torstai 4. syyskuuta 2014

Jatkosodan päättyminen, Putlerin Ukrainapolitiikka ja Liikenneopetuksen päättömyys.


Sattumalta Suomi ja Ruotsi, sekä puolen tusinaa muuta NATO-kumppania saavat juuri tänään kutsun syventää yhteistyötään NATO-partnerina. Ja ihan hyvä niin. Sattumalla viittaan luonnollisesti siihen, että Jatkosodan aselepo tuli voimaan juuri näihin aikoihin, 70 vuotta sitten. Tai ainakin näin oli aseleponeuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa sovittu. 

Muistini mukaan NL jatkoi tulitusta ja hyökkäilyä vielä vuorokauden ja kirjautti tuon päivämäärän myöhemmin myös aseleposopimukseen. Onneksi Suomen radiotiedustelu oli saanut tietää, että Romanian Bessarabiassa, nykyisessä Moldovassa Veli Venäläinen oli jo aiemmin menetellyt vastaavalla tavalla ja onnistunut jatkamaan hyökkäystään ja maan valloittamista. Suomalaiset sotilaat olivat etukäteen saaneet ohjeet pysyä taistelupesäkkeissä, olla vastaamatta tuleen ellei päälle tulla. Venäläisten tulitus loppui vasta 5.9. klo 11.00.

Kovin tuntuu samanlaiselta Venäjän, siis Vladimir Stalinovytsh Putlerin nykyinen Ukrainanpolitiikka. Näennäistä poukoilua eri henkilöiden erisisältöisten lausuntojen osalta, mutta taatusti tarkkaan harkittua strategiaa. Nyt viimeksi sillä on ainakin aikaansaatu jonkinlainen aikavoitto, EUn pakotepäätösten siirtäminen päivällä, parilla. 

Vaan kirjoitetaan välillä jostain muustakin

Hesarin yhtenä pääkirjoituksena on asia, josta itsenikin on tehnyt mieli kirjoittaa jo kesästä lähtien. Pravda toki puhuu jälleen vain yhdestä ilmiöstä, mopoautojen turvattomuudesta. Moottoriajoneuvojen käyttöön ja liikenteeseen liittyvä lainsäädäntö ja viranomaiskäytännöt on saatava kokonaisvaltaisen reviision kohteeksi. Aivan ilmeisesti alan nopea kehittyminen, julisten palveluiden leikkaamiset ja erityisesti Autokoululiiton, Liikenneturvan yms. lobbailu on vienyt naurettavuuksiin.

Erityisesti mieleen tulee nyt kai toivottavasti jo peruutettu ja muutettu autokouluja suosiva ja ajokortin hintaa jälleen kasvattava ajokorttilaki, parhaillaan päättyvä kuorma-autokortin päivitys, mopo ja mopo-auton kuljettajajakoulutus ja ns. päätöksentekijäin ilmeinen haluttomuus ottaa järki käteen liikenneturvallisuudessa, kuten pääkirjoituksesta käy ilmi. Ministerien ja ministeriöiden tehtävänä ei tällä alalla voi olla keskittyminen autokoulujen liikevaihdon, työllistävän vaikutuksen ja kannattavuuden kasvattamiseen.

Nykyinen lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen taso on kansalaiselle kallis, järjetöntön ja nuortemme kannalta hengenvaarallinen. 






Ja tähän loppuun taas yrityksistäni osallistua kansalaiskeskusteluun, mikä aivan ilmeisesti sekin on aika hukkaan heitettyä aikaa.




Mahdollista, vaan tuskin kovinkaan todennäköistä. Miksi ihmeessä Putler haluaisi vielä suomalaisetkin vaivoiksensa?

Kohteesta <




Voisin kuvitella euro-alueen ja koko EUnkin muodostavan olennaisen osan Sveitsin viennistä? Kun Euro- ja EU-alueen talouksien kulutus supistuu, ei kai  voi olla ihme jos Sveitsinkin talous joutuu vaikeuksiin? Samanaikaisesti taistelu veroparatiiseja, harmaata taloutta ja veronkiertoa on varmasti myös rokottamassa pankkisektoria, jonka painoarvo lienee jonniinmoinen. 

