Pitääkö Tasavallan presidentin jo varmistua EUn tuesta?

Ehkäpä Angela Merkelin vierailulla Suomeen oli muutakin merkistystä kuin poliittinen hännänheilutus Berliinille? Taloutemme kun alkaa olla viimeistä sinettiä vaille puhki, kun puolueet eivät ole tehtäviensä tasalla. Eduskuntavaalien tehtävänä ei suinkaan ole vahvistaa puolueiden valtaa, eikä edes hallituskelpoisuutta, vaan löytää oikeat henkilöt ohjaamaan valtiolaivaa, mieluiten turvaan. Ja vaikka Angela yhden päivän näkyvyyslisän mediaan toikin epäilen, ettei se kokiksia eikä Alexander Stubbia pelasta. 

On kuitenkin valitettavaa joutua toteamaan, että nämäkään vaalit eivät mitään ratkaise. Eihän puolueilla ole ratkaisuja ongelmiimme, eikä halua niitä esiteellä. Kun vielä näyttää pahasti siltä, että punamultaa pukkaa ei iltalypsyille, lrehmänkaupoille, poliittisille virkanimityksille eikä varsinkaan julkisen sektorin pöhöttämiselle muuta tapahdu, kuin kasvua. Juuri sitä, mitä ei pitäisi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että toimiakseen demokratia edellyttää osaavia kansansedustajia. Se ei edellytä sitä, että puolueet pitävät valtaa Arkaadianmäellä. Ja puolueiden jatkuvista vastaväitteistä huolimatta paluu demokratiaan voi tapahtua vain puolueiden valtaa olennaisesti vähentämällä. Jos viimeiset kaksi vaalikautta eivät vahvista puolueiden parasta ennen päiväyksen vanhentuneen, mikä vakuuttaisi?

Mutta vielä tuosta Angelan vaalituki-matkasta. Uutisoinnista päätellen se mahdollisti Tasavallan Presidentille mahdollisuuden nolata itsensä. Valitettavasti hän siihen tarttui. Euroopan yhteinen turvallisuuspolitiikka oli keskeinen keskustelunaihe, kun presidentti Sauli Niinistö tapasi tänään Saksan liittokanslerin Angela Merkelin. keskustelivat noin puolentunnin ajan presidentin virka-asunnolla Tamminiemessä. MTVn uutiset raportoi:

"Niinistö kertoi tapaamisen jälkeen toimittajille kysyneensä Merkeliltä, miten Euroopan unioni reagoisi, jos sen aluetta loukattaisiin. – Hän antoi hyvän vastauksen peruskysymykseeni, voiko rauhanunioni jäädä vain syrjästä katsomaan, jos sen aluetta loukattaisiin esimerkiksi paikassa, joka ei satu olemaan Naton jäsen.

Niinistön mukaan keskusteluissa ei kuitenkaan konkreettisesti käyty läpi sitä, puolustaisiko esimerkiksi Saksa hädän hetkellä Suomea."

Mihin Niinistö kysymyksellään pyrki? Mitä hän oletti vastauksena kuulevansa? Miksi hänen mielestään oli tärkeää esittää kysymys, vaikka selkeää vastausta on turha odottaa? Tuohan on samanlaista kärttämistä, kuin Suomen utelut Ruotsin valtiojohdolle aina tiukoissa paikoissa esittämät kysymykset; ennen Talvisotaa  Talvisodan aikana, ennen Talvisodan rauhaa ja ennen Jatkosodan välirauhansopimusta esittämät;  Miten Ruotsi suhtautuu jos ...."? 

Nyt sitten katsotaan Berliiniin. 

Jos toive oli rauhoittaa suomalaisten mieliä väittäisin hänen epäonnistuneen. Kysymyksen julkinen esittäminen ja merkityksen korostaminen herättää ennemminkin pohteen; onko tilanne Venäjän-suhteissamme todella jo näin huono? Viesti kysymyksen ilmaisemasta huolesta ja asenteestamme omaan maanpuolustukseen, jopa EUn puolustuspolitiikan perusteisiin ei varmasti jää Moskovassa havaitsematta.

Maailman parhaiten koulutettuja idiootteja

Kaksi mielenkiintoista artikkelia saman asian samalta puolelta, kehittymisen esteistä kehdosta hautaan. Näin meitä vaalien alla siunataan. Toissa päiväisessä Hesarissa Taneli Heikan kolumni Peruskoulu tuhosi Suomen – meillä on maailman parhaiten koulutetut idiootit ja Talouselämän nettiversion uutisessa Miten korjata Suomen yliopistojärjestelmä? - "Yksiköiden määrä pitää puolittaa ja rajoittaa opiskeluoikeutta". Se taas perustuu Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanin Arto Mustajoen ja Aalto-yliopiston rehtorin Tuula Teerin Elinkeinoelämän valtuuskunnalle EVlle tekemään analyysiin INNOVAATIOIDEN PERUSTA MURENEE– Yhdeksän ehdotusta yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. Tiukkaa asiaa mielestäni kummassakin. 

Kehittymisen, tutkimuksen ja koulutuksen, oppimisen ja osaamisen merkitys ja varmasti myös yleinen kiinnostus aihekokonaisuuteen kasvaa varsinkin tällaisina aikoina, kun mikään ei maassa tunnu enää oikein toimivan. 

Peruskouluksi meille viritetty varsin valtio- tai yhteiskuntajohtoinen järjestelmä lupasi kaikille koulutuksen tasa-arvoa, ainevalikoiman monipuolista kattavuutta ja opetuksen vaikuttavuutta. Kun itse kuulun siihen suomalaisten vähemmistöön, joka tuntee peruskoulun vain kertomusten ja omien lasten ja lastenlasten toimien havainnoinnin seurauksena myönnän, että en kuulu sen ihailijoihin. Kun opetuksen lähtökohtana on samaa kaikille ja rahoituksen vuosikymmenten tiukkuus on tehnyt tasa-arvosta tasapäisyyttä. Valitettavasti ehkä liiankin usein heikkoimpien, eikä kai koskaan parhaimpien ehdoin? 

Olen niistä aika usein jutun jos toisenkin väsännyt. Kaikkiaan yli 30.

Eniten Heikan kirjoituksessa huomio kuitenkin kiinnittyi kommentointien määrään. 345 kommenttia puolesta ja vastaan on paljon, oltiinpa vahvasti joko asiallisilla tai asiaan kuulumattomilla perusteilla. Tärkeästä asiasta on toki kysymys. Itseäni pohdituttaa, miten merkityksellistä kansallisen kilpailukykymme kannalta PISA-arvostelu oikein on? Sekä välittömästi koululaisen oppiman tiedon osalta, että välillisesti hänen kyvyssään tehdä ratkaisuja. Tämä pohde herää siitä, että nykyisten päättäjäsukupolvien kyvyt eivät aivan ilmeisesti riitä yhteiskunnallisten kokonaisuuksien hallintaan.

Suomalaisen yliopisto-, vai pitäisikö sittenkin ennemminkin puhua korkeakoulujärjestelmän taso huolettaa sekin säännöllisin väliajoin. Sivusta ihmettelevänä herättää kiinnostusta se, miten meillä on varaa tai edes tiedollista kykyä, tarpeesta nyt puhumattakaan, ylläpitää 272 yliopistoyksikköä? Siinäkin mielessä Mustaojan ja Teerin teesit tuntuvat todella perustelluilta. Samoin jos huomioidaan suositus siitä, että kandidaatti- ja maisterintutkinnot pitäisi eriyttää ja samalla automaattinen opiskeluoikeus maisteriopintoihin
asti tulisi kyseenalaistaa. 

Itse asiassa korkeakoulujen opintoputki voisi rakentaa siten, että käytännön tason koulutus, eli kandidaattitaso mahdollistuisi jokaiselle, jonka kyvyt siihen riittävät ja maisteritaso olisi "tieteen- ja tutkimuksen" ensimmäinen taso, vain motivoituneille ja tutkimustietoaosaaville. Sillä yhtä vähän kuin meillä riittää osaavia opettajia, meillä riittää kyvykkäitä opiskelijoita. Ja vaikka heitä riittäisi vaikka kuinka  paljon enemmänkin, ei 5,5 miljoonainen kansa tarvitse niin montaa akateemisesti koulutettua Valintatalon kassaa. 

Vaan, kun meillä korkeakoulupolitiikka mielletään aluepolitiikaksi ja joka niemeen notkoon saarelmaan oma yliopisto  pitäisi saada nostattaa, kunnan virkojen täyttäjiksi, tuskinpa meidän taas valittavaksi ilmoittautuneet siltarumpupoliitikot, moisille mietteille mitään arvoa antavat. Eiväthän he maksumiehiksi joudu vaan saamamiehiksi. 

