Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikenne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikenne. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. marraskuuta 2024

Kiinalaista kipparointia?

Tuskinpa sentään. Kun lyhyellä aikavälillä Itämerellä on tapahtunut kaksi julkiseen mediaan päätynyttä kaapelien tai kaasuputkien katkaisua on kyllä syytä ihmetellä kiinalaista merimiesosaamista ja -perinnettä.

Ensin lokakuun alussa 2023 NewNew PolarBear niminen kiinalainen rahtialus katkoi Balticonnectorin kaasuputken Suomen ja Viron väliltä. Ilmeisesti ”oheisvauriona” katkesi myös yksi maiden välinen puhelinkaapeli.

Suomalaisviranomaisten poikkeuksellisen rivakan selvitystyön jälkeen kävi ilmi, että Pietariin saapuessa alukselta puuttui vasen ankkuri joka oli löytynyt Balticonnectorin katkeamispaikan läheltä. Meren pohjassa todetuista raahausjäljistä päätellen alus oli vetänyt ankkuriaan pohjaa pitkin useita kymmeniä merinpeninkulmia katkoen myös Ruotsin ja Viron välisen puhelinkaapelin. 

Kiina on luvannut selvittää asiaa mutta hitaita ovat kiinalasen byrokratian rattaat. Vaikka mediatiedot väittävät heidän myöntäneen tapahtuman, virallista selvitystä odotetaan yhä.

Nyt marrakuussa 2024, siis vuotta myöhemmin, katkesivat puhelinkaapelit sekä suoran Suomen ja Saksan että Ruotsin ja Liettuan väliltä. Jälleen jäljet johtavat kiinalaisalukseen. Sopivasti katkeamisen ajankohtina Yi Peng 3 niminen alus oli liikkunut alueella matkallaan UstLugasta Port Saidiin.

Jälleen kiinnittyi huomio vasemman puoleiseen ankkuriin, jonka todettiin vääntyneen. Laivan AIS oli pimeänä usean tunnin mikä on saattanut johtuen GPS tai muusta häirinnästä. Lisäksi alus oli käyttäytynyt matkallaan ”kummallisesti” https://www.youtube.com/watch?v=fB-vEp3wr-0

Tällä kertaa alus otettiin tarkkaan seurantaan Tanskan merivoimien toimesta jo ennen Itämereltä poistumista.

On aika epätodennäköistä, että kaksi samanlaista, veden pinnanalaista onnettomuutta tapahtuisi Itämerellä kun ei niistä juurikaan ole aiemmin raportoitu? Näin siitäkin huolimatta, että kaasuputket Nord Strean 1 ja 2 katkaistiin, ties kenenkä toimesta syyskuuss 2022. Ainakaan minulle ei tule mieleen vastaavaa tapahtumaa koskaan aiemmin. Ja että kumpikin koskisi yhden ja saman maan, siis Kiinan lipun alla kulkevia aluksia. Ja että kumpikin oli matkalla Venäjälle tai oli sieltä lähtenyt.

Sen sijaan vähemmälle huomiolle on mediassa jäänyt se, että NewNew PolarBear oli lähtenyt Pietariin Kaliningradista ja muistini mukaan ottanut mukaansa uutta, venäläistä miehistöä. Julkisten tietojen valossa Yi Peng 3 kippari oli venäläinen. https://bulgarianmilitary.com/2024/11/20/russian-captained-chinese-ship-danish-navy-cable-attack/#google_vignette  vaikka sekin on venäläiosmedian toimesta kiistetty. Mahtoiko NewNew PolarBearin miehistön vaihto koskea myös kapteenia?

Näin aprikoitu koska, käsitykseni mukaan mahdollinen rikosoikeudellinen vastuu kansainvälisessä merioikeudessa lankeaa kapteenille ei lippuvaltiolle.

Minusta molemmat tapahtumat tuntuvat perusteellisesti tyypillisesti ryssityiltä.


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Näin on aina ollut ja aina oleva?


Déjà vu. Suomalaisen palvelukuttuurin kukkanen? Finnairin kone tuntikaupalla jumissa Kalkuttassa. Sellaista toki sattuu. 

Muistan aikoinaan, sankarimatkailun esihistoriallisella ajalla joulukuussa 1975, kun matkasimme Kar-Airin silloisella DC-8-51llä - lempinimeltään Viirupyrstö - Helsingistä seuramatkalle Bankokiin ja Pattayalle. 

Lentomme ohjattiin kuitenkin laskeutumaan jenkkien silloiseen lentotukikohtaan, Utapaoon. Déjà vu - Eipä meille matkustajille silloinkaan vaivauduttu kertomaan miksi.

Jännää kuitenkin oli. Lentokoneiden parkkialueet olivat täynnä B - 52 pommareita, 

 

 

 B-52D laskeutumassa Utapaoon

olihan Utapao yksi niistä tukikohdista, joista nuo koneet olivat lähteneet vielä puolta vuotta aikaisemmin kylvämään massiivisia pommikuormiaan Etelä- ja Pohjois Vietnamin maaseudulle, Laosiin ja Kambodiaan Vietkongin tuhotakseen. Kiitoteitten reunamilla oli läjittäin romuttuneita kuljetus- ja matkustajakoneita, joilla kaikki kynnelle kykeneet olivat paenneet henkensä edestä Saigonin valtausta vain puolisen vuotta aiemmin.

 

 Saigon-hubert-van-es.jpg

Suurvallan konkkurssijulistus silloin

Jos oikein muistan oli laskeutumisaika aamupäivällä ja koska matka oli lopuillaan tarjottavat oli jo tarjottu.

Déjà vu -Varastot olivat tyhjät, tipan tippaa ei tainut olla jäljellä. 

Déjà vu - Koneesta ei saanut poistua. Kun aamu-aurinko päälle porotti, suihkumoottoreita ei saanut tai voinut pitää jatkuvasti päällä, eikä Viirupyrstössä ollut APUa (varavirtalähdettä) yritettiin ovet avaamalla saada raitista ilmaa matkustamoon. Eihän siitä mitään tullut.

