lauantai 18. huhtikuuta 2009

Heistä laman maksumies

Viime laman maksumiehiksi joutuivat aivan tavalliset suomalaiset, yleensä pieni- tai korkeintaan keskituloiset työntekijät, toimihenkilöt ja yrittäjät. Mauri Pekkarinen haluaa nyt, että kaikkein hyvätuloisimmat saadaan jollakin tavoin tämän tulevan laman maksajiksi.

Aloitehan on todella positiivinen, maksumiehet ja vastuuhenkilöt kun ovat hupeneva luonnonvara. Mutta kuten hän itse toteaa, kaikkein hyvätuloisimpien verojen korottamisen tietä ei valtio paljoa kostu. Mutta olisihan sillä se motivoiva vaikutus, jolla ”suuret massat” sitten saadaan suhtautumaan entistä positiivisemmin tuleviin veronkorotuksiin ja palvelutasojen leikkauksiin.(Ja se kai on tämän ehdotuksen keskeisin tarkoitus.) Ja jo ennen kuin sinne asti joudutaan ja jotta sinne asti ei taas jouduttaisi, teen kolme ehdotusta tämänkertaisiksi maksumiehiksi.

Kansallisista maataloustuista luopuminen (laajasti ottaen ja nimikkeestä riippumatta)

Tarkoitan ylisummaan kaikkia niitä tukia, jotka maksetaan yli tason johon Eun kanssa neuvotellen on päästy, meidän EU-jäsenmaksua määriteltäessä. Toisin päin ilmaistuna, kaikki kansalliset maataloustuet lopetetaan. Kun EUiin liityttiin oli jäsenyyden yhtenä keskeisenä lähtökohtana rakentaa maataloutemme kilpailukykyiselle pohjalle muun EUn kanssa. Kansainvälisen, myös Eun sisäisen kilpailun osalta tuottajahintojen ja EU-tukien tulee riittää.

Säästö: vuositasolla yli 2 miljardia euroa.

Puoluerahoitus tulosvastuu-pohjalle
Puolueitten toiminta rahoitetaan 100 - vuotiaan Suomen Parlamentaarisen Demokratian Tuki – rahaston toimesta ehdotukseni 8.3.2007 mukaisesti. Samoin periaattein toteutetaan myös yksittäisten ehdokkaiden vaalirahoitus. Puolueitten toiminnan kaikenlainen rahoittaminen muilla tavoilla kriminalisoidaan.

Puoluerahoitukseksi luetaan kaikkinainen puolueen, sen jäsenyhdistysten, alueyhdistysten, paikallisyhdistysten, nuorisojärjestöjen, eläkeläisjärjestöjen, naisjärjestöjen, toimialajärjestöjen, ammattialajärjestöjen, kansan- ja kansalaisopistojen, maamiesseurojen tai työväenyhdistysten (vast.), sivistysjärjestöjen, niiden hallinnoimien hankkeiden tai EU-projektien, sosiaalisen virkistystoiminnan, urheiluseuratoiminnan, vammaisjärjestöjen, raittiusseurojen, jne. jne. unohtamatta puolueitten suoraan tai epäsuorasti hallinnoimaa liiketoimintaa esimerkiksi kylpylätoiminta, ravitsemustoiminta, majoitustoiminta jne. jne. Mukaan luettuna taulukauppa.

Säästö: vuositasolla yli 5 miljardia euroa.

Puolueitten julkisrahoitteisten byrokratiasuojatyöpaikkojen poistaminen
Pidemmällä aikavälillä puhdistetaan valtion, kunnan, kuntayhtymän, sairaanhoitopiirin jne. jne. virkamieskunnan päällikkö- ja asiantuntijatasoilta kaikki ns. poliittisin perustein valitut virkamiehet ja toimihenkilöt jotka eivät ole lisäarvoa tuottavassa palvelu- tai työtehtävässä.

Säästö: vuositasolla yli 10 miljardia euroa.

Säästöt yhteensä yli 17 miljardia euroa vuodessa.


Parhainta ehdotuksessa on, että maksumiehiksi joutuisivat ongelmien keskeisimmät aiheuttajat eli päätösten tekijät. Lisäksi säästöjen kohdistaminen näille sektoreille tervehdyttäisi kansantalouttamme ja poliittista järjestelmäämme sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Säästöt alueille josta ne ovat tuottavuutta ja tuloksellisuutta vaarantamatta pienimmin mahdollisin ongelmin toteutettavissa, parantavat kansainvälistä kilpailukykyämme. Samalla ratkeaisivat tarpeet lisätä työperäistä maahanmuuttoa, koska vapautettujen resurssien työvoimareserviä olisi tarjolla noin 150 000 - 200 000 henkeä.

