perjantai 18. kesäkuuta 2010

Suomea vaivaa "Kreikan tauti"





 


Puhtaaksi peseminen on alkanut. Sieltä päästä, jossa viimeaikoina likaa ja luurankoja on eniten löytynyt? Ja hyvä niin.


”Keskustan uusi puoluejohto teettää puolueesta ja sen kokonaan omistamista yhtiöistä taloudellisen ja oikeudellisen tarkastuksen, kertoo keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa.


Asiasta päätettiin eilen keskustan työvaliokunnassa. Keskusta omistaa Apollo Verkkopalvelut ja Apollo Groupin.


Tuore puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo, että uusi puoluejohto haluaa saada kunnollisen kuvan puolueen tilasta. Hän korostaa, ettei ole syytä epäillä mitään.” Näin STT tänään.


Laanisen hurskaaseen toiveeseen ei sensijaan kannata yhtyä. Itse asiassa koko tarkastuksen, itse itselle toimitettuna, ei luottamusta löydetä muilta kuin puolue-uskovaisten keskuudessa. Eikä heidän uskonsa horju. Missään puolueessa.


Mutta asiaa sietää tarkastella menneen kolmen vuoden kokemusten perusteella. Ja erityisesti sen vuoksi, että poliittinen päätöksenteko on siirretty kansalaisilta puolueille. Vaikkei kansalaisien mielipiteillä tunnetusti olekaan politiikassa enää väliä voisi toivoa, että he ainakin olisivat vielä oikeutettuja tietämään mihin puolueet kansalaisten yhteisiä verovaroja ovat hassanneet ja mitä reittejä rahansa keränneet.


Lisäksi kun politiikassa, samoin kuin sodassa ja rakkaudessa, kuulemma kaikki sikamaisuudet ovat sallittuja voisi kuvitella, että muut puolueet olisivat oikeutettuja varmuuteen siitä, että kaikkien puolueitten talous perustuu yhteisesti sovittuihin, mutta siitä huolimatta rehellisiin hankintamenetelmiin ja oikeisiin tietoihin? Ainakin vertaistarkastelun paikka, ellei peräti valtion tarkastusviraston (vast.)?


Toinen näkökulma, joka tulee auttamatta mieleen on puolueitten ja niiden kokonaan omistamien yhtiöiden, miehittämien yhteisöjen ja säätiöitten merkitys yhteiskunnan päättäjinä. Jos ajatellaan esimerkiksi tapahtumia Kevan, RAYn, Aran ja Nuorisosäätiön ympärillä tai Kelan, STMn, Reumasairaalan ja Kauko Juhantalon Kankaanpäälle junaileman kuntoutustoiminnan välisiä kytkyjä tai vaikkapa TEMin soffien innovaatio ja investointitukiin tai kelkkakokoomoitten seinien rahoittamiseen, herää kyllä vähintään epäilys siitä, että puolueen intressien huomioiminen lainsäädäntötyössä ohittaa kansalaisten ja kansakunnan edun. Ja on varsin todennäköistä, että juuri nämä kytykyt pitkälti aiheuttavat sen, että julkisen sektorimme ylisuuruus ja tehottomuus on jo legenda.


Ja ettei asia jäisi epäselväksi, olen tietoinen siitä, että samanlaiset viritykset löytyvät ainakin kaikilta kolmelta suurelta ja RKP:ltä. Ja, että yllä esitetty on vain pintaraapaisu, oikeastaan pelkkä pintahipaisu. Joku tolkku edes rahankäyttöön.





Suomea vaivaa "Kreikan tauti"



Puhtaaksi peseminen on alkanut. Sieltä päästä, jossa viimeaikoina likaa ja luurankoja on eniten löytynyt? Ja hyvä niin.

”Keskustan uusi puoluejohto teettää puolueesta ja sen kokonaan omistamista yhtiöistä taloudellisen ja oikeudellisen tarkastuksen, kertoo keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa.

Asiasta päätettiin eilen keskustan työvaliokunnassa. Keskusta omistaa Apollo Verkkopalvelut ja Apollo Groupin.

Tuore puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo, että uusi puoluejohto haluaa saada kunnollisen kuvan puolueen tilasta. Hän korostaa, ettei ole syytä epäillä mitään.” Näin STT tänään.

Laanisen hurskaaseen toiveeseen ei sensijaan kannata yhtyä. Itse asiassa koko tarkastuksen, itse itselle toimitettuna, ei luottamusta löydetä muilta kuin puolue-uskovaisten keskuudessa. Eikä heidän uskonsa horju. Missään puolueessa.

Mutta asiaa sietää tarkastella menneen kolmen vuoden kokemusten perusteella. Ja erityisesti sen vuoksi, että poliittinen päätöksenteko on siirretty kansalaisilta puolueille. Vaikkei kansalaisien mielipiteillä tunnetusti olekaan politiikassa enää väliä voisi toivoa, että he ainakin olisivat vielä oikeutettuja tietämään mihin puolueet kansalaisten yhteisiä verovaroja ovat hassanneet ja mitä reittejä rahansa keränneet.

Lisäksi kun politiikassa, samoin kuin sodassa ja rakkaudessa, kuulemma kaikki sikamaisuudet ovat sallittuja voisi kuvitella, että muut puolueet olisivat oikeutettuja varmuuteen siitä, että kaikkien puolueitten talous perustuu yhteisesti sovittuihin, mutta siitä huolimatta rehellisiin hankintamenetelmiin ja oikeisiin tietoihin? Ainakin vertaistarkastelun paikka, ellei peräti valtion tarkastusviraston (vast.)?

Toinen näkökulma, joka tulee auttamatta mieleen on puolueitten ja niiden kokonaan omistamien yhtiöiden, miehittämien yhteisöjen ja säätiöitten merkitys yhteiskunnan päättäjinä. Jos ajatellaan esimerkiksi tapahtumia Kevan, RAYn, Aran ja Nuorisosäätiön ympärillä tai Kelan, STMn, Reumasairaalan ja Kauko Juhantalon Kankaanpäälle junaileman kuntoutustoiminnan välisiä kytkyjä tai vaikkapa TEMin soffien innovaatio ja investointitukiin tai kelkkakokoomoitten seinien rahoittamiseen, herää kyllä vähintään epäilys siitä, että puolueen intressien huomioiminen lainsäädäntötyössä ohittaa kansalaisten ja kansakunnan edun. Ja on varsin todennäköistä, että juuri nämä kytykyt pitkälti aiheuttavat sen, että julkisen sektorimme ylisuuruus ja tehottomuus on jo legenda.

Ja ettei asia jäisi epäselväksi, olen tietoinen siitä, että samanlaiset viritykset löytyvät ainakin kaikilta kolmelta suurelta ja RKP:ltä. Ja, että yllä esitetty on vain pintaraapaisu, oikeastaan pelkkä pintahipaisu. Joku tolkku edes rahankäyttöön.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Onko vielä elämä ilman nettiä? Businesta?





USA:n presidentille puuhataan netin tappokatkaisinta. Yhdysvaltain kongressin senaatin lakialoite laajentaisi maan presidentin hätätilaoikeuksia myös netin suhteen, raportoi verkkolehti ZDNet. Lehden mukaan presidentti voisi tarvittaessa ottaa valvontaansa tai sulkea osia internetistä. Näin kirjoittaa Matias Mäki It-viikossa tänään. 


Gps on jo jenkkien peukalon alla. Ja varmaan moni muukin ihan jokapäiväinen asia. Vaan mitä tapahtuu, jos Yhdysvaltojen presidentti pystyisi sammuttamaan koko Internetin toiminnan? Esimerkiksi vain siksi, että se ei sovi jonkun fundamentalikristittyjen lahdon luomisoppiin?



Saattaisiko olla aika muun maailman herätä? Siis meidän.




keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Tulos nolla

Ellei Vanhasen - Kiviniemen - Kataisen hallitusta saada kiinni lahjomien vastaanottamisesta, tekstiviesteistä, epäeettisestä toiminnasta tai suorastaan lakien rikkomisesta, se kärähtää Harmaasta taloudesta. Kolme vuotta on kulunut, ja edelleen Harmaa talous muodostaa huomattavan osan Maan Tapaa. YLEn uutisen mukaan lähes 7 % BKTstä, yhteensä lähes 13 miljardia euroa. Sattumoiltaanko sama summa kuin se mitä euroopan 12. paras valtionvarainministeri ottaa velkaa? Ja lähes sama minkä puolueet jakavat keskenään itselleen verovaroistamme?


Toissapäiväisessä artikkelissa nimimerkki erkki-pekka kommentoi rahajärjestelmän, puolue-eliitin ja rakennusteollisuuden kytköksiä seuraavalla tavalla:


"Meidän arvon rakennusteollisuutemme on hoksannut samat pelin säännöt ja valtio ja verottaja on jo ajat sitten pudonnut kyydistä eikä mahda mitään tälle harmaalle taloudelle. Ellei peliä katkaista, parissa vuodessa sama peli leviää pankkijärjestelmästä ja rakennuksilta kaikkeen talouteen. - Seuraavassa vaiheessa sitten mennään kaduille polttamaan autoja ja ryöstelemään nalleja."


Ja ainakin alkuun pääsisi monia monituisia kertoja esillä olleilla resepteillä. Mutta kahdelta suurelta nykyhallituksen kulmakivistä puuttuu tahto ja kahdelta pieneltä moraalinen ryhti. Niin varmaasti puuttuu siltä kolmanneltakin suurelta.
 

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Adoptoi Mari Kiviniemi

Mikä on miehiään tämä kepulaisten meille muille osoittama uusin pääministeri? Ainoan valtakunnallisen päätoimittaja, itsekin kepuli, kuvaa häntä seuraavasti:" Kokoomuksen ei myöskään tarvitse pelätä, että värittömyyteen asti asiallinen Mari Kiviniemi harjoittaisi pääministerinä sen repivämpää politiikkaa kuin Vanhanenkaan."


No niin piti Vanhasenkin olla umpirehellinen, "rehellisin, joka meiltä löytyy". Ja todellisuuden voi jokainen ratkaista, noin seitsemän vuoden näyttöjen perusteella tykönänsä. "Jokainen päivä oli liikaa..." Se asiantuntija-arvioista.


