perjantai 31. toukokuuta 2013
Pienessä Suomen turva
Talouselämän 500 suurinta ja kauneinta on taas listattu. Kuulemma uupuvat. Ja ihmekkö tuo?
Vähintään viisi päättämättömyyden vuotta takana. Ei mikään kansantalous enempää poliittista päättömyyttä tarvitse vaipuakseen kanveesiin. Huonosti toimivan talouden syy on huonosti toimiva demokratia. Aina.
Kehittyvien Maakuntien Suomi, euro-kriisi ja niiden myötä moni muu ovat vähitellen avanneet kansalaisten silmät ja paljastaneet puhtaasti omaa etuaan ajavan, kansalaisiaan tietoisesti harhaanjohtavan ja sille valehtelevan puoluekoneiston. Lailla turvatun ja sitä säätävän etujärjestöjen saariston, jota ei kansalaisten reaalimaailma enää kohtaa.
Demokratiastakin puolueet ja muut byrokraatit ovat tarkoituksella kehittäneet suomalaisen version - politbyrokratian. Voimmekin ihan hyvällä omallatunnolla kehua, että olemme oman onnemme seppiä myös kilpailukykymme suhteen. Erityisesti kilpailukykymme suhteen.
Sitä niittää mitä kylvää, olipa suuryritysten kauneuskilpailussa mittarina sitten liikevaihto, tulos tai vaikka henkilöstön määrä.
Suuri on meillä ollut kaunista aivan liian kauan. Niiden tarpeet ja toimet ovat määränneet niin virkamiesten, puolueita edustavien poliitikkojen kuin kansalaistenkin ratkaisut. Virkamiehenkin on ollut niin paljon helpompi puhua ja ymmärtää toisen "virkamiehen" puhetta, sivistyneesti lounaan ääressä.
Nyt viimeistään on syytä herätä ja havaita, että suuruus ei ole menestymisen tae tässä maailmassa, eikä pienessä maassa varsinkaan ainakaan silloin, kun markkinat toimivat.
Paljon pieniä yrityksiä antaa kansalaisille ja kansakunnalle huomattavasti paremmat turvatakeet, kuin suurten paapominen konsanaan. Eikä näitäkään hetkessä tehokasvateta kannattaviksi eikä kasvaviksi. Mutta niitä tarvitsemme paljon, tosi paljon.
Menestys on yrittäjästä ja hänen tahdostaan kiinni. Sen taas luovat kunnianhimo tai ahneus tai näyttämisen, voittamisen halu. Narua ei kannata työntää. Ovathan virkamiehet ja puoluepoliitikot sitä jo kai riittävän kauan saaneet rauhassa, kalliisti ja menestyksettä yrittää?
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/02/paivaunia-uima-altaassa.html
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/03/suomi-ilman-nokiaa-osa-2.html
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/04/nakemys-tulevaisuuden-tyollistajista.html
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/02/mika-on-yrittajyyden-matematiikka.html
Käärittäiskö hihat?
torstai 23. toukokuuta 2013
Ovatko puolueet ja poliitikot kansalaisten hyvinvoinnin ja palveluiden este?
Ei liene yllättävää, että moinen otsikko on seurausta Sirpa
Pietikäisen ajatuksia herättäneestä, mielenkiintoisesta artikkelista Aamulehdessä otsikolla Hyvinvointia ja palveluita ei ole ilman veroja?
Olen Sirpan kanssa varmasti samaa mieltä siitä, että sen
paremmin kunnissa, valtioissa, EUssa kuin kansainvälisillä areenoillakaan eivät
meidän valtuuttamamme poliitikot ole onnistuneet tehtävässään. On tavallaan tämän
seurausta jopa irvikuva, kun poliitikko joutuu myöntämään, että "Kiitos globaalisti
veroparatiisikeskustelusta ja asioiden etenemisestä tähän mennessä kuuluu ...
aktiiviselle kansalaisyhteiskunnalle ja medialle jotka ovat jaksaneet pitää
asiaa esillä."
Jätin luonnollisesti tarkoituksella pois nuo kaksi
epämääräistä merkityksen suuruutta kvantifioivaa sanaa. Siihen on syynä se,
että kokemuksen mukaan vasta hillittömän kansalaisaktiivisuuden ja some-kirjoittelun
seurauksena puolueita edustavat poliitikot vähitellen alkavat tehdä jotain
esimerkiksi harmaan talouden kitkemiseksi ja veroparatiisien nyt jo
maailmantaloutta heilutteleville ongelmille. Syntyy kuva, että vasta pakon,
siis uudelleen valitsematta jäämisen pelon edessä poliitikot heräävät tekemään
asioita, joita tekemään heidät kansalaisten mielestä on alun alkaenkin valittu.
