torstai 1. lokakuuta 2009

Minne hävisivät nousukauden rahat?

Vuosi siitä kun hallituksen ministerit antoivat vakuuttavia lausuntoja, että ei meidän käy kuinkaan ollaan tilanteessa, jossa työttömien ja vajaatyöllistettyjen todellinen määrä ylittää puoli miljoonaa, valtio on joutunut sitoutumaan noin 50 miljardin lisälainanottoon, kansallisen tuotannon- ja viennin arvo romahtaa kolmasosalla, metsäteollisuus pienentää ja siirtyy vähitellen suurimmaksi osaksi muualle, teknologiateollisuus pakkaa koneitaan lähteäkseen perässä, kunnat vähentävät rahapulassa palvelutuotantoa jne. jne.

Edellisen laman aikana emme juurikaan tehneet rakenteellisia muutoksia. Ei ollut pakko. Kansainvälisten markkinoiden kasvu globaaliksi vetivät mukanansa Suomenkin. Ei Ahon, ei Lipposen eikä varsinkaan Vanhasen hallitukset. Maamme ennemminkin nousi heistä huolimatta. Nyt rakenteellisten uudistusten tekemistä yritetään välttää valtionvelkaa kasvattamalla.

Meillä rahat menevät aluepolitiikkaan, maatalouden tukemiseen ja puoluetukeen. Kaikki laajasti käsitettynä.Muistat ehkä artikkelini aiheesta ”Meidän 15 miljardin puoluetuki?” Yhteys siihen ja toiseenkin artikkeliini ”Heistä laman maksumies”, löytyvät viimeisestä noista kolmesta alla olevasta linkistä.

Nyt kun puhutaan kiihkeästi Nuorisoasunnoista kannattaa pitää mielessä, että myös vanhukset, vammaiset, metsurit, maanviljelijät, rautakourat ja muutkin ”erityisryhmät” tarvitsevat asuntoja. Samoin ne tarvitsevat vapaa-ajan ja lomanvietto mahdollisuuksia. Lomakyliä, kylpylöitä, halleja. Enpä oikein usko, että Nuorisosäätiö on edes suurin.

Eikä Kepu ole suinkaan ainoana asialla. Demarit ja Kokikset ovat myös omilla viritelmillään mukana jakamassa verorahojamme. Niin ja luonnollisesti RKP.

Niin ja onhan niitä tukien maksajia muitakin. Heti tukevat mieleen Veikkaus ja Suomen Hippos. Sielläkin tahdin määrää puolue.

Ja kuten aikoinaan tuon ensin mainitun artikkelin loppulauseessa totesin, ennen kuin toisin todistetaan oma arvioni on huomattavasti lähempänä kuin virallisissa yhteydessä esitetyt luvut. Se lienee jo nyt selvä.

http://hakki47.blogit.kauppale…a-valjeta/

http://hakki47.blogit.kauppale…-ostetaan/

http://hakki47.blogit.kauppale…net-menot/

Hesarissa on tänään mielenkiintoinen, joskin puutteellinen luettelo niistä RAY:n tukea saaneista, jotka ovat ilmoittaneet antaneensa vaalirahaa. Tulevien viikkojen aikana kaikkien RAY:n, Veikkauksen, Hippoksen ja mitä niitä tuenantajia nyt onkaan tullaan toivottavasti käymään läpi.

Ja löydökset vastaavat johtopäätöstäsi, osittain. Kertautuvasti keskeisimmät hyötyjät ovat puolueet. Ainakin Kepu, Demarit, Kokoomus ja RKP.Samalla selviää, mihin on käytetty ne rahat, jotka yhteiskuntaan ovat historiamme pisimpään kestäneen kasvun kauden aikana saatu.

http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2009/10/01/kolmannen-sektorin-ongelma/

23 kommenttia:

Stuubio kirjoitti...

Virtuaaliablodit ... hyvä kirjoitus.

juhamatti kirjoitti...

Hyvä kysymys, minne rahat hävisivät. Minne hävisivät työpaikat, minne hävisi ihmisarvoinen elämä ylipäätään. Viimeinen lähtijä sammuttakoon valot.

hakki47 kirjoitti...

stuubio

Kiitti. Mutta en kieltämättä tykkää tämänkaltaisista kirjoituksista.

hakki47 kirjoitti...

juhamatti

"minne hävisi ihmisarvoinen elämä ylipäätään?" Minun esittämäni tulkinta väittää sen hävinneen puolue-eliitin ja -uskovaisten mukavan elämän ylläpitämiseen ja heidän etujensa maksimointiin.

