Ruumiin ryöstäjäiset Pariisissa

vai Libyan ystävät? Vai olisiko tässä esimerkki kansainvälisen kolonialismin uudesta aallosta? Osoitus siitä, miten kansallisvaltion  omaisuus pannaan uusjakoon? Lihoiksi?

Nikolas Sarkozy nettosi tästä, nyt jo kohta puoli vuotta kestäneestä sotaretkestä sankarin maineen, josta "saattaa" olla hyötyä ensi kevään presidentin vaaleissa. Saihan Ranska lupauksen 35% Libyan raakaöljystä. Kun kyseessä on ollut pari kolme prosenttia maailman öljytuotannosta, lahja ei ole pieni. Mistäköhän se mahtaa olla pois? Ainakin libyalaisilta.

Oikein pelottaa ajatella mitä hyötyvät muut keskeiset Libyan ystävät, Iso-Britannia ja Yhdysvallat? Jako kolmeen kun olisi kovin yksinkertaista. Sen ehkä estävät muut ystävät Kiina ja Venäjä, jotka kumpikin - ponnistuksiaan säästämättä - ovat ystävyyttään Pariisissa osoittamassa.

Tässäkö tämän sodan saldo? Maa raunioina, kansalaisista suuri osa ruumiina, maan rikkaudet ulkopuolisille?

Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei sitten saanut kutsua Pariisiin siitä huolimatta, että "me indikoimme, että haluaisimme olla mukana." Olisiko tässä osoitus painoarvomme pienenemisestä nykyhallinnon vakuuskiemuroitten seurauksena? Muistammehan kuitenkin, että sen paremmin Tavja kuin Erkkikään ole ollut toivottu vieras Washingtonissa. Mahtaako enää olla Lontoossakaan? Mutta Ulan Batoriin päässee?