Jälkimmäinen on Sveitsin valinta, edellinen Tante Merkelin ja Mario Draghin. Kysyntä loppuu kun kulutus loppuu. Pitäisi varmaan aikaansaada kysyntää?






Kulutus lisää kysyntää. Kauan kestää ennen kuin Hollande ja Draghi ovat tämän viisastenkiven kohdanneet.

Kysyntää tälle 500 miljoonan ihmiselle saadaan luomalla palkansaajille mahdollisuus ja uskallus käyttää rahaa. Se taas tapahtuu "oikeimmin" tarjoamalla nyt EUn työttömälle 12 % töitä. Tarvittaessa rahaa toki voidaan heittää vaikka helikoptereista, mutta en oikein jaksa sen paremmin uskoa Schäublen, Weidemannin kuin Tante Angelan moiseen suostuvan, varsinkin jos rahat mahdollistaisivat "ongelmamaiden" luopumisen julkisen kulutuksen tappo-ohjelmistaan. Typeryys istuu kovasti kiinni oman maan historian väärin tulkituissa traumoissa.

Sen sijalle voitaisi hyvin kehittää NEW DEAL tyyppinen kehitys- ja investointiohjelma painamalla lisää rahaa.

Olisi korkea aika lisätä kysyntää. Miten on mahdollista, että EKP toimii vain Saksan ohjeiden ja reunaehtojen mukaan? Ovatko muiden euro-maiden päämiehet ja keskuspankkiirit todella tahdottomia, Tante Merkelin & kumppaneiden vietävissä olevia vetelyksiä, vai eivätkö he todellakaan osaa ajatella itsenäisesti? Vai onko jokaiselle paikka En mansikkapaikoissa tärkeämpi kuin EU, euro, oma kansakunta?





Olisi korkea aika ns. poliittisten päättäjien ottaa huomioon euro-alueen talouksien kokonaisuus päätöksiä tehtäessä ja muuttaa niitä sopimuksia, jos tehdyt sopimukset ovat olleet EUn kannalta järkevän rahapolitiikan noudattamisen esteenä.

Itsenäisen EKPn ei ole pakko toimia, eikä se saa toimia vain yhden valtion etujen mukaisesti. On selvää, että vähitellen koko alueelta surkastuva kysyntä aiheuttaa korjaamattomia yhteiskunnallisia rakennevaurioita ennen kuin mitään nykymenon puolustajien odottamia julkisen sektorin leikkaamisesta seuraavia etuja voidaan nähdä. Pitkällä aikavälillä seuraukset näkyvät myös Saksassa.

Parhaimmillaan tilanne olisi korjattavissa EUn NEW DEAL tyyppisellä ohjelmalla, koska 12 prosentin työttömyys on saatava radikaalisti pienentymään.






Luottamus Putleriin on läntisiltä toimioilta kadonnut. Siitä hän joutuu itse kantamaan vastuun. Dementointi tai "asian irrottaminen yhteydestään" ei enää hämää ketään muita, kuin fanaattisimpia opetuslapsia lännessä. Vaan mitä sitten? Ukrainan osalta hän voi NATOn interventiota pelkäämättä menetellä miten tahansa lyhyellä aikavälillä. NATOlla ei ole sen paremmin halua kuin kykyäkään estää.

Pidemmällä aikavälillä hän kyllä samalla tulee vaikuttamaan NATOn aseman korostumiseen ja jäsenten sotavoimien kasvamiseen. Mutta sitä ennen hän varmasti vie aloittamansa loppuun.

Kukaan ei tiedä mikä hänen todellinen tavoitteensa on; saadako haltuunsa Ukraina, ja Moldova vaiko Tsaarien koko Venäjä vuodelta 1914 kuten hän laajimmissa kannanotoissaan on antanut ymmärtää, jolloin todellisessa vaaravyöhykkeessä ovat edellisten lisäksi myös Puola, Baltian maat ja Suomi. Valko-Venäjän Lukatshenkan ei ensi vaiheessa varmaan tarvitse huolta kantaa?