GranpaIgor kirjoitti...

Yksi valtava rahastoitu potti edellisen laman jälkeen oli joku EU:n määrittelemä kansallinen puskuri- tai tasausrahasto. Muistan hämärästi jostain lukeneeni että sellaine olisi ollut ja ne rahat jouduttiin käyttämään kun eläkerahastojen spekulantit oli tuhlanneet tai sijoittaneet huonosti eläkevaroja. Alkuperäinen ajatus oli kai toimia jonkinlaisen suhdannepuskurina kuten jotkut Norjan öljyrahastot. Jotain tuollaista muistelen.

Mutta ihan hämäriä ovat muistikuvani tuosta. Joku voisi täydentää.

hakki47 kirjoitti...

IsoIgor

Tavoitteena oli kerätä muistaakseni 3 miljardia euroa vastaava puskuri elinkeinoelämän vakavien häiriötilanteitten seurausten lieventämiseen. Siitä kerettiin samaan kai kasaan vajaa 1. Eiköhän jo sekin ole syöty?

Mutta, tarkkoja määriä tai takana mahdollisesti olleesta EU-kytkennästä minulla ei ole muistikuvaa.

Tarkennusta tarvittaisi.

GranpaIgor kirjoitti...

Löysin minäkin kun alkoi kiinnostaa:
"Maanantaina 17. päivä marraskuuta 1997 työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat Helsingissä Emu-puskureista, joiden tarkoituksena on suojella palkansaajia suhdannevaihteluilta Euroopan rahaliitossa"

Summan piti olla n 7 miljardia tuon 1997 tiedon mukaan mutta minun käsittääkseni se mitä ehdittiin varastoida syötiin jo vuosia sitten tavalla tai toisella.

Tyhjä puskuri.

hakki47 kirjoitti...

IsoIgor

Kun olet tuollainen "vainukoira" saatko millään selvitettyä mihin, milloin, kuinka paljon ja kenen päätöksillä käytettiin? Siitä saattaisi olla iloa, jopa selvitettäessä otsikon asiaa.

GranpaIgor kirjoitti...

Google - google - google. SIinä se vainuni. Se nykyajan tiedon valtatie ja aarreaitta ja sitten kohtuullisesti mediakritiikkiä mukaan.

Jotenkin vain muistan että ne puskuri rahat käytettiin vähin äänin muihin ja "parempiin" tarkoituksiin. Tämä koko suomalainen eläkehomma on minun nenässäni haissut jo vuosia mutta ei ole oikein ollut aikaa sitä penkoa kun moni muukin julkishallinnon osa-alue haisee ja joskus pitää tehdä ihan leipätyötäkin. Ei ole ollut jäsenkirjaa jolla olisi saanut suojatyöpaikan.

Mutta tässä vähän tietoa (Googlella hakusana emu-puskuri nyt kun minulle selvisi mistä oli ollut kyse - kaksivaiheinen haku joka alkli vainhäömärtästä muistitiedosta):
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/02/skinnari_haluaa_selvitysta_emu-puskureista_538284.html
ja tässä
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_93_2009_p.shtml

Liikemies kirjoitti...

Kuka ehtisi penkomaan ja nuuskimaan eläkeyhtiöitä? Tai kuka uskaltaisi vaatia erityistilintarkastusta näistä?

Tottakai Ilmarisella ja Varmalla täytyy olla Helsingin parhaat toimistotilat Ruoholahdessa merinäköalalla.

Tottakai yhteiset eläkevarat on sijoitettu lain säätämällä "varovaisuudella, varmuudella ja riskittömällä tuotolla" vai miten se menikään?

Serkkuni, sijoitusmiehiä, välitti aikanaan offshore-rahastoja (Cayman etc.) myös Suomeen. Eniten näistä super-riskisistä offshore hedge-rahastoista kiinnostuneita olivat nimenomaan institutionaaliset sijoittajat, eläkeyhtiöt, jotka tarvitsivat hedge-rahastojen huimia tuottoja pitääksen ponzihuijauksen yllä. Ja kun ei omaa rahaa tartte sijoitella...