Pelastukseksemme koitui tukikohdasta löytynyt suomalaissyntyinen eversti(?) Eriksson(?), joka riittävästi kärsittyämme antoi armon käydä oikeudesta ja päästi matkustajat tukikohdan "vierastiloihin" ja tarjosi USA-hallituksen piikkiin virvoitusjuomia ja ilmastointilaitteiden viilentämää ilmaa. PR-voitto oli melkoinen; minäkin muistelen tätä vielä nyt 40 vuoden kuluttua. 

Vaan on Finnair ilmeisesti Sinuhensa lukenut ja omaksunut? Kuusi tuntia Kalkutan platalla ilman virvoitusjuomia varsinkin, jos miehistö ei edes osaa suutaan avata, ei kivalta tunnu. Tosin tietolähteenä keltainen lehdistömme; Ilta-Sanomat.


PS.

Nyt lento AY 035 lienee jo perillä Krabissa.


 

 



tiistai 22. huhtikuuta 2014

Joko Ukrainassa on kokeiltu rauhaan pakottamista?



Politiikka jatkaa ladullaan myös pääsiäisen jälkeen. "Puolet" hallituksesta pyrkii Brysseliin. Osa ehkä vastuutaan pakoon, osa kasvattamaan puolueensa äänimäärää. Yhtä merkityksettömiä tavoitteita taviksen kannalta molemmat, puolueilla kun ei enää ole viisastenkiveä tavisten ongelmien ratkaisemiseen. Ennemminkin nykyinen meno leikkauksineen, säästöineen, hyvinvointivaltion rapautuminen, teollisuuden maastamuutto ja vaikkapa demokratiamme rapautuminen politbyrokratiaksi kääntyy heidän syykseen, eikä saavutukseksi ollenkaan.

"Extreme-urheiluiksi" mainostetut ovat viime aikoina kokeneet suuria vastoinkäymisiä; esimerkiksi suomalaiset luolasukeltajat Norjassa, Mount Everestin tulevaa kautta valmistelleet sherpat ja nyt viimeksi laskuvarjohyppääjät Jämijärvellä. Uhrien omaisien suruun otan osaa. Varmaan jokaisen syyt analysoidaan perusteella ja harrastajat ja virkamiehet jokaisessa maassa päivittävät toimintatapansa saatujen kokemusten mukaisesti. Toivotaan nyt kuitenkin, etteivät lähestyvät vaalit herätä tavanomaista kielto-vimmaa. Onnettomuuksia tapahtuu aina ja useimmat kuolevat sänkyynsä.

Masentavaa on havaita, että ns. kansainvälinen yhteisö, eikä edes Pohjois-Atlantinen kulttuuriyhteisö, ei NATO eikä EU pysty ratkomaan edes maanosamme tai sen naapurialueiden turvallisuusongelmia. Libya lienee vieläkin sekaannuksen tilassa, Syyrian sisällissota jatkuu edelleen ja uutta pukkaa Ukrainassa. Ilmeisesti keinot ovat olemattomat, kun joltain osapuolelta puuttuu kaikki sopimisen tahto? Se siitä rauhaan pakottamisesta, sanahirviö jo syntyesään.

Mielenkiintoiseen näkökulmaan tuossa Ukrainan tapauksessa törmäsin aamulla ja muistaakseni Aamulehdessä. (En sen jälkeen ole juttua enää löytänyt.) Joku kiinnitti huomiota siihen historialliseen ja kulttuuriseen erilaisuuteen, joka vallitsee Länsi-Euroopan ja Venäjän välillä. Se, että demokratia ei koskaan ole Venäjällä oikein jalansijaa saanut on tuttu juttu. Mutta enpä ole tullut ajatelleeksi mitä uskonpuhdistuksen ja valistuksen ajan jääminen väliin saattaa vaikuttaa yksittäisten ihmisten ja yhteiskuntien nykykäyttäytymiseen.





Onhan tässä sentään tullut edes yritettyä osallistua kansalaiskeskusteluun, vaikka nimimerkkikirjoittajia ei arvosteta eikä osallistumaan juurikaan kannusteta. Mutta vain poliitikolle oman nimen näkyminen keskustelussa voi tärkeydessä ylittää itse asian. 




Kovin on Calle keväisessä julkisuuskiimassa.

Mikä ihmeen viisaus kertoo hänelle ennen ensimmäistäkään perusteellista vertailua ja arviointia, että toinen on parempi kuin toinen? Sitä paitsi, hinta on aina mukana yhtenä keskeisenä kriteerinä maissa, joissa raha ei puissa kasva. Mielenkiintoista havaita, että merivoimille hän olisi valmis ostamaan käytettyäkin kalustoa, varmaankin USS Nimitz tai USS Missouri?




Me suomalaiset olemme kehittyneet vahvasti koulutususkovaisiksi. Erityisen hyvin tämä on näkynyt julkisella sektorilla, jossa kyky saada aikaan ei edelleenkään ole valintojen karsiva kriteeri. Sen sijaan sitä on koulutus, jonka voi ohittaa käytännössä vain oikean puolueen jäsenkirjalla.

Nyt kuun demareistakin on kasvanut julkishallinnon tyttöpuolue saamme nauttia akateemisista kyläkaupan kassoista. Eikä siinä mitään, ei lisäoppi ojaan kaada, vaikka tässä esimerkissä ehkä hukkaan meneekin. Mutta kansantaloudellisesta näkökulmasta katsoen satsauksemme on ehkä päätön....vai olisiko vain ylimitoitettu.

Mikään kansakunta ei oikeasti tarvitse 80% ikäluokasta korkeakoulutettuja, ei edes 50%, tutkijan alemman koulutuksen saaneita "maistereita" (vast.) vielä vähemmän. Sen sijaan tarvitsemme ammatillisesti osaavia tekijöitä kaikilla tasoilla. Siinä Holmströmin esittelemät ajatukset toimivat meikäläistä lähtökohtaa paremmin, ei hän käsittääkseni ainakaan ole ollut ajamassa koulupakon pidentämistä.

Sitä paitsi. Ei 13 vuotta Nokian hallituksen jäsenenä voi ketään saada syypääksi Suomessa harjoitetusta ylikoulutusmaniasta.