Ehdotin kauan sitten keskittymistä kansanedustajan adoptointiin. Nyt ehdotan, että joku kiinnostunut aloittaisi Mari Kiviniemi adoption. Oikeammin Mari Kiviniemen toiminnan keskitetyn seurannan ja siitä raportoinnin. Wikpediasta voisi aloittaa. Valistuksella täydentää. Samoin Googlaamalla aika ajoin. Varmasti jotain löytyy myös Linkledista, MySpacesta tai vaikkapa Facebookista.


Ja aika ajoin seuraaja voisi julkaista yhteenvedon julkiseen jakeluun. Vaikkapa täällä Kauppalehdessä. Ihan omalla blogilla. Siinä nettiä ja blogeja käytettäisi kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi. Voisi niitä olla useampikin, useammallakin asenteella; suosiva, neutraali, vastustava. Kunhan olisi faktaa.


Vaalit ovat kohta. Jo nurkan takana.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Säästöjen arkea Helsingissä

Kurkku on oireillut kummallisesti jo viikon. Piti oikein mennä terveyskeskukseen. Juuri siihen samaan, jonka palvelua olen aikaisemminkin kehunnut, Munkkiniemen Terveyskeskukseen. Ilman ajanvarausta. Hyvin ja nopeasti toimi edelleen. Pääsin terveydenhoitajalle välittömästi. Palvelu oli asiallista, ystävällistä ja nopeaa edelleen. Mutta.


Piti tehdä bakteeriviljelmä. Vaan Munkkiniemessä laboratoriotoiminta on lopetettu. Lähimmät olivat Haaga, Allergiasairaala tai Laakso. Eivätpä nuo ole kaukana mikään, ja valitsin Haagan. Vuoroaan odotti jatkuvasti keskimäärin 30 henkeä, pienessä huonosti ilmastoidussa tilassa, osa käytävillä. Jonotus kesti noin 1,5 tuntia. Väittäisin, että suurin osa oli eläkeläisiä, osa erittäin huonosti liikkuvia. Palvelu oli asiallista, ystävällistä ja nopeaa edelleen. Mutta.


Jos on syytä keskittää, eikö kansalainen voisi toivoa, että kuitenkin resurssoitaisi riittävästi? Vaikka vain yhteenkin paikkaan mutta siten, ettei 1,5 tuntia tarvitse istua tilassa, jossa jatkuva istuminen on 20kin liikaa? Vai onko tämä Helsingin tapa säästää? Kustannukset siirretään kaupungilta kuntalaisille. Ei siis ihme, jos Terveyskeskuksen labrapalveluja käyttävät lähinnä eläkeläiset. Ei tuollainen istuskelu työikäiselle ja työssä olevalle sovi.


Alustavan vastauksen saan huomenna, lopullisen ylihuomenna. Saas nähdä mitä silloin opin.

Pankkijärjestelmä sanoi poks! Pelureiden Ponzi-pyramiidi.








Miten raha syntyy? Tässä siitä riemastuttavan tarkka kuvaus.


Milton Friedmanin opit saivat vapaan markkinatalouden esitaistelijan, USAn, elämään oppi-isän neuvojen mukaan. Velaksi. Ja rajusti. Ja kiinalaiset lainasivat ja lainasivat lisää kun pitivät valuuttansa aliarvostettuna vuosia ja kasvattivat siten vientituotteittensa kysynnän taivaisiin, joka puolella maailmaa. Ja kun oikeat rahat loppuivat alkoi tuotekehitys. Koska pankkiirit saivat tilin, siis bonuksensa kyvyistään myydä rahaa, vaikka velaksi, alkoivat rahanlainaajat luomaan uutta ”korvikerahaa”.


Maailman rahoitusjärjestelmän ja rahatalouden perustana on "oikeaa" rahaa, kuten käteistä ja milloin tahansa nostettavia pankkitalletuksia, vähän vaille 6 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria vastaava määrä.


Eri tavoin sovittua velkaa ja muuta "korvikerahaa", kuten johdannaissopimuksin luotua likviditeettiä, on liikkeessä yhteensä yli satakertaisesti "oikeaa" rahaa runsaammin. Kaiken "korvikerahan" määrä on lähes 750 000 miljardia dollaria.”Näin TalousSanomien Jan Hurri. Ja tältä se pyramidi näyttää:



Onko sitten ihme, jos rakennelma on hiukan epävakaa? Ihme että edes pysyy pystyssä! Eikä taida enää kauan.


 


Miten tähän on tultu?


Pankkien konkurssit, esimerkiksi juuri jenkkilässä viimeistään Suuren Laman aikana aiheuttivat sen, että tallettajat – kaikki tallettajat - jäivät nuolemaan näppejään. Tätä ehkäistäkseen he mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yrittävät vetää rahansa pois uhanalaisesta pankista. Kun pankkitoiminta perustuu kuvitelmaan uskoon ja toivoon, eivät pankin hallussa olevat rahavarat tallettajien paniikissa kauan riitä. Ja jos tallettajat vielä olivat velkaa ao. pankille menettivät säästöjensä lisäksi vielä kotinsakin ja jäivät vielä velkaa konkurssipesälle.


Alkuperäisen ajatuksen pankkien toiminnan takaamisesta verovaroin oli estää talletuspako pankeista. Nimenomaan talletuspako talletuspankeista. Tallettajat tiesivät, että jos pankki menee nurin, he saavat määrättyyn summaan asti talletuksensa takaisin. Veronmaksajien antaman takuun vastineeksi talletuspankkeja valvotaan tiukasti ja niiden riskinottoa säädellään lailla. Pankkitoiminta oli vakaata liiketoimintaa, jota johtivat vakaat ja kokeneet miehet liituraitapuvuissaan.


Kaikki muuttui 80-luvulla. Rahoitusmarkkinoille tuli nuoria pelureita, joille vakaasti tuottava talletuspankkitoiminta ei antanut riittävästi jännitystä; syntyi varjopankkibisnes. Perustettiin investointipankkeja, luotiin rahastoja ja pankkiiriliikkeitä. Niillä ei kuitenkaan ole talletussuojaa. Rahoitusbisnes siirtyi kasvavassa määrin liikepankkien ulkopuolelle. Kun lainsäädäntö on tuolla harmaalla alueella löysempää, yhä pienemmillä pääomilla siellä otetaan yhä suurempia riskejä.” Näin Kalle Isokallio Iltalehdessä.


 


Ja kun rahaa kaupitellaan panokset ovat isoja, eikä pelisääntöjen noudattamisen julkista valvontaa haluta. Joten siirryttiin ”pankkibusineksestä” ”rahapelibusinekseen”. Ja nyt pankkijärjestelmämme on valtaosiltaan rahapelibusinesta. Sitä ei juurikaan valvota. Kun ei välttämättä olla edes yhtä mieltä säännöistä. Sielä on saanut pelata tehdä rahaa.


Ja mitä isot maat edellä sitä pienet perässä. Mutta mikä sopii maailman suurimmalle sotilasmahdille ja maailman väkirikkaimmalle kommunistivaltiolle ei sovikaan meille muille. Ei ainakaan, kun rahapelibusiness kauppaa luomaansa uutta rahaa, siis velkaa, rajattomasti toisilleen ja valtioille. Ilman vakuuksia. Tai oikeastaan pelkällä nimivakuudella. Valtioita kun johtavat poliitikot. Ja kuten Suomessakin, poliitikot tietävät rahan olemuksesta vieläkin vähemmän kuin me tavikset. Mutta käyttävät sitä rajattomasti. Ja surutta.


Niinpä meillä täällä Euroopassa on kasvava ja pullistuva velkakupla, joka vain odottaa kuka ja milloin sen pamahdutaa. Kokonaisuudessaan.


 


Mitä pitäisi tehdä?


Kun poliitikot eivät tiedä eivätkä uskalla tai osaa, astukoot taloustieteen nobelistit kehään. Jo heti yksyllä 2008 sakasalainen Der Spiegel kyseli viideltä. Ja TalousSanomat Vappu Kaarenoja 15.11.2008 julkaisi.



Nobelistien vinkit talouskriisin taltuttamiseen 


Edmund S. Phelps: Suomii pankkien palkitsemisjärjestelmiä, jotka palkitsevat lyhyen tähtäimen voitot.


Robert E. Lucas: Hyvä uudistus olisi kilpailuhenkinen pankkijärjestelmä, jossa talletukset ovat valtion takaamia.


Reinhard Selten: Finanssimarkkinoille uusia, mahdollisimman yksinkertaisia mutta tiukkoja rajoituksia, joista ei etsimälläkään löydä porsaanreikiä.


Joseph E. Stiglitz: Valuuttajärjestelmä tulisi korvata uudella järjestelmällä, joka kykenee auttamaan kehittyviä maita. Dollariin nojaava valuuttajärjestelmä on auttamatta vanhentunut, eikä eurostakaan ole dollarin paikan ottajaksi.


Paul A. Samuelson: Säännelty keskitien valtio.


 


Ja viime viikolla Jyväskylässä ”meidän” Bengt Holmström: Tehkää pankkijärjestelmästä turvattomampi


Hänen mukaansa pankkien katteeton turvallisuuden tunne vain kasvattaa riskinottoa ja lopulta heikentää pankkijärjestelmän vakautta. Pankkijärjestelmän vakaus kohenisi varmimmin ja tehokkaimmin pankkien vakavaraisuusvaatimuksia ja muuta sääntelyä höllentämällä, ei suinkaan kiristämällä. Turvallisuuden tunne on Holmströmin mukaan omiaan kasvattamaan riskinottoa, joka lopulta heikentää turvallisuutta.


Toinen suuri harha on Holmströmin mukaan se, että aina vain suuremmat ja suuremmat pankit olisivat entistä turvallisempia. Itse hän on täsmälleen päinvastaisella kannalla, hänen mukaansa rahoitusjärjestelmän keskittymien yhä suurempien toimijoiden haltuun on kasvattanut järjestelmän riskitasoa.


Talletussuojan kaltaiset yhteiskunnan takaukset voivat jopa lisätä yhteiskunnan pankkiriskejä.”


