Ei SoTe-uudistuksella väliä ollenkaan

Tabloid Pravda kysyi eilen, Mikä askarruttaa SoTe-uudistuksessa. Minähän vastaamaan, koska mielestäni kokemus on jo osoittanut, että kaikki poliittinen osaaminen maassa, eikä edes "ammattioasaaminen" näiltä meidän politiikan urapoliitikoilta riitä ratkaisemaan sen paremmin tätä, kuin mitään muutkaan vähänkään monimutkaisempaa yhteistä asiaa. Kirjoitin näin:

”Sillä tuskin on kovasti merkitystä, mitä mieltä tällainen tavis on SoTe-uudistuksesta? Ilmeisesti kyseessä on universumin syntyä suuremmasta ongelmasta, kun eivät edes ne, jotka olemme valtuuttaneet ratkaisemaan vaikeita asioita, osaa kuin vältellä päätöksien tekemistä?

Ajatus siitä, että nyt, vuonna 2013 tehtäisi päätös kunnallisen itsehallinnon lopettamisesta ja siirtymisestä maakunnalliseen itsehallintoon, joka ottaisi hoitaakseen kuntien nykyiset tehtävät, on ilmeisesti liian monimutkainen puolueiden hyväksyttäväksi? Todennäköisimmin itsensä vastuullisiksi nimeämät puolueet pelkäävät kuitenkin sitä, miten omien kannatuslukujen käy.

Siksi esittäisi järkevämmän, mielestäni yksinkertaisemman kysymyksen:

Miten järjestämme edustuksellisen demokratian nyt, kun puolueet eivät enää osaa tehdä niitä ratkaisuja, joiden tekijöiksi olemme puolueita edustavat kansanedustajat valtuuttaneet?”

Ja jälleen kerran jouduin toteamaan, että kommenttini moderoitiin ulos ilmeisesti, koska siinä oli mukana tiedot, joilla asiasta löytyisi copy/paste menetelmällä lisäinformaatiota eilisestä artikkelistani. Mutta takaisin asiaan.

Tätä poliittisen päättämättömyyden piirileikkiä on nyt jatkunut vajaat 5 vuotta. Kesästä 2008. Vähintään. Eikä loppua ole näköpiirissä. Siihen ovat osallistuneet kaikki puolueet persuja lukuun ottamatta. He taas eivät edes jytkynsä jälkeen uskaltaneet osallistua hallitukseen. Pelin politiikan parhaitten perinteiden mukaisesti, he jättäytyivät ”kasvattamaan jo hankkimalleen korolleen lisäkorkoa” oppositioon. Vastuullisia puolueita joka ainoa?

Suomi syöksyssä, eikä kukaan siihen valtuuttamamme tee mitään. Siihen tarttui jälleen kerran myös Nalle Wahlroos. Ja syystä. Sillä SoTe - uudistus on pientä siinä porukassa, jonka tulevaisuudesta kukaan ei nyt vastaa.

PS.

Farssi olisi  sopinut tähän kirjoitukseen tunnisteeksi muuten erinomaisesti, mutta asia on aivan liian vakava kakaralauman leikkeinä ohittaa.

Vastuullisuuden ja pragmaattisuuden puolen välin tarkastelu

Tämän Avoimen, oikeudenmukaisen ja rohkean Suomen - hallituksen paljon mainostettu "puolenvälin" tarkastelu lähenee. Tarkasteltavaa riittää, tuloksista ei tietoakaan. Tätä varmaan pääministeri onkin tarkoittanut puhuessaan hallituksen pragmaattisuudesta? Virkamieslogiikalla vain silloin kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Ja kuten virkamiehelle, myös poliitikolle virheiden välttäminen on uran jatkuvuuden ehto ja siten pragmaattisuuden korkein aste. 

Mutta miten mahtaa olla silloin, kun hallitusohjelman keskeisimpänä kotimaisena tavoitteena pidetty ei ole onnistunut? Olisiko mahdollista toivoa, että pragmaattisuus korvattaisi vastuun kantamisella?

• Kuntauudistus on ajettu umpisolmuun? 
• SoTe-uudistuksen tilanteesta  kukaan ei saa enää tolkkua ollenkaan?
• Puolustusvoimat on ajettu tielle, jossa puolustuksemme uskottavuus on vähintäänkin kyseenalainen. Eikä yksin meidän suomalaisten silmissä.
• Vientiteollisuudesta on tehty katoavaa kansanperinnettä.
• Teollisuuspolitiikka keskittyy vihaisiin lintuihin ja muihin osaamisintensiivisiin kehittyviin startuppeihin, jotka luovat työtä muille ja rikastuttavat ulkomaisia sijoitajia.
• Työmarkkinajärjestöjen välinen luottamus on kehittynyt tasolle, jossa heille tuottaa vaikeuksia edes istua samaan pöytään.
• Väestön ikääntyessä ja työttömyyden samalla kasvaessa, usko mahdollisuuksiin ylläpitää edes pahoinvointivaltiota, on uhkaavasti loppumassa.
• Julkisen sektorin velkaantunimen ja siihen verrattavat sitoumukset on noustettu kaikkien aikojen ennätykseen.

Kannattaisi varmaan tutustua hallitusohjelman saatesanoihin heti puolivälin tarkastelun aluksi. Vaikkapa vain seuraaviin osasiin:

"Pohjoismainen, korkeaan työllisyysasteeseen, kilpailukykyiseen talouteen, tasa-arvoisiin palveluihin sekä huolenpitoon perustuva hyvinvointimalli on osoittautunut parhaaksi yhteiskuntajärjestelmäksi. Siinä yhdistyvät sosiaalinen eheys ja kilpailukyky. Hallitus parantaa hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteita päättäväisesti. Koko maata kehitetään alueellisia erityispiirteitä kunnioittaen.

Hyvinvointi syntyy työstä. Suomen tulevaisuuden menestys sekä hyvinvointivaltion kestävä rahoitus ovat riippuvaisia korkeasta työllisyysasteesta. Hallituksen tavoitteena on varmistaa kaikille työhön kykeneville mahdollisuudet ja kannusteet työhön osallistumiseen, pidentää työuria sekä tarjota olemassa olevalle ja uudelle elinkeinotoiminnalle hyvät toimintaedellytykset. Työmarkkinoilla vallitseva luottamuksen ilmapiiri sitouttaa eri osapuolet yhteisiin päämääriin. Tämä vahvistaa myös maamme kilpailukykyä."