GranpaIgor kirjoitti...

En tiedä mitä vuosikymmentä Liikemies tarkoittaa. Ehkä näitä tai sitten myöhemin on tehty samaa. Jaan tuon arvion prameista liikepalatseista huippupaikoilla.

Ainakin Kansa yhtiöiden ulkomaisissa seikkailuissahan tuhrattiin eläkerahoja ulkomaille valtavat määrät. Sitten muut eläkevakuutusyhtiöt ottivat vastatakseen Kansan eläkevastuista välttääksen koko eläkejärjestelmän soljumisen valtion haltuun. Muistaakseni joku talousasiantuntija laskeskeli silloin että eläkevakuutusten yrityksiltä perittäviä maksuja nostettiin vain tuon vuoksi muistaakseni nelisen prosenttiyksikköä,

Wikipediassa on hiukan sivuttu aihetta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansa-yhtym%C3%A4
ja siellä kohta
"Eläke-Kansa ja Henki-Kansa ajautuivat konkurssiin vuonna 1995. Eläke-Kansan vakuutuskanta jaettiin muiden suomalaisten työeläkeyhtiöiden kesken markkinaosuuksien suhteessa. Eläke-Kansan ylimmältä johdolta vaadittiin myöhemmin oikeudessa vahingonkorvauksia yrityksen omaisuuden luovuttamisesta Kantava –konsernin muille yhtiöille. Vaatimukset kuitenkin hylättiin oikeudessa."

Muistan jossain lukeneeni jonkun vakuutusasiantuntijan arvion, että jos luopuisimme tästä suomalaisesta osittain rahastoivasta eläkkeiden rahoitusmalllista alenisivat yrityksiltä perittävät vakuutusmaksut todella huomattavasti ja vastaisi tasoltaan muissa länsimaissa perittäviä tasoja.

Kyllä olisi syytä jonkun penkoa nuo eläkeasiat. Minä olen jo ihan vakuuttunut että kaikki nämä kaavaillut työuran pidennykset yms ovat vain osa suurta vuosikymmenet jatkunutta "Puhallusta". Tai sitten koko meidän aikaisempi vakuutusmatemaatikkokaartimme on ollut täysin ala-arvoista osaamiseltaan mitä pidän hyvin epätodennäköisenä.

Liikemies kirjoitti...

Granpalgor, kiitos valaisevasta kommentista.

Tarkoitin ihan lähivuosia, etenkin hulluja vuosia 2005-2007 puhuessani eläkeyhtiöiden kiinnostuksesta hedge fundeja kohtaan. Varmasti samassa kasinossa pyörittiin jo 80-luvulla.

Eräs asia ihmetyttää. Miten voimme suostua jatkuviin eläkemaksujen korotuksiin, ja oikeastaan nyt on jo hiljaisesti hyväksytty se fakta ettei nuoret tule koskaan saamaan vastaavaa eläkettä mitä vanhempansa ja nuorten tulee säästää vapaaehtoista eläkevakuutusta turvataakseen elintasonsa jatkossa. Tosin oikeasti vapaaehtoiset eläkevakuutukset ovat rahaa pankkien taskuun.

Mutta tämä eläkejärjestelmä, jossa perässä tullut maksaa enemmän kun pioneeri ja saa vähemmän, lopulta luun käteen - eikö tämä juurikin täytä pyramidihuijauksen tunnusmerkit? Miten eroaa, mekanismiltaan, Wincapitasta?

kirkkovene kirjoitti...

Liikemies ja IsoIgor

Aika hurja syytös eläkejärjestelmäämme kohtaan. Voisiko eläkejärjestelmämme todella olla kansakunnan Wincapita? Se tavallaan selittäisi myös Matti Vuorian urakehitystä.

GranpaIgor kirjoitti...

Nuo kirjoittamani prosenttiluvut olivat varmaan liian korkeita kun kirjoitin ulkomuistista mutta tuo puhallus-ajatus on kyllä mielestäni oikea.

