Voi hyvä isä

26.9.2007 12.26 | hakki47 | Hyvinvointi, Työelämä, Farssi

Taidan tulla todella vanhaksi ja entistäkin rajoittuneemmaksi.

Eilisen Kauppalehden etusivun puolikas. SARASVUO SIJOITTI RAKENNUSBISNEKSEEN

Tämän päivän HESARIn talousihme kertoi, että huhu väittäisi sijoituksen suuruuden 2% osakkuudesta olevan satku tai pari. (100.000 - 200.000€) Tällä investoinnilla Sarasvuo lähtee mukaan vauhdittamaan Suomen uutta teollistamista.

Tämän päivän ILTA-SANOMIEN lööppi kirkuu jostain BigBrotherin Akista, jota on aina kiusattu.

Kyllä on korkea aika pitää välipäivä tai kaksi.

Älä lue tätä 1

27.9.2007 12.44 | hakki47 | Työelämä, Talous, Virkamiehet

Sattumoisin törmäsin tänään erääseen vuoden 1996 maaliskuun lopulla kirjoittamaani juttuun, joka kertoi jotain työelämän ja virkamiesten suhteesta. Kun eilen ihmettelin nykymaailmanmenoa, niin kuvatkoon tämä aikaa runsas 10 vuotta sitten. Missä lehdessä se julkaistiin, jos missään, ei ole levylle kirjautunut. Ehkä siinä kuvatusta voisi jotain oppia?

Tästä se alkaa:

Tämänkin lehden palstoilla on käyty keskustelua työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta, sen tuloksista ja tarkoituksenmukaisuudesta yleensäkin. Entisenä koulutusammattilaisena ja työvoimapoliittista koulutustakin erityiskoulutettujen osalta sekä suunnitelleena, toteuttaneena, seuranneena että kokeneena heittäisin mielelläni löylyä kiukaalle. Väitän, että valtaosa työvoimapoliittisista koulutusmäärärahoista (laskutavasta riippuen 2.000 - 4.000 miljoonaa markkaa vuodessa) kuluu ensisijaisesti tilastojen kaunistamiseen, toissijaisesti julkishallinnon valvonnan alaisten koulutusorganisaatioiden kasvattamiseen eikä miltään osin työttyömien työllistämiseen.

Kautta vuosikymmenien olemme täällä hokeneet hokemasta päästyämme että “Suomi menestyy vain tiedolla ja osaamisella”. Itsenäisyytemme aikana, noin 1970 - 80 lukuun asti tämä pitkälti varmaan pitikin paikkansa. Tähän mennessä olen sen kirjannut lohkoon “kansallinen huono itsetunto”. Mutta kun emme edes nyt, kun vähintään kolmatta vuotta ylläpidämme OECD-maiden korkeimmin koulutettua työttömien armeijaa, pysähdy miettimään, että koulutus ei useimmissa tapauksissa enää ole työllistymisen avain, tuntuu siltä että ajattelussamme on jotain vialla. Onko meidän niin vaikea tunnustaa tosiasioita? Oppilaitos on kiinnostunut opettamisesta. Vain ja ainoastaan. Jos joku onnenkantamoisella siinä ohessa työllistyy niin parhaassa tapauksessa se sallitaan.

Meillä luotetaan asiantuntijoihin. Koulutusta meillä antavat opettajat. Opettajahan on opettamisen asiantuntija. Virkamiehen mielestä ainoa respektaabeli opettaja on julkishallinnon valvomassa oppilaitoksessa toimiva opettaja. Ainakaan ei virkamies tee virhettä jos ottaa virkamiehen opettajaksi. Ja näin yhä suurempi asiantuntevien opettajien lauma opettaa työttömiä. Mihin? Mitä nämä opettajat tietävät itse asiasta, työn tekemisestä yrityksissä? Rahan tekemisestä? Myymisestä? Rakentamisesta? Valitan. he eivät edes tiedä sitä, että valtaosa oppilaista tietää ja osaa opetettavat asiat paremmin kuin opettaja. Eivätkä sitä, että oppilaat eivät tarvitse tietoa vaan mahdollisuuden tehdä ja näyttää.

Vanhakantaisen ajattelumme lähtökohtana on, että ongelmiemme syy on tiedon ja osaamisen puute. Jos tietoa ja osaamista mitataan koulutetun työvoiman väestöosuuden mukaan meillä on tietoa ja osaamista aivan riittävästi, usein jopa liikaakin. Vuoden 1990 lokakuusta alkaneesta elendiasta lähtien meillä pääosin tiedetään mitä pitäisi tehdä. Ns. päättäjät (mm. poliitikot ja virkamiehet) vaan eivät uskalla, viitsi, voi tai halua tehdä tai ei vain yksinkertaisesti välitä. Tekijöistä meillä on puute ei tietäjistä.

Juhlapuheissa olemme kaikki valmiita vannomaan luovien ratkaisujen, uuden ajattelun ja rakenteitten muuttamisen nimeen mm. työttömyyden poistamiseksi. Mutta myös viranomaisten arkipäivän päätökset ovat tästä kaukana. Näinä aikoina virkamies tekee vain yhtä - keskittyy välttämään virheitä silloin oma palli todennäköisemmin pysyy. Sillä, että ainoa tapa välttää virheitä on olla tekemättä mitään, ei ole merkitystä. Tämän johdosta kaikkien päätösten pohjana ovat totutut tavat - maan tapa. Työvoimakoulutuksesta vastuullisilla tämä tarkoittaa, että virkamies jakaa valtion ja nykyään EU:n rahaa toisille virkamiehille käytettäväksi opettamiseen. Mutta korjaustoimenpiteitten ajattelussa tarvitaan uusia rakenteita, tapoja ja lähtökohtia kun ongelmien syyt ovat aikaisemmasta kokemuksesta poikkeavia. Nykyisen massatyöttömyyden voittaminen on ensisijaisesti kiinni siitä, että työttömille mahdollistetaan itseä ja sitä kautta muitakin hyödyttävä taloudellinen tekeminen ja annetaan tarvittava ohjaus ja tuki. Tämä ei useimmissa tapauksissa ole kuin marginaaliselta osaltaan koulutusta.

Oman osaamisensa onnistunut kaupallistaminen on pitkäaikaisesta tekemisestä, luovuudesta, maineesta, yhteistyökyvystä, sinnikkäästä yrittämisestä ja erehtymisestä ja “ostajien” toteamasta uskottavuudesta kiinni. Näinä aikoina kun nuori ikä ohittaa kokemuksen työllistymisen valintakriteerinä, työllistymiseen vaikuttaa varsin vähän koulutuksella aikaansaatavissa olevan tiedon lisääminen osaamisesta puhumattakaan.

Virkamiehet keskittyvät keksimään hienoja kaikenkattavia projekteja joissa panos ja tuotos ovat täydessä epäsuhteessa. Sillä virkamiehen ei ole tarvinnut tehdä saamaansa rahaa.

Työvoimakoulutuksen ainoaksi kriteeriksi on otettava työllistyminen. Huom! työllistyminen ei työllistäminen. Ei työvoimakoulutuksen tarkoitus voi olla opetustuntien hankkiminen opettajille, julkishallinnon koulutuslaitosten kasvattaminen, työttömien turhauttaminen ja rahan haaskuu.

Mitä ihmeen hyötyä on työllistää työttömiä 26 viikon katkaisuhoitoon julkiselle sektorille mikä mahdollistaa julkishallinnon rakenteiden muuttumattomuuden vain siksi kun halpaa työvoimaa on määrättömästi tarjolla? Samalla vaaditaan yksityisellä puolella toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta. Kuinka monta pysyvää uutta työpaikkaa on julkiselle sektorille syntynyt näille toimenpiteillä työllistetyille? Työttömien työllistäminen kunnan ja valtion piikkiin on kiellettävä. Niin vaikeaa kuin se onkin on kaikki työllistämisvarat keskitettävä yksityisen sektorin käyttöön. Siellä edes jotkut työllistyvät terveesti. Jos joku pelkää tästä aiheutuvaa markkinahäiriötä, ei pelkoa. Pitkällä aikavälillä noin 500.000 työtöntä ja näiden aiheuttama noin 30.000 miljoonan markan vuosimenetys veronmaksajille on kertaluokkaa suurempi markkinahäiriö.

