keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Jos olisin vihreä tai liperit kaulassa

14.5.2008 11.38 | hakki47 | Osaaminen, Poliittiset puolueet

olisin todella huolestunut yhden hallituskumppanini toiminnasta. Enkä tarkoita SFPtä. Sen lisäksi, että alla olevan uskomattoman kotiinpäinveto-listan yhteisenä nimittäjänä on KEPU, on toisena, yhtä ehkä lukuunottamatta YMPÄRISTÖ. Jälleen kerran käy kiistatta ilmi mille KEPU antaa ympäristöasioissa arvoa - omalle edulle. Nyt halutaan saada koko ympäristön arvoketju omiin käsiin. Ja rakentaa uusi maatalouden tukiautomaatti menetetyn kansallisen maataloustuen tilalle. Ja mikä voisikaan olla parempi kuin saada kasvavat ympäristö-rahavirrat hanskaan, nyt kun MMM:n rooli siltä osin on ajanut kiville. Jos näin pääsee tapahtumaan, voimme vain todeta kuinka sinisilmäisiä ja lyhytnäköisiä me muut olemme.

Ympäristöministeri lupailee Pallaksen luonnonsuojelualueelle lisärakennusoikeutta uudelle hotellille.

Suomen Merentutkimuslaitos pilkotaan kahteen eri ministeriöön.

Maatalousministeri ehdottaa ruoan verotukseen kaksihintajärjestelmää.

Kauppa- ja teollisuusministeri herättää henkiin ruokohelpit ja Vuotos-Kollajan Ilmaston muutostalkoiden kannustamana.

Ympäristöministeri haluaa kunnon kepulaisen kansliapäälliköksi.

Maatilahallitus siirtyy Maatalousviraston nimellä Seinäjoelle. Ketään ei irtisanota, harva lähtee mukaan lisäkorvauksetta.

Vihreä pääministeri tukee uutta IdeaParkkia Vihtiin.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja ilmoittaa tietoisesti rikkovansa lakia.

Mihinköhän me sitten, noin 30 vuoden kuluttua, liittyisimme? EU-jäsenyydellä saimme maatalouden tukemisen edes jonkinlaisiin järjellisiin mittoihin. Mutta ellei mitään tehdä kansallisen pussin pohja repeää taas. Vielä ehdittäisi, kohta ei.

PS

Vai muka salaliittoteoria? Avaa silmäsi.

Pysyvä linkki | Muokkaa | Kommentoi »

Ei kommentteja: