Muistiinpanojani Viron-sotaretkeltä 5

Samoin teille Mikko ja Martta sekä Viljo, sydämelliset kiitokseni! Ihmettelitte kovin lähtöäni, vaan tapahtuuhan sitä paljon ihmeellisempääkin. Toivotaan, että jälleen toisemme terveenä tapaamme. Eihän tämä ole kuin sotaretki! - Vaan miksi eivät kotoa vieläkään ole mitään kirjoittaneet? Kirjoita rakas äiti kirjoittakaa toisetkin! Odotan...

10.2.19 maanantai

Ka terve! Sinä täällä! Kalle – veljemme astui ovesta sisään. Mikä iloinen jälleennäkeminen! Taas me neljä yhdessä!

Kalle oli eronnut meistä Koppelin synkällä ratapihalla sinä iltana, jolloin me jätimme Tallinnan. Hän halusi liittyä Helsingistä piakkoin saapuvaan Pohjan Poikain soittokuntaan, joka jäi Tallinnaan vartomaan. Eromme oli kestänyt kaksi viikkoa ja nyt tavatessamme oli tietysti meillä ja hänellä paljon kertomista toisillemme.

Kalle – voimme sanoa – olikin ollut oikein ”seikkailujen ritari” siitä kun viimeksi nähtiin. Ensimmäisen yön eromme jälkeen oli hän maannut Estonia teatterin porraskäytävässä lämpöjohdon alla. ”nyrkki päänalusena ja toinen peitteenä”.

Aamulla otti hän komiasti ajurin ja ajoi ilmaiseksi ympäri kaupunkia, etsien muka jotain tuttavaansa. ”Kyllä minä maksan!” oli Kalle huutanut ukolle perälauvalta. Vaan kun tuli kapea, mutkitteleva katu, nousi hän hiljaa istuimeltaan molemmat takaraajansa reen taakse tunnustellen maaperää ja liutti varovaisesti tutisevaa ruumistaan selustan yli katse koko ajan kiinnitettynä ajurin takaraivoon.

Ja sitten - pläiskis ! Keskellä katua lumihankeen! Tilanne oli pelastettu. Kalle pelastettu(!) ja ajuri ajoi topakkana eteenpäin läimäyttäen silloin tällöin ”otustaan” piiskasiimalla – aavistamatta yhtään mitään koko kepposesta. Kuinkahan pitkälle lienee ukko ehtinyt enennenkuin koiranjuonen huomasi? Mutta väli siitä – Kalle oli ainakin ehtinyt jo matkojen päähän....

Kun tämä tositapaus(!) kerrottiin mehevän huumorin höystämänä ja myöskin asiaan kuuluvine liikkein ja kasvonilmein, olimme katketaksemme naurusta, kuten Kallen seurassa aina.

Nyt olivat asiat jälleen hyvällä tolalla ja varmaa on, että iltaisin kun Kalle istuu luonamme ei kämpässä numero 16 nukuta, vaan nauru ylimpänä kaikuu. Nauru Kallelle ja hänen ”plastillisille” liikkeilleen ja eleilleen. Tervetuloa taas samaan sakkiin.

Tämän päivän kunniaksi kävimme kaikki neljä valokuvaamossa ja 2 päivän perästä saamme kuvat, kuten ainakin luvattiin.

11.2.19 tiistai

Jo ylösnoustessani tunsin pahoinvointia, joka iltaan mennessä kehittyi täydelliseksi sairaudeksi. Ylen annatti, oli kuumetta ja päätä kivisti. Kävin vuoteeseeni jo ½ 9 aikaan illalla kaverien lähtiessä tansseihin, mikä seikka vähän pistelöitti, kun ei päässyt mukaan.

12.2.19 keskiviikko

Heräsin sairaanpana vain. Kuumekin oli kohonnut, pää tavattoman raskas, ylös noususta ei puhettakaan. Siis potilaaksi!

Mari, jospa nyt tulenkin kovin sairaaksi, niin sairaaksi, etten enää vuoteeltani nousekaan! Jospa sinä olisit täällä! Sinun pehmoinen kätesi hivelisi kivun pois. Mutta olet niin kaukana, kaukana!

Nautin illalla aspiriinitabletin ja nukahdin vihdoin raskaaseen uneen.

13.2.19 torstai

Jo kolmas päivä sairaana. Kovasti istuu kiinni. Yskäkin on vielä tullut. Kohta ei päässä löydy yhtään täysin tervettä paikkaa. On tämä vihonviimeistä. Ruumis alkaa jo väsyä ainaiseen makaamiseen. Aikakin tuntuu niin pitkältä. Sitä kuluttaakseni katselin kuvaasi Mari, sitä viimeistä. Olet luonani, vaikka todellisuudessa äärettömän kaukana.

Tänään saimme valokuvamme. ”Fondit” olivat huonosti onnistuneet.

Illalla toi kokkimme, veli Örnlund puuroa hedelmämehun kera. Palkaksi annoin hänelle yhden sikaarin!

Tunsin jo oloni paremmaksi, ruokakin alkoi hiukan maistua ja elin hyvässä parantumisen toivossa.

