Meillä
on liikaa puolueita, ja niiden olemassaolemisen oikeutukseen ja
toimintatapojen oikeellisuuteen luottavia liikkuvia äänestäjiä.
Varsinkin nykyisin, kun puolueiden ajamissa politiikoissa ei enää
ole eroa. Valta, oman edun maksimointi ja vastuuttomuus ovat
puolueita keskeisimmin yhdistävät tekijät.
TimoSoinin letkeät mutta itsevaltaiset toimintatavat, hänen
yltiökonservatiivinen ja totalitaarisuuteen taipuva mielenlaatunsa
nyt viimeksi Sebastian Tynkkysen suhteen, joka luonne on
ollut selvä jo viimeistään Tony Halmeen ajoista, sekä kepun
perinteinen kalliiden hallintohimmeleiden rakentelu veronmaksajien
kustannuksella oman valtansa pönkkittämiseksi, tällä kertaa taas
SoTe-seikkailussa osoittavat kristallinkirkkaasti, että liikkuvista
äänestäjistä ei protestin esittäjinä ole yleisten ja yhteisten
asioittemme hoitamisen kannalta kuin haittaa ja harmia.
Puolueet
ovat tasan samanlaisia jokainen. Ne toimivat vain omaa ja eliittinsä
intressiä ajaen. Niiden toimintatapoihin eivät kannattajakunnan
hetkelliset heilahtelut eikä kannattajien periaatteet mitään
vaikuta. Antavat äänestäjälle vain uuden tilaisuuden pettyä.
Jos
meillä jotain on liikaa niin puolueita, Itsenäisyyspuolueet,
Muutokset ja ihan mitkä muut tahansa mukaan lukien.
Historiamme (siis autonomian ajan loppu ja itsenäisyys) aikana niitä
on ollut, laskutavasta riippuen runsaasti yli 100. Yksin niiden määrä
osoittaa, että "ongelma" on kansalaisten korvien välissä,
ei puolueissa sinänsä. Lisäksi 5,6 miljoonaisen kansan -
äänioikeutettuja 4,2 miljoonaa - yleisten ja yhteisten asioiden
hoitamiseen demokraattisesti riittää hyvin nykyisten
eduskuntapuolueiden määrää (8) pienempikin porukka.
Puolueiden
tapa toimia omissa sisäisissä asioissaan ei yhteiskuntaa
välttämättä hetkauta suuntaan eikä toiseen. Lakeja niiden täytyy
toki noudattaa, mutta sanktioita ei juurikaan ole ja syyttämisen
kynnys on korkea. Tosin aina valtionhallinnosta löytyy Jonkkia
ja Tarasteja, joihin hädän hetkellä turvata. Siltä osin
poliittinen vastuu kuitenkin korostuu ja kannatus vaaleissa vaihtelee. Persujen ja Soinin
ja jopa kepuleitten voi seuraavissa vaaleissa käydä joko hyvin, tai
huonosti tai hyvin huonosti. (Arvio katsojan silmässä.) Ja tulos on
silloin oikea.
Kansakunnan
"ongelma" on se, että puolueiden valta ylittää selvästi
kansanedustajien vallan. Valitsemme yksittäisistä ehdokkaista mutta
puolue päättää. Puolueisiin kuulutaan, koska katsotaan, että
joukossa on voimaa, ja siitä on etua oman näkemyksen edistämiselle.
Mutta joukossa myös tyhmyys tiivistyy.
Yhteisten
asioitten hoitamisen sijaan porukassa korostuu asianomaisen joukon
etu, ei missään tapauksessa kansankokonaisuuden. Lopulta, kuten
meillä nyt siitä tulee päätöksenteon kannalta keskeisin motiivi.
Viimeistään silloin puolue on rapautunut etujärjestöksi, joilla
ei pitäisi olla sijaa eduskunnassa ollenkaan. Pitkässä juoksussa
tämä ilmenee erinomaisesti ja selkeimmin yleensä kepulien,
demarien ja ruåtsalaisten päätöksenteossa. Soinin
resupetteri-porukka on vasta puolueeksi muuttumassa.
Puolueiden
"ottaessa vallan" valituilta kansanedustajilta, asioiden
hoitaminen jää toisarvoiseksi ja siirrytään iltalypsyjen ja
lehmänkauppojen alueelle. Kuitenkin meillä on eduskunnassa 200
valitsijoiden valtuuttamaa kansalaista, joilla olisi omaan älyyn,
osaamiseen, koulutukseen, kokemukseen perustuva ja perustuslain
nimenomaisella ”määräyksellä” oikeus käyttää itsenäistä
arvostelukykyä ja päätösvaltaa toimissaan. (Perustuslain 29§)
Sitovien ryhmäpäätösten ja kurinpitotoimien mahdollisuus saavat
itsenäisen ajattelun kyllä ruotuun ja nöyräksi. Viimeistään sen
tekee talous ainakin, jos haluaa tulla uudelleen valituksi.
Yksittäisen
asian ratkaisemisen reunaehdot alkavat nykyisin olla jo sitä
luokkaa, että "puolueideologia" ja "puolue-etu"
vain hidastavat, sotkevat ja monimutkaistavat ratkaisujen
aikaansaamista.Vertaa vaikka SoTe ja/tai kuntauudistus, jossa
valmista ei saada aikaan millään ja lopulliseksi vaihtoehdoksi
taitaa muodostua kallein ja tehottomin, joskin kepuleitten vallan
jatkuvuuden turvaamisen kannalta tarkoituksenmukaisin.
