Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihmisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihmisyys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Jos töitä etsit, älä etsi

Luin juuri Hesarin artikkelin sosiologi Anssi Ylirönnin, 35 v. pitkittyneestä työnhausta. Kun itselläni on jonkinmoisia kokemuksia vastaavasta tilanteesta, mutta myönnettäköön monen vuoden takaa, ajattelin kommentoida.

Niitä kommentteja kyllä löytyy leegio, mutta ottaisin esiin vain mielestäni keskeisimmän. Suosittelen: lopeta työnhaku ja keskity löytämään yhteys muihin, mielummin muilta aloilta, samassa tilanteessa oleviin. Sen paremmin työnantajiin - pieniin tai isoihin, yksityisiin tai julkisiin - ei tulevaisuuttaan kannata rakentaa.

Itse työllistyin ns. Idea-projektin seurauksena. Siitä olen vuosien aikana montakin blogia tälläkin sivustolla kirjoittanut. Muutaman haun perusteella suosittelisin tutustumaan kahteen ensin löytämääni:

Hyviä kysymyksiä

Valtakunnan virallinen työtön

Tiedän, että nykyisessä korona-kriisissä yhteyden ja aktiivisen yhteistyön aikaansaaminen "vennonvieraisiin" on haasteellista jopa erittäin haasteelista, mutta haasteellista se oli silloinkin,  vuonna 1992 syksyllä. Enkä edes yritä väittää, että itselläni olisi idea, jolla se nykytilanteessa ratkaistaisi. Siitä olen kuitenkin vakuuttunut, että se on ratkaistavissa. Sen lisäksi siitä , että toiminta perinteisillä tavoilla, puhumattakaan luottamisesta työvoimaviranomaisiin, et tule koskaan muuta saavuttamaan kuin tukia.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kehut Trumpille ja Kaurismäelle


Trumppi on lopettanut pakolaisten vastaanottamisen. Eipä nuo ole jenkit tähänkään mennessä ainakaan enää pitkään aikaan lähi-idän julmuuksia ja epäjärjestystä pakenevia juurikaan vastaanottaneet. Paitsi niitä, joiden lompakoiden koko ja tilit Yhdysvaltojen tai maailman veroparatiiseissa osoittavat juuri heidän suojelun olevan Amerikan Yhdysvaltojen kansallisessa intressissä.
Trumpin asetus estää kuulemma pakolaisten pääsyn Yhdysvaltoihin neljäksi kuukaudeksi. Lisäksi asetus kieltää maahantulon kolmeksi kuukaudeksi kokonaan Syyriasta, Irakista, Iranista, Jemenistä, Somaliasta, Sudanista ja Libyasta tulevilta. Kun tälle tielle on lähdetty, kannattaa muistaa, että olevia listoja on helppoa kasvattaa ja uusia muureja pystyttää.

Mielenkiintoista havaita, kuinka kaikki nuo pahimmat "heittiöt" ovat maita, jotka saavat suoraan tai mutkan kautta pitkälti kiittää Yhdysvaltoja maittensa kaoottisesta tilanteesta. Myös on syytä noteerata, keitä maahantulokielto ei koske. Saudeja, pakistaaneja ja afgaaneja. Kuitenkin lähes kaikissa toteutuneissa viime vuosien mega iskuissa jäljet johtavat jälleen joko suoraan tai mutkan kautta erityisesti Saudi Arabiaan, mutta myös Pakistaniin ja Afganistaniin. Varmaan jonkintasoista sattumaa?

America First on samalla muuttunut muotoon Christian First. Nyt siis on kolmesta ”kirjan uskonnosta” on valikoitu yksi heittiöporukka, islamistit. Juutalaisiin saksalaisperäinen presidentti tuskin haluaa kajota, sen verran vahva on heidän lobbynsa painoarvo ainakin taloudessa. Varmaan jopa Trumpin taloudessa? Ja Keskilännen bible-beltillä taas asuu omnipotentti äänestäjä.

Seuraavana hän avarakatseisuudessaan varmaan käynnistää uudet ristiretket?  Edellytyksiä hän on ainakin parhaansa mukaan vahvistanut, ellei peräti luonut. Kauppasodan lisäksi saadaan näin mukavasti aikaan vielä uskonsota.

Mutta hänen esimerkkinsä voima näkyy meilläkin jo vahvana. Ja miksi ei näkyisi, kaikkihan palautuu vähintään vuoteen 2001.

Myönnän; en ole eläissäni nähnyt ensimmäistäkään Aki Kaurismäen elokuvaa, ainoastaan yksittäisiä clippejä sieltä täältä. Myönnän; en yksinkertaisesti ole ollut koskaan kiinnostunut sen paremmin hänen mielipiteistään, omituisesta tavastaan esiintyä julkisuudessa kuin hänen aikaansaannoksistaan ohjaajana. Myönnän; minusta hänen maineensa Suomen kuuluisimpana elokuvan nykyohjaajana on, kaikesta edellisestä varmaan johtuen, käsittämätön.

Myönnän, ensimmäisen kerran uskon nyt olevani jostain samaa mieltä hänen kanssaan. Tätä käsitystä vahvistavat erityisesti Hesarin artikkelin kommentit. Samat ehdottomat ja vaihtoehdottomat pulipää-persut kuin Trumpin äänestäjiksi veikatut Keskilännen valkoihoinen älymystö/köyhälistö, ovat nyt keränneet esimerkeistä voimaa ja pukevat AOT-uskonsa sanoiksi. En voi kuin toivoa, että Jussi Halla-aho haastaa Timo Soini mahdollisimman nopeasti.

Tässähän uhkaa käydä kuin Yrjö-poika Bushin Terrorismin vastaisessa sodassa, joka 15 vuotta sitten oli helppo aloittaa, mutta joka selvästi jatkuu ja edelleen vahvistuu, nyt todella jo 16. vuotta. On rauhoittavaa havaita, kun kansakuntien johtajien joukkoon taas saatiin uusi musta-valkoisen joko–tai nolla-summan pelaaja. Niitähän meiltä puuttuikin? Ja lisää on tarjolla. Muurien takaa on sitten turvallisempaa nokitella?


Vastakkainasetteluja, nolla-summa pelejä, jopa sotia on helppo aloittaa ja diilejä tehdä. Niissä selviää kätevästi voittajat ja häviäjät. Sen me ihmiset, tai ainakin aivan liian moni meistä hallitsee. Ja kun riittävän paljon tuhoja on saatu aikaan kansakunnat toivottavasti jossain vaiheessa jälleen kerran hengästyvät. Ja ehkä vielä kerran saavat mahdollisuuden jälleenrakentaa syntyneestä – korjaan, itse aikaansaamastaan romuläjästä - uutta tulevaisuutta lapsilleen ja ehkä itselleen. 

Nyt vaan uhkaamme hävitä kaikki. Ehkä?


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Rajat kiinni vaativat persut


Tässä muutama viikko sitten Eesti alkoi, sulassa sovussa Suomen seinähullujen ELY-viranomaisten kanssa houkuttelemaan Suomesta lähinnä kai Nokialta irtisanottuja it-asiantuntijoita maahansa työvoimmaksi tai yrittäjiksi. Nyt ilmeisesti länsinaapurimme Ruotsi on samoilla apajilla

Ja mikäs siinä tässä globaalissa maailmassamme. Varsinkin jos ajatellaan asiaa yksilöitten tasolta ja heidän ja perheittensä toimeentulon kannalta. Niiden Nokialta ja lisääntyvästi myös kaikista muista yrityksistä irtsanottuja asiantuntijoita. Edes Nälkämaan laululla eivät hallituspuolueet enää pitkälle kansakuntaa motivoi. Ainakaan kaupungeissa. 

