes sille tasolle, että Ruotsin puolustusministeri olisi sitä ehdottanut. 

Jonkinasteisesta puolustusyhteistyöstä keskustelu, jopa neuvottelu on aivan muuta kuin keskustelu puolustussopimuksesta. Ja kun Ruotsilla on laajamittainen ja hyvin pitkäaikainen kokemus yhteistyöstä tai peräti puolustussopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa, ei sillä taatusti ole edes intressiä ehdottaa puolustussopimusta Suomelle, tuskinpa edes kolleegansa mahdollista ehdotusta vakavasti harkita. Suomella sensijaan voisi moinen intressi kyllä olla.

On varmasti syytä myös ihmetellä Tuomiojan valitsemaa ajankohtaa tämän ajatuksen julkistamiselle, kun maassa – ja Ruotsissakin – käydään parhaillaan julkista ja konkreettista keskustelua NATO – jäsenyydestä. Onko Erkki jäänyt oman 1960-luvun asenneilmapiirinsä vangiksi? Pitääkö hän edelleen Yhdysvaltoja Venäjää roistomaisempana imperiumina ja suurempana maailmanrauhan uhkana?

Ukrainan viimeistään 27.2.2014 alkanut sota alkaa lähestyä kluminaatiopistettä. Venäjä sanoo vetäneensä joukkonsa pois Kiovan ympäristöstä ja pohjoisesta Ukrainasta ja väittää jatkossa keskittyvänsä itäisen Ukrainan valtaamiseen. Uskokoon ken haluaa. Tsetsenian suurkaani Ramzan Kadyrov ainakin vakuuttaa, että hän ja hänen taistelijansa vielä palaavat ja valloittavat Kiovan. Eikä Putlerin sanomisiin ole aiemminkaan voinut luottaa.

Maailma tuntuu nyt odottavan Venäjän hyökkäystä Luhanskin ja Donetskin ”itsenäisistä kansantasavalloista” Ukrainaan. Täälläkin Venäjä siis hyökkää Ukrainan kimppuun ”itsenäisten” kansantasavaltojen alueelta. Edelliskerralla lähtöalueena oli Ykn jäsenen, Valko-Venäjän alue. Saas nähdä kaunako tämä retki kestää.

Tällaiselle tavalliselle tossunkuluttajalle alkaa kuitenkin tulla selväksi, että tämä sota tuskin mihinkään rauhansopimukseen päättyy. Siihen ei ole varaa Putlerilla, mutta ei myöskään NATOn jäsenillä. Tässä taitaa olla kumpienkin kannalta nyt varsin selvä, eksistentiaalinen taistelu. Taitaa Ukrainan kohtalosta sinänsä muodostua toisarvoinen kysymys.

Rauhaa Eurooppaan (mukaan lukien mm. Ukraina, Georgia, Moldovia, Trasnistria, Abhasia, Etelä_Ossetia ...) on turha toivoa Putlerin ollessa vallassa Venäjällä. Ei sitä pelkällä rauhansopimuksella voida turvata. Siihen tarvitaan venäläisten täydellinen asenteenmuutos, jotain samanlaista henkistä prosessia kuin Saksan ja Japanin läpikäymät toisen maailmansodan jälkeen. Eikä moinen ole edes muutamissa vuosissa mahdollista, Vuosikymmenissä ehkä?

Vielä ei edes sanktioiden osalta ole arsenaalia loppuun asti käytetty. Öljyn ja kaasun vienti Venäjältä Yhdysvaltoihin ja EU-maihin rahoittaa vielä Venäjän sotimisen mahdollisuutta. Vaan kuinka kauan? Helppoja ratkaisuja ei silläkään sektorilla ole, mutta niiden osalta EU maiden solidaarisuus punnitaan.

On varmasti syytä varautua pitkään sotaan. Niin pitkään kun Ukrainan puolustustahto kestää ja sen materiaalista valmiutta muualta tuetaan. 

Voi tätä tekopyhyyden määrää.

 

Nyt kun Venäjän syyttä alkanut Ukrainan sota on jatkunu 40 päivää ja median videot Ukrainan kaupungeista todistavat totaalisesta tuhosta, uutisoi Ilta-Sanomat  mukaan venäläisten viranomaisten lausunnoista: 

"VENÄJÄN ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan rauhanneuvotteluissa Venäjän ja Ukrainan välillä on edistytty jonkin verran, kertoo Reuters." Ja samassa artikkelissa " Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov puolestaan sanoi, että Ukrainan isku venäläiskaupunki Belgorodissa sijainneeseen polttoainevarastoon ei luo miellyttäviä edellytyksiä jatkaa rauhanneuvotteluja Ukrainan kanssa."

Pitäisikö todeta, että tekaistuilla perusteilla aloitettu väkivaltainen maahan tunkeutuminen ja sota ei sekään luo miellyttäviä edellytyksiä edes aloittaa rauhanneuvotteluja Vladimir I Putlerin Venäjän kanssa?

Olen vahvasti sitä mieltä, että rauhansopimuksessa, sitten kun se saadaan aikaan Venäjä velvoitetaan maksamaan sotakorvauksena Ukrainalle ainakin kaikki jälleenrakennuksen kustannukset. Rahoitukseen voi hyvin käyttää mm. oligarkien nyt sanktioidut kaikki varat ja Putlerin, vielä yksilöitymättömät varat lisäksi.

Ukraina opettaa ja Siperiassa on kylmä

Natoon ja heti.

Tilanne Euroopassa on viikossa muuttunut vähintään yhtä radikaalisti, kuin Neuvostoliiton romahdettua yli 30 vuotta sitten. Edellistä vastaavaa mullistusta saa hakea lähes 80 vuoden takaa, toukokuulta 1945.

Riitaisa ja henkisesti väsynyt, rapistuva Eurooppa on hetkessä (toivottavasti ei vain hetkeksi) ryhdistäytynyt Venäjän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan johdosta.

Kaiken maailman havaintoja on itsekin joutunut tekemään.

Enpä olisi uskonut olevani milloinkaan samaa mieltä Jussi Halla-ahon kanssa, vaikka älykkäänä miehenä olenkin häntä pitänyt. Enkä jaa hänen poliittisia arvojaan edelleenkään. Mutta; elämme mielenkiintoisia aikoja. Todella.

Viime lauantain YLEn ykkösaamussa hän puhui asiaa. Tai ainakin olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Vladimir I Putleria eivät sanktiot hetkauta, tuskin edes nämä massiiviset. Hän tietää, että tekee Venäjä Ukrainassa tai muualla mitä hyvänsä, länsimailta tulee sanktioita. Mutta heillä ei ole kykyä eikä halua ylläpitää ankaria pakotteita pitkään. Eurooppa kun on jo sidottuna Venäjän energiaan on, ainakin lyhyellä aikavälillä. Ellei tästä riippuvuudesta päästä irti olemme jatkossakin talutusnuorassa.

Samoin Halla-ahon Twitterissä esittämä toivomus Olkaa hyvä ja pysäyttäkää venäläisten lauma ennen kuin meillä on uusi Groznyi ja Aleppo keskellä Eurooppaa on ihan asiaa. Viittaus näiden kahden kaupungin totaalisen tuhoutumisen ja autioitumisen kohtaloon osoittaa kuinka vakavasta asiasta on lopultakin kysymys. Ja venäläisten kaupunkikeskusten sodankäyntitaktiikasta meillä on jo riittävästi näyttöä.

Vaan mistä tämä vahva halu saada Ukraina haltuun? Siihen olen saanut tähän mennessä parhaan vastauksen The New Yorker lehden toimittajan Marsha Gessenin haastattelussa jenkkien PBS kanavan ohjelmassa Amanpour and Company.

Tähän mennessä olin kuvitellut Putlerin haluavan palauttaa Neuvostoliitto. Ja olen aika vakuuttunut siitä, että Ukrainan valloittaminen on nimenomaan Putlerin päähänpiintymä, ei oligarkien eikä varmastikaan tavisten. Mutta itse asiassa hän on palauttamassa Venäjän tsaarinaikaista imperiumia. Kaikkine alueineen. Euroopasta niihin kuuluvat mm. Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron lisäksi myös Suomi. Jo senkin vuoksi Halla-ahon toivomus aktiivisesta sotilaallisesta toiminnasta on, vaikkakin monen mielestä poliittisesti epäkorrekti, täysin oikeaan osunut.

Jo se, että Suomi on antanut aseapua Ukrainalle on varmasti noteeratu Kremlissä. Ja Kreml on sekä äkkipikainen että pitkävihainen. Hakupaperit NATOon on syytä saada pikaisesti valmiiksi. Jos sitä halutaan käyttää offensiivisesti Putlerin heikentämiseksi niin demonstroivan näkyvästi yhdessä Ruotsin kanssa.

Putin toteuttaa Hitlerin pelikirjaa

 

Tänään, pienemmässä ryhmässä nykyisestä geopoliittisesta  turvallisuustilanteesta keskustellessamme minua hämmästytti huoli, jonka Putlerin toimet ovat meissä herättäneet. Yhä useammat viittaavat 1930-luvun tapahtumiin ja Hitlerin toimiin ennen hänen hyökkäystään Puolaan. 