Olen kirjoittanut koko eläkejärjestelmästä usempaan kertaan
http://granpaigor.blogspot.com/search/label/El%C3%A4ke
V 2005 alussa tehtiin suuri huononnus, josta Osmo Soininvaara ihmetteli kerran TV:n Punainen lanka ohjelmassa
http://granpaigor.blogspot.com/2007/04/osmo-soininvaaran-haastattelu-ja.html
että miten siitä ei noussut kohua vaan meni mediassakin sammutetuin lyhdyin - tässä laskuesimerkki
http://granpaigor.blogspot.com/2008/04/elkehuijaus.html
ja muutenkin koko eläkejärjestelmän varojen häviäminen
http://granpaigor.blogspot.com/2006/02/elkevarojen-hviminen.html

Tobe kirjoitti...

Puolivillainen mielipiteiden heittely ei ole keskustelua.On aivan älytöntä väittää jonkun kadottaneen nousukauden rahat jos ei lausettaaan mitenkään perustele.Tunnen monia yrittäjiä joiden vauhti hyytyi vasta viimevuonna vaikka pliusmerkkistä tulosta saa hakea ajalta ennen 90-luvun lamaa...siis ne rahat katosivat silloin Lipposen aikaan kun demarit hallitsi.Ei se Lipposenkaan syy ollut että joillekin toimialoille tuli historiallinen seinä eteen.Tuli uudet kujet ns.Tuo eläkeheittely on usein vailla mitään pohjaa.Jos aletaan verrata pitää sitten verrata kunnolla.Otetaanpa vaikka 60-luvun elintaso ja mietitään sitä miten mahdotonta duunarin oli saada asuntolainaa.Asuntoja ei ollut ja palkat surkeita.He tekivät töitä siis ja säästivät 50% asunnon hinnasta ja sitten se laina napsahti 10 v. kuluttua.Ahtaasti asuttiin toisten nurkissa siihen asti.Ihme ja kumma ettei silloin oltu lainkaan kateellisia omille vanhemmille.Ymmärrettiin ettei tavallisen kansalaisen kuulukaan ulkomailla matkustella ainakaan rauhan aikana.Nyt kun kaikilla on kaikkea niin korko kiristää kun pitäisi itse ansaita oma eläkkeensä.
Ei ne eläkemaksut nouse jos uudet sukupolvet toisin päättävät.Siihen saa vaikuttaa ihan itse ja siksi en ymmärrä miten nyt eläköityvien pitäisi luopua omista säästöistään kun antavat aika usein perinnöksi yhden asunnon ja kesämökin.Ehkä ne pitäisikin ajan hengen mukaisesti "polttaa" pois vaikkapa kaukomailla elellen.

Eekki kirjoitti...

"Puolivillainen mielipiteiden heittely ei ole keskustelua.On aivan älytöntä väittää jonkun kadottaneen nousukauden rahat jos ei lausettaaan mitenkään perustele."

Arvostanpa tätä kommenttia. Edellä teksteissä on aivan käsittämättömiä heittoja eläkejärjestelmästä. Ja perustelematta. Samanlaisia väitteitä on esitetty muutaman kymmenen vuoden aikana runsaasti. Joskus niihin on joku asiantuntija vastannut, vaikka asenteellisiin kirjoituksiin onkin yleensä hyvin vaikea antaa sellaista vastausta, että se tulisi alkuunpanijalle ymmärrettäväksi. Tai edes objektiivisen sivullisen ymmärrettäväksi. Käsiteltävät kysymykset kun edellyttävät aika paljon tietoa pohjaksi ja lyhyesti tätä pohjaa ei voi avata.

Jos vain esimerkinomaisesti ottaisin tuosta edeltä tuon väitteen että jos osittain rahastoiva eläkejärjestelmämme purettaisiin, alenisivat järjestelmän perimät kustannukset merkittävästi. Miksi? Miten? Mikä logiikka tässä on? Se on selvää, että jos hetken aikaa (rahastojen purun ajan) maksetaan kustannuksia rahastoista, niin sen aikaa kustannukset ovat alemmat. Entä sitten? Eläkejärjestelmä tuottaa eläkekustannuksia aivan entisen määrän. Milläs sitten ne kustannukset maksetaan kun ei olekaan enää rahastojen sijoitustuottoja alentamassa kustannuspottia?

hakki47 kirjoitti...