Puolueilla
toki on paikkansa toimivassakin parlamentaarisessa järjestelmässä,
onhan ihminen - yksittäiset kansanedustajat mukaan lukien -
sosiaalinen eläin. Valitettavan usein edelleen myös laumaeläin,
mikä todellisen kriisin ja katastrofin aikana kieltämättä onkin
lauman ensiarvoinen turvatakuu. Harvemmin tähän lainsäädännön
arjessa kuitenkaan on tarvetta tukeutua.
Arjessa
täytyisi saada asiat hoidettua mahdollisimman tehokkaasti ja
tuloksellisesti, mikä markkinataloudessa tarkoittaa myös
taloudellisesti. Kansakunnan kannalta yksittäisen puolueen vallan
turvaaminen ei ole tavoiteltavaa, vaikka puolueiden toiminta
toimivalle demokratialle välttämätöntä onkin. Se on
yksiselitteisen haitallista, kuten kokemukset
yksipuoluejärjestelmistä kiistatta osoittavat.
Meillä
ongelmaksi nousee puolueiden nykyinen rooli ja merkitys, joka ylittää
nyt kansanedustajan roolin mennen tullen. Erinomaiset esimerkit tästä
antoivat, Soinin Giljotiinin lisäksi viimeksi Kehittyvien Maakuntien
Suomen vaalirahalahjomaskandaali.
Puolueiden roolin pitäisi yksinkertaisesti olla toimiminen samanmielisten
poliitikkojen vaaliorganisationa ennen vaaleja ja korkeintaan
valituksi tulleitten samanmielisten poliitikkojen vertaistukena ja
yhteistyöelimenä omien ajatusten ja ideoiden pallotteluseinänä.
Eikä missään vaiheessa päätöksentekijänä. Niiden
nuorisosäätiöt, settlementit, sosiaalisen vuokratalotuotannon
tarjoajat, turvapaikkamajoittajat, terveyskylpylät jne. toimivat
lähinnä tehottomina julkisraahoitettuina markkinahäirikköinä, sen lisäksi että ovat puolueille hyödyllisiä säästöporsaita ja suojatyöpaikkoja.
Niillä ei hyödyllistä merkitystä kansakunnalle arjessa ole. Ja
kriiseissä lauma kyllä kasaantuu.
Arjen
asiat pitäisi hoitaa asioina, joista kansanedustajat päättävät
itsenäisesti. Jos haluamme valita maan parhaat kyvyt edustamaan
itseämme kansallisessa päätöksenteossa, ja kuvittelemme heidät
myös kansanedustajiksi saavamme, meidän on alettava keskittämään
huomiomme ihmisiin, ei puolueisiin. Se taas edellyttää, että emme
suostu valitsemaan kansanedustajiksi puolueiden valittavaksi
tarjoamia vallattomia, impotenttejä ja kalliiksi meille tulevia
napinpainajia.
Koska
moisen muutoksen toteuttaminen vaarantaa aivan liian monen impotentin
opetuslapsen ja puolueeksi itseään kutsuvan ihmislauman
tulevaisuuden, on turha kuvitella, että muutos vapaaehtoista tietä
onnistuisi. Järjestelmä ei muutosta kaipaa, eikä sitä edistä.
Olipa tarve kuinka suuri tahansa, siihen ei yksikään puolue
suostuisi.
Se ei
myöskään toimi politiikan marginaaliin heittäytymällä, eikä
varsinkaan jättämällä vaalit väliin, eli nukkumalla. Menneet
vaalit – joka ikinen – ovat osoittaneet, että huoli
äänestysaktiivisuudesta ja nukkuvien suuresta määrästä kestää
korkeintaan viikon - kaksi. Positiivisia syitä äänestämättä
jättämiselle on puolueiden ja niitä seuraavan median aivan liian
helppo keksiä. Protestina nukkumisella ei enää ole merkitystä, se
ei ole viesti. Sillä ei vaikutusta koska sitä ei mielletä teoksi
vaan joko tyytyväisyydestä johtuvaksi toimettomuudeksi tai
korkeintaan yhteiskunnasta syrjäytymiseksi. Kummastakaan porukasta
ei niin väliä ole.
Kun
aivan ilmeisesti kovin moni perinteisiin puolueisiin pettynyt ja
protestiksi kaksissa viime vaaleissa äänestänyt persuja ja nyt
uudestaan pettyneenä etsii nyt poliittiselle aktiivisuudelleen
merkitystä ja uutta kotia olisin jälleen tarjoamassa vaihtoehtoa.
Sitä avoimen kapinan lisäksi ainoaa vaihtoehtoa, jolla
yksittäisellä kansalaisella on mahdollisuus aikaansaada
poliittiseen järjestelmäämme muutos parempaan.
Annetaan äänestäjille aito syy äänestää kansakunnan puolesta. Poistetaan puolueilta oikeus edustaa meitä.
PS.
Tiedän,
että vaalit vasta äsken olivat ja seuraavia saadaan odottaa yli
kolme vuotta. Mutta ehdottamani vaihtoehdon ylivoimaisuus ei
välttämättä kaikille ihan nopeasti aukene. Lisäksi projektin
valmistelu ja äänestäjien mobilisointi vie aikaa, varsinkin kun
keino ei ole ihan perinteinen, vaikkakin ammattilaisten toimesta tehokkaaksi ja toimivaksi todistettu. Ja jopa siitä huolimatta,
että tällä tavalla äänestämisessä ei suoranaisia
haittavaikutuksia olekaan varsinkaan, jos houkuttelevimpana
vaihtoehtona on syrjäytyminen, nukkuminen tai jälleen pettyminen.