Kuten Putler hänkin uhkaili vuodesta toiseen ja teki mitä lystäsi alkaen vuodesta 1935 palauttaessaanyleisen asevelvollisuuden, miehittämällä Ranskan holhoukseen asetetun Reininmaan vuonna 1936, Itävallan Anschluss osaksi Saksaa vuoden 1938 maaliskuussa, miehittämällä Münchenin sopimuksen perusteella Tsekkoslovakian Sudeetinmaan saman vuoden syyskuussa ja loput Tsekkoslovakiasta seuraavan vuoden, vuoden 1939 maaliskuussa. Uhkaukset Puolalle konkretisoituivat sitten 1.9.1939.

Kovin ovat Putlerin toimet vaikutukseltaan samanlaisia. MoldavianTransnistria ”ei-kenenkään tunnustama” osa Moldovaa vähintään vuodesta 2006, Georgian sodasta elokuussa 2008 syntyneet ”ei-kenenkään tunnustamat” Abhasia ja Etelä-Ossetia ja ”ei-kenenkään tunnustamat” Itä-Ukrainan Donbasin ja Kriminmiehitys vuoden 2014 alussa. Entisestään ovat avoimina haavat ensimmäisestä ja toisesta Tšetšenian sodasta (1994 – 1996 ja 1999 - 2009) ja Armenian ja Azerbaidžanin Vuoristo-Karabahista käymä viimeisin sota vuodelta 2020.

Putleria Hitleriin verratessa käy ilmi, että Hitlerillä oli selvästi kovempi kiire. Hitlerin valtaannoususta hänen kuolemaansa meni vain 12 vuotta. Putler on rakentanut omaa diktatuuriaan ainakin vuodesta 1999. Toisaalta maailma oli 1930 - luvulla kovasti erilainen, pienempi ja paikallisempi. Silloin Saksa oli keskellä Eurooppaa ja suurvaltoina itseään pitävien ympäröimä.

Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Nato – maat on lihavoitu, Kauko-Idän maat alleviivattu. Kursiivilla maat, jotka kuuluvat alueeseen, joita Putler ainakin havittelee historiallisen Äiti Venäjän osaksi. Samoissa valtioissa ja samalla Putlerin Venäjällä on viime aikoina ollut näkyviä ongelmia. Voisiko se olla yksi hänen keskeisistä huolistaan; syy joka selittäisi miksi hän juuri nyt on esittänyt vaatimuksensa Yhdysvalloille ja NATOlle? Ja miksi hän esittää vaatimuksensa ehdottomana, asettaessa samalla itsensä nurkkaan josta kunniallista perääntymistietä ei näytä olevan?

Suomella on kuulemma NATO–optio, mahdollisuus hakea NATOn täysivaltaista jäsenyyttä oman päätöksensä mukaisesti. Ja Sauli Niinistön mukaan edelleenkin. Samanlainen mahdollisuus on naapurillamme Ruotsilla. NATOlla taas ovi on kuulemma edelleen auki kummankin jäsenhakemukselle. Jo pitkään on ollut selvä, että liityttäessä liittyvät yhtäaikaisesti kumpikin tai eivät kumpikaan.

Milloin optiota on tarkoitus käyttää? Tuskin vasta silloin kun Venäjä on jo hyökännyt. Silloin on jo liian myöhäistä. Ilmeisesti siis ennen sitä? Milloin sitä ennen? Ilmeisesti kun tilanne on kummankin mielestä ajankohtainen? Miten ajankohtaisuus ilmenee?

Olisiko Suomen ja Ruotsin siis ajankohtaista aloittaa neuvottelut mahdollisesta NATO–jäsenyydestä nyt ja laajamittaisesti julkistaa se?

Saapi nähdä miten äijän käy

Ihan samalla tavalla kuin Stalin aikoinaan - nyt vain geopoliittisesti - kutsui Putler Moskovaan keskustelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Nyt kutsun kohteina ei ollut yksin Suomi, ei edes yksin Baltia vaan Jenkit ja NATO ja ETYJ. Silmiinpistävää on, ettei EU tainnut suoranaisesti olla edes kutsun kohteena.

Aiemmin Stalin oli kutsunut Kremliin Saksan korkean edustaja, joksi valikoitui shampanjakauppias Ribbentrop. Eikä sopimuksen aikaansaamiseen kauan mennyt kun Eurooppaa etupiireihin jaettiin 23.9.1939. Jaettiinhan alueita, jotka eivät kummallekaan kuuluneet ja kauppasopimukset olivat edullisia kummallekin, nekin vielä osittain muiden omaisuutta. Ja Hitlerillä oli kova kiire, eihän Puolaan hyökkäystä voinut pitkään paljastumatta siirtää.

Nyt kiire näyttää olevan Putlerilla. Miksi? Päätellen siitä, että hän esittää uutta etupiirijakoa Eurooppaan ja suurieleisesti ja voimakkaasti sen julkistaa, hän on rakentanut siitä itselleen kategorisen imperatiivin. Hänen mahdollisuuteensa esittämistään vaatimuksista kokonaan, tai edes suurimmaksi osaksi luopua ei tule kysymykseen. Neuvottelutarjous ei ole aito. Se on pehmennetty ilmaisu tavoitellusta diktaatista, joka hyvin vertautuu Münchenin sopimukseen syyskuulta 1938. Äiti Venäjän historiallinen "kunnia" kun ei häviämistä hyväksy. Eikä Putlerin valta ainakaan.

Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessa nykytilanteen olennainen tuli hyvin esille:

”Niinistö on vuosia kysellyt EU:n turvatakuiden ja solidaarisuuden perään, mutta turhaan. Presidentti on selvästi turhautunut siitä, että sanotaan, mutta ei sanota, mitä tarkoitetaan.

Nyt heikkouden hintaa maksetaan. Niinistö murehti sitä, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat Euroopan asioista eurooppalaisten pään yli. Hän huomautti, ettei Eurooppa voi tyytyä pelkkään ”pakotekoordinaattorin rooliin”.

Mutta mitä, jos ei pelkkiä pakotteita? Niin, sitä itseään: voimaa. Kylmimmän kommenttinsa Niinistö tarjosi mutkan kautta. Hän kertoi ajatelleensa näinä aikoina turvallisuuspolitiikan yhdysvaltalaisen veteraanivaikuttajan Henry Kissingerin oppeja: ”Hänen [Kissingerin] kyynisen lausumansa mukaan silloin, kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla.”

Nyt kun Putlerin diktaattitarjoukseen on jo vastattu myöntyvästi, ainoa tapa, jolla ”heikkouden hinta” voidaan eliminoida on Euroopan ja Yhdysvaltojen kyky osoittaa tosiasiallista yhtenäisyyttä ja vahvuutta. EUn on oltava näkyvästi mukana. Näin vaikka ja juuri koska Euta ei ole neuvotteluihin edes ole kutsuttu. 

Vaan mistä löytyy se riittävän konkreettinen, Putlerin silmissä uskottava poliittinen taho ja tahto? Ja kuka sen pystyy toimittamaan? Yksi asia on varma: Nyt ei ole myöntyväisyyden aika. Ei ainakaan jos halutaan välttää historiassa tehdyt virheet.

Toivon vuosi 2020

"Kun tulevaisuuden historioitsija rakentaa syy-seuraussuhteitaan, koronapandemia on ketjussa se syy. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä, mikä on sen seuraus. Epätietoisuuden takia tilanne tuntuu nyt niin pelottavalta" Sattuma ja sähläys selittävät paljon. Niin selittävät mutta ei minua ainakaan pelota.

Herätin tämän blogini keskellä koronakriisiä ja siitä meille aiheutuvien seurauksien johdosta. Koronavirus ja Mario Draghi  Olen joutunut havaitsemaan elämäni aikana valitettavan usein milloin yhteisö, me kaikki ajaudumme kriiseihin. Eikä sen merkitystä tulevaan arkipäivään tunnuta tajuttavan, hyväksymisestä nyt puhumattakaan. 

Mielestäni tuolloin, siis maaliskuun lopulla ei tämän kriisin vakavuutta meillä Suomessa todellakaan vielä laajasti ymmärretty.  Siksi olinkin positiivisesti yllättynyt, kun havaitsin saaneeni tukijan ajatuksilleni. Helikopterirahaa vai koronabondeja. Vihdoin joku "ymmärtää" tilanteen vaatimukset. (Vuonna 1992 syksyllä olin kokenut saman keskusteltuani silloisesta tilanteesta Jaakko Kianderin kanssa.)

Mutta olihan se arvattavissa. Reseptinä tarjotaan leikkauksia ja verojen korotuksia. Vihriälän raportti nostaa esiin toimia koronakriisin hoitamiseksi: kiinteistöveron ja alvin korottaminen, polttoaineveron nosto, eläkekannusteiden poisto, lukukausimaksut Samaa vanhaa paskaa, samassa vanhassa paketissa. Se siitä "laatikon ulkopuolelle" suuntautuneesta ja luovasta ajattelusta. 