Voisiko joku ystävällinen sielu käydä kertomassa Arkadianmäellä, tai nyt siis entisen Sibeliusakatemian tiloissa viihtyville puolueille, että heiltä todella edellytetään tekoja, ei yksin puhetta? Suomalaiset osaajat ja meidän vastaanottamat pakolaiset, siirtolaiset ja muukin sopiva väki pitää saasda tuottavaan työhön. Ja nopeasti. Eihän Suomen nousua voi jättää kiihtyvän emigraation varaan? Ei vaikka imigraatio onkin uuteen huippuunsa noussut. 

Eihän tänne kohta kukaan tolkullinen viitsi jäädä puolueiden ja virkamiesten kiusattavaksi. Ei ainakaan, ellei persut todella saa rajoja lopullisesti suljettua. Sitten alkavatkin vaihtoehdot olla vähissä.





Ja tässä alla jälkeen yrityksiäni osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.



Kovinpa on Kangasharju yksisilmäinen. Mutta ekonomistina hän katsookin ilmiöitä varsin kapeasta kulmasta, vaikka muuta luullaan. Totuus on kuitenkin, että pitkälti juuri Jyrki-boyn jäljiltä tilanteemme on mikä on. Väärää arviota väärien perään alkaen vvm-ajastaan 2007. Uhoilua, lupauksia ja fantastisia päätöksiä, mutta tulos ratkaisee. Nopeasti ei tule mieleen yhtä toivotonta valtionvarainministeriä eikä pääministeriä. Jäljelle jäivät vain rauniot.
http://eaglesflysingly.blogspo... lisää kuolemattomia kommentteja tämän toivottoman tunarin toilailuista löytyy blogilta kaikkien kyseessä olevien vuosien osalta reippaasti yli sadan artikkelin verran.
Kun emme juurikaan voi rahamme arvoon nopeasti vaikuttaa pitäisi nykyhallituksen ensisijassa olla huolissaan kulutuskysynnän turvaamisesta. Vain siten investoinnit saadaan liikkeelle. Pankkien, sijoittajien ja valtioitten rahoittaminen EKPn helikopterirahalla ei kysyntälamaa poista. Tarvitaan työtä niille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kuluttaa.




On turhaa edes kuvitella, että hyvä ansiotaso, haasteellinen työ, osaamisen hyödyntäminen, itsensä toteuttaminen tai ihanat kanssaihmiset olisivat vetovoimatekijä. Eiköhän tämäkin yhteenveto osaltaan osoita, että meidän on tyytyminen pakolaisiin. Josko edes heidät osaamme motivoida tänne jäämään.




Toivottavasti hakemus on riittävän hyvin perusteltu ja iso. Ja toivottavasti meillä rakennetaan myös muita kotouttamis ja työllistämisstrategioita. http://eaglesflysingly.blogspo...
Saataisi edes jotain positiivista uutta aikaan.




Helikopterirahaa. Hurraa?
Pankkien, sijoittajien ja valtioitten rahoittaminen ei kysyntälamaa poista. Tarvitaan työtä niille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kuluttaa.




Tämä ei enää ole kuvailtavissa hölmöläisten touhuksi. Tämä on leikkausten johdosta lakkautetun mielitautisairaalan suljetulta osastolta ulkoistettujen seinähullujen tapaa toimia. Yhteiskuntasopimusten esittäjistä on kuoriutunut ideologista, kansakunnan etujen vastaista ja sen yhtenäisyyden vaarantavaa taistelua käyvä Ainoan Oikean Totuuden toverikunta. Kaiken maailman hihhuleita sitä maa päällään kantaakin.



  
Miksi ihmeessä Ilpo Kokkila olisi suostunut osakkaaksi Fennovoimaan, ellei a) Putlerin porukka olisi tehnyt tarjousta josta ei voi kieltäytyä (kannattaa miettiä mikä merkitys SRVlle on Venäjän markkinoista aina syntymisestään lähtien) ja b) ellei sille samalla olisi tarjoutunut mahdollisuutta saada rakennusteknistä projektia itselleen? Näistä kahdesta a) on se keskeinen, ja b) antaa yleisesti hyväksyttävän perusteen "pelastaa" Suomen valtio itse itselleen keittämästään sopasta.



  
Päätön ratkaisu. Varmasti ensimmäisenä aletaan julkaista "asiakkaiden" siis lasten kuvia. Ehkä vielä nimet, osoitteet ja vanhempien varallisuus antaisi sekopäille lisäinfoa rikollisille toimintapäätöksilleen.


  


"Hallituksen kilpailukykytavoitteet olivat hyviä, mutta yhteiskuntasopimuksesta puhuminen on julmaa pilkkaa tasaveroisia kansalaisia ja avointa demokratiaa kohtaan, kun sitä määritetään kabineteissa eduskuntavaalien jälkeen kansan lupia kysymättä."  Niin totta, niin totta Tuikan tässä julkaistu suomalaisen  puoluepoliittisen järjestelmän analyysi.

Yhtä toki ihmettelen; äänestyslakkoa.  Nukkuminen ei ratkaise mitään ennen kuin niitä on selvästi enemmän kuin äänestäjiä. Se päivä ei koita. Selittelyille, siis puolueiden ja heitä edustavien poliitikkojen ja muiden opetuslapsien selittelyille jää aina riittävästi sijaa.  Ja kuten olemme havainneet, viikon kuluttua vaalituloksen julkistamisesta palataan arkeen. Siis puolueiden vallan jakoon.

Ainoa tapa jolla yksityinen äänestäjä voi toivoa muuttavansa järjestelmäämme kansanvaltaiseksi on poistaa valittujen edustajien ja heidän edustamiensa puolueiden legitimiteetti; oikeus edustaa kansaa. Se voi rauhanomaisesti tapahtua vain siten, että käy äänestämässä, mutta jättää taatusti mitätöitävän äänen jättämistä. Sitä ei nokkelinkaan poliitikko pysty selittämään parhain päin.

  





Pitäisi Suomessa varmaan havahtua siihen, että Venäjän kaasusta irrottaminen ei ole osittain venäläisessä omistuksessa olevan Gasumin intressissä. Se mikä Gasumin kannalta ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa ei välttämättä ole Suomen kansallisen intressin osalta kannattamatonta. Se saattaa olla huoltovarmuuden osalta jopa elintärkeää.



Höpö löpö
Suomen kilpailukyvyn heikkous johtuu pääsääntöisesti meidän liian suuresta julkisesta sektorista. Ei suinkaan sairaanhoidosta, koulutuksesta tai sosiaalitoimesta vaan puolueiden itselleen rakentamien valtapesäkkeiden kustannuksista. http://eaglesflysingly.blogspo...





Varkaus on aivan liian mieto ilmaus siitä politiikasta, jota Saksa vaatii EU-alueella noudatettavaksi. Saksaksi sen voisi ilmaista sanoilla Europäishe Endlösung tai Totalvernichtung Europas.


  


Kansallisen itsekkyyden ja sen itsenäisen rahapolitiikan tuloksen ylistys.




Kun haastattelun kohteena on suomalasten yritysten etuja Venäjällä ajavan yhteisön toiminnanjohtaja ei uskalla edes odottaa etujen konkretisoitumista. Onkohan kukaan vaivautunut kiinnittämään Valon huomiota Putlerin muihinkin kuin maailmanpelastajan ominaispiirteisiin? Hänhän on myös omnipotentti ja pitkävihainen.
Veikkaan ja ainakin toivon pikaista henkilöstökiertoa East Office of Finnish Industriesin - yhteisössä. Ihan meidän itsemme vuoksi.


