tiistai 23. helmikuuta 2010

Tukehdutammeko Suomen hengiltä?

Hallinnoimmeko Suomen hengiltä?


 


"Oikeusministeriö tukehtuu pykäliin" uutisoi Kauppalehtemme. Ja toden totta, kahdessa vuodessa pykälien määrä on kasvanut 117 %, 2007vuoden  4.835 pyklästä 2009 vuoden 10.515 pykälään. Ja jos trendi jatkuu lähestymme varmaan 20.000 tarkastettavaa pykälää vuonna 2011? Mitä muuta mahtaakaan sinä vuonna tapahtua?


Myötätuntoni on luonnollisesti ministeriöiden, erityisesti oikeusministeriön epäinhimillisen työkuorman kasvuododotusten virkamiesvaikutuksen puolella. Oikein sääliksi käy.


Vielä enemmän käy sääliksi kansalaisia, joiden oletetaan kaikki nuo lait hallitsevan ja myös niiden puitteissa toimivan. Ja elleivät toimi kohtaavat rangaistuksensa oikeudessa. Siis kaikkien muiden paitsi kansanedustajien ja heidän edustamien puolueiden, jotka tarvittaessa säätävät itselleen sopivamman lain.


Voisiko olla, että lakien määrää voitaisi yhteiskunnassa vähentää, maailman muutoksen nopeutumisesta ja kansalaisten EU:sta huolimatta? Voitaisiko, esimerkiksi EUn pakottava lainsäädäntö, joka lienee vaikutuksiltaan on noin 80% tarpeesta, sellaisenaan vain kääntää suomeksi? Jätetään lain tulkinnatkin noilta osin EUn varaan?


Tai voitaisiko luopua esimerkiksi laeista, joiden rikkomista ei ole sanktioitu? Polkupyörakypärän käyttämättä jättäminen? Tai niistä joissa ei alun alkaenkaan ole ollut mitään järkeä kuten kännyyn puhuminen autoa ajaessa? Tai vaikkapa niistä, joiden rikkomista eivät alun alkaen edes oikeuskansleri tai oikeusasiamies vaivaudu tutkimaan tai syyttämään, kuten perustuslaki, erityisesti sen 29§? Tai niistä joita puolueet tehtailevat tilaustyönä oman valtansa ja etujensa pönkittämiseksi, kuten uudet vaali- ja puoluerahoituslait?


Muistan "tositarinan" kaukaa menneisyydestä, silloin kun lait ja dokumentit olivat savesta ja papyryksesta. Yhteiskunta joutui samaan tilanteeseen. Se oli hyvää vauhtia säätämässä itsensä hengil ja etsi luovaa, innovatiivista ratkaisua. Meidänkin varmaan pitäisi? He ratkaisivat tuikkaamalla tuleen juuri sen kirjaston, sen ainoan kirjaston jossa lakeja, asetuksia ja virkamiesten dokumentteja säilytettiin. Ongelma ratkaistu.


Onko meillä parempia vaihtoehtoja?


 


 

13 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Suomessa on tavattoman pitkälle kehittynyt näpertelykulttuuri. Niin yksityisen kuin julkisenkin sektorin organisaatiot keskittyvät strategioiden punomiseen, käppyröiden piirtämiseen, palaverien pitämiseen ja uusien näpertelijöiden palkkaamiseen.

Kun näpertely paisuu tarpeeksi ja organisaation tarkoitus unohtuu ja tuloksista alkaa tulla liikaa valituksia, ei suinkaan päätetä hankkiutua eroon ihmeellisillä titteleillä varustetuista turhista näpertelijöistä vaan aloitetaan organisaatiouudistus. Siinä riittää näpertelijöille puuhaa pitkäksi aikaa, ja kun se on valmis niin saman ruljanssin voi aloittaa uudelleen, jos alkaa vaikuttaa siltä, että organisaation valmistuminen on vähentänyt liikaa näpertelyn tarvetta ja alan spesialistit ovat vaarassa joutua ajattelemaan välillä organisaation tarkoitustakin.

Erland kirjoitti...

Hakilla ihan hyvä juttu, ennen kaikkea täysin tarpeettomista laeista. Loppu meni vähän poskelleen. Siinähän kävi niin, että kun nämä arkistot poltettiin, enemmän tai vähemmän tahallaan, nimenomaan savitaulut siitä vain terhentyivät ja jäivät elämään tähän päivään asti. Sitä mukaa, kun niitä löydetään. Radikaliratkaisujen kanssa pitää olla varovainen.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija


"Suomessa on tavattoman pitkälle kehittynyt näpertelykulttuuri." Samaa mieltä, ja politbyrokraatinen julkishallinto on sen vakuuttavin esimerkki.