Putinin kolme ongelmaa? Suomi, Suomi, Suomi

Motiivi, tilaisuus, resurssit - kyllä ne kaikki löytyvät. 

Pitäisikö Jean-Claude Junckerin esittelemää ideaa, EU:n yhteisen armeijan perustamista vielä sittenkin tarkemmin miettiä?  Jos ei muusta syystä niin siksi, että kyseessä itse asiassa onkin, itse ehdotusta ripeästi kannattaneen Sauli Niinistön lempilapsi, johon hän on mahdollisesti EIB-aikanaan saanut hyvän ystävänsä Junckerin innostumaan? Mietitään sitten.

Suomen puolustus ei koskaan voi olla niin vahva, että se kestäisi innokkaan suurvallan yksin Suomea vastaan keskittämää hyökkäystä loputtomiin. Atomeihin turvautumalla pienempikin suurvalta saisi maamme polvilleen hyvin nopeasti. Jo uskottava uhkaus keskisuureltakin, jopa pieneltäkin, terrorijärjestöltäkin taitaisi riittää? Monesta suomalaisesta jo nämä kaksi seikkaa yksin riittäisivät varmaan syyksi hakea NATOn jäsenyyttä?

Pohjoismaista puolustusliittoa, tai kun siihen ei ole reaaleja mahdollisuuksia Pohjoismaista puolustusyhteistyötä tai paremman puutteessa puolustusyhteistyötä, tai edes puolustusvälineyhteistyötä Ruotsin kanssa haikailevat mahdollisesti vielä useammat? Ja sitten on joukossamme niitäkin, joiden mielestä Venäjä ei meille ole uhka ollenkaan; NATO on.

Kansalaisten selkeä enemmistö ei kannata NATOn jäsenyyttä, eikä liene koskaan kannattanutkaan. Jäsenyyttä kannattavien mielestä enemmistön lukuisissa kyselyissä ilmaisema kielteinen kanta on seurausta monivuotisesta ”aivopesusta”, vääristellyistä tiedoista jäsenyyden kustannuksista ja sitoumuksista sekä naivista toiveajattelusta Venäjän tarkoitusperien suhteen.

Kun ”kustannukset”, joista kai keskeisin on puolustusmenojen suositeltu 2%:n suuruus suhteessa BKThen eivät päätä voi huimata, ja ne joka tapauksessa käytetään kansakunnan oman puolustuksen kehittämiseen ja ylläpitoon, jää tosisasilliseksi syyksi ilmeisesti opittu itsesuojeluvaisto Venäjän naapurivaltiona. Venäjä nyt laajasti ottaen, sen kulloisestakin ilmiasusta riippumatta. Niistä NATOn ”jäsenmaksuista” kun ei pienuutensa johdosta kannata yöuniaan menettää.

Jäsenyyden vastustajista keskeisimmät pelot sitoumuksista liittyvät kai joutumiseen ”pakosta” mukaan USAn johtamiin sotilaallisiin seikkailuihin ja selkkauksiin eri puolella maailmaa ja vaatimuksesta luopua yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyä ammattiarmeijaan? Kun näitä kahta väitettä kriittisesti tarkastellaan, ne on todettavissa virheellisiksi, vääriksi ja valheellisiksi. Kumpikin. Teoriassa. Mutta ottaen huomioon meidän suomalaisten poliitikkojen taipumuksen, jopa halun miellyttää ulkolaisia ja varsinkin ”suuria ja mahtavia”, on ainakin ensinmainittua pidettävä ihan varteenotettavana vastaväitteenä. Jos poliitikko ei selkänojaksi saa enää kotiryssää Tehtaankadulta, sellainen hankitaan Brysselistä, Berliinistä tai vaikkapa Luxemburgista, onpa sen hintana melkein ihan mitä tahansa. Vai olisiko toive sittenkin vain paikasta lihapatojen ääressä?

On kuitenkin syytä pitää mielessä, että EUn puolustusulottuvuus ja sen antamat takeet ovat pitkälti samat kuin NATOn. Olennaisena erona, että EUn puolustuksella ei ole operatiivista toimeenpanoelintä. EUn 28 jäsenestä 22 on ratkaissut puolustuksensa olemalla samalla NATOn jäsen, johon lisäksi kuuluvat USA, Kanada ja Turkki. Vaikka on luultavaa, että nuo 22 eivät ole kiinnostuneita luopumaan USAn turvallisuussateenvarjostaan – ja siitähän NATOssa on kysymys – voisi asiasta toki käydä keskusteluja. Käytiinhän niistä keskusteluja aikoinaan WEUn roolistakin silloin, kun kai lähinnä Suomen ja Ruotsin haluttomuuden seurauksena siitä 2010 luopua päätettiin? Tosin on hyvin vaikeaa kuvitella, että nuo 22 haluaisivat vaihtaa USAn, Kanadan ja Turkin vaikkapa Suomeen, Ruotsiin ja esimerkiksi Itävaltaan?

NATO-jäsenyyden Venäjän hyökkäystä ennaltaehkäisevä vaikutus lienee varsin kiistaton? Onhan totta, että mikään valtio ei vielä koskaan ole hyökännyt yhtäkään NATO-maata vastaan. Tosin kaiken maailman muut järjestäytyneen terrorismin muodot ovat jo moneen kertaan ja monen NATOn jäsenmaan kimppuun käyneet. RAF, Hamas, Taleban, Al Qaida, OAF, ISIS ... ja mitä näitä yksittäisten valtioden tukemia ”likaisen työn tekijöitä” onkaan. Mutta pieniä ”neulanpistoja” ne vasta ovat olleet. Toisaalta, kansainvaellukset vanhenevaan vanhaan Eurooppaan ovat vasta alussa nekin.

Nykyinen kehitys tuntuu vievän yhä suuremman kaaoksen suuntaan, eikä tässä muutoksen maailmassa enää hämmästyttäisi ollenkaan, kun jonain päivän ne muodostaisivat kukin omat ”kalifaattinsa”. Mutta kuten jo monasti todettu; ainoa kerta kun NATOn peruskirjan 5 artikkeliin nojaten on toimittu ei syynä ollut sen paremmin puolustautuminen jonkun valtion hyökkäykseltä kuin pienen reunavaltion puolustaminenkaan. Eikä Euroopan ollenkaan.

Kun otetaan huomioon, millä tavalla EMUssa pienten valtioiden näkökannat on tosiasiallisesti otettu huomioon ja millä tavalla keskeisimmät valtiot ovat voineet tehdä ihan mitä tahansa, panee miettimään tilannetta, jossa EU yhteisen sotajoukon pitäisi ryhtyä puolustamaan yhtä sen reunimmaisista jäsenistä Venäjän hyökkäystä vastaan. Sitä, jolla on suurin yhteinen 1300 km:n raja juuri Venäjän kanssa.  Taitaisivat taistelijat jäädä aika vähiin? Tuskin edes pakotteita uskallettaisi miettiä?

Valitettavasti on kai hyväksyttävä, että usko EUn armeijan kyvystä ja halusta puolustaa Suomea tehokkaasti, perustuvat samaan perusteettomaan toiveajatteluun kuin ajatukset siitä, että Ruotsi, tai se yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa siirtyisivät jo ennen hyökkäystä itä-rajallemme puolustamaan maatamme Venäjän ei vielä toteutuneelta vaan vasta uhkaavalta hyökkäykseltä. Näinä Krimin ja Itä-Ukrainan todentamina hybridisodankäynnin kulta-aikoina.

Itsenäisen valtion perustavaa laatua olevana tehtävänä on halu ja kyky pitää huoli omasta ja kansalaistensa turvallisuudesta ja puolustuksesta. Näin Suomessa on menetelty vuoden 1920 Tarton rauhansopimuksen jälkeen. Vaihtelevalla menestyksellä. Ainoana todellisena uhkana meille on tänä aikana ollut Venäjä, Venäjä, Venäjä. Viimeistään II maailmansota opetti, että haluammepa sitä tai emme, Venäjällä on – ymmärrettäviä, ja sen kokemuksista lähtien varmaan jopa hyväksyttäviä - pohteita aluettamme ja sen hallintaa kohtaan. Siitä taas seuraa, että meidän on pidettävä huoli alueestamme, mistä tahansa ja millä perusteella tahansa tehtävää hyökkäystä torjuaksemme. Meidän intressissämme ja turvallisuutemme kannalta on keskeistä, että myös Venäjä voi tähän luottaa.