Keskeisimpiä tehtäviämme on mitoittaa julkishallinnon rakenteet rahoitusmahdollisuuksien mukaan. Nyt koko järjestelmä syö lastemme työn tulevia tuloksia. Syömävelkaa olemme kasvattaneet yli 300.000 miljoonaan markkaan. Ja kasvatamme yhä 1.000 miljoonaa viikossa. Kykenemättömyytemme tehdä rakenneratkaisuja aikaansaa sen, että kansalaisten verotaakka, mitattuna miten ja mistä tahansa on maailman korkeinta tasoa ja tapaa viimeisenkin halun tehdä työtä. Rakenteet muuttuvat vain pakosta. Kun rahaa ei ole tarpeeksi on pakko mitoittaa toiminta mahdollisuuksien mukaan. Rahan niukkuus on paras tapa karsia turhaa hallintobyrokratiaa.

Ja tähän se loppuu.

Yksityiskohdat muuttuvat ajassa, rakenteet eivät.

AlQaida forever

25.9.2007 11.55 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka

Aina 9/11 jälkeen läntiselle maailmalle on ollut selvä kuka tai mikä uhkaa sen hyvinvoivaa rauhantilaa - AlQaida. Kun George W. julisti sodan terrorismille, hän julisti sen ensisijaisesti varmaan AlQaidalle ja toissijaisesti Osama Bin Ladenille. Uskonnollisen suuntauksensa vuoksi kumpikin varmaan edusti ”äärimmäistä pahaa” George W:lle, Cheannylle ja hengenheimolaisille.

Jenkkien hyökkäyksen Afganistaniin hyväksyivät kaikki, jopa siihen määrään, että ensimmäisen kerran NATOn historiassa ryhdyttiin keräämään solidaarisuutta, ei suinkaan Euroopalle tai jollekin sen valtiolle, vaan Pohjois-Amerikan voimakkaammalle jäsenelle, USA:lle. Myös me suomalaiset lähdimme mukaan. Ja hyvä niin.

Sitten, vastoin kaikkia silloinkin tiedossa olevia tosiasioita, George W. päätti hyökkäyksestä Irakiin, jonka mm. sanottiin tukevan ja ruokkivankin AlQaidaa. Nyt mukaan saatiin pääsääntöisesti vain ne, joiden tulevaisuus ja tuet ovat riippuvaisia Washingtonin päätöksistä. Me suomalaiset emme menneet mukaan. Ja hyvä niin. (Eikä pidä lähteä edelleenkään. Ei edes laajentaa osallistumista Afganistanissa.)

Nyt, viisi vuotta myöhemmin, mitä on saatu aikaan? Millä tavalla maailma on muuttunut turvallisemmaksi? Meille länsimaalaisille? Meille kaikille?

Kaikki mitä George W. lähti yrittämään, öljyn saannin turvaamista ehkä lukuun ottamatta (hinnasta en viitsi sanoa mittään), on mennyt vituralleen ja täydelliseen umpisolmuun. Maailma on muuttunut, ja aivan turhan päiten, entistäkin vaarallisemmaksi paikaksi, erityisesti meille länsimaalaisille. Myös meille kaikille. Jos vain voisivat, uskoisin kaikkien muiden maiden pakkaavan laukkunsa ja lähtevän Irakista, ehkä jopa Afganistanista heti ellei lähtö todennäköisesti aikaansaisi vielä vaikeamman tilanteen sekä itse alueella että muuallakin.

George W. tuntuu haluavan vielä lisäksi hyökätä Iraniin. Sitä hän voi yrittää vain vastoin USA:n kongressin nimenomaista kieltoa. Ja onneksi rahat evätään heti. Ja se, mitä siitä meille seuraa, ei sekään ole kivaa.

Retorisina kysymyksinä ja toteamuksina:

Ainoat maat, johon 9/11 jäljet suoraan johtivat taisivat olla Saudi Arabia ja Pakistan ja ehkä Syyria. Miksi ei Yrjö-poika käynyt siellä rymistelemässä rajaporttia?

Kuinkakohan paljon AlQaidasta, minkään valtakunnan organisaationa, on faktaa, kuinka paljon fiktiota? Vai onko AlQaida vain muutettu terroristi-sanan synonyymiksi? Saadaan pelote yleiseen, länsimaiseen käyttöön?

Mitenköhän pääsemme takaisin menneeseen tapaamme taistella terrorismia vastaan, erityisesti siihen, että pyrimme poistamaan terrorismin syntymiselle suotuisia olosuhteita: köyhyyttä, oppimattomuutta, nälkää, tulevaisuuden puutetta…? Kun tälläkään kerralla, edes satojen, satojen miljardien investoinnit sotaan eivät onnistu kitkemään terrorismia.

Kuinka kauan kestää länsimaiden rapautuneen USA luottamuksen jälleenrakentaminen, kun Cheannystä ja Yrjöstä ja heidän aseenkantajista toivottavasti runsaan vuoden kuluttua päästään?

Kauankohan kestää USAssa ja muualla länsimaissa poistettujen ja rajoitettujen kansalais- ja ihmisoikeuksien palauttaminen edes entiselle tasolleen? Ja saadaan palautettua kansalaisten luottamus poliittiseen järjestelmään ja johtajiin?

Eihän USAssa elävissä 9/11 salaliittoteorioissa voi olla totuuden häivääkään? Eihän mitään sellaista voisi varmaan muutenkaan tapahtua esimerkiksi Iranin nimissä?

Ja viimeksi pieni kotimainen aspekti:

Kuinka pitkälle suurvaltansa jälleenrakentamisessa Venäjä oligarkia tänä aikana ehtii?

PS.

Lisäksi, näin businesslehdessä, kannattaa muistaa väännös “viisaudesta”: What´s good for the country, might not be good for business. Globaly.

Demareiden iso itku?

24.9.2007 12.09 | hakki47 | Hyvinvointi, Politiikka, Ihminen, Business

Tuolla valtakunnan suurimman päivälehden puolella ”taitoin peistä” Arja Alhon ja Jukka Tarkan kanssa (eli kommentoin heidän kirjoituksiaan), heidän uudella blogillaan Senttipeliä. Hetken se tuntui, kommenttien ja vastausten hitaasta ilmestymisestä huolimatta, ajatusten vaihdolta.

Kyllä meissä kaikissa olevat ideologiat eli ennakkoluulot ja –asenteet istuvat tosi kovassa. Siitä voisin kertoa inhimillisen pikku tapauksen viime torstailta. Tyttäreni, juuri koulutien aloittanut, tuli näyttämään tekemiään läksyjä. Kaikki oli hyvin paitsi yksi oikeinkirjoitusjuttu. Neljästä vaihtoehdosta, samankaltaisesta sanasta piti ympyröidä ne kaksi, jotka olivat samoja ja sitten kirjoittaa se. Taidettiin kummata kolme kertaa ennen kuin nii-ni taipui nii-ni ksi. Kun sinne kaiken lukemisen, tavaamisen ja katsomisen jälkeenkin jatkuvasti putkahti se kaverin nimi, Nin-ni.

Meillä isoilla pojilla ja tytöillä ennakkoasenteet ovat vain isommat ja vaikutuksiltaan kalliimmat. ”Keskustelimme” em. blogilla kunta-alan neuvotteluista ja mm. terveydenhoitoalan yksityistämisestä. Ja näissä, jos missä, ennakkoasenteita riittää. Reaalimaailma tuntuu olevan joskus turhan kaukana. Sitä paitsi Smithin jälkeen on ollut muutamakin ihan respektaabeli käytännön kansantaloustieteilijä tuomassa ja luomassa uutta tietoa; vaikkapa Marx, Kaynes, Samulesson, Schumpeter…

Miksiköhän emme aina jaksa muistaa, että nykyjään yrityssektori luo kansantalouden jaettavan? Että vain pitkällä aikavälillä kasvavat ja kannattavat yritykset voivat tarjota turvallisen työn ja palkan niille, jotka eivät yrittäjiksi halua ryhtyä? Myös ja oikeastaan erityisesti juuri niille aloille, joilla ei ennen yrittäjiä juurikaan ole näkynyt? Että erityisesti työntekijöiden intressissä on, että syntyy paljon suomalaisvetoisia uusia yrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja? Ei kai ole niin, että työntekijäjärjestön intressit jyräävät jäsenistön edun?