Siitä voisi hyvin kehittää vaikka hallituksen pragmaattisuuden henkeä yhteen hiileen puhaltavan ryhmätyön heti tarkastustilaisuuden alkuun. Sillä oman, jatkuvasti toistetun väitteensä mukaan meillä on vastuullisten puolueiden hallitus.

Tosin, millä tavalla hallitus aikoo vastuullisuutensa osoittaa, jää vielä nähtäväksi. Mutta  sen tähän mennessä osoittamasta pragmaattisuudesta päätellen, en usko siitä pitäväni. Sen verran hakoteillä tämä kakaralauma on ollut alusta alkaen.


PS.

Vaikka on täysin mahdotonta, että uudet vaalit olennaisesti kehitystä parempaan suuntaan muuttaisivat, saataisi ainakin uudet ihmiset naisten- ja muiden keltaisten lehtien sivuille elämäänsä esittelemään . Ehkä se kasvu sitten siitä...

Tässäkö Tiitisen lista?

vai Rosenholz - aineistoa? Vaiko jonkun joskus tekemää listaa demareiden johtoporukasta? 

Saamani käsityksen mukaan Tiitisen listassa oli noin 20 nimeä. Tässä niitä on puolen sataa. He edustavat ilmeisesti ainoastaan demareita.

Lienee kuitenkin aika naiivia kuvitella, ettei edes Kepu olisi ollut edustettuna siinä joukossa, josta Stasi oli kiinnostunut, joiden kanssa keskusteli, joilta tietoa keräsi, joilta tietoa vastaanotti? Sen verran tiiviit olivat Kepun itäyhteydet.

On tietysti mahdollista ajatella, että KGBllä oli siihen jo niin suorat tiedot suomalaisiin päättäjiin, ettei sen tarvinnut listotella mielenkiintonsa kohteita? Etteivät sen listat ole vielä tulleet julkisuuteen. Eikä Sasi ollut sama kuin KGB. 


Näihin kuitenkin törmäsin Iltalehdessä, surffailtuani sinne Suomen Kuvalehdestä:

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/nurkanvaltaaja/tapettu-keskustelu-suomessa-ei-osata-puhua-institutionaalisista-ongelmista

http://img829.imageshack.us/img829/1...anpetturit.jpg

http://img257.imageshack.us/img257/9...npetturit2.jpg

Kaikkeen sitä netissä törmää.

Moni meistä on kuulemma sitä mieltä, ettei vanhoja pidä kaivella. Tyyliin, "joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään". Itse edustan toista ajatussuuntaa menneisyyden tapahtumat on syytä selvittä, ettei niistä muodostu kansallista traumaa.  Meillähän ei vieläkään ole tyhjentävästi selvitetty sen paremmin punavankien tuhoamista, heidän ja heidän omaisten kohtelua sotien välillä, jatkosodan metsäkaartilaisia, vaaran vuosien todellisuutta, UKKn neuvostokytkentöjä ... 

Totuuskomissioita on turha odottaa, tiedotkin tippuvat irrallaan, vähitellen, sitten kun niillä on enää vain historiallista arvoa. Sitä ennen niistä voisi oppia ja ottaa opiksi. Voisi edes toteutua se paljon mainostettu poliittinen vastuu.

Lait ja tulonjako tekevät rikkaaksi

Saatesanoiksi

• “The GDP (Gross Domestic Product) of the poorest 48 nations (i.e. a quarter of the world’s countries) is less than the wealth of the world’s three richest people combined. 1 billion children live in poverty (1 in 2 children in the world).”

Joskus 1960-70 luvun taistolaisaikaan kokikset lanseerasivat aatteekseen sosiaalisen markkinatalouden. Taisi olla vielä Rihtniemen aikaa? Vastapainona silloiselle ajattelun valtavirralle se tuntui hyvältä. 

Käsittääkseni se olisi ollut mahdollinen. Toteutettiinhan sitä aika hyvällä menestyksellä Saksan Liittotasavallassa ja myöhemmin Saksassa. Ja vaikka meille ihmisille minimit ja maksimit ovat aika helppoja, optimit, niiden arvolähtöisyydestä johtuen, ovat hankalia. Ei kyseessä kuitenkaan välttämättä ole tulen ja veden yhdistelmä, ei valinta yhteisen hyvän tai yksilön hyvän välillä.

Olematta puoluepoliittinen teoreetikko hahmotin sen näin: Yksilöt tarvitsevat yhteiskuntaa, sen lakeja, sääntöjä, instituutioita ja rakenteita, jotta mahdollisimman monet voivat toteuttaa omaa itseään, arvojaan, taitojaan, taipumuksiaan mahdollisimman tehokkaasti ja samalla yhteiseksi hyväksi. Varsinkin demokraattinen yhteiskunta perustuu kansalaisten tahtoon. Yhteiskunta on ihmisiä varten - eikä kuten silloinen muoti tuntui edellyttävän - yksilöt ovat yhteiskuntaa, erityisesti sen johtajia varten. Ja niin kai se, ordoliberalismin nimellä Saksassa toteutui? 

Sosiaalinen markkinatalous ei sitten toteutunut. Siis Suomessa. Kun kokikset pääsivät valtaan toteutettiin ensin hallittu rakennemuutos ja nyt edistetään globaalin liberalistisen markkinatalouden toteuttamista. Nykyisestä markkinataloudesta sosiaalisuus on hyvin, hyvin kaukana. Selvästi kyseessä on sosiaalidarwinistinen markkinatalous, jonka huipennuksen voi olla vain oligarkkien markkinatalous ja lopputulemana plutokraattien diktatuuri.

Kun taistolaiset halusivat valtaan bolshevikkien työläisistä muodostaman etujoukon (tai oikeastaan stalinistisen kommunismin) kokikset ovat nyt, tuloeroja kasvattamalla ja eriarvoistusta suosimalla, ajamassa rikkaita oligarkkeja yhteiskuntamme johtajiksi. Määritelmän mukaan vähemmistöjä kummatkin. Näin se maailma muuttuu.

Ihan samalla tavalla kuin silloin, mietin asiaa dikotomian avulla, pitäisi mielestäni asettaa suurissa valinnoissa ensin musta valkoista vastaan selvittääksemme, mihin suuntaan meidän tulisi yhteiskuntaa ja itseämme sen osana nykytilanteesta edelleen kehittää. Siis:

• Onko yksilö yhteiskuntaa vai yhteiskunta ihmistä varten?
• Elämmekö me tehdäksemme työtä vai teemmekö työtä elääksemme?
• Onko raha arvon mitta ja vaihdon välinen vai arvo sinänsä, pelimerkki?
• Elääkö yksilö finanssisektoria vai finassisektori yksilöä varten?
• jne.
• 
  

Kun olen itselleni hahmottanut yhteiskuntien kehittymistä olen kuvitellut jatkuvasti, vaikkakin hyvin hitaasti tasaantuvaa sini-aaltoa. Jos 60 – 70-lukujen vasemmistohihhulointi muodosti aallon toisen käännekohdan, oligarkkinen markkinatalous muodostaa toivottavasti toisen. 

Missä vaiheessa nyt olemme? En tiedä. Mikä sitten näistä on tällaisen taviksen kannalta vähemmän huono? En todellakaan tiedä. Pitäisikö meidän huolestua? ?  ?


Lopuksi:

Maailman köyhyyden voisi lopettaa 100 rikkaimman ihmisen tuloilla... 4 kertaa vuodessa.

PS.

Sattuneesta syystä mielessä pyörivien ajatusten kirjaamiseksi antoi hyvän pohjan viisi vuotta sitten julkaisemani artikkeli Markkinoiden nimeen, jota tässä olen hieman ajankohtaistanut. 

Eivät poliitikkomme tyhmiä ole,

kansanedustajamme ja kunnanvaltuutettumme vielä vähemmän. Mutta kansalaistemme asioitten hoitamiseen sillä ei ole juurikaan vaikutusta. Puolueet ovat ottaneet itselleen vallan ratkaista, mistä asioista päätetään ja millä tavalla. Samalla ne, oikeuskanslerin tulkintaan perustuen, ovat ottaneet itselleen oikeuden rikkoa itse säätämänsä perustuslain 29§ . Sitähän voi puoluepoliitikon logiikalla muutenkin rikoa, siitäkään kun ei seuraa mitään.

Edelliseen artikkeliini, ja moniin artekkeleiheni sitä ennen, sekä tämänpäiväisen Tabloid-Pravdan pääkirjoitukseen ja Sailaksen haastatteluun viitaten en oikeastaan voi, kuin toistaa aiempia ehdotuksia palauttaa demokratia, karsia julkisen sektorin henkilöstökuluja sieltä missä löysää on, leikata julkishallinnon kustannuksia sallimalla uusia tehokkaampia ja tarkoutuksenmukaisia ratkaisuja, korvata yhteiskunnan "ideologiapohjaiset" päätökset tarpeen ja asiantuntemukseen perustuvilla.......

Edellä linkkinä olevassa Sailaksen haastattelusta käy mainiosti esille yksi niistä tavoista, joilla rationaalinen päätöksenteko yhteiskunnassa estettiin. Hallitusohjelmaa rakennettaessa asiantuntemus korvattiin poliittisella Ainoalla Oikealla Totuudella. Kun päätöksentekijöitä yhdisti pääministerin nykyarvion mukaan vain pragmaattisuus tarkoittaa, se ns. lehmänkauppoja ja kompromisseja "suurimman jaettavan pienimällä nimittäjällä" - tunteella.  Kyllä, ei järjellä vaan poliittisella uskolla.

Kun samanlaista asioiden valmistelua on puolueiden mielestä pidetty tarpeellisena mm. SoTe ja kuntauudistuksissa, ei kannata ihmetellä, kun valmiiksi ei saada edes tuluskukkaroa. Asiaa tuntemattomat ja kokemattomat, mutta ehkä nuoret, fiksut, koulutetut ja samalla Ainoan Oikean Totuuden veljeskunnan broilerit tekemässä päätöksiä. Ei liene syytä ihmetellä miten me olemme näin moniongelmaisiksi päätyneet? Siitä hyviä esimerkkejä tuo tuossa edellä linkitetyssä pääkirjoituksessa esille Matti Kalliokoski.

Jo yksin kansalaisten jatkuvasti aleneva äänestysaktiivisuus ja protestipuolueiden suuri ääniosuus osoittavat normaalijärjellä varustetulle, että poliittisessa järjestelmässämme on vikaa. Me tarvitsemme uutta visioita ja otetta rakentaa tapoja hoitaa yleisiä ja yhteisiä asioitamme.

Uutena tapana hoitaa yhteiset asiamme ehdotan:

1. tarvitsemme puolueita edelleen vaaliorganisaatioina ja samanmielisten valittujen "vertaisverkkona" vaalien välillä
2. tarvitsemme eduskunnassa (ja varmaan pienemmässä määrin myös kunnanvaltuustoissa) asiakohtaisia, valitsemiemme edustajien "yhden asian liikkeitä" päätämään itse asioista.

Eikä tämä edellytä kuin kolmea muutosta nykytavoissamme.

1. Perustuslain 29§ hyväksyminen erityisesti myös puolueiden osalta.
2. Riippumattoman perustuslakituomioistuimen luominen nykyisen hyvävelikerhon tilalle.
3. Julkisista varoista tapahtuvan puoluerahoituksen kriminalisointi ja siirtyminen yksityistä varoista tapahtuvaan puoluerahoitukseen. (Rahastomalli) http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/03/tulosvastuuta-demokratiaan-ehdotus.html

On valitettavaa, että vain puolueilla on kaikki valta muuttaa toimintatavat takaisin kansanvaltaisiksi. Se kun ei ole niiden intresseissä olenkaan. 

PS.

Artikkeli on jälleen seurausta Tabloid-Pravdan perustuslain hengen vastaisesta, mutta kaupallisesti ehkä ymmärrettävästä päätöksestä estää mielipidekirjoitteluihin sisältyvät linkit. Ei ihme, että perinteisen median talous kärsii, kun se ei ota huomioon uuden mediakulttuurin vaatimuksia.

Mistä löytäisimme Suomelle vihollisen?

Suomi tarvitsee vision. Suomi tarvitsee johtajuutta. Mutta, Suomi ei tarvitse Johtajaa, ei ainakaan uutta Messiasta. Tokkopa moista ihan lähiaikoina edes ilmaantuisi ainakaan nyt, kun Timo Soinikin on osoittautunut lähinnä ihan vastuuttomaksi kaiken kansan naurattajaksi.

Mutta jostain meidän on löydettävä uutta virtaa tähän Lintukotoomme. Ei, en tarkoita uutta verta, kyllä me olemme vaikeammistakin paikoista menestykseen menneisyydessä luikahtaneet. Miksi ei siis muka nyt?

Paras tapa mobilisoida yhteisön kokonaispotentiaali yhteisen tavoitteen taakse, luoda yhteinen tahto, synnyttää kansalliset talkoot on löytää yhteinen vihollinen. Eikö vain? Lopetetaan siis etsimästä yhteisiä tavoitteita, kun emme sellaisia tässä vauhdilla eriarvoistuvassa ja polarisoituvassa maassa ilmeisesti löydä. Etsitään yhteinen vihollinen.

Vihollinen ei ole EU, ei euro, ei Venäjä, ruotsalaisista tai suomenruotsalaisista nyt puhumattakaan. Vihollinen ovat voimistuvat fundamentalisoituvat ideologiat, Ainoat Oikeat Totuudet, julkisyhteisön kasvava velkataakka, yksinhuoltajaperheiden lisääntyminen ja tulokertymän eriytyminen.

Olemme hyviä kopioimaan jenkkejä. Kaikessa. 
Miksei sitten tässä?

Koepallo vaiko ilmapallo?

Ruotsalaiset ministerit esittivät pohjoismaisen puolustusyhteistyön laajentamista yhteiseen aseistukseen asti. Seuraavaksi taisi ulkoministeri ”suhtautua asiaan myönteisesti” ja todeta, ettei ehdotuksessa ollut oikeastaan mitään uutta ja pieni puolustusministerimme komppasi sanomalla, että näkee mahdolliseksi lähettää Suomen Horneteja tarvittaessa Ruotsin avuksi. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja varoitteli kehottaen panemaan jäitä hattuun ja varapuheenjohtaja antoi ymmärtää olevansa valmis jopa todelliseen puolustusyhteistyöhön. Näin tuo juttu on tainnut kehittyä muutamassa päivässä?

Ainoa, joka tuntui puhuvan asiantuntemuksella, taisi olla Jussi Niinistö?  Ainakin meikäläinen, joka ei tässäkään asiassa ole asiantuntuja ollenkaan on hänen kanssaan pitkälti samaa mieltä. Varsinkin siltä osin, kun hän ehdotti panemaan jäitä hattuun.

Pohjoismainen puolustusyhteistyö tuntuu olevan monelle fantastinen märkä uni, jota ei järkiperusteilla saa kaataa. Ei, vaikka varsin moni Suomessa on vakuuttunut Ruotsin puolustavan maataan vain viimeiseen suomalaiseen asti.  Olen asiasta sinänsä jo riittävästi kirjoittanut, esimerkiksi viimeksi artikkelissa Islantiin vai NATOon – kumpaankin vai ei kumpaakaan. 

Minua kiinnostaa ennemminkin se, miksi Ruotsin ministerit ottavat asian esille juuri nyt? En ole ainakaan havainnut, että maailmantilanne olisi yht´äkkiä niin olennaisesti muuttunut, että heillä olisi syytä kasvaneeseen huoleen, en, vaikka tällä alalla suunnittelujännekin on hyvin pitkä.  Venäjä kyllä varustautuu edelleen ripeästi, mutta yleisesti kai sitä pidetään lähinnä paluuna aiemmalle tasolle? Vai sekö nyt Ruotsia pelottaisi, kun se itse on tietoisesti ajanut armeijansa alas?

Vai voisiko todella olla, että jossain joku porukka todella haluaa pitää huolta siitä, että Suomi saadaan NATOn ja tämä olisi riittävän  pieni askel? Tähän viittaisi hinku saada Hornetit Islannin ilmatilaan NATOn operaatiossa. Kun juttu ei oikein kansalaismielipidettä pelittänyt, herätetään henkiin positiivisempi brändi, Pohjoismainen puolustusyhteistyö. Ja tämä nyt olisi se ”ei väkisin, vaan väsyttämällä” markkinointistrategian uusi muoto? Markkinoinnin kohderyhmänä Suomen natovastaisen falangin lisäksi Venäjä? Vai erityisesti juuri Venäjä? Ja onko edellä mainittu porukka Suomessa, EUssa, NATOssa vai missä?

Entäpä Ruotsin ase- ja sotatarviketeollisuuden tarpeet?  Käsitykseni mukaan maailman suurin ase- ja sotatarvikeviejä per asukas on tälläkin hetkellä juuri Ruotsi. En tiedä miten heillä on viimeaikoina mennyt, mutta ainakaan JAS ei ole mitenkään erityisen hyvin myynyt kansainvälisillä markkinoilla. Uutta JASsia ei kehitellä ilmaiseksi. Horneteista luopuvan Suomen voisi kuvitella olevan tervetullut asiakas. Ja varmaan riittää muutakin, mitä Suomi voisi ostaa, aina AWACSeista alkaen kaiken maailman ohjuksiin ja tutkiin asti.

Tiedä häntä. Mutta toistakin asiaa ihmettelen. Mistä lähtien puolustusvälinehankinnan yhteistyön laajentamisesta yhteiseen puolustusvälineistöön on tullut niin merkityksettömän pieneksi askeleeksi, ettei se sisällä mitään uutta? Niin kai Tuomioja ensikommentissaan totesi? Silloin ei varmasti liittyminen jäsenenä NATOnkaan ainakaan häntä hämmästyttäisi? 

Milloin maahanmuuttajasta tulee suomalainen

ja tuleeko koskaan, meidän syntyperäisten suomalaisten mielestä? Vai syyllistynkö näin ajatellessani rasismiin syntyperäisiä suomalaisia kohtaan? Kuinka suuri osa meistä on vaivautunut moista edes miettimään? Pitäisikö sitä yleensäkään miettiä?

Kysymys heräsi luonnollisesti Umayya Abu-Han­nan alkujaan innoittaman rasismikeskustelun kommenteista. Tarkemmin sanoen tutustuessani päivän Tabloid-Pravdan mielipidekirjoitteluun. Kirjoituksessaan Minulta kysytään jatkuvasti mistä olen kotoisin  eläkeläinen opettaja Michael Fahmy valottaa kokemuksiaan siitä, sitä me suomalaiset katsomme ilmeiseltä ulkomaalaiselta aiheelliseksi kysyä.

Syntyperäisenä suomalaisena kävin aikoinaan vieraskielisen koulun Suomessa. Luokka- ja koulutovereinani oli useita alkujaan maahanmuuttajien lapsia tai lapsenlapsia eri maista, mutta siltä ajalta ei mieleeni muistu varsinaisia maahanmuuttajia. Lienee selvä, että en usko kenenkään pitäneen Suomessa syntyneitä maahanmuuttajien jälkeläisiä muina kuin suomalaisina?