Olemmeko me sitten pitäneet huolta turvallisuudestamme ja puolustuksestamme? Edes riittävästi? Jos kannamme huolta NATOn 2% suosituksesta, tuskinpa. 

Ainakaan kun mediassa ja somessa keskustellaan puolustuksesta, ei  siitä jää käsitystä, että kansalaiset pitäisivät puolustustamme uskottavana. Vielä huolestuttavammaksi muodostuu käsitys, kun ainakin osa upseeristosta – ellei suuri tai jopa suurin osa – tuntuu olevan samaa mieltä. Kuitenkin puolueita edustavat poliitikkomme ja puolustusvoimien johto pitävät kiinni siitä, että uskottavuutta riittää. Mitä muuta voi ajatella, jos parlamentaarisen työryhmän loppuraportti edellyttää puolustusmäärärahojen nostoa vain 150 miljoonalla vuodessa?  Vain 150 miljoonalla tasolta 2.700 miljoonaa!Hienosäädöstä, omantunnon vaimentamisesta, ääntenkalastelusta tai itsepetoksen jatkamisesta moisessa ennemminkin on kyse.

Jos kriteerinä olisi pidetty tuota NATOn suosittamaa 2% olisi kasvattamisen tarve ollut luokkaa 600 – 700 miljoonaa vuodessa. Kun sitä ei vastuullisten poliitikkojen eikä edes puolustusvoimien ja puolustusministeriön virkavastuulla toimivien ammattimiesten mielestä ole pidetty tarpeellisena eikä välttämättömänä, eikä kukaan tästä ole isoa meteliäkään nostanut, on kai hyväksyttävä sen myös riittävän aina uskottavaan asti? Jopa tällaisina kasaantuvan epävarmuuden aikoina? Sotaharjoitusten lisääntyessä ja rajavaruskuntien aktivoimisesta huolimatta? Varmasti lisällekin käyttöä löytyisi, mutta jossain kai kustannus/hyöty- realisminkin on tultava otetuksi huomioon? Ehkä sitten tässä?

Ja onhan kyse kuitenkin paljosta muustakin kuin hallintoon, koulutukseen ja sotilaiden ”leluihin” käytettävän rahan määrästä. Johtajuus, organisointi ja erityisesti kansalaisten puolustustahto ja -kyky vaikuttavat suuresti mahdollisuuksiimme puolustautua, tuleepa hyökkäys miltä suunnalta tahansa. Kuten talvi- ja myös jatkosota osiltaan osoittivat, paljon enemmän kuin parhaankaan osaamisen ja ammattitaidon omaava asiantuntija uskookaan. Paljon löytyisi sillä saralla tehtävää ja olisi myös tehtävissä, jopa nykyistenkin määrärahojen puitteissa.

Halu ja kyky pitää huoli turvallisuudestaan ja puolustuksestaan voi toki toteutua myös liitoutumalla. Konkreettisin, ja ilmeisesti reaalisesti ajatellen ainoa mahdollisuus tällä hetkellä olisi, liittyminen täysijäseneksi NATOon. Kiistattomasti Venäjä vastustaa moista, eikä ole lainkaan varmaa, että se vain protesteja esittäen sen hyväksyisi. Enneminkin voisin kuvitella sen havainneen, että puolustusjärjestöä lähellä oleminen ei millään tavalla tarvitse vaikutaa sen provosoimiseen, häiritsemiseen tai valtaamiseen. Puhumattakaan siitä, miksi ihmeessä meidän pitäisi kuvitella kumartavamme länteen, kun itse asiassa vain pyllistäisimme itään? 

Jos me suomalaiset sen sijaan provosoitua haluamme, kyllä meillä riittävästi aiheita löytyy. Alkaen ilmatilaloukkauksista ja maanostoista herkiltä alueilta päätyen 40.000 tai 80.000 sotilaan harjoituksiin Jäämerellä ja rajamme lähistön varuskuntien vahvistamiseen ja niiden iskuvoiman kasvattamiseen. Vaan miksi pitäisi? Eihän meille kuulu se, mitä veli venäläinen alueellaan tekee. Ei aiunakaan niin kauan, kun ei joukkojaan hyökkäystä varten ryhmitä. Sitä paitsi emmehän me osaa etujamme omalla alueellammekaan riittävällä ponnella valvoa.

Liittoutumisella on kuitenkin aina myös isompi hintansa. Toimintavapaus ”totuuden hetkellä”, loppupeleissä on huomattavasti rajallisempi, kuin ilman liittolaista/liittolaisia. Pienelle Venäjän rajanaapurille liittolaisuus voi käydä hyvinkin kohtalokkaiksi. Sillä ainoat, joiden keskeisimpänä ellei jopa ainoana pohteena on, tai ainakin pitäisi olla Suomen itsenäisyyden säilyminen, ovat suomalaiset itse. Vain me. Muille olemme kaikesta huolimatta vain yksi monista EUn pienistä valtioista, jonka menetys ehkä hetken harmittaisi, mutta ohi moinen menisi. Ilman sitäkin aurinko EUssa vielä nousee.

Turhaa on olettaa, että tänne NATO-liittolaisten joukkoja sijoitettaisi Venäjän hyökkäystä odottelemaan. Kuka heidät kutsuisi, ja kuka uskaltaisi tänne poikiaan lähettää, kun Venäjä omaa maatakin jo uhkaisi? Ja milloin se tapahtuisi? Nykyaikaisessa sodassa kun rintamat, missä ne nyt sitten kulkevatkaan, muuttuvat vauhdikkaasti? Mikä olisi riittävän aikaisin? Ja kun ne joka tapauksessa tulevat vasta hyökkäyksen alettua, ne ovat auttamattomasti myöhässä. Nykyisellään, ennen kuin edes osataan todeta kuka nimettömissä ja merkittömissä univormuissa hyökkää ja kuka heidät on paikalle kutsunut kuluu vähintään päiviä, ellei peräti viikkoja.

Kumpi ompi tärkeämpi; pyrkiä estämään maamme joutuminen aktiiviseksi sodankäyntialueeksi kaikissa olosuhteissa ja puolustaa maata itse ja silloin yksin vai puolustaa maata osana Venäjän karsastamaa NATOa? Tarvittaessa vielä senkin jälkeen, kun Venäjä on maan vallannut? Haluaisin tässä lainata Mannerheimin kirjettä Hitlerille elokuussa 1944; ”Haluaisin erityisesti tähdentää, että vaikka kohtalo ei soisikaan aseillenne menestystä, Saksa tulee kuitenkin elämään. Samaa ei voida väittää Suomen kohdalta. Jos tämä tuskin nelimiljoonainen kansa sotilaallisesti voitettaisiin, lienee epäilemätöntä, että se karkotettaisiin maasta tai hävitettäisiin sukupuuttoon. Sama vaikutus olisi suurella todennäköisyydellä maan miehityksellä ja viimeistään sen jälkeisellä NATOn johtamalla takaisinvaltaamisella.

Toki jossain vaiheessa meidänkin saattaa olla pakko valita. Ja jos niin pitkälle joudutaan, varmasti onkin. Eikö kuitenkin ole parempi valita vasta silloin kun ei muuta voi ja luottaa lähinnä vain suomalaisiin sitä päätöstä tehtäessä? Suomen EU-jäsenyyttä perusteltiin aikanaan pitkälti sen turvallisuutta lisäävillä elementeillä. Katosivatko ne WEUn kuoppaamisen myötä?

Ongelmat turvallisuuspolitiikassamme ovat samat kuin onglemamme talouspolitiikassamme. Poliittinen järjestelmämme perustuu puolueiden tasapäistävälle ja tyhmistävälle vaikutukselle ja niitä edustavien poliitikkojen toiveajattelulle miten varmistaa paikkansa seuraavissa vaaleissa. Kukaan ei uskalla niin kauan kun ei ole pakko. Ja sitten kun on pakko, onkin jo liian myöhäistä. 

Muista äänestää; laskut maksat kumminkin.

Eduskunta päättyi kuuleemma kaaokseen ja hallituksen hoiperteluun. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma kantaa huolta äänestysaktiivisuudesta, kuten kaikki poliitikot ennen vaaleja. Ei liene liikaa väittää, että tämän vaalikauden päätös ainakin oli ikimuistoinen ja kaiken kaikkiaan suomalaisen kansanedustuslaitoksen arvolle sopimaton näytelmä?