Erityisen vahvasti tämä tunne välittyy kolmen, itseään vastuullisina pitävän
puolueen edustajien toimista viime vuosikymmenten kuluessa.
Asian voi toki nähdä myös positiivisemmassa, demokratian
lähtökohdan mukaisessa valossa. Myös edustuksellinen demokratia vaatii
vaalikarjan aktiivisuutta vaalien väleillä. Se ei luonnollisestikaan ole
kenellekään uutinen. Se alkaa olla, että vaalikarjan mölinällä alkaa vasta globaalistuvassa
maailmassa olla vaikutusta myös vaalien välillä.
Mehän olemme jo iät ajat joutuneet
hyväksymään median äänemme esille saamisen portinvartijoiksi, ja esimerkiksi jo
kohta kolme vuosikymmentä toteamaan, että hallitusohjelmien yhä yksityiskohtaisemmiksi
lobatut etujärjestöjen tavoitteet ja toimenpiteet pysyvät, tapahtuupa
ympäröivässä maailmassa ihan mitä tahansa. Vasta nyt alkaa äänemme ilmeisesti globaalien,
puolueista, poliitikoista ja mediasta riippumattomassa netissä ja somessa kuulua
sen verran häiritsevästi, että yhä useammat poliitikot huomioivat mielipiteemme
myös vaalien välillä? Ehkä kohta poliitikkoja edustavat puolueetkin? Vai
alkaisiko taas olla aika etsiä uusia vaihtoehtoja?
Mutta itse otsikkoon.
Onko todella niin, että hyvinvointia ja palveluja ei ole ilman veroja? Olen
tästä väitteestä ehdottomasti eri mieltä.
Aivan samalla tavalla kuin kaikkea tarjolla olevaa tai
välttämättä tehtävää työtä, josta joku on valmis jotain maksamaan, voidaan
Suomessa tehdä sekä yrittäjänä että palkollisena, voidaan kaikkea myös tehdä
julkisella sektorilla verovaroin tai kansalaisten erikseen suorittamilla
maksuilla, yksityisellä sektorilla. Kyse on aina valinnasta. Kun käytetään
verovaroja, päättävät puolueita edustavat poliitikot mitä niillä tehdään. Kun
kansalaiset päättävät käteensä verojenmaksun jälkeen jääneen rahan käytöstä, he
käyttävät myös siitä huomattavimman osan hyvinvointiinsa ja palveluihin.
Yksityinen sektori on siis alkanut kilpailla julkisen kanssa.
Nyt kansalaiset ovat menettäneet uskonsa siihen, että
poliitikot tietävät heitä tarkemmin mistä kannattaa maksaa. Siitä huolimatta,
että lähtökohtaisesti julkinen palvelu on aina halvempaa ja tehokkaampaa kuin
yksityinen. Siitä huolimatta, että kansalainen on jo veroissaan tuosta
hyvinvoinnistaan ja palveluistaan jo kertaalleen maksanut, hän ostaa jopa
vaihtoehtoisia, ei pelkästään täydentäviä palveluita yksityiseltä sektorilta.
Onko julkinen sektori siis häviämässä tai peräti jo hävinnyt kilpailussa?
Pitäisikö asiaa edes tarkastella julkisen ja yksityisen sektorin kilpailuna? Mielestäni
pitäisi.
Päällekkäisten palveluiden tarjoaminen sekä julkiselta että
yksityiseltä sektorilta ei voi olla ainakaan veronmaksajan etu. Kun esimerkiksi otetaan sairaanhoito- ja
terveyspalvelut, joissa kilpailua ilmeisesti nyt kovasti käydään, palveluja tuottavien,
erityisesti sitä toteuttavien ihmisten osaaminen on keskeistä. Ei siinä
juurikaan eroja löydy, voivathan ihmiset jopa olla fyysisesti samoja julkisella
ja yksityisellä puolella palvelujaan toteuttamassa. Lisäksi suurin osa
yksityisen sektorin alan ammattihenkilöstöstä on sinne julkiselta puolelta
siirtynyttä, osin jopa ulos siirrettyä. Keskeisimmät erot ovat johtamisessa ja
sen päätöksenteossa.
Erityisesti tämän alan yksityistämistä vastaan puhuvat
yksityistämisestä yleisesti saadut kokemukset. Suomi on globaalilla ja
Euroopankin tasolla periferiaa ja hyvin pieni sellainen. Niin kauan kun päätöksenteko ja palvelu taatusti
pysyvät maassa yksityistäminen on jopa suositeltava vaihtoehto. Jos
yksityistämisen seurauksena jää pienikään mahdollisuus siihen, että ensin palveluiden
hinnat karkaavat käsistä, tuottotavoitteiden saavuttamattomuuden seurauksena
palvelutasoa heikennetään, sitten karsitaan ja lopulta kokonaan ehkä maasta poistetaan,
yksityistämiseen ei pidä ryhtyä. Yksittäisiä suoritteita tai osa-alueita voidaan
varmasti yksityistää ja ostaa vaikka ulkomailta, mutta alan kokonaisosaamisen
ja päätöksenteon on pysyttävä maassa. Sama on kantani ainakin sosiaalitoimeen, perusopetukseen
sekä turvallisuuteen.