Ilmeisesti tämä Orpo vaatii lainahakemuksen hylkäämisen ennen kuin vakuuttuu puolueensa ja sen puheenjohtajan kuningastien karseista kustannuksista?


Ja oma on lehmäkin ojassa.




Tiedämme nyt, että Reininmaa ja Saarin alue ei vuonna 1936 riittänyt Putlerin puolinimikaimalle silloin joskus. Seurasi ensin München ja Sudeetinmaan miehittäminen ns. länsimaiden suostumuksella ja hetken kuluttua Hitlerin marssi Prahaan. Vasta silloin, keväällä 1939 mitta täyttyi.

Vain Ranska vähän Reininmaasta protestoi. Muut "ymmärsivät", olivathan miehityksen kohteet saksalaisia. Eivät tienneet vielä silloin, että myönnytykset eivät rauhaa takaa. Tietänevätkö nytkään?

Onnistuuko Putlerin ristiretki perusvenäläisen kansan pelastamiseksi - missä tahansa he sitten ovatkin - viemään päätökseen myyräntyön, jonka amerikan globaalit pankit, sub-prime ja muu johdannaisten tuotekehittely aloittivat? Hajoaako EU, kun Putler vähän tönäisee?

Eilisen Geneven neuvottelun seurauksena kummallisuus vain kasvaa, eikä vähene ollenkaan. Itse asiassa myös huoli kasvaa; mikä on Putlerin strategia? Tuskin se voi olla, että näin sain Krimin, ja mahdollisesti Itä-Ukrainan ja kaikki ovat tyytyväisiä kun en aloittanut III veristä nokkapokkaa Euroopassa sataan vuoteen?

Ruokahalu kasvaa syödessä. Liian vahvana Genevessä kuuluisivat Münchenin kaiut.




Aivan oikein. Ihan samoin kuin Euroopan nykykriisiä vertaa siihen mitä täällä tapahtui 1930 luvulla, Ukrainaa voi ja on syytä verrata myös Jugoslavian hajoamissotien aattoon. Ja jos niistä kummastakin voi jotain oppia itselleen riistää, se on, että Euroopassa edelleen voi tapahtua ihan mitä vain, kun olosuhteet ovat otolliset.

Venäjälläkin on syytä huoleen.




Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Ehkä näinkin, mutta taitaa Sixten nyt vähän hutiin ampua. Tosin, ei hän väitä, että suuret ikäluokat olisivat syypäitä lapsilisään ja kovin tuntuvat vuodet kullanneen hänen muistonsa. Vai syntyikö Sixten jo kultalusikka suussaan? Ystäväni muistaa asiat hiukan toisin.


Tosin hän kasvattaa päähän potkitun sukupolven koskemaan vuosina 1938 - 1948 syntyneitä. Siihen sisältyy myös Suomen suurin ikäpolvi ikinä. Omani 1947.




Muistaakseni joka kerta kun olen Keithin mielipiteisiin tai ehdotuksiin törmännyt, sekä palstoilla että luonnossa, hänen sanoissaan on tolkkua. Tosin emme me mielestäni tarvitse uutta Risto Rytiä, niin paljon kuin häntä arvostankin. 

Meidän ongelmamme on vallaton Tasavallan Presidentti ja tosivallaton puoluejärjestelmä, joka pitää oikeutenaan kammitsoida kansanedustajien päätöksentekoa. Puolueet ovat itsevaltaisen Kekkosen reinkarnaation pelossa ja väärinymmärrettyä parlamentarismia hyväksi käyttäen sementoineet itselleen roolin, jossa heillä on kaikki valta. Niiden poliittinen peli täytyisi saada puhallettua poikki. 

Vaan miten temppu tehdään? Itse en näe yhtäkään muuta rauhanomaista keinoa, kuin käydä aina äänestämässä ja kirjoittaa lippuun JOKU MUU ja saada mahdollisimman moni muukin, varsinkin nyt nukkuvat äänestäjät toimimaan samoin.

Tämän maailman Risto Rytit osuvat pieneen maahan vielä harvemmin, kuin Nokiat. 




Loistava essee, jälleen kerran.

Erinomaista on kokonaisuutenakin Hs.fi:n päätös ja toteutus panostaa tieteeseen.




Eipähän dosentti Desantin ja hengenheimolaisten riekkumista yksinkertaisesti jaksanut, voinut, viitsinyt katsoa  väliajan jälkeen. Kaikki tarpeellinen tuli asiasta hänen mielestään varmaan käsiteltyä kun hän ja ne muutamat pellet avasivat suunsa?

Toimittajille onnittelu hyvästä yrityksestä, joka ei saavuttanut tavoitettaan.




Tässäkö totuuden henki? Vuosikymmenten todellisuus siihen kyllä ainakin viittaa. Vai onko tämä taas osa edunvalvontaa? Vai voisiko olla sekä että?




Niinistö on todennäköisesti olennaisesti oikeammassa kuin Ike, vaikka muskettisoturien-pykälä säilyisikin.

Aamulehdestä kopioituna; "Strategisesti Suomen jäsenyydessä Natolle olisi kyse Itämeren sulkemisesta, Baltian maiden tukemisesta sekä Jäämeren rannikon ja Skandinavian pohjoisosan pitämisestä."  Pietarin meriyhteyksien katkaiseminen Suomenlahdenkin osalta ei Venäjälle passaisi ollenkaan, ei yhdellekään itsensä suurvallaksi kuvittelemalle valtiolle. Sen tapahtumista ei Venäjä koskaan unohtaisi eikä Putler voi sitä missään olosuhteissa sallia.

Lisäksi, Naton strateginen ydinalue olisi kuitenkin <b>aina</b> yhä Länsi-Euroopan keskiosissa ja Atlantin rannikon tuntumassa. Miksi ihmeessä ne tänne kriisitilanteessa vaivautuisivat edes tulemaan? Kädet täynnä työtä läpi koko Euroopan siinä vaiheessa jo muutenkin.




Vaihtoehtona on itsenäinen ja uskottava puolustus. Mutta uskottavuus mitataan muualla kuin Suomessa.

