perjantai 13. marraskuuta 2009

Vihreä liitto - In memoriam

Nopeasti muuttuvat toimintatavat Vihreissä. Tuskin liitto on varttunut puolueeksi kun se jo näkyy puolue-eliitin toiminnassa. Uuden Suomen puolella kommentoin Vesa Hackin artikkelia Tervetuloa vihreä hörhöpuolue. Meni kommentti arviointiin (Kommenttisi on vielä odottamassa arviointia.) 13.11.2009 9.52. Ei ole aiemmin mennyt. Hack ei ole etukäteismoderoinut kommentteja.

Ehkäpä muutos liikkeestä valtaa janoavaksi puolueeksi ilmenee eliitin toimissa ensiksi juuri näin? Sillä en ollut ainoa. http://henry2.blogit.uusisuomi.fi/2009/11/13/vihreiden-tila-ja-tulevaisuus/ Onneksi on myös oma blogi. Vastaavaa puolue-eliitin käyttäytymisen muuttumista ei aiemmin, siis ennen internetin, blogien ja sosiaalisen median aikaa saanut julkaistua. Nyt saa. Tässä juttuni.

Uudelle Vihreälle hörhöliikkeelle avautui mahdollisuus sinä samana päivänä kun nykyiset Vihreät menetti neitsyytensä. Siis silloin kun joku, Sinnemäki kuitenkin etunenässä teki päätöksen pysyä hallituksessa sen vaali-, puoluerahoitus ja korruptiosotkuista huolimatta. Silloin Vihreistä tuli puolue. Valtaa hakeva puolue, erotuksena kansalaisten asioita ajavasta puolueesta.

Vihreitten neitsyys lähti halvalla, jos nyt hyväksytty vaali- ja puoluerahoituslainsäädäntö toteutetaan ilmoitetulla tavalla. Vanhanen teki edulliset kaupat.

Puoluetta ei enää saa palautettua liikkeeksi. Vihreät syntyivät ja kasvoivat paljolti politiikan realiteeteistä välittämättä, mutta surkastuminen alkoi kun alettiin välittää politiikan realiteeteistä.

Se miten tämä vaikuttaa seuraaviin eduskuntavaaleihin, jää nähtäväksi.

http://hakki47.blogit.kauppale…t-of-eden/

Tässä myös näkyy selvästi mitä päätöksenteolle ja sanan vapaudelle tapahtuu puoluemuodostuksen yhteydessä. Puolueen eliitin määrittämän puolue-ideologian kuviteltu etu voitta demokratian edellyttämän kansalaisten edun. Aina.

Jatkossa voimme siis lähteä siitä, että Vihreä liitto ajaa vain Vihreän liiton, siis sen puolue-eliitin etua.

PS.

Kuulemma Vihreä Puolue on jo perusteilla. Muiden hörhöjen toimesta.

11 kommenttia:

Tobe kirjoitti...

Vihreä liitto ei ole puolue vaan itseään etsivien aikuisten kaupunkiteinien järjestö.Ongelmaksi muodostuu, että heitä alkaa olemaan kohta aika paljon.Puolueohjelman voisi kiteyttää yhteen sanaan:"Luonnonsuojelu" ja jos haluaa jatkaa niin se menee..suojelua ihmisten työn aiheuttamista ongelmista.Puolueessa ei ole ketään joka miettisi mistä raha tulee vaan viisainkin mies uskoo tosissaan että me kaikki voisimme olla virkamiehiä.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

"Puolueessa ei ole ketään joka miettisi mistä raha tulee vaan viisainkin mies uskoo tosissaan että me kaikki voisimme olla virkamiehiä." Yleensä neitsyyden menettää teini? Tämä neitsyyden menetys aikaansai sen, että loputkin "tietävät" voivansa olla täyspäiväisiä ja erityisesti täyspalkkaisia poliitikkoja, uusia Kaikkosia, Pekkarisia, Vanhasia, Kataisia, ....

Kaiva vaan kuvettas. Elättejä tuli lisää. Uudenmaan liittoon esimerkiksi.

Länsiväylä kirjoitti...

