perjantai 24. syyskuuta 2010

Ruotsidemokraattinen parlamenttikriisi

Ihanaa. Oma politiikan kriisi Ruotsissakin. Vääristynyt puolueiden parlamentarismi ja kansalaisten odotukset ovat törmänneet toisiinsa. Nyt myös ääntenlaskennan luotettavuus asetetaan kyseenalaiseksi, ehkä syystäkin? Todennäköisesti nimittäin myös Ruotsissa laskijoilla tai ainakin monilla heistä on omat intressit laskea omalla tavallaan. Tekevätkö he tai ei, sillä ei ole merkitystä. Voivatko he halutessaan vai ei, sillä taas on.


Tällä johdannolla palaan taas ajatuksiin järjestelmien ja rakenteiden merkityksestä. Aiheeseen, joka arkipäivässä ehkä tuntuu turhalta saivartelulta. Mutta arkipäivässä turhaa rypistää, sitten kun se on jo housuissa. Sitä saa mitä tilaa. Sen toimittaa järjestelmä.


Ääntenlaskun epäselvyyksien lisäksi valitukset keskittyvät ruotalaiseen, puolueiden intressien mukaan rakennettuun järjestelmään, jota pitkien listojen järjestelmäksi myös kutsutaan. Sen perään puolueet täällä meilläkin, yksi toisensa jälkeen ja kaikki vuorollaan, haikailevat. Ja käytännössä ovat jo nyt onnistuneet Tarasti/Brax-yhteistyöllä aikaansaamaan tilanteen, jossa he ajanmyötä mutta valitettavan nopeasti, vapautuvat äänestäjien vaaleissa esittävästä mielivallasta kokonaan.


 


Demokratian ja sananvapauden säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Niitten säilyminen edellyttää kansalaisilta tahtoa ja työtä. Ne voivat lisääntyä jos töitä tehdään aktiivisesti. Ja ne häviävät taatusti jos niiden eteen ei töitä tehdä.


Demokratia ei toteudu ilman sananvapautta. Ja hyvin harvalle sananvapaus toteutuu ilman demokratiaa. Siksi sananvapautta rajoittamalla rajoitetaan demokratiaa. Ja demokratiaa rajoittamalla rajoitetaan sananvapautta.


Mahdollisuus rajoittaa sananvapautta, jota mediat eri asteissa harjoittavat, on valtaa. Ja jos valtaa ei käytä, luopuu ilmeisesti jostain? Tärkeästä? Sanat, ne tärkeät, kun sisältävät tietoa ja niiden arvostelmia, mielipiteitä. Ja tunnetusti, tieto on valtaa. Ja valta hyvin usein tuo rahaa.


Joten sananvapauden rajoittaminen tuo medialle mahdollisuuden ansaita rahaa. Sillä, että samalla demokratiaa rajoitetaan, ei liene ongelma hänelle joka rahaa vallalla tekee?


Samanlaisen ajatusleikin voit halutessasi tehdä kansalaisen, puolueen ja kansanedustuslaitoksen osalta. Ja samaan päädyt.


Pitkät listat taas tarkoittavat, että puolueet päättävät missä järjestyksessä heidän asettamansa ehdokkaat valitaan. Riippuen tietysti siitä miten puolueen äänimäärä suhtautuu muiden puolueiden saamaan äänimäärään.


Siitä huolimatta, että kyseinen järjestely on monissa maissa käytössä, se mielestäni etäännyttää kansalaiset entisestään yleisten ja yhteisten asioiden hoitamisesta. Varsinkin nykytilanteessa, jossa henkilöiden asenteet, arvot ja ideologiat vaihtelevat yksittäisten puolueiden sisällä enemmän kuin puolueiden ohjelmien välillä.


Siksi, jos yhteiskunnalliseen päätöksentekoon halutaan järkeä ja tehoa, pitkien listojen hyväksyminen lähtökohdaksi on tasan väärä ja virheellinen kehityssuunta. Oikea olisi kehittää puoluekoneistoa ehdokkaiden vaali-, ja edustajien yhteistyöorganisaatioksi.


Ei puolue-eliittiä päätöskoneiston vastuulliseksi yhtiömieheksi.


 


Näin kiroitin 18.marraskuussa 2008 palattuani Opintomatkaltani sananvapauteen kolmea päivää aikaisemmin. Asian monenkertaisen ajankohtaisuuden vuoksi ajattelin jopa kopioida tekstin tähän artikeliin. Varoituksena meille suomalaisille. Sananvapaus ja demokratia eivät todellakaan ole olemassa puolueita eivätkä mediaa varten. Eivät ne niitä tarvitse suojakseen. Me kansalaiset tarvitsemme niitä suojaksemme puolueitten ja median mielivallalta.


 


 

Ei kommentteja: