torstai 23. syyskuuta 2010

Ministerin keittiönpöydällä

 



 


Kyllä laki määrätyin edellyttää ministrerin ilmoittamaan myös muun lähipiirin, ml. miehen omistuksen aiheuttamasta sidonnaisuudesta, jotta esteellisyys voitaisi arvioida. Ja ympäristöministerin vaikutus kaivosteollisuuden toimintaedellytyksiin on liiankin ilmeinen.


Perustuslaki:


63 §
Ministerin sidonnaisuudet
Valtioneuvoston jäsen ei saa ministeriaikanaan hoitaa julkista virkaa eikä sellaista muuta tehtävää, joka voi haitata ministerin tehtävien hoitamista tai vaarantaa luottamusta hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä.
Ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja
muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä.


Finlexistä Ministerien sidonnaisuuksista


"Ilmoitusvelvollisuuden piirissä olisivat ensi vaiheessa ainakin seuraavat sidonnaisuudet:

1) osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä;

2) elinkeinon ja ammatin harjoittaminen (esim. yrityksen nimi ja toimiala);

3) muut merkittävät tulolähteet;

4) velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste;

5) luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä; sekä

6) kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät.

.. Ilmoitusvelvollisuus koskisi lähtökohtaisesti ministerin omia sidonnaisuuksia.
Joissakin tapauksissa esimerkiksi ministerin perheenjäsenten omistukset voivat kuitenkin aiheuttaa myös ministerille itselleen sen laatuisen sidonnaisuuden kuin säännöksessä tarkoitetaan, jolloin myös ne saattavat tulla ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Tältä osin ilmoitusvelvollisuuden ala tulee ratkaistavaksi tapauskohtaisesti.


Kun kyse on perheen olennaisesta omaisuuden kasvusta alkuperäiseen (2008) ilmoitukseen verrattuna;


VALTIONEUVOSTON JÄSENEN ILMOITUS (PL 63 §)
Ministeri: Paula Lehtomäki
SIDONNAISUUDET KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA:
Osakeomistukset ja muut omistukset yrityksissä:
Basware 15kpl
MUUTOS: EQ Online 100kpl myyty
Nokia 80kpl
Telia Sonera 119kpl
MUUTOS: Marimekko 200 kpl
MUUTOS: Outotec Oyj 250 kpl
MUUTOS: Wärtsilä 200 kpl
Elinkeinon ja ammatin harjoittaminen - yrityksen nimi ja toimiala:
-
Muu merkittävä varallisuus kuten kiinteä omaisuus:
MUUTOS: Asuinkiinteistö Helsingissä Sipoossa yhdessä puolison kanssa
Muut merkittävät tulolähteet:
-
Velkojen ja muiden taloudellisten vastuiden suuruusluokka ja peruste - myös kolmannen
tahon puolesta annetut sitoumukset:
MUUTOS: Asuntovelka/Sampo –pankki, 93 800 euroa
Luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä:
Suomen Keskusta rp:n varapuheenjohtaja
Vuokatin Säätiön hallituksen jäsen
Kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät:
---
Muut merkittävät sidonnaisuudet:
---
Pidättäydyn ministeriaikanani hoitamasta seuraavia tehtäviä:


pitäisi rahoitusta varmasti tarkastella myös miehen tulojen ja toiminnan kannalta. Siis jos halutaan selvittää onko miehen tuloilla yleensä ollut mahdollisuus hankkia nuo mainitut osakkeet? Mutta itse jääviysarviointiin sillä tuskin on suurta merkitystä?


Merkitystä jääviyden syntymisen ja ilmoitusvelvollisuuden sekä erityisesti Lehtomäen uskottavuuden kannalta on myös osakkeiden hankinta- ja ilmoitusajankohta. Lehtitietojen perusteella osakkeet on hankittu tammi-helmikuussa 2010 mutta ilmoitettu nyt, puoli vuotta myöhemmin.


