tiistai 24. marraskuuta 2009

Hyvin menee mutta menköön

Työttömien ja alityöllistettyjen todellinen määrä on nyt 516 565.

Näin laskettu työttömyysprosentti yli 20.

Sekä palkansaajien ja yrittäjien määrä laskee.

Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa.

Yhteiskunnan saamatta jäävät tulot ja maksamat tuet ovat vuositasolla 15 miljardia.

12 kommenttia:

Tobe kirjoitti...

Puhutte totta ja siihen ei auta nykyinen eikä tuleva hallitus.Ei auta EU:n uusi presidentti eikä ulkoministeri.Ei auta Vihreä liitto eikä -lanka.
Luovvuden puute on lähes geeneissä.Yrittäjyys on rikos yhteiskuntaa vastaan ja siten puolirikollista.Lisätään vahtikoiria.Lisätään valvontaa.Lisätään kontrollia.Lisätään selvityksiä.Perustetaan komiteoita.Uusia selvitysmiehiä.Perustetaan uusi Korpilampi jossa Tarja Halonen peräänkuuluttaa kaikkea sitä mitä on vastustanut koko elämänsä ajan.Uudet luudat voisivat nyt olla se ratkaisu.Jokaiseen itsestäänselvään asiaan olisi löydettävä uusi tapa.Aloitetaan vaikkapa yrittäjyydestä.Missä on Suomen Yrittäjät nykyisessä selviytymiskeskustelussa.Ikäänkuin heitä jotka eniten työllistää ei olisi edes olemassa.Se mitä EK sanoo on juuri nyt pieni merkitys.
Heidän taustajoukkonsa selviää aina siirtymällä Intiaan ja Kiinaan.AY-liike voisi miettiä luovasti asioita uudelleen.Alennettukin palkka on palkkaa.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

On tämä kuitenkin tosi hienoa. Helvettiin mutta ykkösluokassa.

PS.

Ja kohta ryntäävät paikalle Matti-herra ja Jyrki-boy käsiään levitellen. Ei meillä ollut vaihtoehtoa. Sitten Lyly ja Fagernäs, ei ollut vaihtoehtoa. Ja viimeisenä sisukas Jussi J. Kyllähän me, mutta noi muut.

PPS.

Ja jos olisi puikoissa ollut se Urpiaisen tyttö, olisi päädytty samaan tai jopa pahempaan. Joten eiköhän jatketa...

Pitkän linjan mies kirjoitti...

"Sekä palkansaajien ja yrittäjien määrä laskee." Nämä ovat pirullisessa suhteessa toisiinsa. Yrittäjän iskiessä hanskat tiskiin, lopuu usein myös jonkun "normaalin" palkansaajan leipä. Vain julkinen ja liittojen työ on kannattavaa (työn tarpeellisuudesta en ole varma). Siis kaikki äkkiä kunnan, valtion tahi jonkun liiton virkailijaksi. Näin pelastuu sosiaalinen hyvinvointi, - vai pelastuukohan sittenkään....???

hakki47 kirjoitti...

PLM

Meillä ainakin tunnutaan huolta ennemminkin kannettavan julkisen sektorin työpaikkojen säilymisestä. Ja ihmekö tuo, kun poliitikolle julkinen sektori on pelastus. Kolmas sektori, eli etujärjestöt ovat nekin poliitikojen erityisessä suojeluksessa. Ja samasta syystä. Ainoa orpolapsi on yksityinen sektori. Sekä yritykset että yrittäjät.

Mutta uutta taloutta ei edelleenkään ole keksitty ja vanhaa ajetaan alas sellaista vauhtia, että sitä suorituksena oikeen "ihailee".

GranpaIgor kirjoitti...

Tuo palkkojen alentaminen on sellainen kikka josta en usko että olisi meillä miksikään pääsääntöiseksi työllisyyslääkkeeksi. Jos meidän pitää kilpailla kiinalaisten tai intialaisten halpatyöläisten kanssa niin ei meillä sellaisiin palkanalennuksiinole mahdollista - pitäähän ihmisten asua ja syödä sentään.