Jossain vaiheessa Kansallis-Osake-Pankissa oli kuulemma voimassa syysorganisaatio ja kevätorganisaatio, sitten edellisten lisäksi talvi- ja kesäorganisaatiot. Ja toiminta tehostuis ja kilpailukyky parani jopa siihen määrää, että KOPpia ei enää tarvittu. ni niin

hakki kirjoitti...

Erland

Varma tieto kyllä kertoo, että kuumuua hajoitti savitaulut epätasaisen palamisen seurauksena.
Olen muutan samaa mieltä, että radikaaliratkaisujen kanssa täytyy olla varovainen. Siksi muistan uskollisesti äänestää kaikissa valtiollisissa vaaleissa ja kirjoittaa lippun JOKU MUU. Hän on ehdokas johon voi aina luottaa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

hakki

Ei tästä ole kauaakaan kun toimihenkilöt menivät lakkoon Nokian Salon tehtailla eikä tuotanto edes hidastunut. Näpertelijät odottivat kai hieman toisenlaisia vaikutuksia.

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Toimihenkilöiltä puuttuvat joko perinteet tai kaiken murskaava härskiys. Kun AKT uhkaa kaikki ainakin lähtevät siitä, että ne uhkauksesa myös toteuttavat. Vaikka sitten maa joutuisi konkurssiin.

Ojoi kirjoitti...

Loppuupa pykäien kanssa venkoilu ja (viran)omaisen suojelu.

Muistakaa viitata kaikessa viranomaisten kanssa päätös asioissa asioidessanne, että mikäli asia ei kannaltanne ratkea näytetyn väärän päätöksen, rikoksen tai syrjinnän vuoksi edukseni niin teen päätöksestänne valituksen EIT:lle.

Pitäisi vielä saada pykälä, että jos EIT:hen tulee saman viranomaisen päätöksistä toinen valitus niin se merkitsee korvausvelvollisuutta vahingonkärsijän suuntaan ja elinikäistä virkakieltoa kotimaassaan ja koko EU:ssa.

Olisi jo nyt muutama kymmenen korkeaa oikeusvirkamiestä naulassa kauluksestaan.

hakki kirjoitti...

Ojoi

Et ilmeisesti vielä ole törmännyt Ranskan oikeuslaitokseen?

Oijoi kirjoitti...

Onhan siellä ollut enemmän aikaa kehittää keinoja suojella sisäpiiriä.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Onko se EIT paikka mihin voi EU-kansalainen tehdä valituksia? Minä luulin että EIT (Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti?) on jonkinsorttinen EU:n TEKES. Se taitaa sitten tukea lakituotantoa, sillä tuotantoahan TEKES:kin tukee.

Täytynee tutkailla tarkemmin mitä se EU puuhaa. En tahdo uskoa että EU on vain iso harhautusoperaatio (Troijan hepoinen), joka työllistää Euroopan pikkuvaltiot kuoliaaksi, kun virkamihet pesevät vain toistensa selkiä ja hommaan on jatkuvasti palkattava lisää uusia virkamiehiä. Lopulta kaikki ovat tasa-arvoisia tovereita - julkishallinnon virkailijoina. Tämän PERUSSUOMALAISEN vision sijaan, perustetaan EU:n näpertelyinstituutti (ENI) sijaintimaana Suomi.

hakki kirjoitti...

PLM

Fokusoinnissa on ongelmansa. :-) Yleisemmin EIT lienee tunnettu Euroopan Ihmisoikeuksien Tuomioistuimena? Se on juuri se tuomioistuin, joka säännöllisin väliajoin päättää, että suomalainen oikeuslaitos on toiminut tuomioissaan virheellisesti. Uotin juttu, jossa varmasti ensimmäisen kerran kansakunnan historiassa Korkein Oikeus on joutunut purkamaan päätöksensä, lienee tunnetuin?

Pitkän linjan mies kirjoitti...

En usko että focuksesa on vikaa. Se on Ford'in merkki ja tukien USA:n senaatin tutkimusta, ei amerikkalaissa merkeissä voi olla vikoja. Ne ovat muun maailman merkit joissa vikoja on. Seuraavaksi varmaan tarvitaan korkeinta oikeutta ihan yläkerrasta asti.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

P.S. Edelliseen.
Huomasin juuri, että(EIT)kehotti Italiaa poistamaan kouluista luokkahuoneisiin ripustetut ristiinnaulitunkuvat eli krusifiksit ..., joten nkyy se kieltävän myös vetoamisen yläkertaan. Taitaa piru periä...