Olen monta kertaa miettinyt ,missä on vika? Viestin lähettäjän puutteellisessa kyvyssä esitellä asiansa vai vastaanottajan kyvyttömyydessä ymmärtää?

Olen päätynyt siihen, että vika on lähettäjän puutteellisessa kyvyssä esitellä asiansa. Ymmärrän, että tämän asian esitteleminen ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Mutta se on taatusti asia, jolla on merkitystä meille jokaiselle?

Joten aloitatko sinä Eekki?

GranpaIgor kirjoitti...

Tobe ja Eekki tarkoittivat varmaan minun kirjoittamiani viitauksia kun nimittivät niitä "Puolivillainen mielipiteiden heittely ei ole keskustelua".

Viittaan vaikkapa laskelmaan eläkkeiden alentamisesta jonka esitin kirjoituksessa
http://granpaigor.blogspot.com/2008/04/elkehuijaus.html
sen oli tehnyt vapaaehtoisia eläkevakuutuksia myyvä iso ja arvovaltainen finanssialan yritys. Minulla ei olkut syytä epäillä sen paikkansapitävyyttä.

Viittaukseni Osmo Soininvaaraan, jota aika laajasti entisenä sosiaaliministerinä pidetään asiantuntevana. niinhänen mielipiteensä löytyy edelleen netistä
http://www.yle.fi/punainenlanka/juttu.php?tunnus=238
Jotta henkisesti velton lukijan ei tarvitse klikata tuota linkkiä niin lainaan tähän lyhyesti siitä:
"- Minua surettaa se, miten eläkeläisiä huijataan politiikassa. Lehdistön pitäisi puuttua asiaan sen sijaan, että antaa kansanedustajaehdokkaiden puhua puuta heinää.
Osittain kyse on lehtimiesten ammattitaidosta. Soininvaaran mukaan vahtikoira ei enää osaa haukkua, koska ammattitaito on monelta toimittajalta hukassa."

Ja yli 3 v vanhassa jutussakin
http://granpaigor.blogspot.com/2006/02/elkevarojen-hviminen.html
viittasin Forum for ekonomi och teknik lehdessä jaastatellun fionannssialan asianrtuntojan lausuntoihin.

Kun kirjoitin että eläkemaksuja voitaisiin alentaa jos rahastoinnista luovuttaisiin olin lukenut netistä Eläketurvakeskuksen sivuilta ja mielipiteen oli esittänyt jossain eläkeasioiden seminaarissa (jokainen voi yrittää etsiä sen Eläketurvakeskuksen julkisesti saatavasta aineistosta kas en muistanut lkaittaa linkkiä talteen) useiden korkean elintason maiden eläkejärjestelmiä vertaillut asiantuntija.

Eläkevarojen hävittämisestä tai hävittämisestä voi esittää monia näkemyksiä. Kansa-yhtymän eläkevarojen hävittäminen oli kyllä niin tunnettu ja jättimäinen tapahtuma ettei sitä "toopetkaan" voi väittää pelkäksi heittelyksi. Tietenkin on hiukan asenteesta ja silmälasien väristä kiinni tulkitseeko niitä samoin kuin Nova Groupin Merisalo vain "epäonnistuneiksi bisneksiksi".

Muistan joskus takavuosina erään huijariyrittäjän itkeneen Seura lehden haastattelussa miten verottaja oili tappanut hänen menestyneen yrityksensä. Onneksi siinä oli toimittaja aika näpsä ja kiteytti yrittäjän menestyksen seuraavasti: kaveri osti satasen kelloja ja myi niitä eteenpäin viidellakympillä. Kauppa kävi kuin siimaa ja kasvoikin suorastaan räjähdysmäisellä vauhdilla. Verot jåi tietenkin maksamatta kun nehän ne liiketoiminnan kaatoivat.

Lisäksi eläkevakuutusasiantuntijatkaan eivät ole keskenään yksimielisiä. Silloin on tietenkin hiukan mielipide- ja makuasia kenenkä asiantuntijan mielipiteitä ja väitteitä kuuntelee. Harrastan itsekin mediakritiikkiä mutta kun kuuntelen jonkun ison eläkevakuutusyhtiön ylimmän johdon valitteluja en voi välttyä ajatukselta että onkohan siinä ns pukki kaalimaan vartijana. Aina on syytä pitää sekin vaihtoehto avoimena.