Vaalikiima ja taistelu toiseksi suurimman puolueen paikasta ovat pitkälti pilanneet sen vähäisen arvostuksen mikä demokratiallamme enää on. Ja jos edes taisteltaisi halusta ratkaista kansakunnan nyt vaivaavat ongelmat, tai edes ongelmia asiaan voisi suhtautua. Mutta siitä ei nytkään ole kysymys. 

Valtionvarainministeriön virkamiesten esittelemät madonluvut maamme taloudellisesta tilanteesta, niin optimistisia kuin ne ovatkin osoittavat, että puolueet elävät kiimassaan täysin irrallaan reaalimaailmasta. Yksikään puolue ei pysty tai uskalla esittää taloudentervehdyttämiseen keinoja, joiden vaikutus olisi edes samallahehtaariluvulla kuin vvm:n tarpeet.  ”Tyylikkäimmän” rimanalituksen teki valtionvarainministeri, tai ehkä sittenkin pitäisi jo sanoo Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne, ilmoittamalla yksikantaan, ettei moinen noin 6 miljardin suuruinen kestävyysvaje ole millään korjattavissa yhden vaalikaudenkauden aikana. Tekisi mieleni todeta, että jos ei pysty ei pidä hallitukseenkaan ängetä. Oikeampi arvio kestävyysvajeestamme lienee vuosittain kasvattamamme julkisen sektorin lisävelan määrä. Siis taso 10 miljardia. Vuodessa.

Mutta se on jo selvä, että tuleva eduskunta, olipa sen koostumus ihan millainen tahansa, ei kansakunnan ongelmia pysty ratkaisemaan, vaikka yrittäisi. Siihen meidän järjestelmämme on jo aivan liian rapautunut. Kokonaiskuvaa tilanteestamme ei ole yhdelläkään puolueista, kansakunnan kyvykkäimmät voimat eivät enää politiikkaan lähde, konkreettisia tehokkaita ratkaisumalleja ei mikään puolue uskalla toteuttaa, eikä todellista johtajuutta enää löydy. Eivätkä tilannetta muuta sen paremmin uudet puolueet kuin uudet kasvot. Ongelmat on sementoitu järjestelmän rakenteeseen. 

Nurkkakuntaista, vallanhimoista pikkupolitikointia sanan ikävimmässä merkityksessä Suomen politiikka nykyjään.

Siksi

Poistetaan puolueilta oikeus edustaa meitä

Annetaan jokaiselle aito syy äänestää!

Anttila in memorian. Kauan eläköön kannattava krääsäkauppa.

Jos välillä kirjoittaisi jotain, jonka voisimme kaikki nähdä osana arkista kokemusmaailmaa. Kaupan elinkaari, satunnaisen havaitsijan silmin.

Muistatteko vielä ajan jolloin Kalle Anttila piti “krääsäkauppaa” Tennispalatsissa? Tavaraa oli niin paljon, että asiakkaita ei juuri väliin mahtunut. Valikoima oli valtava ja hinnat sellaiset, ettei kehdannut olla ostamatta. Ja aina se tuntui olevat tupaten täynnä. Jossain vaiheessa Kalle Anttila sen möi, joku aktiivinen kommentoi varmaan milloin. Taisi sitten aloittaa huonekalukaupan, ensimmäinen iso halli keskellä korpea Kehä III varressa, lentokentän kohdalla. Taisi valikoima- ja hintapolitiikka olla entisenlainen.

Aivan toisella alalla aloitteli jossain vaiheessa Seppälä. Housut, hameet, paidat ja puserot olivat tosi asiakasystävällisiä. Kauppa laajeni ja kukoisti. Ja jossain vaiheessa joku osti. Ja olihan siellä Etolakin, kaikkea muovista kaikkiin tarkoituksiin, teollisuuteen ja kotiin. Valintatalokin tulee mieleen.
Paljon myöhemmin ilmestyi Tiimari niminen “krääsäkauppa” yleiseen tietoisuuteen. Tuli tarpeeseen, taisi olla markkinoilla tilaa Kallen jäljiltä. Tavaraa tuotiin sieltä täältä, todennäköisesti spot-eriä, kaukomailta ja muualta, mistä halvalla sai. Ja toiminta kannatti ja kasvoi. Ja kasvoi.

Samoja uria ilmeisesti syntyivät Tokmanni, Robin Hood, Tarjoustalo, Hong Kong ja mitä niitä nyt onkaan. Kivoja halpakauppoja eri puolella Suomea.

Ja miten on nyt?

Anttila lienee osa Keskoa, halvasta krääsäkaupasta ei voi puhua. Seppälä on osa Stockmannia, halvasta imago lienee muisto kun halvan ja hyvän imagon toimialalla ovat ainakin jossain määrin ottaneet ruotsalaiset ketjut. Etola, edelleen samalla omistajalla, on muuttumassa hyvää vauhtia sisustustavarataloksi, samoin Tiimari mutta askartelutarvikkeet ovat vielä mukana. Hinnat tuntuvat olevan nousussa kummassakin. Kävin tänään HongKongissa. Sama meno tuntuu olevan sielläkin Tokmanni konsernin (?) muotoutumisen jälkeen. Kauppa sen kun siistiytyy, krääsä vähenee, laatu näkyy ja hinnat nousee. Valintatalokin on jo ties missä?

Yrittäjävetoiset yritykset syntyvät, kasvavat ja kuolevat. Muodonmuutoksia elinkaareen saattaa liittyä moniakin. Jossain vaiheessa yrittäjä luopuu, joissain tapauksissa joutuu luopumaan. Voi tulla rikkaaksi tai rutiköyhäksi. Jos myymään pääsi, möi ilmeisesti jonkun haluaman, kannattavan toiminnan? Yllämainituista kai kaikki tekivät ensimmäisestä luopuessaan mukavan tilin? Ja aika pitkään kantaa nimen mukanaan tuoma edullisen tavaran imago myös ostajaa.

Krääsäkauppaa kaivataan - toimialalla olisi taas tilaa yrittelijäille.

PS: Kikkakin sitä peräänkuulutti nimellä Retro-Elektro.

Näin kirjoitin lauantai 22. syyskuuta 2007

Krääsäkauppa kannattaa

Niitä, näitä - Poliittinen sirkus tauolle, nyt vaalivalheita veistelemään

Näin päättyi varmaankin yksi tuhoisimmista vaalikausista maamme rauhanajan historiassa? Ja kaikki tämä siksi, että Jyrki Katainen pääsisi Brysseliin. Ja sinnehän tuo lähti. Meille jäi pätkäpääministeriksi tällä kertaa Tumppi, joka aivan ilmeisestikään ei ollut sen paremmin tehtäviensä kuin tilanteenkaan tasalla. Mutta saipahan hänkin CVhen merkinnän; Suomen pääministerinä.

Jos yllä oleva ei ole lukijan mielestä riittävän kunnioittavaa, niin eipä tälläkään vaalikaudella ole ollut oikeastaan mitään mikä äänestäjältä kunnioitusta olisi edellyttänytkään. Valitettavinta tässä se, että nyt edessä olevat vaalit eivät muutossta parempaan lupaa, kuten eivät edellisetkään. 

Toivottavasti puolueet edes tältä vaalikaudelta oppisivat, että on kansanvallan ja kansalaisten halveksuntaa jäättää pääministerivalinnat yksittäisen puolueen toimielinten päätettäväksi. Uskon hyvin ymmärtäväni puoluebroilereidemme ajattelutavan. Mutta sillä logiikalla ja kun puolueiden ideologia on fokusoitunut kahteen, valta ja omat edut, miksi yleensäkään järjestää eduskuntavaaleja? Kyllä puolueet tietävät paremmin.

Minun ehdokkaani on JOKU MUU.



Ja tässä alla taas yrityksiäni vaikuttaa lähinnä yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/kirjat/sotefarssin+silminnakija+puhuu/a2296703>

Suomen suurin yksittäinen ongelma on kepulien perinneyhdistys.

Sote, kunnallinen hallintouudistus, opetushallinnon kehittämin ja monet muut ratkeaisivat, tai ainakin suurimmalta osalta ratkeaisivat, jos maamme paikallishallinto siirtyisi nykyaikaan. Eikä muutos todellakaan iso olisi. Perustuslain 124 §:n 1. momentti, joka nyt kuuluu 

Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon.

muutetaan muotoon 

Suomi jakaantuu maakuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon.