Sanot; ”Taloudellisesti heikko yhteisö on myös poliittisesti ja sotilaallisesti heikko.” Jos tuohon vielä lisätään, että huonosti toimivan markkinatalouden syy on huonosti toimiva demokratia päästäänkin perussyyhyn.
Toimivassa demokratiassa korostuu asiantuntemus, jota nykyiset päättäjät eivät tunnu ottavan huomioon lainkaan. Heille tuntuvat riittävät uskonkappaleiksi korotetut luulot asioiden ja mahdollisten ratkaisumallien ”ainoat oikeat totuuden”. Niistä keskeisin taitaa olla vakaumus omasta oikeassa olemisesta? Vaihtoehdot tai edes AOTn kyseenalaistaminen on kerettiläistä ja sen harjoittajat luusereita.
Kysyt; ”Mutta ehkä kukaan ei oikeasti halua laittaa Euroalueen taloutta kuntoon?” Voisiko syy olla seuraava? Kun EU ja sen edeltäjät lähtivät idealistisesti luomaan tätä rakennelmaa he lähtivät luomaan Eurooppaa? Viimeistään euro-kriisi on osoittanut ja Ukrainan kriisi vahvistanut, että Eurooppaa ei ole. On ainoastaan joukko isoja ja pieniä valtioita, joiden keskeinen yhteistyö johtaa nolla-summaan. Ja jokaisen valtion edustajat varjelevat siinä voittamista, koska heidän valtansa perustuu kansallisiin äänestäjiin mutta heidän ”uransa” edellyttää näyttävyyttä suhteessa muihin?
Myönnän kuuluvani lähtökohtaisesti federalisteihin. Valitettavasti sen paremmin taloudelliset, hallinnolliset kuin henkisetkään rakenteet eivät liittovaltion syntymistä enää edistä. Enkä usko, että edes Venäjän arvaamattomuudesta ja ennakoimattomuudesta saadaan riittävää yhdistävää uhkaa. Pelastautukoon ken voi. Vaan mistä löytyy se kippari, joka uskaltaa puhaltaa pilliin ja julistaa ” jättäkää uppoava laiva” ennen pienten itäisten jäsenmaiden järjestäytymätöntä paniikkia?





Vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen elinkeinoasiamies Esko Aho teetti puolueilla ryhmätöitä, vaikka työttömyys oli repeytynyt käsistä jo edellisvuoden lokakuussa. Muistaakseni toukokuussa markka liitettiin ecu:n ja työmarkkinat sulkeutuivat kertaheitolla. Hesarin sunnuntainumerosta ei vapaita työpaikkoja löytynyt enää kuukausiin.
Työttömyys kasvoi vakaata vauhtia vuoden 1994 helmikuuhun, jolloin taidettiin saavuttaa ennätys; 777.000 todellista työtöntä ja alityöllistettyä. Tähän on sisällytetty tempputyöllistyneet, lomautetut, tp-koulutuksessa roikkuneet, lomautetut, putkitetut… Vain työvoiman ulkopuolelle siirtyneiden määrää en silloin löytänyt. Työttömyys neljä vuotta koilliseen eikä tuloksellisia toimenpiteitä. Todistanee myös, että 25 % ei riitä mihinkään.
On todella kohtalon suurinta ivaa, jos Jyrki-boysta leivotaan kasvu- ja työllisyyskomissaari. Mies, joka paljain käsin on käytännössä tuhonnut Suomen kasvupotentiaalin ja työllisyyden saa vielä uuden tilaisuuden, nyt pilata koko Euroopan. Ehkäpä Tante Angelan puudelina vaan on niin fantastista.





"On muistettava, että Venäjä ei voi seistä syrjässä, kun ihmisiä ammutaan  lähietäisyydeltä", hän sanoi." Lähietäisyydeltä löytyy venäläinen joka tapauksessa.





"Nykyinen neoliberailstinen talouspolitiikka on typeryydessään vertaansa vailla jossa markkinataloutta leikitään kommunismin säännöillä. Aidossa markkinataloudessa riskit kantavat ne jotka ne ovat aiheuttaneetkin eikä niiden kustannuksia sosialisoida veronmaksajille. Yhtä naurettavaa olisi palomiehien alkaa sammuttaa tulta bensalla." Juuri näin, mutta muutosta on turha odottaa. 