Samassa tilaisuudessa muut arvovaltaiset taloustieteilijät lisäsivät: Keskuspankkien olisi amerikkalaisen huippuyliopiston MIT:n ja Milanon yliopiston professorien mukaan asetettava ohjauskorot riittävän korkeiksi liiallisen lainakasvun ja riskinoton hillitsemiseksi. Rahoitusmarkkinoiden valvonnan ja läpinäkyvyyden turvaamiseksi tarvitaan heidän mukaansa suunniteltua pitemmälle meneviä toimia.


Dublinin Trinity Collegen professori Philip Lane totesi alhaisen korkotason rohkaisevan ylenmääräiseen riskinottoon ja ylivelkaantumiseen sekä lisäävän kriisien todennäköisyyttä ja edellytti, että ekonomistien on otettava uudelleen pohdittavaksi, mikä korkotaso on oikea.


 


Where´s the beef?


Ota noista sitten tolkkua. Mutta väittäisin, että elementit terveitten toimenpiteitten pohjaksi on jo riittävästi edelläkin kuvattu. Nyt tarvittaisi kansainvälinen poliittinen tahto. Vaan mistä kuvittelemme sen löytyvän? Ei tunnu kovin mahdolliselta maailmassa jossa ehkä kuudesosa elää suhteellisessa yltäkylläisyydessä, yksi kolmasosa absoluuttisessa puutteessa ja loput ovat sinne joutumassa.


 


Kun kukaan ei edellytä tavalliselta tossunkuluttajalta muuta kuin mielipiteitä, tässä minun.


Omat johtopäätökseni siitä mitä pitäisi tehdä.


Rahapelibusiness on erotettava pankkibusineksestä.


Talletussuoja on säilytettävä ”pankkibusineksessa”. Pankkibusineksen toiminta rahapelibusineksessä on kiellettävä. Pankkibusineksen säätely ja valvonta on vietävä uudelle, entistä tarkemmalle tasolle.


Rahapelibusinekselle” on luotava kansainväliset, nykyistä olennaisesti tarkemmat pelisäännöt. Järjestelmän on oltava täysin läpinäkyvä. Sen noudattamista on valvottava viranomaisten toimesta ja sen rikkomisesta on seurattava sanktiot jotka tuntuvat.


Pankkien ja rahapelibusineksien toimijoiden kokoa on tavalla tai toisella rajoitettava siten, että niistä ei tule liian suuria kaatumaan.


Palkkiojärjestelmiä on kohtuullistettava sellaisiksi, että ne palkitsevat vain pitkän aikavälin tuloksien perusteella. Niihin on rakennettava leikkurit, jotka leikkaavat viimeistään silloin kun palkansaajan vuosipalkka ylittyy.


Keskuspankkien on asetettava ohjauskorot riittävän korkeiksi liiallisen lainakasvun, erityisesti lyhytaikaisten lainojen ja riskinoton hillitsemiseksi. Pitkän aikavälin ”oikea” lienee jossain 4 – 6 % tasossa.


Ihan hyvä resepti varmaan pitkän päälle? Vaan miten nykytilanne hoidetaan muuten kuin taas meidän tavisten vyötä kiristämällä, julkisen sektorin kuluja kasvattamalla ja antamalla äänestäjä-ressuille uskoa siihen, että apparaatti toimii?


 


So what?


Mutta kun perusongelmat eivät ole pankkijärjestelmän ongelmia. Perusongelmat ovat länsimaisen demokratian toimivuuden ongelmat. Kun demokratia ei toimi voi markkinatalous toimia vain niissä puitteissa, joissa päätöksentekijät – nykyisin puolueet - antavat sen toimia. Ja jos väkeä alhaisella tarpeentyydytyksen tasolla on paljon, se tarkoittaa suurta kyllästämätöntä markkinapotentiaalia. Ja joka ikinen länsimainen tuottaja on valmis tarjoamaan.


Pahimmillaan voi vielä käydä niin, että maailman väkirikkain mutta yksi alikehittyneimmistä valtioista syrjäyttää, markkinavoimien vuoksi demokratian mahdollisten hallintomallien joukosta.


 


PS.


Judgement without information is called opinion.



 


 

Pankkijärjestelmä sanoi poks! Pelureiden Ponzi-pyramiidi.

Miten raha syntyy? Tässä siitä riemastuttavan tarkka kuvaus.

Milton Friedmanin opit saivat vapaan markkinatalouden esitaistelijan, USAn, elämään oppi-isän neuvojen mukaan. Velaksi. Ja rajusti. Ja kiinalaiset lainasivat ja lainasivat lisää kun pitivät valuuttansa aliarvostettuna vuosia ja kasvattivat siten vientituotteittensa kysynnän taivaisiin, joka puolella maailmaa. Ja kun oikeat rahat loppuivat alkoi tuotekehitys. Koska pankkiirit saivat tilin, siis bonuksensa kyvyistään myydä rahaa, vaikka velaksi, alkoivat rahanlainaajat luomaan uutta ”korvikerahaa”. 

Maailman rahoitusjärjestelmän ja rahatalouden perustana on "oikeaa" rahaa, kuten käteistä ja milloin tahansa nostettavia pankkitalletuksia, vähän vaille 6 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria vastaava määrä. 

Eri tavoin sovittua velkaa ja muuta "korvikerahaa", kuten johdannaissopimuksin luotua likviditeettiä, on liikkeessä yhteensä yli satakertaisesti "oikeaa" rahaa runsaammin. Kaiken "korvikerahan" määrä on lähes 750 000 miljardia dollaria.”Näin TalousSanomien Jan Hurri. Ja tältä se pyramidi näyttää:



Onko sitten ihme, jos rakennelma on hiukan epävakaa? Ihme että edes pysyy pystyssä! Eikä taida enää kauan.

Miten tähän on tultu?

Pankkien konkurssit, esimerkiksi juuri jenkkilässä viimeistään Suuren Laman aikana aiheuttivat sen, että tallettajat – kaikki tallettajat - jäivät nuolemaan näppejään. Tätä ehkäistäkseen he mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yrittävät vetää rahansa pois uhanalaisesta pankista. Kun pankkitoiminta perustuu kuvitelmaan uskoon ja toivoon, eivät pankin hallussa olevat rahavarat tallettajien paniikissa kauan riitä. Ja jos tallettajat vielä olivat velkaa ao. pankille menettivät säästöjensä lisäksi vielä kotinsakin ja jäivät vielä velkaa konkurssipesälle.
Alkuperäisen ajatuksen pankkien toiminnan takaamisesta verovaroin oli estää talletuspako pankeista. Nimenomaan talletuspako talletuspankeista. Tallettajat tiesivät, että jos pankki menee nurin, he saavat määrättyyn summaan asti talletuksensa takaisin. Veronmaksajien antaman takuun vastineeksi talletuspankkeja valvotaan tiukasti ja niiden riskinottoa säädellään lailla. Pankkitoiminta oli vakaata liiketoimintaa, jota johtivat vakaat ja kokeneet miehet liituraitapuvuissaan. 

Kaikki muuttui 80-luvulla. Rahoitusmarkkinoille tuli nuoria pelureita, joille vakaasti tuottava talletuspankkitoiminta ei antanut riittävästi jännitystä; syntyi varjopankkibisnes. Perustettiin investointipankkeja, luotiin rahastoja ja pankkiiriliikkeitä. Niillä ei kuitenkaan ole talletussuojaa. Rahoitusbisnes siirtyi kasvavassa määrin liikepankkien ulkopuolelle. Kun lainsäädäntö on tuolla harmaalla alueella löysempää, yhä pienemmillä pääomilla siellä otetaan yhä suurempia riskejä.” Näin Kalle Isokallio Iltalehdessä.

Ja kun rahaa kaupitellaan panokset ovat isoja, eikä pelisääntöjen noudattamisen julkista valvontaa haluta. Joten siirryttiin ”pankkibusineksestä” ”rahapelibusinekseen”. Ja nyt pankkijärjestelmämme on valtaosiltaan rahapelibusinesta. Sitä ei juurikaan valvota. Kun ei välttämättä olla edes yhtä mieltä säännöistä. Sielä on saanut pelata tehdä rahaa.

Ja mitä isot maat edellä sitä pienet perässä. Mutta mikä sopii maailman suurimmalle sotilasmahdille ja maailman väkirikkaimmalle kommunistivaltiolle ei sovikaan meille muille. Ei ainakaan, kun rahapelibusiness kauppaa luomaansa uutta rahaa, siis velkaa, rajattomasti toisilleen ja valtioille. Ilman vakuuksia. Tai oikeastaan pelkällä nimivakuudella. Valtioita kun johtavat poliitikot. Ja kuten Suomessakin, poliitikot tietävät rahan olemuksesta vieläkin vähemmän kuin me tavikset. Mutta käyttävät sitä rajattomasti. Ja surutta.

Niinpä meillä täällä Euroopassa on kasvava ja pullistuva velkakupla, joka vain odottaa kuka ja milloin sen pamahdutaa. Kokonaisuudessaan.

Mitä pitäisi tehdä?

Kun poliitikot eivät tiedä eivätkä uskalla tai osaa, astukoot taloustieteen nobelistit kehään. Jo heti yksyllä 2008 sakasalainen Der Spiegel kyseli viideltä. Ja TalousSanomat Vappu Kaarenoja 15.11.2008 julkaisi.

Nobelistien vinkit talouskriisin taltuttamiseen 
Edmund S. Phelps: Suomii pankkien palkitsemisjärjestelmiä, jotka palkitsevat lyhyen tähtäimen voitot.
Robert E. Lucas: Hyvä uudistus olisi kilpailuhenkinen pankkijärjestelmä, jossa talletukset ovat valtion takaamia.
Reinhard Selten: Finanssimarkkinoille uusia, mahdollisimman yksinkertaisia mutta tiukkoja rajoituksia, joista ei etsimälläkään löydä porsaanreikiä.
Joseph E. Stiglitz: Valuuttajärjestelmä tulisi korvata uudella järjestelmällä, joka kykenee auttamaan kehittyviä maita. Dollariin nojaava valuuttajärjestelmä on auttamatta vanhentunut, eikä eurostakaan ole dollarin paikan ottajaksi.
Paul A. Samuelson: Säännelty keskitien valtio.