  
Kannattaisi varmaan ennemminkin kehittää esimiesten johtamiskykyjä ennen kuin on liian myöhästä?


 Suomi on jälleen ottanut käyttöönsä sen keskeisen vientituotteen, jonka viennistä meillä on pitkäaikaisin kokemus, jonka tuottaminen meillä todella hallitaan ja josta meille ei ole kuin kustannuksia ja haittaa. Suomalainen kärkihanke läpi historian. Kansalaisten vienti ulkomaille. 


Hölmöläisten hommaa.




Raha on velkaa, jonka joku on ottanut vastattavakseen. Jos EKP paikallinen edustaja ottaa vastuun Suomen valtion velasta, emme voi kuin toivoa, että velkapaperi hukkuu Suomen Pankin holveihin. Niin syvälle, että niitä ei koskaan löydetä, eikä siis koskaan maksuun panna. Ilmeinen ikiliikkuja. 

Vaan onko ratkaisu sittenkin liian suoraviivainen, yksinkertainen ja hyvä ollakseen totta? Ratkaisu toimii niin kauan, kun kansalaisten luottamus valuuttaan ja erityisesti rahan arvoon ja ostovoimaan säilyy. Ja niin kauan, kun EKP paikallinen edustaja ei vaadi suoritusta. 

Toisaalta vain EKP voi edellyttää Suomen valtiota maksamaan velkansa eräpäivänä. Kokemuksen mukaan EKP tanssii nyt Saksan pillipiiparien tahdissa, ei Suomen. Entä jos tai kun valtasuhteet muuttuvat?




Eikö ehdotus, niin hyvä kuin se onkin, ole jo jälkijunassa? Päätös EPICin ostamisesta kai jo tehtiin? Sitä paitsi ainakin minulle on muodostunut käsitys, että HUSin lääkärikunnalle käy APOTISSA mikä tahansa ohjelma, kunhan se on EPIC. Maksakoon se mitä tahansa ja työllistäkööt kenet tahansa, missä tahansa.




Tässä on villakoiran ydin; "Saksan viranomaiset näkevät tämän merkkinä heidän hyvyydestään verrattuna kaikkien muiden onnistumisen puutteeseen".
Kolmannen kerran 100 vuoden aikana Saksa on ajamassa Euroopan ja maailman kurimukseen.


  

Otsikon kai useimmiten kirjoittaa media? Ihan itse.
Eihän VMn ja EVAN, ETLAn, EKsta puhumattakaan tarvitse olla kiinnostuneita taloustieteestä. Eikö olisi riittävää, jos he hoitaisivat kansan taloutta mahdollisimman hyvin?
Myönnän, siitä ei heitäKÄÄN voi syyttää. Meillä kun tärkeintä tuntuu olevan, että oma ideologia selviää, voittaa.
Eikö todellakaan ole mahdollista, että me suomalaiset, ihan itse mietimme ratkaisut ongelmiimme? Ja mitä myöhemmäksi moisen siirrämme, sitä vaikeammaksi ratkaisut tulevat.






Kepussa ei siis noudateta edes demokraattista päätöksentekoa vaan vähemmistön
diktatuuriaa. Tulokset puhuvat puolestaan. http://www.hs.fi/sunnuntai/a14...






Siis kepussa ei enää noudateta edes demokraattista päätöksentekoa vaan vähemmistön diktatuuriaa. Eipä yllätä.



Kun kritiikittä kuljetaan "teit´isäin astuman", eli peesataan Saksaa, kuten isät ja iso-isät aikoinaan seurauksena voi olla vain kurjistuminen. Kuin silloin ennen. Sitä oikein ihmettelee oikein missä määrin peruskoulun PISA-tulokset näkyvät päättäjien toiminnassa?


  

Varmasti Minna Martikaisen ajattelusta on huomattavasti enemmän järkeä, kuin ajattaa työmarkkinat väistämättömään konfrontaatioon iänikuisilla yhteiskuntasopimus-ehdotuksilla. Ja aloittaa luetteloimalla mistä kaikesta kenenkäkin on luovuttava. Meidän taloudellinen, ja kohta myös yhteiskunnallinen tilanne alkaa olla sellainen, että kansakunnan kahtia repivä vastakkainasettelu on täällä jälleen. Tarvitsemme kieltämättä uusien toimintatapojen kehittämistä. Niitä vaan ei nykyisillä puolueilla, sen paremmin oikealla kuin vasemmalla ole meille antaa. Ja kuitenkin, heillä ja vain heillä on päätöksenteon avaimet.


  

Ei siis mitenkään ihmeellistä, että verotus ja "muut työnantajamaksut" syövät Suomen vientikilpailukyvyn. Näinhän näitä suojatyöpaikkoja meillä ylläpidetään, uusia luodaan ja olevien kustannuksia kasvatetaan. Vaikutus varmaan yhden arkipyhän luokkaa?

Kohteesta >



Kun yhteiskunnan huomio keskittyy säästämiseen, leikkaamiseen ja kurjistamiseen talous yleensä sakkaa. Kun siitä nyt on tehty yhden maanosan Ainoa Oikea Totuus ja uskontunnustus, maanosan talous sakkaa. Investointituotteita vievät pienet rajamaat sakkaavat varmimmin ja voimakkaimmin. 

Fantsutellaan nyt tätä. Mehän tienataan tällä.


  

Tästä pakkolaki-hallituksesta on rapautumassa uusi Vanhasen, Kataisen ja niiden jakojäännösten Marin ja Tumpin fantsuttelijahallitusten klooni. Se siitä Sipilä-ilmiöstä. Sinne valahti taas kerran Esko Ahon ja Matti Vanhasen ideologisen pannukakun rehabilitointiyritys.

Kun kansakunnan politiikan "parhaat" istuvat päätöksentekijöinä hallituksessa ei voi kuin ihmetellä, minkälaiset kyvyt kunnallishallintoa johtavat. Axel Oxenstierna iskee silmää ja hymyilee taas haudassaan. "Mitäs minä sanoin."




  
Dosentti desantti se jaksaa. Eivät ole Putlerin puhdistukset vielä häneen yltäneet. Sääli.


  

Kannattaako meidän todella halkoa hiuksia mahdollisten vaikutusten arvatuista lopputulemista, kun maa on matkalla konkurssiin? Ei meillä 8 vuoden fantsuttelujen jälkeen ainakaan varaa enää moiseen olla pitäisi.




Tämä on valitettavan tarkka kuva siitä yhteiskunnasta jota sinä Tumppi olet ollut mukana luomassa ja jota edistät menemällä mukaan hallitukseen, jossa yhtenä keskeisenä osapuolena ovat juuri nuo kivien heittäjät, naamiaispukuihin pukeutujat sekä tyttäriensä ja siskojensa raiskausta pelkäävät mielenosoittajat.




Jo yksin maahanmuuttoilmiöiden perusteella Suomi tuskin on sen paremmin kansainvälinen, avoin kuin suvaitsevainen maa.




No jo oli aikakin. Saas nähdä miten kommentoivat Immonen, Terho ja Halla-aho. Jotenkin on jäänyt käsitys, että nyt käydään persujen ytimeen.







sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Putlerin uusin kuje?




"Tässä julmassa murhassa on kaikki palkkamurhan piirteet ja se on luonteeltaan ehdottoman provosoiva." 