Siitä kuinka perusteltua ministerin tuohtuminen tässä asiassa on, voi kukin tehdän arvioita esimerkiksi hänen lyhyestä käsittelyhistoriasta tässäkin blogistossa:


http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10079/roistot-hapeapaaluun



http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/19766/suomen-erityispanos-itameren-suojeluun



http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10076/kenesta-uusi-paaministeri-ja-laajennettuna



Sen sijaan, jos halutaa laajentaa puoluepukareiden ja hallinnon kytkösten tarkastelua, voi Googlaamalla todeta todennäköisen puolison toiminta julkishallinnon, eli Hanselin kanssa yhteistyössä, maahantuonnin puitteissa toimivan suomalaisen perheyrityksen myyntipäällikön ominaisuudessa. Ainakin tämä puolison nimellä varustettu henkilö on ilmeisesti myös toiminut menestyksellä kilpailutustilanteessa Helsingin kaupungin hankintakeskuksen tilauksesta taisteltaessa.



http://www.dgmarket.com/tenders/np-notice.do~2530307


Mutta tässähän ei varmaan ole mitään kummallista. Täytyyhän meidän jokaisen jollain tavalla elättää kasvava perheemme.


Sen sijaan kummallista on joidenkin sijoittakina esiintyvien tuohtumus siitä, että Paula Lehtomäen virkatoimien esteellisyys kyseenalaistetaan.


http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=166425&start=30&tstart=0


Ja kaikkeahan voi perustella. Mutta lakia, jopa lain henkeä kai pitäisi ministerinkin noudattaa? Vaikkei se olekaan Maan Tapa. Vaikka monen kansalaisen mielestä pitäisi olla.


 


PS.


Keskustelua tämän asiaryhmän ympärillä kannattaa varmaan jatkaa. Keittiönpöydällä ja mediassakin.

12 kommenttia:

Ptkän linjan mies kirjoitti...

Käsittäkseni PL itse ilmoitti perheen omaisuudesta. SIIS IHAN ITSE. Talvivaara on todella merkittävä SUOMELLE. Se on tarvinnut pääomia investointeihin. Se on kaivoksista ympäristöystävällisimpiä, koska sen tuotantoprosessi on täysin uusi - biologinen. Uskoakseni PL ilmoittaa esteellisyytensä, jos Talvivaaran asioita vielä on esillä ministeriössä. Talvivaaran luvat on käsitelty jo iät ja ajat sitten.

Nyt media iski kyllä aivan vikakohteeseen. Riippumatta siitä miten ko. pääoma on hankittu, on se SIJOITETTU SUOMALASEEN TYÖHÖN JA TUOTANTOON. Sijoittaivatpa nuo kaikki
kelmit varansa SUOMALASEEN TYÖHÖN JA TUOTANTOON, niin voi antaa anteeksi paljon. Tämähän pitäisi olla maan tapa. Jos lahjat ja lahjukset käytetään juhliin, omien äänien keruuseen tai pistetään Sveitsiin tahi Cayman saarille, on se tuotava esiin.

hakki kirjoitti...

PLM

Talvivaara on todella merkittävä Suomelle. Prosessin ympäristöystävällisyyteen en osaa ottaa kantaa. Mutta muistan kuulleeni ihmisten aiemmista biologisista kokeiluista ja niiden korjaamattomista haittavaikutuksista, joita ei huomattu, tai edes mietitty kun päätöstä tehtiin. MM. tunnetussa kaivosmaassa, Australiassa. Mutta se ei liity tähän asiaan, vaikka kieltämättä hieman huolestuttaa.

Merkittävämpää kuin mikään yksittäinen tuotantolaitos on Suomelle perinteisesti ollut usko lakiin, tasapuolisen laillisuuden ylläpitämiseen, oikeudenmukaisuuden toteutumiseen yhteiskunnassa. Ne on kirjattu perustuslakiin, jota poliitikot rikkovat nykyään sillä nopeudella, ettei perässä pysy.

Ei perustuslaissa puhuta Talvivaarasta mitään.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Pitää vielä palata noihin esteellisyyksiin. Olet aiemminkin joskus puuttunut sidoksiin. Omistusta paljon vaarallisempia ovat luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä,sekä kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät.