Ja viime viikolla Jyväskylässä ”meidän” Bengt Holmström: Tehkää pankkijärjestelmästä turvattomampi

Hänen mukaansa pankkien katteeton turvallisuuden tunne vain kasvattaa riskinottoa ja lopulta heikentää pankkijärjestelmän vakautta. Pankkijärjestelmän vakaus kohenisi varmimmin ja tehokkaimmin pankkien vakavaraisuusvaatimuksia ja muuta sääntelyä höllentämällä, ei suinkaan kiristämällä. Turvallisuuden tunne on Holmströmin mukaan omiaan kasvattamaan riskinottoa, joka lopulta heikentää turvallisuutta.

Toinen suuri harha on Holmströmin mukaan se, että aina vain suuremmat ja suuremmat pankit olisivat entistä turvallisempia. Itse hän on täsmälleen päinvastaisella kannalla, hänen mukaansa rahoitusjärjestelmän keskittymien yhä suurempien toimijoiden haltuun on kasvattanut järjestelmän riskitasoa. 

Talletussuojan kaltaiset yhteiskunnan takaukset voivat jopa lisätä yhteiskunnan pankkiriskejä.”
Samassa tilaisuudessa muut arvovaltaiset taloustieteilijät lisäsivät: Keskuspankkien olisi amerikkalaisen huippuyliopiston MIT:n ja Milanon yliopiston professorien mukaan asetettava ohjauskorot riittävän korkeiksi liiallisen lainakasvun ja riskinoton hillitsemiseksi. Rahoitusmarkkinoiden valvonnan ja läpinäkyvyyden turvaamiseksi tarvitaan heidän mukaansa suunniteltua pitemmälle meneviä toimia.

Dublinin Trinity Collegen professori Philip Lane totesi alhaisen korkotason rohkaisevan ylenmääräiseen riskinottoon ja ylivelkaantumiseen sekä lisäävän kriisien todennäköisyyttä ja edellytti, että ekonomistien on otettava uudelleen pohdittavaksi, mikä korkotaso on oikea.

Where´s the beef?
Ota noista sitten tolkkua. Mutta väittäisin, että elementit terveitten toimenpiteitten pohjaksi on jo riittävästi edelläkin kuvattu. Nyt tarvittaisi kansainvälinen poliittinen tahto. Vaan mistä kuvittelemme sen löytyvän? Ei tunnu kovin mahdolliselta maailmassa jossa ehkä kuudesosa elää suhteellisessa yltäkylläisyydessä, yksi kolmasosa absoluuttisessa puutteessa ja loput ovat sinne joutumassa.

Kun kukaan ei edellytä tavalliselta tossunkuluttajalta muuta kuin mielipiteitä, tässä minun. 

Omat johtopäätökseni siitä mitä pitäisi tehdä.
  • Rahapelibusiness on erotettava pankkibusineksestä.
  • Talletussuoja on säilytettävä ”pankkibusineksessa”. Pankkibusineksen toiminta rahapelibusineksessä on kiellettävä. Pankkibusineksen säätely ja valvonta on vietävä uudelle, entistä tarkemmalle tasolle.
  • Rahapelibusinekselle” on luotava kansainväliset, nykyistä olennaisesti tarkemmat pelisäännöt. Järjestelmän on oltava täysin läpinäkyvä. Sen noudattamista on valvottava viranomaisten toimesta ja sen rikkomisesta on seurattava sanktiot jotka tuntuvat.
  • Pankkien ja rahapelibusineksien toimijoiden kokoa on tavalla tai toisella rajoitettava siten, että niistä ei tule liian suuria kaatumaan.
  • Palkkiojärjestelmiä on kohtuullistettava sellaisiksi, että ne palkitsevat vain pitkän aikavälin tuloksien perusteella. Niihin on rakennettava leikkurit, jotka leikkaavat viimeistään silloin kun palkansaajan vuosipalkka ylittyy.
  • Keskuspankkien on asetettava ohjauskorot riittävän korkeiksi liiallisen lainakasvun, erityisesti lyhytaikaisten lainojen ja riskinoton hillitsemiseksi. Pitkän aikavälin ”oikea” lienee jossain 4 – 6 % tasossa.
Ihan hyvä resepti varmaan pitkän päälle? Vaan miten nykytilanne hoidetaan muuten kuin taas meidän tavisten vyötä kiristämällä, julkisen sektorin kuluja kasvattamalla ja antamalla äänestäjä-ressuille uskoa siihen, että apparaatti toimii?

So what?

Mutta kun perusongelmat eivät ole pankkijärjestelmän ongelmia. Perusongelmat ovat länsimaisen demokratian toimivuuden ongelmat. Kun demokratia ei toimi voi markkinatalous toimia vain niissä puitteissa, joissa päätöksentekijät – nykyisin puolueet - antavat sen toimia. Ja jos väkeä alhaisella tarpeentyydytyksen tasolla on paljon, se tarkoittaa suurta kyllästämätöntä markkinapotentiaalia. Ja joka ikinen länsimainen tuottaja on valmis tarjoamaan. 

Pahimmillaan voi vielä käydä niin, että maailman väkirikkain mutta yksi alikehittyneimmistä valtioista syrjäyttää, markkinavoimien vuoksi demokratian mahdollisten hallintomallien joukosta.


PS.

Judgement without information is called opinion.

Persut ei ole protesti







 


Eivät liioin demarit, kokikset, vihreät tai kepulit. Yhtä vähän sitä ovat kannattajakortteja keräävät uudet puolueetkaan. He ovat näidenkin vaalien jälkeen marginaalia, kuten nyt syntyvät kertakäyttöpuolueet. Ja tähän on olemassa selvä syy. Sellaista voimaa ei tässä "samaa puoluetta ja ehdokasta kuin aina ennenkin" äänestävien maassa löydy, joka pystyisi saamaan enemmistön eduskunnassa. Ja vähintään se pitäisi saavuttaa, jos uudet tulijat edes aikoisivat aikaansaada todellisia muutoksia.


Muutosten tarve ei sitä paitsi edes koske sitä mikä puolue kulloinkin on eduskunnassa tai hallituksessa enemmistönä. Muutoksen tarve koskee koko poliittista järjestelmäämme, sitä toimintakulttuuria, jonka me äänestäjät olemme vuosikymmenten saatossa sallineet syntyä.


Puolueista on tullut etujärjestöjä, jotka ensisijaisesti huolehtivat puolueen intresseistä, toissijaisesti puolue-eliitin intresseistä ja kolmanneksi, jos aikaa ja mahdollisuuksia riittää äänestäjiensä intresseistä. Niistä on muodostunut, kustakin, täysin keskitetysti johdettu äänestyskoneiston osa, jolla ei ole muuta ideologiaa kuin valta ja sen hamuaminen. Erinomainen esimerkki tästä on Vihreiden kehitys liikkeestä puolueeksi tänä hallituskautena. Me äänestäjät saamme enää valita napinpainajat, emme puolueen päätöksentekijöitä.


Jos todellista muutosta haluamme meidän pitäisi antaa äänestäjille aito syy äänestää. Nostaa äänestysvilkkautta noin 75 - 85 prosentin tasolle. Silloin valitutkin edustaisivat kansaa, eivät vain sitä osaa kansasta, joka äänesti.


Siksi käyn seuraavissakin vaaleissa äänestämässä ja kirjoitan lippuun JOKU MUU.


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10390/poistetaan-puolueilta-oikeus-edustaa-meita


 


 


PS.


Muuten olen sitä mieltä, että puolueilta pitäisi kieltää julkisen sektorin tehottomuutta kasvattavat ja verovaroilla rakennetut ja ylläpidettävät kuntosäätiöt, yleishyödyllinen asuntorakentaminen, nuorisosäätiöt, kansanopistot jne. jne. Saataisi niihinkin toimiin valittua osaavimmat ei vain sopivimmat.


 

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kauanko kestää Mari? Anneli kai kuukauden?

Jaa että Mari Kiviniemi. Kepuleitten äänimäärän kannalta ehkä paras valinta. Sääli. Maurilla ja Paavolla ratsastava kepu olisi taatusti ollut vihdoin taustansa mittoihin sulava agraaripuolue. Ja jos jaksamme, se tekee sen joka tapauksessa. Mutta vaikeammaksi sulattaminen saattaa tulla.


On äärimmäisen valitettavaa, että puheenjohtajaksi tuli Helsinkiläiseksi leimautunut kepuli. Sillä puolueella ja kauåpungilla kun ei ole muuta yhteistä kuin, että moni kepuli on sinne muuttanut paremman elämän perässä. Tuntematta historiaa tämä Jalasjärveltä lähtöisin oleva nainen saatta olla yksi heistä. Ensimmäisessä tai toisessa polvessa. Niin ja sitten vielä toinen yhteinen tekijä, helsinkiläiset maksavat veroina kepun perusäänestäjäkunnan elämän kaupungin ulkopuolella.


Muun muassa tapa jolla Mari Kiviniemi onnistui toiminnallaan tekemään tyhjäksi kuntien määrän olennaisen vähentämisen Paras-hankkeen osalta ei hyviä päiviä lupaile.




PS.


Eikö olekin hyvä, että meillä on vielä vuosi varaa odottaa?


 

torstai 10. kesäkuuta 2010

Velkavetoisen kansantalouden tulevaisuus maailmassa

Kun pankeille annettiin mahdollisuus vapaaseen, luovaan tuotekehittelyyn maailman talous oli vähällä kaatua. Tarvittiin tuhansia miljardeja palauttamaan markkinoiden usko valtioiden ja niiden talouksien kykyyn selviytyä. Ja lähes tuhat miljardia kaavittiin nopeasti kasaan kun Kreikan valtiontalous oli ajatua vararikkoon. Ensi oli kaatua kaikki, jälkimmäisessä vain Eurooppa.