Ve­nä­jän pre­si­dent­ti Vla­di­mir Pu­tin Krem­lin vi­ral­lis­ten verk­ko­si­vu­jen mu­kaan.

Voiko sen enää paremmin sanoa? Ja jäljet johtavat ....

maanantai 2. helmikuuta 2015

Taas uutta muuria väsäämään




Nyt liikkeelle lähtee Saudi Arabia. Se rakentaa oikein jättiaitaa suojaksi Isisiltä. 

Rautaesirippu jakoi Eurooppaa vuodesta 1945 aina vuoteen 1989? Berliinin muuri on toki jo kaatunut, eikä Kiinankaan muurista ole jäljellä kuin rauniot. Israel viimeistelee omaansa jatkuvasti, varmaan suojatakseen itseään vai sinne toiselle puolelle jääviä? USAn eteläosissa jenkit pystyttävät omaansa jatkuvasti suojaksi laittomilta maahanmuuttajilta vai huumediilereiltä? Meille täällä Euroopassa on ehkä sittenkin käynyt paremmin; kyllä Välimeren pohjaan vielä musulmaaneja mahtuu. Tai sitten Ceutaan, Lampedusaan, Brindisiin, Calaiseen, Zatariin tai mihin nyt sitten milloinkin - muurin taakse säilöön kumminkin. Onneksi osa joutuu aika-ajoin lähtemään taloudellista hätää pakoon vaikkapa Portugalista, Espanjasta, Italiasta, Kreikasta....

Miten ihmeessä kuvittelemme, että muurit ja leirit ovat ratkaisu turvattomuuden tunteeseemme, ahdistukseemme, pelkoomme? Kansainvaellukset ovat olleet menossa jo pitkään. Ja tunnustettu taloudenpitomme ja globaalin varallisuutemme jakautumisemme pitävät huolen siitä, että meidänkin vuoromme vielä koittaa. Välkyimmät meistä ovat jo toimintamallejaan kehitelleet ja ovat tyrkyllä taas.

Ja sitten kun laastit, tiilet, piikkilangat ja hiekkavallit, valokuitukaapelit, valvontatornit, liiketunnistimet ja tiedusteluautot on käytetty loppuun rakennamme lisää muureja sarjakuvilla ja mielenosoituksilla.

Yhtä vähän kuin terrorismia voidaan voittaa terrorismin vastaisella sodalla voidaan kansainvaellukset lopettaa muureja rakentamalla ja ylitse yrittävät likvidoimalla. Siinä meille kaikille käy vain äärimmäisen huonosti. Tilannetta ei voi korjata ellei sen syytä poisteta. Jatkuva oireisiin kajoaminen tekee tilanteen ratkaisemisen vain kerta kerralta vaikeammaksi. Ja lopulta mahdottomaksi.





lauantai 17. tammikuuta 2015

Maailma on tullut hulluksi, kun Halla-ahon annetaan maahanmuutosta päättää




Maailma on tullut hulluksi tai oikeammin ehkä vain hullummaksi kuin vähään aikaan? Siinä ei todella ole mitään uutta auringon alla olemmehan jo jonkin aikaa eläneet 1930-luvun Euroopan nostalgiassa. Tai vielä pitemmällä perspektiivillä tarkasteltuna, olemmeko jälleen kerran yhdessä ihmiskunnan epäjatkuvuuskohdassa, jossa Kuumakallet edesauttavat yhteiskunnan romahtamiseen? Yhteiskunnallista Luovaa Tuhoa varmaan tämäkin? 

Nyt trenditietoinen tosin väittää olevansa maahanmuutto-kriittinen. Ilmeisesti muukalaisviha ei omissakaan korvissa sittenkään kovin seksikkäältä vaikuta? Nykyistäkin ehkä enemmän, syyt olivat historiassakin lähinnä taloudellisia, vaikka uskonnon tai ideologian piikkiin omatunto puhdistumaan pantiinkin.



Tikun nokassa ovat tällä kertaa ”kaiken maailman musulmaanit ja muut mutakuonot”, jotka keskittyvät loisimaan sosiaalitoimistoissamme, kuluttavat ”itsellemme veroina säästämämme sosiaalietumme”, vievät työpaikkamme tai ainakin pilaavat työmarkkinamme tekemällä töitä, joita emme itse suostu tekemään mistään hinnasta, raiskaavat naisemme tai vokottelevat ihanat tyttömme kaikkensa antamaan. Pahimmillaanhan ne kaikki kulkevat dynamiittipötköt liiveissään ja sormi liipaisimella; jos ei dynyliivien niin Kalashnikovin sitten.



Vai onko sittenkin menossa tunturisopuleiden legendaarinen ja itsetuhoinen vaellus liikakansoituksen seurauksena? Vaiko rottien vastaava ”seuraa Johtajaa” - paraatimarssi keskiajan Hamelnissa? Siis sen, jonka Grimmin veljekset saduksi sovittivat. Vai olisiko tuossa Pillipiipari-sadussa menossa se vaihe, jossa Hamelnin lapset vuoreen piilotetaan, kun ei vanhemmat sovittua palkkiota suostuneet maksamaan?

Vai olisiko sittenkin vain niin, että Sorsastuskausi on muuttunut jänisten metsästyskaudeksi? 





Ja kunnon Elmerin tavoin, myös meidän Eurooppamme Kuumakallet  ampuvat kyllä edelleen kohti kaikkea mahdollista liikkuvaa. Ketä milloinkin. Vaikkei kukaan edes pyydä.

Kansainvaelluksista - niistä historiankirjoissa mainituista - on jo aikaa, mutta taitavat nuo edelleen täällä meillä päin jatkua? Tokkopa oikeesti ovat koskaan pitkään piilossa olleetkaan? 

1500- ja 1600-luvuilla Euroopan liikakansoitus, taantuva talous, nuorten vihaisten miesten syrjäytyminen ja Conquistadorien kertomukset ryöstettävissä olevasta kullasta ja kunniasta, auttoi meitä tapattamaan valtaosan Amerikan alkuperäisväestöstä, kaikista muista aseiden, bakteerien ja teräksen uhreista puhumattakaan. 




Ja silloinkin uskonnolliset motiivit vain edistivät tavoitteen saavuttamista ja estivät omantunnon kolkuttelua. Jos se nyt pahemmin ketään oikeasti häiritsikään? Taloudestahan silloinkin oli kysymys; ja siinä taas yhteiskuntien huonosta johdosta. Kuten aina. Kuten nyt.

Muuritkaan eivät ihmisiä pidättele olivatpa kyseessä sitten Berliinin muuri
Länsirannan turva-aitaJenkkien Hyvinvointimuuri eivätkä luonnonesteet kuten Himalaja, Välimeri tai vaikkapa Floridansalmi. Eivät liioin keskitysleirit, sijaitsivatpa ne sitten Dachaussa, Kolymassa, Ceutassa tai Lampedusassa. Eikä niitä kaikkia kai voi tappaakaan?


Kultakuumeistakin maailmanhistoria kertoo, vaikkapa entisajan 1800-luvun Kaliforniasta ja Alaskasta, jolloin "kaikenkarvaiset onnenonkijat ja muu rupusakki" lähti itselleen ja mahdollisesti rakkailleen parempaa tulevaisuutta uudesta maailmasta etsimään. Nyt tullaan Välimeren yli henkensä kaupalla. Kohdekin on sama; horisontissa kangastaa Eldorado.