Näiden kanavien kautta hankitaan usein se maallinen hyvä ja omaa egoa pönkittävä henkinen orgasmi, joiden vuoksi valtaa haalitaan. JOS ja JOS näin hankittu pääoma suunnataan MAAN KANNALTA TÄRKEISIIN ASIOIHIN on se aivan oikein. Jos ei niin tuomittakoon. Oman omaisuuden koplaukset ovat tuomittavia. Jos varat meni niin ne meni. Kyllä veronmaksajat aina maksaa.

hakki kirjoitti...

PLM

"Omistusta paljon vaarallisempia ovat luottamus- ja hallintotehtävät yrityksissä ja yhteisöissä,sekä kuntien ja muiden julkisyhteisöjen luottamustehtävät." Tiedä nyt tuosta? Riippuu varmaan tilanteesta ja siitä, mikä itse kunkin mielestä on maan kannalta tärkeää? Siitä tuntuu olevan vallalla kovin erilaisia käsityksiä esimerkiksi "Kehä III" molemmin puolin.

Miten muuten suhtaudut juutalaisilta natsisaksan toimesta "laillisesti" ryöstetyn kullan käyttämiseen maan kannalta tärkeällä tavalla?

Mutta periaatteessa olemme varmaan samaa mieltä asiasta.

GranpaIgor kirjoitti...

Kärjistän hiukan: Pitkän linjan miehen kirjoituksista ei selviä ainakaan ihan selvästi kannattaisiko hän sellaista linjaa ettei lakien noudattaminen niin hirveän tärkeää ole jos on kyse "maan kannalta tärkeistä asioista" ja "sijoittamisesta suomalaiseen työhön ja tuotantoon". Tuskin hän sitä tarkoitti.

Ajatus että joku yhteiskunnan jalo 'yleinen etu' oikeuttaisi lievään lain noudattamatta jättämiseenkin tai yksilöiden oikeuksien polkemiseenkin kuulostaa kuitenkin tutulta. Olen tuollaisia painotuksia kuullut Suomessakin.

Hakkin siteeraukset perustuslaista olivat oivallisia löytöjä. Kiitos niistä.

Mutta yhdyn Hakkin lopputoteamukseen "Mutta periaatteessa olemme varmaan samaa mieltä asiasta."

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Ainoan Oikean Totuuden papisto ei tarvitse kotimaata. He ovat maailmankansalaisia. Mutta toivottavasti heidänkään ääriaineksensa eivät pääse taas valtaan. Siitä merkkejä näkyy jo ympäri Euroopan.

Ptkän linjan mies kirjoitti...

Laki on laki ja sitä pitää noudattaa. Lain yläpuolelle ovat nousseet sitä luovat ja käyttävät poliitikot. Jos politiikolla on jonkilainen omatuntunto niin hän luultavasti pyrkii tekemään oikein. Paasikivi aikoinaan katsoi maan edun ylittävän politiikkojen pelin demokratian ja itsenäisyyden väärinkäytöksi. On - vielä - onnemme että he eivät käyttä lakeja kuten Saksa 30-luvulla tahi rauhaa rakastava naapurimme.

Laissakin on lieventäviä asianhaaroja, joten maan kannalta ja kotimainen työ ovat mielestäni juuri näitä rikosta lieventäviä seikkoja. Kansallissosialismin teot eivät olleet maan kannalta mitenkään tärkeitä. Tästä voinemme olla yksimielisiä.

Pointti johon tähtään on se, että mitä kaikkea muuta ja muilla on piilossa. Epäilen ja uskokin vahvasti että useilla muilla on paljon suurempia perustuslain ja jopa muidenkin lakien "ohituksia" taustallaan.

En tiedä selvensikö tämä kantaani, mutta kärjistääkseni ajatustani kiteytän sen seuraavaan ajatukseen. On tarpeetonta nostaa p-sta yksi kikkare esille, kun koko läjä on samaa tavaraa.

hakki kirjoitti...