Palataanpa takaisin Sirpan artikkelin otsikkoon hyvinvointia
ja palveluja ei ole ilman veroja. Hänen huolensa ei, ymmärrettävää kyllä olekaan itse palveluissa vaan niiden
rahoittamisessa. Valtioilta jää saamatta
rahoja, joista suurin osa siirtyy kansallista lainsäädäntöä noudattaen veroparatiiseihin.
Hän on ilmeisen vahvasti sitä mieltä, että veroparatiisien mahdollistaman
pankkitoiminnan ja muun lainsäädännön tulisi noudattaa samoja, yhteisesti
sovittuja ja noudatettavia periaatteita.
Tuskinpa monikaan tavallinen ja rehellinen kansalainen voi tässä
olla Sirpan kanssaan eri mieltä? Harvemmilla meistä on edes tiliä ulkomailla,
veroparatiisista nyt puhumattakaan. Eikä meillä juurikaan ole mahdollisuuksia
verojamme maksamatta jättää, eikä veroja seuraamuksitta edes kiertää.
On täysin selvää, että sen paremmin kunnissa, valtioissa,
EUssa kuin kansainvälisillä areenoillakaan eivät meidän valtuuttamamme poliitikot,
eivätkä heidän edustamansa puolueet ole onnistuneet tehtävissään. Itse asiassa
he ovat niissä täysin epäonnistuneet. He eivät enää edes hoida kansalaisten
asioita, vaan puolueensa tai ryhmänsä asioita, hyväksymällä toimimisen puolue-eliitin
napinpainajana.
Lainsäädäntövaltaa puolueet ovat kiveen hakattujen
hallitusohjelmien myötä siirtäneet pitkälti lobbareille ja muille
etujärjestöille, talouspolitiikan ja budjettivaltansa he ovat suostuneet
jättämään ylikansallisen organisaation hyväksymisen varaan, finanssipolitiikan
he ovat siirtäneet kokonaisuudessaan muiden päätettäväksi, eivätkä sen paremmin puolueet kuin niitä edustavat poliitikotkaan tunnetusti ole välittäneet edes itse noudattaa itse säätämiään lakeja. Ja nekin
lait, joilla kansalaisten palvelut pitäisi verovaroista rahoittaa, vuotavat
ilmeisesti kuin seula?
Kuluja sentään ovat osanneet ja osaavat varmaan edelleenkin kasvattaa,
ja erityisesti hyviksi katsomiinsa tarkoituksiin jakaa. Yleensä sulle – mulle periaatteella.
Miten on mahdollista, että vaikka maamme on kuulemma rikkaampi kuin koskaan yt-neuvottelut
ovat arkipäivää, yritysten maastamuutto jatkuu, työttömyys on taas kasvussa ja
on nyt käytännössä ylittänyt 300.000 rajan, sosiaali- ja terveydenhoitosektorit
on onnistuttu sotkemaan varmaan lopullisesti, paikallishallintoa ei saada
mitoitettua tarkoituksenmukaisesti, puolustusta leikataan kaiken muun ohessa,
hallitus ei tiedä mistä se milloinkin päättää … niin, siis miten on mahdollista,
että länsimaisista hyvinvointivaltioista on tullut pahoinvointivaltioita?
Mistä ihmeestä me puolueille ja heitä edustaville
poliitikoille oikein maksamme?
Tunnisteet:
Crises,
johtaminen,
Oppiminen,
Poliittiset puolueet,
raha,
talous,
Työ,
Valta
torstai 16. toukokuuta 2013
Inflaatio on terveen talouden merkki
Olisiko jo vähitellen hyväksyttävä ajatus, että inflaatio on terveen talouden merkki? Ja samoin, kuin kautta aikain keskimääräinen korkotaso on noin 3 - 5 %, myös terveen inflaation olisi oltava suurin piirtein samaa tasoa? .
Tähän mennessä on inflaatiota yritetty painaa alas ja samalla alkaa pysähtyä ja on pysähtynyt kaikki muukin. Näennäisesti korot ovat vieläkin alemmalla. Kannattaisiko ennemminkin kiinnittää huomio siihen, että rahaa myös käytettäisi? Kun vähän aikaa ollaan ilman ja moinen oikein opittu käy kuin sille mustilaisen konille. Pankeille suunnatut megamiljardirahat eivät ohjaudu markkinoille. Taitavat mennä taseiden kaunistamiseen ja veroparatiisitileille auringossa lojumaan? Tai ehkä pankinjohtajien bonuksina samaan osoitteeseen?
Ajoittainen pistäytyminen päivittäistavarakaupassa kyllä vahvistaa, että mittareista huolimatta hinnat sen kun nousevat. Toisaalta on todennäköistä, että mittarit joita keskuspankit käyttävät ovat siinä määrin harhaisia, että hyvin pieni inflaatio, sanotaan nyt vaikka 1,2 % onkin kuluttajien arkielämässä jo deflaation puolella.
Vain ihminen jolla on rahaa voi sitä kuluttaa
Kun ihmisiltä viedään työpaikat, tapahtuu tämä mistä syystä tahansa, he eivät voi kuluttaa. Eivät he voi itseään loputtomiin lainoillakaan elättää. Tuskinpa he edes työttöminä niitä lisää saavat, kun eivät edes pysty nykyisistäkään selviämään? Työttömyyskorvaukset eivät kauan ketään lämmitä, eivätkä ainakaan kulutusta lisää.
Pienyritykset, juuri ne jotka näitä kuluttajia valmistamis-, kaupan- ja palvelualan yrityksinä palvelevat eivät saa lainaa nekään. Eihän niitä kannata lainoittaa, kun kysyntä tippuu. Eikä ainakaan uuteen uskalla investoida sen paremmin pankinjohtaja kuin yritys itsekään. Kunhan tästä nyt jollain tavalla selviäisi, saa riittää. Kun sama tapahtuu riittävässä määrin ja riittävän monessa maassa, on seurauksena kansainvälinen lama.
Rahan täytyy liikkua, jotta talouselämä pysyisi terveenä. Näin varsinkin, kun se ei perustu muuhun kuin jonkun haluun vastata velasta. Viimeiset vuodet rahaa on pumpattu pankkeihin. Ei ensisijaisesti edes kriisimaiden pankkeihin, vaan niille, joille nämä ovat velkaa. Ne eivät kriisimaiden talouksia helpota lyhyellä aikavälillä millään tasolla, koska ne eivät aikaansaa kulutusta. Ne aikaansaavat vain pankkien taseiden kaunistumista.
Tärkeintä kansantaloudelle on antaa kuluttajille mahdollisuus pitää raha liikenteessä, ja estää sen valuminen suuryritysten ja/tai ökyrikkaiden veroparatiisitileille lojumaan. Ei niistä kansantalouksille siellä mitään hyötyä ole. Kun ei niitä käytetä, ne ovat poissa rahan kierrosta. Mahdollisesti juuri ne, noin 33 % veroparatiiseissä lojuvista maailman valuuttakannasta vääristää esimerkiksi herra Schäublen tilannekuvaa?
Annetaan siis valtion, euron tapauksessa valtioiden ottaa keskuspankiltaan rahaa velaksi ja sovitaan samalla, että keskuspankki piilottaa velkakirjan rahaholvinsa pimeimpään nurkkaan. Antaa sen näkyä keskuspankinkin taseessa, kyllä se sieltä omia aikojaan talouden elvyttyä poistuu. Mutta vain, jos kuluttajat rahaa uskaltavat käyttää.
Nyt alkaa näyttää siltä, että yhä useampi on joko kokonaan ilman rahaa tai panee sitä sukanvarteen, pahan päivän varalta. Kun kuluttajat - rikkaat ja köyhät, yritykset - isot ja erityisesti pienet yritykset, ja lisäksi vielä valtiot kaikki samanaikaisesti leikkaavat, säästävät tai muuten vain välttävät rahan käyttöä seuraa lama.
Viimeksi sellainen taisi olla 1930-luvun alussa? Onneksi vastuulliset poliitikot hoitivat homman tyylikkäästi. II maailmansota loi tilaa uudelle kasvulle. Varmaan tuo voidaan hoitaa nytkin samalla reseptillä? Vai kannattaisiko sittenkin valita se vähemmän verinen tie? Annetaan kuluttajille rahaa. Kulutettavaksi.
Tunnisteet:
Crises,
International finance,
johtaminen,
politiikka,
raha,
talous,
Työ
maanantai 13. toukokuuta 2013
Länsimaisen demokratian kukkanen, vai alun loppu?
"Tämä on kaikkien toipumiskauppojen äiti", sanoo puolestaan Dromeuksen johtava osakas Achilles Risvas lehdelle. Ehdot kuulostavat makeilta: Liikkeelle laskettujen uusien osakkeiden lisäksi sijoittajat saavat warrantteja, joiden arvo voi nousta jopa 400 prosenttia, jos osakkeen arvo nousee 50 prosenttia." Näin väittää Talouselämän Liveblogi tänään.