Jo varsinaisena blogaamiseni aktiiviaikana seurasin Jan Hurrin artikkeleita ainakin siitä lähtien kun vuoden 2010 kesän korvilla - herranjestas siitä on jo kymmenen vuotta - kirjoitin artikkelin Pankkijärjestelmä sanoi poks! Pelureiden Ponzi-pyramiidi. Nyt hän palautti mieleen taas perusasioita. Raha on velkaa, muuhun sitä ei ole sidottu. Kommentti: Jälkipolville perinnöksi jäävä velkataakka on harhainen myytti

16.03.2020 CNBCn Kelly Evans haastatteli Ian Bremmeriä, Eurasia Groupin perustajaa hänen ajatuksistaan siitä, miten coronavirus vaikuttaa USAn talouteen. Political response to coronavirus outbreak is dysfunctional. (Ilmeisesti törmäsin tähän YouTubessa aprillipäivän tienoilla?) Selväksi tuli ainakin, että kyseessä voi, varsinkin pitkällä aikavälillä olla yhteiskunnan perusteita ravistava kokemus. Ja niinhän siinä ilmeisesti, ja toivottavasti käykin. Meillä Ilta-Sanomat uutisoi nyt, noin kuukautta myöhemmin samasta asiasta. USA:ssa keskustellaan nyt vakavasti kansalaispalkasta ja työläisten oikeuksista – mullistaako koronakriisi amerikkalaisen yhteiskunnan?

Yhteisöllinen kysymys–vastaus-sivusto Quora  antaa kenelle tahansa mahdollisuuden esittää vastattavaksi mitä tahansa kysymyksiä. Kuka tahansa voi vastata. Hyödyllisyyden perusteella annettu palaute määrittää sijoituksen. Mielestäni harvinaisen perusteellisen ja monipuolisen vastauksen alla olevan linkin kysymykseen antoi Matti Mäkelin jo huhtikuun alussa, viimeisin päivitys 28.04.2020 
Millä tavalla luulet koronakriisin muuttavan yhteiskuntaa? Analyysi on kaiken lisäksi pitkä, printattuna 19 sivua, mutta varsin hyvin perusteltu; suosittelen. Ainakin itselläni se herätti monia mietteitä.

Monia vuosia sitten olen tallettanut kirjanmerkkeihin TED-luennon vuodelta 2013, joka jo silloin puhutteli. Chrystia Freeland: The rise of the new global super-rich. Se kertoi siitä taloudellisesta epätasa-arvon kehityksestä, jonka seurauksien herättämisessä koronavirus on ilmeisesti ollut parhaana mahdollisena katalyyttinä. Se oli jo aikana ennen Thomas Pikketyn läpilyöntiteosta Pääoma 2000- luvulla. 

Nyt olen sitten löytänyt uutta: The Collapse of the American Empire

Kävisikö ihmiskunnalle niin hyvin, että korona herättäisi havaitsemaan?

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Korona-aikoja.

Yhteiskunnat käpertyvät itseensä. Rajat suljetaan. Elinkeinot kielletään. Työ, paitsiyhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämätön työ kielletään. Millä meidän odotetaan elävän? Tuilla ja avustuksillako? Onko liberalistinen globaali markkinatalous vaurastuttanut yhteiskuntamme siihen pisteeseen, että verotkinvoidaan siirtää valtion maksettavaksi? Kaikki yhteiskunnat vaiko vain Suomen? Kuinka iso pussi rahaa valtiolla oikein on?

Harvoin, hyvin harvoin olen ollut Trumpin kanssa samaa mieltä, mutta nyt... ? Ihmiset ja yhteiskunnat on saatava takaisin tuottavaan työhön nopeasti. Tuskin nyt pääsiäiseksi, mutta nopeasti kumminkin.

Vaikeuksia ja ongelmia siinä on tiedossa, kun hyviä ratkaisuja ei taida olla tiedossa kellään. Päätöksentekijäin lähtökohtaisena asenteena ovat mahdollisten ratkaisujen ongelmat eivät ratkaisut. Eilisen A-studion asiantuntijakeskustelun THL:n Mika Salminen siitä aika oivana esimerkkinä. Ja meitä on maailmassa monta.

Paluusta tuohon uuteen normaaliin, joka elämä satavarmasti on kovin erilainen kuin se mikä meillä vielä tammikuussa oli, tulee hyvin monimutkainen, hidas, vaikea ja vaarallinen. Niihin liittyen pari tänään katsomaani YouTube – videota.

Capitalism And The American Pandemic Response

The dirty secret of capitalism -- and a new way forward | Nick Hanauer

Ja tässä vielä joskus aikaisemmin ja lähettämäni video:

Beware, fellow plutocrats, the pitchforks are coming | Nick Hanauer

Olemmeko historian vedenjakajalla? Tästäkö se suuri rähinä alkaa?

Hallitus erosi, SoTe ei tämän hallituksen resepteillä valmistu. Jo oli korkea aikakin näin voida todeta.

Taas poliitikot ovat maksattaneet meillä veronmaksajilla neljä vuotta leikeistään asioissa, joiden ratkaisemisen olemme jättäneet heidän vastuulleen. Palkkoina kansanedustajille, heidän avustajilleen maksettu ja puolue- ja muina tukina erilisille intressenttiryhmille kulkeutuneet verorahat ovat kuitenkin pientä sen rinnalla, että toista kymmentä vuotta valmisteltua hallintoremonttia ja sosiaali- ja terveysuudistusta ei taaskaan saada aikaan. Huolestuneena katse kääntyy epäilykseen koko tasavaltaisen, demokraattisen toimintamallin kykyyn tehdä merkittäviä, kehittäviä ja uudistavia ratkaisuja.

Toivoa sopii, että haastatteluissa tänään esitetyt mielipiteet siitä, että tähän mennessä tehdyistä SoTe-valmistelluista suuri osa - ellei peräti suurin osa - voidaan tarvittaessa käyttää hyväksi edessä joka tapauksessa olevan työn pohjana. Se taas on kiinni vaalien tuloksesta ja sitä seuraavasta poliittisesta tahdosta. Ja niiden jälkeen; mikään ei muutu. Puolueiden vahva asema lainsäädännössä takaa, että ideologinen vastakkainasettelu ja kansalaisten todellisten asioiden pyörittely jatkuu.

Kuitenkin, Suomi tarvitsee välttämättä poliittisen järjestelmän rukkaamisen, SoTensa, maakuntahallintonsa ja pari muutakin kehitysaskelta.  Niistä kirjoitin viimeksi noin kuukausi sitten.

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2019/02/hyvinvointivaltion-madonluvut.html

Tärkeintä olisi kuitenkin äänestäjäkunnan valveutua. Toimimalla samalla taavalla kuin tähänkin asti, mikään ei politiikassa muutu. Ei edes puoluetta vaihtamalla. Sama meno jatkuu vaalikaudesta toiseen. On äänestettävä tavalla, joka osoittaa puolueille, siis puolue-eliitille ja kansanedustajille, että heiltä vaaditaan tuloksia. Heidät on saatava pelkäämään kansalaisten kapinaa. Siihenkin on olemassa yksinkertainen keino. Se on JOKU MUU. (Linkki perustuu kuntavaalien kokemuksiin, mutta käsittelee ainoaa rauhanomaista , äänestäjälle mahdollista laillista keinoa nopeasti vaikuttaa poliittisen järjestelmämme kehittämiseen.) Lisäperusteluna vaikkapa

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2010/05/nukkuvien-puolueen-hypetysta.html

Hyvinvointivaltion madonluvut

Valtionvarainministeriön madonluvut on taas julkaistu. Terveen julkisen talouden - kestävyysvajeen poistamisen - tavoitteiksi asetetaan tulevalle hallitukselle, koostuipa se keistä tahansa

2 miljardin leikkaukset tai veronkorotukset vuosina 2020 - 2023 (ilmeisesti kunakin vuonna?), 

2 miljardin positiivinen vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen syntyisi luomalla 100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä ja 

3 miljardin säästöt sosiaali- ja terveysuudistuksen avulla tavalla tai toisella  2020-luvun loppuun mennessä. 

Näin julkisen talouden kestävyysvaje pienenisi 7 miljardia ja voisimme kaikki taas vaipua itsetyytyväisyytemme uneen.

Ehdotukset, vai pitäisikö sittenkin sanoa ohjeet- vaiko peräti vaatimukset - on tehty puolueille, tulevien hallitusneuvottelujen pohjaksi. Edessä olevien eduskuntavaalien asetelmiin ne tuskin vaikuttavat, ne kun eivät lupaile sellaista minkä pohjalla mikään puolue uskoisi voivansa voittaa.

Millä tavalla leikkauksia tultaisi tulevaisuudessa tekemään on helppo arvata, kun kokemusta on monilta vuosilta. Eli viedään niiltä, joilla ei edelleenkään liikoja ole. Nyt uutta painotusta saadaan siirrettyä eläkeläisten kasvavalle määrälle. 

Kuten virkamiehetkin vakuuttavat tietävänsä, veronkorotuksiin meillä ei juurikaan ole varaa.