Minusta tämä jos mikään on ihan aitoa keskustelua. SItten on eri asia uskooko tuohon kaalimaan auktoriteetti-vartijapukkiin vai johonkin muuhun eri mielipiteitä esittävään asiantuntijaan.

En minä ole väittänyt esittäväni mitään apriorista totuutta eläkejärjestelmästä. On se sen verran monimutkainen ja sokkeloinen. Ja Toben ja Eekin lailla en minäkään usko kaikkea mitä eteen työnnetään.

GranpaIgor kirjoitti...

Yritin nopeasti löytää Eläketurvakeskuksen nettisivuilta aineistoa keskusteluun. Seillä on aika paljon aineistoa enkä tällä kertaa ehdi nyt enempää penkoa. Tässä eräästä ETK:n omasta raportista poimittua (pitänee luottaa paikkansapitävyyteen!):

" Suomen lakisääteiset eläkevarat bruttokansantuotteeseen suhteutettuna
olivat vuonna 2005 EU-maiden suurimmat. "

Ero muihin EU maihin on huomattava.

Ja mitenkä paljon isommat eläkevarat vielä olisivat olleet ilman erilaisia tapahtumia ja temppuja joita en tässä ala erikseen luetella. Tuo raportin tarkoittama vuosi 2005 on ollut ennen viimeisintä laantumaa mutta kyse oli suhteellisesta arvosta joten arvo lienee edelleen voimassa oleva ja vertailukelpoinen muihin EU maihin.

Ja kun vielä mietitte että kuuluvimpia puheenvuoroja eläkevakuutusjärjestelmästä esittävät järjestelmästä leipänsä ansaitsevat.

Miettikääpä minkälaisen vallan saa yhteiskunnassa jos pääset hallinnoimaan tuollaista varallisuutta. Jos eläkejärjestelmämme olisi pelkästään jakojärjestelmä ei johtoasema tuollaisessa alkuunkaan antaisi samanlaista taloudellista valtaa yhteiskunnassa.

hakki47 kirjoitti...

IsoIgor

Tunnen sekä sinut että Eekin. Pyrin pitämään huolta siitä, että hän mielipiteitäsi kommentoi. ToBe on minulle tuntematon. En ainakaan ole varma.

Taiteilija kirjoitti...

Tietääkö kukaan ketkä lypsivät Valtion yhtiön, Outokumpuyhtiön osakekaupoilla valtion rahaa omille tileille, ei Valtion kassaan?
Asiaa kannattaisi tutkia, niin pääsisimme jyvälle edes osittain siitä vuorenhuipusta, minne katosivat nousukauden rahat.

Yksinkertaisen matematiikan mukaan: Jos kymmenen ihmistä kuppaa valtion rahoja omille tileilleen yhteensä esim. 680 000 euroa. Mitä sillä rahalla olisi saatu?

Jos esim. 17 kuntaa lomauttaa esim 20 opettajaa, joidenka jokaisen kuukauden palkka on esim. 2000euroa. Se on yhteensä 680 000 euroa.

Valtion rahoja kupataan jatkuvasti, ja varsinkin nousukautena. Kuinka moni tietää missä summissa liikutaan kun puhutaan valtion rahojen kuppaamisesta?

Taiteilija kirjoitti...

Jos esimerkiksi 17 kunnassa lomautetaan 20 opettajaa. Opettajia lomautetaan yhteensä 340. Jos jokaisen opettajan vastuulla on esimerkiksi 25 oppilasta, niin 340 x 25 =8500 oppilasta.

8500 oppilasta joutuu vaikeaan tilanteeseen.

Kannattaisi ryhtyä tutkimaan kuka kuppaa valtion rahoja ja missä määrin ja mikä edesauttaa valtion kassan hupenemista. Missä on sosiaalinen vastuu?

hakki47 kirjoitti...

Taiteilija

Sosiaalista vastuuta ei ole.

Jos oikeutta haluat osoite on käräjäoikeus. Jos oikeudenmukaisuutta, suositan etsimään jostain uskosta tai uskonlahkosta. Jos tähän sirkukseen tolkkua etsit kirjoita seuraavaan äänestyslippuun JOKU MUU.