Kulttuuri ei määrää identiteettiämme otsikoi tänään maan ainoa valtakunnallinen kirja-arvostelunsa taloustieteen vuoden 1998 nobelistin, Amartya Sen kirjoittamasta Identity and Violence nimisestä ja nyt suomeksi käännetystä kirjasta. Niin mielenkiintoinen kuin aihe varmaan taloustieteellisesti tai yleisinhimillisesti onkin, minua kiinnostaa enemmän sen toteamuksien soveltuvuus selittävänä tekijänä kansallisen politiikkamme kieroutumiin.
Mielenkiintoni herättivät seuraavat. ”Maailma ei ole mikään kulttuurien kokoelma. Kulttuurit ovat muuttuvia, toisiinsa sekoittuneita ja sisäisesti ristiriitaisia. On edes vaikea päätellä mikä on länsimaista. ” Ja vielä: ”Sen ei siis tarkoita vanhakantaiseen universaalistiseen tapaan, että ihmiset olisivat kaikki pohjimmiltaan samanlaisia. Pikemminkin hän on sitä mieltä, että ihmiset ovat kaikkialla monipuolisesti erilaisia.”
”Kulttuuri” onkin siis vain samanlainen leimakirves kuin ”puolue”, kuvaus joka ”jättää jälkeensä valheellisen ihmiskuvan jossa kulttuuri ja sen takapiruna uskonto määräävät identiteetin? No eipä tässä mitään maata mullistavaa uutta vielä liene? Mutta välvouhkan vaikutuksessa mielestäni on.
Välvouhkaksi Sen antoi esimerkiksi Tony Blairin Britannian, jossa muslimien uskonnollisista johtajista tuli ”islamin maailman virallisia edustajia”. Ja vähitellen huomion keskipiste, joka oli ollut terrorismin pelko ja sen muodostaman uhan hoitaminen alkoi muodostua itsetarkoitukselliseksi ”oikean uskonnon” pönkittämiseksi. ”Ja samalla jäi tekemättä se mitä olisi tullut tehdä: lujittaa kansalaisyhteiskuntaa.”
Onko meillä tapahtunut sama? Välvouhkasta - puolueista - on kasvanut itsetarkoitus, joka keskittyy hoitamaan ”omia oikeita asioitaan” ja samalla puolueet toiminnallaan estävät kansalaisten yhteiskunnan keskeisiksi asioiksi kokemien asioitten hoitamisen? Mieleen tulee auttamatta esimerkiksi puolueiden ripeä toiminta vaali- ja puoluerahoitusasiassa. Puolueet asettivat pikaisesti heitä itseään edustavan työryhmän lakaisemaan näkymättömiin paljastuneet epäkohdat. Säätivät uusia lakeja, jotka jättivät huomioon ottamatta kansalaisten keskeimmät pohteet; politiikan moraalin ja kansalaisten kokemat kansalaisten yhdenvertaisuuden puuttet ja paljastuneet säädettyjen lakien tietoiset rikkomiset.
Suunnitteleepa Tarasti vaali- ja puoluerahoitusta tai Taxell perustuslakeja Braxin tilauksesta, tapahtuu suunnittelu nyt puolueiden tarpeiden pohjalta. Ja suunnitelmat, kuten me tavalliset tossunkuluttajat olemme toistuvasti saaneet havaita, ovat yksin puolueiden tilaustöitä. Niiden vaikutusta sen paremmin kansan talouteen kuin kansalaisten kokemaan tasa-arvokäsitykseen ei tilaajia kiinnosta.