Jatkuva puhuminen siitä, että liian kallista on, eikä siksi mahdollista on itsepetosta. Uskottavan tavoite on ennakkoehkäisy, ei suurvallan armeijan yksin maahamme kohdistama hyökkäys. Sen toteuttamiseen riittää hyvin NATO-jäsenyydenkin edellyttämä 2 % budjetista ja puolustustahto.




Hyvä kirjoitus asenteellinen mutta hyvä..

Kuitenkin kuvitelma, että todella turvaisimme maamme tehokkaimmin, rakentamalla turvallisuuspolitiikkamme NATOn jäsenyyden - olemattomasta optiosta nyt puhumattakaan - ja yksin EUn jäsenyyden varaan ovat haihattelua. Loppupelissä rajamaasta ovat kiinnostuneet vain rajamaan asukkaat. Rintamaille ne ovat puskurivyöhykkeitä ja keskitysalueita, joiden yli kävellään suuntaan jos toiseenkin.

Päättämättömyydestä, geeneissämme istuvasta perimästä eli erityisesti uskalluksen puutteesta. Tästä kai nykyinenkin tilanteemme johtuu? Eikä itsesuojelun korostumista päättämättömyyden syynä tarvitse mielestäni edes hävetä. Se olisi päättäjien kuitenkin osattava tiedostaa. Jos haluavat johtaa kansakuntaa.

Itsenäisyytemme vuodet ovat osoittaneet, että tuokin strategia on toiminut. Päätämme ja toimimme vasta kun on viimeinen pakko, siis lähes liian myöhään. Mutta kovin kalliiksi se meille on tullut, enkä todellakaan tarkoita vain niitä sodissa kuolleita ja vammautuneita.

Hyvin suuri hinta on pantava myös sille Paasikiven jälkeiselle politiikalle, jota nykyisin vähättelevästi suomettumisen ajaksi kutsumme. Se rapautti poliittisen moraalimme ja liian monen poliitikon arvostelukyvyn ja jokaisen puolueen henkisen selkärangan.

"Venäjä käyttäytyy opportunistisesti eli hyökkää vain heikkojen kimppuun. Tässä mielessä Israel-tyylinen puolustus luultavasti toimisi eikä varsinaista NATO-jäsenyyttä tarvittaisi." Näinhän se on, joskin itse olen kyllä valmis poistamaan tuon luultavasti sanan. Ainakin olen täysin vakuuttunut siitä, että selviäisimme vähemmillä kolhuilla, jos ylläpitäisimme kansan edellytyksien mukaista uskottavaa puolustusta.

Tosin nythän kysymys on jo lähinnä akateeminen. Ei kai kukaan voi kuvitella, eikä kukaan vähänkään asiaan tutkinut ole edes voinut olla sitä mieltä, että "tilanteen" ollessa päällä, voisimme "snap" tuosta noin kuvitellun option ottaa käyttöön? Vaikka kyllä meihin "rusinat pullasta"- toiveajattelu istuukin.




Ilmeisesti aika monen suomalaisen pelot on Unto nyt herättänyt. Ainakin kaikkien niiden, jotka ovat uskoneet ja luottaneet puolueitten ja heitä edustavien poliitikkojen vakuutuksiin. Ja niiden, joiden mielestä Suomi ei missään olosuhteissa selviä Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä ja miehitysyritykseltä ja ilman liittolaisia, lue NATOa.

Kun emme voi katsoen todeta mitä Putlerin päässä tapahtuu, on avainkysymyksenä kuinka uskottava puolustuksemme hänen silmissään on.

Vaikka en poliitikkojen puheista juuri perusta olen tottunut siihen, että virkamiehinä puolustusvoimien johdon arviointikykyyn voi luottaa. Olen siksi vakuuttunut siitä, että puolustuksemme on uskottava, vaikka moni korkeakin upseeri ei NATO-jäsenyyttä lisävakuutena ainakaan vastustaisi.

Saattaa hyvin olla, että kohta joudumme tietämään.




Sisäisen devalvaation tiellähän tässä kuljetaan, on kuljettu jo jonkun aikaa. Kun mitään uutta ei tehdä vaan uskotaan vanhojen lääkkeiden auttavan jälleen, tulee tie olemaan meille jopa ennen kokematon. Ystävämme Putler tekee ainakin kaikkensa repiäkseen liian liikkeelle tulleet NATOlaiset ja muut uskottomat rinnaltaan. Wahlroos sentään ennätti karkuun. Miten mahtanee muiden pakolaisehdokkaiden käydä?







"Holmströmin mielestä suomalaisyliopistot eivät pidä riittävästi huolta opiskelijoistaan eivätkä vaadi heiltä tarpeeksi." Opittu jo kodista asti.

Erinomainen kokonaisnäkemys Suomen keskeisimmistä pohteista. Ylittää monen kertaisesti poliitikkojen maksullisten Himas-selvitysten, Brändityöryhmien mietintöjen, Liikennepolitiikkasuunnitelmien, Urheilun strategiaehdotusten, TeamFinlandien jne. jne yhteenlasketun hyödyn.

Valitettavaa vaan, että poliittinen johto, kyky ja tahto puuttuvat.


perjantai 16. huhtikuuta 2010

Kenellä mättää?

Kenellä nyt mättää?  "Lentoyhtiöiden tiedetään vedonneen tulivuorenpurkauksessa force major -periaatteeseen, jonka mukaan lentoyhtiö ei ole vastuussa matkustajille odottamattomissa ongelmissa aiheutuneista vahingoista. Kuluttajaliiton mukaan yhtiö ei voi kuitenkaan vetäytyä vastuustaan." Näin kertoo Kauppalehti.


Jos valtio eli ao. valtion viranomainen kieltää lentoliikenteen alueellaan ja vielä monet muutkin valtiot toimivat samoin, eikö kyseessä ole force majeur?  Jos ei ole, milloin sellainen tilanne sitten on? Pitäisikö lentoyhtiöiden lähteä lentoon ilman paikallisen viranomaisen lupaa? Miten se yleensä olisi mahdollista, kun maan viranomaiset ovat kieltäneet lentoonlähdöt, vaikka yhtiö löytäisi jostain riittävän pöljät lentäjät ja matkustajatkin? Korpikenttä-säännöt kun eivät oikein Helsinin-Vantaalle istu.