Menneet viikot ovat jälleen kerran osoittaneet miten vahva taloudellinen epätasa-arvo johtaa vihaan, se fanaattisuuteen, se terrorismiin, se kuolemaan.... Eikä loppua tälle taaskaan näy, ellei välillä alettaisi keskittyä kokonaisuuteen eikä aina vain osasiin. Vaan mistä moiseen johtajat? Yksittäisen ihmisen rohkeudella ei pitkälle pötkitä, ilman sitä ei mihinkään.

Kuten Kuumakallemme täsmällisesti toteavat; me emme oppimattomia, osaamattomia murjaaneita, pakolaisia emmekä kerjäläisiä tänne eläteiksemme tarvitse hankkimaamme hyvinvointia meiltä varastamaan. 

Samalla heidän on niin helppo unohtaa, että kaikki muuttuu. Maahanmuuttajien ensimmäinen sukupolvi on harvoin hyödyksi muille kuin mahdollisesti heille itselleen ja lapsilleen. Suurin osa siillä matkalla joka tapauksessa menehtyy.

Ja vaikka inhimillisyys ehkä onkin vain idealististen luusereitten kukkahattuilua, kannattaisi myös noteerata, että romanian romaanitkin on jo saatu töihin, pois katujen kulmista kerjäämästä. Olisiko niin käynyt vain siksi, että joku antoi heille mahdollisuuden?

Turhaanko olen pohteissani, vai onko niin, että kulttuurina olisimme jo ohittaneet kohdan, josta paluuta ei ole? PNR:n.

perjantai 16. tammikuuta 2015

EUlle ensimmäinen kunniakansalainen - Lassana Bathily


Tuskinpa Ranskan kansalaisuus on riittävä huomionosoitus malilaiselle Lassana Bathilylle, joka pelasti useita ihmishenkiä ohjaamalla terroristia pakenevat ihmiset ruokakaupan kylmähuoneeseen viime perjantaina itäpariisilaisessa kosher-kaupassa, jonka asiakkaat aseistettu terroristi oli ottanut panttivangeikseen.

"Juutalaisessa kosher-kaupassa työskentelevä Bathily on omaa uskontoaan harjoittava muslimi, mutta hänen mukaansa hänen omalla teolla ei ole mitään tekemistä uskonnon vaan ihmisyyden kanssa."

Vaikka itse ilmaisisin asian varmaan toisin, olen ilahtunut hänen perustelustaan. "– Olemme kaikki veljiä. Kysymys ei ole juutalaisista, kristityistä tai muslimeista – olemme kaikki samassa veneessä ja meidän täytyy auttaa toisiamme, että selviydymme tästä kriisistä". 


Kun aivan liian usein nykyisin muslimeista on tehty musulmaaneja, murjaaneja ja mutakuonoja, ja Islamista on liian monille jo muodostunut synonyymi Talibanille, Al Qaidalle ja ISIkselle on rauhoittavaa havaita, että ihan kaikki eivät vielä ole marssimassa liehuvien lippujen perässä Kolmannen Valtakunnan tietä, vaikka yhä useammat tuntuvat lukevan "ne kaikki" siihen samaan terroristien ja talouspakolaisten loiseläjäryhmään, joiden pääsy Eurooppaan on estettävä ja tänne pesiytyneet palautettava.  

Jos EUssa on mahdollista antaa kunniakansalaisuus, sellaisen nimityksen Lassana Bathily ansaitsee antaessaan, valitettavasti henkensä jopa vaarantaen moisen lausunnon medialle. Vaikka kävisi niin, että tulevaisuudessa paljastuisi, että poliisin ensimmäinen oletus osoittautuisi oikeammaksi, jo pelkän lausumansa vuoksi, kunniakansalaisuus olisi enemmän kuin paikallaan. Saisi EUn NOBEL-palkintokin jotain konkretiaa.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Charlie Hebdon ja musulmaanien kosto?

Käsitteiden hässimisestä, vallasta, vastuusta ja vapaudesta, niistä kirjoitti Kumitonttu blogillaan A Smith and Wesson beats four aces

Minulle nuo käsite-analyysit ovat aina olleet vaikeita, niin tärkeitä ja keskeisiä kuin ne hankalista arvokysymyksistä keskusteltaessa tai muuten debatoitaessa ovatkin. Uskoisin, että näin aika monelle muullekin tavikselle? Ja mitä vähemmän tietoa vs. mitä enemmän luuloa, sitä hankalempia itse kullekin, mitä kauempana asiasta keskustelijat toisistaan ovat minkä tahansa ominaisuuden suhteen?

Riippumatta siitä, mitä joku käsite "oikeasti" jonkun mielestä tarkoittaa (olipa arvio ex ante tai ex post) (olipa kumpikin, ei kumpikaan tai molemmat minkä tahansa alan asiantuntijoita tai ei).... se (todennäköisesti) tarkoittaa yhtä "oikeasti" jotain muuta, jonkun muun tai joidenkin muiden tai ainakin riittävän monen muun mielestä?

Miksi ehdoin tahdoin sanoa jotain - tekemisestä tai osoittelemisesta puhumattakaan - , jonka tietää loukkaavan toista hänen vakaumustaan, uskoaan, perhettään.... vaikka oletkin itse vakuuttunut siitä, että sinulla on oikeus niin sanoa? Esimerkkinä; tuskin kannattaa tarkoituksellisesti haastaa riitaa palvelujärjestyksestä agressiivisesti käyttäytyvän "skinijoukon" kanssa yöllisessä nakkijonossa vain siksi, että olen vakuuttunut siitä, että itse olin paikalla ensin? On selvää, että oikeus on puolensa pitäjän puolella, mutta siinä voi käydä hassusti ennen kuin poliisi, tuomarista puhumattakaan, pääsee paikalle?

Toinen esimerkki; riippumatta siitä mitä laki, oikeus tai poliisi jalankulkijan ja auton kohtaamisesta suojatiellä sanovat, suosittelen kaikille kadunylittäjälle kyllä vanhaa ohjetta; "ensin katson oikealle, sitten katson vasemmalle, jos ei silloin vaaraa näy, suoraan poikki kadun käyn". Sitäkään eivät
jalankulkijat kylläkään oman havaintoni mukaan tunnu enää kovasti arvostavan, joskus omaksi tappiokseen. Jokaisella meistä on kuitenkin vain yksi elämä ja harvemmin siinä autoilja henkeään menettää?

Länsimainen sananvapaus antoi Charlie Hebdon piirtäjille yksiselitteisesti oikeuden piirtää ja julkaista mediaansa juuri siinä muodossa kuin tapahtui. Ilmeisesti sharia antoi oikeuden tai ainakin murhaajien mielissä "Profeeten kunnian pelastamisen vaatimus" antoi heille oikeutuksen tappaa? Ja kuten sanot, "He (Charlie Hebdon) eivät olleet vastuussa siitä, että joku niille nauraa ja joku niistä verisesti (sic) loukkaantuu." Oikeassa olet.

Nyt "he" ovat kuolleita ja heidät murhanneet ovat kuolleita. Ja aika moni muukin. Tuskin maailma
tästä ainakaan lyhyellä aikavälillä muuttuu yhtään oikeudenmukaisemmaksi, suvaitsevammaksi tai edes lakia kunnioittavammaksi? Missään päin maailmaa. Pienemmistäkin syistä on kehitelty ja saatu aikaan ristiretkiä? Ja varmaan mekin voisimme julistaa Sodan terrorismia vastaan?
 
Yhtä vähän kuin terrorismia voidaan voittaa sodalla terrorismia vastaan, yhtä vähän sitä voidaan voittaa riitaa haastamalla, omia oikeuksia kanonisoimalla ja muiden oikeuksia tai kuvittelemia oikeudenmukaisuuksia tappamalla. 