Olemmeko unohtaneet, että markkinat ovat ihmisen kehittämiä vaihdon apuvälineitä, eivät ihmisten työtä ja toimeentuloa tuhoavaksi Molokin kidaksi rakennettu automaatti? Ilmeisesti olemme.
Rajoittamattoman markkinatalouden keskeisin ongelma kun on sen vääjäämätön kehitys monopoliksi. Rajoittamattoman globaalin markkinatalouden päätepiste on sama. Tällä hetkellä tämä kehitys vie kaikkien periferioiden vähittäiseen surkastumiseen, kaikilla elinkeinoelämän aloilla ja kaikella syöpäkasvaimen elinvoimalla.
25-kiloinen poistettu syöpäkasvain
Konkreettisimmillaan se näkyy tuossa yllä esitetyssä ratkaisussa, joita ilmeisesti IMF, EKP ja euro-valtiot tekevät.
Nyt siis Troikka vielä palkitsee ne toimijat, joiden vuoksi nykytilanteessa ollaan! Jos mikään on perverssiä, sitä on tämä. Ilmeisesti IMF, EKP ja EUn valtionvarainministerit ovat jo niin etääntyneet ns. tavisten arjesta, että ne eivät enää ymmärrä toimiensa päättömyyttä?
Lansimaiden demokratia on nyt etenemässä plutokratiaan, ellei jo sitä ole. Sitä seuraa sitten oklokratia ja kansojen kapinat.
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/05/seuraava-eun-pelastuspaketti-suomeen.html
Eikö poliitikkojen olisi syytä ryhdistäytyä kerrankin jo ennen kuin on liian myöhäistä? Vai uskovatko he todella siihen, että selviäisivät agitaattoreina anarkiassa nykyistäkin rikkaanpina? Heidänkin kannattaisi muistaa nuo Meyer Amschel Rothschildin sanat edellisessä linkissä.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Kyllä EU johtajat hallita voisivat, jos ymmärtäisivat mitä.
Ainakin Suomen Kuvalehden nettiversiossa Helena Petäistö kirjoittaa aiheesta EU vedenjakajalla - tässä myllerryksessä Euroopan johtajien on mahdotonta hallita. Ihan mielenkiintoista on teksti, joka kommentteineen pani miettimään. Pani palaamaan perusasioiden äärelle.
EU ei ole valtio, ei kansallisvaltio eikä liittovaltio. Se on itsenäisten eurooppalaisten valtioiden yhteisö, jossa viljellään demokraattisia piirteitä. Demokratia on kuiten vaaltoiden välistä demokratiaa, ei yhteisön kansalaisten demokratiaa.
Poliitikot johtavat yhteisöä, tai yhteisön virkamiehiksi muuttuneet poliitikot. Mitä tahansa EUlle on käynyt tai käymässä on nähtävä tätä taustaa vasten. Ainakaan vielä eivät jäseninä olevien valtioiden kansalaiset ole nousseet toisiaan vastaan. Mutta kun poliitikot edustavat valtioitaan, on turha kuvitella, etteikö sekin vielä aikaan saadaan.
Valuvikaisen valuutan EUlle loivat poliitikot, vastoin useiden ammattimiesten; keskuspankkiirien, taloustieteilijöiden, ekonomistien suosituksia. Kun valuviat ovat kaikessa karmeudessa paljastuneet, poliitikoille on mennyt sormi suuhun. Voitolle on päässyt saksalainen, protestanttinen käsitys velasta syntinä ja sen tarpeesta, että syntiinlankeemuksesta on seurattava rangaistus.
Uskonnollisen fundamentalismin asennemaailma on nyt ajamassa maanosaamme kurjuuteen. Se ei vain sovi globaaliin liberalistiseen finanssimaailmaan, joka toimiakseen edellyttää sekä velanantajia että velallisia. Siis ilman, että kummastakaan yritetään tehdä toistaan parempaa tai huonompaa.
Syntisäkkejä eivät siis enää ole velanantajat, juutalaiset etunenässään Rotschild, eivätkä velansaajat kriisivaltiot - heidän kansalaisistaan nyt puhumattakaan. Edes siinä vaiheessa, kun lainojen takaisinmaksun aika koittaa. Rajattoman FIAT-rahan aikana kyse voi olla vain siitä, miten korot ja takaisinmaksu hoidetaan. Siinä ei uskonnolla saisi olla sijaa edes asenteiden ja perususkomusten tasolla.
Tässä kommenttini Petäjistön artikkeliin ja sen ympärillä käytyyn keskusteluun.
Hakki kirjoitti:
Miksi ihmeessä Suomen pitäisi liittyä Saksan, Alankomaiden, muiden pohjoismaiden ja Viron kanssa yhtenäiseksi valuutta-alueeksi? En usko, että Saksan rahapolitiikkaan ja taloudelliseen napanuoraan ainakaan kukaan muista haluaisi. Sen lisäksi, että Saksa moisessa konstruktiossa olisi suurin ja väkirikkaina, sillä olisi myös ehdoton enemmistö.
Tämä viimeistään tarkoittaisi itsenäisyyden lopullista menetystä. Kaikilta muilta.
Kyllä saksalainen pankkiiri, jokainen heistä taatusti tuntee Meyer Amschel Rothschildin ajatukset. Saman alueen kasvatteja kaikki.
Tuo ensimmäinen kommenttini liittyi lähinnä yhden kommentoijan haluun kahden euron luomisesta.
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Seuraava EUn pelastuspaketti Suomeen?
Kysymys:
Who said "Give me the power to issue money in a country and I care not who make the laws" and What did he create?
Vastaus:
Meyer Amschel Rothschild 1744 – 1812. He was the founder of the Rothschild family international banking dynasty that became one of the most successful business families in history.
Meyer Amschel Rothschild 1744 – 1812. He was the founder of the Rothschild family international banking dynasty that became one of the most successful business families in history.
Nykyisin Euroopassa tuo oikeus luoda uutta rahaa on vain pankeilla ja keskuspankeilla. Raha on velkaa velalliselle ja valtaa velanantajalle. Emme enää katso olevamme velkaa Jumalalle, valtamme tulee asemastamme politiikassa tai rahassa. Yhä useimmin ne ovatkin yksi ja sama.
Raha siis on valtaa, ja paljon rahaa antaa helposti liian paljon valtaa. Paitsi luonnollisesti demokraattisissa valtioissa, joissa rahan antamaa valtaa pyritään pitämään aisoissa, kaikkien kansalaisten oikeudella päättää omista asioistaan ja erityisesti kansakunnan yhteisistä asioista. Demokraattisissa maissa lainsäädännön tehtävänä onkin määrittää ne pelisäännöt, joitten puitteissa maassa on toimittava. Niin rikkaiden kuin köyhienkin. Pääsääntöisesti lakeja laaditaankin siksi, että niillä suojataan köyhiä rikkaitten mielivallalta.
Edellä olevasta on helppo päätellä, että EU, euroalueesta nyt puhumattakaan, ei ole demokraattinen valtio. Yksi kolmasosa euro-alueen väestöstä, siis Saksa, Alankomaat ja Suomi päättävät mitä koko euro-alueella tehdään mutta Suomi enää niin kauan kun se ylilainottaa itsensä. Nykytahdilla siihen ei enää kauan mene. Sen jälkeen mekin hyppäämme kun EKP käskee. Ja EKP käskee mitä Deutsche Bundesbank tahtoo.
Sitä minä vähän alan ihmetellä, miksi me olemme mukana järjestelmässä, jossa emme käytännössä voi vaikuttaa sen paremmin rahamme arvoon, emme sen vakauteen, emme edes budjettiamme voi hyväksyä ilman, että Brysselistä ei toimiamme tarkastettaisi? Kun vielä 2 - 4 vuotta lisäämme julkista velkaamme tasolla 10 miljardia euroa vuodessa ja samalla BKTmme kasvu muun Euroopan tavoin pysähtyy, ehkä vielä taantuu kuten muillakin nykyisillä kriisimailla, alkavat vitsimme olla vähissä.
Sitten meillekin pakotetaan pelastuspaketti. Ja hyppäämme kun EKP käskee.
Tällä hetkellä EKP pompottaa Välimerenmaita ja Irlantia, joilla kaikilla tulee olemaan suuria vaikeuksia panna kuntoon talouttaan kutistuvan kysynnän maailmassa. Itse en usko kuntoon laittamisen nykyresepteillä edes onnistuvan. Jos niin siitä huolimatta kävisi, olisi se vasta valtavan ja erityisesti turhan kärsimyksen kautta. Eikä Eurooppa silloin missään tapauksessa enää ole sama kuin nyt.
Ja palataanpa tuohon demokratiaan. Tällä hetkellä euro-alueella asuu 333 miljoonaa ihmistä. Kuitenkin yhden valtion, Saksan 82 miljoonaa ihmistä kertoo miten loppujen on toimittava ja ajateltava, edustajiensa kautta tosin. Tällä hetkellä vielä Alankomaat ja Suomi, kunnon protestantteina ja asiansa vielä näennäisesti kunnossa pitäneet, peesaavat suurta ja mahtavaa Merkeliä. Vaan mitä sitten kun Angela jättää? Ja Saksa pettää? Ja rikkaana, ainoana joka on jäljellä?
Onko se sitten se kuuluisa totuuden hetki? Se jolloin hallisevien poliittisten puolueiden vastuullisuus todella punnitaan? Juuri se hetki, jolloin he toistavat edeltäjiensä opit? Kaiken poliittisen vastuunsa? "Meillä ei ollut vaihtoehtoa."
perjantai 3. toukokuuta 2013
Hei me ostetaan taas pari STXn telakkaa
Korealaiset ovat panneet STXn kaikki Euroopan telakat myyntiin. Toivottavasti valtion aiempien investointitukipäätösten rahat ovat vielä Suomessa? Ja yhtä toivottavasti oikeudet tontteihin ovat kiistattomasti valtion hallussa? Mutta jos tämänkin hallituksen aiempaan toilailuun on uskominen, kaikki mänt.
Mutta ne on jo maahan kaadettua maitoa, eilisen tappioita. Ne voidaan unohtaa. Otetaan tämäkin tilanne nyt sitten uutena mahdollisuutena. Siitä sitten vaan kauppa tekemään Sinivalkoinen Raha alkaen Persut, Demarit, Kepu, Vasurit, SAK, EK, SY. Mikään ei liioin estä yksittäisiä raharikkaitakin näihin talkoisiin osallistumasta. Ei kai tätä enää jätetä taas ulkolaisten armoille? Mutta valtion rahaa, puolipakollisia alue-, työllisyys- ja innovaatiotukia lukuun ottamatta ei latin latia.
Näyttäkää meille. Perkele.
Vain pari viikkoa sitten rustasin tämän. Kyllä ne korealaiset osaa.
STX ja sinivalkoinen laivanrakennus.
Näyttäkää meille. Perkele.
Nyt olisi sitten korkea aika elinkeinoelämän ja yksityisten raharikkaiden osoittaa itsekästä isänmaallisuuttaan. Kuten odottaa ehkä saattoi, ei nykyinen tilanne telakan pitkän aikavälin ongelmia ratkaissut. Näin YLE. Kun omistuksesta luovutaan ja osakkeet myydään ulkomaille, eniten tajoavalle näin voi hyvin käydä. Olisi varmaan kannattanut Ilkka Suomisen jo aikoinaan tutustua siihen Suomenlinnan Kuninkaanportin vieressä olevaan tauluun?
Silloin hallitus oli sitä mieltä, että moinen teollisuus ei Suomeen istu. Nyt tämä hallitus varautuu jo niin hyvin kuin osaa, siihen mitä se parhaiten osaa. Selvittämällä ministerien vastuut omassa päätöksenteossa.
Edelliskerralla, muutama kuukausi sitten jäi mieleeni vahva käsitys siitä, että jonkinlainen pelastusoperaatio olisi yksityisellä puolella työn alla. Toivottavasti on edelleen. Aivan ilmeisesti telakoille tarvitaan uusi omistaja, jos nykyinen vaan on siitä järkevillä ehdoilla luopumassa, eikä harjoita poltetun maan taktiikkaa. Valtion toimialaan se ei nykyaikana kuulemma kuulu.
Sinivalkoinen Suomi
Laivanrakennus on kuitenkin monessa mielessä meille strateeginen alue. Ei yksinomaan siksi, että kriisitilanteessa vienti- ja tuontiyhteytemme länsimaihin ovat toimeentulemisemme kannalta olennaisia. Ei myöskään siksi, että laivanrakennuksen arktinen osaaminen on osa klusteria. Huomattavasti suurempia ovat laivanrakennuksen merkitys työnantajana ja kuulemma myös spin-offien kasvualustana esimerkiksi itc-alueella. Mutta pelkillä startupeilla Suomea tyollistetä.
Onko Suomessa riittävästi alan tulevaisuuteen ja omaan osaamiseen luottavaa yksityistä sijoitusvarallaisuutta? Tai kuten aiemmin sanottiin sinivalkoista rahaa.
Ulkomaisen enemmistöomistuksen tie on jälleen koettu ja seuraukset ovat edessämme.
PS.
Siinähän sitten samalla menee muutama muukin telakka myyntiin. Maailman eri puolilla. Korotetaan panoksia. Ostetaan ne kaikki. Mutta valtion rahaa, puolipakollisia alue-, työllisyys- ja innovaatiotukia lukuun ottamatta ei latin latia.
torstai 2. toukokuuta 2013
Torstaiko toivoa täynnä? Ja paskat.
Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi ilmoittaa
tänään mm. mitä se aikoo tehdä euro-aluetta uhkaavan kysyntälaman ja
kriisimaiden velkaantumisen estämiseksi tehdä. Odotusarvona on, että korkoa
pudotetaan 0,25 %.