Näin säännöllisen epäsäännöllisesti vihreitäkin äänestäneenä joudun kyllä yhtymään tähän kirjoitukseen. Vihreät on nykyisin Puolue isolla peellä ja kuhisee ammattipoliitikkoja ja sellaisiksi haluavia. Halvalla meni.

hakki47 kirjoitti...

Länsiväylä

Pitäisikö Kolmen suuren puoleen asemesta alkaa käyttää ilmaisua "Kolme suurta, yksi keskisuuri ja yksi pieni", kun puhutaan eniten ryvettyneistä? Sillä tässä tempauksessa meni brändi kerralla.

eurooppalainen kirjoitti...

Syyt ja seuraukset on aina luku sinänsä, mutta Vihreät ovat omaksuneet RKPn taktiikan. Haukkuvat kuin rakit ennen vaaleja, mutta aina löytyy isojen kanssa yhteisymmärrys kun aletaan hallitusta perustamaan. Tämä on fiksua ja tässä voittaa kaikki. Fiksua siksi, että oppositiosta huutelemalla ei päätöksiä tehdä. Kaikki voittaa siksi, että Vihreät saa hallitusvastuuta ja isot helpon kaverin joka voi vähän haukkua, mutta ei tule koskaan puremaan. Mielummin vaikka lähtee hallituksesta, niin kuin ydinreaktoriluvassa kävi. RKP ja vihreät ovat juuri niitä kumileimasimia mitä tarvitaan enemmistöhallitukseen näennäisesti toimivassa demokratiassa. Osmoa ei enää tarvita kun on Anni, joka pokkuroi lavalla juuri niin kuin kulisseissa halutaan. Tämä hyväveli systeemi saa yhä enemmän jalansijaa Vihreissä, eikä Sinnemäki edes tajua olevansa pelinappula. Vihreiden vanhat rouvat tajusi pelin ja pakeni europarlamenttiin. Cronbergkin tätä yritti, muttei päässyt ja kunniansa takia joutui vaan perääntymään. Tässä ovat omat miinoittaneet Sinnemäen tosi v-mäiseen paikkaan. Ja vielä jatkoa niin että nuori ja tyhmäninnokas nainen sai ministerin salkun koska kukaan muu ei halua paikkaan mistä ei vallitsevissa oloissa voi onnistua.

hakki47 kirjoitti...

eurooppalainen

Muistaakseni juuri Osmo Soininmäki vastusti hallituksesta lähtöä, silloin ydinvoimapäätöksen aikaan? Entisenä liberaalina hän oli siis jo silloin poliittisten realiteettien kannattaja.

Pitäisikö tästä mielestäsi tehdä se johtopäätös, että "hyvä veli -järjestelmä", jota myös kutsutaan nimellä MAAN TAPA korruptoi jokaisen aatteen aina ja ja puolueitten MAAN TAPA toimivan demokratian ehdottomasti?

PS.

Analyysistäsi pidän. Se lienee aika tarkka.

helanes kirjoitti...

Odea olen kunnioittanut.
Vihreiden taipaleeseen ottanut kantaa ennakoiden:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2008/12/01/sinne-maki-haluun-hallitukseen
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2009/05/22/mina-katselin-parvekkeelta
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2009/10/29/ministerimutinat
Ei silti, ei Sinnemäki tyhmä ole.

hakki47 kirjoitti...

helanes

"Ei silti, ei Sinnemäki tyhmä ole." Tässä arviossa tyhmyys-fiksuus ei liene keskeisessä roolissa?

helanes kirjoitti...

No ei. :) Kai.

eurooppalainen kirjoitti...

Kiitos tuosta PS:stä. Rehellisyyden nimissä en voi ottaa krediittiä itselleni, vaan samat ajatukset (ja miinoitus kielikuvan) esitti pääpiirteissään nm. Lh kauppalehden uutisblogin kommentissa silloin kun Sinnemäestä tuli työministeri.

hakki47 kirjoitti...

eurooppalainen

Työministerin tontilla olisi paljon tehtävää, tehtävissä, jopa aikaansaatavissa. Mutta myönnettäköön, että se sisältäisi aika paljon sellaista, joka ei politbyrokraattiseen hallinto-ajatteluumme istu. Erityisesti ehkä se, että tuloksellisuus edellyttäisi sovinnaisten ajattelumallien rikkomista.