Kun ennen oli pääomista pula, piti valtion investoida kaikkeen mikä kansallisen toimeentulon edellytyksenä maahan tarvittiin. Muilla ei ollut riittävästi varaa. Mutta kehitys kehittyy. Vähitellen valtion omistus on pienentynyt alalla kuin alalla ja usein hävinnytkin. Nyt on vain uusien, joskin äärimmäisen herkkien alojen vuoro. Nyt on ilmeisesti syntynyt riittävästi varallisuutta ja osaamista, että yritykset voivat ottaa huolekseen nämäkin palvelut.

Me veronmaksajat emme halua, että julkishallinto on ainoa joka maassa tuottaa.

Me emme halua, että on vain yksi työnantaja.

Me emme halua, että ”poliitikoillemme” rakennetaan suojatyöpaikkoja.

Haluamme laadukkaita tuotteita ja palveluja mahdollisimman halvalla.

Siksi valtio ja kunnatkin jo nytkin kilpailuttavat.

Sillä vain kilpailu luo vaihtoehtoja ja vaihtoehdot laatua.

Kilpailuttaminen johtaa ajan myötä keskittymisiin, mikä taas johtaa kuluttajan ja yleensäkin ostajan vaihtoehtojen vähenemiseen. Isot organisaatiot, siis sekä yritykset, ns. kolmas sektori että julkinen sektori, jäykistyvät eli stagnoituvat kasvaessaan monopoleiksi. Sitten syntyy uusia innovatiivisia pieniä organisaatioita, jotka alkavat kasvaa ja vähitellen korvaavat isot. Ehkä helpoiten asian voisi kuvata Schumpeterin termillä Luova tuho. Ja elleivät isot organisaatiot jostain löydä tapaa säilyttää innovatiivisuuttaan, notkeuttaan, ketteryyttään markkinoilla ne kuolevat. Kaikki aikanaan, uusien rakenteiden tieltä.

Mielestäni kyseenalaistaminen, uuden tiedon etsiminen ja kriittinen ajattelu olisi nykyajan ihmiselle huomattavasti hedelmällisempää kuin ideologia ja usko. Kyseenalaistaminen kannattaa. Tiedemiehet voivat toimia tutkijoina vain, koska he tietävät kuten mekin, että emme vielä kaikkea tiedä. He etsivät sitä, tuovat ja luovat sitä. Siitä me ja muut heille palkkaa maksamme. Julkisen vallan tehtävän pitäisi ideaalissa maailmassa rajoittua Maslowin tarvehierarkian alimmille tasoille, ihmisen perustarpeitten turvaamiseen. Ja nehän muuttuvat ajassa.

Toinen kertomus elävästä elämästä perjantailta. Mennessäni hakemaan tytärtäni puistosta hän soitti. Kertoi jonkun mummon makaavan polulla verissään. Käskin sieltä pois takaisin puistoon ja menin katsomaan. “Puistotäti” tuli jo kipittäen pois ja sanoi mennessään: 2 kertaa soitettu, jo 30 minuuttia mennyt, eikä sairasautoa vieläkään kuulu. Soitinpa sitten minäkin. Varsin nopea ja asiallinen vastaus ja käsittely, ei siinä mitään, paitsi että ei löytynyt mitään tietoa. Sitten: Odottakaa hetki katson vielä onko annettu “yksityiselle puolelle”. Missä on tämän jutun clou? En minä, tuskin kaatunut ja verissään oleva mummokaan on kiinnostunut siitä kuka tule vaan, että joku tulee. Ja tällaisessa tilanteessa mieluiten heti. Hyväksyttävää syytä hitaaseen paikalle tuloon ei ole.

Mutta ideologeilla ei huolta. Kyllä julkinen valta, valtio ja kunnat silti säilyvät, vaikka nyt on Luovan tuhon aika. Ihminen on sosiaalinen eläin. Ihmisen voima on joukkojen voimaa. Ihmiset muodostavat aina kuppikuntia, ryhmiä, yhteisöjä, organisaatioita. Ja ovat valmiita rajoittamaan omia vaihtoehtoja yhteisesti sovituin pelisäännöin. Ja he tarvitsevat aina niitä, jotka valmistelevat ja valvovat, että yhdessä sovittuja pelisääntöjä noudatetaan. Kyse on vain siitä kuinka paljon he, lystin lopullisina maksajina, ovat valmiita näihin toimiin panostamaan.

Saatanan tunarit

23.9.2007 10.33 | hakki47 | Digi, Hyvinvointi, Talous

Nyt kun koko suomen kansa on saatu ostamaan paljon puhuttu digiboxi (alk. 50 € per talous), saatu rikastettua kotielektroniikan kauppiaita kiihdyttämällä lisäksi olennaisesti taulu-tv kauppaa (keskim. 1000 - 1500 €?), työllistämällä antenniasentajia, digiboxin asennuskonsultteja, scart - kaapeli kauppiaita, puhumattakaan siitä, että taatusti tuhansia täysin toimivia televisioita on kärrätty kaatopaikoille tai ties minne, niin en voi kuin kirota hiljaa itsekseni ja pyytää apua uskontomme kaikkein alimmaiselta.

Kun Ylepeili (kuunnellessani sitä TV:n kautta) juuri nyt alkoi katkoa siten, että sitä ei enää voinut kuunnella, suunnaton musta kirous täytti mieleni. Päätinpä kokeilla miten tietokoneeni Ylepeiliä, juuri nyt, tulkitsisi. Loistavasti.

Alkaisi vähitellen olla aika lopettaa DIGITÖPPÄILYN syiden selvittely ja siirtyä seuraavalle tasolle.

Etsiä syylliset ja salveta ne, mikäli mahdollista.

Krääsäkauppa kannattaa

22.9.2007 14.58 | hakki47 | Koti, Talous, Kauppa

Jos välillä kirjoittaisi jotain, jonka voisimme kaikki nähdä osana arkista kokemusmaailmaa. Kaupan elinkaari, satunnaisen havaitsijan silmin.

Muistatteko vielä ajan jolloin Kalle Anttila piti “krääsäkauppaa” Tennispalatsissa? Tavaraa oli niin paljon, että asiakkaita ei juuri väliin mahtunut. Valikoima oli valtava ja hinnat sellaiset, ettei kehdannut olla ostamatta. Ja aina se tuntui olevat tupaten täynnä. Jossain vaiheessa Kalle Anttila sen möi, joku aktiivinen kommentoi varmaan milloin. Taisi sitten aloittaa huonekalukaupan, ensimmäinen iso halli keskellä korpea Kehä III varressa, lentokentän kohdalla. Taisi valikoima- ja hintapolitiikka olla entisenlainen.

Aivan toisella alalla aloitteli jossain vaiheessa Seppälä. Housut, hameet, paidat ja puserot olivat tosi asiakasystävällisiä. Kauppa laajeni ja kukoisti. Ja jossain vaiheessa joku osti. Ja olihan siellä Etolakin, kaikkea muovista kaikkiin tarkoituksiin, teollisuuteen ja kotiin. Valintatalokin tulee mieleen.
Paljon myöhemmin ilmestyi Tiimari niminen “krääsäkauppa” yleiseen tietoisuuteen. Tuli tarpeeseen, taisi olla markkinoilla tilaa Kallen jäljiltä. Tavaraa tuotiin sieltä täältä, todennäköisesti spot-eriä, kaukomailta ja muualta, mistä halvalla sai. Ja toiminta kannatti ja kasvoi. Ja kasvoi.

Samoja uria ilmeisesti syntyivät Tokmanni, Robin Hood, Tarjoustalo, Hong Kong ja mitä niitä nyt onkaan. Kivoja halpakauppoja eri puolella Suomea.

Ja miten on nyt?

Anttila lienee osa Keskoa, halvasta krääsäkaupasta ei voi puhua. Seppälä on osa Stockmannia, halvasta imago lienee muisto kun halvan ja hyvän imagon toimialalla ovat ainakin jossain määrin ottaneet ruotsalaiset ketjut. Etola, edelleen samalla omistajalla, on muuttumassa hyvää vauhtia sisustustavarataloksi, samoin Tiimari mutta askartelutarvikkeet ovat vielä mukana. Hinnat tuntuvat olevan nousussa kummassakin. Kävin tänään HongKongissa. Sama meno tuntuu olevan sielläkin Tokmanni konsernin (?) muotoutumisen jälkeen. Kauppa sen kun siistiytyy, krääsä vähenee, laatu näkyy ja hinnat nousee. Valintatalokin on jo ties missä?

