sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Oletko miettinyt paikkaasi historiassa?

Mistä sinut muistetaan? No minua ei ainakaan kiinnosta tietää mistä minut muistetaan eikä ketkä muistavat.

Mutta voisin hyvinkin uskoa, että paikkaansa historiassa etsivät valtuuttamamme poliittisen eliitin edustajat. Sattuneesta syystä tulivat mieleeni Vanhanen, Katainen, Tiura, Korhonen, Kaikkonen, Pekkarinen ja kaiken primus motor Kalli. Toki vain esimerkkeinä. Samoista puolueista ja muistakin löytyy vastaavia. Kaivaminen vain kestää vähän kauemmin.

Tähän mennessä tämä porukka on lyhyessä ajassa onnistunut konkreettisesti osoittamaan muun muassa:

- kuinka vähällä tiedolla, osaamisella ja sydämellä maatamme johdetaan

- kuinka kieroutuneilla moraalisilla ja eettisillä arvoilla poliitikot ja puolueet toimivat

- kuinka korruptoitunut poliittinen järjestelmämme on

- kuinka vähän yksilö tai yleinen mielipide voi maan asioihin oikeasti vaikuttaa

- kuinka eriarvoisia lakien noudattamisessa ovat kansanedustajat ja kansalaiset

- kuinka puolueista on todella muodostunut ainoastaan puolue-eliitin etujärjestö

- kuinka helposti usko demokratiaan voidaan tuhota

- kuinka valta ja ainoastaan valta puolueita kiinnostaa

- kuinka solmuun asiat voivat mennä, kun kansanedustajat edustavat ensisijassa puolueita

- kuinka vähän puolueet ja poliitikot ymmärtävät todellisen demokratian toiminnasta ja vaatimuksista

- kuinka vähän heitä kiinnostaa yhteisten asioittemme hoitaminen (maassa on lama)

- kuinka vähän he tuntevat edes itse säätämiensä lakien sisältöä

- kuinka helposti he tilaavat itselleen sopivan vaali- ja puoluerahoituslain

Ja kaikista kaameinta on, että tämä porukka ei aivan ilmeisesti edes ymmärrä mitä he ovat kansakunnalle tekemässä, eivätkä omaa edes sen vertaa vastuuntuntoa, häveliäisyyttä, omaatuntoa tai moraalista selkärankaa, että älyäisivät poistua poliittisen historiamme tunkiolle.

Uskoisin, että juuri näistä asioista yllä nimetyt henkilöt tullaan muistamaan. Eikä listani ole kuin nopea, aivoriihenomainen luettelointi, jota en enempää nyt jaksa jatkaa. Jos sinä, lukijana jaksat, jatka ihmeessä.

14 kommenttia:

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Kyllä muistetaan, kunhan julkaistaan kähminnän, käpälöinnin ja kopeloinnin historia Suomessa vuodesta 1948 lähtien. Näin tulevat monet poliittiset julkimomme saamaan paikkansa historiassa, johon kuuluvat.

hakki47 kirjoitti...

PLM, moi

"käpälöinnin ja kopeloinnin historia Suomessa vuodesta 1948 lähtien" varmasti kiinnostaa Seiskaa, Hymyä ja Iltapäivälehtiä. Sen sijaan Suomen Kähminnän Historia on se, jolla on merkitystä. Ja sitä odotamme mielenkiinnolla. Kuka sen muuten julkaisee?

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Luulen että samat pärstät kattavat koko hämärähommien skaalaa. Suomen Kähminnän Historiaa ei vielä ole kirjoitettu. Toivoisin että joku historoitsijoistamme (ei Suomi - hän on suometettu) tarttuu täkyyn.

Kirjailijoistamme esimerkiksi Tervo ei käy, sillä silloin tulee fiktiota ja se ei käy. Kirjoittajista Laitinen voisi olla hyvä, mutta taitaa olla itsekin jo läpikorruptoitu.
TV:stä tuttu epäkohtiin tarttuja Karpo, ei taida kyetä kirjailijaksi.
Useat asioita tietävät eivät halua raastupaan.

Näinollen odotan itsekin mielenkinnolla esimerkiksi kirjailijaksi alkavaa lehtimiestä, jolla on faktatiedot, sekä kirjallinen ilmaisukyky ja halu tehdä kirja, jota myytäisiin ja luettaisiin.

hikkaj kirjoitti...

Samat sanat kuin Helalle:

hikkaj kommentoi:
20.9.2009 11.12
“Valistunut itsevaltius paras”, sanoo Linkola. Päästäs tuosta sortinsakista.

hakki47 kirjoitti...

Siinähän se on. Ne jotka tietävät, vaikenevat. Vaan miksi?

Tiedän muutamankin eläkeläisen, jotka voisivat valaista Suomen sotienjälkeistä historiaa enemmän kuin Vänrikki Ståhl aikoinaan. Miksi he eivät avaa suutaan? Keitä he katsovat hyödyttävänsä? Minne he ovat valmiita hävittämään inhimillisen kokemuksen aiemmilta ajoilta? Miten kansakunta voisi kehittyä jos tieto välittyy vain geneettisesti?

Pienellä kansalla tieto aiemmista tapahtumista, töppäilyistä ja sankariteoista ovat kansallista kilpailuetua. Tai sitten ei.

hakki47 kirjoitti...

hikkaj

kuten itsekin tiedostat; kuka ja miten määrittelee valistuneisuuden ja kuinka kauan se valistuneisuus kestää?Ja keiden mielestä?

Rami kirjoitti...