Pitäisikö Kuluttajaliiton mielestä lähettää muutama seuramatka testilennolle? Vai pitäisikö Kuluttajaliitto lähettää testilennolle?


 

torstai 1. huhtikuuta 2010

Työryhmä ehdottaa: Kypäräpakko autoilijoille

 


Ilman turvavyötä ajaminen suunnitellaan rangaistavaksi laittomaksi teoksi, joka johtaa ajokieltoon. Samoin luonnollisesti toistuva rattijuopumus. Ainakin alkolukkoon? Ja kypäräpakko autoilijoille.



Muistatko vielä kun Eduskunta suuressa viisaudessaan sääti lain jonka piti estää se, että kännykkä ei aiheuttaisi liikenneonnettomuuksia? Taitaa olla vieläkin voimassa? Siitä päätellen mitä ajoneuvoliikennettä seuraan, sitä ei kyllä monikaan noudattaa? Taitaa sekin laki kuulua niihin, joitten rikkomisesta ei rangaista?

Vähän niin kuin lait kansanedustajan ilmoitusvelvollisuudesta saadusta vaailirahoituksesta (no eihän sitä vanha malta) tai kypärän käyttämispakosta polkupyörällä ajettaessa? Radion säätämistä ajon aikana tai vaimon/lasten kanssa kinastelua/keskustelua tai kuljettajan tupakanpolttoa ei eduskunta ilmeisesti vielä ole ehtinyt lailla kieltää? Puhumattakaan, että olisi kiellon rikkomisen sanktioinut.

Tiedänhän minä, että sen paremmin turvavöiden puuttuminen, navigaattorit, kuin kännykät, kuin radiotkaan eivät aiheuta liikenneonnettomuuksia. Olettaisin, että kansanedustajat ja heillä lakialoitteita suoltavat liikenneasiantuntijatkin sen tietävät? Mutta varma en ole.

Ja tiedänhän minä senkin, että ilman handsfreetä on puhuminen kännykkään rangaistava teko. (Mitenköhän puhuminen tavalliseen radiopuhelimeen, vanhaan CB-radioon?) Tämän seurauksena puhelimiin/autoihin on rakennettu erilaisia, osin jopa luuripohjaisia ratkaisua, joiden johtoihin sekaantuminen todennäköisesti on suurempi vaara liikenteelle, kuin konsanaan siihen kännyyn puhuminen. Siksi autonajajat ilmeisesti eivät moisesta laista juurikaan välitä? (Heidän puolustukseen on sanottava, että he eivät olleet lakia säätämässäkään.)

Sillä ainakin oman arkikokemukseni mukaan vaaraa ei aiheuta laite, eivätkä välttämättä sen ominaisuudetkaan vaan kuljettaja. Vaara syntyy siitä kun kuljettajan keskittyminen ajoneuvolla ajamiseen liikenteessä herpaantuu. Tapahtuupa se mistä syystä tahansa. Vaikkapa siitä syystä, että palava savuke tippuu syliin.

Laajemminkin kansanedustajien kannattaisi miettiä mikä lain tehtävä on. Onko lain tehtävä esimerkiksi suosittaa kansalaisille terveen järjen käyttöä? Vai voisiko eduskunta lähteä siitä, että ainakin äänestysoikeuden omaavat vastaavat tästä itse, tai ainakin pitää voidaan olettaa, että heillä on terve järki jota he tarvittaessa voivat käyttää? Kannattaako jotain kieltää vain kieltämisen ilosta? Ja jos kuitenkin tehdään laki, lain noudattamista on voitava valvoa ja sen rikkomisesta on seurattava rangaistus.

PS.

Auton Päivänä, 13.9.2008 8.48 YLEn uutisen innoittamana. Ja samoin tänään 1.4.2010 11.25.


PPS.


Voisinpa vakuuttaa, ettei otsikko tulevaisuudessakaan ole kuin korkeintään huono yritys Aprillipilaksi.


 PPPS.


Mutta Ravi kuitenkin vahvistaa, että Tiuraan luotetaan yhä.


Hauskaa pääsiäistä!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Quo Vadis Finnair?

Kannattava visio hyödyntää reittejä kaukoitään katkesi, ainakin hetkeksi, nykyisessä maailmantalouden taantumassa. Vai ehkä enteellisesti sanottuna, lamassa?

Viimeistään silloin kun Hienonen itsensä sanoi irti, alkoi toivottavasti seuraajan etsintä. Sillä kun vision lipunkantaja häviää, häviää myös visio. Silloin tarvitaan uusi visio. Ja mitä volatiivimpi markkina, sitä nopeammin se tarvitaan.

Vaikka Finnair on kansallinen, se ei kuitenkaan sitä ole. Paitsi omistuksensa ja osin päätöksentekonsa osalta. Sääli sinänsä. Asiakaskunta ja muut resurssivaateet - polttoaineet, lentoluvat, muitten yhtiöitten kilpailu, jopa maamme sijainti vaikuttavat lopputulokseen. Kannattaa todella miettiä onko meillä varaa kansalliseen lentoyhtiöön? Ei ole Belgialla, Hollannilla ei edes Italialla, Kreikasta puhumattakaan.

Hienonen on visionsa kertonut. Kuka panee paremmaks?

"From the top of my head" - SAS ja Finnair yhteen. Ilman nykyisiä sopimusrasitteita. Rakentaen Pacific Rim liikenteeseen. Ja luonnollisesti Eurooppaan.

PS. Taisin kirjoittaa Finnairista aiemminkin otsikolla Finnair pyrstöluisussa.

PPS.
Näin kirjoitin 1.9.2009. Olisiko yhtiönimenä Nordic vielä mahdollinen.

tiistai 25. elokuuta 2009

Suomalainen rahtialus vallattu. Taas.

Suomalaisen varustamon, Maltan lipun alla purjehtiva, Suomesta Algeriaan matkalla oleva, suomalaista rahtia kuljettava rahtilaiva kaapattiin Itämerellä jo parisen viikkoa sitten. Kaappareiden on sanottu olevan virolaisia, venäläisiä ja latvialaisia mutta on syytä olettaa, että heillä kaikilla on yhteys sekä Viroon että Venäjään. Miehistö oli Arkangelista kotoisin ja venäläisiä. Ennen lähtöään Pietarsaaresta laiva oli jonkun aikaa telakalla Kaliningradissa.

