Entäs nyt Pinneberg?

 

Urpilainen palaa tyhjin käsin Berliinistä mutta ehkä kokemusta rikkaampana?  Olemme ilmeisesti onnistuneet ainakin siinä, että kokonaisuuden sijaan koko Eurooppa tuntuu keskittyvän tämän kriisin  yhteen pienimmistä osasista? Koko aita on kaatumassa, kun kaikki keskittyvät aidan värimaailmaan.  0 0 0 . . .

KL.fin napakassa kiteytettiin euron ja EUn tilanteen kehitys mielestäni oivasti: 

Ensimmäinen valuvika on, että vuoden 1992 alusta voimaan tullut Maastrichtin sopimus eli sopimus Euroopan talous- ja rahaliitosta antaa jo niin yksityiskohtaisen perustan euromaiden talouskurille, että pelkästään sen noudattaminen olisi säästänyt euroalueen nykyiseltä kriisiltä.

Toinen vika on, että euroalueen suurin talous Saksa ja toiseksi suurin talous Ranska eivät noudattaneet sopimuksen sääntöjä vuosina 2002 - 2003 antaen näin kaikille euromaille oikeuden olla välittämättä säännöistä.

Kolmas perusvika on, että unionille vaaditaan lisää päätösvaltaa talous- ja rahapolitiikassa tilanteessa, jonka on luonut euromaiden hallitusten jatkuva leväperäisyys taloudenpidossa

Tähän on tultu, sanoisi varmaan nyt jo edesmennyt Kauko Kare.  Entäs nyt Pinneberg?

On varsin epätodennäköistä, että ainakaan johtavien EU-poliitikkojen nykyisellä ”liian vähän, liian myöhään”- strategialla markkinoiden verenhimoiset hurtat saataisi karkotettua. Ja ne on karkotettava, jos halutaan uskoa heikoimpienkin euro-maiden voivan panna taloutensa tasapainoon. Yhden jäsenen ulostaminen ei taatusti onnistu, sillä USBn yhtä oivan kiteytyksen mukaan  nykyhistoria ei juuri tunne tapauksia, joissa raha- tai talousliitosta eronnut yhteiskunta jatkaisi elämäänsä ilman sisällissotaa tai äärimmäisiä yhteiskunnallisia levottomuuksia."  Ja mikä alkaa Balkanilla ei ennenkään ole sinne jäänyt.  Eikä jää nyt.  Osin samoista syistä en oikein jaksa uskoa yhtään lievempiin seurausvaikutuksiin AAA - luokkalaisten mini-eurostakaan, myös  senkään vuoksi, että luokittajat eivät anna tyylipisteitä. Pisteet muuttuvat hetkessä kun ensin euro ja sen myötä EU romahtavat.

Alamme siis lähestyä euron ja samalla EUn olemassaolon happotestiä. Onko tämä konsepti elinkelpoinen? Haluavatko valtiot sitä? Hyväksyvätkö kansalaiset sen? Ja erityisesti mitä tahtovat nämä Keski-Euroopan suuret - Ranska ja Saksa, joiden vuosisataisen eripuran poistuminen on luonut edellytykset mantereemme rauhoittumiselle?

Jotain on pakko tehdä, mutta mitä? Mikä olisi niin vahva, niin voimakas viesti Mr./Ms. Markkinavoimalle, että hän ei jatkaisi hyökkäyksiään? Sen arvo euroissa on sivuseikka, olivatpa yksikköinä miljardit eurot tai sadat, tuhannet tai enemmän. Kyse on nimittäin muutenkin ikääntyvän Euroopan tulevaisuudesta.

Liittovaltiokehitys ei tässä ilmastossa nyt taida todellakaan olla mahdollinen. Olisivatko eurobonditkaan enää tässä vaiheessa uskottava vaihtoehto, vai loisivatko ne vain uuden haasteen markkinavoimien repiville saalistuksille? Pitemmän päälle Pekka Väinämön, viimeksi napakan artikkelin keskustelussa esittämä ajatus kieltää yksityisen finanssisektori oikeus toimia valtion ja kuntien rahoittajana sietäis selvittää, mutta sen vaikutukset eivät jysähdä Mr./Ms. Markkinavoiman kalloon riittävällä voimalla. Sitä ei liioin tee Tobin veron käyttöön ottaminen pelkästään EUn alueella, eikä edes vaikka se otettaisi käyttöön kaikissa Länsimaissa. Koko maailmassa ehkä? Entäpä Ranskan, Saksan ja Ison-Britannian yhteinen ja yksipuolinen euromaiden tai vaihtoehtoisesti kaikkien EU-valtioiden velkojen takaaminen? Olen tietoinen siitä, että eurobondit ovat kattavampi vakuus, mutta samalla käytössä ”kulunut”, vaikutukseltaan liudentunut.

”Liian vähän, liian myöhään”- strategia ei yksinkertaisesti toimi, se on nyt jo päivän selvää. Shokkivaikutus, luu kurkkuun, dramatiikka dramatiikan vuoksi, tilanteen haltuun ottaminen markkinavoimilta on tehtävä. Tavalla tai toisella, mutta millä tavalla tahansa. Mitä muita ehdotuksia on tarjolla?

Vaikka mikään ei aiemmin olekaan kansoja paremmin yhteisten intressien edistämiseen johtaneet kuin ”kunnon” sodat yhteiseksi koettua vihollista vastaan, jätän sotilaalliset vaihtoehdot – Libyan kokemuksiin viitaten - tässä yhteydessä tarkastelematta.

 

PS. (klo  11.47)

Eivät vapauttaneet Saksan perustuslakioikeuden juristit poliitikkoja vastuusta. Mitä jää jäljelle, kun poliitikoista ei pelastajiksi ole? Kenraalitko?