PS.

Oletteko huomanneet kuinka viikonloppujen poliittinen sisältö taas aktivoituu? Taitaa olla vaalia ilmassa?

PPS.

Kiinnitän huomiota siihen, että kohdistamalla maksumiehet ehdottamallani tavalla teemme seuraavan 5 vuoden ajan ylijäämäisiä budjetteja ja erityisesti niiden toteutumia, tarvitsematta kajota valtionvarain ministerin ajattelemaan 10 miljardin vuosittaiseen lisälainanottoon.

26 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...

"Heista laman maksumies"


hakki47,


Olet varmaankin tullut huomaamaan, kuinka kaikki nama kaupalliset kaamoskaudet ovat, yleisesti ottaen, "pinnan-alla" tapahtuvien, tai ehka voisi, ei-tapahtuvien tulosta. Noin 50 vuotta sitten Yhdysvallat kieltaytyivat kaupallisista suhteista Cuban kanssa joka jatti Cubalaiset, jossakin maarin eristetyksi muusta mailmasta, mutta ei avuttomiksi. Seurauksena oli 'kaikki mukaan" (halusipa tai ei) ja jaatiin toimimaan "kotivarojen" puitteissa, mika ei aluksi ollut helppoa. Mutta annas olla, vanhasta tehtiin uutta, niin autojen kuin muunkin koneellisen suhteen. Pienetkin maalantit otettiin kayttoon, jopa Havannan keskusta-alueellakin vihanneksien ja hedelmien viljelimiseen. Mitaan ei heitetty "roskikseen" vaan loydettiin uusia kayttomahdollisuuksia mita moninaisiimpiin tarkoituksiin. Hyonteismyrkkyjen ja kemiallisten lannoitusaineiden puuttuessa opittiin elamaan itse luonnon jarjoamilla, tosin vanhoilla, mutta patevilla keinoilla, jolloin kaikki, muuten hukkaan heitetty, kaytettiin kotielainten ruokkimiseen, tai-ja- maan lannoitukseen. Tuolloin luonnollinen kiertokulku, luonnon opastamalla ihmista eika painvastoin, sai aikaan tasapainon jossa elaminen tuli kaikille mahdolliseksi.

Kuten niin usein, mahdollisen voi loytaa "mahdottomasta", joka useinkin auttaa, jollei perati pakota, uuden loytamiseen. Cubalaisten kokemus "Imperialisten" painostuksesta voi olla hyva "osviitta" mita tehda ja kuinka toimia, aikoina tulevina, "valkoisen miehen" itsensa rakentamien vaikeuksien ratkaisuissa.

maavaanjaairee kirjoitti...

"Mediapeliä!" ministeri Pekkarinen.

Maurilla puhe lakkasi hetkeksi Fortum-kohun aikaan ja poliittisena pelimannina hän järkeili, että vaikka ei tästä takkia tullut, niin housut tulee "Keisarin uudet vaatteet"-satua lainatakseni. Lapasesta lähti yhden henkilön palkitseminen, joten laitetaan kaikki muut maksamaan. Mauri on niin vastuullinen, että.

Tosin pitää myöntää, että mediassa olleiden kommenttien perusteella Fortumin hallitus on yhtä osallinen tähän, koska ainakin minulle on opetettu, että hallituksen tulee selvittää enemmistöomistajien tahto ja huolehtia vähemmistön oikeuden mukaisesta kohtelusta eikä odotella, että se kerrotaan. Tosin voihan olla, että tulkintani asiantuntijaluennosta oli väärä eikä minusta ole "oikeaksi" hallitusammattilaiseksi.

Kotka tekee taasen viiltävää analyysia nykyisestä "yhteiskuntailmastostamme". Opportunisti ja provokaattori minussa riemuitsee näistä valtavirran mahdottomina pitämistä säästöajatuksista. Sen mukaanhan meillä on "ihan hyvin" toimiva kolmikanta eikä mitään suurta hätää. Uskon, että jossain turvallisuusselvityksessä Suomi selviää myös maailman laajuisesta ydinsodasta koska meillä on rakenteet kunnossa.

Olisiko aika perustaa anti-puolue jonka anti-puolueohjelma lähtisi siitä, että se vastustaa kaikkea sitä mitä nykyinen "Kehittyvien puolueiden Suomi" yhdessä hymistelee, ei ota vastaa puoluetukea, ei salli puoleen jäsenten oleva julkisessa virassa tai toimessa sillä eihän se edes ota jäseniä. ;-)

Ajatusraakile on vapaasti jatkokehiteltävissä.

jousimies kirjoitti...

