EVA-raportin innoittamana
Ei Suomen kansantalouden keskeisin ongelma ole korkea kustannustaso, ei
markan yliarvostus, ei maatalousteollisuuden tappiollisuus, ei
työmarkkinakoneiston lahous eikä politiikan mahous. Keskeisin ongelma on johtamisen ongelma. Suomesta ja suomalaisista yhteisöistä ja yrityksistä puuttuu johto. Oikeammin johtajat.
En ole peräämässä perinteistä, voimakasta johtajaa – en patruunaa, en
Kekkosta, en Kennedyä, Churchilliä. Ei Führerkaan onneksi Sven Tuuvan
maahan istu. Olen peräämässä johtajaa, joka tekee johtajan työt: johtaa
yhteisön ongelmien ratkaisemista, tekee tarvittavat päätökset ja ennakoi
toiminnan kriittisimmät riskit, kohdentaen yhteisön voimavarat
ennakoimaan ja ehkäisemään tulevaisuudessa mahdollisesti esiintyvät
ongelmat. Ongelma nimittäin on, että näitä töitä ei tee kukaan.
Meillä johtaminen jää muotioikuksi. Piällysmiehet ja muut fiskaalit
opettelevat kursseilla ja seminaareilla päivätolkulla erilaisia, kunkin
ajan muodissa olevia uusia johtamistapoja. Oli tavoitejohtaminen,
tulosjohtaminen, resurssijohtaminen, kriisijohtaminen,
patruunajohtaminen, osallistuva johtaminen, laatujohtaminen, strateginen
johtaminen, operatiivinen johtaminen, visiointi, palvelujohtaminen. Oli
diversifioitumista, jämäkkyyttä, konsensusta ja kansainvälisyyttä.
Tunnollisimmat yrittävät omaksua ja soveltaa. Onneksi koulutuslaitokset
ja konsultit tuovat uuden ismin tarjolle, juuri kun edellisen ympärille
ei enää uutta koulutusta osata rakentaa.
Milloinkohan oppisimme, että johtaminen ei ole pelkästään matkimista,
taulukkolaskentaa ja mantrojen toistoa? Että johtamista on vain kahta
tapaa: joko saat aikaan tuloksia asettamalla tavoitteita ja antamalla
alaistesi itse ratkaista toimintatavat, tai käskemällä mitä ja miten
pitää tehdä? Että vallanhimo elättää vain himoajan? Että johtajat ovat
joukkojaan varten, ei päinvastoin? Että johtaminen on työtä siinä kuin
ojankaivuukin? Että golftyöläiset harvemmin johtavat yrityksiä?
Jo kauan sitten kapitalismi ja sosialismi kävivät kilpasille. Kumpi
voitti? Kumpikin hävisi, ainakin meiltä. 60- ja 70- luvun yleisessä
politisoitumisessa ja 80-luvun kasinossa voittaja taisi olla broileri.
Ei yksin poliittinen valtapyrkyri. Kahdenkymmenen perheen ja niiden
kavereiden otteen kirpoaminen loi maahan kasvottoman omistajuuden.
Omistajaa ei ole. Valtaa käyttää ammattijohto, jota ei enää omistaja
kontrolloi. Nyt pankki yrittää kontrolloida ja kun ei ymmärrä alan
logiikkaa seuraukset pelottavat. Jo vanhan sanonnan mukaan valta
korruptoi ja ehdoton valta korruptoi ehdottomasti.
Tuottavuutta on perätty työntekijöiltä ja toimihenkilöiltä. Jopa AY –
kartellin johtaja perää tuottavuuden parantamista. Jos jossain
tarvittaisi tuottavuuden nostoa niin johtamisessa. Mutta ehkä ensin
olisi luotava uskottavuus.
Julkaistu Kauppalehti 27.11.1991
Kun runsaat 15 vuotta sitten kirjoitin tämän artikkelin en arvannut,
että siihen joskus vielä – jälleen eduskuntavaalien alla - palaisin.
Paljon on muuttunut paljon on ennallaan. Aika oli niin kovasti toinen.
Nykyisin markkaa ei ole, maatalousteollisuus on purkautunut, kasvoton
omistaja on yhä useammin ulkomailla, pankit ehkä oppivat läksynsä
90-luvulla. Mutta valitettavan paljon on ennallaan. Ja nykyaikana
kirjoittaisin, kiinnittäisi paljon enemmän huomiota johtajan vastuuseen.
3 kommenttia:
Kuinka paljon Hakilla on omaa kokemusta johtajan hommista Suomessa ja ulkomailla?
Riittävästi; vuodesta 1969 vuoteen 2006. Suurin osa Suomessa, vain pieni pätkä ulkomailla. Johdon kouluttajana ja - konsulttina noista noin 10 vuotta.
Vaan mitä sillä on väliä? Hakilla on isot silmät, korvat ja ihan keskimääräinen äly.
Antaa vähän uskottavuutta Hakin teksteille.
Lähetä kommentti