Kumpikaan tilanne ei vielä ole ohi. Takaisin siihen onnelaan, jolloin poliitikot saattoivat keskittyä jakamaan rahaa toisilleen ja puolueilleen, ei ole vielä päästy. Toivotavasti ei päästäkään. Vaikka eipä sitä täällä Suomessa kukaan noteeraa. Eivät ainakaan poliitikot. Onneksi rahaa on riittänyt. Jollain on ilmeisesti todella iso kirstu piilossa. Jossain.


Minä löysin sen. Sen kirstun. Loppumattoman runsaudensarven. Löytyy täältä. 




PS.


Ei siis ihme, kun Bengt Holmström vaatii perusteellista uudistusta.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kansalaiset ansaitsisivat demokratian







Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Eurooppa ajautui ja erityisesti Saksa ajettiin kaaokseen. Demokratiaa ei saatu juuri missään toimimaan. Valittujen edustajien ja puolueiden katsottiin olevan korruptoituneita, keskittyvän omien asioittensa ja etujensa ajamiseen. Tyytymättömyys kansanvaltaan kasvoi kasvamistaan, eikä tämän useimmille uuden hallintomallin toimivuuteen kansakunnan ja kaikkien kansalaisten onnen takaajana kohtakaan enää uskottu.


Vaatimukset Vahvasta Johtajasta, kansakunnan isähahmosta, messiaasta, joka valistuneena diktaattorina olisi kansan pelastus, kasvoivat. Ja monissa tapauksissa populistit onnistuivatkin ajamaan Führerinsä valtaan. Ulkomuistin perusteella, eikä suinkaan aikajärjestyksessä Venäjä, Saksa, Italia, Puola, Espanja, Portugal, Eesti, Latvia Liettua, Kreikka, Tshekkoslovakia, Unkari......Eikä sen jälkeen veretöntä paluuta demokratiaan enää ollut, eikä voinutkaan olla. Eivät diktaattorit vallastaan vapaaehtoisesti luovu.


Kuten monessa aiemmassa tämän blogin artikkeleissa olen kirjoittanut olen vakuuttunut siitä, että Eurooppa on jälleen samalla tiellä. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus jatkaa kasvuaan, työ häviää muualle, työttömyys kasvaa, taloudellinen jako rikkaisiin ja köyhiin on jo tapahtunut. Eikä näkyvissä ole sen paremmin mekanismeja, mahdollisuuksia kuin poliittista tahtoa muuttaa kehityksen suuntaa. Paitsi populisteilla.


Jo 1920-luvulla huonosti toimiva demokratia aiheutti huonosti toimivan markkinatalouden, mistä seurasi huonosti toimiva talous. Viimeisenä pisarana oli Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt maailmantalouden lama, joka vielä pitkittyi kun sitä ensi yritettiin sammuttaa väärin. Nyt näyttää tapahtuvan samanlainen kehitys, mutta toivottavasti sammutusyritykset tällä kertaa onnistuvat, sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.


Rauhan säilyminen sen paremmin Euroopassa kuin maailmassakaan ei ole itsestäänselvyys. Ei edes, vai pitäisikö sanoa varsinkaan tässä globaalissa maailmankylässä. Sen järkkymisen ensimmäiset merkit ovat kansallisvaltioiden lisääntyvät protektionismin ja isolaatiovaatimukset, työttömyyden ja eriarvoistumisen seurauksena kasvava suvaitsemattomuus, kansalaisten arvojen koveneminen ja johtajuuden puute. Juuri nyt kun demokraattista johtajuutta eniten tarvitaan on yhä ilmeisempää, että kansalaisten demokratia ei Euroopassa toimi. Puolueiden demokratia ehkä. Mutta se ei riitä.


Nyt demokratia pitäisi palauttaa kansalaisille. Puolueilla pitäisi olla sen verraan järkeä, että lopettaisivat tuijotamasta omien etujensa napaan. Sillä heillekään ei mahdollisessa myllerryksessä hyvin käy. Mutta taatusti huonoiten käy meille taviksille. Vaan yhtä vähän kuin diktaattorin luopuisivat mistään vapaaehtoisesti en jaksa uskoa, että puolueetkaan. Mutta vielä on aikaa muuttaa suuntaa. Sen voivat kuitenkin tehdä vain me tavikset.




PS.


Tällaisia mietteitä tänään ainoan valtakunnallisen 2. sivun ja KL.n STT uutisen johdosta, joka kertoi, että Vanhasen RAY-lisäselvitys julistettiin salaiseksi. Mutta eivät asiat ainakaan peittelemällä ja nukkumalla parane.


 

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Äänestykseen lottokone

"Äänestysikärajan alentamista selvittänyt työryhmä jättää päätöksen tekemisen poliitikoille. Työryhmä korostaa, että äänioikeusiän alentaminen edellyttäisi äänestämisen tukemista. Muuten on vaarana, että äänestysikään varttuu entistä nuorempia ikäluokkia, jotka omaksuvat äänestämättömyyden."  Näin asiasta uutisoi YLE. Ja poliitikkoraasut uskovat saavansa lisää jymäytettäviä ja sen seurauksena äänestysprosentteja hetkeksi ylös. Mutta turha on luulo.


Eikö ennemminkin olisi syytä antaa nykyisille äänestäjille aito syy äänestää?


Ainoat, jotka 16 vuotiaista todennäköisesti äänestämään vaivautuisivat olisivat hyvin verovaroilla rahoitetut puolueiden nuorisojärjestöjen kuolleet sielut. Ja on asiassa otettava toinenkin seikka huomioon. Mitä mahtaa lastensuojelulaki moisesta sanoa? Eikö vanhempien tehtävänä vielä tuossa vaiheessa ole vastata lapsistaan? Eikö olisi ihan hyvä antaa heidän vielä kaksi vuotta nauttia nuoruudesta?


Eikö ennemminkin voitaisi äänestyksissä siirtyä käyttämään  lottokonetta?


 

BKT - 40%. Oletko valmis?







Joskus oppii eniten copy/paste-amalla. Tämä ehkä on yksi niistä kerroista? Seurasin mielenkiinnolla KL-keskustelupalstalla Denningerilta madonluvut velkavetoiselle taloudelle -- BKT alas 40% otsikoitua keskustelua USAn ja Euroopan tulevaisuudesta. Koska ainakin yksi osallistuneista ei omistanut ”ääkkösiä” ne joistakin kohdin puuttuvat. Copy/paste keskusteluun osallistuivat ainakin jukkatx , kataja , deflaatiopeikko, dinonmuna, Kelju K. Kojootti , Viimeinen risti..., andre_lark , saska, Älli-Tälli , Wesley-Barrington , Gosplan Inc. , rebound , ja yhden kommentin osalta allekirjoittanut. Puheenvuorot eivät ole välttämättä järjestyksessä, mutta minulle tajunnan virta on tämä. ”Toimitustyö” on täysin ja kaikilta osin vastuullani. Mutta ajattelin sen jakaa näin myös blogillani opiksi ja muistiksi itsellenikin.


Tästä alkaa varsinainen asia.


Denningerilla oli erittain selkea, mutta luonnollisesti vahan maailmanlopunmakuinen juttu tanaan blogissaan. Han kasitteli USAn ja ehka muidenkin lansimaiden taloutta.

Hanen pointtinsa oli selkea ja looginen: saastopaketit leikkaavat BKTta... asia joka ei monelle ole tullut viela selvaksi. Jos budjettivajeesi on 11%, ja leikkaat sen 3% tasolle, BKT automaattisesti laskee silla maaralla. Josset otakaan enaa 11% velkaa, vaan vain 3%, tuo erotus on BKTsta poissa. Plus kerrannaisvaikutukset. Mutta vaihtoehto, eli taysromahdus on paljon pahempi.

USAn osalta viiden ensimmaisen kuukauden vajeet ovat jo noin 700 miljardia. Eli ollaan taas noin $1.7 biljoonan vuositahdissa. Tama on 12% BKTsta. Jos nyt USA leikkaisi velanottonsa enemman kestavalle tasolle, vaikkapa EMUn ehdottamaan 3%iin, tuo 9% jaisi kuluttamatta TAI valtion pitaisi ottaa se verotuloina. Kumpikaan ei johda miellyttaviin lopputulemiin. Itse asiassa, molemmat johtaisivat vahintaankin taantumaan, tai sitten lamaan.


Kaksi vuotta jatkunut elvytys ei saanut yksityista sektoria kayntiin. Ja Fedkaan ei ole tarpeeksi iso voidakseen korvata yksityisen sektorin kokonaisuudessaan. Se on matemaattisesti mahdotonta.

Denninger ennustaa etta viranomaisten kyky pitaa kuplaa ylla on nopeasti tulossa tiensa paahan. Kun se tapahtuu, vaikutukset BKThen tulevat olemaan dramaattiset. Pelkastaan vuoden 2000 tasolle meneminen johtaisi 40% pudotukseen. Onko siis edessa 40% pudotus? Denninger vaittaa etta jos USA olisi kiltisi antanut taloutensa sopeutua vuoden 2001 taantuman yhteydessa, se olisi selvinnyt 10-12% BKTn laskulla. Jos sopeutumiseen oltaisiin suostuttu vuoden 2007 kriisin yhteydessa, oltaisiin ehka saatu 20% korjaus BKThen, eli sellainen 1930-luvun lama. Denninger on kuitenkin bloginsa perustamisesta lahtien todennut etta jos hallinto yrittaa jalleen paasta lamasta kuin koira verajasta, lopullinen niitti saattaisi olla jopa 40% BKTsta.

Denninger ei sano etta nain kehnosti paasisi kaymaan. Mutta sanoo sen olevan mahdollista.

Se mika on varmaa on etta nykymeno ei voi jatkua loputtomiin
Tosin ainahan voi sanoa etta ei elintaso ollut vuonna 2000 yhtaan hullumpi. No ei ollutkaan, mutta talouspa ei jousta siten etta yhtakkia kaikille tulee vuoden 2000 tulot ja menot. Joustaminen on vakivaltaista ja luo hurjaa tyottomyytta ja itkua ja hammastenkiristysta ennen kuin sopeutuminen tapahtuu. Todennakoisempaa on se etta vajeet yksinkertaisesti hoidetaan rahanpainamisella. Sillekin tulee jossakin vaiheessa stoppi. Kysymys on siita, lahteeko talous ennen sita villiin laukkaan, jotta jossakin vaiheessa nopeasti kasvava talous hoitaa homman kuntoon ja aika parantaa haavat.