Jos ei maksumiehiä niin ehkä kauppamiehiä kuitenkin. Yksi Arsenalille hommia tehnyt arvioitsija kertoi miten edellisessä härdellissä oli vaikea hinnoitella sellaista jolle ei ollut ostajia. Oli pakko myydä kuitenkin tietyn ajan kuluessa.

Kuten J.Vahe on joskus todennut ei kiinteistöjen hinnat ole kaikkialla Suomessa turvonneet. Katellaan miten tää pankkiburana toimii pääkaupunkiseudun kuumeeseen ja hintatulehdukseen.

hakki47 kirjoitti...

Karl

Taidamme puhua himpun verran eri asiasta? En ole millään lailla pohteissani omasta ja lähimpien selviytymisestä tulevassa kurimuksessa. Tarvittaessa suu säkkiä myöten, tarvetason laskeminen, arvojen oikaiseminen ja keskittyminen vaikka oman henkisyyden kehittämiseen, riittää varautumiskeinona aika pitkälle.

Mutta kieltämättä en kuulu niihin jotka kokiessaan lähimmäisten riistämistä, kiusaamista ja hyväksikäyttöä, suostuvat jatkuvaan hiljaisuuteen, katsovat muualle ja kääntävät kylkeä ja nukahtavat autuaaseen uneen "eihän tuo minua koske", "näin on aina ollut" tyyppisten ajatusten saattelemana. Enkä suostu itse mukaan maan tapaa toteuttamaan.

Helge V. Keitel kirjoitti...

Mietin suomalaista maatalouspolitiikkaa. 50-luvun rintamamiestalon takapihalla oli perunapelto ja ryytimaa, josta poimittiin talveksi keskeiset lähiruokatarpeet. Tehomaatalouden läpimurron jälkeen jokainen powerpoint-konsultti olisi pystynyt todistamaan, että takapihan tuotanto oli perin kannattamatonta. Onneksi 50-luvulla ei ollut konsultteja. Silloin tekemisen määräsivät nälkäiset suut ja kasvatusammattinsa osaavat äidit ja isät. Ne pani kakarat pellolle rikkaruohoa kitkemään. Lapion varteen piti tarttua tähän vuoden aikaa, puut piti pilkkoa ja latoa liiteriin. Kylillä ei ollut salia. Urheilukentät raivattiin ja rakennettiin itse. Ruoka oli taatusti ns. LÄHIRUOKAA. Lisäsärvintä tuli kaneista, pienestä kanalasta ja Santeri-possu pantiin poskeen jouluna. Toiminnan kannattamattomuutta kukaan ei osannut laskea. Tärkeintä oli, että penikoilla oli puuhaa ja massut pysyivät pulleina. Uurastus ei edes vienyt kaikkea aikaa. Kaikenlaisia koiruuksia ehdimme tekemään. Miksi emme palaa kannattamattomaan maatalouteen. Metsäteollisuudessa olisi paljon kannattamatonta puuhastelua. Vedetään vain firmat pois pörssistä ja ryhdytään tekemään, mitä ihminen arjessa tarvitsee. Puurakentamisen kunniaan nostamiseen tarvitaan osaavia kirvesmiehiä, ei EXCEL-taulukoita ja tuottavuusseminaareja. Kertokaa minulle, mitä hyötyä on bisnesplanista? Onko kukaan yrittänyt valmistaa siitä kaurapuuroa?

Kyseenalaistamisen aika ei ole ohi.

Moi
Helge

hakki47 kirjoitti...

maavaanjaairee

Fortumin viimeisimmät tapahtumat ovat pieni yksittäinen yksityiskohta, ilmiö joiden kasautuminen ja ketjuuntuminen vuodesta toiseen, vasta kokonaisuudessa muodostavat diagnostisoitavissa olevan oireyhtymän. Ja oireyhtymän keskeisimmät elementit ovat jossain aivan muualla, kuten tällä artikkelilla yritän kuvata.

Kolmikannan toimivuudesta esität valtavirran käsityksenä kiinnostavan näkemyksen. Meillä kun kolmikannan toimivuus on jo mielestäni varsin suuressa määrin sisällyksettömäksi supistunut ja vain hautaamista vaille elävä kuollut.