Silloin vahvin indikaatio maahanmuuttajataustasta oli nimi. Sukunimi ja useimmiten myös etunimi. Mutta eivätpä nuo kakarat juurikaan muulla tavalla meistä muista eronneet. Emmekä me muut vaivautuneet kyselemään.

Nyt on toisin. Vahvimpia ovat väri, nimi, vaatetus, suomen kielen taito ja oletettu uskonto (muu kuin kristitty). Niistä aika hoitaa tai voi hoitaa kaiken muun ja samanlaistaa, mutta väri ei lähde edes pesemällä.

Ilmeinen suomalainen small-talkin aihe, ilmeisen ulkomaalaislähtöisen henkilön tavatessaan on kysyä "mistä olet tai perheesi on tai sukusi on" alunperin kotoisin. Kyllä minä, uteliaana ihmisenä kysyn sitä ilmeisiltä suomalaisiltakin, varmaan osin sen vuoksi että asun Helsingissä ja toisaalta siksi, että sukumme yksi haara on Karjalan "evakkoja". Eikä ole tullut mieleenikään, että moisen kysymyksen voisi kokea loukkaavana.

Täytynee parantaa tapojani, varsinkin jos ei-valkoinen suomalainen voi pitää johtopäätöksenä, että ilmeiset suomalaiset olettavat, että ei-valkoinen ei voi olla suomalainen? Mutta onko se ilmeisten suomalaisten valtaosan ajatus?

Täytyy myöntää, että mielestäni on usein positiivisella tavalla hauskaa, kun värillinen lapsi tai aikuinen puhuu puhdasta savon tai vaikkapa karjalan murretta. Silloin myös lähden siitä, erityisesti asiaa ajattelematta, että kyseessä on suomalainen.

Vaan entäpä silloin kun kyseessä on keski-ikäinen murtaen Suomea puhuva ei-valkoinen tai valkoinen, vaikkapa kaupan myyjä? Ajattelenko edes kansalaisuutta? En.

En ainakaan usko ajattelevani, en ainakaan tyyliin "onkohan tuo ihminen suomalainen" tai tyyliin "onkohan tuo ihminen Suomen kansalainen" tai edes tyyliin "onkohan tuolla ihmisellä edes Suomen kaksoiskansalaisuus" .

Auttakaa nyt hyvät ihmiset. Milloin maahanmuuttajasta tulee suomalainen? Suurin osa meistä kun tässä maassa, ja määrittelystä riippuen kaikki olemme maahanmuuttajien jälkeläisiä.

Milloinkaan ei ole liian myöhään...

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion mahdollistanut demokratia saattaa hyvinkin perustua siihen, että tämä Euroopan luoteinen kolkka ei koskaan joutunut kokemaan feodaalisuuden iestä? USAn demokratian synty sillä, että sen juuret pohjautuvat toisaalta "kapinaan" perinteistä eurooppalaista vallanpitoa vastaan ja toisaalta pohjoismaiseen käräjäperinteeseen. Pitäisikö tästä sitten tehdä johtopäätös, että nyt hyvinvointivaltiota purettaessa, demokratia on rapautumassa? Pohjois-Atlantinen yhteiskuntamalli muuttumassa ehkä takaisin feodaaliseen vaiko peräti, kuten I maailmansodan jälkeen, diktatoriseen suuntaan?

Demokratian juurruttaminen yhteiskuntaan, jolla ei ole kokemusta, muistoa tai kulttuurista perintöä mistään demokratiaan liittyvästä, on usein osoittautunut vaikeaksi, kivuliaaksi, jopa mahdottomaksi edes pitkällä aikavälillä. Miksi ihmeessä siis demokratiasta on sen uuden ajan kehdon, USAn toimesta tehty vientituote? Voiko öljy ja kansainvälinen valtapolitiikka olla ainoa syy?

Onko demokratia kuvattavissa pelkästään menettelyinä ja yhteiskunnallisina prosesseina vai missä määrin se on ominut osaksi itseään esimerkiksi nykyisen länsimaisen käsityksen kansainvälisistä ihmisoikeuksista ja muista subjektiivisista ja universaalisista kansalaisvapauksista? Missä määrin niiden pysyvyyteen myös jatkossa voi uskoa, luottaa?

Edellä ihan muutama päässäni pyörimään jäänyt ajatus osallistuttuani Tieteen Päivien eiliseen sessioon otsikolla Demokratian vaikeus. Pienellä tökkäyksellä vanhat marmorikuulat lähtivät taas liikkeelle. Suosittelen.

... oppia uutta.

Uutta muuria rakentamaan

Musulmaanit hyökkää! Miehittäkää puolustusmuurit! Äl´ yli päästä perhanaa!

Ennätyksiä taas rikotaan tuolla Etelä-Euroopassa. Nuorisotyöttömyys, siis alle 25 vuotiaiden työttömyys ylittää jo 50 prosenttia syyskuussa Kreikassa (57,6%) ja marraskuussa Espanjassa (56,5 %).

Kansainvaellusten voimistumista voi odottaa kun työvoiman potentiaalein osa on ilman työtä. Toisena vaihtoehtona on yhteiskunnallisen rauhattomuuden yltyminen ja kolmantena, kuten tapana erityisesti meillä täällä pohjoisessa on ollut, pysyvä syrjäytymiskehitys vauhdittuu. Ja meidän toimintatavoillamme ne kaikki lopulta toteutuvat kerralla, samanaikaisesti.

Noista onkin sitten kiva valita.

Tähän mennessä olemme täällä vanhalla mantereella pyrkineet vain pitämään ulkopuolisen rupusakin muuriemme ulkopuolella. Yleensä kai pyrkijät ovat yrittäneet tänne Pohjois-Afrikasta, Lähi-Idästä tai Arabeista. Sen estämiseen olemme rakentaneet Linnoitus Euroopalle uljaita maahanmuuton estäviä muureja.

Vaan entäs nyt kun Etelä-Eurooppassa alkaa mennä vielä huonommin? Ei Italian, Portugalin eikä Ranskankaan näkymät kovin kummoisia ole. Ja alkaa olla aika ilmeistä, että poliittiset kansankynttilämme eivät epäonnisia strategioitaan muuta, "come hell and high water". Ensimmäisenä näistäkin lähtevät tietysti liikkeelle se osa maahanmuuttajista, jota ei Eurooppaan alun alkaenkaan ole haluttu. Ne Pohjois-Afrikasta, Lähi-Idästä tai Arabeista jo tänne päässeet.

Aloitetaanko uuden muurin rakentaminen sisäiseksi puolustuslinjaksi heti vai vasta vähän myöhemmin? Olisiko summittaisen jokilinjana Rein - Tonava, Atlantilta Mustalle Merelle sopiva? Vai taitettaisiko pohjoiseen jo Wienistä? Ja miten menetellään Puolan kanssa?

Saataisi samalla vähän infrainvestointeja työttömille?

Vihdoin

Helsingin kaupunginhallitus on päättänyt, että Talvisodan kansallinen muistomerkki sijoitetaan Kasarmitorille.

Paikka on ihan hyvä, ehkä jopa erinomainen, joskin ajankohta kovin myöhäinen. Ainakin, jos tällä on tarkoitus kunnioittaa niitä, jotka osa työllään osa elämällään ovat aikaan saaneet sen, että asumme edelleen itsenäisessä Suomessa.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Yhteiskunnassa reduktion aika

Nyt kun hyvinvointipalvelut poistetaan kaikista kunnista  veronmaksajien maksukyvyttömyyden vuoksi, teollisuus on ulkoistettu muille maille koska työntekijöiden palkkataso ei mahdollista kilpailukykyä ja puolustuksemme kestää mahdollista Venäjän hyökkäystä kokonaisen päivän, on hyvää aikaa reflektoida. Miten ihmeessä me jouduimme tänne?

Näinä yltiöliberalistisen globaalin markkinatalouden aikoina, jolloin jopa kansainväliset suuryritykset katsovat olevansa pakotettuja fokusoimaan ja, pysyäkseen kilpailukykyisenä ja tehokkaana, joutuvat ulkoistamaan ja keskittymään siihen osaamisensa omimpaan ydinalueeseen on vielä olemassa toimiala joka elää kuin pellossa.

Lait eivät tällä alalla toimivia sido eivätkä rahat heiltä lopu. Hyviä tarkoituksia ja tarpeita on kiva kehittää, säilyy samalla tatsi todelliseen elämään. Kun oma porukka luo nopeasti joustavat mekanismit ja jatkuvan kehityksen tukiautomaatit, kyseessä ovat supisuomalainen versio Killerapplicationista. Toiminta perustetaan tuilla; investoinnit toteutetaan tuilla, liiketoiminta pyöritetään tuilla ja samalla puolueiden omaisuusmassat sen kun kasvavat mitä erilaisimpien viritysten avulla. Kyllä, kyseessä ovat julkiset tuet, joista puolueet yksin päättävät.

Nuorisosäätiöt, Riihisäätiöt, Kunnon Paikat, Urheiluopistot, Kansalaisopistot, Settlementit, Alkutalot, Kvarteret Victoriat, Kylpylät, Pimeän työn arkistot, ThinkTankit ... luettelosta tulisi loputon. Lakia säätävät puolueet kuppaavat sekä oman toimintansa ylläpitoon että toimintansa holtittomaan laajentamiseen veronmaksajien varoja. Se tuskin on veronmaksajan intressi tai edes puoluerahoituslainsäädännön julkituotu lähtökohta?

Mikä sitten on poliittisten puolueiden ydin-toiminta? Edellisestä päätellen kuppaus, mutta oikeasti toimiminen samanmielisten poliitikkojen vaaliorganisaationa. Aivan, ja siihen PISTE. Sen rahoittamisesta yhteiskunnan varoin puoluesihteerit saivat voimaan lain jo 1967. Sillä piti nimenomaan kustantaa puolueiden osallistuminen vaaleihin. Tuskinpa tässä maastamme vähemmän suosittua lakia on koskaan löytynyt?

Jos ydintoiminta-käsitettä vielä ehdoin tahdoin laajentaa täytyy, voisi kuvitella siihen kuuluvan toimiminen samanmielisten poliitikkojen vertaistukena ja -verkostona. Mutta se on tässä sitten, puolueiden ydintoiminta.

Ydintoimintaan ei kuulu harjoittaa kylpylätoimintaa, sosiaalista rakentamista, konsultointia, ammattiurheilun edistämistä, koulutustoimintaa, tulevaisuus ennakointia ... Se kuuluu yhteiskunnassa muille toimijoille, ja sen on kuuluttava yhteiskunnassa muille toimijoille. Muussa tapauksessa puolueet laativat pelisäännöt itselleen sopivimmiksi ja hankkivat siten ylivoimaisen markkina-aseman. Kuten itse asiassa on tapahtunutkin. Siis sen lisäksi, että ne kuppaavat, ne myös syövät kuormasta ja muodostavat, niillä aloilla joilla toimivat, ylivoimaisen kilpailuedun omaavan keskeisimmän markkinahäirikön.

Kun ajatellaan, että jollain Nuorisosäätiöllä oli muistaakseni 10.000 markan alkupääoma säätiötä vuonna 1961 perustettaessa ja se nyt hallinnoin noin 2500 asuntoa ja sen nettovarallisuus arvioidaan 200 miljoonaksi euroksi ei tarvinne ihmetellä, mistä säätiö on rahansa repinyt. Taulukaupoilla ja seminaareja pitämällä ei tuossa ajassa noin suurta omaisuutta aikaansaada.

Pitää muistaa, että tämä on vain yhden puolueen yhden sektorin koko. Sektoreita kuten nuoriso, vanhukset, syrjäytyneet, naiset, veteraanit, taiteilijat, urheilijat... löytyy yhtä monia kuin mihin mielikuvituksemme antaa tilaa. Ja ehkä maantieteellisesti eri alueilla toimii kullakin omansa? Ja kaikki luvut on vielä kerrattava ainakin kolmella tai neljällä, Kepu, Demarit, Kokikset ja Ruåtsalaiset.

Reduktiolle olisi suuri tarve jo nyt, ennen kuin omaisuudet pakolla palautetaan rahoittajilleen. Ehdotan, että alamme yhdessä ajamaan kansalaisaloitteena sellaisen lain säätämistä, joilla puolueet pakotetaan keskittymään vain ydintehtäväänsä. Samalla puolueiden itselleen suhmuroima tukien koko määrä, korkoineen ja tuottoineen palautetaan yhteiskunnalle yksityistettäväksi.

Näin ainakin avaisimme tien pois sieltä, mihin olemme itsemme ajaneet, täysin siitä riippumatta miten tänne on jouduttu.


PS.

Tämä artikkeli perustuu kommenttiini nimimerkki sivullisen artikkeliin Valtionomaisuus ja reduksionit 27.12.2012.

Eliitti anekaupalla

Vaikean vuoden kynnyksellä väittää Jan Vapaavuori meidän nyt olevan. Sanomallaan hän liittyy siihen hallituspuolueita lähellä olevien julkimoiden ketjuun, joka aivan ilmeisesti pyrkii varustamaan meidät tavikset kaikkeen siihen hirveyteen, mitä meidän pirpsakka johtokaksikkomme päättää meille julistaa hallituksen puolenvälinpysäkin väliaikatarkastelun jälkeen, parin kuukauden kuluttua .

Eikä ole syytä epäillä, etteikö hirveyksiä ole odotettavissa, kun eliittikin on alkanut kilpailla siitä, kenen palkkaa saa ja kuinka paljon alentaa. Ja he sentään edes puhuvat omaistaan, vaikka koko ajan ajattelevat meitä muita. He kyllä osaavat kaikissa tilanteissa pitää huolta itsestään, riippumatta siitä mitä lupailevat.

Minulle sopii, että luopuvat vaikka koko palkastaan ja kaikista tuloistaan. Mieluummin luonnollisesti niin, että siitä on hyötyä yhteiskunnalle esimerkiksi kasvavina verotuloina kuin haittana, saamatta jäävinä verotuloina. Mutta jos tämä ei heille esimerkiksi ideologisista syistä sovi, voivat he puolestani vaikka polttaa rahansa.

Kun vallitsevana tulonjakomallina tähän on ollut "antaa mennä kun kerran mulle/meille tulee" ja tulontekomallina on ollut kaiken pakonomainen ulkoistaminen, yksityistäminen ja myyntivoittojen pikainen tulouttaminen ei näiden kahden Euroopan Mestarin noin 10 miljardin vuosittainen lisälainnanottokaan ole juurikaan uutiskynnystä ylittänyt tai kriisitietoisuutta lisännyt. Nyt alkaa sitten ilmeisesti kansantalouden tilanne olla tosissaan jo niin heikko, ettei edes eliitillä ole muita vaihtoehtoja taivasosuutensa varmistamiseksi kuin anekauppa. Myytävää ei ilmeisesti enää ole ja kirstun pohja näkyy.

Tämä konkreettisena jo viimeistään vuodesta 2008 syksyltä ollut todellisuus, juuri se sama, jonka ei pitänyt vaikuttaa meihin suomalaisiin millään tavalla alkaa ilmeisesti vähitellen herättelemään kansallisen ravintoketjun yläpäässä olevia havaitsemaan, että ilman olennaisia lisäuhrauksia taviksilta ulosmitattavat varat eivät sittenkään riitä. Tarvitaan lisää. Ja mistäpä sitä tässä tilanteessa muualtakaan hakemaan kuin tavisten selkänahasta ja heidän karttuisesta kädestään?

Neljä vuotta on taivasteltu bonuksia, virkoja ja optioita toisilleen jaettu ja keskitytty olemaan kukkona tunkiolla. Sekä kotimaassa että ulkomailla. Nyt vähitellen noitten vuosien, ja itse asiassa jo niitä edeltäneiden vuosien tekemättömät päätökset ja toteutumattomat rakenneuudistukset tulevat mahdottomiksi välttää. Lisäksi niiden kustannukset ovat vuosien myötä kasvaneet ja tekemättömyyden aikana oireet sen kun entisestään sotkeentuneet. Siksipä palkanalennuspuheet ovat lähinnä osoituksena siitä tavasta, jolla eliitti kuvittelee voivansa kansalaisia vielä kusettaa.

Sillä kaikesta huolimatta, meidän keskeisin ongelma ei ole työn puute, ei sen hinta, ei työvoimanpuute, ei ylivelkaantuminen eikä teollisuuden maastamuutto, ei työnantajat eivätkä ay-liike, ei liioin ylisuuret palkat eikä edes kilpailukyvyn puute.

Ongelmamme on kadotettu kansanvaltainen demokratia. Poistetaan sen syyt ja 90 % (hatusta revästynä) kaikista ongelmistamme varsin nopeasti myös poistuu. Jos taas emme perusongelmiin puutu, jos siis keskitymme vain oireisiin ja yritämme ne tai niitä korjailemalla päästä pälkähästä saamme yrittää ihan kuinka kovasti ja kauan tahansa, eikä tilanteemme ainakaan parane.

Myykää enemmän ja Suomi pelastuu!

Tasavallan Presidentin hengessä, jos siis hänen tarkoituksenaan oli parantaa kilpailukykymme aloittamalle esimerkillään palkka-ale, haluan kantaa korteni Suomen tulevaisuuden kekoon. Varmaan Sauli osoitti viestinsä sekä työntekijöille että johtajille? Minä osoitan viestini niille, jotka usein mielletään johdoksi, vaikka tekijöitä ovatkin.

Myykää enemmän. Myykää kalliimmalla. Jos ei onnistu, ette ilmeisesti vain osaa ja olette väärässä hommassa.

Näin ne ongelmat meillä ratkeavat.


PS.

Ehdotan, että Sauli kirjoittaa uuden kirjeen työnantajalleen ja toteaa, että hänen aiempi kirjeensä perustui liian lyhyeen harkintaan. Jos hän haluaa kansakuntaa avittaa hän voisi ennemminkin toivoa, että hänen palkkionsa katsottaisi verotettavaksi tuloksi.


PPS.

Koska ongelmamme eivät valitettavasti ole ihan edellä kuvatun kaltaisen yksinkertaisia ehdotan, että ns. päättäjät pureutuisivat asioiden perussyihin ja korjaisivat ne. (Hehän ovat pitkälti vastuussa asioittemme sotkemisestakin.) Valitettavasti on silloin mentävä kauas.

Nykyinen poliittinen järjestelmämme, puolueparlamentarismi, edellyttää Eduskuntaan yhtä monta edustajaa kuin Suomessa on Eduskuntapuolueita. Kustakin yksi henkilö riittää edustamaan puolueen yhteensä saamien äänien kokonaismäärällä lainsäädäntötyössä.

Nyt Eduskuntapuolueita kai on 8? Nykykäytännön mukaan siis loput noin 190 kansanedustajaa ovat turhaa kulua, rakenteellista painolastia ja täysin ylimääräistä häiriötä aiheuttava rupusakki. Heidät poistamalla ei tarvitse kenenkään enää huolta kantaa "äänestäjän" kuluttajasuojastakaan ja kompromissitkin helpottuvat.

Samoin turhaa kulua ovat selkeä valtaosa Eduskunnan henkilökunnasta, kansanedustajien sihteereistä, -avustajista, vahtimestareista ja siivoojista. Rakennuksista toinen on siis liikaa ja jäljelle jäänyt liian suuri, joten muutto on jäljelle jääneillä edessä joka tapauksessa.

Kokonsa puolesta Mäntyniemi riittää hyvin 8 henkilön kokouksiin, nykyinen asukas voi jatkaa edustamista "omasta kotoa" käsin. Varsinainen Eduskuntatalo voidaan hyvin myydä eniten tarjoavalle ja panna Pikku Parlamentti tarvittaessa vaikka kaupan päälle. Olen ollut havaitsevinani, että Venäjän ja USAn suurlähetystöillä on kasvavia tilantarpeita alueillaan.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/12/viela-meilla-on-mahdollisuuksia.html , mutta ei enää kohta.

Tilanne on toki toinen, jos edellytetään Eduskunnan edustavan kansaa eikä puolueita.

PPPS.

Kaiken maailman pelleilyihin sitä joutuu ikämies vielä joutuu osallistumaan.

Jos Sauli ei tarjottua palkkaa/palkkiota halua, se hänelle sallittakoon. Mielestäni, ja varmasti meidän kaikkien mielestä rahalle löytyy varmasti hyvä käyttö jossain muualla? Jos hän ei halua ottaa palkkaa/palkkiota vastaan ollenkaan, sekin sopii. Jos haluaa maksaa edustamisenkin omista varoistaan, suostun. Ehdotan vastaukseksi Eduskunnan kiitoksia pöytäkirjaan merkittyinä.

Vain insinööri, juristi tai laskentaekonomi on voinut punoa tämän nykyisen palkka-ale teatterin juonen. Yhdessä tai erikseen, putkiaivoja ilmeisesti jokainen. Tai sitten populismissaan Soininkin jo reippaasti ohittanut porukka. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/01/palkka-pois- tekijoilta-lisaa-liksaa.html

Ei meidän ongelmamme ole siinä, että maksamme aikaansaaville tekijöille liikaa. Ongelmamme on, että maksamme palkkaa ja palkkioita niille, josta ei ole mitään hyötyä kellekään, kunhan kustannuksia lisäävät. (Huom: Työttömyystuet, opintotuet, toimeentulotuet, eläkkeet jne. …. eivät ole palkkaa ollenkaan)

Palkka pois tekijöiltä, lisää liksaa turhimoille

Jo on kokiksilla ja demareilla iso paniikki, kun kumpikin vetää ykkösketjunsa sisäistä devalvaatiota esimerkillään vetämään. Sillä, että kummallakaan ei ole edes esimerkin arvoa, ei liene merkitystä? Jos nimittäin Sauli on valmis luopumaan hänen saamastaan lisästä Tarjan jäljiltä on syytä olettaa, että Eero ei jää pekkaa pahemmaksi. Pelleinäkö nämä meitä kansalaisia pitävät? Sotkevat ensin itse hommat ja edellyttävät sitten syyttömät maksumiehiksi?

Mutta varmaan moista teatteria kohta tarvitaan, kun eivät pojat uskalla todellisia ratkaisuja tehdä? Eivätkähän nämä päätökset enää millään tavalla heidän rooteliinsa kuulukaan. Kummankin merkitys (=lisäarvo) Suomen valtiolaivan kippareina on rinnastettavissa "epäonniseen" CostaConcordian kippariin Francesco Schettinoon. Kun ei tiedä mistä koukkaa, ajaa karille.

Näin eläkeläisenä kannatan luonnollisesti kaikkia hyviä aloitteita tulevaisuutemme turvaamiseksi. Jos se edellyttää palkkojen yleistä laskemista, toivotan tempun toki tervetulleeksi, kunhan meidän eläkeläisten jo itsellemme säästämiin eläkkeisiin, siis eläketuloihin ei kajota.

Sen lisäksi, että suuri osa meistä on jo työelämän pienten tai suurempienkin pomojen toimesta, kerran tai parikin putkeen ja lepoon osoitettu on muistettava, että erityisesti nuorisotyöttömyys vaatii ratkaisuja nopeasti. Kun meidän ikäpolvella ehkä vielä oli jonkinlainen käsitys työn tekemisen etiikasta, sitä ei taatusti kehity enää sille osalle nuorisoa - siis alle 35 vuotiaat - jotka eivät ole saaneet tutustua työn merkitykseen tulojen tuojana. Eiväthän he silloin edes koskaan voi oppia ymmärtämään, mikä on toimentulotuen ja työttömyystuen välinen ero.

Ei palkkataso ole meidän ongelmamme, vaan tuottavuutemme.  Meillä maksetaan turhimoille palkkaa ja kuvitellaan hallinnon hoitelevan hommat. Siksi ei meidän tilanteemme ole enää pelkällä palkka-alella ratkaistavissa. Palkat kun eivät ole syy. Kulut suhteessa aikaan saatavaan kansalliseen lisäarvoon sen sijaan ovat. Siksi ei voi kuin toivoa suursiivousta julkisella sektorilla, ns. kolmannella sektorilla ja erityisesti puolue- ja muulla etujärjestösektorilla. Kautta linjan.

Meillä muilla on vielä mahdollisuuksia. Mutta se edellyttää kieltämättä, että poliittinen johtomme alkaisi korjata ongelmien syitä, ei seurauksia.

Vastasyntynyt

Uusi Vuosi ja uudet kujeet. Ja lapsenmieliset uskovat vakaasti kaiken vielä päättyvän hyvin, ellei jopa sitäkin paremmin. Aloitammehan taas puhtaalta pöydältä.

Mikään vanha tai ikävä ei rasita, velat muuttuvat saataviksi ja johtajiltamme löytyy vielä se kauan kateissa ollut. Työtä on tarjolla kaikille, vientiluvut täyttyvät ja maailmassa vallitsee rauha.

Mitä nyt työnantajat vähän nipottavat ja työntekijät vastaan panevat. Siis ideologiat jatkavat tukkanuottasijaan. Mutta aluksi sekin vain rauhoittaa tavallisuudellaan. Hallitus jatkaa ja sen ideologinen johtajuus saa uusia vastuuttomuuden elementtejä. Kasvu kohti täydellisyyttä on hyvässä vauhdissa.

Mikään ei rakenteissa muutu, mitään ei muuteta. Hallintoon ei kajota mutta palvelut poistetaan. Ainostaan valojen sammuttajasta päästään sopimukseen. Se jätetään palvelutaloon yksin jätettyjen vanhusten suoritteeksi, talkoilla. Eipä siis turhia kuluja sieltäkään. Tuottavuus ennen kaikkea.