Julkisella velkavetoisella kulutuksella on yritetty elvyttää ja ylläpitää talouden tasoa, mutta heikolla menestyksellä. Eräs syy sen heikkoon menestykseen on se, että kun veronalennuksilla on pyritty nostamaan ostovoimaa, on veronalennukset viime aikoina kohdistettu varakkaisiin, suurituloisiin. Nämä veronalennukset eivät kulutusta ja reaalitaloutta nosta, vaan niillä paisutellaan finanssisektorin pörssikuplia ja sijoittajien luomia asuntokuplia.

Väestön enemmistön ostovoima ei juurikaan ole kohentunut, eikä työllisyys ole parantunut. Se ei parane työnantajiksi luettaville annetuilla tuloverojen helpotuksilla, vaan sillä, että verohelpotuksilla, jos niitä ylipäänsä on tarve jaella, tuetaan niitä tuloryhmiä, joiden kulutuksesta valtaosa menee perustarvikkeiden kulutukseen


Laman keskellä säästöt ovat täysin absurdi ajatus. Ne kohdistuvat eniten jälleen pieni- ja keskituloiseen väestön enemmistöön, ja tulee leikkaamaan yksityistä kulutusta voimakkaasti. Samoin se tulee aiheuttamaan jälleen uuden piikin pankkien asuntolainojen luottotappioihin. Näin sitä taas ollaan samassa kierteessä: tuetaan pankkeja, ja ne, jotka peruskulutuksellaan olisivat pitämässä yllä reaalitaloutta, ajetaan entistäkin ahtaammalle. Havaitaan jälleen, että talous kutistuu. Ajaudutaan säästökierteeseen, jolla ajaudutaan deflaatioon ja näivetetään koko kansantalous.


Vaikka julkisen talouden säästöt ensisijaisesti iskevät pieni- ja keskituloisiin, niin tämän ryhmän vähentäessä kulutustaan, suurimman laskun maksavat loppupeleissä yritykset ja yrittäjät: ne, joiden toiminta perustuu kauppaan ja reaalituotantoon, ja heihin, joiden omaisuus on kiinni reaalituotannossa tai kiinteistöissä. Se lasku on paljon suurempi kuin se, että nyt korkeammalla tasolla olevaa taloutta pyrittäisiin tasapainottamaan laajentamalla veropohjaa, ja progressiivisesti verottamalla eniten niitä, joilla maksukykyä eniten on.


Ratkaisu toimii vain niin kauan kun se ei enaa toimi. Eli niin kauan kun sita velkaa saa. Denningerin pointti kasitteli sita etta yhtalo on mahdoton ja sen on pakko purkautua suuntaan tai toiseen. USAn osalta toki setelirahoitus on TEORIASSA mahdollinen, mutta yksittaisten eurooppalaisten valtioiden osalta se ei sita ole.


Nain esimerkiksi Suomellekin jaa vain pari vaihtoehtoa -- otetaan lainaa niin kauan kun sita saa ja toivotaan etta talous lahtee muualla sellaiseen nousuun etta siita tulee tarpeeksi vetoapua Suomelle (epatodennakoista). Tai sitten otetaan lusikka kauniiseen kateen ja todetaan etta on idioottimaista ottaa kolmannes verotulojen paalle velkaa joka vuosi ja sen sijaan aletaan leikata. Mutta koska suomalaiset eivat vastusta veronkorotuksia, paikataan osa vajeesta nostamalla kokonaisveroastetta.


Mutta Suomenkin osalta yhtalo on vaikea. Jotta homma saataisin hoidettua verotusta nostamalla, pitaisi kaikkia veroja nostaa kolmanneksella, eli ALV sinne 35% tietamiin. Ja koska Suomessa suurituloisia on suhteessa vielakin vahemman, suurituloisten verotuksella saataisiin vain pikku tilkka kannun pohjalle, ja loput pitaisi nyhtaa kaikkien veronmaksajien selkanahasta.


Kiinan harjoittama polkumyynti ja työvoiman hinnan dumppaus on ollut suurin yksittäinen syy länsimaiden työllisyyden heikkenemiseen ja budjettivajeiden repeämiseen. Työllisyys aitoihin työpaikkoihin, jotka tuovat työn tekijälle ostovoimaa yli elämisen peruskustannusten, on se ainoa aito talouden käynnistävä tekijä. Samalla myös valtion verotulot saadaan nousuun.


Julkinen sektori on palkkajohtaja, lasketaan palkat muiden tasolle! Myös virkamies palkansaajana on kuluttaja, kuten myös yksityisen sektorin työntekijä. Palkansaaja yleensä käyttää tienestinsä kulutukseen, joka puolestaan ylläpitää kauppaa sekä teollisuustuotantoa. Harmi vaan, että se teollisuustuotanto on siirretty halpamaihin, joten kulutukseen käytetty raha vuotaa kansantaloudesta ulos. Vuodon korvikkeeksi sitten otetaan lainarahaa, jotta kulissit hyvinvoinnista voidaan pitää pystyssä.


Jotta tasapaino olisi saatu säilymään ja alijäämiltä olisi vältytty, julkista sektoria olisi pitänyt karsia vähintään samassa tahdissa kuin mitä tuotantoa yksityisellä on tuhottu. Näin kansantalouden näivettyminen olisi myös ollut konkreettisemmin näkyvissä, kun korporaatioille sallittiin tulonsiirrot antamalla niiden siirtyä työvoiman hintaa ja ihmisoikeuksia dumppaaviin maihin.


Se pieni rikkaiden piiri on liian pieni pitämään kulutuskysyntää yllä, jotta kansantalous sillä toimisi. Sijoittamiseen ja pörssikuplatalouden ylläpitoon he varallisuutensa ansiosta pystyvät, mutta se toiminta taas kansantaloudellisesti ajatellen on verrattavissa syöpään. Varallisuudella ja pääomilla on taipumus kasautua hyvin pienen eliitin haltuun, jollei sitä verotuksen avulla kyetä ottamaan jälleen kansantalouden kiertoon. Loppupeleissä se rikkain eliitti tulee kärsimään kuitenkin suurimmat vahingot, kun heitä elättävä toimintaympäristö tuhoutuu pääosin heidän omista toimistaan.


Jos poliitikot EU:ssa ja USA:ssa haluaisivat todella toimia kansan hyväksi, se ei olisi vaikeaa.P elkät suojatullit riistomaiden tuotteille riittäisivät. Kuluttajan etua halpamaihin siirto ei ole juurikaan palvellut. Länsimaiset tuotemerkit ovat Kiinaan siirtymisen jälkeen säilyneet jotakuinkin yhtä kalliina kuin ennenkin. Korporaatioiden tulokset ovat tosin nousseet, mutta tuloksista tulleet pääomatulot jäävät yhä enemmän verotuksen ulottumattomiin.

Vahinko halpamaihin siirtymisestä tulee ainakin kolmea kautta.



1) pääomatulojen siirtymisenä pois kansantalouden kierrosta, sekä verotuksen ulottumattomiin. Pääomatuloilla ei enää rahoiteta yhteiskunnan toimintoja, eikä pääomatuloja merkittävästi saavien joukko ole riittävän suuri ylläpitämään kulutuskysyntääkään koko kansantaloutta ylläpitävästi.

2) Teollisuuden tuotannon tuhoamisen myötä työttömyyden kasvuna, sekä ostovoimaisten palkkatuloja saavien joukon vähenemisenä.

Paikkaavana toimenpiteenä on koitettu työllistää aloille, joilla ei ole ostovoimaan tai aitoon kysyntään perustuvaa kulutuskysyntää. Esim. kotitaloustyöt. Alan olemassaolo perustuu jatkuvaan verosubventioon ja julkisiin tukiin. Onko se sitten sen aidompaa ja kansantaloudellisesti kestävämpää kuin virkamiesarmeijan ylläpito? En yritä vähätellä piikomisella työnsä tekevien työn laatua tai arvoa, mutta jos puhutaan kansantaloudellisesti, niin se on verrattavissa julkisen sektorin työntekijöihin.

3) Tuo kauppataseiden alijäämä. Jenkki ostaa kiinalaisten tekemät barbinuket. Vähittäismyyntihinta on sama kuin aiemmin jenkin tekemän barbin, mutta se teollisuustuotannon osuus valuu nyt Kiinaan sekä anonyymin omistajatahon pääomatuloksi. Kun kauppatase on alijäämäinen, lainaa jenkkilä Kiinalta, jotta voi nuo kiinalaisten tekemät barbinuket edelleen ostaa.


USA-Kiina kuviota pohdittaessa on huomattava, että kiinalaisen duunarin osuus tuotteen hinnasta ei ole korkea. Jos pääomatulo on korkea, se on omistajan eli usein amerikkalaisen sijoittajan tuloa. Kiinan vienti USA:aan on síis osin amerikkalaisten firmojen sisäistä kauppa ja pääomavirta Kiinasta USA:aan omistajan pääomatulon siirtoa.


Ongelmien syy ei ole Kiina eivätkä muutkaan ns, halvan työvoiman maat, vaan kehittyneiden maiden kansalaisten liiallinen velanotto. Velat joudutaan maksamaan nyt takaisin ja ostovoiman vähentyminen aiheuttaa kuljetusten, myymälätoimintojen pienentymistä. Voisiko näistä toiminnoista löytyä tuottavuuden kasvua? Varmasti jossain määrin, eikä muuta ratkaisua talouskasvulle kehittyneissä maissa olekaan.


Suurituloisia on puolestaan niin vahan etta jos yrittaisi yksinkertaisesti nostaa niiden veroprosentin vaikkapa 80%iin, siitakaan ei saisi kovinkaan paljoa rahaa. Sita paitsi jos sama ulotettaisiin osinkoihin ja yritysveroihin, jottei palkkaveroa voisi kiertaa, silloin puolestaan yritykset liputtaisivat itsensa ulos maasta. Tämä on yleinen ja alati toistuva argumentti, jota epäilen. Yrityksillä on muitakin trategisia intressejä, kuin pelkästään verojen pakoilu.


