keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Raketteja ja paljon rahaa?





Ei tuonut Joulupukki Euroopan valtioille rahaa. Ei alkanut EKP vielä painokonettaankaan pyörittämään. Joten euro-alueen ylivelkaantuneiden maiden kannalta mikään ei ole muuttunut, kun velat eivät saataviksi muuttuneetkaan. Enkä usko, että paremmin tulee Uutena Vuotenakaan käymään, vaikka kuinka toivottaisi?


Taloussanomien Jan Hurrin mukaan "EU:n tai euroalueen talouspäättäjät eivät ole suoraan sanoneet, että kriisitoimien tarkoitus on maksattaa kriisimaiden liian suuria velkoja ja kattaa uhkarohkeiden pankkien liian suuria riskejä kaikkien euromaiden veronmaksajilla.... Selvillä on vasta, ketkä eivät joudu kärsimään pankkien ja muiden riskinottajien ottamia riskejä: pankit ja muut riskinottajat itse." Olen taipuvainen samaan päättelyyn.

Kun inflaation lisääminen painokonetta pyörittämällä saattaa päättäjien virheet, siis pankkien ja poliitikkojen virheratkaisut, yhteiskuntien kaikkien muidenkin ryhmien, erityisesti kuitenkin laajan keskiluokan maksettavaksi, on moiset toimet kaikin mahdollisin toimin estettävä. Joskaan ei taviksen lihaksilla muuten niin ainakin siten, että lisätään kansalaisten tietoisuutta. Inflaation merkittävä kasvattaminen on päätöksentekijöitten valinta. Valinta, joka tekee velan maksajiksi ne, jotka velkaa eivät ole ottaneet.

Rakkaat poliittiset päätöksentekijämme ovat jo monta vuotta osoittaneet sen, mitä he eivät ainakaan hallitse. Päätöksentekoa, varsinkaan kansalaisten etujen mukaista päätöksentekoa. Tämä taas osoittaa, että Saksa on peloissaan oikeassa. Nykypoliitikot eivät taatusti osaa hallita inflaatiota. Varmasti he onnistuvat vain sen kasvattamaan hyperinflaatioksi. Vain saksalaiset todella tietävät, mitä siitä seuraa ja pahimmillaan vielä saattaa seurata.


Velkaa ei pysyvästi velalla voi hoitaa. Jossain vaiheessa jonkun täytyy se maksaa. Mielestäni maksaminen kuuluu velan ottajille, tai ainakin sopimusosapuolille, sekä ottajille että antajille. Ei siihen pidä muita sotkea. Eikä osattomia ollenkaan.









2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lasse Ahola joutui haistamaan Raimo Lammen terskan hajua kun hän veti esinahan taakse yllättäen hänen pään vieressä

Anonyymi kirjoitti...

Nyt saatanan homo se turpa kiinni on saatanan törkeää tulla toisten ihmisten blogi sivuille huutelemaan tuollaista paskaa mikä on juuri sieltä syvältä reiästä lähtöisin tasoltaan