100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä on lähinnä hyvä toive kun näkyvissä jo nyt - kovin lyhyeksi jääneen kasvukauden jälkimainingeissa - on mm. maailmantalouden kääntyminen vähintäänkin taantumaan, globaalin kauppasodan merkit, keskeisten vientimaittemme jo alkanut laskukausi, kehittyvien maiden osaamisen jasen seurauksen kilpailukyvyn kasvu, brexit ja siihen verrattavissa olevien kauppasopimusverkkojen rapautuminen sekä kotimaan julkisen sektorin kiihtyvä tarve vähentää henkilöstön määrää kestävyysvajeen korjaamiseksi.

SoTe-uudistus tarvitaan mutta on itsestään selvää, että nykyisillä eväillä sen säästöt eivät tule toteutumaan. Todennäköisempi tulema on 3 miljardin lisäkulut. Ellei sitten anneta koko järjestelmän rapautua yksityistämällä koko paska kertaheitolla. Jo ajatusrakennelma, että julkisen sektorin tasolla yhden uuden 18- osaisen hallintotason lisääminen valtion ja kuntien rinnalle voisi tuoda merkittävää säästöä on lähinnä säälittävä. Hallintoa ei tarvita lisää kun eentistäkin on liiankin kanssa. 

Tämän blogin aktiivivuosina kirjoittelin aika ajoin käsityksiäni siitä mitä hallitusohjelmissa tarvittaisi. Niistä joitakin löytyy kirjoittamalla tämän blogin hakukenttään Hallitusohjelma. Aika on vaihtunut, ja painotukset varsinkin koulutuksen ja kehittämisen osalta ovat muuttuneet, mutta alla yksi mahdollinen ehdotus.

1. Kunnallisen itsehallinnon muuttaminen maakunnalliseksi itsehallinnoksi, tavoitteena muiden kuin suorittavassa työssä olevien virkamiesten määrää vähennetään 33% sekä palkkamenoilla että henkilömäärällä tarkasteltuna. 5 vuoden irtisanomissuojata luovutaan.


2. Neljän pääkaupunkiseudun kunnan yhdistäminen yhdeksi metropolikunnaksi siten, että muiden kuin suorittavassa työssä olevien virkamiesten määrää vähennetään 33% sekä palkkamenoilla että henkilömäärällä tarkasteltuna. 5 vuoden irtisanomissuojata luovutaan.


3. Korkeakoulujen, siis kaikkien yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen karsiminen 5% vuodessa, seuraavat 5 vuotta siten, että aloituspaikkoja vähennetään. Opiskelua kehitetään siten, että kaikille yhtenäistä yleisopiskelua seuraa erikoistumisopinot ja sitä mahdollinen tutkijakoulutus. Opintojen jatkamisen kriteerit laaditaan sellaisiksi, että ne vastaavat Suomen yhteiskunnan tarpeita ja kantokykyä. Ammatillista osaamista prioritoidaan.


4. Julkisen sektorin rekrytointikriteerien muuttaminen siten, että edellä kuvattu muutos tarjonnan määrässä huomioidaan. Periaatteena vaikkapa 40 opintoviikon karsiminen kustakin virasta.


5. Julkinen puoluetuki, sisältäen kaikki julkisen sektorin kontrollissa olevat yksiköt, laitokset, yhteisöt ja yritykset kielletään lailla. Puolueiden rahoitus muutetaan yksityisen, puolueiden johtaman rahaston tehtäväksi. Rahastoon saa lahjoittaa verovapaasti kuka tahansa. Puolueet jakavat varat vuosittain eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden saaman äänimäärän suhteessa. Rahaston pesämunaksi siirretään 5 vuoden puoluetukia vastaava rahamäärä, eikä 5 vuoden siirtymäkauden aikana saa jakaa vuosittain kuin enintään ½ vuotuisesta pesämunasta ja koko kerätty vapaaehtoisten lahjitusten määrästä.


6. Kansanedustajan edustamisoikeus rajoitetaan kahteen kauteen. Hallituksen jäsen ei voi samalla toimia kansanedustajana eikä kansanedustaja kunnanvaltuutettuna. Varamiehet tilalle koko vaalikauden ajaksi.


7. Eduskunnasta riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustaminen. Perustuslain noudattamisen valvonta, erityisesti 29§ noudattamisen sanktiointi ja valvonta.


8. Puolueiden ”rahamassien” ja suojatyöpaikkoja tarjoavien yhteisöjen (nuorisosäätiöt, vanhuussäätiöt, yleishyödyllinen rakentaminen ja rakennuttaminen, vammaistyö, kansalaisopistot, jne. jne.) varojen konfiskointi ja niitä lähellä olevien yhteisöjen muuttaminen yleishyödyllisiksi siten, että yksittäisten puolueiden ja heitä edustavien puolueiden oma intressi niihin katkaistaan. Päällekäisyydet poistetaan.


9. Lakien ja "politiikkojen" vaikuttavuusarviointi on saatava pakolliseksi jo ennenkuin lait säädetään. Liian usein erilaisten alue-, investointi, elinkeino-, innovaatio-, jne. tukien ja alue-, kieli-, maahanmuutto-, korkeakoulu-, jne. politiikkojen toimeenpanon vaikutuksista ja niiden "kilpailutuksesta" ei ole nimeksikään tietoa. Päätöksiä ei saa enää tehdä mutu-perusteilla, kuten meillä on tavattu tehdä.


10. Yrittäjyyttä edistetään siten, että alkaville yrittäjille ja nykyisille 1 henkilön yrityksille myönnetään ensimmäiseksi viideksi vuodeksi mahdollisuus ilmoittautua alv-verovelvolliseksi vasta kun vuosittainen liikevaihto ylittää 30.000 euroa. Oikeus on henkilö- ja yhtiökohtainen. Järjestelyn edellytyksenä on sen 5 vuoden aikana yrittäjän, enintään alan ammattilaisen mukainen palkka ja mahdollisten voittovarojen rahastoiminen yhtiön käyttöön.

Seurauksena saattaisi demokraattinen markkinatalouspohjainen hyvinvointivaltio olla vielä pelastettavissa.





  

Muistiinpanojani Viron-sotaretkeltä 5

Samoin teille Mikko ja Martta sekä Viljo, sydämelliset kiitokseni! Ihmettelitte kovin lähtöäni, vaan tapahtuuhan sitä paljon ihmeellisempääkin. Toivotaan, että jälleen toisemme terveenä tapaamme. Eihän tämä ole kuin sotaretki! - Vaan miksi eivät kotoa vieläkään ole mitään kirjoittaneet? Kirjoita rakas äiti kirjoittakaa toisetkin! Odotan...

10.2.19 maanantai

Ka terve! Sinä täällä! Kalle – veljemme astui ovesta sisään. Mikä iloinen jälleennäkeminen! Taas me neljä yhdessä!

Kalle oli eronnut meistä Koppelin synkällä ratapihalla sinä iltana, jolloin me jätimme Tallinnan. Hän halusi liittyä Helsingistä piakkoin saapuvaan Pohjan Poikain soittokuntaan, joka jäi Tallinnaan vartomaan. Eromme oli kestänyt kaksi viikkoa ja nyt tavatessamme oli tietysti meillä ja hänellä paljon kertomista toisillemme.

Kalle – voimme sanoa – olikin ollut oikein ”seikkailujen ritari” siitä kun viimeksi nähtiin. Ensimmäisen yön eromme jälkeen oli hän maannut Estonia teatterin porraskäytävässä lämpöjohdon alla. ”nyrkki päänalusena ja toinen peitteenä”.

Aamulla otti hän komiasti ajurin ja ajoi ilmaiseksi ympäri kaupunkia, etsien muka jotain tuttavaansa. ”Kyllä minä maksan!” oli Kalle huutanut ukolle perälauvalta. Vaan kun tuli kapea, mutkitteleva katu, nousi hän hiljaa istuimeltaan molemmat takaraajansa reen taakse tunnustellen maaperää ja liutti varovaisesti tutisevaa ruumistaan selustan yli katse koko ajan kiinnitettynä ajurin takaraivoon.

Ja sitten - pläiskis ! Keskellä katua lumihankeen! Tilanne oli pelastettu. Kalle pelastettu(!) ja ajuri ajoi topakkana eteenpäin läimäyttäen silloin tällöin ”otustaan” piiskasiimalla – aavistamatta yhtään mitään koko kepposesta. Kuinkahan pitkälle lienee ukko ehtinyt enennenkuin koiranjuonen huomasi? Mutta väli siitä – Kalle oli ainakin ehtinyt jo matkojen päähän....

Kun tämä tositapaus(!) kerrottiin mehevän huumorin höystämänä ja myöskin asiaan kuuluvine liikkein ja kasvonilmein, olimme katketaksemme naurusta, kuten Kallen seurassa aina.

Nyt olivat asiat jälleen hyvällä tolalla ja varmaa on, että iltaisin kun Kalle istuu luonamme ei kämpässä numero 16 nukuta, vaan nauru ylimpänä kaikuu. Nauru Kallelle ja hänen ”plastillisille” liikkeilleen ja eleilleen. Tervetuloa taas samaan sakkiin.

Tämän päivän kunniaksi kävimme kaikki neljä valokuvaamossa ja 2 päivän perästä saamme kuvat, kuten ainakin luvattiin.