Perinteisen ammattiyhdistyssiiven öykkäröinti auttoi upottamaan hetkeksi valtansa ylivoiman sokaisemat demarit. Samalla perinteinen ay-liike pitkälti kuohitsi toimintakykynsä toimia kolmikannan vastuullisena osana. Viimeistään sen osoitti sitten paljon mainostettu sosiaalitupon nopea aikaansaaminen viime kesänä.

Valtiovallan, erityisesti sen johdon uskottavuus osana kolmikantaa on ollut lisääntyvän ihmettelyn aiheena Matti "Mainion" kahden hallituksen aikana. Vähitellen pääministerin kyvykkyys ja osaaminen alkaa saada ansaitsemaansa huomiota, laajemmaltikin. Kävelevä katastrofi on kulkenut tappiosta tappioon. Mutta yritys oman äänestäjäkunnan ylisuhtaiseen edunvalvontaan, kaiken muun kustannuksella vie loputkin uskottavuudesta, jonka henkilökohtaiset skandaalinpoikaset ovat perusteiltaan tuhonneet. Samanoloiseen toimintaan, siis oman äänestäjäkunnan ylisuhtaiseen edunvalvontaan syyllistyy toki myös uusi kokoomus. Hyvä lähtökohta tasapainoiseen yhteiskunnan kehittämiseen vaarallisina aikoina?

Työnantajista, siis heidän järjestöjensä toimivuudesta kolmikannan osana en tässä yhteydessä sano mittään. Mutta ilmeisesti entinen meno siellä jatkuu.

Lopuksi:

Älä hyvä mies ala esitellä ideaa puolueesta kaikkien puolueitten nyhveröinnin vastustamiseksi. Joku alkaa sellaista vielä perustamaan. Viimeinen tuntemani valovoimainen yritelmä käytti lyhennettä NSDAP.

helanes kirjoitti...

Aika suuria summia repäiset. :)

Maatalous on oma maailmansa, maan, EU:n ja maailman laajuisesti. Siitä nyt en mitään.

Mutta kaikki tuo muu, mitä se muuta on kuin jonkinlaista piilokorruptiota, puolueet jakavat omilleen. Jossain muualla vielä räikeämmin kuin meillä. Purapa se järjestelmä! Historian saatossa aina ollut ja suureksi paisunut!

hakki47 kirjoitti...

archer

Ostajat ja myyjät kohtaavat markkinoilla, kuten tiedämme. Ja fataalit lankeavat joskus. Viimeinen käyttöpäivä alkaa jo olla aika monessa virtuaaliarvostuksessa. Schumpeteriläisittäin se lienee osa sitä "Luovaa tuhoa" konkreettisimmillaan. On tietysti valitettavaa, jos myyjä kohtaa vain haluamansa tai vain ne joiden halutaan ostavan. Siis sen porukan, joka tietää mikä on ostoksen hinta.

hakki47 kirjoitti...

Helge

Ainahan soppii eppäillä.

Kuitenkaan en ainakaan minä ole vapaaehtoisesti ehdottamassa taloutemme siirtämistä 50 - 60 vuotta ajassa taaksepäin vain siksi, että muistot ovat kultaantuneet. Toisaalta, se kyllä oli rankkaa reaaliaikaa joka saattaa ainakin osin, valitettavasti, olla edessämme.

Mutta tuo "pikkuesimerkki" puurakentamisen henkiin herättämisen tarpeesta on taatusti kannatettava. Samalla sen kehittämisen laiminlyönti on omalta pieneltä osaltaan osoitus Maan tavan toteutumisesta viimeisten vuosikymmenien ajoilta.

hakki47 kirjoitti...

helanes

Valtion mittakaavassa luvut ovat tavallisia ja universumin mittakaavassa jopa mitättömiä.

Maatalousteollisuus on niin kulu- kuin tuottoeräkin niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Ruoka on ase jo nyt, joskaan ei täällä ensimmäisessä maailmassa. Mutta se muuttuu entistä vahvemmaksi aseeksi yhä suuremmassa osassa maapalloa. Jos siksikin tarvitsisimme siinä osaamista ja ymmärrystä entistä enemmän. Erityisesti tarve on sitoutumattomasta, ja erityisesti täällä meillä puoluepoliittisesti sitoutumattomasta, tosiasioihin perustuvasta tiedosta.

Sillä, että " mitä se muuta on kuin jonkinlaista piilokorruptiota, puolueet jakavat omilleen. Jossain muualla vielä räikeämmin kuin meillä." tavallaan hyväksytään moinen käytäntö. (En väitä, että tätä tarkoitit.) Ei kai tarkoitus voi olla, että Maan tapa, joka yhdessä todetaan vääräksi, epäoikeudeksi ja erityisesti tehottomaksi jatkaa siitä huolimatta tästä ikuisuuteen? Jostain kai sen muuttaminen on aloitettava? Elefantit syödään tunnetusti pala kerralla. Ja silloinkin syöjällä on jatkuva vaara tukehtua.

