torstai 6. lokakuuta 2011

Kepulit keskuudessamme



Jalasjärven kunta on sitten matkalla konkurssiin. Monen vuoden aikana syntynyt 50 miljoonan euron kupru peritään ilmeisesti takaisin. "Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että jalasjärveläis-taustainen Keskustapuolueen puheenjohtaja ja ex-pääministeri Mari Kiviniemi on toiminut Jalasjärven JAKK:in johtokunnan jäsenenä vuodesta 1996 lähtien ja JAKK:in johtokunnan varapuheenjohtajana vuosina 2000-2004." Näin kirjoitetaan Kalevan Juttutuvassa.

Muutama päivä sitten kävi ilmi, että Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen saa syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä ja RAY:n hallituksen ex-puheenjohtaja Jukka Vihriälä törkeästä lahjuksen ottamisesta niin sanotussa Nuorisosäätiö-jutussa. Lisäksi syytteen saa seitsemän muuta Nuorisosäätiön hallituksen jäsentä. Vihriälälle vaaditaan 2 vuotta ehdotonta.

Artikkelissani Hyssälän Hössötys puutuin aikoinaan silloisen sosiaali- ja terveysministerin ja nykyisen KELAn pääjohtajan Liisa Hyssälän kuningasajatukseen siirtää Lääkelaitos eli nykyinen Fimea Kuopioon. Olen tyytyväisyydellä todennut, että siirtopäätöstä aletaan nyt tämän hallituksen toimesta vähitellen peruuta. Kalliiksi tämä tulee, mutta mikäpä kepulien järjettömistä aluetuista koskaan halpa olisi ollut?

Kepulien pienen suuren miehen, entisen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen energiapaketti, siis se, jolla mahdollistettiin peräti 2 uutta ydinvoimalaa, on taatusti vaikutuksiltaan ja "hinnaltaan" aivan toista luokkaa kuin kaikki edellämainitut yhteensä. Erityisen mielenkiintoinen siinä on, muiden energiamuotojen tukimiljoonien lisäksi, juuri sen saman yhtiön osakkeenomistajien koostumus, joka eilen julkisti voimalansa sijaintipaikaksi Pyhäjoen. Sitä yhtä yhteistä nimittäjää ei tarvitse kaukaa hakea. Saapa nähdä kuka älyää tästä episoodista tutkintaa vaatia?  Aihe kun on aika ilmeinen

Tukien osalta paketin aukirepijänä saattaisi toimia vaikka nykyinen elinkeinoministeri Jyri Häkämies. Olisi varmaan hyvä seurata Päivi Risikon esimerkkiä? Tähän mennessä kokiksien hallitusryhmästä vain naiset ovat panneet alulle jotain uutta.

Samoin olisi syytä selvittää edellisen hallituksen kaikkien kepulaisten substanssiministeriöiden aikaansaamat pitkän aikavälin haittavaikutukset vastuu-toimialoillaan. Saataisi Maan Tapa kerrankin puhtaaksi. Kepulit kun niin usein käsittävät käsitteet "kansakunnan etu" ja "kepulien etu" synonyymeinä. Ja maailman myllerrykset iskevät vielä meihinkin. Meillä ei ole varaa maksaa kepulien tukia.

Ja loppuun vielä kepun kansallislaulu. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon listaan kun lisätään lähimenneisyydestä vielä ex-ex-pääministeri Matti Vanhanen ja hänen lahjuslukaalinsa Nurmijärvellä ynnä uraa uurtava toimintansa Nuorisosäätiössä, niin koko puoluejohdon mädännäisyys lävähtää kunnolla kasvoille. Kekkonenhan on ollut monille näistäkin poliitikoista suuri esikuva ja keskustalaista maan tapaa on kaikissa toimissa vaalittu, mutta aika on ajanut niiden ohi. Hyvä veli -verkosto, jakopolitiikka sekä palkkiovirat ja -matkat ovat kuitenkin arkipäivää politiikassa edelleen - kaikilla tasoilla ja kaikissa puolueissa. Vanhat puolueet ovat raiskanneet kansanvallan - itsenäinen ajattelu ja omantunnon kuunteleminen on tukahdutettu tehokkaasti. Tämä on harvainvaltaa ja pelkkä irvikuva demokratiasta!

Hakki kirjoitti...

Anonyymi, kiitti kommentista

UKKta saamme kiittää hänen valtapolitiikkansa perinnöstä. Lisäksi 25 vuotta kaulankatkaisupolitiikkaa piti huolen siitä, että moraali saatiin pois politiikkaa häiritsemästä.

"Hyvä veli -verkosto, jakopolitiikka sekä palkkiovirat ja -matkat ovat kuitenkin arkipäivää politiikassa edelleen - kaikilla tasoilla ja kaikissa puolueissa. Vanhat puolueet ovat raiskanneet kansanvallan - itsenäinen ajattelu ja omantunnon kuunteleminen on tukahdutettu tehokkaasti. Tämä on harvainvaltaa ja pelkkä irvikuva demokratiasta!"

Ystäväni nimitti sen politbyrokratiaksi, mikä hyvin kuvaa nykyistä valtiomuotoamme.