Yrittäjävetoiset yritykset syntyvät, kasvavat ja kuolevat. Muodonmuutoksia elinkaareen saattaa liittyä moniakin. Jossain vaiheessa yrittäjä luopuu, joissain tapauksissa joutuu luopumaan. Voi tulla rikkaaksi tai rutiköyhäksi. Jos myymään pääsi, möi ilmeisesti jonkun haluaman, kannattavan toiminnan? Yllämainituista kai kaikki tekivät ensimmäisestä luopuessaan mukavan tilin? Ja aika pitkään kantaa nimen mukanaan tuoma edullisen tavaran imago myös ostajaa.

Krääsäkauppaa kaivataan - toimialalla olisi taas tilaa yrittelijäille.

PS: Kikkakin sitä peräänkuulutti nimellä Retro-Elektro.

Krääsäkauppa kannattaa

Jos välillä kirjoittaisi jotain, jonka voisimme kaikki nähdä osana arkista kokemusmaailmaa. Kaupan elinkaari, satunnaisen havaitsijan silmin.

Muistatteko vielä ajan jolloin Kalle Anttila piti “krääsäkauppaa” Tennispalatsissa? Tavaraa oli niin paljon, että asiakkaita ei juuri väliin mahtunut. Valikoima oli valtava ja hinnat sellaiset, ettei kehdannut olla ostamatta. Ja aina se tuntui olevat tupaten täynnä. Jossain vaiheessa Kalle Anttila sen möi, joku aktiivinen kommentoi varmaan milloin. Taisi sitten aloittaa huonekalukaupan, ensimmäinen iso halli keskellä korpea Kehä III varressa, lentokentän kohdalla. Taisi valikoima- ja hintapolitiikka olla entisenlainen.

Aivan toisella alalla aloitteli jossain vaiheessa Seppälä. Housut, hameet, paidat ja puserot olivat tosi asiakasystävällisiä. Kauppa laajeni ja kukoisti. Ja jossain vaiheessa joku osti. Ja olihan siellä Etolakin, kaikkea muovista kaikkiin tarkoituksiin, teollisuuteen ja kotiin. Valintatalokin tulee mieleen.
Paljon myöhemmin ilmestyi Tiimari niminen “krääsäkauppa” yleiseen tietoisuuteen. Tuli tarpeeseen, taisi olla markkinoilla tilaa Kallen jäljiltä. Tavaraa tuotiin sieltä täältä, todennäköisesti spot-eriä, kaukomailta ja muualta, mistä halvalla sai. Ja toiminta kannatti ja kasvoi. Ja kasvoi.

Samoja uria ilmeisesti syntyivät Tokmanni, Robin Hood, Tarjoustalo, Hong Kong ja mitä niitä nyt onkaan. Kivoja halpakauppoja eri puolella Suomea.

Ja miten on nyt?

Anttila lienee osa Keskoa, halvasta krääsäkaupasta ei voi puhua. Seppälä on osa Stockmannia, halvasta imago lienee muisto kun halvan ja hyvän imagon toimialalla ovat ainakin jossain määrin ottaneet ruotsalaiset ketjut. Etola, edelleen samalla omistajalla, on muuttumassa hyvää vauhtia sisustustavarataloksi, samoin Tiimari mutta askartelutarvikkeet ovat vielä mukana. Hinnat tuntuvat olevan nousussa kummassakin. Kävin tänään HongKongissa. Sama meno tuntuu olevan sielläkin Tokmanni konsernin (?) muotoutumisen jälkeen. Kauppa sen kun siistiytyy, krääsä vähenee, laatu näkyy ja hinnat nousee. Valintatalokin on jo ties missä?

Yrittäjävetoiset yritykset syntyvät, kasvavat ja kuolevat. Muodonmuutoksia elinkaareen saattaa liittyä moniakin. Jossain vaiheessa yrittäjä luopuu, joissain tapauksissa joutuu luopumaan. Voi tulla rikkaaksi tai rutiköyhäksi. Jos myymään pääsi, möi ilmeisesti jonkun haluaman, kannattavan toiminnan? Yllämainituista kai kaikki tekivät ensimmäisestä luopuessaan mukavan tilin? Ja aika pitkään kantaa nimen mukanaan tuoma edullisen tavaran imago myös ostajaa.

Krääsäkauppaa kaivataan - toimialalla olisi taas tilaa yrittelijäille.

PS: Kikkakin sitä peräänkuulutti nimellä Retro-Elektro.

Hiljanen Viljanen akateemisten edunvalvojana, 1. soveltuvuusarviointi

21.9.2007 20.42 | hakki47 | Työelämä, Politiikka

Kun itse on ollut mukana perustamassa muutamaa ihan oikeata ammattiyhdistystä ja – liittoa, joskus aika päivää sitten ja toiminut, sen edelleen elävän liiton, ensimmäisenä toiminnanjohtajana ja vielä neuvotellut ensimmäiset työehtosopimuksetkin noin kaksikymmpisenä, täytyy kyllä vähän ihmetellä Matin roolia menneellä kuntakierroksella. Ei tainnut olla maailman enstexparas debyytti?

Tällaisen uteliaan ulkopuolisen mielestä, ainoa mikä jäi mieleen on kaksi kirkasta mielikuvaa:

Neuvotteluvaiheessa Matti, televisiossa ja radiossa, kehuu työnantajan tarjousta hoitsujen edustajalle tyyliin: ”Kyllä tähän täytyy suostua ja kai teidänkin pitää korttinne paljastaa.” Katsoessani tuli mieleen, että ei AKAVAN puheenjohtaja oikein ymmärtänyt ammatillisen ja ammattijärjestön eroa. Ilmeisesti on kivaa tuntea kuuluvansa korkeaan kastiin?

Ei edes kiitä siitä, että kaikki minkä AKAVA sai, se sain juuri hoitsujen vuoksi. Uuden puheenjohtajan panos oli …. marginaalinen? Varmaan insinöörit, diplomaatti- insinöörit, arkkitehdit, ekonomit ja juristitkin ovat palkkansa ansainneet, mutta että kehtaavat…., hoitsujen selkänahasta. Opettajista en puhu mitään, alipalkattuja ressukoita koko lauma.

Mitenköhän se 150 miljoonaa euroa jakautui eri sopimusosapuolien kesken? Taisi tällä kertaa olla niin, että AKAVA jyräsi TEHYN ja SUPERIN, ei työnantaja? Vai jyräsikö?

Taiteilijoiden rajoittuneisuutta

21.9.2007 10.39 | hakki47 | Työelämä, Talous, Kansankulttuuri

Oopperan henkilökunta ei ole vakuuttunut pääjohtajaehdokkaan soveltuvuudesta tehtäväänsä. Perusteluna on näytön puute talouden osamisesta. Kuten muistetaan näyttävät Kansallisoopperan ongelmat johtuvan nimenomaan taloudesta. Taitaa olla samantyyppisiä perusteluja tuolla julkisella puolella aika ajoin, etten sanoisi aika usein.

Ei kai sinne kirjanpitäjää, kirjanpitopäällikköä, laskentapäällikköä, ekonomia, merkonomia tai reipasta merkantti tarvita. JOHTAJAA sinne tarvitaan. Ja kun taiteilijoista ja yhteiskunnan suurista rahoista on kysymys, sinne tarvitaan sekä leadershippiä että managementtiä. Riippuen siitä miten ehdokkaan ominaisuudet tilanteeseen istuvat voidaan sitä aivan hyvin kutsua nimellä HALLINTO-OSAAMINEN.

Kuten havaitaan, en ymmärrä oopperasta tuon taivaallista, enkä tunne ehdokasta millään tasolla. Voin siis esittää mielipiteitä.

Ystäväni ei vastannut

Vaikka olenkin sitä mieltä, että NATO-juna meni jo, olen lähtökohtaisesti - ja varsin pitkään - ollut sitä mieltä, että meidän pitäisi liittyä NATOon. Lähden tässä siitä, että NATO on EU:n puolustusjärjestelmän perusta. (kts. CSIS:n tuloksia?) Viimeaikainen keskustelu on pannut pohtimaan. Todennäköisesti aivan samalla tavalla kuin aikoinaan mm. Pohjoismaissa alettiin epäillä Kansainliiton kykyä turvatakeena, minkä varaan erityisesti pienet maat laskivat turvallisuuspolitiikkansa. (Mutta sehän on historiaa, sorry.)

Kuinka monta kertaa, meidän kymmenen EU-vuoden aikana, ovat ns. isot EU-maat osoittaneet, että yhteiset EU-päätökset eivät heitä sido? Ja, että heitä kiinnostaa vain oman maansa/hallintonsa etu?