11.2.19 tiistai

Jo ylösnoustessani tunsin pahoinvointia, joka iltaan mennessä kehittyi täydelliseksi sairaudeksi. Ylen annatti, oli kuumetta ja päätä kivisti. Kävin vuoteeseeni jo ½ 9 aikaan illalla kaverien lähtiessä tansseihin, mikä seikka vähän pistelöitti, kun ei päässyt mukaan.

12.2.19 keskiviikko

Heräsin sairaanpana vain. Kuumekin oli kohonnut, pää tavattoman raskas, ylös noususta ei puhettakaan. Siis potilaaksi!

Mari, jospa nyt tulenkin kovin sairaaksi, niin sairaaksi, etten enää vuoteeltani nousekaan! Jospa sinä olisit täällä! Sinun pehmoinen kätesi hivelisi kivun pois. Mutta olet niin kaukana, kaukana!

Nautin illalla aspiriinitabletin ja nukahdin vihdoin raskaaseen uneen.

13.2.19 torstai

Jo kolmas päivä sairaana. Kovasti istuu kiinni. Yskäkin on vielä tullut. Kohta ei päässä löydy yhtään täysin tervettä paikkaa. On tämä vihonviimeistä. Ruumis alkaa jo väsyä ainaiseen makaamiseen. Aikakin tuntuu niin pitkältä. Sitä kuluttaakseni katselin kuvaasi Mari, sitä viimeistä. Olet luonani, vaikka todellisuudessa äärettömän kaukana.

Tänään saimme valokuvamme. ”Fondit” olivat huonosti onnistuneet.

Illalla toi kokkimme, veli Örnlund puuroa hedelmämehun kera. Palkaksi annoin hänelle yhden sikaarin!

Tunsin jo oloni paremmaksi, ruokakin alkoi hiukan maistua ja elin hyvässä parantumisen toivossa.

14.2.19 perjantai

Tänään jo paljon parempi. Kuumekin poissa, yskää vain enää. Pojat ahkeroivat kansliassa ja minä vain lekottelin vieterisohvalla.

Illalla pistäytyi Kalle taas luonamme. Nauru tekikin hyvää, sillä – nota bene! - Kalle ja nauru ovat toisistaan riippuvia ”käsitteitä”. Jos ei ole Kallea, ei ole naurua - oikeata, reilua naurua - jos taas on Kalle on toistakin.

Valvoin myöhään yöhön kirjoitellen kirjeitä Suomeen. Taivainenkin oli samassa hommassa vieden kumminkin minusta voiton. Hän naputti nimittäin ”Underwoodilla” kokonaista 9 kirjettä yhteen menoon.

15.2.19 lauvantai

Ulkona tavattoman ikävä ilma, sataa räntää ja rakeita sekaisin. En tunne vielä itseäni täysin terveeksi.

Tilasimme taas tuota mustaa kahvinliruketta ja aloitimme joka päiväisen yksinkertaisen välipalamme: leipää höystettynä akanoilla, kahvia ilman maitoa ja sokeria; siinä kaikki.

Päivällä sain pesussa olleet vaatteeni 18 Smk. Iltapäivällä tuli hälyytys. Kaikki kompaniat marssivalmiina rintamalle, 6 komppania heti. Kohta tuli kumminkin peruutus ja noloina palasivat pojat takaisin. Laulaen olivat tappeluun lähteneet, vaan vaieten marssivat takaisin, kun asiasta ei totta tullutkaan.

Asema oli nimittäin parantunut meikäläisten eduksi. I pataljoonan miehet olivat edenneet vähän liiaksi ja vähällä joutua punikkien saaliiksi, vaan rohkeasti taistelleet itselleen edulliset asemat. Tilanne oli pelastettu ja punikit saivat taas ottaa 6 kilometrin pitkää harppausta taakse päin.

Illalla jälleen kaikki hiljaista, väsymys ajaa väkistenkin sänkyyn.

Hyvää yötä kotolaiset ja muut omaiset! Hyvää yötä Pohjolan tyttöni! Nukkuos suloiseen uneen! Ehkä yöllä taas näen unta sinusta. Toivon niin! Hyvää yötä!

16.2.19 sunnuntai

Kolmas pyhäpäivä Valgassa. Tänäänkin niin herttainen ilma! Minutkin, vaikka yhä vieläkään en itseäni tuntenut aivan ”reilingissä” , viekotteli ihana sää ulos.

Kalle kävi taas katsomassa ja sitten lähdimme kolmeen pekkaan: hän, Eero ja ego ipsa tunnustelemaan pyhäpäiväistä Valgaa. Matkalla pitäydyimme ”Söögi – majassa” syömässä possunpaistia, 6 mk annos + leipä ja perunat sekä maitoa vielä tykö maksaen markan lasilta.

Lähdimme sitten katsomaan bolshevikkien murhaamia henkilöitä, pääasiassa työläisiä. Kamala näky! Muodottomaksi silvottuja ruumiita pitkin lattioita eräässä tiilirakennuksessa kaupungin laidassa. Useimmilta oli kädet sidottu vielä köydellä selän taa, kellä ne olivat poikki, kenellä ei ollut päästä jäljellä kuin tyhjä verinen kuori, keneltä kasvot lyöty pään sisään.

Julmaa on ihmishyeenojen jättämä jälki! Pöyristyttävää! - Täältä palasimme jälleen kotiin – illalla tuli uusi lähtömääräys rintamalle. 5 komppania ainoastaan jäi suorittamaan vahtipalvelusta.

Esikunnasta lähtivät Lindqvist, Eero ja pari lähettipoikaa. Vääpeli ja minä saimme yhä edelleen jäädä hotelli Eurooppaan. Kello ½ 1 yöllä pojat lähtivät ja lähtijäisiksi hurrattiin.

17.2.19 maanantai

Nyt on hiljaista, kun melkein kaikki ovat poissa. Päiväkin tuntuu loppumattomalta. Rintamalla olisi montaa vertaa hauskempi varsinkin, kun meikäläiset taas ovat edenneet kymmeniä kilometrejä.

Ja täällä vaan pitää toimettomana loikoa, kun toiset ovat tappelemassa!

18.2.19 tiistai

Sama yksitoikkoinen talvipäivä kuin eilenkin. Saisipa tulla jo muutosta. Kunpa edes tämä hurja kaupunki tarjoaisi jotain hauskuutta, vaan mitä vielä! Täällä ei ole kuin runsaanpuoleisen vähänpuolisesti maalattuja tyttöjä!

19.2.19 keskiviikko

Hirveän kuittia ja ikävää koko päivän....... ---- …...

20.2.19 torstai

Edellisen päivän nuotti: ”Tylsyys, tylsyys, nautintoin ainoo.”

21.2.19 perjantai

Nyt vasta alkaa elämä tuntua jo vähän paremmalta. Yskän aiheuttamat pistoksetkin ovat kadonneet.

Tämä hotelli Europa löyhkää jo ikävästä. Viestejä saapuu rintamalta, että Marienburg on vallattu. Siis toinen loistava voitto Pohjan Pojille! Eikä saa olla mukana tappelemassa!

Muistiinpanojani Viron-sotaretkeltä 4

Kuten jo sanoin, ei meillä ollut haisuakaan ruuasta. Vaan nälkäisinä kuin aron sudet ja lisäksi viluisina – kammarissamme oli aivan kylmä – saimme paneutua vuoteeseen ja nukkua samoilla patjoilla, joilla edellisenä ja vielä edellisenäkin yönä, kuka ties, lie vaikka mitä karvaisia ja kuinka haisevia !) bolshevikki roistoja.

Vähänhän se pyrki selkäpiitä karmimaan ja ehkä hiukan yököttämäänkin – liekkö sitten johtunut siitä tai liian paljosta syömättömyydestä, mutta kuitenkin kaiketitkin sitä nukuttiin ja sunnuntaina 2.2.19 klo 8 aamulla herättiin jälleen hurjan – hurjan nälkäisinä.

Mutta tulipa viimein hetki, jolloin kärsimykset(!) loppuivat. Puolen pöivän aikaan saapuivat Honkonen, Taivainen ja Örnlund ja toivat muassaan leipää, voita ja sokeria.Tilattiin kahvit – ilman sokeria – jaa, mutta olihan meillä sentään hiukan itsellämmekin – syötiin lujasti, paperossi päälle – ja elämä alkoi taas hymyillä!

Kävimme sitten katselemassa kaupunkia. Samanlainen kuin muutkin, kapeat kadut, puu - ja kivitaloja siellä täällä, ryssäläis-haju vallitsevana.

Illalla paneuduimme kiltisti maata toimitettuamme erään pienen, tai oikeammin hyvinkin suuren toimituksen sotaväessä jos yleensä aikoo nukkua, ja se oli – täimetsästys. Siis tappelussa ja takaa– ajossa aina vuorokaudet läpeensä. Päivisin bolshevikkeja metsästämässä ja iltaisin omia vaatteitaan - varsinkin alusvaatteitaan – puhdistamassa noista pikkubolshevikeista, kuusijalkaisista harmaatakkisista Iivanan lapsenlapsenlapsenlapsista!