Liian moni kokis-, demari- ja kepu-poliitikko joutuisi myöntämään harjoittaneensa ja hehkuttaneensa perusteiltaan virheellistä finanssipolitiikkaa ja myötävaikuttaneensa siten maan talouden ja tulevaisuuden aktiiviseen tuhoamiseen. Inhottavimmaksi asian meille taviksille tekee se, että seuraavatkaan vaalit eivät tuo helpotusta. Sanovatpa asiantuntijat mitä tahansa. 


Suomessa kun asiantuntemuksella ei enää ole väliä paitsi ns. poliittisella asiantuntemuksella.




Juuri näin. Ja yhtä eksyksissä ovat Euroopan läntiset suurvallat nyt, kuin silloin. 

Tällä kerralla voi kyllä käydä niin, että jenkit eivät enää tule pelastamaan vaikka väitetäänkin, ettei kahta ilman kolmatta. Syinä demograafinen muutos, Kiinan kasvava vaikutus, Euroopan merkityksen väheneminen kauppapaikkana, itsepintainen haluttomuus ottaa itse vastuu puolustuksestaan ja USAn kyvyttömyys ratkaista omat ongelmansa luovat hyvän pohjan isolationismille.





Vladimir Stalinovytsh Putler ei ole piilotellut missiotaan palauttaa Äiti Venäjän kunnia ja Romanov Tsaarien Venäjän maa-alue jälleen yhden johdon alaiseksi. Hänen.

EUn suurten maiden poliitikot ja erityisesti poliittiset johtajat eivät vieläkään ole ymmärtäneet, että Venäjä on aloittanut täysimittaisen sodan 26.8., kuten Moldovassa uutisoitiin päiviä ennen.


Mutta Putleriin ei enää vaikuta muu kuin voima tai sillä uhkaaminen. Siis sodanuhka. Siihen tuskin sen paremmin USA kuin varsinkaan EUn suuret maat uskaltavat ryhtyä. Heidän pitäisikin, ennen kuin jälleen kerran joku näistä poliittisista valopäistämme heiluttelee paperinpalasta kertoen sopineensa rauhasta meidän ajallemme. Se ei ole toiminut aiemminkaan.







Valtionverotuloihin puuttuminen voi kyllä tässä vaiheessa aiheuttaa hyvin pahoja haittavaikutuksia. Pidemmällä aikavälillä olen samaa mieltä. Lisäksi kannat vaihtelevat maittain. 

Tehdäänpä temppu ihan miten tahansa, nyt on luotava kysyntää. Nopeasti ja paljon. Inflaatiopelko ei ole uhka. Itse asiassa 4 - 6 % inflaatio on osoitus markkinatalouden toimivasta mekanismista.







Hieno yhteenveto jälleen suomalaisesta todellisuudesta. Meillä voi olla samaan aikaan asiasta vain yksi totuus ja niin kauan, kun "esivallaksi" koettu siihen uskoo, asia on niin. Muunlaisia näkökulmia esittävät ovat kerettiläisiä ja joutavatkin roviolle. Sillä ei ole väliä mitä itse kukin sanoo ja miten perustelee, vain se kuka sanoo on tärkeää.

Nytkin, kun elämän realiteetit paiskovat meitä pläsiin, kanta ei muutu. Oma itsenäinen ajattelu on useimmille meistä yksinkertaisesti liian vaikeaa ja siksi vastenmielistä. Jossain myöhäisemmässä vaiheessa, kun mitään ei enää ole tehtävissä todetaan joko "ei meillä ollut vaihtoehtoa" tai jos viimeisellä hengenvedolla vielä yritetään kääntää suuntaa ja epäonnistutaan "mitä minä sanoin".







Kriisi on kuitenkin jo edennyt niin hankalaksi, että valuutta-alueellamme tarvitaan uusi NEW DEAL ja kohdentaa "investoinnit" sinne, missä niistä on suorin vaikutus kulutukseen, työllisyyteen ja yhteiskuntarauhan säilymiseen ja pidemmällä aikavälillä EUn talouden ja teollisuuden toiminnan tehostumiseen. 





Ei kommentteja: