Taloussanomien mukaan "Optiot toivat kateuden Nokiaan”. Ja minä väitän, että se rantautui moniin muihinkin suomalaisiin yhteisöihin. Ideologinen puhdasoppisuus ”amerikkalaisunelman” toimivuudesta myös Suomessa hoitaa loput. Enkä todellakaan tarkoita yksin yrityksiä vaan kaikkia suomalaisia yhteisöjä. Valtion- ja kunnanhallintoa, puolueita ja muita etujärjestöjä, yhdistyksiä, säätiöitä, osuuskuntia ja mitä niitä nyt onkaan.
Ja sillä tavalla tapettiin yhteisöllisyys, luovuus, innovatiivisuus ja työn ilo. Tilalle saatiin itsekkyys, itsekeskeisyys ja pelko jaiken jatkuvuudesta ja loppumisesta. Ole siinä sitten tehokas ja tyytyväinen.
Jos on yksi asia jota me suomalaiset emme hyväksy, jota emme siedä, jota emme kestä, on se epäoikeudenmukaisuus tai muu epätasa-arvo yhteisössämme. Ja ennemmin tai myöhemmin sietokykymme katkeaa. Siis ellei ole jo katkennutkin. Niin on käynyt aiemmin ja uskon, että niin käy myös nyt.
2 kommenttia:
Itse taas oikeastaan näen, että yhteiskunta, joka mahdollistaa amerikkalaisunelman tavoittelua on sellainen yhteiskunta, jossa ahkeruutta ja innovaatiota arvostetaan ja siitä palkitaan.
Toki tuntuu siltä, että tämä järjestelmä on haavoittuvainen sille, että me ihmiset tuhotaan se järjestelmä sisältä päin. Olemalla siis itsekkäitä, epärehellisiä ja epäreiluja.
Harmi, koska muuten amerikkalaisunelmaa tukeva yhteiskunta olisi mielestäni yhteiskunta, joka tukisi sellaista yrittämistä, innovaatiota ja työtä, joka tuottaisi palveluja ja hyvää kaikille.
Toki epäonnistumiselle immuunia yhteiskuntaa (kuten konkursseille ja erilaisille ongelmille) ei voi olla, eikä tarvitsekkaan olla, mutta mahdollisuudet on aina siirtyä eteenpäin ja lähteä painamaan seuraavan työn perässä.
Hm.. ehkä minua vaan ärsyttää se, että pommitetaan niin usein epätäydellistä yhteiskuntajärjestelmää syytöksillä kun joku tai jotkut löytävät kiertotien hyväksikäyttää sitä. Pointtini on, että hirveän paljon energiaa käytetään erilaisiin patenttiratkaisuihin monimutkaisen järjestelmän kehittämiseen, mutta olisihan osa siitä energiasta voitu käyttää myös oman itsensä ja arvojensa kehittämiseen ja sellaisen ilmapiirin luomiseen yhteiskunnassa, joka tukisi hyviä arvoja.
Täydellistä järjestelmää ei ole, mutta toki kehitykseen on pyrittävä silloin kun hyviä parannuksia on.
Jussi
Ettet saa väärää käsitystä uskon itsekin pitkälti amerikkalaisen unelman perusteisiin. Mutta en kieltämättä ole riemastunut sen nykyisestä versiosta. Siis siitä, joka edellyttää jokaista tuijottamaan vain omaan napaansa, kaikkien muiden kustannuksella.
Lisäksi toinen puoli sukuani on jenkkejä. Siis US-kansalaisia. Jopa sellaisiia, jotka ovat jopa siellä syntyneet. On ollut itsellänikin ollut tilaisuus tutustua sikäläiseen menoon sekä heidän kanssaan että ilman. Ja myönnän, että se yhteiskunta on riittävän vahva ja itsensä korjaava. Ainakin tähän asti.
Meidän järjestelmämme taas on hyvin kaukana amerikkalaisesta, vaikka aika monet meistä tuntuvat sen lumoissa olevankin. Erkki Toivanen kutsuu järjestelmäämme osuvasti kleptokratiaksi, ystäväni ja minäkin viime aikoina vielä osuvammin politbyrokratiaksi. Ammattipoliitikkojen johtamaksi byrokratiaksi.
Mutta ei meidän tarvitse ylläpitää kaksin, kolmin tai jopa nelinkertaista hallintobyrokratiaa? Vain siksi, että poliittiset eläimemme saisivat palkkarahoja. Samalla kun tuo samainen eliitti toimimattomuudellaan estää yksityisen yrittelijäisyyden, yrittäjyydestä nyt puhumattakaan. Erilaisuus, ei edes sen hyväksyminen, ei todellakaan ole yhteiskuntaamme kantava ajovoima. Samanlaisuuden ihannoiminen, tasapäisyys jopa itsenäisen ajattelun rankaiseminen sen sijaan taitavat olla.
Miksi emme voisi, benchmarkingin parhaiden perinteiden mukaan, ottaa rusinat kummastakin parhaasta pullasta? Voi toki olla niin, ettemme pääse yhteisymmärrykseen siitä mikä on pullan paras osa.
Lähetä kommentti