Emme voi jatkaa toimintaamme sellaisella ajatuksella, että EU tai joku muu ulkopuolinen kertoo meille milloin meidän Maan tapa on laiton. Itsekin voitais tehdä paljon. Jos mikä niin jatkuvat langettavat päätökset tai huomautukset kansainvälisiltä tahoilta joiden kohteena ovat milloin autoverot, vaalirahoitus, ihmisoikeuksien noudattamatta jättäminen ja mitä niitä milloinkin onkin, asettavat vaaraan jopa Kansallisen Brandityöryhmän tulokset. ;-)

helanes kirjoitti...

Ko. "maan tapa" vaatisi "uskonpuhdistuksen", Lutheruksen naulaamaan teesejä oveen. Ulkoa sen on tultava, ei se sisältä synny. Periaatteessa Soini ja persut olisi voinut se olla, ei kuitenkaan ole. Niinistön jotkut "temput" ovat olleet oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä, kuten on tapana sanoa.

helanes kirjoitti...

Niin muuten, presidentti (ei kuitenkaan nykyinen) voisi tehdä vallankaappauksen, onhan hän ylipäällikkö.

hakki47 kirjoitti...

helanes

Olen kanssasi eri mieltä. Ei "maan tavan" muuttaminen edellytä uskonpuhdistusta. Ja Lutherkin taisi kuolla joskus yli 400 vuotta sitten? On kai kehitystä tapahtunut sen jälkeenkin? Sekä evolutiivisesti että revolutiivisesti. ;-)

Se syntyy sisäisesti juuri siinä vaiheessa kun riittävän moni saa nykymenosta tarpeekseen. Ja mittarikin on jo olemassa: Kirkkovene. Se voisi olla "Nukkuvien puolue", mutta puhdas passiivisuus on jo kauan sitten menettänyt uskottavuutensa minkäänlaisena protestina. Siksi toivo vaan kanssani, että Kirkkovene kelpaa viestinä ja mittarina. Vaihtoehdot eivät nimittäin ole kivoja. Toivottavasti ylipäällikkö ei edes yritä vallankaappausta. Eikä kukaan muukaan.

Eikä täällä uutta puoluetta kannata taas ruventa rakentamaan. Viimeisin taitaa kyllä olla tuo Vennamon luomus. Sekin jo yli 50 v. Ei täällä ole ongelmana mikään yksittäinen puolue (vaikka kahta kyllä eppäillään ;-) ) eikä kukaan yksittäinen henkilö (vaikka kahta kyllä eppäillään ;-) ) vaan se rakenne, joka estää demokratian toimimisen. Sen tekninen aikaansaaminen vie päivän kaksi. Mutta kun liian monella on liian paljon menetettävää sen substanssin aikaansaaminen kestää varmaan vähän kauemmin.

Ei mikään muutos ala ilman, että joku tai mieluummin jotkut sen panevat alkuun. Se laajenee sitten kun aika on kypsä. Mutta se ei toivottavasti johda samanlaisiin lopputuloksiin menetelmistä kuin viime vuosisadan alussa.

Karl Fransen kirjoitti...

"Heista laman maksumies"



Hakki47


Jollei "se" synny sisaisesti olemme ja jaamme siihen mita ja missa olemme juuri nyt. Siihen ei ole "uskonpuhdistajaa" syntynyt ja jos olisi tulos voisi olla vain pelkka jaljennos siita mita olemme ja olimme eilen. Passiivisuus "tekematta mitaan", tai aktiivisuus
"tehda paljon" eivat liene mitaan muuta kuin mita juuri olemme tekemassa.

Passiivinen katsanto ei tarvitse, eika voi olla "letharkinen" vaan tietoisuus siita mita on menneillaan niin ulkopuolella kuin itsensa sisalla.
Sellaiseen "passiivisuuteen" ei sisally kieltamista tai myontamista, tuomitsemista tai puolustelua vaan TARKKAILUA, ilman noita tekijoita. Sellaisessa "hitaassa" etenemisessa asiat saavat aivan toisenlaisen luonteen. Tuolloin voi tulla tietoiseksi mita tapahtuu, ei muuttamistarkoituksessa, mika olisi itsetehoisuutta, vaan nahdessaan kuinka ajatus toimii ja kuinka sen toiminta on aina sidottu ennakkoluuloihin,-kasitteisiin ja niissa puitteissa on aina halukas takertumaan johtopaatoksiin.