Erilaisten välivaiheiden jälkeen, pariin otteeseen kadottuaan, sen löysi kuulemma Venäjän laivasto Atlantilta, jostain Kap Verden saarten tienoilta. Suurin osa miehistöstä kuljetettiin viranomaisten "suojeluksessa" laivaston kutterista suoraan odottaneeseen linja-autoon ja odottaneeseen venäläiseen lentokoneeseen, joka lähti kohti Moskovaan. Kaikki kaappareiksi väitetyt retuutettiin TV-kameroiden editse samaa tietä. Kumpikin porukka päätyi Lefortovon vankilaan ja vain hiukan liioitelleen, heistä ei sen jälkeen ole juurikaan havaintoa.

Laivaa ei ilmeisesti vielä ole nähnyt kukaan riippumaton ulkopuolinen taho, joko sen jälkeen kun se lähti Pietarsaaresta tai kun siitä on viimeinen havainto (tutka?) Englannin kanaalista. Venäjän laivasto on ilmoittanut, että laivaan jäänyt osa miehistöä, mahdollisesti vahvistettuna, vie aluksen Mustalle merelle, Novorossiiskiin tarkempia tutkimuksia varten.

Venäjä eikä sen laivastokaan ole antanut yksityiskohtaisia tietoja sen paremmin varustamon kotimaahan (Suomeen), maalle jonka lipun alla laiva purjehti (Malta) kuin Eestille, jonka kansalaisista ensimmäisen kaapparimiehistön pääasiassa ilmoitettiin koostuneen. On siis syytä päätellä, että Arctic Sea alus on jälleen kaapattu. Nyt kaappauksen on toteuttanut Venäjän laivasto, sota-aluksellaan, kansainvälisellä merialueella.

Miksi? Kuka sen nyt pelastaisi?

PS.

Tämä ihmetys palasi mieleen, kun Rausku kommentoi samasta aluksesta aiemmin kirjoittamaan artikkelia ja lukiessani aamun ainoasta valtakunnallisesta episodin nykytilasta.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Haluatko maksaa ideologian puhtaudesta?

Ulkoistaminen tai yksityistäminenkään harvoin onnistuu. Siis ainakaan siten kuin on ajateltu. Ja useimmiten, Murphyn lain mukaisesti tekemiset, jotka ei voi mennä pieleen menee kumminkin. Maksajasta ei liene epäselvyyttä? Asiakashan se.

Napakka "kauhistelee" tänään minne autoveron tuotto häviää. Minä taas eilen kauhistelin, miten katsastuksen käy Ruotsissa. Aikovat kuulemma seurata Suomen tietä. Hyvä Suomi! Saatiin peesaaja.

Voi kaikki te ruotsalaiset autoilijat. Sääliksi teitäkin käy. Kävin nimittäin eilen katsastamassa autoa. Väärään aikaan, luonnollisesti. Ajankohdan muutosten perässä kun en ole pysynyt. Vanhaan hyvään aikaan oli kai niin, että rekisterin viimeinen numero ilmaisi kuukauden + / - 1 tai kaksi kuukautta. Oli selvää ja yksinkertaista. Ehkä liiankin? Nyt kävi ilmi, että .... tulen uudestaan sitten ensi vuonna.

Mutta mikäpä häiriö nyt moinen olisi. Mutta jos olisin joutunut katsastamaan hinnaksi olisi tullu pyöreät 92 euroa! Lähes kuukauden bensat, eikä sekään litku halpaa ole. Olen muistavinani ajan, jolloin katsastus maksoi 20 euroa? Muistanko oikein? Tämäkö on sitä yksityistämisen siunauksellisuutta? Jos on, palauttakaa valtiollinen katsastustoimi, heti.

Toinen vaihtoehto saattaisi olla poistaa katsastuspakko. Kokonaan. Haittavaikutuksena saattaisi luonnollisesti olla etelän matkojen kysynnän lasku, kuten muistan jonkun lehden ilmoittaneet kysyttäessä miten katsastusyrittäjien voitot käytetään.

Ei ideologiasta kannata näin paljoa maksaa! Toisaalta, jos kerran me niin miksei sitten svenskitkin?

tiistai 17. maaliskuuta 2009

S-ryhmä, Raisio, Atria ja viljelijä veivät ruoan hinnannousun?

Kertokaapa millä tavalla tavallinen kansalainen saadaan uskomaan siihen, että tämä turkoosihallitus hoitaa heidän asioitaan?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila perusti viime vuonna työryhmän selvittämään, onko ruoan hinnan nousu siirtynyt tuottajille, teollisuudelle, kaupalle vai kuluttajille. Selvitys on kuulemma valmistunut ja paljastanut keitä hinnannousut ovat hyödyttäneet. Anttila kuitenkin kieltäytyy kertomasta tuloksia julkisuuteen.

Kenenköhän asialla ministeri Anttila oikein katsoo olevansa:


  1. tuottajan eli maanviljelijän?

  2. teollisuuden; esim. Raision, HK:n ja Atrian?

  3. kaupan; esim. S-osuuskaupan ja Keskon ?

  4. vai koko lystin maksajan, maata viljelemättömän kuluttajan?


Tieto ruoan hinnasta hyötyjistä suljetaan kuulemma ministerin kassakaappiin. Mutta on asiansa selvittänyt työryhmä jo saanut uuden toimeksiannon. Se tulee nyt miettiä keinoja, joilla kuluttaja saadaan hyväksymään ruoan hinnan nousu. 

PS.

Sikailu Iltalehden innoittamana. Oikeasta vastauksesta voit onnitella itseäsi.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Järkikö voittamassa?

Autokouluopetukseen suunnitellaan isoja muutoksia, uutisoi YLE.