Kääntäkää hyvät ihmiset katseenne tulevaisuuteen, uskoisin siinä olevan haastetta kerrakseen. Vaikka se menneisyyden tunteminen, perspektiivin luomiseksi olisikin tärkeää, niin tässä tilanteessa se on turhaa märehdintää. Jos bruttokansantuote on laskenut 12% ja vienti heinäkuussa 38%. Yhtälö on mahdoton, kun koneisto on rakennettu 2-5% Bruttokansantuotteen kasvun varaan. Tämä on varsin yksinkertaista matematiikkaa. Tärkeintä on katsoa lukuja rehellisesti ja vetää siitä johtopäätökset. Tämän hetken tilanteessa ei ole minkäänlaista paranemisen merkkiä. Joten, te nuoret keskittäkää voimanne näihin asiohin ja antakaa sen vanhan paskan olla!

hakki47 kirjoitti...

Rami

Oikeassa toki olet. Matematiikka luvuissamme on sitä luokkaa, että henkilökohtaisesti ihmettelen, etteivät kansalaiset ole jo aloittaneet kapinaa. Mutta ehkäpä vielä on riittävän kesäistä?

Rami kirjoitti...

Tässäkin pätee 20/80 sääntö, eli edellä mainittu prosenttiosuus suurinpiirtein ymmärtää missä mennään! Lopun porukan tuska peityy toistaiseksi valtion 25 miljaardin velan oton lievennyksellä. Kyllä myöhemmin, kun emme enään saa velkaa on mahdollisuus tilanteen muuttua anarkiaksi. Homma riistäyty kädestä, kun maailmalla yli rakennettiin noin viidentoista vuoden ajan ja meidän ylihinnoiteltu tuote upposi maailmalle hinala millä hyväänsä. Tästä juhlasta saadut rahat,kansa hummasi oman osansa ja demarit ja kepu teki hallituksessa lehmänkauppaa lisäämällä mileisiään virkoja. Nyt meillä on nämä virat kuluina.

hakki47 kirjoitti...

Rami

Toivotaan todella, että maassamme tilanne ei koskaan enää kehity anarkiaksi. Siitä erityisesti meillä, hyvin pienenä kieli- ja kulttuurisaarekkeena on vain hävittävää.

Rami kirjoitti...

Niin on toki muistettava, että meillä on demokraatisilla vaaleilla valittu eduskunta,joka keskuudestaan on muodastanut enemistö hallituksen, joka puolestaan käyttää parlamentaarista päätäntävaltaa. Tätä kansan neljäksi vuodeksi antamaa valtaa ei ole lupa ulkoparlamenttisin voimin horjuttaa, etenkään YLE joka on eduskunnan valvonnassa oleva tedotusväline ja jonka on määrä tehdä puolueetonta sekä riippumatonta journalismia!

hakki47 kirjoitti...

Rami

Vaalit toki ovat demokraattiset, mutta valitut eivät eduskunnassa ole päätöksentekijöitä, vaan puolueet. Kansa on antanut vallan edustajille, mutta puolueet sen vallan ovat heitä edustavilta kansanedustajilta ottaneet itselleen. He taas eivät vastaa kenellekään. Kun Yle on Eduskunnan, eli puolueiden, ohjauksessa ja valvonnassa oleva tiedotusväline he varmaan sitten ovat myös YLEn takuumiehenä, se tehdessä puolueetonta sekä riippumatonta journalismia.

Enemmistöhallituksenkin toimia saa ja pitääkin arvostella. Ei kai voida edellyttää, että kansalaiset saavat osallistua yhteiskunnassa käytävään poliittiseen keskusteluun ainoastaan kerran 4 vuoteen kirjoittamalla jotain äänestyslippuun? Varsinkin kun ylin valtiojohto on johtajuudessaan ... suoraan sanoen persiistä.

Rami kirjoitti...

En oikein ymmärrä miten puolueet voi edustajan puolesta painaa äänetys nappulaa? Siinä napilla se valta toteutuu! YLE ei puoluettomuutta ole nähnytkään. Mutuna heitän, että 80 prossaa on demari taustaisia, jäänteenä 12-vuoden vallassa olo jaksolta. Eikä niitä sieltä niin vain pois kammeta. Mutta ytä kaikki, suurimmat ongelmat on jossain muualla kuin istuvassa hallituksessa. Olen yrittänyt aikaisemmissa kirjoituksissa valoitaa ongelman laajuutta yksinkertisin luvuin, mutta ei se taida mennä perille. Edellisen talouslaman aikana, kun Esko ja Iiro pyrki leikkaamaan julkishalintoa, niin AY-porukka Senatintorilla uhkasi aseilla. Mutta väistämätön tosi asia on että nyt joudutaan tekemään isommat leikkaukset, se on sitten eri asia kuka ne tekee, mutta jokatapauksessa Siperia opettaa! Voi olla kuten Sauli Niinistö sanoi täytyy muodotaa laajapohjaisempi hallitus? Mutta ulkoparlamentarististen voimien käyttö on vaarallinen tie!

hakki47 kirjoitti...

Rami

Et ole tainnut koskaan kuullakaan ryhmäpäätöksen sitovuudesta? Senkin haittavaikutuksen voisi palauttaa demokraattiseksi yksinkertaisella tavalla. Punaiset ja vihreät valot, jotka kertovat miten kukin kansanedustaja on äänestänyt poistettaisi. Tarvittaessa voitaisi vielä kunkin kansanedustajan napinpainamiskäden suojaksi tehdä "tunnuslukusuoja". Ei naapurikaan näkisi. Väittäisin, että päätösten taso salissa paranisi huomattavasti.

Meidän suurimmat kustannukset syntyvät ilmeisesti aika tasaisesti demarien ja kepulien etujen puolustamisesta. Sitten tulee rako ja ilmeisesti seuraavina ovat RKP ja Kokikset. Vasureilla on enää historiallisia jäänteitä.