Esimerkkeinä: rahapolitiikka, finanssipolitiikka, perussopimuksen muuttaminen, maatalouspolitiikka…

Mikä saa meidät uskomaan, että he turvallisuuspolitiikan osalta toimisivat toisin? Ja vaikka ”suhtautuisivatkin positiivisesti tarpeisiimme”, kuinka pitkien neuvottelujen jälkeen?

Ystäväni totesi olleensakin aina NATOon liittymisen kannalla, perusteena kuuluisa 5 artikla. Se kuuluu:

The Parties agree that an armed attack against one or more of them in Europe or North America shall be considered an attack against them all and consequently they agree that, if such an armed attack occurs, each of them, in exercise of the right of individual or collective self-defence recognised by Article 51 of the Charter of the United Nations, will assist the Party or Parties so attacked by taking forthwith, individually and in concert with the other Parties, such action as it deems necessary, including the use of armed force, to restore and maintain the security of the North Atlantic area.

Any such armed attack and all measures taken as a result thereof shall immediately be reported to the Security Council. Such measures shall be terminated when the Security Council has taken the measures necessary to restore and maintain international peace and security .

Eli päätösvalta siitä reagoidakko, jopa sen jälkeen kun NATOn turvallisuusneuvosto on tilanteen 5.artikkelin mukaiseksi ”hyväksynyt”, jää kullekin valtiolle itselleen. Samoin, jos yksittäinen maa siihen itse päättää reagoida, se itse päättää myös miten se reagoi. Ei siis sitovaa automatiikkaa. Vaikka olisihan se iso imagomenetys jos itse jäisi pois jostain, mihin muut ryhtyvät?

Ainoa kerta kun siihen on vedottu, on tunnetusti 9/11 jälkeen, USAn siihen vedottua. Silloin päätös avun antamisesta syntyi seuraavana päivänä. Miten olisi käynyt jos hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta olisi ilmoittanut Unkari tai Tsekki? Kauanko päätöksentekoon olisi mennyt? Entä jos NATOn turvallisuusneuvosto ei pääse edes yhteisymmärrykseen siitä, että kyseessä on 5. artiklan tarkoittama tapaus? Näissä päätöksissä kun kai yleensä pyritään yksimielisyyteen?

Päätellen Esimerkkeinä mainituista, ainakaan ennuste nopealle päätökselle ei ole hyvä. Eikä meillä välttämättä ole aikaa ollenkaan.

Tähän ystäväni: ”No kyllä jenkit ainakin tulisivat. Ne lähtee mihin tahansa.”

Mutta lähtevätköhän enää kauan? Kunhan nyt ensin pääsisivät pois Irakista ja Afganistanista. Saisivat uskottavuutensa liittolaistensa silmissä takaisin. Saisivat taloutensa kuntoon, ettei velkarahalla taas täytyisi maailmaa pelastaa. Saisivat kansalaisensa hallintonsa taakse. Ja sitten on vielä kysymys siitä, mitä päättävät muut? Ja kuinka nopeasti?

Puolustusvoimien tehtävänä on puolustaa Suomea, toimia turvallisuuspolitiikkamme viimeisenä lukkona, siitä huolimatta, että jotkut tuntuvat pitävän sitä lähinnä kansainvälisen rauhanturvaamisen instrumenttina. Tämä tehtävä sisältää myös ajatuksen siitä, että maa ei saa joutua sotatantereeksi. Nykyaikana siihen ei kauan aikaa mene. Päivä, kaksi vai viikko?

Mitä enemmän asiaa ajattelen sitä vähemmän luotan meidän suomalaisten hellimään ajatukseen siitä, että EUn jäsenyys olisi merkittävä turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Se on edelleen ensisijassa maatalous- ja kauppapoliittinen yhteisö. Toivottavasti siitä mahdollisimman nopeasti tulisi turvallisuuspoliittinen ratkaisu.

Mitä enemmän asiaa ajattelen sitä vähemmän luotan siihen, että NATOn jäsenyys olisi meidän kannalta merkittävä turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Ja jos siellä olisimme, luottaisin eniten USAn nopeaan apuun.

NATO-jäsenyyden keskeisin hyöty meille olisi ennalta ehkäisevä. Sekään ei mitenkään välttämättä estäisi meitä joutumasta sotatantereeksi, mutta merkittävä pelotearvo sillä potentiaaliselle hyökkääjälle kyllä varmasti olisi.

Mutta, NATO – juna meni jo.

Eiköhän palata takaisi lähtöruutuun? Pakko kai sitä on omia taskuja alkaa kaivaa tai hyväksyä mahdolliset vierailut kuten Itävalta, Tsekkoslovakia ja Tanska aikoinaan. (Mutta sehän on historiaa, sorry.) Ja luottaa yksinomaan turvallisuuspolitiikan vähemmän verisiin elementteihin.

Ystäväni ei vastannut.

CSIS:n tuloksia?

19.9.2007 9.29 | hakki47 | Politiikka, Puolustaminen

Häkämiehen Washingtonin puheesta liikkeelle lähtenyt ja Kaskealan puheesta höystynyt keskustelu netissä on ollut kiinnostavaa luettavaa. Tulkinnat ovat vaihdelleet laidasta laitaan.

Natoon ja sen nopean toiminnan joukkoihin ollaan kiireen vilkkaa menemässä ja sitä kautta yhä uusiin verilöylyihin Afganistanissa, Irakissa, Iranissa ja kaikkialla, missä Yhdysvaltain edut niin vaativat. Tai

Häkämiehen esiintyminen Washingtonissa sai suomalaiset häpeämään Häkämiehen käytöstä.

Kriisinhallinnassa autettiin vertailemalla panssarivaunuja toisiinsa tai pst-ohjuksiin tai sitten:

Tunnetusti uudet kriisit ratkaistaan vanhoilla eväillä, joten ei muuta ku tilataan koko puolustusbudjetilla joka ukolle kokardit, pystykorvat ja kumisaappaat.

Rahoitusvajetta yritettiin auttaa luovin ratkaisuin: Santahamina lihoiksi, rahat puolustusvoimille. Ja esittämällä mielenkiintoisia kysymyksiä: Ettei vaan joku rakastaisi nopean toiminnan joukkoja ja kalliita valmiusprikaateja liikaa?

Minua kiinnostivat mm. seuraavat (lihavoituna omat mielipiteeni):

Aika monessa tapauksessa vannottiin EU:n yhteisen puolustuksen varaan vaihtoehtona NATOon osallistumiselle. Tämä ei ole vaihtoehto.

EUn jäsenet (ei NATO:n jäsenet lihavoitu)

Alankomaat, Belgia, Bulgaria,Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta. Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Romania Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro. Ehdokasmaat: Kroatia, Entinen Jugoslavian tasavalta, Makedonia, Turkki.

NATO: n jäsenet (EU:n jäsenet lihavoitu)

Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Kreikka, Latvia, Liettua, Luxemburg, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tshekki, Turkki, Unkari, Yhdysvallat

Ei kai kukaan usko, että EUssa 23 maata olisi halukkaita muuttamaan turvallisuuspolitiikkansa pohjaa, jotta herkkähipiäisen Suomineidon psykosomaattiset oireet eivät häntä itseään häiritsisi? Samasta olosuhteesta seuraa myös seuraava: Puolustuslaitoksen ns. NATO yhteensopivuus on meille itse asiassa EU yhteensopivuutta.

Palkka-armeijaa kannatettiin yllättävän useasti. Tämä ei ole rationaalinen vaihtoehto.

Perustelu:

http://hakki47.blogit.kauppale…hdollinen/

Asevelvollisten määrän pienentämistä sekä kannatettiin, että epäiltiin. Tämä on vaihtoehto.

Mitä tapahtuu tilanteessa jossa puolustusvoimia tarvitaan niille, joilla ei ole ensimmäistäkään käsitystä tai osaamista sotimisesta? Kaikissa sodissamme heidät on pantu rintamalle, taistelemaan. Kouluttamattomana tai pikakoulutettuina, olosuhteista riippuen. Olemassaolon taistelussa ei pienellä maalla ole varaa heittäytyä nirsoksi.

Pienten, kevyesti aseistettujen puolustusvoimien siunauksellisuutta ja sissipuolustusta esitettiin puolustuspolitiikan perusratkaisuksi. Tämä ei voi olla ainakaan ensisijainen vaihtoehto.