Tämä on aika pieni pallo ja meitä on kovin moneksi. Kai meidän olisi syytä yrittää tapoja elää yhdessä? Rauhassa. Emme me "oikeassa olevat" voi jokaista "väärässä olevaa" täältä tappaakaan? Eivät hekään?
 

Tunne oma tilasi, anna arvo toisellekin. Tai jotain muuta yhtä "ylevää"?

perjantai 9. tammikuuta 2015

Olisiko aika sanoa PO, ja ottaa sivuhyppy terrorismin vastaisesta sodasta?



Kauan sitten, siis joskus 1970/1980 – lukujen taitteessa osallistuin silloisen ”lateraalisen ajattelun” gurun Edward DeBonon seminaariin Saint Tropezissä, Ranskassa.


Tiedä häntä miten se tuli mieleeni lukiessani uutisista Ranskassa nyt tapahtuneista "Charlie Hebdo" - terroriteoista. Tai oikeastaan, tiedänkin.

Olen muistavinani, että syksyllä 2001 USAn presidentti George W. Bush julisti sodan terrorismia vastaan? Mielestäni aika ymmärrettävästi, olihan Osama Bin Ladenin porukka onnistunut viemään uskontonsa mukaisen, joskin erityisen konkreettisen Fatwan Pahan valtakunnan keskuksiin. Mielestään islamin, koraanin ja profeetan kaikkien nöyryytysten syyhyn ja ainakin symbooleihin; World Trade Center, Pentagon ja joko Valkoinen Talo tai Capitol, tai ne kaikki taisivat olla tulilinjalla?

9/11 ei hevin unohdu sen paremmin jenkeissä, Natossa kuin maailmassa yleensäkään. Pienemmistäkin syistä on maailmansotia ja ”vääräuskoisten” massateurastuksia aloitettu. Kenen toimesta milloinkin. Mutta siitä lähtien ovat tapahtumat maailmassamme edenneet vain yhteen suuntaan; huonosta vielä huonompaan. Geometrisesti kiihtyvässä sarjassa.

Mieleeni ei tule ajankohtaa jolloin läntisten demokratioiden pyrkimystä oikeudenmukaiseen, avoimeen, tasa-arvoiseen ja inhimilliseen kansalaisyhteisöön olisi suitsittu, rajoitettu ja rikottu räikeämmin kuin George W. Bushin ja hänen uskonveljiensä sodassa terrorismia vastaan. Waterboarding, Al Ghraib, CIAn vankien lentokuljetukset ja pieniin liittolaismaihin piiloitetut ja ulkoistetut kuulustelu-/kidutuskeskukset, Guatanamo, oman maan ihmisten kansalaisoikeuksien massiivinen rajoittaminen ja liittolaisilta saman edellyttäminen …. kaikki tuo rapautti läntisen demokratian ideologista pohjaa ja oikeutusta.

Ja yhä edelleen jo vuonna 1948 itsenäistyneen Israelin valtion palestinalaiset maastamuuttajat vaativat oikeuksiaan. Niin kyllä Israelin juutalaisetkin. Edelleen Gazan aluetta yritetään pommittaa kivikauteen. Kuka nyt milloinkin. Nyt ISIS on perustanut kalifaattinsa, eikä näytä olevan kovinkaan paljoa, minkä voisimme tehdä ahdasmielisen suvaitsemattomuuden ja murhaamisen estämiseksi. Edelleen Saudi Arabian kohtalonyhteys USAan säilyy vahvana. Edelleen energia, öljy ja maakaasu säilyvät keskeisimpinä kansainvälisen talouden kiristysruuveina. Arabikevät on johtanut yhteiskuntien, ideoiden ja kansalaisten kuolemaan; Libyassa, Syyriassa, Jemenissä ja ties missä. Olisiko tässä myös yksi keskeisitä syitä maailman nykyiseen tilaan? Ja Charlie Hebdoon pöyristyttävyyksiin? 

Yhä kiihkeämpinä, päättäväisempinä ja toivottomampina ja nämä syrjäytyneet nuoret vihaiset miehet kiihdyttävät raivoaan. Pariisissa, Ukrainassa, Libyassa, Gazassa; Pohjois-Afrikassa, Arabiassa, Lähi-idässä ja siitä itään. Ja elleivät ruoki toistensa fanaattista raivoa, ruokkivat ehkä kaloja Välimeren pohjassa epäonnistuttuaan matkassaan Luvattuun maahan?

Ainakin itselleni on jäänyt elämään vahvana käsitys, että 1900-luvun lopulla läntiset demokratiat olivat vähitellen löytämässä yhteisen sävelen terrorismin syiden poistamisessa. Hyväksymällä ajatuksen, että terrorismia ei maailmasta sotimalla poisteta. Se voidaan, tosin vain vähitellen mutta tehokkaasti poistaa vain poistamalla siihen johtavia syitä. Mieluiten ne kaikki. Mutta ei sekään tapahdu suoraviivaisesti, eikä hetkessä.

Niin tuosta Saint Tropezin Hotelli Byblosin kokouksesta vuoden 1980 tammikuun ensi päivien talvimyrskystä tuli mieleeni sana. Tarkoituksellinen syrjähyppy sivuluisu, tuumatalkoo silloin, kun perinteisen rationaalisen ajattelun avulla ei kiperää ongelmaa saada ratkaistua. Po, se se oli. Hetkellinen sivuhyppy todellisuuden ketjusta johonkin aivan uuteen ja ennen testaamattomaan, asiaan jopa kuulumattomaan.

Pitäisikö meidän nyt ottaa tuo sivuhyppy? Eihän tästä tappamisesta ja keskinäisestä kyräilystä ja vihanpidosta näinkään hyvää seuraa. Kenellekään. 




Lisäys klo 7.30

Yhä kiihkeämpinä, päättäväisempinä ja toivottomampina ja nämä syrjäytyneet nuoret vihaiset miehet kiihdyttävät raivoaan. Pariisissa, Ukrainassa, Libyassa, Gazassa; Pohjois-Afrikassa, Arabiassa, Lähi-idässä ja siitä itään. Ja elleivät ruoki toistensa fanaattista raivoa, ruokkivat ehkä kaloja Välimeren pohjassa epäonnistuttuaan matkassaan Luvattuun maahan?

tiistai 9. joulukuuta 2014

Suomi tienhaarassa - kasva tai kuole




Luovan Tuhon vaikutuksia Euroopassa ja Suomessa odotellessamme voi hyvin miettiä, mitä kaikkea meiltä kultakin mutta varsinkin valitsemiltamme, nyt puolueitaan edustavilta kansanedustajilta on jäänyt tekemättä. Jatkuvaan kasvuun perustuva hyvinvointiyhteiskuntamme nikottelee ja pahasti. Globaalit ja kansalliset rakenteet ryskyvät, tulo- ja varallisuuserot kasvavat. Ne luovat hedelmällisen pohjan tuholle. Toivottavasti siitä taas kasvaa uutta ja uljasta. 

Mutta seitsemän vuoden aikana kehitettyä, nyt jo vakiintunutta suuntaa ei muuteta. Samoja lääkkeitä, jotka aiemminkaan eivät ole tehonneet, eivätkä kriisiä ratkaisseet, mutta suuremmassa määrin. Tempputyöllistämisestä on jo päädytty uudelle, Eurooppalaiselle tasolla. Muutamassa viikossa on ehdotuksia jo kasassa 1,3 biljoonan euron arvosta tässä satumaisessa uudessa Vivutus Showssa.

