lauantai 23. heinäkuuta 2016

Se siitä NATOsta ja EUsta

Miten saada aikaan sotavarustelun kierre, vaikkapa Euroopaan. David Trump sen kertoi

Tähän menessä Euroopan NATO-, EU-, EMU-, "puolueettomat" ja muutkin valtiot ovat voineet parantaa maailmaa - ja omaa hyveellistä omaatuntoaan - kauniilla, yhteistyötä ja kansainvälistä kriisinhallintaa painottavilla julistuksillaan vetoamalla historiansa painolasteihin. Nyt, varsinkin jos Trump tulee valituksi - ja mikä estäisi kun pähkähullu opportunisti pääsee vastuttamatta vääntämään kansan syvien rivien atavistisia pelkoja, intohimoja, uskomuksia ja ihan oikeita syrjäyttämisen ja köyhdyttämisen kokemuksia epätotuuksilla ja suoranaisilla valheilla? "Heikäläisille" syyllisiä ovat aina "muut". Niitä vastaan toimii vain väkivalta ja kansalaisoikeuksien rajoittaminen.

Kun maailmanpoliisi ja omanlaisensa markkinaliberalistisen demokratian johtava asiamies ykskaks luopuu roolistaan, ei sen "sateenvarjoon"  luottaneille jää moniakaan mahdollisuuksia. Tällähän Trump nyt uhkaa. Vaihtoehdot Itä-Euroopan vasta Neuvostoliitosta irtaantumaan autetuille kaventuvat nopeasti. Ei varsinkaan kun omilla toimillaan ja "sateenvarjon" pitelijän yli 70 vuotta aktiivisesti markkinoinnun toiminnan jatkuvuuten tästä ikuiseen on haluttu uskoa.

Lausunnollaan Trump ei suinkaan ole ensimmäinen. Saman viestin toi hyvin selvästi jo yli kahdeksan vuottaa sitten esille USAn silloinen puolustusminiteri Robert Gates eläkkeelle jäädessään yli kahdeksan vuotta sitten. Eivätkä he kaksi, heistä kumpikaan ole missään tapauksessa ainoita, Monilla jenkeillä jo on perinteisesti hyvin voimakas isolationistinen asenteiden pohjavire.

Ymmärtäähän sen. Valtameri idässä ja lännessä. Pohjoisessa maa jonka historia vahvasti itseensä kiinnittää. Etelässä toisen luokan sotilavaltio, jonka erottaminen uudella Kiinan muurilla valaa tietämättömiin ja ajattelukyvyttömiin uskoa "pelastumisen" mahdollisuudesta. Siihen, että samalla menetetään kansantalouden elinkeinoelämän kannalta hintakilpailuukyisin työvoima, eikä silti lisätä sen paremmin turvallisuutta kuin talouteen ensimmäistäkään työpaikkaa - päin vastoin - ei lauman äänestysvalinnoissa mitään paina. Popusisten ruokkima psykoosin, jopa paniikki pitää siitä huolen.

Kun kansan taloudessa menee huonosti ja huonommin, kun amerikkalaisen unelman vaaliminen osoittautuu keinoksi - valtion suostumuksella -orjuuttaa kansakunnan valtaosa superrikkaiden rahantekokoneeksi, kun toisen mailmansodan, kylmän sodan ja sen jälkeisen ajan ylivertaisen markkinaylivoiman taloudellinen hyöty - ja kotimaisen talouden ja tulonjaon vaikutus keskiluokkaisen amerikan arkipäivään on törsätty ja säilyneiltä osin siirretty rikkaimman 1% omaisuudeksi ja kun 70 vuoden sateenvarjon tarjoamisesta on seurauksena kiitollisuuden ja yhteistyön sijaan vain pilkkaa, ivaa ja valitusta, alkavat vaatimukset kuten Amerikka ensin, Amerikka Amerikkalaisille (siis valkoisille amerikkalaisille, siis maahanmuuttajille), Antaa eurooppalaisten itse hoitaa ongelmansa, kuulostaa messiaaniselta lupaukselta.

Näin on tapahtunut aiemminkin. Ei saatu Woodrow Wilsonin lempilasta Kansainliittoa toimimaan kun Capitolin parlamentti ei edes suostunut siihen liittymään. Franklin D. Rooseveltin ja Winston Churchillin Atlantin julistuksesta synnytetty YK rampautui edellämainittujen ja Joseph Stalinin sekä myöhemmin Neuvostoliiton valta- ja talouspoliittisiin ristiriitoihin. Osin niiden seurauksen vauhdittunut siirtomaavaltojen hajoaminen tuhosi YKn mahdollisuudet lopullisesti. Ja nyt voittajana - toivottavasti vain näennäisenä ja edes vain tilapäisenä ovat maailmamme diktaattorit ja would-be-diktaattorit, joita - virheellisesti ja kansanomaisesti - myös populisteiksi kutsutaan.

Blogissani Ystäväni ei vastannut 20.9.2007  Suomen puolustamisesta ja samalla NATOsta ja sen tulemisesta Suomea puolustamaan kirjoittaessani totesin ystäväni todenneen: "No kyllä jenkit ainakin tulisivat." Näin se elämä heittelee; jos Trumppi valitaan ilmeistä on, että vaikka Putler valloittaa ensin Baltian maat, sitten entiset Warsovanliiton maat ja viimeksi loput Eurooppaa ei jenkit enää tulisi. Ei vaikka vanha sanonta väittääkin että "ei kahta ilman kolmatta".

Palautan jälleen mieleen itsenäisen 208 - vuotisen historiamme opetukset, lauseet Suomenlinnan Kuninkaanportin pielessä sekä Paasikiven muistomerkissä. Samoin  Kaarlo Kramsun kirjoittaman runon, joka kertoo nuijasodan kapinapäälliköstä Jaakko Ilkasta: 


 ”Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. 
Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.


Tarttis varmaan jotain tehdä. Ihan itte.

Ei kommentteja: