maanantai 26. tammikuuta 2015

Suomettumisen uudet virtaukset - Ämarin Top Gun



On se niin hyvä, että Suomen turvallisuustilanne ei ole olennaisesti viime aikoina muuttunut. Ovathan Abhasia, Etelä-Ossetia, Transnistria, Krim ja Donbas niin kovin kaukana. Niin ja Alakurtti, Luga ja Pohjoisen Jäämeren uuden prikaatin alueethan ovat tunnetusti Äiti Venäjän kotipesää. 

Varmaankin Ranskan kieltäytyminen - tosin vasta massiivisen painostuksen jälkeen - luovuttamasta kahta jo valmista Mistral luokan maihinnousu- , hyökkäys- ja helikopterien tukialusta Volodjalle tuo mahdollisuuden jonkun tasoisen rauhaan Itämerellä? Hetkeksi? Tuskin kuitenkaan Mustalle? 

Mahtaako meillä joku keskittyä varmistamaan, että Hollande ei päästä niitä Mistraleja St.Nazairesta? Merelle, huomaamatta yön pimeinä tunteina? Täytyyhän Hollanden varmaan toveriaan nyt vähän edes avittaa. Eihän Volodja varmaan muuten suostu rakentamaan niitä jo lisenssioimiaan kahta muuta valmiiksi asti Pietarissa?

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja on sitä mieltä, että Suomen puolustusvoimilta puuttuvat olennaisimmatkin puolustusvälineet, kun kertausharjoituksissa kannibalisoidaan sodan ajan varastoja. Tosin viimeisistä kertaamisista taitaa jo olla aika kauan? Rynkkäreiden pateja on viimeksi kuuemma ostettu 1990-luvulla, kranaateista on pula, henkilömiinoja ei enää ole, eikä varmaan niitä korvaamaan hankittuja M270 MLRS alustoja tai ATACMS-ohjuksiakaan? Turhat 20.000 (?) rynkkäriä ja Helsingin yläilmatilan puolustusohjukset sulatettiin kai jo aika päivää sitten oman rauhantahtomme manifestiksi? Onko jokaiselle kertaus kutsun saaneelle vielä jakaa kokardi ja arvomerkit?

Suomalaista rauhantahtoa osoittaa myös rajanloukkausten ja muiden tunnistuslentojen organisointi. Ensimmäistäkään Hornetia ei taida enää - normaalitilanteessa olla Kuopiota etelämpänä? Sieltä sitä on sitten kivaa kiiruhtaa Porvoon kapeikkoon tunnistamaan? Tosin tunnistettavat ovat siinä vaiheessa jo puolessa välissä Kaliningradia tai hätyyttelemässä Karlskronaa, Gotlantia tai Gotska Sandötä?

Kaikki Turun, Naantalin, Raision ja Pansion syväväylät - olipa kulkusuunta ihan mikä tahansa - voi Volodjan kaverit Airistolta jo nyt olevien omistustensa perusteella tulpata. Ja kun Volodjalla on paljon ystäviä, ja sana  Suomen ihanasta luonnosta on levinnyt, hänen muut kaverit ostelevat maata kaikilta halukkailta maanmyyjiltä ja mistä tahansa. Esimerkiksi vaikkapa asevarikkojen, linkkitornien ja voimajohtojen läheisyydestä?

Odotan mielenkiinnolla, milloin Rosenbergit tai Timtshenko tai joku muu Volodjan oligarkki -kaveri ostaa Märketin majakan, Gyltön suoja-alueen, Hangon niemen tai vaikkapa Mäkiluodon? Ihan vaan kesänviettopaikakseen? Tai miltä maistuisi kirkas Kauhavan kesäyö? Myyntilistalla varmaan sekin? Tasavallan Presidentti lupaa sentään vielä kysellä omistajavaihdosten perään! Jalansijaa lienee riittävästi ja Porkkalassa ja Pasilan ratapihalla?

Varmasti NATO-optio, Islannin ilmatilan vartiointi ja Ämerin TopGun - teknistaktiset lentoharjoitukset korvavat itsenäisen uskottavan puolustuksen johdonmukaisuuden mennen tullen. Ja onhan se niin kivaa saada edelleen itse valita pyllistelynsä kulloisenkin ilmansuunnan?



PS.

Muutama stilistinen tarkennus tehty klo 13.00.

4 kommenttia:

fun kirjoitti...

Niinhän Suomen puolustuspolitiikka menee kuin silloin ennen talvisotaa.
Tänään, eikä silloinkaan katsottu maalla olevan varaa puolustusmenoihin.
No, silloin ei ollut kavereita Suomen avuksi. Nyt on sentään NATO!

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Silloin luotettiin Ruotsiin ja kyllähän ne auttoivat niin paljon kuin nyt puolueettomaksi julistautunut naapuri saattoi. Mutta me taisimme mitoittaa odotuksemme vieläkin suuremmiksi kuvitellen, että Ruotsin valtio olisi valmis vaarantamaan omankin itsenäisyytensä.

Ajatuksesi panee pelkäämään, että monet meistä tulisivat jälleen pettymään. Toivottavasti heidän uskoaan ei tällä kertaa panna happotestiin.

fun kirjoitti...

Milloin me olemme Ruotsiin luottaneet maanpuolustusasioissa?Talvisodassa apua aneltiin kaikkialta, mutta suoranaisesti meitä ei ollut auttamassa käytännössä ketään. Taidettiin saada Ruotsista kaksi Siamiin menossa ollutta kevyttä Boforsin it-tykkiä. Nekään eivät ehtineet ampua laukaustakaan Turkua puolustaessaan.

No nyt tuli ehdolle oikein Ämercan TopGun. Näin kovaa vauhtia me etenemme.
Taitaa setä Samuli olla meidän ainoa kaveri.

Annoin tänään itselleni kertoa Kreikan ja Turkin varustautumisesta. Kertoja oli sitä mieltä, että Kreikalle annetaan rahaa auliisti koska se tilaa Saksasta sotamateriaalia. Jos niin on niin meitä vedetään höplästä monella lailla. Ensin pelastettiin saksalaiset pankit ja nyt sitten myös sen sotateollisuutta. Tuskin tuo voi olla tottakaan?

Kertoja väitti myös, että Turkin Mustanmerenlaivasto on reilusti Venäjän vastaavaa vahvempi. Sukellusvenemääräkin on kuulemma moninkertainen.

Taitaa Putler olla oikeassa kun sanoo Venäjän olevan NATO:n saartama.

Hakki kirjoitti...



Fun(deeraaja)

Meidän suomalaisten suurin toive taisi vuoden 1939 puolella olla, että ruotsalaiset joukot tulisivat Kannakselle ja Laatokan Karjalaan venäläisiä torjumaan. Sitten muutaman hyvin menneen torjuntataistelun voiton seurauksena alettiin kantaa huolta, että mitä meille sitten jää, jos ne tulevat. ;-)

Väittäisin kyllä, että esimerkiksi puolustusvoimissa luottamus Ruotsin apuun sotatilanteen sattuessa oli melkoinen. Ja tuloskin aika moinen, vaikka me suomalaiset emme sitä tunnu arvostavankaan. Syytä kuitenkin olisi. http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_ulkomainen_apu

Koko Pohjois-Suomen ilmapuolustus ja yli 10 pataljoonaa hyvin varustettuja joukkoja vastaamassa itärajan puolustamisesta Sallasta pohjoiseen ei ollut vähättelemisen arvoinen apu. Ei lainakaan. Mutta ilmeisesti "Talvisodan henki", sankaritaru vailla vertaa, edellyttää suurelle osalle erityisesti meistä Suomen suomalaisista syyn väittää, että kukaan ei auttanut?

Se pitää kyllä paikkansa, että itse olimme hölmöilyksissämme kuvitelleet kaikkien muiden, varsinkin Ruotsin ja USAn(?) riemumielin liittymään kanssasotijaksemme, jos sota syntyy. Harha oli vahvana ihan hallituksessa asti. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2008/09/talvisota-oli-nelikymppisen.html

Kuten edellä käy ilmi, et ole ensimmäinen joka kuvittelee jenkkien tulevan ja pelastavan meidät, jos oikein perusteellisesti omat asiamme onnistumme sotkemaan. Eivät he tulleet 1939, eivät 1940, eivätkä sen jälkeenkään. Itse asiassa ovat pitkälti pysyneet poissa siitä lähtien.

Eivätkä he missään tapauksessa tänne siksi tule, että heitä kavereiksemme kuvittelemme. He tulevat, jos heidän kansalliset intressinsä sitä edellyttävät. Ja vain silloin. Meidän intresseissä on pyrkiä pitämään huolta siitä, että sellaista hetkeä ei synny. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/09/ystavani-ei-vastannut.html Nykytilsanteessakaan tuli ja vesi nyt eivät vaan oikein sovi yhteen. Eivät edes liian lähelle toisiaan.

Kertojasi oli ainakin siltä osin oikeassa, että Kreikka on käyttänyt kokoonsa ja sijaintiinsa verrattuna suhteettoman paljon rahaa puolustukseen.

Rahoittajina ovat luonnollisesti olleet aseviejämaiden pankit Saksan, Ranskan, IsoBritannian ja USAn. (Tilaukset ovat yhtä kuin töitä, puolustusvälineteollisuuden työt yhtäkuin hyvin korkeakatteista työtä ja poliitikot tykkäävät voidessaan edes väittää, että juuri he ovat nuo työpaikat äänestysalueelleen tuoneet.) Mutta ihmeellisistä on, että Kreikka ei Venäjää juurikaan pelkää, eikä sen johdosta varustaudu. Se pelkää Turkkia ja siksi se varustautuu. (Pelon puute tullee nousemaan vielä konkreettisesti esiin, kun Putler pääsee pelaamaan kohta "Hajoita Eurooppa pelaamalla Kreikkaa" - kortilla.

Sillä taas, että kummatkin kuuluvat samaan puolustusliittoon, siis Kreikka ja Turkki, ei taas tunnu olevan mitään väliä. Voisin spekuloida vielä silläkin, että euro-kriisi on pitkälti USA-lähtöinen NATOilu-kriisi. Jenkit ovat huolissaan Euroopan kyvystä puolustautua ja yrittävät saada NATOn jäsenet varustautumaan kunnolla, jotta pystyisivät edes johonkin totuuden hetkellä. Aika ymmärrettävää, kun muistaa, että viimeisen sadan vuoden aikana ovat käytännössä joutuneet siitä viime kädessä vastaamaan. Muut NATO-maat, Englantia ehkä lukuun ottamatta eivät juurikaan puolustukseen halua rahaa panna? Ovat kuin me suomalaiset, "miksi ylläpitää uskottavaa puolustusta, kun ei sotaa tule!" Eihän historia tunnetusti toista itseään. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2011/06/historia-ei-toista-itseaan-eihan_11.html

Voisihan aiheesta lisääkin varmaan kirjoittaa, mutta olkoon....