Toivottavasti uudet innovaatiot ja erityisesti innovaatiot muussa kuin pelkkää turhaa kulutusta lisäävässä tavaratuotannossa mahdollistavat henkisen kasvun, jota ilmeisesti lajina tarvitsemme. Innovaatiot tavoissa joilla ajattelemme, joilla vahvistamme yhteisöjemme toimintaa, joilla toimimme yhdessä. Lisäämällä luttamusta. Edes selvitäksemme. 




Robert Gordon: The death of innovation, the end of growth




Eipä näistäkään, alla olevista kommenteista valtamedian sivuilla ole ollut edes paperin kulutuksen lisääjäksi.



Eihän tämä voi olla yllätys. Saksa pakottaa EKPn noudattamaan rahapolitiikkaa, joka antaa sille - ja vain sille - ylivoimaisen kilpailuedun muihin EMU-maihin nähden. Eikä se edes riitä. Samalla se pystyy ajamaan kaikkien muiden EMU-valtioiden kilpailijat perikatoon, minkä seuraukset näkyvät hyvin selvinä myös jo Suomessa.

Kun maamme poliitikot, sen paremmin kuin muidenkaan EMU-maiden kollegansa eivät huolehdi siitä, että EKP noudattaisi koko EMU alueen kannalta tasapainoista rahapolitiikkaa on seuraus selvä. Siinä vaiheessa kun Saksa EMUn ja EUn rahoittamiseen kyllästyy ja siitä irtaantuu - ja sen se myös taatusti tekee ellei maan sisäpolitiikka ratkaisevasti muutu - ainakin kaikkien muitten pienten reunavaltioiden taloudet ovat raunioina. 

On peruuttamattoman vaarallista itsepetosta muuhun lopputulemaan enää 7 vuoden kokemusten jälkeen uskoa.




Ilmeisesti kansalais-, tai tässä tapauksessa kauppiastottelemattomuus ja lisätty julkisuus ovat ainoa tapa taistella sääntöSuomen kaiken kehityksen tappavan otetta vastaan.




Saattaa olla, että pohjoisen pallonpuoliskon ulkopuolella todella " hyvin vähän maita, jotka haluaisivat osallistua minkäänlaiseen kylmään sotaan." Meidän pallonpuoliskomme on kuitenkin juuri tuo pohjoinen. Täällä se kylmä sotakin oli aktiivisimmillaan.

Ehkä Erkin olisi korkea aika laskeutua arkipäivän realismin tasolle, kun jo vajaan vuoden Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne on kehittynyt jatkuvasti vain huonosta vielä huonompaan? Sillä mitä mieltä Erkki on pakotteiden tavoitteesta on loppupeleissä olennaisesti vähemmän merkitystä kuin sillä, miten ne Moskovassa nähdään. 

Kun pakotteista alkaa aiheutua Putinin regiimin silmissä pysyvää haittaa Venäjälle, alenee samalla sen kynnys riskinottoon. Sotilaallisesti sitoutumattoman Suomen intresseissä ei kai ainakaan ole taas hankkia itselleen uutta vihamiestä läheltä?

Luontevimpina ja samalla riskittömimpinä kohteina Venäjän aktiivisille toimille ovat Transnistria ja Suomi.




Ei tänne suuria, ei edes keskisuuria yrityksiä synny tuosta noin vaan, yks´kaks´ yllättäen. Niiden syntyminen on monivuotisen ahkeran työn takana. Siinäkin mielessä näiden osaamisensa osoittaneiden henkilöiden näkemyksiä kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. 

Jos haluamme ylläpitää elämisen mahdollisuudet Suomessa jatkossa, se edellyttää, että täällä oleville on olemassa riittävästi työtä ja lisäarvoista tekemistä. Siinä onnistumiseen tarvitaan kaikkia suomalaisia toimijoita mukaan lukien etujärjestöjään edustavia poliitikkoja. Asian kiteytti hyvin

Tek­no­lo­gia­teol­li­suus ry:n toi­mi­tus­joh­ta­ja Jor­ma Tu­ru­nen mielipidekirjoituksessaan tämän päivän Hesarissa:

"Paa­vo Rau­tio kir­joit­ti ko­lum­nis­saan (HS 4. 12.), et­tä po­li­tii­kal­la on vain vä­häi­nen ky­ky edis­tää vien­tiä.

Kil­pai­lu­ky­ky ja­kau­tuu kah­teen osaan: yri­tyk­set it­se vas­taa­vat omas­ta ky­vys­tään tuot­taa asiak­kail­leen li­säar­voa, mut­ta toi­min­ta­ym­pä­ris­tön kil­pai­lu­ky­vys­tä vas­taa­vat po­lii­ti­kot.

Ko­ti­mai­sel­la po­li­tii­kal­la ei to­siaan voi­da luo­da vien­ti­ky­syn­tää, mut­ta ku­ten Sak­san ja Ruot­sin vien­nin toi­pu­mi­nen osoit­taa, ky­syn­tää on ole­mas­sa. Ky­se on kil­pai­lu­ky­vys­tä. Yri­tys­ten toi­min­ta­ym­pä­ris­tö vai­kut­taa suo­raan yri­tys­ten kil­pai­lu­ky­kyyn.

Suo­men vien­ti­teol­li­suu­den toi­min­ta­ym­pä­ris­töä voi­daan pa­ran­taa mo­nel­la ta­val­la. Esi­mer­kik­si yri­tys­ve­ro­tuk­sel­la voi­daan kan­nus­taa in­ves­toin­tei­hin ja kas­vuun. Su­ku­pol­ven­vaih­dos­ti­lan­teis­sa voi­daan ke­hit­tää yri­tys­tä, jos ve­ro­tus an­taa sii­hen mah­dol­li­suu­den. Lo­gis­tiik­ka- ja ener­gia­kus­tan­nuk­set riip­pu­vat po­liit­ti­sis­ta pää­tök­sis­tä. Tar­peet­to­man sää­te­lyn pur­ka­mi­nen voi­daan aloit­taa, jos niin pää­te­tään.

Vien­ti­teol­li­suus tar­vit­see osaa­jia. Po­li­tii­kal­la voi­daan var­mis­taa, et­tä kou­lu­tus vas­taa yri­tys­ten tar­pei­ta.

Po­lii­ti­koil­la on lu­kui­sia kei­no­ja pa­ran­taa vien­ti­teol­li­suu­den kil­pai­lu­ky­kyä ja edis­tää vien­tiä. Työ­mark­ki­na­jär­jes­tö­jen vas­tuul­la on pi­tää työ­voi­ma­kus­tan­nuk­set ai­sois­sa ja an­taa työ­pai­koil­le li­sää pe­li­ti­laa, jot­ta yri­tyk­set voi­vat me­nes­tyä."

Juuri tämä sektori, julkisen ja etujärjestösektorin päättävät poliitikot ja virkamiehet ovat avainasemassa kilpailun edellytysten rakentajina. Ja samalla se sektori, jonka vähintään seitsenvuotinen toimeton Ruususen uni on eniten kilpailukykymme edellytyksiä rapauttanut.

Tähän tarvitsemme jälleen isänmaallisesti motivoituneita osaajia, kuten artikkelin kohteena olevia nuoria. 