Mutat se on ihan totta että jos palkkoja alennetaan esiemrkiksi 5% alenee käteen jäävä osuus (marginaalivero 50%) vain n 2,5% ja työantajan työvoimakustannukset n 7,5%. Että ei se pienillä palkanalennuksilla mikään huono ajatus ole. Ellei sitten rahaa jaeta vain isompina bonuksina johtajille ja isompina osinkoina omistajille - aika todennäköinen skenaario sekin ahneessa nyky-Suomessa!

Mutta jos tuota samaa yritetään mitä Finnairin pelastukseksi kaupattiin että lentäjien palkanalennuksilla pelastetaan koko firma niin ihan idiottimaista toiveajattelua kun vikaa on muuallakin.

hakki47 kirjoitti...

IsoIgor

Ehkä voisimme käyttää muutaman hetken miettiäksemme mitkä yleensäkään voisivat olla meidän kilpailuetumme 1,2 miljardiseen Kiinaan ja 1,1 miljardiseen Intiaan verrattuna?

Se kuitenkin on liian vaikeaa. Mentäisitkö sitten siihen, millä me voimme elää? Kai kuitenkin on jotain?

Pikavoitto kirjoitti...

Granpaigor kirjoitti: "Jos meidän pitää kilpailla kiinalaisten tai intialaisten halpatyöläisten kanssa niin ei meillä sellaisiin palkanalennuksiinole mahdollista - pitäähän ihmisten asua ja syödä sentään."

Ei varmaankaan kiinalaisten tai intialaisten tasolle voitaisi tinkiä vaan heidän suhteensa kilpailukykyä täytyy ylläpitää paremman tuottavuuden ja osaamisen kautta. Mutta yleisesti ottaen korkea verotus, massiivinen julkinen sektori ja keinotekoisen kallis asuminen ovat ylimääräisiä kustannustekijöitä meillä. Asumisen rakenteellista kalleutta analysoi hyvin vvm:n eläkkeellä oleva finanssineuvos Rauno Niinimäki Helsingin Sanomien kirjoituksessaan:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Asuminen+on+kallista+eik%C3%A4+muuksi+muutu/1135250787536

Asumisesta on muodostunut tärkeä tulolähde suurelle osalle yhteiskuntaa mukaanlukien ylisuureksi paisunut julkinen taloutemme, joka rahastaa uudisrakennusprojekteista noin 50% (kaavoitus, tonttimaa, erinäiset välittömät ja välilliset verot, kunnallisten laitosten maksut jne).
Edunsaajien verkosto pitää huolen, että hinnat pysyvät nousutrendissä. Korkea asumisen hinta on omalta osaltaan johtamassa korkeisiin työkustannuksiin, mikä puolestaan heikentää vientiteollisuuden kilpailukykyä. Suomi on kirjaimellisesti kallis maa. Poliitikot välttävät asiaan puuttumista.

hakki47 kirjoitti...

Pikavoitto

Olipa hyvä linkki tuo Rauno Niinimäki Helsingin Sanomat. Tuli kristallin kirkkaasti esille syy miksi me kansalaiset kärsimme suurista asumiskustannuksista. Pähkinänkuoressa; koska se on puolueitten etu.

GranpaIgor kirjoitti...

Hyvä linkki tuohon Niinimäen kirjoitukseen.

Omassa kirjotuksessani kirjoitin "pitäähän ihmisten asua ja syödä sentään". Tuo kirjoitus käsitteli tuon asumisen. Syöminen on se toinen puoli ja sekin tuntuu olevan niitä Euroopan kalleimpia johtuen ehkä huonosti toimivasta kilpailusta ja keskittyneistä markkinoista.

hakki47 kirjoitti...