Kaikissa pääosin sissisotaan turvanneissa maissa kärsijöiksi ovat aina joutuneet siviilit. Raaka sota on entisestään raaistunut, sodan viimeinenkin inhimillisyys on raiskattu. Yhteiskuntarakenne on tuhoutunut. Kansat on siirretty ”kivikauteen”. Siksi ei missään tapauksessa voi olla pienen kansan ainoa ratkaisu. Puhumattakaan uskottavuuden puutteesta, ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta.

Osallistuminen rauhanturvaoperaatioihin ei herättänyt sekään yksimielisen myönteisiä kommentteja. Mielenkiintoisin oli edellä mainittu epäilys mahdollisesta rakkaudesta valmiusprikaateihin, nopean toiminnan joukkoihin ja NATOon. Toteutetaan jo nyt. Kyse lienee sitoutumisen asteesta, motiivista ja resursseista.

Ja lopuksi mielenkiintoinen, joskaan ei yllättävä piirre. Olen melko varma siitä, että naisten osuus keskustelijoista alitti 5 %.

Mutta…

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeinen elementti
ei ole raha, ei aseet, ei ystävät, ei viholliset vaan oma tahto.
Joko tahdomme tai emme. Muu on seurausta.

Taitaisi olla tuumauksen ja tiedottamisen paikka?

PS: Nyt sitten vahvistettiin, että aseiden vienti Afganistaniin on ideologinen, ei juriidinen pohde. Niinpä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että olemme valmiita lisäämään sotilaallista läsnäoloamme sikäläisen valtion aikaansaamiseksi mutta emme ole valmiita luovuttamaan työvälineitä sen rakennettavan valtion omille kansalaisille, jotta he itse voisivat sen tehdä. Mielestäni kyseessä on jälleen ideologinen kaksinaismoraalin kukkanen.

Mokusatu

17.9.2007 17.27 | hakki47 | Työelämä, Uutiset, Talous

Noin kaksi viikkoa sitten, 4. syyskuuta, Financial Times julkaisi kirjoituksen, jonka otsikko oli: All is not as it appears in frozen land. Ei antanut erityisen mairittelevaa kuvaa suomalaisista, yhteiskuntamme nykytilasta eikä tulevaisuudestamme. Juttua referoitiin tuoreeltaan mm. valtalehdistön pääkirjoituksissa.

Kaksi kommenttia jäi mieleeni: Eipä ollut kovinkaan kummoinen journalisti kun väitti Kultarannasta aukeavaa maisemaa järveksi. Toinen jotain siihen suuntaan, että se edustaa määrättyjen suomalaisten tahojen käsitystä, eikä siinä mitään uutta. Ehkä en ole seurannut jutun yksityiskohtaista ruotimista riittävän tarkasti alun jälkeen, mutta eipä ole sen jälkeen mitään esiintynytkään. Ei kommentteja, kritiikkiä, selityksiä, ei mitään. Eikä googlaaminenkaan auttanut.

En ole repimässä vaatteitani, en heittämässä tuhkaa päälleni. Mitäs moisesta jutusta, yksi monien muiden ja mukavampien joukossa? Onko niin, että emme ikäviä asioita halua käsitellä? Tulemmeko onnellisemmaksi kun saamme kaivaa päämme maahan, kunnon strutsin lailla? Japanilaiset kai käyttävät lähestymistavasta nimitystä mokusatu – vaikenemalla tappaminen? Ilmeisesti mekin osaamme.

Mutta entäpä jos jutussa annettu kuva olisi tilannettamme realistisimmillaan? Jospa meidän olisi siihen yksityiskohtaisesti paneuduttava sen sijaan, että taitamme peistä Tarja Halosen menneisyyden vasemmistolaisuuden määrästä? Ovatkohan talouskeskustelumme prioriteetit oikeat?

Kasvatuksen huippu-innovaatio, made in Finland?

Mikä meitä vaivaa? Uskon puute itseemme? Innovointikyvyttömyys erityisesti julkisella sektorilla? Kateus? NIH (Not Invented Here-syndrooma)? Kuvitelma, että vain siihen korkeakoulussa koulutetut ja siihen palkatut henkilöt saavat innovoida? Tahto tasapäistää ja samanlaistaa koko kansa? Pyöreitä palikkoja kaikenmuotoisiin reikiin?

Katselin eilen poikkeuksellisesti tv:tä. YLE – Teemalta tuli dokkari ”Pojasta mieheksi” osa ½. Tulipa mieleen Olkahisen koulu Tampereella ja sen kokeilu ja tutkimus viime lukuvuonna. Nimittäin se, jonka Tampereen kaupungin opetusviraston (vast.) kielteisen rahoituspäätöksen vuoksi jäi ilmeisesti rahoittamatta.

Niille jotka eivät itse kokeilusta ole kuulleetkaan, lisätietoa löytyy esim. googlaamalla ja: tästä.

Meillä ollaan valmiita valtion tasolla panemaan satoja miljoonia euroja vuosittain hallinnollisiin leikkeihin mm. Innovaation huippuyliopistojen perustamiseen, kun asiassa päästäisi ainakin alkuun tiivistämällä yhteistyötä ja luovuttamalla kiinteistöjen omistus takaisin korkeakouluille. Samalla olemme ilmeisesti valmiita uskomaan, että niiden rahoitus ei ole muun korkeakoululaitoksen rahoittamisesta pois, sanoo tulevan vuoden valtion budjettiesitys mitä tahansa. Opetusministeri on halukas vähentämään teknisen alan opiskelupaikkojen määrää (uutisista, en ole tarkastanut), varmaan taikatieteitten innovatiivisen huippuopetuksen turvaamiseksi. Ja samalla yksittäinen kunta päättää lopettaa muutaman killingin vaativan kokeilun ja tutkimustyön varhaiskasvatuksen kiistattomien ongelmien ratkaisemiseksi. Mutta ilmeisesti, kun mahdolliset johtopäätökset sotivat perinteistä tasapäistämisfilosofiaa vastaa, rahoitus moisen hapatuksen osalta on lopetettava.

Jälleen kerran yllä mainitussa ohjelmassa todettiin se, minkä kuka tahansa ajatteleva, tarpeeksi pitkään pienten lapsien oppimista ihaillut maallikkokin voi havaita. Että tytöt ja pojat oppivat ja motivoituvat oppimiseen lapsuudessa eri tavoilla. Ja, että tavat joilla sukupuolten tasa-arvoa yritetään meilläkin toteuttaa mm. varhaiskasvatuksessa, sortaa poikien kykyä ja ennen kaikkea halua oppia yleensäkin ja samalla estää, tai ainakin hidastaa, tyttöjen itsetunnon kehittymistä.

En tiedä mistä Olkahisen kokeilu on peräisin. Ehkäpä joku oli nähnyt yllämainitun ohjelman tai vastaavan jossain aiemmin? En tiedä varmasti, miten kokeilun kävi. Lopetettiinko se, vai saiko se jatkua? En tiedä onko joku muu koulu ryhtynyt vastaavaan kokeiluun, esimerkiksi valtion varoin? Mutta siitä olen vakuuttunut, että kyseessä on asia joka pitäisi pikaisesti tutkia perin pohjin. Siinä on varhaisopetuksen kansainvälisen huippu-innovation ainesta.

NATO not for Finland

12.9.2007 9.14 | hakki47 | Uutiset, Politiikka, Puolustaminen

Ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan. Näinkö se meni? Minun osalta ainakin.

Olen muutamankin kommentin kirjoittanut Häkämiehen puheesta CSIS:ssä Washingtonissa lukematta itse puhetta. Vain tuurista johtuu, että perussanomaani en katso joutuvani muuttamaan.

Lukemisen perusteella ihmettelen miten tästä puheesta on Suomessa onnistuttu uutisoimaan vain Russia, Russia, Russia. Vähintään yhtä voimakkaasti ellei voimakkaammin siitä olisi pitänyt uutisoida NATO not for Finland, ainakin kun sanojana on kok:islainen puolustusministeri. Ei tämän puheen perusteella ainakaan pitäisi ketään syyttää rymistelystä. Ei kokiksia, ei demareita, ei edes kepuleita.

Alan yhä voimakkaammin kallistua sille kannalle, että uutisoinnin osalta kyseessä on kotimainen, tarkoitushakuinen poliittinen toimi.

Ole sinä viisaampi. Tutki ensin.

NATO not for Finland

Ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan. Näinkö se meni? Minun osalta ainakin.

Olen muutamankin kommentin kirjoittanut Häkämiehen puheesta CSIS:ssä Washingtonissa lukematta itse puhetta. Vain tuurista johtuu, että perussanomaani en katso joutuvani muuttamaan.