PLM

Emme kai voi lain tulkinnassa hyväksyä ajatusta, että "useilla muilla on paljon suurempia perustuslain ja jopa muidenkin lakien "ohituksia" taustallaan." (Näin varmaan kyllä on, mutta siitä huolimatta)

Samalla voisimme hyväksyä, että lakia tuntematon voi sitä hyväksytysti rikkoa. Eikä sekään, kuin ehkä joissain hyvin harvoissa poikkeustilamteissa voi olla edes lieventävä asianhaara. (vaikka varmaan pitäisi?) Kansalaisen edellytetään tuntevan lait. Kai sitä pitää odottaa ministeriltä, kansanedustajalta tai heidän avustajiltaan?

Sen pankakasan voi siirtää oikeaan paikkaan vain kikkare tai pala tai kuorma kerrallaan. Liian iso se on jo "kerralla kuntoon" ajattelulle.

GranpaIgor kirjoitti...

PLM: En ole missän nimessä kansallissosialismin kannattaja. Mutta en ole kanssasi samaa mieltäkään kaiken kansallisosialismin aikan tehdyn hyödyttömyydestä maan kannalta..

Samaa mieltä olen että siellä oli laki kaikille moraalittomuuksillekin. Lakiperusta oli ajettu äärimilleen. Eli jos ajatellaan lakien tiukaa noudattamista niin tottahan toki kansallissosialistinen Saksa oli lakia noudattava valtio. En kuitenkaan sano oikeusvaltio.

Mutta siellä oli myös yllättäviä asioita. Esimerkki tuollaisesta yleisestä edusta oli työllisyys - maan kannalta tärkeä asia ja oman maan työn ja tuotannon kannalta tärkeä. Kysy vaan tämän päivän työttimältä kansanjoukoilta mitä se olisi valmis hyväksymään jos kaikilla olisi töitä!

Nettikeskusteluissa käytetään usein Hitler-kortiksi nimettyä sääntöä
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#godwin
ja se usein kuvaa keskustelun siirtymistä uusiin sfääreihin. Omalta osaltani en enää kommentoi enempää.

hakki kirjoitti...

Kun uutisblogissa eilen käsiteltiin samaa asiaa laitan tähän linkin.

http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/20308/kotimainen-omistus-kunniaan

Samalla näkyviin keskustelussa esitetyn, mielestäni ministerin toiminnan arvioinnin arviointiin liittyvän keskeisimmän kysymyksen, kissa joka olisi nostettava pöydälle. Ja selvittää.

"Siis: perheeseen on ostettu Talvivaaran osakkeita aikana, jolloin perheessä on tiedetty Talvivaaran toiminnasta enemmän kuin markkinoilla on yleisesti ollut tiedossa. Kysymys siis on se, onko Lehtomäki ollut sisäpiiriläinen ja hyödyntänyt sisäpiiritietoa?

arina kirjoitti...

Talvivaaran kaivohanke ei ollut yksin Sotkamon kunnan asia. Kaikki lähialueen kunnat oli otettu mukaan ja valjastettu eri tavoin vastaamaan mm. työntekijöiden arkisista tarpeista, asumisesta, kouluista, terveydenhuollosta jne. Kyllä asiasta tiedettiin aivan samalla tavalla myös Kuhmon kunnallispoliittisissä piireissä ja kunnassa.
Kaiken tuon lisäksi ne alaikäisten lasten osakkeet? Ehdottomasti asia pitäisi viranomaisten ottaa tutkittavaksi ilman, että jonklun rivikansalaisen pitäisi tehdä kantelu. Mitä virkaa sitten esim. kanslerilla tai valtionsyyttäjällkä on, jos eivät näinkin selvissä asilissa toimi.

hakki kirjoitti...

arina

Saavat kanslerit ja valtionsyyttäjät toimia itsenäisesti vain silloin jos tappouhkauksia kohdistetaan ministereihin? Siitä päätellen mitä ja miten keskustelupalstoilla näitä käsitellään, täytyy varmaan poliisin vahvistamisen lisäksi vahvistaa kanslerin ja valtionsyyttäjienkin resursseja.

Politbyrokraattisesta eliitistämme on tullut ilmassa irrallaan leijuva huippu.