IsoIgor

Jokainen meistä käyttää Euroopan kalleimman ruoan syinä otaksumaa huonosti toimivasta kilpailusta ja keskittyneestä markkinasta. Huonosti toimiva kilpailu on seurausta keskittyneestä markkinasta. Mutta mistä mahtaa johtua keskittynyt markkina? Se johtuu siitä, että kansanedustajat eivät hoida hommaansa. Ei näin keskittyneeseen markkinaan ole muita syitä. Jos vielä kysyy miksi puolueita edustavat kansanedustajat eivät hoida hommiaan (eikä kilpailuvirasto omiaan) löytyy vastaus kaikesta siitä, mistä olemme viimeisen puolentoista vuoden aikana saaneet nauttia. Korruptiosta, hyväveliverkosta, Maan Tavasta. Leimallisesti kahdella keskeisellä hallituspuolueella on tällä alueella liikaa talopudellisia intressejä ja kytköksiä.

On se kumma, että muissa maissa kilpailu toimii, vaan meillä ei.

Tobe kirjoitti...

Meillä yhdistyy vanha tsaristinen perinne ruotsalaiseen debattikulttuuriin ja kotimaiseen ugrilaiseen geeniperäiseen ahdistukseen.Kokonaisuuutta on jäsennelty Napoleonin luomalla byrokratialla ja Saksalaisella totisuudella.Viimeistä ominaisuutta pidetään parhaana.Koko jutusta käytetään sanoja "Pohjolan ihme" ja Pohjolan Japani".Nyt ennustan.Helsinki valittiin maailman Design kaupungiksi 2012! Hienoa.Tulemme näkemään nopeita siivoustöitä.Valtavia rakennushankkeita jotka tehdään kiireellä/hätäisesti että saadaan valmista vuodessa.Kaupat tursuavat samoja 50 luvun suunnittelun luomia tavaroita ja media kehuu niiden ainutlaatuisuutta.Monet mediataitelijat ja muut päiväperhot saavat tilapäistöitä.Kaikkia heitä kehutaan ja palkitaan.Kukaan ei saa lisää yhtään mitään, mikä ei olisi muutenkin tapahtunut.Kun homma on ohitse meille ei jäänyt käteen kuin muistoja ja kirpputoreilla pyöriviä tarpeettomia desigkirjoja ja kippoja kera tunnusten.Jos tämä haluttaisiin tehdä oikein syntyisi uusi yrityksiä ja innovaatioita.Seminaarien sijaan saisimme jotain mistä olisi hyötyä ja jotain mitä esitellä/myydä 50 vuotta eteenpäin.Jos olemme niin hyviä niin eiköhän joku luo vuodessa veret seisauttavan innovaation jos sitä nyt erikseen pyydämme.Ja pyydänhän ainakin minä!
Aalto on kuollut ja nyt tarvitaan uusi Aalto....niin ja täällä tehtyä, edullista ja kestävää .Valtiovalta ottakaa vastuu.....kansa tarvitsee nyt sykäyksiä....yrityksille virtaa ja porkkanaa...ennenkaikkea voisimme purkaa malliksi julkista hallintoa ja vapauttaa ihmiset oikeisiin töihin.
Siilasmaa hoitaa koko julkisen paperisodan puolestamme.Kiitos.

hakki47 kirjoitti...

OrNot

Olen kanssasi samaa mieltä. Meidän puoluebyrokraatit ovat ottaneet liikaa opiksi vanhalta isäntävaltioltamme tuolta idästä. Nyt alkaa toveri Potjomkin samanlaisen sirkuksen kuin silloin viimeksi, kun olimme 6 kuukautta EU:n puheenjohtajavaltio. Kalliiksi käy poikien ja tyttöjen ego.

Nyt ei sitten olla köyhiä eikä kipeitä. Lama on muisto vain. Tehdään esitettä, elokuvaa, dvdtä ja varmasti Alvar nostetaan uuteen kunniaan. Mutta jos todella kuvittelet, että politbyrokratiamme on valmis purkamaan malliksi julkista hallintoa ja vapauttaa ihmiset oikeisiin töihin, niin tutkituta pääsi. Päin vastoin. Nyt perustetaan uusi virasto ohjelmoimaan ja koordinoimaan tapahtumia ja juhlallisuuksia. Ja kun kyseessä on vaalivuosi, poliitikot suorastaan tappelevat keskenään tilaisuudesta saada tulla esille DESIGNin suurlahjoittajina.