Tarvitaan vain kolme pientä lisäkirjainta ja kaikkinainen ongelma poistuu. Samalla seurakuntajaon pohjalle Suomen Suuriruhtinaskunnassa säädetty asetus kunnallishallinnosta maalla 6. helmikuuta 1865 siirtyisi historian lehdille. Samalla valtion paikallishallinto ja kansalaisten toiminnan ja tarpeiden muuttuminen 150 vuodessa vihdoin huomioitaisi. http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kunnat

Mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi muutos on jotain aivan muuta kuin kepulien maakuntamalli, jossa päällekkäisyyden lisääminen aiheuttaa lähtökohtaisesti ainoastaan kustannusten kasvua.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/laakintaneuvos+repaisi+miljoonalahjoitus+professuureihin+ja+yrittajyyskasvatukseen/a2296889>

On monia tapoja kouliintua yrittäjäksi ja toiminnan tukeminen, ja varsinkin yksittäisen kansalaisen omilla varoillaan tapahtuva panostus ansaitsee meidän kaikkien kunnioituksen. Juhla- ja vaalipuheissa tapahtuva hypetys kääntyy helposti vain itseään vastaan houkutellessaan yrittäjiksi henkilöitä, joilla ei moiseen - syystä mistä tahansa - ole edellytyksiä.  Ja valitettavan usein ojasta allikkoon, kuten virkamiesten ohjeistun usein.

Tehokkainta olisi kannustaa lapsen kaikenpuolista yrittelijäisyyden kehittymistä silloin, kun hän ei edes ole koulussa, eskarissa, ehkä ei edes päivähoidossa. Valitettavasti tuolloin meillä vanhemmilla on samat syyt kuin myöhemmin päiväkodin tädeillä ja opettajilla moista rajoittaa ja hillitä. Kartuttamamme oman kokemuksemme mukaan "lapsen omaksi eduksi" ja oman mukavuutemme vuoksi, jotta lapsi olisi helpommin hallintavissa. 

Loput tarvittavista ominaisuuksista, taidoista ja osaamisista onkin sitten koulutettavissa tai tarvittaessa ulkoistuksin myöhemmin ostettavissa. Runsaan omakohtaisen kokemuksen perusteella väittäisin kuitenkin, että opettajien kouluttaminen yrittäjyyden ja yrittelijäisyyden tiennäyttäjiksi ainakin tapauksissa, joissa he itse toimivat palkollisina ja virkamiehinä on hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa. Mutta yrittää kannattaa varmaan sitäkin. Ja omilla rahoillaan saakin.

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/borgin%20ja%20vartiaisen%20korjaussarja%20suomelle%20palkat%20kuriin%20tuottavuus%20ylos/a2296366?utm_source=emaileri&utm_medium=Email>

Aivan samalla perusteella kun ihmetellään kumpi on ensin muna vai kana, tai työvoiman kysyntä vai tarjonta, voi kysyä kokoomus Vartiainen vai tämän selvityksen tilaaminen. Mutta siitä viis. Ei näiden linjausten suurimman osan suunnassa etenemisestä varmasti haittaakaan ole. Mutta konkreettisten toimenpiteiden osalta kovin on palkkojen tappolinja esittäjillä korkealla. Samoihin tavoitteisiin pääsee myös muilla tavoin. Jopa tavoilla, jotka todella korvaavat niitä rakenneongelmia, jotka ovat niiden perussyinä.

Kaikista keskeisin pohde nykyisessä taloudellisessa tilanteessamme ei kuitenkaan ole kilpailukyvyn puute, ei työntekijöille käteen jäävän palkan suuruus eikä missään tapauksessa työvoiman tarjonnan puute. 

Keskeisimmät ovat yhteiskunnallisen johtajuuden puute, puolueiden tahdon mukaisesti rakennettu ja parlamentaariseksi väitetty poliitinen järjestelmä, jossa kansalaisten tarpeet ja päätöksentekijöiden intressit ja kyvyt eivät kohtaa. Siksi muutosten on alettava juuri sieltä. Demokratian ja markkinatalouden perusteista. 

Taisinpa asiasta analyysin kirjoittaakin. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2015/03/taasko-yksi-casehimanen-vaiko-uusi-team.html

 Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/diplomaatti+euroopassa+ei+saisi+leikata+puolustusmenoja/a2296355?fail=f>

USAn ihan perusteltu vaatimus jo kauan, jopa paljon ennen kesäkuuta neljä vuotta sitten. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2011/06/historia-ei-toista-itseaan-eihan_11.html He ovat jo kahdesti joutuneet Euroopan pelastamisen rahoittamaan. Tosin edellisellä siitä tuli heille myös tosi hyvä business.

Milloin Saksa tekee sen Euroopassa mahdolliseksi, vaikka puolustuksen lisääminen sinänsä ei valtioiden taloutta korjaa? Köyhtyneet ja tyytymättömät massat eivät välttämättä oman sotaväen edessä taivu. Marion supersatsaus saattaa antaa eväät, mutta hyvin paljon riippuu siitä, miten valtiot synnytettävän rahan ohjaavat. Valtioiden taseiden parantaminen ei siihen ainakaan riitä. 

Sillä Marion 1.000 + miljardilla ja Junckerin vivutuksen 330 miljardilla pitää saada aikaan investointeja, työtä, kysyntää ja niiden paljon puhuttuja dynaamisia vaikutuksia ja mieluiten siellä mistä ne nyt puuttuvat. Niiden aikaansaamisessa Jyrki-boylla se oikea työmaa on. Hänen tähän mennessä aikaansaamastaan ei juuri kehuja ole kuulunut. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2015/02/jyrki-kataisen-karmea-perinto-kahdeksan.html

  

 Kohteesta <http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2015/03/yksipuoluevalta.html>

Tekisi melkein mieleni sanoa, että "mitä minä sanoin". Mutta väärin ja ennen kaikkea turhaa olisi sekin. Mutta siitä olen valitettavan varma, että järjestelmän sisältä, siis puoluejärjestelmän sisältä muutos ei käytännössä ole mahdollinen.

Uskon hyvin ymmärtäväni muutoksen  mahdollisuuteen uskoneiden ja persuja neljä vuotta sitten äänestäneiden turhautuneisuuden ja tyytymättömyyden. Syyllisiä voi etsiä mistä tahansa, mutta syyt olisi hyvä ainakin itselleen opiksi ja ojennukseksi selvittää. Jos ei muusta syystä, niin edes siksi, ettei tällä kerralla enää samaan syyhyn äänestäessään kompastu. Se vaara on tälläkin kerralla erittäin suuri.

Kuten aivan oikein varmaan toteat, kaikissa nykyisissä poliitikoissa asuu pieni, usein näkymätön tai ainakin itselle tunnustamaton demari. Puolueiden "ideologioissa" ei käytännössä enää ole eroja; kaikki niistä - niin uudet kuin vanhatkin - etsivät vain valtaa siitä ulosmitattavia etuja puolueelle, sen eliitille ja poliitikoille. Tässä järjestyksessä ja vain heille. Etusija on eduilla ja ansioilla, valta on vain keino sitä hankkia.

Puolueista on tullut yksi, joskin maamme merkittävin etujärjestöjen ryhmä, jolla lisäksi on valta itse määritellä kuinka paljon se itselleen verovaroista ulosmittaa ja mitkä ovat sitä itseään rajoittavat toimintaedellytykset. Niidenkään ne eivät anna toimintaansa rajoittaa, jos ei ole vaaraa tulla ragaistuksi, kuten Kehittyvien Maakuntien Suomen lahjusskandaali vuodesta 2008 alkaen kiistatta osoitti. Kansalaisten ja kanskunnan yleisten ja yhteisten asioiden hoitamisesta ei kukaan heistä huolta kanna.

Muutosta, tuomalla Arkadianmäelle uusia edustajia tai puolueita on ihan turhaa enää toivoa. Edellä mainitusta syystä niistä uusimmatkin rapautuvat viimeistään eduskuntaan päästyään hyvin nopeasti. Jos ei yksi kausi opeta ulvomaan sutena susien joukossa, viimeistään toinen sen tekee. Väittäisin, että persujen osalta yksi kausi on opettanut talon tavoille.

Mutta muutosta tarvitaan. Sen tarve on entisestäänkin korostunut viimeisten neljän vähintäänkin menetetyn mahdollisuuden vuoden aikana. Osmo Soininvaarakin asiasta on ihmetyksestä ääni väristen puhunut viisaita. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/10/politiikan-pelisaannoissa-on-jotain.html. Pitkällisen harkinnan perusteella, mutta jo kauan sitten on ainakin itselleni tullut selväksi, että ainoa tapa, jolla tavis käytännössä pystyy rauhanomaisesti vaikuttamaan muutoksen aikaansaamiseen on äänestää ja äänestää tyhjää. Itse kirjoitan seuraavissakin kansanedustajavaaleissa äänestyslippuun JOKU MUU. Ajatuksellista perustaa olen useissa blogini artikkelissa, kaikilta mieleeni tulevilta suunnilta käsitellyt, vaikkapa seuraavassa: http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/11/poistetaan-puolueilta-oikeus-edustaa_4.html.