Olisiko järki vihdoinkin pääsemässä voitolle? Siis opetuksessa. Edes ajo-opetuksessa? En tarkoita tässä sitä, että kaikkien oppilaitosten opettajien pitäisi konsultoida virkamiehiä maksimoidakseen ansionsa. Enkä sitäkään, että epäilisin opetusluvalla tapahtuvan opetuksen tarvitsevan ammattilaisten lisäpanostusta. Ennemminkin olen päinvastaisella kannalla.

Jos kerran "ensimmäisillä kerroilla ajokortin saamisen jälkeen onnettomuusriski on suurin. Tilastojen mukaan uuden kuljettajan mahdollisuus joutua kolariin ensimmäisillä ajokerroillaan on jopa nelinkertainen kokeneimpiin verrattuna." Kannattaisiko silloin miettiä mikä on ammattimaisen autokouluopetuksen taso ja lisäarvo? Tilastothan ilmeisesti osoittavat, että taito karttuu vasta ajaessa, ei autokoulussa?

Saattaisi olla yhteiskunnallisesti jopa toivottavampaa, että turvallisuuden nimissä tapahtuvan perinteisen autokouluopetuksen määrää vähennetään ja ostetaan ylijäävillä rahoilla oppilaille mahdollisuus simulaattoriharjoituksiin. Jos nimittäin liikennekoneidenkin käytännön lennonopetus on toteutettavissa 100 prosenttisesti simuloinnilla on hämmästyttävää, jos ei edes lähes samaan päästäisi henkilöauton ajokortin käytännön liikenneopetuksessa. Valmiita ohjelmiakin, ainakin maailmalta, varmaan löytyy.

Mutta moinen ei ole tämän artikkelin aihe. Aiheena on, että tämä on ensimmäinen näkemäni ehdotus, jossa opetus eriytettäisi sukupuolen mukaan, ilmeisesti sukupuolten erilaisten kuviteltujen tai todellisten tarpeiden mukaan. ”Naisille aiotaan lisätä auton käsittelytaidon opetusta ja miehille opetusta, jossa korostetaan varovaisuutta, malttia ja ennakoivuutta.” Jo se on historiallista, että tällainen ehdotus uskalletaan esittää. Ja sitä se on vielä suuremmassa määrin jos ehdotus onnistuisi läpäisemään feminismi-tasa-arvon yhteiskunnalliset puolustuslinjat ja toteutuisi.

Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että erityisesti lapsien inhimillisten perustaitojen opetuksessa – lukeminen, laskeminen, kirjoittaminen - varhaisopetuksen osittainen eriyttäminen vahvistaisi sekä poikien että tyttöjen oppimista. Samalla se antaisi myös pojille onnistumisen elämyksiä ja vähintäänkin paremmat muistot kouluajasta. Enkä usko sen ainakaan lisäävän poikien syrjäytymistä sen paremmin yhteiskunnasta kuin käsitteellisemmästä koulutuksesta.

Ehkä Olkahisen koulun projekti kantaa sittenkin vielä hedelmää?

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Viimeinen Peugeot



Vetoomus


Ranskan presidentille


Nicolas Paul Stéphane Sarközy de Nagy-Bocsa eli Nicolas Sarkozy:lle.


”Jokainen Peugeotin tukemiseen heitetty euro on turha. Kyseessä on ympäristörikos.”


Vaihdoin autoa ennen kesälomia. Juuri sellaiseen kuin mielestäni perheemme tarpeet edellyttivät. Peugeot 307 SW vuodelta 2005. Automaattivaihde, vakionopeauden säädin, korkea istuma-asento, vetokoukku ja bonuksena vielä kattoikkuna ja aluvanteet molemmissa uusissa pyöräkerroissa.

Sitä on todella kiva ajaa. Erityisesti pitempiä matkoja. Ehkä kuluttaa hiukan liikaa mutta toisaalta iän myötä ajamisen kokonaismäärä on vähentynyt. Oman ennakkokäsitykseni siitä, että ranskalainen suunnittelee auton ajajaa silmällä pitäen vahvistuivat.

Mutta oi ja voi, vasen etulamppu paloi. Pikku juttu ajattelin, eikun vaihdetaan. Yritin sitä luonnollisesti itse, vaikka olin muistavinani, että joissain ”uusissa” autoissa sekin olisi jo jätettävä huollon tehtäväksi. Paljastui, että tämä oli juuri sellainen auto. 45 minuutin yritys tuotti kaksi kadonnutta ”klipsiä” ja kaksi irrallista vasemman puoleista etulamppua. Koska ensin luulin irroittaneeni vahingossa väärän.

Klipsi on sellainen huvittavan muotoinen, enintään noin 10 sentin mittainen rauta/teräslanka, joka jousen lailla pitää lampun umpiossa. Sellaisia siis ostamaan. Ei pitäisi olla hankalaa, asunhan Helsingissä. Ja varmemmaksi vakuudeksi antaisin työn tehtäväksi paikallisessa merkkipikahuollossa, Konalassa.

Mutta Oi ja voi. Merkki-pikahuolto oli ilmeisesti viimeisen noin vuoden aikana lopetettu, ilmeisesti tehostamistoimenpiteitten myötä. Ystävällinen autosihteeri siinä huollon varaustiskin vieressä opasti kuitenkin huoltotöiden vastaanottajalle, joka ”varmaan nopeasti pystyisi auttamaan”. Ystävällinen huoltotyön vastaanottaja selvitti varmuuden vuoksi, varmaan varaosista, että niitä klipsejä löytyy ainakin kaksi.

Mutta Oi ja Voi. Klipsejä ei ole, eikä niitä erillisinä edes saa, tilaamallakaan. Jos tuo 10 senttinen metallilanka häviää esimerkiksi lampunvaihdon yhteydessä, on vaihdettava koko umpio. Umpion hinta tuollaista 250 euron luokkaa. Mutta kun muutaman vuoden olen autoa ajanut, suhtaudun merkkikorjaamoiden hintoihin suurella varauksella. Päätin siis ottaa yhteyttä ranskalaisiin autoihin erikoistuneeseen yksityiseen autokorjaamoon, jossa jo aiemmin olin autoni kerran huollattanut. Aikaa varatessani kävi ilmi, että umpio olisi vaihdettava, ellei jostain löydy vanhaa ylimääräistä klipsiä.... Lampunvaihto hoituu sitten odottaessa. Sinne auto meni tänään.