On se jo inhottavaa, kun omissa kävelee vielä muitakin, etenkin moisia olioita! Vaan sotaväessähän saa tottua kaikkeen, yksinpä niinkin harvinaiseen(!) seikkaan kuin täijahtiin!

Saalis oli kohtalaisen hyvä: 5 isompaa ja 6 sitten niitä oikein pieniä, joita pakanoita ei huomaa kuin mikroskoopeilla. Kaveri oli myöskin jokseenkin(!) tyytyväinen ajojahdin tuloksiin. Ja sitten me molemmat suurella nautinnolla katselimme vainaita, jotka ”ruoturintamassa” lepäsivät ainoan tulitikkulaatikkomme päällä ja nukahdimme vihdoin nähden yöllä unta kaksi- ja kolmejalkaisista bolshevikeista.....

3.2.19 maanantai

Aamuyöstä en oikein saanut unta, kun tykkimme ulvoivat yhtämittaa ampuen jotakin läheistä asemaa, jossa punaiset vielä itsepintaisesti pitävät puoliaan.

Kanslia pantiin jälleen täydelliseen ”ordnungiin” ja sama yksitoikkoinen työ alkoi.

4.2.19 tiistai

Haukotusta ja hapanta tuulta koko päivän. Illalla ennen maatapanoa täijahti no 2. Tulokset tyydyttävät: kaikki kaatuneita, ei yhtään haavottunutta!

5.2.19 keskiviikko

Tavallaan tärkeä päivä tämäkin. Kävimme nimittäin Taivainen, Eero ja ego ipse tilaamassa saunan ja illalla sinne sitten lähdettiin, ja elettiin hyvässä toivossa. Mutta kauhistus! Sitä siivottomuutta, niitä suuria roska ja muita kasoja(!) pitkin lattiaa! Ei minkäänlaisia pesuvälineitä. Parempi oman turvallisuuden vuoksi oli vain pysytellä enemmän penkkien päällä ja harjoitella 1, 2 ja 3 loikkausta laudalta toiselle - Entä sitten ”aroomi”! Kerrassaan vertoja vetämätön haisevaisuudessaan!

Toisella kädellä täytyi pitää nenästä kiinni, kun toisella ”skraapi” selkäänsä. Kuten muinoin ”Job skraapi itseään kruukunpalasella!”

Pojat eivät antaneet saunalle täyttä tunnustusta – paitsi siinä yhdessä suhteessa(!). Mutta se etu siitä kumminkin oli, että täijahti No 3 jäi seuraavaksi illaksi.

6.2.19 torstai

Vanha rauha. Kansliapöydän takana aamusta iltaan. Illalla tuli kumminkin viehättävä kuutamo ja se vietteli ulos. Tykistöllä oli tanssiaiset ja Örnlundin kanssa ohjasimme kulkumme sinne, vaan saavuimme liian myöhään, ne olivat loppuneet. Palasimme siis samaa tietä takaisin jutellen yhtä ja toista kotimaamme oloista....

7.2.19 perjantai

Tänään kirjoitin Marille pitkän kirjeen kertoen siinä matkani viimeisistä vaiherikkaista tapahtumista. Olinhan jo Tartostakin kirjoittanut, vaan enpä vastausta vielä ole kuulunut. Ja kuinka tervetulleita juuri hänen kirjeensä ovat! Kirjoita pian, sillä odotus alkaa tulla liian pitkäaikaiseksi!

Illalla taas saunassa. Tällä kertaa osuimmekin parempaan paikkaan, ”Elisabetin” saunaan. Olihan tämä jo niinkuin vähän sinne päin, vastankin antoivat, kun hellitti kukkarostaan 50 penniä. Ja sitten sitä rapsuteltiin, ähkittiin ja puhkuttiin kuin paremmassakin työssä! Suomalainen osaa todellakin nauttia saunasta.

8.2.19 lauvantai

Loikoilin yksikseni omassa kämpässämme huone n:o 16 hotelli Euroopassa. Aatokset liitelivät taas sinne kultaiseen Suomeen, olo tuntui niin raukealta, herpaisevalta.....

Oi Pohjolan lilja! Tietäisitpä kuinka taaskin hellin luoksesi! Siellä missä Sinä olet, on niin paljon ihania muistoja! Ne elän nyt uudestaan ja uudestaan monet kerrat. Tuletkohan koskaan ajatelleeksi, että kaukaisessa etelässä Sinua muistelee uskollinen sydän? Älä unhoita häntä vaikka onkin vieraalla maalla!

Te puitten huminat, te kiitävät pilvet siellä taivaalla viekää viestini Pohjolaan! Tuokaa pääskyn siivillä ilosanomia Häneltä, jolta niitä odottelen! Joutukaa, joutukaa!

9.2.19 sunnuntai

Mikä ihana päivä tänään! Maa valkoisessa untuvapeitteessä, puut kultaisessa huurteessa! Entä ilma! Niin raikas ja kumminkin niin herttaisen lämmittävä! Oikea helmikuun kultasää! Kuinka viekoitteletkaan pehmoiseen syliisi!

Mutta me raukat saamme vain istua tässä yksitoikkoisessa kansliassa! Työkin tuntuu tänään niin vastenmieliseltä. Onhan sunnuntai.

Kevätpäivä vaihtui illaksi. Huviksemme menimme kyökkiin laulelemaan Viron neitosille. He olivat kyyneliin saakka kiitollisia ja kutsuivat meitä seuraavaksi päiväksi luokseen pienille kekkereille ja me tietysti lupasimme tulla.

Postia oli juuri käyty hakemassa – ja mitä ihmettä Minulle kokonaista kolme kirjettä! Ensimmäiset viestit kotimaastani.

Yksi oli Mikolta ja Martalta yhteisesti, toinen Viljolta ja kolmas – kolmas oli Marilta! Te kuulitte siis rukoukseni, kiitävät pilvet! Oi kiitos teille! Sain sitäpaitsi Hänen valokuvansakin. Et usko , minkä ilon minulle tuotatkaan, kallis ystäväni! Kannan kuvaasi aina povellani. Onhan se niin kaunis. Sinä siinä hauvasi kanssa.Olit hiukan levoton puolestani. Älä ole sitä enää! Vakuutan aina muistavani Sinut varoittavana enkelinä ”luisuilla poluilla”. Luota minuun! Enhän koskaan ole Sinua pettänyt. Kiitos viesteistäsi!

Samoin teille Mikko ja Martta sekä Viljo, sydämelliset kiitokseni! Ihmettelitte kovin lähtöäni, vaan tapahtuuhan sitä paljon ihmeellisempääkin. Toivotaan, että jälleen toisemme terveenä tapaamme. Eihän tämä ole kuin sotaretki! - Vaan miksi eivät kotoa vieläkään ole mitään kirjoittaneet? Kirjoita rakas äiti kirjoittakaa toisetkin! Odotan...

Muistiinpanojani Viron-sotaretkeltä 3

Kulkiessamme yön pimeässä laajojen peltojen halki vievää tietä pitkin, yllä harmaan raskas pilvitaivan, johtui mieleen väkisinkin kaikenlaisia epämieluisia ajatuksia. Mutta tietoisuus siitä, että huomenna pääsemme tappelemaan kannusti mieliä ja piti pojat reippaalla tuulella.

Meitä oli esikunnasta kolme henkilöä.: Viitanen, Lindqvist ja minä ynnä lähettipojat. Taivainen ja Honkonen jäivät edelleen Sagnetziin huolehtimaan muonasta ja pataljoonan tavaroista. Edellä mainitussa Fölkin??? kylässä viivyimme sitten yön.

Valkeni tammikuun viimeisen päivän 31.1.19 perjantain aamu.

Odotusta oli luonnossa, odotusta miesten mielissä. Olihan tästä päivästä tulossa taistelupäivä, ehkä hyvinkin tulinen. Pakkanen oli yön pitkään kiihtymistään kiihtynyt, taivas loisti punervanvärisenä, lumi narahteli terävästi jalkojen alla.

Kello oli ½ 7. Miehet järjestettiin maantielle, me esikuntalaiset saimme määräyksen liittyä 5. komppanjaan ja niin lähdettiin kohtaamaan ensimmäiset punaroistot Viron maalla.

Eipä pitkälle edettykään, kun jo edestäpäin alkoi kuulua laukauksia. Ensin harvempaa sitten yhä kiihytyen ja kiihtyen. Kärkijoukko, 4. kompanja oli joutunut tappeluun. Sitä kesti kumminkin vain lyhyen ajan, noin 20 minuuttia. Punikkien täytyi perääntyä. Voitto oli meikäläisten! Ensimmäinen! 6 roistoa jäi taistelukentälle, toiset pakenivat. Meikäläisistä ei kukaan edes haavoittunutkaan.

Kuljettiin sitten toista tuntia kohtaamatta minkäänlaista vastusta. Aurinkokin oli kai herännyt kivääripaukkeesta, koska oli jo kiivennyt korkealle sinitaivaalle ja lempeillä silmillään katseli meitä, kullaten loistollaan ”maat ja mannut”. Ihana päivä.