Taa on vahan kuin kerran keskustelin tutun pankkiirin kanssa -- silloin kun oljy oli about $120-130 per tynnyri. Se sanoi etta oljyn hinta ei voi lahtea alas koska 'eivat amerikkalaiset tietenkaan lopeta ajamista'.

Sama juttu tassa. Ei KAIKKI yhtakkia lopeta tyontekoa jos saavat pienempaa palkkaa. Eika KAIKKI yritykset vaihda maisemaa kun verot nousevat.

Kyse on marginaaliryhmasta. MUTTA: nykymaailmassa pienikin marginaali upottaa laivan. tassa talouskriisissa on ollut kyse siita etta valtioiden verotulot ovat romahtaneet sen takia etta marginaalinen BKTn lasku on leikannut yritysten voittoa ja sita kautta paaomatuloja, ja sen takia heijastunut verotuloihin eksponentiaalisena. Toki myos ALVit ja palkkaverotulot ovat laskeneet.

Mutta jos niputtaa kaikki verotulot yhteen, mutta pitaa valtion menot samassa kuin aiemmin, velkaantuminen rajahtaa pilviin. Esim. Jos tulosi olivat aiemmin 100, ja lainasit 3, ja kaytit siis 103, niin nyt tulosi voivat olla 75 ja lainaat 28. Valtion menot sailyvat samana, mutta ollaankin suomitilanteessa, eli otamme 33% lainaa tulojen paalle... Julkisen talouden romahduttamiseksi, riittaa yritysten kannatavuuden ja sita kautta paaomaverojen (ei osinkoja, ei osakevoittoja) romahdus.


Länsimaissa, etenkin USA:ssa, talouskasvu on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa että kuluttajat saadaan elämään yli varojensa = velaksi.

Kriisi ei siis synny siitä että kuluttajat velkaantuvat loputtomasti vaan päinvastoin siitä että ne eivät voi/pysty tuota enää jatkamaan. USA:ssa tämä vietiin käytännössä niin pitkälle ettei velkaantumista rajoittanut enää edes se riittävätkö tulot nykyisten lainojen korkojen ja lyhennysten maksuun koska nämäkin kuitattiin (osin) ottamalla uutta lainaa.Yksityinen kulutus muodostaa USA:n taloudesta lähes 80% joten maan talous romahtaa samalla hetkellä kun kuluttajat ryhtyvät elämään tulojensa mukaan. Tämä taso nimittäin vastaa noin 10v sitten vallinnutta kulutuksen tasoa jos sitäkään. "Elpyminen" on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa että amerikkalaisia innostetaan elämään jälleen hulppeasti yli varojensa ja pankkisektorille taataan riskittömät tuotot jos se vain lainoittaa tätä menoa. Ongelma on se, että on loikattu 10 vuotta edelle kulutusmahdollisuuksista.


Finanssikriisin syiden korjaaminen johtaisi nimittäin täyteen katastrofiin koska koko läntisen maailman talous on mukautunut pitämään "normaalitilana" yli vuosikymmenen jatkuneella ylivelkaantumisella aikaansaatua kulutuksen tasoa. Etenkään USA:lla ei ole varaa edes ajatella sellaista painajaista että kuluttajat ryhtyisivät elämään tulojensa mukaan koska jo se tietäisi talouden suoranaista romahdusta. Tilanteen oikeaan korjaamiseen ei kuitenkaan riittäisi edes "tulojen mukaan eläminen" koska vuosikymmenen aikana kerättyä velkaa pitäisi samalla maksaa pois eli ostovoima putoaisi vieläkin jyrkemmin.

Siksi on ihan ymmärrettävää että "elvytyksen" nimissä pankeille on lahjoitettu biljoonia ja FED:in holveihin haalittu roskapapereita samalla summalla vain yhden tavoitteen saavuttamiseksi: pankkijärjestelmältä pitää poistaa kaikki riskit jotka liittyvät rahan lainaamiseen täysin maksukyvyttömille asiakkaille jotta tämä talouden tukipilari saadaan taas pystytettyä.


Yritykset toki ovat saaneet lisätuottoa siirtäessään tuotantoa halpojen tuotantokustannusten perässä. Mutta samalla on länsimaissa menetetty valtavat määrät teollisuuden työpaikkoja. Siitä huolimatta tilastojen mukainen keskimääräinen tulotaso on noussut, mutta tuo nousu koituu yhä harvemmille. Halpatyövoimaan siirtymisen seurauksena työpaikkansa menettäneistä useat eivät ole päässeet samoihin ansiotasoihin kuin ennen.


Kun tuotanto aiemmin oli kotimaassa, niin tuotteen tuottamisesta jäi palkkatuloina ja palkkaveroina kansantalouden kiertoon rahaa. Tuotannossa työtä tekevä oli palkansaajana myös kuluttaja. Hänen tienaamansa rahat päätyivät suurelta osin kansantalouden kiertoon palveluiden ja tavaroiden kulutuksena.Nyt tuotteiden tuotannon työntekijöiden osuus on pieni, ja se pienikin menee Kiinaan, eikä kotimaahan. Suurin osa kertyy pääomatulona. Vaikka pääomatulo tuloutetaankin omistajille, on se paljon hellävaraisemmin verotettua kuin palkkatulo. Pääomatulo ei jää kansantalouden kiertoon samalla tavoin kuin palkkatulo, eikä siitä kerry yhteiskunnan tai eläkejärjestelmien rahoittamiseksi riittävästi verotulojakaan.


Samalla, kun Kiinaan siirtymisen johdosta on menetetty valtavat määrät aitoja työpaikkoja ( siis julkisista subventioista riippumattomia ), on tilannetta ja työllisyyslukuja yritetty kaunistella luomalla täysin julkisista tuista riippuvia työpaikkoja. Lisäksi niissä työskentelevät ovat useimmiten pätkätöissä, ja niiden työpaikkojen tulotaso ei ole samaa luokkaa kuin entinen teollisuustuotannon tulotaso oli.


Mutta kun yuan on pegattu USAan, mitaan valuuttakurssitasapainottumista ei tapahtunut, vaan molemmat maat pystyivat pitamaan ylla vajeitaan -- haluamiinsa suuntaan -- aivan liian kauan. Ja pystyvat yha. Tulos? Kiina pysyi jarjettoman halpana. Ja USAn ei valiaikaisesti tarvinnut tehda mitaan muuta kuin lainata lisaa Kiinalta ja ostaa niiden tuotteita. Tama malli ei toimi ikuisesti. Ja sitten kun se ei enaa toimi, tulee itkua ja hammastenkiristysta.


Siksi ongelmamme ei todellakaan ole markkinatalous, vaan sen puute.


Kiina on pitänyt jatkuvasti valuuttaansa heikkona, ja siinä syy. Maa on vapaakaupassa pelannut jatkuvasti kaksilla korteilla: harjoittanut markkinaliberalismia silloin kun sille itselleen on ollut siitä hyötyä, ja samalla hankkinut jatkuvaa kilpailuetua pitämällä keinotekoisesti valuttaansa devalvoituneena.


 


PS.


Jo muinaiset roomalaiset sitä klopalisaatiota harjoittivat. He toivat valloittamiltaan alueilta halpatyövoimaa tuotannollisiin töihin, ja palvelustöihin. Omasta kansasta suuri osa jäi työttömiksi. Valtio alkoi tarjota leipää ja sirkushuveja, jotta väki säilyisi hengissä ja yhteiskuntarauha säilyisi yllä. Nykyään ei tarvitse tuoda orjia muualta, kun työt voi siirtää noihin halpamaihin. Ja taas maksetaan kansalle leipää ja sirkushuveja vastaavaa korvausta, jotta yhteiskunta säilyisi jotenkuten koossa, ja väestö hengissä.


 


 


 


 

Vuosi sitten oli EU-vaalin ensimmäinen äänestyspäivä

Suuri päivä on koittanut. EU-parlamenttivaalien ennakkoäänestyksen ensimmäinen päivä. Nyt on mahdollista esittää konkreettiset kiitokset puolueillemme ja heitä edustaville kanssasisarillemme ja -veljillemme.

Mistäkö kiittäisimme? Asioittemme hyvästä ja vastuullisesta hoitamisesta. Luonnollisesti. Auvoisista tulevaisuudennäkymistämme, taloutemme hyvästä tilasta, sosiaali-ja terveysalan laadukkaasta ja kehittyvästä palvelutasosta, yli 300 000 työttömästä, teollisuutemme murenevasta perustasta, ulkomaisille sijoittajille luovutetusta kansallisomaisuudestamme... Sanalla sanoen kaikesta.

Jos kuitenkin olet sitä mieltä, että juuri nyt ei olisi kiitoksen paikka, saattaisit haluta protestoida? Se käy helposti. Käy äänestämässä. Ja kirjoita vaalilippuusi kauniilla käsialallasi vaikka:


JOKU MUU



Se on ainoa reaalinen keino saada aikaan muutos. Muutos EU-parlamentissa. Muutos Suomen eduskunnassa tulee tavallaan kaupan päälle. Perustelen miksi.


Vaalituloksen muuttuminen vaaleista seuraaviin edellyttää sitä, että äänestäjät todella vaihtavat hevostaan. Muutosten pitäisi olla  tosisuuria, siitä pitää huolta ystävämme D´Hontin suhteellinen äänestystapa. Ja muutosten pitää tapahtua puolueiden välisinä.


Puolueet pitävät huolta siita, että eliitti saa riittävästi ääniä. Ja julkimoehdokkaat kasvattavat pottia tarkoituksella, että mahdollisimman moni puolueaktivisteista saadaan läpi.  Pääsääntöisesti vain ns. liikkuvat äänestäjät vaihtavat puolueesta toiseen. Heitä on aina vähän. Suomalainen vakiäänestäjä äänestää aina samaa. Ainakin puoluetta. 


Äänestysaktiivissudella on toki vaikutusta, ja alhainen äänestysaktiivisuus suosii erityisesti suurimmalla kuolleitten sielujen määrällä komeilevaa kepua. Jopa siinä määrin, että ääni nukkuville on ääni kepulle.