” Kaikki tämä siksi, että poliittinen koneisto on nykyisin ura, jossa Brysselin lihapadat ovat uran täyttymys ja oman maan asioiden ajaminen on alisteista pääsylle noiden lihapatojen ääreen. Hyvänä esimerkkinä Katainen, jonka kannalta EU ja euro ovat olleet menestystarinoita vailla vertaa.” Olet niin valitettavan oikeassa.
Meillä vain ei enää ole sitä pientä poikaa, jota uskottaisi kun hän sanoo :”Mutta eihän kuninkaalla ole vaatteita.”
Draghi on valitettavasti osoittautunut mieheksi ilman ensimmäistäkään vastuuntuntoa. Newspeak ja doubletalk eivät kanna mannerlaattojen muutoksessa.
Eiköhän vain anneta Schumpeterin Luovan Tuhon tehdä tehtävänsä? Turha sitä on tutkainta vastaan potkia.




Suomessa tarvittaisi nyt luovaa hulluutta. Sitäkin enemmän vimmaista tekemistä. 

Edellisen tuntuvat aivan liian monelta estävän pienen yhteiskunnan dilemma; erehtyminen on osoitus idean huonoudesta, toteutuksen heikkoudesta ja inhimillisestä epäonnistumisesta. Eikä tässä yhteiskunnassa luusereille riitä tukea, tarvetta eikä edes käyttöä. 

Jälkimmäisen estää pitkälti vastuuton johtaminen, etujärjestöjen (puolueet ml.) ylivertaisuus terveen järjen soveltamisvaatimuksiin ja kaiken mahdollisen verottaminen usein ennen kuin tulo on edes konkretisoitunut. 

Kun vielä onnistuttaisi kääntämään yksilöiden yksinomainen kiinnostus, jopa ahneus rahan tulon nopeasta maksimoinnista työhön ja sen tulosten maksimointiin, oltaisi jo aika hyvällä tiellä Suomi Oyjn pelastamisessa.




Päätösten haittavaikutusten ja ratkaisujen potentiaalisten ongelmien tarkastelu ennen lopullista päätöstä, ei tunnetusti ole suomalaisen päätöksenteon tehokkaimpia ja menestyksellisimpiä puolia. Valitettavan usein hienoina hehkutetut päätökset johtavat ojasta allikkoon. 

Toivottavasti vuosien aikana on jotain opittu. Muuten saattaa mennä suomalainen omistus sekä Fortumissa että Fennovoimassa. Taisinpa mahdollisuutta jo perustellakin.





Saattaisi olla turvallisinta puhua Fortumin Fennovoima osakkuudesta vielä konditionaalissa sekä lyhyellä, että pitkällä aikavälillä. Vaikka suopeus moiseen lyhyellä aikavälillä olisi Venäjällä miten korkealla tahansa, riittää yksi poliittinen hallayö ja hallinnollinen päätös siirtämään kaiken Fortumin omistuksen osaksi Rosatomia. Eihän siihen tarvita kuin toteamus sopivalta taholta, että suunnitelmallaan Suomi, eli Fortum, on itse asiassa ollut jälleen rakentamassa SuurSuomea. Ja ensi askeleet siihen Itä-Karjalassa.

Lopputuloksena Fortum on vaarassa menettää kaikki sijoituksensa Venäjällä ja lisäksi Fennovoiman, josta samalla tulee venäläinen yhtiö. Eikä siinä vanhoista IVOn raunioistakaan sen jälkeen suomalaiseen omistukseen jää. Ja parhaassa tapauksessa olemme itse luoneet uuden, Petsamon Nikkeliin 1940 verrattavissa olevan jäätyneen konfliktialueen.




Oreck on tasan oikeassa. Kilpailukykymme heikentyminen on ollut täysin omissa käsissämme, olemme lainsäädännöllä, viranomaismääräyksin ja työehtosopimuksilla luoneet oman kilpailukyvyttömyytemme. Eikä korjausta ole luvassa.

Kun meillä on lähtökohtaisesti muutos on koettu uhkaksi ja ongelmaksi ja sen seurauksen ollut käytössä kaiken kieltävä tapa tarkastella muuttumista, ei päin vastaista kehitystä saa aikaan, täsmentäminen ja kiristäminen on luonnollisempaa.

Nyt pitäisi kieltämisen sijasta alkaa ajatella vanhojen määräyksien karsimista ja entistä suurempia vapausasteita kansalaisille ja elinkeinoelämälle. Sen aikaansaaminen taas edellyttää kokonaisnäkemystä tarvittavasta suunnasta mihin toistensa kanssa kilpailevat puolueet tai muutkaan etujärjestöt eivät helposti taivu. Saavutettu etu kun on niiden mielestä pyhä ja osa-optimointi ainoa keino sitä kehittää.

Tabula rasaa, puhdasta pöytää on vaikeaa luoda ilman edeltä käyvää tuhoa 100 vuotiaassa demokratiassa, jossa jokainen on viime vuosikymmenenä haluttu opettaa pitämään huolta vain itsestään.




Niin, täytynee Vladimirille jonkinlainen selitys Mistralien viivyttämisestä antaa. Hollande lukeutunee samaan suomettuneeseen EUn poliitikkojoukkoon, kuin maamme kansanedustajien valtaosa. Ei ihme, että Putler uskaltaa jatkuvasti vetää välistä.




Ihan hyvä ja realistinen ohjelma. Nyt sitten toteuttamaan. Vaikka pakolla.




Kun Putler pitää Krimiä ja Itä-Ukrainan alueita Venäjän pyhinä paikkoina, saattaa Euroopan kannalta ongelmaksi muodostua, että hän intoutuu ne vielä sieltä hakemaan.




Sillä varmaan säästetään, että ajokorttien myöntäminen siirtyisi Trafilla jolla "ei ole alueorganisaatiota, joten se hoitaisi lupatehtävät käyttämällä palveluntuottajia. Nämä ottaisivat vastaan hakemuksia, veisivät asiakirjat rekisteriin ja toimisivat muutenkin asiakaspalvelussa."?? Varmaan palveluntuottajat osaavat hinnoitella tuotteensa kilpailukykyisiksi, kuten katsastustoimistot aikoinaan?

Eiköhän järkevämpi ja nykypäivään sopivampi olisi poistaa mopojen ja henkilöautojen opetuskriteerit kokonaan ja korvata ne esimerkiksi kaikille avoimin viranomaisten vastaanottamin liikennesääntöjä ja -merkkejä sekä ajotaitoa testaavin näyttökokein? Tarvittavan opetuksen ensisijaksi määriteltäisi ns. opetusluvalla tapahtuva vertaistuki, peruskoulun ylä-aste ja tarvittaessa erillinen autokoulu.

Ja kuinkakohan kauan ajokortissa saa roikkua yhdellä ja samalla kuvalla ja nimikirjoitusnäytteellä?




Suomessa ajokorttilainsäädäntö on tehty ihan ikiomilla päätöksillä päättömäksi ja käytännön elämälle vieraaksi. Ilmeisesti Arkadianmäen ja Trafin kukkahattutädit osaavat ainoastaan kiristää säännöksiä ja tehdä kansalaisten elämän siten sietämättömäksi. Jatkuvana kannustajana, lobbarina ja edunsaajina on Suomen Autokoulunopettajien liitto, kuten vuosi sitten saimme havaita.

Samalla nuo kukkahatut panevat nuoret 15 vuotiaat ajamaan kalliilla mopo-autoiksi kutsutuilla kuolemanloukuilla muun paitsi moottoriteiden liikennevilinässä. Miksi ihmeessä mopoautoja ei korvata kokonaan nopeusrajoitetuilla pikkuautoilla? Lastemme liikenneturvallisuus paranisi olennaisesti. Mopoauto edellyttää täsmälleen yhtä suurta osaamista ja liikenteen tuntemusta kuin esimerkiksi C1, 107, Aygo - kokoluokan auto.