maanantai 1. helmikuuta 2010

Seteleissä piisaa

"Turun yliopiston vararehtori Tapio Reponen esittää Suomen innovaatiopolitiikan uudelleen kohdistamista. Liikesivistysrahaston 90-vuotisjuhlassa Turussa puhuneen Reposen mukaan Suomen kaivatut innovaatiot syntyvät yksilöistä, eivät rakenteista." Näin Kauppalehti juuri nyt.


Eipä hevin uskoisi, että Reposen on annettu esittää kuolematon seteliajatuksensa nimenomaan Liikesivistysrahaston tilaisuudessa. Taisin muutama päivä sitten lausua jotain kuolematonta Seteliselkärankaisista.


Aivan sattumoisin kävimme tänään, taas kerran keskustelua yrittäjyydestä, sen esteistä ja tavoista sitä maassamme vauhdittaa keskustelua Meilahdessa. Ja siltä osin kuin itse kullakin kokemuksia yritystoiminnasta on taisimme olla pitkälti samaa mieltä tavoista, joilla yrityksiä maahan synnytettäisi.



  • Pidetään virkamiehet ja oppilaitokset mahdollisiman etäällä kaikesta yrittäjyyden edistämisestä.

  • Edistetään nykyisin yritystoiminnassa olevien osaajien ja yrittäjien vapaaehtoista ja maksutonta neuvontaa yrittäjyyttä harkitseville.

  • Lopetetaan kaikenkarvaisten yrittäjyysohjelmien toteuttaminen ELYjen ja AVIen toimesta.

  • Korotetaan pakollisen alv-järjestelmään liittymisen lliikevaihdon alarajaa tasolle, jolla yksittäinen henkilö voi elää. (20.000 - 30.000 euroa)

  • Ja ehkä jotain pientä tukea, ei välttämättä rahallista, voisi antaa yrittäjille heidän laajentaessaan yritystään 1. palkollisella.


Mutta tämä ei luonnollisestikaan ole mahdollista koska ELY-konsultit, oppilaitokset ja puolueet jäävät silloin helposti sivuun suurista tukirahoista.


 


PS.


Asian mahdolista rahoitusta voisi tarvittaessa hoitaa lopettamalla maatoustuki. Kun tuensaajat saavat keskimäärin puolet enemmän maataloustukia kuin työttömät.


 


 

2 kommenttia:

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Tapio Reponen on myös Kauppatieteellisen Yhdistyksen (kts.tämä) nykyinen puheenjohtaja. Hänellä on runsaasti tietoa ja taustaa myös yrittämisestä ja yrittäjyydestä - vaikka hän Turusta onkin -, ja hänen sanansa innovaatioiden syntymästä on puhdasta Shumpeteriläistä yrittäjyyden asiaa.

Seteli on nyt päättäjien puheessa pinnalla ja luulen että T.Reposen ajatus on se, että edes jotain löytyisi yrittäjäyksilön tueksi.

Edottamasi viiden kohdan ohjelma on liian järkevä onnistuakseen, ja siksi Reponen ajattelevana yksilönä iskee samaan kohtaan mihin AINA SUURINTA VIISAUTTA edustava politiikko on jo tehnyt jäljen. Näin voi jopa jotain syntyä. Edes jotain.

Tulen lainaamaan ja jatkamaan listaasi. Me Suomessa olemme onnistuneet byrokratisoimaan ja lannistamaan yrittämisen ja yrittäjyyden lähes täysin. Paras todiste on se, että yrittämiseen tutustuneet - joko käytännössä tai kauppatieteitä lukeneina - EIVÄT perusta yritystä.

Kolhoosi (suuryritys, valtio, kunta) nähtäneen ihanteena tasapäistetyn lauman työpaikaksi. Se tarjoaa kaiken sen, mitä sosiaalinen ja demokraattinen yksilö tarvitsee (työturva, työmatka (setelit), ruoka (setelit), asunto, lääkäri, lastenhoito, vapaa-aika (setelit) ja ennen kaikkea kulttuuri (setelit)).

USA:ssa ei yrittäjäkokemusta aina noteerata ilman yhtä konkurssia - Suomessa se on lähes rikos, ja ainakin se estää kaiken ulkoisen rahoituksen uudelta yritykseltä.

hakki kirjoitti...

PLM

Aika aikaansa kutakin: \"Me Suomessa olemme onnistuneet byrokratisoimaan ja lannistamaan yrittämisen ja yrittäjyyden lähes täysin. Paras todiste on se, että yrittämiseen tutustuneet - joko käytännössä tai kauppatieteitä lukeneina - EIVÄT perusta yritystä.\" Kohta on pakko. Kun muuta ei enää ole. Kaikki eivät voi edes Kepulandiassa olla tuensaajia tai virkamiehiä.