Vastaväitteitä on toki riittänyt. Epäilyksiä tehosta niin ikään, vaikka perustaa ei ole kyseenalaistettu muulla, kuin toteamalla - ihan oikein - että vain ääniä saaneet ehdokkaat ja puolueet tulevat valituiksi. Mutta sille, että suuri mitätöityjen äänien määrä poistaa valittujenkin legitimiteetin ei juurikaan painoa ole annettu. Kuitenkin ainoa instanssi, jossa mitätöitävän äänestyslipun vaikutusta tietämäni mukaan on tositilanteessa testattu on Eduskunnan puhemiehen vaali vuonna 2010.  http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2010/02/kumpi-voitti-sauli-niinisto-vai-joku-muu.html  Oli ilmeisesti hyvin lähellä, ettei kampanjan kuuleman mukaan masinoinut Eero Heinäluoma olisi onnistunut torppaamaan kampanjalla myös Sauli Niinistön presidenttitien.  Tehoa siis oli. Ja kaiken kukkuraksi, vaihtoehdot meille tavikselle ovat vähäiset. Elleivät peräti olemattomat, jos haluamme lainsäädäntömme antamissa mahdollisuuksissa pysyä.

Kommentiksi tärkeässä asiassa tästä tuli liiankin pitkä. Muistaakseni annat kuitenkin arvoa perusteille, et pelkästään linkkiluettelolle. ;-)

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/olosuhteet+muistuttavat+heitteillejattoa++miksi+kokoomus+ja+alexander+stubb+pyrkivat+estamaan+tilanteen+korjaamisen/a2296017>

Mutta onhan sentään kyseessä tietoinen, tarkoituksellinen ja aktiivinen, ei reaktiivinen heitteillejättö. ;-) 

Stubbin arvomaailma on valitettavasti osoittautunut nuoren änkyräoikeistolaisen maailmaksi, jossa elää vahvana kuvitelma siitä, kaikilla muilla on vähintään yhtä hyvät elämisen edellytykset, kuin hänellä itsellään. Sen arvomaailman aika voisi hoitaa, mutta vähintäänkin vaalikauden tai kahden jäähy ja siitä satavissa olevat kokemukset tarvitaan, ennen kuin kannattaa uudestaan Suomen johtoon edes yrittää.

  

Kohteesta <http://www.talouselama.fi/venaja/venaja+on+kuilun+reunalla/a2295510>

Mitä muuta me suomalaiset voisimme tehdä kuin toivoa, että Roger Altman on oikeassa? Jos on, hyvä niin. Jos ei, tuskinpa hän siitä unettomia öitä itselleen hankkii?

 Kohteesta <http://www.tekniikkatalous.fi/keskustelu/>

Re: OECD antaa Suomelle pyyhkeitä julkisen it:n johtamisesta - &quot;Strategioita on hieman liikaakin&quot;

"Kuten niin usein Suomessa, strategioita on hieman liikaakin, OECD arvioi." Tekoja sen sijaan liian vähän, kun on niin paljon kivempaa tuumata kuin tehdä.

 Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/seuraavan+hallituksen+on+ratkaistava+kolme+asiaa/a2294601>

Miltä kuulostaisi seuraava fokusointi?

Julkisen sektorin henkilöstökuluja on leikattava 10 % nykytasosta mieluiten väenvähennyksellä, eli irtisanomalla. Viiden vuoden irtisanomisen suoja-ajat kuntaliitostapauksissa poistetaan.

Tukitaan yksityisten työnantajien mahdollisuudet irtisanoa ketään yli 50 vuotiasta ns. putkeen ja helpotetaan alle 30 vuotiaiden irtisanomista.

Kolmas ongelma hoituu kahdella edellisellä.

 Kohteesta <http://www.tekniikkatalous.fi/keskustelu/>

Käytännössä demokratiaa - merkityksessä kansalaisten demokratia - ei meillä enää ole. Korkeintaan puolueiden demokratia, jossa kukin puolue muodostaa kannattajiensa etujärjestön. Tuttavallisesti järjestelmäämme voi nimittää politbyrokrataksi.

Puolueet, eli niiden jäsenistön "eliitti" - siis artikkelissa mainitun 6% eliitti, siis ehkä alle 1 % äänioikeutetuista - kilpailevat toistensa kanssa vallasta ja saatavissa olevista eduista itselleen, puolueelle, puolueen jäsenistölle. Tässä järjestyksessä ja vain heille, muista viis. Kansakunnan tai kansalaisten yleisistä ja yhteisistä asioista ei huolehdi kukaan, aika menee etuja itselleen ulosmitatessaan. Hyviä esimerkkejä löytyy , SoTe sotkuista ja komissaariehdokkuuksista alkaen viimeisten vuosien historiikistä.

Puolueet tarvitsevat ääniä. Niitä haravoimaan tuodaan julkkikset, trubaduurit, entiset urheilijat ja muut tyhjäntoimittajat kansoittamaan Arkadiamäen suuren salin. Napinpainajina. Puolueiden poliittisten broilereitten lastenkamarit ovat vallanneet paikat kansakunnan kaapin päälle. Tosin hekin enää vain ponnahduslaudaksi entistä suurempiin (=tuottavampiin) kansainvälisiin tehtäviin, joihin EU-jäsenyytemme nyt antaa mahdollisuuden. 

Viimeistään viimeiset neljä hallitusta kahdella vaalikaudella lienee varsin hyvin todentanut tilanteen lohduttomuuden. Valittaen on todettava, että muutosta ei myöskään ole näkyvissä. "Uusia" varteenotettavia puolueita ei edelliset jytkyn lässähtämisen jäljiltä taida edes olla tyrkyllä. Eivätkä uudet puolueet ole ratkaisu meidän ongelmiimme ollenkaan, kyllä nykyisissä riittää veronmaksajille elättämistä kylliksi.

Kansalaiset voivat osallistua kansakunnan päätöksentekoon vaaleissa, jolloin heidät on hypetettävä äänestämään oikein, siis oikea puoluetta. Silläkään ei puolueiden kannalta oikeastaan ole väliä, koska nukkuvien äänillä ei ole väliä, eikä vaalikarja ymmärrä, että tyhjänkin äänen jättämisellä on valtava merkitys, jos niitä on paljon. Nukkujia, olipa heitä ihan kuinka monta tahansa, ei kukaan muista viikon kahden kuluttua vaaleista.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/11/poistetaan-puolueilta-oikeus-edustaa_4.html

 Kohteesta <http://www.talouselama.fi/uutiset/puolueuskollisten+osuus+hipuu++onko+mielikuviin+perustuva+demokratia+hyvaksi/a2294095>

Vastaus kysymykseen "Toimiiko yleisödemokratia pitkässä juoksussa kansalaisten parhaaksi" on selvä ei. Kansakunta tarvitsisi osaavat ja viisaat johtajat, jota nykyisenkaltainen keskivertainen, tasapäistetty poliittinen järjestelmä ei yksinkertaisesti pysty tuottamaan. Ja rauhoittavana lisänä on vielä todettava, että järjestelmä on jo rapautunut tilaan, ettei sen korjaaminen järjestelmän sisältä ole mahdollista.

Kohteesta <http://www.tekniikkatalous.fi/keskustelu/>

Re: Investointipankkiiri arvioi: Tämä valtionpäämies on maailman rikkain - omaisuus jopa 200 miljardia dollaria

 Siis kaiken muun hyvän lisäksi, Putler on myös maailman suurin rosvo. Sopisi hyvin kuvaan.

Kohteesta<http://www.talouselama.fi/uutiset/puolueet+rikkovat+vaali+ja+puoluerahoituslakeja+edelleen++ts+vain+pintaraapaisu/a2292706?fail=f>

 Ja niin kauan, kun puolueiden annetaan käytännössä itse määrätä, kuinka paljon ja millä tavalla he itselleen ulosmittaavat verovaroista , niin kauan he myös kiertävät ja rikkovat itse laatimiaan, jo sinänsä löperöjä lakeja. Sillä onko kyseessä vaali- tai puoluerahoitus, ei ole väliä. Yhtälailla ne käyttävät kaikki rahat, jotka käsiinsä saavat, eikä rahaa koskaan ole kuitenkaan riittävästi.