Olimme edenneet noin 2 km ja kuljimme juuri lakean pellon laitaa, kun edestämme metsästä alkoi tulla kuulia kuin rakeita ukkossäässä. Ketjuun! Kuului komento. Se oli tarkoitettu 5. kompanialle. (Uhkarohkea yritys!) Lakeaa peltoa myöten rynnistivät pojat, kiväärit paukkuivat, komentosanoja sateli tuhkatiheään. Mutta eteenpäin! Pelkäämättä!

Punikit olivat jo panneet kuularuiskutkin eli viron kielellä ”kuulipiltut” soimaan, vaan meillä oli jotin parempaa. Tykit! Ne asetettiin nyt kuntoon ketjun taa ja pian ulvahteli ilman eetteri kumeista laukauksista, joita sadat kiväärin ja kuularuiskun pamaukset säestelivät.

Koska esikuntalaiset oli määrätty olemaan rintamalähetteinä ja aina komentajan lähettyvillä, sain koko taisteluajan olla ensimmäisellä tulilinjalla. Ja hauskaa siellä oli ollakin, sillä sodassahan on juuri tappeleminen hauskaa(!), kuinka se muuten niin innostaisi, siellähän tyrehtyvät kaikki rauhanmiehenkin jalot(!) ihanteet tykkein jyskeeseen.

Olin siis tilaisuudessa seuraamaan taistelun kulkua alusta loppuun. Tuon tuostakin kuului huutoja: ”Sanitäärit tänne!” ” Haavottuneita!” ”Pian, pian!” Ja täyttä laukkaa ajoivat punaisenristin sotilaat täyttämään ihanaa velvollisuuttaan.

Kuulat vihelsivät pahanilkisesti joskus aivan pään päällä, mutta mahtavimpina jyrähtelivät tykit, lähettäen määrätyin väliajoin tulisia(!) tervehdyksiä Pohjan Pojilta punikkien puolelle.

Vihdoin taukosi taas kaikki. Taistelu oli loppunut. Tuli hiljaisuus! Sagastin kylä, josta oli oteltu, oli meidän. Ja punarosvot pyyhkivät peltoja pitkin karkuun, minkä käpälistään pääsivät.

Kuinka paljon lie niitä kaatunut en tiedä, sillä taistelun aikana, jota lyhyin väliajoin kesti 2 ½ tuntia, olivat he korjanneet sekä kuolleet että haavottuneensa. Minä näin vain yhden ”punaisen koiran” tai oikeammin punikkikoiran makaavan hengetönnä hangella. (Kunnia hänellekin! Vaikkapa olikin vihollinen, koska näkyi punikkitalon nurkkauksella kellistyneen.)

Meikäläisiä haavottui useampia mikä vaikeammin, mikä lievemmin mm. 6 komppanian päällikkö luutnantti Kallio kuulan lävistäessä molemmat jalat reisien kohdalta; kaatui yksi Lauri Pietilä. Hän oli mennyt auttamaan haavottunutta päällikköään, vaan kavala kuula lävisti rohkean urhon rinnan. Kunnia hänen muistolleen.

Vielä oli iltaan mennessä kestettävä pari pienempää kahakkaa, joista selviydyttiin kunnialla. Mukanamme ollut räjähdyskomennuskunta räjäytti ilmaan rautatien Valga – Pihkova radalta. Punaisten panssarijuna ei enää päässyt kimppuumme. Hämäriin asti odottelimme sen tuloa, vaan eipä uskaltanut.

Taistelutanner jäi meille. Voitto oli suomalaisten. Taivaan horisontti oli veripunainen. ”Työ tehty on, ma pääsen lepohon”. Miehiä alettiin sijoittaa yöksi lähitaloihin.

Mekin löysimme vieraanvaraisen ”valkoisen talon”. Auliista sydämestään tarjosivat asukkaat parasta, mitä jäljellä oli: kinkkua, voileipää, juustoa ja maitoa. Honkanen toi Sagnetzista vielä lisäksi omia sapuskojamme. Hyvältäpä maistuivat nälkäiseen vatsaan herkulliset antimet. Puoleentoista vuorokauteen emme olleet syöneet juuri mitään, koko yö ja päivä oli marssittu ja vielä lisäksi tapeltu.

Huoneen suloinen lämpö saattoi pian unohtamaan kaikki kärsityt vaivat. Ja tuskinpa lie Israelin lapsilla ollut autuaallisempaa Egyptin lihapatojen ääressä kuin meillä sielä Sagastin kylässä sinä yönä.

Kello oli vasta 7 illalla, kun jo kävimme maata. Pojat olivat torkahtaneet yksi sinne toinen tänne nurkkaan, muutamat olivat jo ehtineet rakkaaseen ”hirrenvetoon”.

Yhden kamarin lattia peitettiin oljilla ja sinne paneuduimme me toiset kauniiseen epäjärjestykseen: kapteenit, luutnantit, laupeudensisaret ja me tavalliset ”solttupojat”, kaikki sikin sokin. Hetkinen myöhempään kuului vain raskas, tasainen hengitys. Kaikki olivat vajonneet Unettaren helmaan.

Minä vielä valvoin. En saanut unta vaikka väsyttikin kovin. Muistelin Häntä, Pohjolan impeä. Mitähän mahtoi hän tänään tehdä juuri niinä hetkinä, kun taistelumme riehui kuumimmillaan? Muistikohan hän minua? Rukoilikohan hän Kaikkivaltiasta suojelemaan teitäni, koska en edes haavottunutkaan! Oi kiitos siitä! Ainahan olet ollut minulle hyvä! Nuku vain rauhassa, olen luonasi! Hyvää yötä! Vaivuin suloiseen, virkistävään uneen...

Helmikuu 1.2.19 lauvantai

Kello 5 aikaan aamulla taas jalkeilla. Hiukan einestä suuhun, sinelli päälle, lakki päähän, vyö vyölle ja kivääri selkään, ja niine hyvine taas matkaan. Tänään täytyi meidän olla Valgassa, maksoi mitä maksoi. Johan se eilen oli päätetty vallata, vaan yö tuli väliin ja pitkistä marsssimisista olivat miehet tuiki väsyneitä. Siksi sai se vielä yhden päivän, kestää punaisten hirmuvaltaa, vaan ei enää toista.

Oli vielä pimeä kun liikkeelle lähdettiin. Varovaisesti seutua tutkien siinä Valgaa lähestyttiin. Tiedustelijat aina ensimmäisinä.

Nämä toimenpiteet osoittautuivat kumminkin tarpeettomiksi, sillä kohtaamatta ainoatakaan ”punaista sielua” , laukaisematta kertaakaan kivääriä marssimme yhtä päätä kaupunkiin, jonne saavuttiin klo 10.45 ap. I pataljoona oli ehtinyt puolta tuntia aikaisemmin.

Valga oli Pohjan Pojilla. Punaiset tipotiessään. Ihmisiä töllisteli katukäytävillä. Hiukan hurrattiinkin, yleensä laimea vastaanotto.

Komppaniat marssivat osoitetuille kasarmeilleen, esikunta asettui Hotelli ”Eurooppaan” vastapäätä Valgan asemaa.

Ensimmäiseksi kysymykseksi tuli tietysti ruuan saanti. Nälkä oli kova. Mutta mistä ruokaa? Kaupunki oli aivan tyhjä punaisten ryöstön jäljiltä. Oma muonamme Sagnetzissä. Ei auttanut muu kuin tiukentaa nälkävyötä yhden reijän.

Eerolla sattui oleman mukanaan pari voileipää ja ne tietysti hotkaistiin heti ja nälkä oli vielä kamalampi.

Hirmutöitään olivat bolshevikit harjoittaneet täälläkin kuten kaikkialla, missä ”ihmishyenoja” liikkuu. 500 henkeä olivat murhanneet ja useita ottaneet vangiksi – tietysti rääkätäkseen. Aseman ikkunat olivat säpäleinä., telefoonipylväät maassa, vesijohtokaitos räjäytetty – onneksi oli se vasta keskentekoinen.

Kuulin että 800(!) junaa täyttä ryöstösaalista oli lähtenyt Riikaa kohti. Onhan luku luonnollisesti liioiteltu, mutta paljon on kumminkin tavaraa täytynyt viedä, koska kaupungissa ei löytynyt kerrassaan mitään.

Kuten jo sanoin, ei meillä ollut haisuakaan ruuasta. Vaan nälkäisinä kuin aron sudet ja lisäksi viluisina – kammarissamme oli aivan kylmä – saimme paneutua vuoteeseen ja nukkua samoilla patjoilla, joilla edellisenä ja vielä edellisenäkin yönä, kuka ties, lie vaikka mitä karvaisia ja kuinka haisevia !) bolshevikki roistoja.

Muistiinpanojani Viron-sotaretkeltä 2

Ilta jätti mieleenpainuvan muiston kaikkiin meihin ”muukalaisiin” ja tulemme me iäti olemaan kiitollisia meille osoitetusta ystävällisyydestä, niin itse tartolaisille kuin heidän maukkaille voileivilleen! Ketkä meistä Suomeen palaavat, vievät täältä lämpöiset tervehdykset Suomen neitosille ja Suomen pojille.