14.2.19 perjantai

Tänään jo paljon parempi. Kuumekin poissa, yskää vain enää. Pojat ahkeroivat kansliassa ja minä vain lekottelin vieterisohvalla.

Illalla pistäytyi Kalle taas luonamme. Nauru tekikin hyvää, sillä – nota bene! - Kalle ja nauru ovat toisistaan riippuvia ”käsitteitä”. Jos ei ole Kallea, ei ole naurua - oikeata, reilua naurua - jos taas on Kalle on toistakin.

Valvoin myöhään yöhön kirjoitellen kirjeitä Suomeen. Taivainenkin oli samassa hommassa vieden kumminkin minusta voiton. Hän naputti nimittäin ”Underwoodilla” kokonaista 9 kirjettä yhteen menoon.

15.2.19 lauvantai

Ulkona tavattoman ikävä ilma, sataa räntää ja rakeita sekaisin. En tunne vielä itseäni täysin terveeksi.

Tilasimme taas tuota mustaa kahvinliruketta ja aloitimme joka päiväisen yksinkertaisen välipalamme: leipää höystettynä akanoilla, kahvia ilman maitoa ja sokeria; siinä kaikki.

Päivällä sain pesussa olleet vaatteeni 18 Smk. Iltapäivällä tuli hälyytys. Kaikki kompaniat marssivalmiina rintamalle, 6 komppania heti. Kohta tuli kumminkin peruutus ja noloina palasivat pojat takaisin. Laulaen olivat tappeluun lähteneet, vaan vaieten marssivat takaisin, kun asiasta ei totta tullutkaan.

Asema oli nimittäin parantunut meikäläisten eduksi. I pataljoonan miehet olivat edenneet vähän liiaksi ja vähällä joutua punikkien saaliiksi, vaan rohkeasti taistelleet itselleen edulliset asemat. Tilanne oli pelastettu ja punikit saivat taas ottaa 6 kilometrin pitkää harppausta taakse päin.

Illalla jälleen kaikki hiljaista, väsymys ajaa väkistenkin sänkyyn.

Hyvää yötä kotolaiset ja muut omaiset! Hyvää yötä Pohjolan tyttöni! Nukkuos suloiseen uneen! Ehkä yöllä taas näen unta sinusta. Toivon niin! Hyvää yötä!

16.2.19 sunnuntai

Kolmas pyhäpäivä Valgassa. Tänäänkin niin herttainen ilma! Minutkin, vaikka yhä vieläkään en itseäni tuntenut aivan ”reilingissä” , viekotteli ihana sää ulos.

Kalle kävi taas katsomassa ja sitten lähdimme kolmeen pekkaan: hän, Eero ja ego ipsa tunnustelemaan pyhäpäiväistä Valgaa. Matkalla pitäydyimme ”Söögi – majassa” syömässä possunpaistia, 6 mk annos + leipä ja perunat sekä maitoa vielä tykö maksaen markan lasilta.

Lähdimme sitten katsomaan bolshevikkien murhaamia henkilöitä, pääasiassa työläisiä. Kamala näky! Muodottomaksi silvottuja ruumiita pitkin lattioita eräässä tiilirakennuksessa kaupungin laidassa. Useimmilta oli kädet sidottu vielä köydellä selän taa, kellä ne olivat poikki, kenellä ei ollut päästä jäljellä kuin tyhjä verinen kuori, keneltä kasvot lyöty pään sisään.

Julmaa on ihmishyeenojen jättämä jälki! Pöyristyttävää! - Täältä palasimme jälleen kotiin – illalla tuli uusi lähtömääräys rintamalle. 5 komppania ainoastaan jäi suorittamaan vahtipalvelusta.

Esikunnasta lähtivät Lindqvist, Eero ja pari lähettipoikaa. Vääpeli ja minä saimme yhä edelleen jäädä hotelli Eurooppaan. Kello ½ 1 yöllä pojat lähtivät ja lähtijäisiksi hurrattiin.

17.2.19 maanantai

Nyt on hiljaista, kun melkein kaikki ovat poissa. Päiväkin tuntuu loppumattomalta. Rintamalla olisi montaa vertaa hauskempi varsinkin, kun meikäläiset taas ovat edenneet kymmeniä kilometrejä.

Ja täällä vaan pitää toimettomana loikoa, kun toiset ovat tappelemassa!

18.2.19 tiistai

Sama yksitoikkoinen talvipäivä kuin eilenkin. Saisipa tulla jo muutosta. Kunpa edes tämä hurja kaupunki tarjoaisi jotain hauskuutta, vaan mitä vielä! Täällä ei ole kuin runsaanpuoleisen vähänpuolisesti maalattuja tyttöjä!

19.2.19 keskiviikko

Hirveän kuittia ja ikävää koko päivän....... ---- …...

20.2.19 torstai

Edellisen päivän nuotti: ”Tylsyys, tylsyys, nautintoin ainoo.”

21.2.19 perjantai

Nyt vasta alkaa elämä tuntua jo vähän paremmalta. Yskän aiheuttamat pistoksetkin ovat kadonneet.

Tämä hotelli Europa löyhkää jo ikävästä. Viestejä saapuu rintamalta, että Marienburg on vallattu. Siis toinen loistava voitto Pohjan Pojille! Eikä saa olla mukana tappelemassa!