maanantai 30. toukokuuta 2011

Sinimustia ja Mustapaitoja

On korkea aika katsoa totuutta silmiin. 1990-luvulta alkanut ja edelleen syventyvä henkinen ja taloudellinen kaaos on nyt syömässä kansakuntamme perustaa. Syrjäytyminen, työttömyys, irtisanomiset, epävarmuus tulevasta, arvojen ja moraalin häviäminen sekä taloudesta, politiikasta, yhteisöistämme että yksilöistä on tapahtunut tosiasia. 0 0 0. . .


Lennokasta eikö vain? Ja valitettavan totta. Nyt Kokoomusnuoret heittäytyvät Halla-ahon leiriin, persujen ja Suomen Sisun sosiaalidarvinistiselle  linjalle. Nyt aletaan niittää sitä, mitä kolme suurinta puoluetta ovat vähintään viimeisen, lähes parin kymmenen vuoden aikana kylväneet. 


Jos Halla-ahon positiivisen syrjäytymisen käsite hyväksytään yhteiskunnallisen päätöksenteon lähtökohdaksi, ja nyt se jo hyväksytään netin lisäksi ainakin siis kahdessa puolueessa, kyseessä ei ole tasa-arvon toteutuminen. Kyseessä on erilaisuuden kieltäminen. Kaikenlaisen erilaisuuden kieltäminen, minkä milloinkin. Ja sen, kuka on erilainen ja mikä on erilaista määräävät tämän maailman Halla-ahot ja, kun vanhat merkit paikkansa pitävät erityisesti ne puolueet, joita tämän maailman Halla-ahot ja Rydmannit edustavat.


Heidän väitteensä ovat tyypillistä populistista demagogiaa, jolla yhteiskunnan kehitys ja inhimillisyyden vaatimukset jätetään ottamatta huomioon. Tällä perusteella vain vahvimmat ja voimakkaimmat omaavat elämisen oikeuden, koska ne, jotka päättävät katsovansa olevansa juuri vahvimpia ja voimakkaimpia. Tuomittakoon siis samalla veroprogressio, kaikki valtion ja EUn erityistuet syrjäkylien ylläpitämiseksi, vammaisten, vanhusten, lasten erityiskohtelu, toimeentulotuet, uskonnonopetus, kehitysvammaisten tuki, kerjäläiset kadulla, mustalaiset. juutalaiset, somalit, roomalaiskatoliset...  


Miten taas tämäkin johtaa ajattelemaan Euroopan kehitystä 1920-1930-luvulla? Ihmekö sitten, jos Eurooppa pelkää kansallissosialistisen populismin reinkarnaation alkavan juuri täältä Suomesta? Olihan meillä sama porukka jo lähellä päästä valtaan I tasavallan aikana. Silloinkin ensin osana, sitten vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa. Oli IKL, AKS, Finnisches Freiwilligen-Bataillon der Waffen-SS. Oli Sinimustia ja Mustapaitoja. Tunnetuin seurauksin.  Onko tämä kaikki taas edessä? Tähänkö tämä hulluus taas päätyy?


Ymmärsivätköhän Kehittyvien Maakuntien Suomi ja ne 41 "vastuullisten puolueitten" kansanedustajaa, joista osa vielä hallituksen ministereitä, minkä pullon hengen he päästivätkän vapaaksi venkoillessaan Vanhasen II hallituksen vaalirahaskandaalin kanssa?


Positiivista syrjintää ei ole olemassa. Sen nimi on inhimillisyys. Annetaan sille tilaa. Se on tukehtumassa.


 


 


 

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tilaus Kepukonservarvatismille eli IKL:lle jolla ovat saavutetut edut puolustettavana.

hakki kirjoitti...

Anonyymi

En oikein ymmärrä kommenttiasi. Antaisin arvoa sille jos vaivautuisit hiukan täsmentämään mitä tarkoitat.

Heikki Lindfors kirjoitti...

Oikein hyvä kirjoitus. Todella etovaa tällainen populismi Kokoomusnuorten edustajalta.

Minusta Rydman yrittää nostaa omaa nimeään esiin tällaisilla populistisilla lausunnoilla. Mikä luultavasti toimii, saihan hän jonkin verran kannatusta eduskuntavaaleissa. Samalla hän kuitenkin kaventaa puolueen tulevaa kannatuspohjaa karkottamalla lievempiä mielipiteitä omaavia nuoria.

mallipoisto kirjoitti...

hakki hyvä!

Minäkin olen varovainen sanakäänteissäni, mutta kysyisin yhtä asiaa sinulta hakki hyvä:
Uutisoinnissa on käytetty erittäin varovasti termiä "positiivien syrjintä" maamme kieliasioista puhuttaessa. Kuulema ruotsinkielisillä korkeakouluihin pyrkijöillä on kiintiöt, joten he pääsevät sinne alemmilla pisteillä kuin suomenkieliset. Onko näin? Eivät kai he ole ainakaan suomenkielisiä tyhmempiä?)))...

-ok- kirjoitti...

Pohjimmiltaan kyse on vain siitä, että työtä ei riitä kaikille. Suomalaisnuoret haluavat työtä - mutta eivät saa. Opiskelijat tietävät tilanteen, ja ovat huolissaan omasta tulevaisuudestaan. Kukaan ei halua jäädä sosiaaliturvan varaan, eikä asunnottomaksikaan.

Avoimuus olisi hyvä keino ehkäistä mahdollisesti itävää vihamielisyyttä. Nyt on vain epämääräisiä oletuksia siitä, että jotain toista kansalaisuutta edustava saa helpommin työn, asunnon tai paremman toimeentulon kuin syntyperäiset suomalaisnuoret. Nuoret ymmärtävät, että vanhempien työllään ansaitsemat verorahat menevät muiden hyödyksi ja että työpaikat ja niiden myötä mahdollisuus rakentaa omaa tulevaisuuttaan, menee myös muiden hyödyksi.

Kyse ei ole kansallisuuksista, vaan siitä, että valtiovalta ohittaa nuorten hädän omasta tulevaisuudestaan aivan samalla tavoin kuin se on ohittanut aiemmin aikuisten työttömien hädän.

Tärkeintä kysymystä -työllisyyttä- ei edes yritetä ratkaista, teroitetaan vain keppejä erityisesti nuorten tilanteen vaikeuttamiseksi.

Opintotukiehtojen kiristäminen todennäköisesti lisää entisestään suuria mielenterveysongelmalukuja opiskelijoiden keskuudessa. Sosiaaliturvan puolittaminen saattaa lisätä rikollisuutta opiskelemaan kykenemättömien nuorten keskuudessa. Viime vuonna suurtyönantajilta katosi 12 000 työpaikkaa, siitä huolimatta, että samaisilta yrityksilta poistettiin kelamaksut työpaikkojen säilyttämiseksi. Johtajiston palkkoja korotettiin - vähintä, mitä nyt pitäisi tehdä, olisi laittaa kelamaksut takautuvasti maksuun.

Ongelma ei ole maahanmuutto. Ongelma on nuorten ja aikuisten työllisyyskysymysten kylmäkiskoinen ja välinpitämätön ohittaminen.

hakki kirjoitti...

Heikki Lindfors, kiitti kiitoksista. Tätä herkkua harvoin tarjotaan.

Mielestäni käytös on etovaa keneltä tahansa. Sen sijaan IKLn ja Kokoomuksen ideologiseen erottamiseen tarvittiin aikoinaan peräti Paasikivi. Nyt hänen kaltaistaan ei taida olla tarjolla?

Valitan, mielestäni jokaisen ehdokkaan tulisi olla liikkeellä omillaan. Ja Rydmannin lausunto osoittaa, että hän...? Ehdokas on meillä itseisarvo, ei puolue. Siis perustuslain mukaan pitäisi olla. Vaan...?

Anonyymi kirjoitti...

Keskustaan vaalituloksen jälkeen vielä jääneet maaseutuporvarit tukien rapautuessa ja leikkautuessa radikalisoituu. Edustajikseen he valitsevat jatkossa vain ne joilla itsellään ovat saavutetut edut ja suvulle kähmityt oikeudet puolustettavanaan.
Tällä oletuksella Keskustaan jääneen rupusakin kuihtuminen on selviö.

Pääosa Keskustan oikeasta laidasta siirtyi jo syksyn 2010 aikana Kokoomukseen.

Menneisyyden haamu - tiedetään, että Yleispuolue Kokoomuksen kanssa tehty yhteistyö asemoi jatkossa persuilla köyhdytetyn maaseutuporvariston oikeiston köyhtyväksi radikaaliksi äärilaidaksi joka jo puhuu itsestään monikossa.
Musta paita - me. Paavo, Mauri ja Mari pohtivat asiaa.

Käyt isäntien kokouksessa kuulet oikeat luvut ja marssin hyräilyn.

hakki kirjoitti...

mallipoisto

Käsitykseni mukaan kiintiöt, joilla pyritään turvaamaan vähemmistökieltä äidinkielenään puhuvien mahdollisuus turvata opiskelumahdollisuudet, ovat olemassa. Ja itsekin, itse asiaa niitä kannatan. Mutta on mahdollista, että aika on ajanut niiden ohi siten, että ne nyt ohjaavat valtaväestön ajattelemattomat elementit ajattelemaan, ettei niiden tarkoitus enää ole turvata vähemmistön oikeuksia vaan sementoida vähemmistön etuoikeudet.

Siksi mm. ns. pakkoruotsin tarpeellisuudesta koko maassa, olisi syytä käydä kriittinen keskustelu. Liian moni nuori ilmeisesti sysäytyy syrjäytymiskierteeseen osittain siksi, että omaa kyvyttömyyden/haluttomuuden/vastenmielisyyden kieltä opetella? Eikä kielessä sinänsä enää ole samaa "kansainvälisyyden" hyötyä kuin joskus ennen.

Kysymykseen tyhmyydestä en oikein osaa vastata. Eiköhän siltä osin sekä suomea että ruotsia äidinkielenään puhuvat asetu ryhmissään hyvin samanlaiseen Gaussin käyrään?

hakki kirjoitti...

-ok-

Iästäsi minulla ei ole tietoa. Mutta ihan asiaa mielestäni puhut. "Ongelma on nuorten ja aikuisten työllisyyskysymysten kylmäkiskoinen ja välinpitämätön ohittaminen." Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.

Erityisen ilahtunut olen sanomastasi: "Kyse ei ole kansallisuuksista, vaan siitä, että valtiovalta ohittaa nuorten hädän omasta tulevaisuudestaan aivan samalla tavoin kuin se on ohittanut aiemmin aikuisten työttömien hädän" sillä juuri siitä on minunkin mielestäni kysymys.

Mutta ei taida työllisyys olla ihan helpoimpia ratkaistavia? Varsinkaan poliitikoille, joilla ei omakohtaista kokemusta ns. oikeasta työstä edes ole.

hakki kirjoitti...

Anonyymi

Ja kun "Pääosa Keskustan oikeasta laidasta siirtyi jo syksyn 2010 aikana Kokoomukseen" taisivat pelotellut vasemman laidan kepulit siirtyä persuihin?

Paavo ja Mauri ovat varmasti vaihtamassa paitaa. Tarvittaessa. Siis silloin kun oma palli heiluu. Mari taitaa heittäytyä kaupunkilaiseksi viherpiipertäjäksi? He eivät tarvitse paitaa välttämättä ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vaaka tarvitsee kehonkielen.

Anonyymi kirjoitti...

ja MMM saa puolet haaveista

hurjimuskeli kirjoitti...

Eagles, rakensit oman olkikukon ja hyökkäsit sitä vastaan.

Ei kukaan ole erilaisuutta kieltämässä. Näytä viite, missä niin halutaan jos pystyt. Jos et löydä, niin harjoittele vielä sisälukutaitoa ja luetun ymmärtämistä, kiitos.

hakki kirjoitti...

hurjimuskeli

Ilmeisesti et osa sen paremmin lukea Halla-ahon tekstejä kuin hänen porukkansa uhoa?

Ole hyvä.

Kapteeni kirjoitti...

Hakki,

Haluaisin nähdä Marin ilman paitaa. Jos sen uskaltaa tehdä, saa ainakin ääneni. Tässä lupauksessa kuitenkaan liene suurta toteuttamisen riskiä.

Moni kommentoija puhui asiaa, mutta muutaman sivuhuomautuksen haluaisin tehdä:

Toisin kuin kuvitellaan, ruotsin kiintiöt eivät ole VAIN syntyperäisille suomenruotsalaisille tarkoitettuja vaan niitä voivat hyödyntää kaikki, jotka osaavat toista kotimaista riittävän hyvin. Niiden tavoitteena on taata riittävä skandinaavisen kielen osaaminen yritysmaailmassa ja hallinnossa. Pisterajat määräytyvät hakijamäärän, ei kielen mukaan. Jos ruotsinkielisiin kiintiöihin hakisi enemmän, rajat olisivat jopa korkeampia kuin suomenkielisillä, siksi vähän noita kiintiöpaikkoja on.

Vertailuna mainittakoon, että eri ammattikorkeakoulujen englanninkielisten ohjelmien sisäänpääsyvaatimukset ovat keskimäärin puolet suomen- ja ruotsinkielisten ohjelmien vastaavista, ja joissakin ohjelmissa riittää 10 % suomenkielisiltä vaadittavasta osaamisesta. Ohjelmiin voivat hakea myös suomalaiset, joilla on riittävä englannin kielen taito, mikä kaikilla ylioppilailla pitäisi olla, mutta silti ammattikorkeat joutuvat haalimaan niihin väkeä Kiinaa ja Ghanaa myöten saadakseen kurssit täyteen.

Tässäkin hakurajat nousisivat, mistä hyötyisivät sekä koulu että opiskelijat, jos sinne hakisivat myös suomalaiset sen sijaan, että valittavat nyt koulutuspaikkojen menemistä hurreille ja ulkomaalaisille.

Itsestä se on kiinni, ei muista.

hakki kirjoitti...

Kapteeni

Kiitti kommentista. Ja erityisesti se lisänäkökohta, että tavoitteena on taata riittävä skandinaavisen kielen osaaminen yritysmaailmassa ja hallinnossa. Ja tuo "Pisterajat määräytyvät hakijamäärän, ei kielen mukaan." taitaa olla vieläkin olennaisempi tieto, koskiessaan muitakin kieliä.

Mutta ruotsinkieliset opinahjot tuskin olisivat niitä ihan ensisijaisia, ruotsifobiaa sairastavan opiskelijan toivelistalla? Josko heistä enemmistö on edes opiskelijoita?

ToBe kirjoitti...

Kokoomusnuoret ovat aina ampuneet itseään nilkkaan.Ensin Ike Kanervan aikana suomettumalla ja rynnimällä kremlin suosikkijonoon.Nyt säälittävää matkimista ja seurailua.Vastuunkantajien aika taitaaa olla ohi.Suurinta sankaruutta on jättää asiat hoitamatta ja hunningolle.Jos nyt tapahtuu se miltä näyttää eli jopa Kokkarit kyllästyvät yrittämään niin mitä meille on kohta tarjolla.
Nokian kurssi sen jo sanoi...kylmää kyytiä ja se ei tarkoita silloin asioiden hoitamista yhdessä, vaan gallupsuosion metsästystä silläkin uhalla, että saamme demokratian tilalle vielä nykyistä kaameampaa harvainvaltaa.Soini odottaa.Onko Soinilla visiot vuoden 1933 keväästä? Sanoi aika ovelasti, että hänellä on visio missä Persut on ja pysyy suurena puolueena jatkossakin.Aivankuin eräs A.Hitler hänelle kelpaa päättäjän posti, vasta kun hän itse saa päättää mistä päätetään.
Kuten A.Hitler aikoinaan sanoi:"On oikein että juuri kansa kärsii, koska juuri kansa on johtajansa valinnut!"

hakki kirjoitti...

OrNot

Mutta aivan samoin kuin persut edustavat saman vietin toteutumaa kuin taistolaiset aikoinaan, ihan sama tilanne on kokisnuorissa. Nuoruuden innolla uskotaan ehdottomuuksiin ja seurataan trendiä. Suurinta trendiä on saada kohtuuton liksa olemattomasta panoksesta. Mieluiten tekemättä mitään. Miten se Waltarin Sinuhe totesikaan? "Näin on aina ollut ja ...."?

Perhana. Tuon olin unohtanut: "On oikein että juuri kansa kärsii, koska juuri kansa on johtajansa valinnut!" Niin hän taisi sanoa. 1944 lopulla tai 1945 alussa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä kotitalouksien velkaantuminen..

hakki kirjoitti...

Anonyymi

Sehän on vain osa kansakunnan kokonaisvelasta, joka tulee maksuun.

ToBe kirjoitti...

Hakki...kyllä se Aatu aloitti tuon mantransa jo silloin kun massapommitukset levitti Saksan kaupunkeja maan tasalle.
Olihan se joku selitys että sai edes itse unenpäästä kiinni.
Jotenkin tuntuu, että historia toistaa sittenkin itseään.Se saa uuden ajanmukaisne muodon, mutta aina pitää olla joku Pajamäki tai muu totuuden torvi joka uskoo itse oman asiansa oikeudenmukaisuuteen ja saa muut toistamaan itseään papukaijan lailla.
Kun "Ahne sukupolvi" oli lanseerratti se muuttui todeksi vaikka koko jutussa ei ole päätä ei häntää.Se on käyttökelpoinen, mutta onneksi porukka ei ole ihan niin tyhmää että se antaisi aihetta äänestää.Halla Aho on omilla puolitotuuksillaan saavuttanut paljon enemmän.Päässyt jopa eduskuntaan.Viha on vahva voimavara ja aina se järjen voittaa.Kateus on se toinen jolla pääsee pitkälle.
Kun löytää syyllliset kaikkeen pahaa jostain kannattajiensa ulkopuolelta on helppo nousta politiikassa.Sitten jauhetaan sitä dogmia.Missä EU- siellä ongelma jne.Missä Soini-siellä lööppi.Missä Halla Aho-siellä vastapuolen v...tus.
Missä Hakkarainen-siellä naurunremakka.Missä Kepulainen-siellä ryppyinen otsa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Paskat minä Ahneesta sukupolvesta välitän. Itse kun tiedän paremmin. Ihan kokemuksen perusteella. Ihan samanlainen kuin muutkin jollain tavalla poikkeavat. Erilaiset.

Papukaijoja maailmassa piisaa. Ja historia taitaa todella toistaa itseään. Joten ei papukaijatkaan paljoa opi. Vietit ajaa yli.