Lukemisen perusteella ihmettelen miten tästä puheesta on Suomessa onnistuttu uutisoimaan vain Russia, Russia, Russia. Vähintään yhtä voimakkaasti ellei voimakkaammin siitä olisi pitänyt uutisoida NATO not for Finland, ainakin kun sanojana on kok:islainen puolustusministeri. Ei tämän puheen perusteella ainakaan pitäisi ketään syyttää rymistelystä. Ei kokiksia, ei demareita, ei edes kepuleita.

Alan yhä voimakkaammin kallistua sille kannalle, että uutisoinnin osalta kyseessä on kotimainen, tarkoitushakuinen poliittinen toimi.

Ole sinä viisaampi. Tutki ensin.

Rikolliset julki

11.9.2007 13.41 | hakki47 | Ihminen

Tutkimusmatkallani internetissä kompastuin, jostain saamani vinkin perusteella Erabulukseen, kunnon kyynikkoon. Vasta kuluvan vuoden heinäkuussa aloitettu blogi on aloittanut reippaasti. Se on ehtinyt julkistaa uuden menettelytavan onnistua USA:n hallituksen ”maailmanpoliisi” – operaatioissa, esimerkiksi Irakissa tai Afganistanissa. Ja lisäksi se on esittänyt perustellun luettelon maailman merkittävimmistä rikollisista kautta aikojen. Luettelo on mielenkiintoinen ja perustelut vielä mielenkiintoisemmat.

Merkkimiehet alla, perustelut voit katsella ao. sivulta.

Nelson Mandela

Cicero

Mahatma Gandhi

Joan of Arc

Socrates

Galileo Galilei

Jesus of Nazareth

Mitä listasta opimme? Meistä ihmisistä? Nykyään?

Rikolliset julki

Tutkimusmatkallani internetissä kompastuin, jostain saamani vinkin perusteella Erabulukseen, kunnon kyynikkoon. Vasta kuluvan vuoden heinäkuussa aloitettu blogi on aloittanut reippaasti. Se on ehtinyt julkistaa uuden menettelytavan onnistua USA:n hallituksen ”maailmanpoliisi” – operaatioissa, esimerkiksi Irakissa tai Afganistanissa. Ja lisäksi se on esittänyt perustellun luettelon maailman merkittävimmistä rikollisista kautta aikojen. Luettelo on mielenkiintoinen ja perustelut vielä mielenkiintoisemmat.

Merkkimiehet alla, perustelut voit katsella ao. sivulta.

Nelson Mandela

Cicero

Mahatma Gandhi

Joan of Arc

Socrates

Galileo Galilei

Jesus of Nazareth

Mitä listasta opimme? Meistä ihmisistä? Nykyään?

Pilkunnussijan vapaapäivä

10.9.2007 12.52 | hakki47 | Politiikka

Kuuntelin toisella korvalla Häkämies, Salolainen, Kiljunen - väittelyä tänä aamuna.

Rakkaat demarimme ovat ilmeisen sydämistyneitä Häkämiehelle. Syyttävät lipsumisesta ulkopoliittisesta linjasta.

Kun Kiljunen kertoo ulkopolitiikan yhteisesti hyväksytystä linjasta, niin kannattaa panna merkille millä puolueella on iät ajat ollut hallussaan valtakunnan ulkopoliittinen värisuora. Nyt värisuoraa ei ole. Toisaalta kok:iksien kannattaisi pitkän päälle ottaa huomioon, että maamme asema kyllä edellyttää yhteisesti (ml. oppositio) hyväksyttyä linjaa.

Eniten ”Russia, Russia Russia” on herättänyt luonnollisesti huomiota Suomessa. Tuskinpa sanomassa Vladimirille mitään uutta oli. Onko kotimaisen huomion syy sitten syissä tai sepissä, tiedä häntä? Hyvä, että nyt asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä? Että ruma sana sanotaan niinkuin se on? Vai puhutaanko?

Puhekielessä meillä usein käsitetään sanat haaste ja ongelma synonyymeiksi. Sekin on ehkä perua ajoilta, jolloin ei aina kannattanut sanoa mitä ajatteli. Mutta eivät ne ole. Eivät ole haaste ja uhkakaan. Voisi tietysti toivoa, että poliittinen aateli ymmärtäisi eron. Ehkä he ymmärsivätkin? Mutta tuskinpa.

Vanha ystäväni kehitti 1960 – luvun lopulla loistavan suomenkielisen käännöksen amerikkalaiselle sanalle CONCERN, jonka kääntämisessä hänellä sattuneesta syystä oli vaikeuksia. Sanaksi tuli POHDE, pohdinnan kohde. Sen määrittely voisi mennä esimerkiksi seuraavalla tavalla: Mikä tahansa asia, tilanne, olosuhde, uhka tai mahdollisuus, joka aiheuttaa toiminnan ja tekemisen tarvetta tässä ja nyt. (Tämä on kustomoitu versio.) Pohteet voivat olla joko ongelmia, potentiaalisia ongelmia tai valintatilanteita. Myönnän, että kaikki pohteet eivät ole haasteita. Mutta väittäisinpä, että Häkämies tarkoitti puheessaan Venäjän olevan meille aina pohde mutta, että emme koe Venäjää uhkaksi. (Siitä johtopäätöksestä olen kyllä hänen kanssaan tällä hetkellä eri mieltä.)

PS. Muuten olen sitä mieltä, että tasavallan presidentin valtaoikeuksia pitäisi lisätä.

PPS. Ja minun olisi pitänyt panostaa oikeinkirjoitukseen. Ja parantaa muistiani. !!!

Kirkolla uusi rooli?

8.9.2007 18.04 | hakki47 | Virkamiehet, Ihminen

“Ulkomaalaisviraston ylijohtaja Jorma Vuorion mukaan kirkko käyttää mediaa hyväkseen vaikuttaakseen turvapaikanhakijoiden kohtaloon. Savon Sanomien ja Keskisuomalaisen haastattelema Vuorio viittaa Iranin kurdi Naze Aghain tapaukseen.” - kertoo Hesari.

Varmaan - virkamies - Ulkomaalaisviraston herra ylijohtaja Jorma Vuorio osaa miettiä MIKSI?

Voisiko se johtua esimerkiksi siitä, että Ulkomaalaisviraston päätöksillä ehkä toteutuu OIKEUS mutta - kansalaisen mielestä - ei välttämättä OIKEUDENMUKAISUUS?

Virkamiehenä juristi Vuorio on vastuussa OIKEUDEN toteutumisesta. Kirkko, mielestäni vasta yllättäen havaitussa uudessa roolissaan, kantaa perustellusti huolta OIKEUDENMUKAISUUDEN toteutumisesta.

Voisin kuvitella, että Vuorio - korkeastikoulutettuna juristina - ymmärtää eron ja muistaa myös ensimmäisen tuomarinohjeen, vaikka sitä ei Suomen Lakiin olekaan kirjattu.

Rikastu netistä

6.9.2007 22.28 | hakki47 | Raha & valta, Talous, Business

Kun minua yleensä kiinnostavat maamme yhteiskunnalliset sekä talouteen ja johtamiseen liittyvät makro-makro asiat, niin joskus on varmaan paikka jollekin ihan muulle. Web 2.0 ja sen vaikutus meihin tavallisiin tossunkuluttajiin käy päivä päivältä yhä ilmeisemmäksi ja kiinnostavammaksi. (Mm. Visuaaliraadio ja Liikkuva Lehmipoika ovat hyviä nykyajan agitaattoreja.)

Sen vuoksi olen viime viikkoina yrittänyt paneutua Internetin saloihin. Joku ehkä kutsuisi sitä rahvaanomaisesti surffailuksi. Tällä tutkimusmatkalla olen kompastunut moneenkin mielenkiintoiseen ja antoisaan uuteen asiaan. Kahdesta liitän oheen linkit, suositusten kera.

Ensimmäinen on Stumble Upon. Kyseessä on palvelu, joka etsii ja esittää sinulle määrittelemäsi profiilin mukaisen nettisivun aina halutessasi. (Ja niitähän riittää) Minulle 99 % on ollut uusia. Ja useimmat ovat panneet miettimään.

Toinen on, Yritys 2.0:n innoittamana, FreeTechBooks. Se kuvaa itsensä näin: This site lists free online computer science, engineering and programming books, textbooks and lecture notes, all of which are legally and freely available over the Internet.