Koko rahankeruu on nyt, viimeksi juuri Tarasti toimesta, järjestetty taatusti korruptoivalle pohjalle; puolueiden julkisista varoista tapahtuvalle ulosmittaukselle ja yksityiseltä sektorilta itse hankittavalla lahjusmäärällä. Ilman sidoksia niitä ei saa kukaan. Haittavaikutuksena lisäksi, että pidemmällä aikavälillä se johtaa listavaaleihin, ilman että moisesta enää erikseen tarvitsee mitään päättää.

Kuitenkin vaihtoehto on olemassa. Olen sitä viimeksi käsitellyt tammikuun 10. 2015 artikkelissa Velvollisuus jonka laiminlyönnistä ei rangaista, ei ole velvollisuus ollenkaan. Se ei välttämättä ole puolueiden mieleen, mutta se todennäköisesti on ainoa mahdollinen, täysin  läpinäkyvä ja oikeudenmukainen tapa puolueiden kannalta ja taatusti korruptiovapaa ja yksinkertainen menettely, joka samalla takaa kansalaisille demokratian tulosohjausmahdollisuuden käytännössä. 

Menettelyn lähtökohtia on vain kolme; puolueiden rahoittaminen julkisista varoista kielletään ja kiellon rikkominen sanktioidaan tuntuvasti. Puolueiden rahoitus yksityisistä varoista sallitaan ja tarvittaessa sitä edistetään lahjoittajalle annettavilla verohelpotuksilla. Perustuslain 29§ rikkominen ulotetaan koskemaan myös ns. sitovia ryhmäpäätöksiä ja rikkominen sanktioidaan tuntuvasti.

Muut yksityiskohdat löytyvät esimerkiksi em. artikkelin linkeistä.

Taasko yksi Case–Himanen? Vaiko uusi Team Finland? Paljonko Tumppi Andersin ja Juhanan "madonluvuista" maksaa?

Lama on korvien välissä muistan jonkun viisaaksi itsensä ylentäneen joskus tokaisseen. Siellähän se. Kun huonojen uutisten virta paisuu ja jatkuu viikosta ja vuodesta toiseen me ihmiset, sosiaalisina lammasmaisina laumasieluina alamme uskoa siihen mitä kuvittelemme näkevämme ja mitä kaikki joka tapauksessa todelliseksi todistavat ja toistavat. Sieltä ei sitten helposti noustakaan. Kun meillä vielä ollaan tilanteessa, jossa laumalta puuttu johtaja – demokraattisiksi itsensä uskovissa maissa siis uskottava ja lauman luottamusta nauttiva johto – kehitys voi mennä vain huonosta vielä huonompaan.

Kun asia pitkittyy se myös mutkistuu, väittää niinikään vanha viisaus. Kun vielä 7, 6 tai 5 vuotta sitten olisi ollut suhteellisen helppojakin tapoja ratkaista ja katkaista taloutemme katastrofalinen kehitys, nyt ei enää ole. Aika on jälleen tehnyt tehtävänsä. Onneksi meillä, edes niiltä osin kun me itse omilla toimillamme olisimme voineet kehitykseemme vaikuttaa, on nyt edes syntipukki, eli poliittinen koneistomme, erityisesti viimeisten kahden eduskuntakauden aikana. Yhtä kaikki; kusessa ollaan eikä todellisia, vaikuttavia ratkaisuja uskalla tehdä enää kukaan. 

Ei tänään kuultu mitään uutta taivaan alla; ”Suomen tilanne on vakava, kuvasi Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg yhdessä Juhana Vartiaisen kanssa tekemänsä raportin pääjohtopäätöstä. Näin verkkomedia Uusi Suomi otsikoi Tumpin tilaaman selvityksen julkistamisen sanomaa. – Tilanne on hyvin vaikea, saarna jatkui. ” 

Kun Suomi, kiitos EMU-jäsenyytemme on entistä selvemmin vain osa – vaikkei osavaltio - kokonaisuudesta, eikä tällä osalla maan johdon mielestä ole mahdollisuuksia vaikuttaa talouspolitiikkaan – eikä mielestään rahapolitiikkaan ollenkaan - seistään sitten vuodesta toiseen tumput suorina kuin ihmettä odottaen. Tai hypetetään kansakuntaa perusteettomilla väitteillä poikkeuksellisen merkittävistä, tosijämäköistä ja fantastisista tehdyistä ratkaisuista, jotka lähemmässä tarkastelussa paljastuvatkin perusteettomiksi toiveiksi, tietoiseksi harhaanjohtamiseksi tai suorastaan valehteluksi. Ja teetetään selvityksiä, joiden kaikkien viesti on koko ajan sama minkä ihan tavallinen tossunkuluttaja kyllä huomaa arkipäivässään; Suomen tilanne on vakava, hyvin vakava.

Taas kerran kolme pointtia - tai nyt tietä - löytänyt nykyinen fantastikko-pääministerimme Alexander Stubb (kok.)sanoo, että Vartiaisen ja Borgin esittelemä tie on se, jonka hän itse valitsisi. Toiset vaihtoehdot ovat velkaantuminen eli Kreikan tie tai nykyinen "kitkuttaminen" ja juustohöylällä leikkaaminen. 

Kreikan tiellä olemme olleet jo kauan. Se on tullut mahdollisuuksiensa päätepisteeseen jo edellisten fantistikkojen toimesta. Sille Tumpin ei kannata edetä. Se tie vie vain jatkuvaan lisävelkaantumiseen, siis muiden siivellä elämiseen, jos siihen yleensäkään mahdollisuutta tulevaisuudessa enää annetaan. Syynä jo yksinkertaisesti johtomme kyvyttömyys hoitaa hommaansa siten, että velkarahoitus osattaisi käyttää tuottaviin, mieluiten vielä työtä luoviin investointeihin, eikä suoraan puolueiden jakovaraan.

Kitkuttaminen ja juustohöyläily on osoittautunut lähinnä jatkuvaksi itsensä pettämiseksi, varsinkin kun sitäkin on jo vuosikausia toteutettu eri nimillä; vaikkapa säästöinä - leikkauksien, saneerauksen, ulkoistamisen, tehostamisen tai tuottavuuden parantamisen nimikkeen taakse verhottuna.

Kun kehittyneessä demokratiassa etujärjestöt vahtivat haukkoina ettei ainakaan oman porukan etuja leikata, eikä missään tapauksessa ainakaan, ellei kaikkien muittenkin etuja samalla mitalla ja samaan aikaan leikata, eihän siitä muuta seuraa kuin parhaimmillaan tuloksetonta puuhastelua ja poliitikkojen henkistä onaniaa. Huonoimmillaan seurauksena on laskun maksattamista niillä, jotka heikoiten puoltansa osaavat pitää. Eikä maassa enää kukaan heidän puoltaan, siis kansankokonaisuuden ja tavallisen veronmaksajan puolta pidä, kun puolueistakin on kehittynyt vain omia etujaan ajavia ja niiden säilyttämistä puolustavia etujärjestöjä.

Mitä Anders ja Juhana sitten ensitietojen mukaan ehdottavat?

Ensinnäkin on palautettava kilpailukyky. – Toiseksi, on välttämätöntä, että työvoimaan osallistumista, työvoimaa ja työllisyyttä lisätään työn tarjontaa rohkaisevin uudistuksin.

Ihan hyviä linjauksia, mutta tuskin kovinkaan tuoreita, uusia, omaperäisiä, eikä missään tapauksessa aiemmin esittämättömiä. Siitä huolimatta ei varmaan ole syytä torpata etenemistä niiden suunnassa. Mutta tärkeintä on havaita, että ne voisivat rakentua myös muilta perustoilta kuin niiden esittäjien sisäisen devalvaation, siis ”köyhät kyykkyyn”- lähtökohdista. Vaikkapa, kuten muutama päivä sitten taisin kirjoittaa:

”Suomalaisen työn hinta kilpailukykyiseksi” erityisesti veroja ja henkilösivukuluja leikkaamalla.

• kansallinen maataloustuki poistetaan tasasuhtaisesti viiden vuoden aikana. Siis noin 200 miljoonaa jokaisena vuotena. Säästö yhteensä noin 800 - 1.000 miljoonaa euroa nykyiseen verrattuna.
• kunnallinen itsehallinto muutetaan maakunnalliseksi itsehallinnoksi. Maakuntien tehtäviin kuuluvat kaikki nyt kunnille kuuluvat vastuut ja tehtävät. Säästöt samoin tasasuhtaisesti vuosittain siis karkeasti ottaen 10 % kuntien nykyisistä runsaan 20 miljardin henkilöstökustannuksista vuosittain 500 miljoonaa, lopputuloksena 2 miljardin säästöt nykytasosta. Koska kyse ei ole kuntien yhdistämisestä luovutaan myös viiden vuoden irtisaomisen suoja-ajasta.
• Ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen. Tulonlisäys 200 miljoonaa euroa valtion budjettiin.
• elinkeinotukien puolittaminen 4 vuoden aikana tasasuhtaisesti tasolta 8,2 miljardia (josta avustuksia, lainoja ja takauksia tuiksi muutettuna 1,2 miljardia euroa ja verotukia 7 miljardia) tasolle 4 miljardia. Vuosittain 150 miljoonaa vähemmän avustuksia, lainoja ja takauksia ja verotulojen lisäystä noin 800 miljoonaa vuodessa.