28.1.19 tiistai

Vieraanvaraisuus yhä vain ehtymätön. Aikovatkohan halkaista meidät ystävällisyydessään, kun taas on saatu kutsut sekä päivälliselle että illallisille! Käytimme tietysti kutsuja hyväksemme, sillä ”soomenpoika” kyllä jaksaa syödä ja juoda myös, jos niin tarvitaan.

Illalla yltäkylläinen maatapano.

”Kun ihminen on kylläinen, on kaikki hyvin vaan – nota bene! - kun hän voihkii yltäkylläisyydestä, eikä enää tunne itseään normaaliksi, on hänen tarpeellista kaivaa kuoppa sänkyyn, kuhunka asettaisi tuon täyteläisen mahansa, ajattelin vuoteeseen käydessäni ja kieraisin sähkön sammuksiin ja nukahdin toiseksi yöksi Tartoon...

29.1.19 keskiviikko

Taaskin raikas talvipäivä. Lieneekö samanlainen rakkaassa Suomessanikin? Sielläkin on kai jo maa valkoisen lumivaipan peittämä ja puut kristallinhohteisessa huurteessa!

Niin ihana Suomeni talvi! Niin elävänä kuvastut nyt mieleeni! Elän aatoksissani luonasi. Lunta ja huurretta! Pohjolan talvi! Sellaistahn Hänkin rakastaa. Miksi en minä sitä rakastaisi! Hän! Oma tyttöni! Taaskin keskittyivät ajatukseni Hänen ympärilleen. Hän siellä kaukana kuten toisetkin, minulle tässä maailmassa rakkaimmat ja minä – minä täällä kaukana vieraassa maassa, vieraitten ihmisten parissa!

Ensi kerran lähtöni jälkeen tunsin palavaa halua päästä takaisin Suomeen. Olihan sama tunne tosin monasti ennenkin vallannut mielen, vaan ei niin täydellisenä, ei niin kaihoisana kuin tänään. Oi Suomeni kallis! Sinun kiehtovaan syleilyysi kohta palaan! Sama se millaisena, elävänä tai kuolleena, avosylin minut kumminkin vastaan otat.

Mutta ensin on minun täytettävä ne velvollisuudet tätä maata ja kansaa kohtaan, velvollisuudet jotkaa minua tänne kannustitvat. Sitten, sitten tulen.

Pian kertyi työtä taas kosolta. Tunnelmani vaihtuivat jokapäiväiseksi tavallisuudeksi. Kansliatyöt vaativat kaiken tarkkaavaisuuteni. Huhuiltiin näes, että illalla tulisi uusi lähtömääräys ja kaikki oli sen varalta saatava kuntoon. Lähtömääräys tulikin ½ 10 ajoissa illalla. Siis kampsut taas kokoon ja junalle, joka veisi meidät yhä likemmäksi taistelukenttiä. Ehkä jo viimeinkin pääsemme tositoimintaan, tappelemaan! Sehän oli haarras toivomuksemme.

Kiireesti siinä lyötiin staabin tavarat laatikkoihin vanhaan tuttuun tapaan.

Klo oli ½ 12 yöllä, kun koko pataljoonamme seisoi lähtövalmiina asemasillalla odottamassa junan kolmatta vihellystä, mutta kauvanpa sitä saatiinki odottaa, kokonaista puoli vuorokautta. Syy oli seuraava: I paljoonan juna läksi ennen meitä ja sen perästä tykistöjuna. Mutta eräässä vastamäessä ei edellinen jaksanutkaan kulkea, vaan syystä tai toisesta pysähtyi. Silloin tulla porhalsi jälkimmäinen päälle ja tapahtui se, mitä pahasti oli peljätty. Yhteentörmäys. Ankara sysäys oli viskannut miehet lattialle, kaksi vaunua oli noussut pystyyn, toisia mennyt säpäleiksi.

Törmäyksessä kuoli yksi sotilas ja 8 hevosta, useampi miehiä haavottui.

Hämärää on, missä oikeastaan on syy. Kuljettajina oli nimittäin lättiläisiä ja epäluulot tietysti kohdistuivat heti niihin. Kaksi miestä niitä oli. Toisesta pojat tekivät jo heti selvän antamalla ikuisen ”leipäkortin”, toinen pötki pakoon läheiseen metsään. (En ole aivan varma pitävätkö nämä tiedot paikkansa, koska en itse ollut mukana, vaan olen ne kuullut sellaisilta miehiltä, jotka paikalla olivat.)

Saimme junaonnettomuudesta tiedon ajoissa ja siten lykkääntyi matkamme seuraavaan päivään.

30.1.19 klo ½ 1:een ip torstaina

Olin yöllä nukahtanut vaunun hyllylle, reppu pään alla ja sinelli peitteenä. Kun aamulla heräsin olimme vielä Tartossa. Vaan unenpöpperössä en ennen sitä uskonut ennenkuin olin käynyt oikein asemalta tarkastelemasta, oliko asianlaita todellakin niin - ja niin se oli. Nyt sain kuulla, mitä silloin oli tapahtunut, kun minä ja muut kaikessa rauhassa vetelimme ”hirsiä” vaunussa ja uneksimme tietysti tappeluista j.m.s.

Ihana päivä oli taaskin. Sään Haltijatar suosi meitä ja saattoi iloisuudellaan meidätkin iloisiksi ja reippaiksi.

Vihdoin ½ 1 ip. Vihelsi juna ja Tarton kaupunki häipyi hiljaa näkyvistä. Hyvästi ystävällinen Tartto!

Matka sujui rattoisasti: juteltiin, laulettiin, soitettiin, syötiin ja juotiin silkkaa vettä päälle. Asemilla tarjottiin voileipiä tai oikeammin leipää marmelaadin kanssa ja kahvia. Yhdellä pysäkillä oli kaksi bolshevikkivankia ja suomalaiset tottuneina miehina tekivät äijistä heti selvän.

Maisemat eivät tarjonneet juuri vaihtelua, aina vaan aavaa peltoa ja suota molemmilla puolilla, siellä täällä joku harva metsänpälvä.

Saavuttiin ½ 5 ajoissa ”Keenin” asemalle. Jo kuuluivat ensimmäiset tykinlaukaukset ja joku granaatti räjähti aivan junamme viereen. Siis lämpimät tuliaiset. Bolshevikit varmasti haistoivat soomenpoikien tulon.

Emme heti päässeet jatkamaan matkaa, sillä seuraavalta asemalta oli tulossa tyhjä juna ja sitä täytyi odottaa. Hyppäsimme vaunuista, jotka olivat käyneet tavattoman lämpimiksi ja ummehtuneiksi, ulos hengittämään raitsista talvi-ilmaa. Asemalla oli joitakin virolaisia sotilaita, joitten kanssa kävimme pakinoilla. Yhtä ja toista tiesivät ”virunpojat” kertoa.

Taistelua oli pääasiallisesti käyty panssarijunilla, joilla pojat huristelivat milloin itään, milloin etelään, milloin taas pohjoiseen, aina asianhaarojen mukaan. Bolshevikit olivat suin päin syösseet pakosalle. Suomalaisten tuloa olivat kovin pelänneet. Meitäkin suomalaisia siis jossain pelätään! Höm!Röyhistimme itseämme sotaisamman näköisiksi, sanoimme hyvästit virupojille ja nousimme vaunuihin.

Kello 7 tienoissa samana iltana oltiin vihdoin saavuttu päämaaliin, Sagnetzin asemalle. Sotarintama oli lähellä vain 3 – 4 km päässä. Kumeat tykinlaukaukset ja kirkkaat valovälähdykset todistivat parhaillaan riehuvasta tappelusta.

Miehistö komennettiin komppanioittain ulos vaunuista. Oli määrä yöpyä 4 km päässä olevaan Fölkin kylään. Siis sinne yön pimeässä! Päämääränä oli nyt Valgan kaupungin valtaus. Meidän oli määrä radan vasenta puolta kaupunkia kohti, kun 5 patljoona taas marssi sen oikeata puolta samaan suuntaan ja sitten yhteinen rynnistys.

Kompaniat lähtivät jo heti illalla. Me esikuntalaiset saimme odottaa kapteeniamme – Svinhufvud oli matkalla saanut yhden tähden kahden lisäksi, sillä erinäisten asiain vuoksi, täytyi hänen viipyä Sagnetzissa myöhään yöhön ja oli kello jo 12 kun liikkeelle viimein lähdimme.

Kulkiessamme yön pimeässä laajojen peltojen halki vievää tietä pitkin, yllä harmaan raskas pilvitaivan, johtui mieleen väkisinkin kaikenlaisia epämieluisia ajatuksia. Mutta tietoisuus siitä, että huomenna pääsemme tappelemaan kannusti mieliä ja piti pojat reippaalla tuulella.

Meitä oli esikunnasta kolme henkilöä.: Eero, Lindqvist ja minä ynnä lähettipojat. Kalle ja Honkonen jäivät edelleen Sagnetziin huolehtimaan muonasta ja pataljoonan tavaroista. Edellä mainitussa Fölkin??? kylässä viivyimme sitten yön.