Sitä, mitä Draghin pitäisi, poliitikoista irrallisena
itsenäisenä keskuspankkiirina tehdä, hän ei voi tehdä. Sillä, mitä hän voi
tehdä, taas ei enää ole mitään merkitystä. Kaikista vähiten kriisimaissa, jossa
rahan määrä ja liike ovat loppumassa. Jos hän ilmoittaa vain koronlaskusta, miten paljon tahansa, se on kaikille epäilijöille todiste siitä, että EKP ja hän tekevät mitä Deutsche Bundesbank käskee. Sillä eihän Darghi tyhmä ole.
Se mitä euro-alueen taloudessa tarvitaan, on vahva usko
kysynnän kasvuun. Sitä ei saada aikaan koronalennuksilla, kun varaa on vain
0,75 %-yksikköä. Vaikka kaikki
alennusvara käytettäisi kerralla, se ei vaikuta mihinkään, eikä ainakaan sillä
missä pitäisi.
Talous on saatava käyntiin Kreikassa, Portugalissa,
Irlannissa, Espanjassa ja pidettävä huoli siitä, että se ei edellisten tavalla
pääse rojahtamaan Kyproksessa, Sloveniassa,
Italiassa, niin ja Ranskassa. Pelastuspaketit eivät vaan auta, kun
niiden sisältö imetään suurten valtioiden pankkien taseita parantamaan.
Valuutan vakaus, siis inflaatiotaso, jota EKP on pantu
vartioimaan on enintään 2%. Se on nyt
1,2%. Inflaatio siis ei ole akuutti ongelma. Ongelma on kysyntä, sen
katoaminen. Se tappaa euro-alueen talouden, myrkyttää muidenkin EU maiden
kasvun ja leviää sen jälkeen holtittomasti maailmantalouteen, koska Buban
filosofia "Schuld ist Sünde" tappaa vähitellen kaiken kasvun.
Nykyisen kaltainen valtiontalouksien leikkaaminen ei
lyhyellä aikavälillä ole aivan selvästikään mahdollista. Pidemmällä aikavälillä
se on pakko. Mutta ellei kasvua saada aikaan, eikä sitä saada jos ei ole
kysyntää, välttämättömän velan kasvu tappaa lopulta kansallisvaltiot.
Kysynnän shokki-käynnistäminen on välttämättömyys. Vai se
voi herättää massat. Siksi EKPn uudeksi vakaustavoitteeksi on asetettava
nykyistä selvästi korkeampi taso. Sanotaan vaikka 5%. Näin synnytettävä uusi
raha on ohjattava erityisesti kriisimaille, niiden pitkän ajan
kehitysinvestointien toteuttamiseen tavoilla, joiden avulla raha myös pitkään
alueita työllistää.
Eikä välttämättä olisi huono ajatus ollenkaan antaa
jokaiselle euro-alueen kansalaiselle vaikkapa 500 euron lahjus, kysynnän
käynnistämistalkoisiin.
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/04/nain-ratkeaa-euro-kriisi.html
Tämä ei tarkoita, että kriisivaltioiden ei tarvitsisi jatkaa
rakennemuutoksiaan ja julkisen sektorin leikkauksiaan. Päinvastoin. Mutta
makrotaloustiede on tässä mittakaavassa massojen psykologiaa, ei yksittäisten
tekijöiden vaikutusten kausaliteettia ”nolla pilkku millään” tasolla.
Eihän tämä linja luonnollisesti meille pohjoisen protestanteille
kelpaa, Suomi mukaan luettuna. Meillekin velka on edelleen synti ja häpeä. Vaan kun vaihtoehtona on vähintäänkin
kysyntälama Euroopassa, mahdollisesti sen tarttuminen maailmantalouteen,
kriisimaiden työttömyyden ja velkojen kasvu välttämättömien uusien
pelastuspakettien seurauksena, jotka protestanttinen pohjoinen joutuu antamaan
vähintään takuutuksina, kannattaisi ehkä sittenkin miettiä vielä kerran? Sillä ellei
synny kysyntää, ei velkoja voi maksaa. Kukaan. Koskaan.
Vuotuinen 5% inflaatio ei ketään tapa, ei ole koskaan
tappanut. Siitä meillä on aiempaa näyttöä. Jatkuva BKTn pieneneminen tappaa terveimmänkin valtion ja erityisesti
kansalaisten uskon poliittiseen johtoon, demokraattiseen järjestelmään ja
tulevaisuuteen. Siitäkin meillä on aiempaa näyttöä.
Tunnisteet:
Crises,
International finance,
politiikka,
raha,
talous,
Työ,
Valta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Hakki kirjoitti: