sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kvartaalitalouden kuva



Osavuosikatsaus (kvartaalikatsaus, tulosjulkistus, lyh. OVK) tarkoittaa yleisimmin pörssinoteeratun yrityksen tulosten ja muun kehityksen raportointia osakkeenomistajille vuoden alusta kolmen kuukauden välein. Pörssinoteeratut yritykset ovat tiedonantovelvollisia, mistä määrätään Suomen laissa ja tarkemmin asetuksissa. Yksi säädöksissä määrätty tiedonantomuoto on kehityksen raportoiminen 3 kuukauden väliajoin. Tästä on syntynyt käsite kvartaalitalous, joka varsinkin poliittisessa kielenkäytössä on alkanut tarkoittaa kaikkea sitä työntekijän kannalta kielteistä, mitä nopeatempoisesta markkinataloudesta seuraa.

Lavennetaanpa hiukan kvartaalia. Muammar Gaddafin kvartaali päättyi. Kvartaalinsa, valtansa 40 vuoden aikana hän siirsi itselleen, perheelleen ja omilleen uskomattoman määrän omaisuutta, osa niistä valuuttana eri maiden pankkitileille, turvasatamiin. Ja kvartaalitalouden hengessä ryöstö vain kasvoi viimeisinä vallassaolon aikoina. Tilaisuus kun tekee varkaan. Aina. Tilaisuuden umpeutuminen tekee kiireen.

Jos pitää paikkansa, että Libyan 6,5 miljoonasta asukkaasta ainakin kolmannes elää köyhyydessä, Muammarin varkaus on hyvin verrattavissa ns. länsimaiden kolonialismin seurauksiin. Maailman väestöstäkin varmasti vähintään tuo yksi kolmannes, ellei peräti kaksi kolmannesta elää absoluuttisessa köyhyydessä. Suurelta osin tuon köyhyyden perussyy on juuri Pohjois-Atlantisten valtioiden kolonialismissa.

Hesarin edellä linkitetyn uutisen mukaan lienee varsin selvää, että sen paremmin Muammar Gaddafin kuin Pohjois-Atlantisten siirtomaaisäntien varastamia rahoja ei tulla täysimääräisinä palauttamaan oikeille omistajilleen. Se kun ei ole tapana, eikä nykyisten omistajien intressissä.

Nykyomistajina kun ovat lähinnä pankit ja muut rahoituslaitokset. Niille isännätön raha istuu hyvin. Heillehän valtiot ovat myöntäneet rahan luomisen monopolin ja he ovat sen myötä myös ottaneet luomiinsa rahoihin ensiyön oikeudet. Omien kvartaaliensa kestoksi. Palautettavaa oikeille omistajille on heilläkin riittämiin.

Täytynee, ihan vaan opintomielessä katsoa TV 2 klo 22. 05 alkava liki parituntinen dokumentti Sisäpiirin homma. Ehkä se antaa elävää lisäväriä sille, minkä jo eliittimme raadollisista himoista tiedämme? Saamme varmasti ainakin hyvän mielen. Taustaksi linkki TalousSanomien Talouskriisi raporttiin.


Ja tässä tarkka kuvaus (77 min) rahasta velkana.

5 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Et ole ihan selvillä Libyasta. Siellä oli Gaddafin aikana Afrikan korkeimpia bruttokansantuotteita. Tulonjakotilastoja minulla ei ole mutta olen ymmärtänyt hyvinvoinnin levinneen aika tasaisesti. Koulutustaso oli korkea. Myös naiset opiskelivat paljon. Terveydenhuoltojärjestelmä oli tasokas mistä oli merkkinä Afrikan korkeimmat eliniän odotteet. Libyalla oli YK:n Human Development Indexissä Afrikan korkeimmat lukemat. Että ihan pelkästään kansan varojen ryöväämistä Gaddafi ei ole voinut harjoittaa kun jotain on jäänyt kansallekin. Libyan luvut ovat eronneet myönteisesti naapurimaista pohjois-Afrikassa. Että kaikissa suhteissa noita pohjois-Afrikan maita ei voi niputtaa yhteen.

Hakki kirjoitti...

IsoIgor

Kun en koskaan elämässäni ole edes Afrikassa käynnyt, olen median tietojen varassa.

Nykyinen arvio Gaddafin "kymmenyksistä" on 140 miljardia. (Se nyt on tässä kokoluokassa yks hailee onko taaloja vai euroja) Samojen tietojen mukaan se on Libyan noin kahden vuoden BKT. Siitä onko se liikaa, sopivasti tai liian vähän voimme taittaa pestä vaikka ikuisuuteen.

Mielestäni se on ryöstö.

Igor kirjoitti...

Saattaa olla että nuo 'kymmenykset' ovat yhtä todellisia kuin aikoinaan Saddam Husseinin ydinaseet.

Igor kirjoitti...

No nyt uutiset jo paljastaa: Libya saa sharia-lainsäädäntöä noudattavan islamilaisen hallintomallin ei suinkaan mitään länsimaista demokratiaa.

"Meni sutta (=Gaddafi) pakoon ja tuli karhu (=sharia) vastaan"

Hakki kirjoitti...

IsoIgor

Onhan se mahdollisesti vielä propagandaa. Eikä sen olemassa oleminen riitä sodan syyksi. Mutta muistaakseni hän sillä asemoituisi nykyajan kolmen suurimman klepton joukkoon. Ohi menisivät vain Mugabe ja Marcos.

Shariaa Välimeren etelärannalla. Déjà vue?