Pudottamalla johtopaatoksen ankkurin johonkin puolue-filosofiseen kuraveteen ei koskaan tuo esille mita pinnan alla on. Eiko se juuri ole mita me jokainen pyrimme, omalla tavallamme valttamaan, tuomaan esiin ja siten nakemaan pintaa syvemmalle, pohjaan asti?

Lahtemalla yksityiskohdasta etsimaan kokonaisuutta ei anna mahdollisuutta nahda kokonaisuutta, kun taas lahtemalla konaisuudesta antaa mahdollisuuden nahda yksityiskohdan. Se on aina siella monien muiden yksityiskohtien joukossa. Monista yksityiskohdista, ollen erilaisia, vastakohtaisia, on syntynyt ristiriitainen kokonaisuus, jota ei voida nahda sellaisenaan silloin kun pyritaan korostamaan yksityiskohtaa. Suuremmasta voi aina loytaa pienemman, muttei painvastoin.

hakki47 kirjoitti...

Karl, kiitti kommentista.

Valitettavasti täytyy myöntää etten sanojen takana olevaa tarkoitusta löytänyt, ehkä viimeisen kappaleen viimeistä lausetta lukuun ottamatta. Siinä olen ' for all practical purposes - eri mieltä kanssasi. Teoreettis-filosoofisesti saatat toki olla erittäinkin oikeassa.

maavaanjaairee kirjoitti...

>hakki47:
>Lopuksi:

>Älä hyvä mies ala esitellä ideaa puolueesta kaikkien puolueitten nyhveröinnin vastustamiseksi. Joku alkaa sellaista vielä perustamaan. >Viimeinen tuntemani valovoimainen yritelmä käytti lyhennettä NSDAP.

Täytyipä ihan lueskella Wikipediaa ja palautella mieleen, että mistä NSDAP:ssa oli kaiken kaikkiaan kysymys. Ja ainakin tuon wikipedian artikkelin mukaan siinä onnistuttiin ottamaan "tilanteesta vaarin" ja yhdistämään taitavasti erilaiset ideologiat ja opit.

(Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_ty%C3%B6v%C3%A4enpuolue)

Täytyypä vielä kaivella pikkusen lisää internetin ihmemaailmaa ja valottaa taustoja syvemmin. Voisi vaikka laskeskella, että löytyiskö Suomesta kriittistä massaa jonkin sorttiseen vastaavaan. On sen verran tuota politttiista radikalismia/aktivismia/populismia/osallistumista suvussa, että voisi lunastaa paikkansa sukupolvien ketjussa. Jokohan tällä pääsee SuPon:n tarkkailulistalle? ;-)

Taitaa vaan väestö Suomessa olla sen verran mukavoitunutta ja heterogeenistä tänäpäivänä, että yhtenäistä ideologiaa ei taida saada rakennettua. Suomi on siis ainakin siinä onnistunut, että yhteiskuntarauha on taattu antamalla etu sinne toinen tänne. Suuria tunteen herättäjiä ei enää ole siinä mittakaavassa joka tähän muutokseen vaadittaisiin. Taitaa olla traktorimarssit, "Gay-Pride"-kulkueet, Korkeasaaren paviaanit ja Heinolan lintutarha jotka saavat ihmiset liikkeelle mielipiteen ilmaisuun. Tästä voi olla vaikea tai sitten ihan helppo kehitellä joku ideologinen keitos. Täytyypä vetäytyä torniin miettimään.

Taidamme edelleen olla sekä kansana että yksilöinä ajopuita. Aina on joku muu joka hoitaa lapsemme, terveytemme, työllistymisemme ja eläkkeemme. Joten niiden muiden hoitooni on helppo antaa kaikki muukin, ettei vaan tule kellekkään paha mieli tai joku suutu...

hakki47 kirjoitti...

maavaanjaairee

Joskus, kaikessa kiireessä, jää hymynaamat käyttämättä. Se kuului tuon siteeraamasi lauseen loppuun.

Olen muuten samaa mieltä siitä, että nykytilanteessamme mukavuudenhalumme estää ideologisen aktiivisuutemme siirtymisen toimintaan asti. Mutta NSDAP tyypin radikaalisuus ilmenee kai nykyisin jossain Turussa päin? Siitoiset tai Suomen Sisut ja vastaavat pitänevät majaansa kai siellä päin? Aktivistien määrä ei varmaan 10 juurikaan ylitä? Mutta en todella tiedä.

