Kumpujen yöstä, Kalevalanpäivän kunniaksi

EVA-raportin innoittamana

Ei Suomen kansantalouden keskeisin ongelma ole korkea kustannustaso, ei markan yliarvostus, ei maatalousteollisuuden tappiollisuus, ei työmarkkinakoneiston lahous eikä politiikan mahous. Keskeisin ongelma on johtamisen ongelma. Suomesta ja suomalaisista yhteisöistä ja yrityksistä puuttuu johto. Oikeammin johtajat.

En ole peräämässä perinteistä, voimakasta johtajaa – en patruunaa, en Kekkosta, en Kennedyä, Churchilliä. Ei Führerkaan onneksi Sven Tuuvan maahan istu. Olen peräämässä johtajaa, joka tekee johtajan työt: johtaa yhteisön ongelmien ratkaisemista, tekee tarvittavat päätökset ja ennakoi toiminnan kriittisimmät riskit, kohdentaen yhteisön voimavarat ennakoimaan ja ehkäisemään tulevaisuudessa mahdollisesti esiintyvät ongelmat. Ongelma nimittäin on, että näitä töitä ei tee kukaan.

Meillä johtaminen jää muotioikuksi. Piällysmiehet ja muut fiskaalit opettelevat kursseilla ja seminaareilla päivätolkulla erilaisia, kunkin ajan muodissa olevia uusia johtamistapoja. Oli tavoitejohtaminen, tulosjohtaminen, resurssijohtaminen, kriisijohtaminen, patruunajohtaminen, osallistuva johtaminen, laatujohtaminen, strateginen johtaminen, operatiivinen johtaminen, visiointi, palvelujohtaminen. Oli diversifioitumista, jämäkkyyttä, konsensusta ja kansainvälisyyttä.

Tunnollisimmat yrittävät omaksua ja soveltaa. Onneksi koulutuslaitokset ja konsultit tuovat uuden ismin tarjolle, juuri kun edellisen ympärille ei enää uutta koulutusta osata rakentaa.

Milloinkohan oppisimme, että johtaminen ei ole pelkästään matkimista, taulukkolaskentaa ja mantrojen toistoa? Että johtamista on vain kahta tapaa: joko saat aikaan tuloksia asettamalla tavoitteita ja antamalla alaistesi itse ratkaista toimintatavat, tai käskemällä mitä ja miten pitää tehdä? Että vallanhimo elättää vain himoajan? Että johtajat ovat joukkojaan varten, ei päinvastoin? Että johtaminen on työtä siinä kuin ojankaivuukin? Että golftyöläiset harvemmin johtavat yrityksiä?

Jo kauan sitten kapitalismi ja sosialismi kävivät kilpasille. Kumpi voitti? Kumpikin hävisi, ainakin meiltä. 60- ja 70- luvun yleisessä politisoitumisessa ja 80-luvun kasinossa voittaja taisi olla broileri. Ei yksin poliittinen valtapyrkyri. Kahdenkymmenen perheen ja niiden kavereiden otteen kirpoaminen loi maahan kasvottoman omistajuuden. Omistajaa ei ole. Valtaa käyttää ammattijohto, jota ei enää omistaja kontrolloi. Nyt pankki yrittää kontrolloida ja kun ei ymmärrä alan logiikkaa seuraukset pelottavat. Jo vanhan sanonnan mukaan valta korruptoi ja ehdoton valta korruptoi ehdottomasti.

Tuottavuutta on perätty työntekijöiltä ja toimihenkilöiltä. Jopa AY – kartellin johtaja perää tuottavuuden parantamista. Jos jossain tarvittaisi tuottavuuden nostoa niin johtamisessa. Mutta ehkä ensin olisi luotava uskottavuus.

Julkaistu Kauppalehti 27.11.1991

Kun runsaat 15 vuotta sitten kirjoitin tämän artikkelin en arvannut, että siihen joskus vielä – jälleen eduskuntavaalien alla - palaisin. Paljon on muuttunut paljon on ennallaan. Aika oli niin kovasti toinen. Nykyisin markkaa ei ole, maatalousteollisuus on purkautunut, kasvoton omistaja on yhä useammin ulkomailla, pankit ehkä oppivat läksynsä 90-luvulla. Mutta valitettavan paljon on ennallaan. Ja nykyaikana kirjoittaisin, kiinnittäisi paljon enemmän huomiota johtajan vastuuseen.