Mistä euron, EUn ja USAn velkakriisissä oikeasti on kysymys?

Tätä kriisiä ei ainakaan voi laittaa ns. tavisten piikkiin, kuten niin monet tätä ennen on laitettu? Onko kyse siis pankkiirien ahneudesta? Poliitikkojen vastuuttomuudesta? Kapitalismin rappiosta? Markkinaliberalismin konkurssista? Globaalisuuden kirouksesta? Jostain näistä, vaiko näistä kaikista?

Eiköhän perussyy ole aika ilmeinen? Ihan samalla tavalla kuin me tavikset tuloinemme ja veroinemme olemme valuuttamme ainoa vakuus, olemme me ihan oman mukavuudenhalumme seurauksena vastuussa siitä, että olemme antaneet parlamentarismin rapautua puolueiden ja etujärjestöjen eliittien ikiomaksi nautinta-alueeksi, politbyrokratiaksi. Nyt tuo kehitys, esimerkiksi täällä Suomessa on tarkoitus vielä sementoida uudella vaalirahoituslailla.

Kun kansalaisten demokratia lakkaa toimimasta vääristyy myös markkinatalous. Sen jälkeen kansantalous ja kansantaloudet voivat vain huonosti tai vielä huonommin. Jos tätä demokratiaa ei lähdössä ole edes ollut, on markkinataloudesta tullut vain eliitin saalistusautomaatti.  Sen seurauksista kärsivät kaikki muut, omat ja vieraat.  Sillä peliä, myös globaalia markkinatalouspeliä voi samanaikaisesti pelata reilusti vain yksillä säännöillä. Omien sääntöjen noudattaminen on yhteisten sääntöjen rikkomista.

Deng Xiaoping loi pohjan sille, että Kiina ja sen massat pystyttiin kommunismin komennossa organisoimaan maailman valmistavan teollisuuden onnelaksi. Kiina-ilmiö kasvoi säätelemättömän kapitalismin seurauksena koskemaan kaikkia ns. länsimaita. Työ muutti kiihtyvällä vauhdilla sinne, missä siitä ei tarvinnut mitään maksaa. Ennen kaikkea se muutti pois sieltä, missä siitä jouduttiin työntekijöille edes kohtuullinen toimeentulo maksamaan. Näin alkoi tämän kehityksen pääomien keskittyminen.

Ronald Reagania, Margaret Thatcheria ja Milton Friedmania saamme kiittää siitä, että rajoittamaton, säätelemätön kapitalismi otettiin markkinoiden ihanteeksi. Markkinat eivät kuitenkaan korjanneet itseään, ja kun säätely miellettiin tehottomuudeksi, sitä vaativista poliitikoista tuli … sosialisteja tai jotain vieläkin pahempaa. Ja pääomat, myös ns. länsimaissa jatkoivat keskittymistään.

Mihail Gorbatshov avitti huolehtimalla siitä, että Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota saatiin loppumaan. Hetkeksi. Ydinpelote menetti merkityksensä. Hetkeksi.  Maailmassa oli vain yksi supervalta. Hetken.  Pelko väistyi. Varmaan vain hetken sekin. Rahamarkkinat vapautettiin kansakuntien ja kansalaisten varallisuutta kasvattamaan. Tulos ja teho tulivat uudeksi uskonnoksi. Tosin työpaikat jatkoivat häviämistään.

Ja me tavikset, me autoimme tätä kehitystä riemulla. Halpoja tavaroita, koneita, laitteita, kulkuvälineitä, leluja, elektroniikkaa … ja huomenna vielä näitäkin halvempia.  Äänestimme jaloillamme joka päivä. Ja samalla tehokkuuden kasvun vaatima keskittyminen siirsi meidät äänestämään autoillamme niihin suurten väylien risteyksiin syntyviin tavarataivaisiin. Mutta työpaikat jatkoivat häviämistään, varsinkin teolliset.

Mutta onhan meillä rahaa. Yhä harvemmilla palkkatuloja, mutta heillä entistä enemmän. Ja lopuilla sosiaalitukia, jotka rahoitimme kasvattamalla velkaa. Ja valtiokin kehotti kuluttamaan, se kun pitäisi yllä kasvua ja pelastaisi maan ja taloutemme.

Eikä meiltä sitä aikaa eikä kiinnostusta kaiken kuluttamisen ja laatuajan vaatimusten paineessa enää politikointiin jäänyt. Telkkari kun vielä tarjosi yhä kiihdyttävämpiä ja vangitsevampia tosi – elämiä, joka ilta. Ja kyllähän me kerran neljässä vuodessa valtuutimme puolueiden ehdolle asettamia ihmisiä päättämään puolestamme. Kyllähän he, asiantuntijoina hoitavat homman puolestamme. Mutta eipä näin onnistu. Puoluekoneistojen lisäksi valtaa alkavat käyttää kansalaisten sijasta etujärjestöt ja niiden lobbarit. Suuren maailman kokemusten siivittämänä.

Erityisen menestyksekkäästi maailmalla, erityisesti USAssa on menestynyt pankki- ja rahoitussektori. Ja ymmärrettäväähän se on. George W. ja hänen uskonveljensä tarvitsivat rahaa terrorismin vastaiseen sotaansa. Jopa siihen määrään, että valtio saa vielä painaa setelit ja kolikot, mutta rahaa valtioiden ja maailman talouksiin luovat yksinoikeudella pankit. Muutamassa vuodessa maailmantaloudessa pyörivästä rahasta vain alle 10% enää on vaihdettavaa valuuttaa. Loput ovat pankkien liikkeelle laskemia johdannaisia, eri tavalla paketoituja velkakirjoja. Niitä käsittelevät vain alan miehet, eivätkä hekään välttämättä ymmärrä mitä ne sisällään pitävät. Ja tässä nyt olemme.

Kun pankit luovat 90 % rahasta ja valtiot - siis poliitikot - tarvitsevat rahaa kaikkiin mahdollisiin hyviin hankkeisiinsa, lienee aika selvää ketkä tämän maailman poliitikkoja pyörittävät? Kenen pillin tahdissa nyt mennään? Kenelle korot maksetaan?

Sille, jonka tarjouksesta ei voi kieltäytyä. Koronkiskurille.

Mutta mehän tämänkin leikin hinnan saamme maksaa. Korkojen kera.

Ellemme sitten saa pankkiirien ja poliitikkojen peliä poikki. Tavalla millä tahansa.