Mutta jos tässä lamassa joudutaan samanlaiseen työttömyystilanteeseen kuin 1994 keväällä niin saattaa olla, että arvioni tulee olemaan toinen. Jos lamoja kuljetettaisi rinnan ja ne kehittyisivät samalla tavalla tuo tilanne saavutettaisi vasta vuonna 2011. Silloin maailma kokonaisuudessakin voi näyttää kovin toisen laiselta.

Mutta toivottavasti lamat eivät ole veljiä keskenään. Kuten varmasti eivät olekaan.

 

PS.

Aiheeseen liittyen. Tiesitkö, että maalima viettää tänään NSDPAn tunnetuimman pojan pyöreitä synttäreitä? Adolf Hitler syntyi 20.4.1889.

Vox Populi kirjoitti...

Hyvä Hakki !
Tuo 17 miljardia euroa ( noin 100 miljardia ylämummoa ) ei kuitenkaan ole puhdasta menoa. Maailmassa pyörii kaikenlaista turhuutta ja ilmanpilaajaa. Koko elollinen luonto pyörii ilman johtoajatusta oman napansa ympärillä. Rahavirrat eivät ole yksisuuntaisia.
Jos vaikka 17 miljardia menee, paljon sillä elätetään väkeä, tuotetaan ns. palveluita, ja tavaraa. Omavarasyötävääkin. Osa rahasta tulee vääjäämättä veroina uuteen kiertoon.

Turhuuden karsiminen on aina kannatettavaa Mutta jo turhuuden määrittely on poliittinen kysymys. Lahjontaa ja huijausta pitää toki vastustaa. Silti suojatyöpaikat, joissa kokee tekevänsä vaikka luuloteltuakin hyödyllistä työtä, ovat parempi vaihtoehto kuin toimettomuus ja vastikkeeton raha.

Kaikkien tyjäntoimittajien sijoittaminen ns. tuottavaan työhön tulisi mitä todennäköisimmin epäonnistumaan surkeasti. Ovat sitä Stalin ja Hitlerkin kokeilleet.
Sivistysvaltiossa Pekkarinen pekkaroikoon. Parempi pekkarisena kuin hitlerinä.

Itse olemme vielä saaneet pekkarisemme valita !

hakki47 kirjoitti...

Vox

Kiittäkäämme isiämme ja äitejämme (ilman arvojärjestystä), että olemme saaneet itse pekkarisemme valita. Vielä.

"Ylämummo" on termi jota ennemmin en ole kuullut, mutta ehkä juuri sen vuoksi se riemastutti. Siinä kun ilmeisesti yhtyvät Mummon markat ja Ylä viitonen. Siis kuvainnollisesti. :-)

Voimme toki ryhtyä "taistelemaan" siitä mikä on oikea määrä rahaa, joka verovarojamme turhaan, jopa tavoitteemme vastaiseen öykkäröintiin saadaan panostaa. Mutta velkarahalla ei meidän kaltaistamme kansaa kauaa elossa pidetä. Palautuu kiertoon mitä tahansa, se ei riitä elättämään muita kuin valittuja. Ja "noutaja" tulee ihan liian nopeasti.

Sanot: "Turhuuden karsiminen on aina kannatettavaa Mutta jo turhuuden määrittely on poliittinen kysymys. Lahjontaa ja huijausta pitää toki vastustaa. Silti suojatyöpaikat, joissa kokee tekevänsä vaikka luuloteltuakin hyödyllistä työtä, ovat parempi vaihtoehto kuin toimettomuus ja vastikkeeton raha." Olet arviossasi varmasi oikeassa.

Mutta miksi ihmeessä meidän on pakko suojatyöpaikoissa ylläpitää niitä, jotka ratkaisevat millä tavalle verovarojamme käytetään? Eikö heistä todellakaan ole tuottavaan työhön?

Tobe kirjoitti...