”Työvoimaan osallistumista, työvoimaa ja työllisyyttä lisätään työn tarjontaa rohkaisevin uudistuksin” toteutuu suurelta osin jo sillä, mitä edellä maakuntahallinnon, ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisen ja elinkeinotukien puolittamisen osalta toteutetaan. Lisäksi

• luovutaan työttömien työllistämisen temppuvalikoimasta lakkauttamalla vuorotteluvapaajärjestelämä ja esimerkiksi ”pakollisesta” työelämään valmentavasta ”koulutuksesta” henkilöiltä, joiden työsuhteet joko ylittävät 10 vuotta tai ikä 50 vuotta.
• lyhennetään työttömyyskorvauksen enimmäisaika 400 vuorokauteen
• yritysten tarpeitten ja työntekijöiden osaamisen kohtaanto-ongelmat hoidetaan työttömien ”oppisopimuskoulutusta” kehittämällä lähtien vain työnantajien tarpeista ja työntekijöiden osaamisen lisäämistarpeista.

Tämän jälkeen elinkeinoelämän työvoimatarpeen tyydyttäminen ei enää ”muutamaan vuoteen" ole ongelma ollenkaan, kuten ei oikeastaan koskaan itsenäisen Suomen tähän astisessa, lähes 100 vuoden historiassa muutenkaan koskaan ole ollut.

Sitten voidaankin siirtyä keskeisimpien nykyisten ongelmien syitten poistamiseen. Suomen keskeisimmät ongelmat kun ovat yhteiskunnallisen johtajuuden puute, johdon kyvyttömyys ja haluttomuus nähdä ja ratkaista kokonaisuuksia, kyvyttömyys yhteistyöhön ja riippumattoman asiantuntemuksen hyväksikäyttämiseen sekä kansakunnan kokoon nähden ylisuuri poliittinen johto-organisaatio. 

Hyvän lähtökohdan konkreettisille toimille tarjoavat seuraavat toimenpiteet:

• Julkinen puoluetuki, sisältäen kaikki julkisen sektorin kontrollissa olevat yksiköt, laitokset, yhteisöt ja yritykset kielletään lailla. Puolueiden rahoitus muutetaan yksityisen, puolueiden johtaman rahaston tehtäväksi. Rahastoon saa lahjoittaa verovapaasti kuka tahansa. Puolueet jakavat varat vuosittain eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden saaman äänimäärän suhteessa. Rahaston pesämunaksi siirretään 5 vuoden puoluetukia vastaava rahamäärä, eikä 5 vuoden siirtymäkauden aikana saa jakaa vuosittain kuin enintään ½ vuotuisesta pesämunasta ja koko kerätty vapaaehtoisten lahjoitusten määrästä.
• Kansanedustajan edustamisoikeus rajoitetaan kahteen kauteen. Hallituksen jäsen ei voi samalla toimia kansanedustajana eikä kansanedustaja kunnanvaltuutettuna. Varamiehet tilalle koko vaalikauden ajaksi. Sidonnaisuudet etujärjestöihin ilmoitettava jäsenyystasolta lähtien.
• Valtiosihteerijärjestelmästä luovutaan, ministerien erikoisavustajien määrää karsitaan vähintään puoleen nykyisestä, ministeriöiden määrä rajataan 12, lainvalmistelu palautetaan ”yksinomaan” virkamiesvetoiseksi ja siten virkamiesvastuiseksi. ”Yhden miehen” selvitysryhmiä tai komiteoita ei perusteta.
• Eduskunnasta riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustaminen. Perustuslain noudattamisen valvonta, erityisesti 29§ rikkomisen sanktiointi ja valvonta.
• Puolueiden ”rahamassien” ja suojatyöpaikkoja tarjoavien yhteisöjen (nuorisosäätiöt, vanhuussäätiöt, yleishyödyllinen rakentaminen ja rakennuttaminen, vammaistyö, kansalaisopistot, jne. jne.) varojen konfiskointi (tai mikä nyt sitten oikea sana yksityistämisen vastakohdaksi olisi) ja niitä lähellä olevien yhteisöjen muuttaminen yleishyödyllisiksi siten, että yksittäisten puolueiden ja heitä edustavien puolueiden oma intressi niihin katkaistaan. Päällekkäisyydet poistetaan.
• Lakien ja "politiikkojen" vaikuttavuusarviointi on saatava pakolliseksi jo ennen kuin lait säädetään. Samoin menestymisen kriittinen seuranta. Liian usein erilaisten alue-, investointi, elinkeino-, innovaatio-, jne. tukien ja alue-, kieli-, maahanmuutto-, korkeakoulu-, jne. politiikkojen toimeenpanon vaikutuksista ja niiden "kilpailutuksesta" ei ole nimeksikään tietoa.

Mutta on sitä saatava resursseja ja katalysaattoreita yksityisen sektorin elinkeinojen ja erityisesti viennin kehittämiseen. Kilpailukyky kun edellyttää lähtökohtaisesti sitä, että edes on jotain sellaista tarjottavana, josta joku ihan oikeasti haluaa jotain maksaa. Samoin suomalainen työ on tehtävä sen hintaiseksi, että sitä yritysten lisäksi haluavat ja pystyvät ostamaan myös yksittäiset kansalaiset. Tässä ainakin muutama toimepide, joilla uskoa tulevaisuuteen ja työtä voisi maahan luoda.

• Yritysten jakamattomat voittovarat, joita ei yrityksestä osingonjakona tai muutenkaan omistajille tulouteta, eivät ole yritysverotuksen kohteena.
• Yrittäjyyttä ja itsenäistä ammatinharjoittajuutta edistetään siten, että alkaville yrittäjille ja nykyisille enintään 1 henkilön työllistäville yrityksille myönnetään toiminnan alussa, esimerkiksi ensimmäiseksi viideksi vuodeksi mahdollisuus jättää ilmoittautumatta alv-verovelvolliseksi, jos vuosittainen liikevaihto ei ylitä 50.000 euroa.

Varmasti tässäkin ohjelmassa on kehittämisen varaa, mutta ei eläkeläiseltä tavikselta kannata enempää odottaa. Ainakaan maksutta. Kyllä tällä alkuun päästään. Jos todellisuus halutaan nähdä sellaisena kuin se on. 

Teollisuuden, ei edes vientiteollisuuden etu yksin ole Suomen etu. Ei edes nykyisessä velkarahoitetussa rapakunnossamme. Se mitä tarvitaan on työtä ja uskoa tulevaisuuteen. Sen sijaan on toivottavasti vähitellen meille kaikille selvää, että elinvoimaisella kansakunnalla on olta elinvoimainen elinkeinoelämä? 

Mutta varoituksen sana; varsinkin välttämättömiin yksityisen sektorin vientiin suuntautuvien työllistävien toimenpiteiden osalta, kohdistuvatpa ne sitten teollisuuteen tai palveluihin, riskinä on aina se sama. Kerran perustetusta tuesta, edusta tai kiihokkeesta tehdään meillä helposti osa järjestelmää, jota ei kriittisesti sen jälkeen enää tarkastella. Siitä muodostuu uusi normi, uusi ikuinen ”maataloustulolaki”. Markkinatalous ei sillä tavalla voi kauan, eikä ainakaan rapautumatta toimia.

Kaikista keskeisin pohde nykyisessä taloudellisessa tilanteessamme ei kuitenkaan ole kilpailukyvyn puute, ei työntekijöille käteen jäävän palkan suuruus eikä missään tapauksessa työvoiman tarjonnan puute. 

Keskeisimmät ovat yhteiskunnallisen johtajuuden puute, puolueiden tahdon mukaisesti rakennettu ja parlamentaariseksi väitetty poliitinen järjestelmä, jossa kansalaisten tarpeet ja päätöksentekijöiden intressit ja kyvyt eivät kohtaa. Siksi muutosten on alettava juuri sieltä. Demokratian ja markkinatalouden perusteista.