Eniten minua on hämmästyttänyt ja innostanut, laillisesti maksuttomasti tarjolla olevan tiedon ja ohjelmistojen määrä. Niillä voi tehdä vaikka mitä. Mukaan lukien omaisuuden. Sikäli jos se kiinnostaa.

Iso käsi Sinulle Web 2.0!

Tervetuloa inflaatio

5.9.2007 15.03 | hakki47 | Työelämä, Politiikka, Talous

Hallituksen talouspoliittinen taival on alussaan.

Kuntatyönantaja tarjoaa reilulle kahdelle vuodelle runsaan kahdeksan prosentin palkankorotuksia. Työntekijöille tarjous oli riittämätön. Tehyn puheenjohtaja sanoo, ettei näillä eväillä ei sopua synny. Myöskään OAJ:n mukaan neuvotteluissa ei olla vielä lähelläkään sopua. Hoitoalan Super ja Tehy eivät ole vielä jättäneet omia vaatimuksiaan.
Kunnallisen lääkärisopimuksen neuvottelut ovat katkenneet. Kunnallinen työmarkkinalaitos ilmoitti myöhään eilisiltana keskeyttävänsä neuvottelut. Lääkäriliitto haki neuvotteluissa mm. sairaaloihin peruspalkkaan yleiskorotusta suurempaa korotusta erikoistuville lääkäreille. Heille varmaan maksettaisi mutta ei nyt.

Hallituksen muodostajien sopimukset mahdollisista väliintuloista nytkähtivät hiukan lähemmäksi.

Mahtaa Teknologiateollisuutta, EK:ta yleensäkin ja Metalliliittoa erityisesti ottaa päähän. Eihän tässä näin pitänyt käydä!

Mitali tuli! Hyvä Suomi!

3.9.2007 12.35 | hakki47 | Politiikka, Talous

Italialaiset elättävät Euroopan kalleimpia poliitikkoja, kirjoitti Tellervo Yrjänä-Raitinoja,Helsingin Sanomat. Julkaistu: 8.8.2007, 22:00,

Pastaporukkaa on noin 60 miljoonaa. Meitä runsaat viisi. Sama meno ilmeisesti kummassakin maassa. Toivottavasti kulut jne. meillä max 10 % Italian vastaavista. (Ja heillä sentään Rooman valtakunta ja Benito Mussolinikin vielä kuluerinä rasitteenaan.) Täällä en ao. porukkaa kutsuisi kastiksi vaan aateliksi. Mutta väliäkö nimillä. (kirjoitettu 8.8.2007)

Aamu on iltaa viisaampi? On se. Oikea uutinen ei ollutkaan, että suomalaiset poliitikot ovat yhtä kalliita tai kalliimpia kuin Italian vaan kuinka Suomi, suhteessa väkilukuun, peittoaa muut vertailumaat. Parlamentin kuluja vertailtaessa Suomi taistelee itsensä uljaasti toiseksi. Peittoamme upeasti sekä Ranskan, Saksan että Britannian. Väkilukuun suhteutettuna parlamenttimme aiheuttaa noin kaksi kertaa Ranskaakin suuremmat kulut!

Mutta Tarja se vasta kalliiksi tulee

Tasavallan presidentin kulut ovat noin kaksinkertaiset verrattuna Kuningatar Elisabethiin (Tosin vertailu varmaan ontuu, eipä Elisabeth ole poliitikkokaan), muista maista ei tietoa.

Näkökulmassaan toimittaja toteaa: ”Mutta Italiassa politiikka maksaa liikaa. Palkoissa ja eduissa on hävyttömän paljon ilmaa.” (sic)

Mitä kauemmin tätä meidän poliitikkojen menoa seuraa, sitä enemmän alkaa uskoa vanhoihin sanontoihin. Tällä kertaa: Wie mann sich bettet, so liegt mann. Onnistuisi varmaan myös: Kansalla on ansaitsemansa johtajat.

PS Rakkaat kansanedustajat:

Kirjoituksen tarkoituksena ei kannustaa teitä lisäämään kulujanne, jotta saavuttaisimme ykkössijan. (kirjoitettu 9.8.2007)

Jaa, että miksikö tämä uusinta? Tärkeässä asiassa, muuten vaan. (kirjoitettu 3.9.2007)

Viennin seuraava tukijalka

2.9.2007 13.12 | hakki47 | Hyvinvointi, Työelämä, Talous

Kuntien palveluiksi perinteisesti miellettyjen palveluiden ulkoistaminen on menossa hyvää vauhtia. Yhä useammin sairaanhoito, vanhusten-ja lastenhoito, sosiaalipalvelut - kohta ehkä jopa opetustoimen, poliisitoimen ja palokuntien eri osat tulevat olemaan yksityisten yritysten tuottamia. Ja vauhti kiihtyy.

Mielestäni niin on hyvä, kilpailulla saadaan aikaan parempaa laatua ja tehokkaampaa toimintaa. Mutta se edellyttää julkiselta vallalta uutta otetta omaan toimintaansa. Tilaaja - tuottaja malli joko “tyylipuhtaana” tai erilaisina viritelminä laajenee niin kauan kuin nykyinen globaali liberaali markkinatalous on voimissaan. Varmasti kuntien palveluksessa olevat ja heidän ammattiyhdistyksensä tulevat kaikin tavoin hidastamaan kehitystä. Mutta nykynäkymin he eivät voi voittaa. (Toisalta jos hyvin menee, palataan jossain vaiheessa, esim. 50 - 100 vuoden kuluttua taas takaisin nykyisenkaltaiseen järjestelyyn.)

Mutta toimivatko markkinat Suomen kokoisessa pienessä maassa pitkällä aikavälillä? Esimerkiksi asuinrakennuspuolen kokemukset Suomessa eivät ainakaan hyvää lupaa. Alkuun toki päästään ja saadaan aikaan kilpailuakin. Mutta kapitalismissa, jonka sovellutuksesta kuitenkin on kysymys, kilpailu johtaa aikaa myöten oligopoleihin ja monopoleihin. Ja viimeistään silloin ei kilpailusta enää kannata puhua. Ja siitä asiakkaille ja yhteisölle saatavissa oleva hyöty on kapitalisoitunut kokonaisuudessaan harvojen taskuihin. Näin siis jos julkinen valta ei osaa omaa hommaansa jo alusta alkaen.

Totta kai, EU:n myötäkin, avartuneet kotimarkkinamme antavat mahdollisuuden suurillekin suomalaissyntyisille yrityksille tarjota täällä kehitettyjä palvelukonsepteja muualle. Mutta ainakaan tähän mennessä ei palveluiden konseptualisointi, lokalisointi ja vienti ole ollut vientiteollisuutemme valtavirtaa. Todennäköisemmin Suomen marginaalimarkkinoille tulevat voittajina ulkomaiset palvelun tuottajat omine ratkaisuineen.

Mutta ei vielä ole mitään menetetty, eikä välttämättä menetetäkään. Nyt pitäisi saada iskuun sekä yritystoiminta että julkishallinto. Yhdessä. Osaamista ja kehittämistä on kummallakin sektorilla.

Onko meistä kääntämään pienen yhteiskunnan kiistattomat haitat omaksi eduksemme?

Pysyvä linkki | 1 kommentti »

Mennyt maailma?

1.9.2007 18.54 | hakki47 | Työelämä

Kävin tuossa elokuun viimeisenä päivänä, eli eilen, läpi KL/Presso-blogien 50 kärjessä. Ihan vaan analogiaTV:n hautajaisten merkeissä. Nostalgisiahan nämä tilanteet tuppaavat olemaan. Tuli haikea olo kun maailma muuttuu ihan liian nopeasti.

Luin aikoinaan (6 - 3 kuukautta sitten) mielenkiinnolla mm. MediaMan, Miia, Miltei ajattelin tänään, Kiinan vuosisata nimimerkkien juttuja. En ollut lainkaan aina samaa mieltä, mutta he saivat minut ajattelemaan. Eipä ole Teitä vähään aikaan näkynyt.

Missä te olette? Mihin katositte? Miksi? Olisi mukavaa saada teihin yhteys tai kuulla miten nyt menee. Jos/kun edelleen seuraatte mitä täällä tapahtuu, niin reagoikaa. Edes minulle….
Lupaan, että mahdollisia kommenttejanne en julkaise ilman lupaanne. )

PS. Muutamaa muutakin kaipaan, mutta he ovat ilmoittaneet luopuvansa.