Poliitikon puheet ovat aina korvamerkittyjä.Niiden takana on ainoastaan halu mielistellä potentiaalista äänestäjää.Kukaan ei vaivaudu sanomaan ääneen miksi rikkaiden maksamat verot pienentyvät......olisiko liian vaikeaa sanoa heidän tulojensa romahtaneen.
Vasta ensivuonna ne ovat todella alhaaalla jollei pörssissä /maailmalla ihmeitä tapahdu.Ei taida olla kenenkään poliitikon etu sanoa totuutta mistään asiasta.Nuo suojatyöt joihin viitataan ovat mahdottomia lopettaa, koska minne ne kaikki keskinkertaisen puoluepukarit muuten sijoitetaan.Virkoja virkoja.Olen ikäni ihmetellyt kun kuntien ja kaupunkien esitteissä ylpeillään kunnan /kaupungin olevan alueen suurin työnantaja.Vain Suomessa voi olla jotain niin typerää.Jonkun se homma on maksettava että se kunta on suuri työnantaja...arvatkaas kuka sen maksaa.Ei ainakaan se kunta.Tässä on juuri se ero mikä Pekkarisen ja reilun ihmisen välillä on.Toisten rahoilla eläminen ei ole reilua missään.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Varmasti olet oikeassa. Rikkaiden maksamien verojen määrä on pienentynyt koska heidän tulonsa ovat romahtaneet. Muuttaisin kuitenkin rikkaat tässä tarkastelussa varakkaiksi. Varakkailla on suuri osa omaisuudesta osakkeissa. Kun ne romahtavat, heidän ansionsa romahtavat. Sitä vaihetta elämme nyt.

Mutta tosi rikkaiden verot eivät pienenny, paitsi jos he joutuvat myymään omaisuuttaan elääkseen. Vanha raha kun ei etsi pikavoittoja pörssissä.

Pannaan ne keskinkertaiset puoluepukarit vaikka karsimaan tienvieriä, siivoamaan rantoja, keräämään roskia. Siinäkin he tekevät nykyistä tuottavampaa työtä.

Tuo loppujuttu toisten rahoilla elämisestä..... Toisten rahoilla eläminen on meillä ollut maan tapa jo yli 40 vuotta.

Vox Populi kirjoitti...

Termi "ylämummo" on jutila-suomi-jääkiekkoterminologiasta näin yleiskieleen napattu.Tunnustan varkauden !
Mielestäni lavennettu merkitys sopii hyvin korvaamaan jo elähtäneen "mummonmarkka" -termin.
Ja siinä voi mielessään nähdä vaikkapa juuri Hakin tarjoamat mielleyhtymät. ;-)

Luulen, että monet Tobenkin mainitsemat keskinkertaisuudet ovat politbyrokraatteina juuri siinä "työ"-tehtävässä, johon he "parhaiten" kykenevät. :-(

hakki47 kirjoitti...

Vox

Kiitti ylämummon etymologisen juuren paljastamisesta. :-) Mutta lopusta olenkin sitten jo eri mieltä.


Olemme päästäneet ns. "keskinkertaisuudet" ratkaisemaan tulevaisuutemme. Se ei voi olla kestävä ratkaisu. Uskon todella, että he hyödyttävät pientä yhteiskuntaamme tuloksekkaammin vaikka keräämällä pulloja (sekä lasi että muovi) tai paperia (sekä sanomalehti että päällystettyä paperia että kartonkeja nestepakkauskartongit mukaan luettuna.)


Oletko muuten miettinyt kuinka monta kertaa olemme todistaneet itsellemme, että on parempi, että nuo politbyrokraatit keskittyvät kaikkeen muuhun kuin tuottavaan lisäarvoon? Sotkevat vaan.

Vox Populi kirjoitti...

On totta, että lasin- ja paperinkeräys olisi yhteiskunnan kannalta hyödyllisempää.
Mutta silti luulen,että raihnaväen fyysiset kyvyt asettaisivat rajoja. Saisimme vain maksaa sairapäivärahoja ja invalidieläkkeitä. Tai ehkäpä kaikkein raihnaisimmat ja liikkumiskammoisimmat voisivat toimia talteen kerätyn kierrätysmateriaalin lajittelupäällikköinä !?
Ehkä nyt meni taas politbyrokratian puolelle ?! :-o

Mutta jospa sittenkin ! Tarkasti rajattu kierrätyspaperin johtavan lajittelupäällikön viran toimenkuva estäisi pääsyn kuntapolitiikkaan. Johtava viranhaltija !
Mutta kuinka sulkea tie kuntainliittoihin ja eduskuntaan !

hakki47 kirjoitti...

Vox

Kieltäydyn kepeästi miettimään politbyrokraattien lopullista sijoitusta. (Endlösung) Tiedän, että heillekin paikka löytyy. Se riittäköön. :-)

PS.

Huomioitko ainoan valtakunnallisen tämänpäiväisen pääkirjoituksen, "Puoluerahoitus saatava avoimeksi"? Kun he vasta taivastelevat että jotain tarttis tehrä tämän artikkelin 2. kohta ratkaisee miten.

Taitavat Hesarissa seuraavaksi siirtyä Kirkkoveneen soutajiksi. ;-)

eino kirjoitti...

perkelettä ja paskaa