Mutta miksi? Miksi äänestää toisella tavalla kuin ennen?

Kumpi on todennäköisempää:



  • äänestäjä vaihtaa koska on tyytyväinen nykyiseen henkilöön/puolueeseen?

  • äänestäjä vaihtaa koska on tyytymätön nykyiseen henkilöön/puolueeseen?


Kumpi on todennäköisempää:



  • vaihtaja on sitä oikeaa henkilöä/puoluetta etsivä äänestäjä?

  • vaihtaja on jo riittävästi vaihtanut ja tuloksen nähnyt, tai muuten vaan syrjäytynyt?


Kumpi on todennäköisempää:



  • nukkuu tyytyväisyyttään, ajatuksella ”hoitakoon muut” ?

  • nukkuu tyytymättömyyttään, ajatuksella ”hoitakoon muut”?


Voisiko olla niin, että vasta vaali vaalilta äänestäjälle vähitellen selviää, että äänestämällä ei maassamme mikään hänen kannaltaan muutu? Henkilöt vaihtuvat, puolueet vaihtuvat, mutta asiat etenevät yhä sakeammassa suossa? Puolue-eliitin määrää ja palkkoja lisätään, samalla kun äänestäjälle tärkeitä asioita leikataan ja palveluja huononnetaan? Voisiko löytyä uusi tapa vaikuttaa asioiden hoitoon?


 


Kirkkoveneen vastaus on ehdottomasti Kyllä.


Liikkuva äänestäjä. Valitse uudella, luovalla tavalla. Sitä ei kukaan hoida puolestasi.


Käy äänestämässä.


Jätä mitättömäksi julistettava vaikkapa ruksattu, tuhrittu, tahrittu tai töhritty äänestyslippu.


Mutta äänestä viimeistään EU-parlamenttivaaleissa 7.kesäkuuta 2009. Älä nuku.


Kirkkoveneen ja Ruksiliiton vaaliliitto.


 


PS.


Tasan vuosi sitten kirjoittamani oli jostain syystä kirjautunut 1.1.2000 kirjoitetuksi blogillani. Siksi editoin sen tälle päivälle, 07.06.2010. Aihe kun on aina ajankohtainen. Varsinkin nyt kun hallitus pitäisi vaihtaa.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Tähän on tultu







Taas paukkuu pörssit.


Marxilaisesta Wahlroosiin on pitkä polku. Mutta Nalle on sen tien käynyt koko pituudeltaan ja varmasti analysoinut kummankin ideologian äärilaidat perusteellisesti. Plussat ja miinukset, hyödyt ja haitat, uhat ja mahdollisuudet.


Nyt Usn artikkelissa: Björn Wahlroos Financial Timesissa: "We can’t keep taxing people the way we do and we can’t go on subsidising poverty and broken families". (Emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyisellä tavalla ja köyhyyden sekä rikkinäisten perheiden taloudellista tukemista.)


Yhdestä ääripäästä toiseen kulkee Nalle. Jossain sillä tiellä on varmasti optimi. Vaan missä? Ja millä tavalla sinne päästään? Todennäköisesti samanlaista tietä kuin edelliskerralla.


Pitäkääpä hatuistanne. Nyt sukelletaan ja syvälle.


 


PS.


 


On tainnut meiltä unohtua jo aikaa sitten ketkä tarvitsevat eniten yhteiskuntaa? Ja keiden varassa yhteikuntamme toimii?

Valuutan vakuutena olemme me







 


Ei hyvältä näytä. Ei todella. Ei euron, eikä EUn tulevaisuus. Ja se taas tietää äärimmäisen rankkaa tulevaisuutta koko Euroopalle. Myös meille.


Jos Kreikka eroaa tai erotetaan eurosta se devalvoi. Eihän ole muuten mieltä edes erota, ei edes erottaa? Se taas kurittaa, ehkä jopa kaataa pankkeja ja muita rahoituslaitoksia Euroopassa - Saksassa, Ranskassa, Tanskassa mutta myös Suomessa. Se taas lisää euro-spekulaatioita edelleen. Ja sitten seuraa seuraava valtio. Valinta on vapaa. Ja kierre vain jatkuu.


Jos Kreikka ei eroa, kuinka pitkään riittää sieto niillä euro-mailla, jotka kuvittelevat hoitaneensa oman osuutensa hyvin, tai ainakin paremmin? Meillä, jossa jopa valtionvarainministerin suulla on uskoteltu, ettei tämä meitä koske, asialla ei juurikaan ole väliä. Mittatappio, mikä mittatappio.1 % porukasta. Vaan miten suhtautuvat germaanit, fransmannit, polakit, britit tai vaikkapa svedut?


Sillä ongelma ei enää ole yksin luottamuspula valuuttaan, euroon vaan luottamuspula Euroopan Unioniin. Uuteen, yhteisvastuullisen, demokraattiseen ja rauhan Eurooppaan. Hoipummeko nyt kohti lamaa ja vieläkin ikävämpä aikoja, kuten Euroopan kansat 1930 luvulle tultaessa?


Miten tähän on tultu? Holtiton julkisen velan kasvattaminen ja rahoittajien holtiton lainananto valtioille? Poliittinen järjestelmä, joka perustuu jatkuvan kilpailun ja kasvun kuvitelmalle? Kansalaisten tahdosta ja reaalimaailmasta irtaantuneet poliitikot? Yhteiskuntien kontrollista irtaantuneet ja maapalloistuneet rahoitusmarkkinat ja niiden ”luova tuotekehittely”? Huonon talouden perussyy, olipa kyseessä sitten Kreikka, Suomi tai EU on kuitenkin huonosti toimiva demokratia.


Ja miten tästä pois? Riittävätkö Rehnin reseptit? Pitäisikö yhteiskuntien otetta ”rahasta” olennaisesti kasvattaa? Säädellä, rajoittaa, valvoa? Vai pitääkö lähteä vielä syvemmältä? Korjata toimimattoman demokratian virheet? Nyt kun vielä ehkä on aikaa?


Yksi asia on kuitenkin varma. Pelkillä uusilla monikansallisilla lisätukipaketeilla, olipa niissä ennen pilkkua miten monta numeroa tahansa, ei pysyvää ratkaisua saada aikaan. Sen osoitti viimeistään huolimaton (?) lausunto Unkarista. Me tavallisetkin tossunkuluttajat alamme vähitellen ymmärtämään, että taaloina, euroina, puntina ilmoitetut numerot ovan vain jälkiä paperissa ja yhä usemmin vain bittejä virtuaaliavaruudessa. Valuutoilla ei enää ole reaalivakuutta Ei kultaa. Ei muita metalleja. Ei timantteja. Ainoa reaalivakuus olemme me. Me tavikset. Tiukan paikan tullen.


 


 

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Vain Tasavallan Presidentti voi hyväksyä pääministerin eron

Kohta jo entinen pääministerimme on ollut oudon hiljaa viime päivinä. Edes jatkuvat kepun epäselvyydet, hänen omaa Suomenmaan hallitusjäsenyyttään lukuun ottamatta, eivät hänen sanaista arkkuaan ole avanneet. Ei vaikka hän, Keskustanuorten entisenä puheenjohtajana mahdollisesti itse on ollut ylläpitämässä kuolleitten sielujen kulissia.


Mitenköhän Matti on ajatellut hoitaa edes poistumisensa lain mukaisesti? En ainakaan ole kuullut, että Tasavallan Presidentti olisi hänen eroaan vielä hyväksynyt. Ehkäpä ei hyväksykään? Voisiko niin hyvin käydä?


 


Perustuslain 64 § sanoo


Valtioneuvoston ja ministerin ero

Tasavallan presidentti myöntää pyynnöstä eron valtioneuvostolle tai ministerille. Ministerille presidentti voi myöntää eron myös pääministerin aloitteesta.


Presidentin on ilman esitettyä pyyntöäkin myönnettävä ero valtioneuvostolle tai ministerille, jos tämä ei enää nauti eduskunnan luottamusta.


Jos ministeri valitaan tasavallan presidentiksi tai eduskunnan puhemieheksi, hänet katsotaan eronneeksi tehtävästään siitä päivästä, jolloin hänet on valittu.


Kaiken sen jälkeen mitä Matti Vanhanen ja kepu ovat suomalaisen demokratian uskottavuudelle ja kansalaisten kansallistunteelle tehneet toivoisin, ettei Tarja myöntäisi eroa. Seurauksena olisi, että Eduskunnan olisi annettava nykyiselle hallitukselle epäluottamuslause, jos pääministeristä eroon halutaan päästä.


Sen jälkeen Eduskunta toivottavasti menettelee edes kerran säätämänsä perustuslain mukaisesti:


Tästä perustuslain 61 §


 

Valtioneuvoston muodostaminen

Eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Muut ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen mukaisesti.


Ennen pääministerin valintaa eduskuntaryhmät neuvottelevat hallitusohjelmasta ja valtioneuvoston kokoonpanosta. Näiden neuvottelujen tuloksen perusteella, kuultuaan eduskunnan puhemiestä presidentti antaa eduskunnalle tiedon pääministeriehdokkaasta. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos eduskunnassa toimitetussa avoimessa äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä on kannattanut hänen valitsemistaan.


Jos ehdokas ei saa vaadittavaa enemmistöä, asetetaan samassa järjestyksessä uusi pääministeriehdokas. Jollei uusikaan ehdokas saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan eduskunnassa avoimena äänestyksenä pääministerin vaali. Valituksi tulee tällöin eniten ääniä saanut henkilö.


Valtioneuvostoa nimitettäessä ja sen kokoonpanoa merkittävästi muutettaessa eduskunnan on oltava koolla.


ja 62 §


Tiedonanto hallitusohjelmasta

Valtioneuvoston on viivytyksettä annettava ohjelmansa tiedonantona eduskunnalle. Samoin on meneteltävä valtioneuvoston kokoonpanon merkittävästi muuttuessa.


 


Jos pääministerin vaihtuminen ei ole valtioneuvoston merkittävä muutos, mikä sitten on?


Voi tätä juristerian riemua.


 


PS.


Hauskaa viikonloppua.