Mutta OI ja Voi. Etsinnästä huolimatta ei löydy vanhoja klipsejä. Suosituksen perusteella sovittiin, että halvimmaksi tulisi, että he tekevät klipsit ja tästä riemastuneena sovin, että vaihdetaan samalla kaikki etupään lamput. Koska tämän suorittaminen edellyttää etupuskurin irroittamista, hommaan on varattava enemmän aikaa, ei siis kannattanut jäädä odottamaan. Tätä riemua kesti noin 10 – 15 minuuttia, eli juuri sen verran aikaa, että ehdin linja-autoon.

Mutta OI ja VOI. Etupuskuria ei voi irroittaa, koska etupyöriä ei saada irti. Niissä kun on lukitusmutteri, jonka avaamiseen sopivaa hylsyä ei autosta löytynyt. Sitä sitten etsitiin kolmen puhelun verran, jonka jälkeen minua pyydettiin ottamaan puhelimitse yhteyttä liikkeeseen, jossa kesärenkaat oli vaihdettu talvirenkaiksi. Ilmeisesti ao. hylsy on jäänyt heiltä palauttamatta. Näin tein ja huoahdin helpotuksesta. Homma hoidettu.

MUTTA OI JA VOI. Auton voi tulla hakemaan. Homma hoidettu, hinta 244 euroa. Töineen. Hylsyä ei ollut löytynyt ja voin ostaa sellaisen maahantuojalta ja toimittaa sen rengasliikkeeseen, joka palauttaa rahat tai voin hoidattaa homman rengasliikkeellä. Korjaus oli onnistunut osia irroittelematta. Mutta työaikaa kuulemma meni rutkasti.

Lampun vaihdosta alkanut tutustuminen ranskalaisten autojen ihmeelliseen maailmaan tuli päätökseen. Tältä erää. Hinta 244 euroa, erinäinen määrä kilometrejä ja omaa aikaa. Sattuhan noita?

Se on sitten ehdottomasti viimeinen Peugeot merkkinen auto, joka tähän perheeseen hankitaan. Todennäköisesti viimeinen ranskalainen auto.

Varmaan Peugeotilla on jonkinlainen Ympäristösertifikaatti? Laatusertifikaatti? Kestävän Kulutuksen Kannattajan sertifikaatti? Suosittelisin, että ne repisitte. Toivoisin, että Ranskan Suurlähetystö, joka käsitykseni mukaan seuraa kiinteästi mitä Suomen lehdistössä Ranskasta kirjoitetaan välittäisi viestini Ranskan presidentille Nicolas Paul Stéphane Sarközy de Nagy-Bocsa eli Nicolas Sarkozy:lle.

”Jokainen Peugeotin jatkuvuuden tukemiseen heitetty euro on turha. Kyseessä ei ole auto vaan ympäristörikos.”

tiistai 17. helmikuuta 2009

Apinat ilmaan?

Olen jo monta, monta vuotta ihmetellyt miksi mm. meidän suomalaisten pitäisi maksaa lentäjille ylisuurta palkkaa (kaikkine lisäetuineen) ilmailualan kansainvälisen kartellin vuoksi. Ylimitoitettuja palkkoja ja eläkkeitä ihmisille, jotka tekevät käytännössä samaa tehtävää, ja suurin piirtein samoilla edellytyksillä kuin mitä edellytämme linja-autoa kuljettavalta? Enkä todellakaan itse yritä sen paremmin ylentään kuin alentaa kummankaan ammatillista osaamista.

Ainoa ero niissä lienee, että toisessa ammatin harjoittaminen voi loppua kerran puolessa vuodessa pakolliseen terveystarkastukseen. Suositeltava käytäntö myös niille, joilla sitä nyt ei ole? Ai niin. Ja liikennelentäjiltä edellytetään englanninkielen ilmailukielen fraseologian osaamista. Sen osaa opetettu apinakin.

Onko maksamamme palkan ero sen väärtti?

Nimimerkki

25 vuotta lentolupakirjan omannut

PS.

Selitykseksi ei käy, että lentäjät pakenevat muuten ulkomaille. Halukkaita riittää. Ja juristit hallitsevat sopimustekniikan.

keskiviikko 1. elokuuta 2007

Ajatuksenvapautta - Handsfree




1.8.2007 15.55 | hakki47 | Liikenne

Kaipa tässä täytyy hyväksyä, että ainakin valtaosa kesästä on taakse jäänyttä. Näin voi päätellä ainakin siitä, että yhä useammin tulee avattua läppäri ja luettua kaiken maailman blogeja. Kai sitä sitten itsekin täytyy aloittaa kirjoittaminen?? Aihe olkoon vielä mätäkuun juttu.

Muutama päivä sitten uutisoitiin näyttävästi poliisin tehoisku. Sen tarkoituksena oli palauttaa kuljettajien mieliin kännykkään puhumisen vaarat autossa. Nyt kuulemma kännykän kädessä pitäminen riittää rikesakon antamisen perusteeksi. Aika mielenkiintoinen laintulkinta. Väittäisin, että vähintään yhtä vaarallista on savukkeen, lihapiirakan, limupullon, iltapäivälehden, jne. jne…. pitäminen kädessä autoa ajettaessa. Tuskin johtavat kuitenkaan rikesakkoon.

Jotenkin on eri puolilla maailmaa päädytty siihen, että kännyn pitäminen autossa kädessä on jotenkin vaarallisempaa kuin siihen puhuminen autossa. Itse uskon kuitenkin, että mikä tahansa asia, joka vie huomiota ajamisesta on vaarallista. Siihen riittää ajatus, valonvälähdys, itkevä lapsi takapenkillä, amppari… mutta se pidänkö kädessäni sitä palikkaa ei juurikaan vaikuta. Ja samalla tavalla taitaa ajatella aika moni muukin.

Kaikkea emme voi kieltää. Tai voimme, kuten nyt on käynyt mutta se johtaa vain järjettömyyksiin. Ja kontrolloimisen mahdottomuuteen ja vielä yleisen lainkuuliaisuuden vähentymiseen.